Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (1332)
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku ei vaikuta sinusta kiinnostuneelta, niin jatka suosiolla matkaa. Ei kannata tuhlata aikaansa ihmisiin, jotka eivät arvosta sinua sellaisena kuin olet.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä johonkin yhdistystoimintaan mukaan. Siellä tapaa erilaisia ihmisiä, ja saa tehdä asioita, joista tulee hyvää mieltä itselle ja muille. Et ole kenenkään yksittäisen ihmisen varassa, vaan voit solmia uusia kontakteja useisiin ihmisiin, ja tavata heitä mielekkään yhteisen tekemisen parissa.
Täytyy sanoa, ku vapaaehtoistyötä aina tarjotaan ratkaisuksi, että yleensä ne jotka tulevat uutena hommaan mukaan laitetaan tekemään yksin jotain paskahommaa mitä kauemmin mukana olleet eivät halua tehdä, eli todellakaan ei yhdistystoiminnasta tms vapaaehtoistyöstä välttämättä mitään ystäviä saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ystävystyä heidän kanssa, joilla on jo sosiaalista elämää tarpeeksi? Etsi ystäviä heistä, jotka myös etsivät esim kaverihaku, frendie - sovellus tai facen ystäväryhmät.
Tämä! Uskoisin että esim. yksinäiset-ryhmässä lienee paljonkin ihmisiä jotka kaipaavat kovasti ystäviä.
Ongelma noissa on se että siellä niitä ystäviä hakee sellaiset joiden ystävä ei oikein kukaan halua olla. Ei, ap ei itse ole sellainen tapaus, kuten en minäkään, vaikka ystäviä olisikin vähän. Olen joskus kokeillut noita ystäväpalveluja ja sieltä jos jostain sai riippakiviä mt-ongelmaisia, jotka olivat hakevinaan ystäviä vaikka hakivat vain loputonta terapiaa ja yksipuolista heidän auttamistaan. Ihan yhtä helpolla siis löytää kavereita irl, jopa helpommin kun heistä näkee nopeammin millaisia tyyppejä ovat. Lisäksi itsetuntoa laskee entisestään se että ei edes kaveripalvelusta löydy itselle ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä johonkin yhdistystoimintaan mukaan. Siellä tapaa erilaisia ihmisiä, ja saa tehdä asioita, joista tulee hyvää mieltä itselle ja muille. Et ole kenenkään yksittäisen ihmisen varassa, vaan voit solmia uusia kontakteja useisiin ihmisiin, ja tavata heitä mielekkään yhteisen tekemisen parissa.
Täytyy sanoa, ku vapaaehtoistyötä aina tarjotaan ratkaisuksi, että yleensä ne jotka tulevat uutena hommaan mukaan laitetaan tekemään yksin jotain paskahommaa mitä kauemmin mukana olleet eivät halua tehdä, eli todellakaan ei yhdistystoiminnasta tms vapaaehtoistyöstä välttämättä mitään ystäviä saa.
Minua ärsyttää näissä vinkeissä "lähde vapaaehtoiseksi", että ystävän saadakseen joutuisi tekemään jotain vapaaehtoistyötäkin kaupan päälle. Kun on muutenkin jo kuormittunut kotitöistä, lapsiarjesta ja töistä. Ei siinä vapaaehtoistyötä jaksa. Kiva idea ehkä eläkeiässä, mutta ei kolme-nelikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä johonkin yhdistystoimintaan mukaan. Siellä tapaa erilaisia ihmisiä, ja saa tehdä asioita, joista tulee hyvää mieltä itselle ja muille. Et ole kenenkään yksittäisen ihmisen varassa, vaan voit solmia uusia kontakteja useisiin ihmisiin, ja tavata heitä mielekkään yhteisen tekemisen parissa.
Täytyy sanoa, ku vapaaehtoistyötä aina tarjotaan ratkaisuksi, että yleensä ne jotka tulevat uutena hommaan mukaan laitetaan tekemään yksin jotain paskahommaa mitä kauemmin mukana olleet eivät halua tehdä, eli todellakaan ei yhdistystoiminnasta tms vapaaehtoistyöstä välttämättä mitään ystäviä saa.
Minua ärsyttää näissä vinkeissä "lähde vapaaehtoiseksi", että ystävän saadakseen joutuisi tekemään jotain vapaaehtoistyötäkin kaupan päälle. Kun on muutenkin jo kuormittunut kotitöistä, lapsiarjesta ja töistä. Ei siinä vapaaehtoistyötä jaksa. Kiva idea ehkä eläkeiässä, mutta ei kolme-nelikymppisenä.
Tunnistan tämän saman. En jaksaisi sitä, että pitäisi aloittaa joku vapaaehtoistyö/vieraan kielen opiskelu/keramiikkakurssi tutustuakseen toiseen ja saadakseen hänestä ystävän. Ideaali olisi joku ystäväspeeddating, jossa juteltaisiin hetki yhden ihmisen kanssa ja sitten seuraavaa kehiin. Aika äkkiä sitä huomaa, natsaako persoonat yhteen.
Avun tarjoaminen ei ole väärin. Yritä kuitenkin edetä luonnollisesti ystävyydessä. Eivät ne pakottamalla tule ja suurin osa keski-ikäisistä lapsiperheellisistä on kiinni arjessaan ja aikaa on rajallisesti ystäville. Ainakin itselläni menee suurin osa ajasta ihan lapseen, että eipä tässä mihinkään voi lähteä ellei toisellakin ole lasta ja monesti uudet ystävyydet kuihtuu kun aikataulut ei sovi millään yhteen, esim. harrastukset menee ristiin ja menot. Toinen on menossa mökille silloin kun itsellä olisi vapaata ja päinvastoin itse olen menossa jonnekkin jos toisella on aikaa minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ok, olet se, jonka ystävä halusi ottaa etäisyyttä ja lopetit koko kaveruuden? Sua taitaa todella kalvaa ystävien puute.
Mitä jos odotat, että muut kysyy sua jonnekin, etkä tekisi niin paljon "aloitteita"? Mitä tarkoitat asperger-tyyppisellä, puhutko paljon omista mielenkiinnonkohteistasi? Se voi rasittaa monia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ok, olet se, jonka ystävä halusi ottaa etäisyyttä ja lopetit koko kaveruuden? Sua taitaa todella kalvaa ystävien puute.
Mitä jos odotat, että muut kysyy sua jonnekin, etkä tekisi niin paljon "aloitteita"? Mitä tarkoitat asperger-tyyppisellä, puhutko paljon omista mielenkiinnonkohteistasi? Se voi rasittaa monia.
mistä ihmeen stoorista horiset ja keneksi aapeeta luulet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ok, olet se, jonka ystävä halusi ottaa etäisyyttä ja lopetit koko kaveruuden? Sua taitaa todella kalvaa ystävien puute.
Mitä jos odotat, että muut kysyy sua jonnekin, etkä tekisi niin paljon "aloitteita"? Mitä tarkoitat asperger-tyyppisellä, puhutko paljon omista mielenkiinnonkohteistasi? Se voi rasittaa monia.
Mä muistan täältä keskustelun, jossa joku halusi ottaa ystäväänsä etäisyyttä ja ystävä sitten ilmoitti, ettei kiinnosta pitää ollenkaan yhteyttä. Ilmeisesti muistelet tuota keskustelua?
Vika ei ole sinussa. Kun ihminen alkaa paremmin hahmottamaan mitä elämältään haluaan hän uskaltaa olla oma itsensä, ja luopuu pakollisista roolileikeistä, eli ei ole pakko haluta ystäviä ympärilleen.
- yksin olosta nauttiva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, miten kuvailet itseäsi, näyttäytyy läheisriippuvaisen käytöksenä. Älä ainakaan itsenäisen, itse omat kärsimyksensä ja ongelmansa ratkaisseen vahvan ihmisen ystävyyttä hae - tulet olemaan hänelle kuin ylimääräinen hoidettava taapero, joka roikkuu lahkeissa.
Läheisriippuvaisuuden ongelma meidän jokaisen pitää ensin ratkaist aomassa elämässämme. Ilman sen ongelman ratkaisemista olemme juuri kuin itseäsi kuvailit, ärsyttäviä roikkuvia taaperoita itseämme viisaamman ihmisen helmoissa.
Oletko muutoin itsenäinen? Hoidat itse sekä miesten että naisten työt? Osaat olla yksin? Itku tulee? Myös nauru? Rakastat itseäsi?
Annan neuvon: ole mahdollisimman paljon yksin, ja ihan ensimmäisenä eroa, jos olet itseäsi tyydyttämättömässä parisuhteessa (pelkän yksin jäämisen pelon = roikkumisen takia). Siitä alkaa kasvu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ystävyys on valtava taakka ja nyt aikuisena saa valita jos sitä taakkaa ei harteilleen halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ystävyys on valtava taakka ja nyt aikuisena saa valita jos sitä taakkaa ei harteilleen halua.
Roolileikki, siinä missä parisuhdekin. Super ahdistava ajatuskin, että työpäivän jälkeen joutuu miettimään että täyttääkö jonkun muun tarpeita tai laiminlyökö nyt jotakuta muuta kun ei jaksaa esittää rooliaan oscarin arvoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ystävyys on valtava taakka ja nyt aikuisena saa valita jos sitä taakkaa ei harteilleen halua.
Niin, aikuisena ei enää tarvitse ottaa kaikkia mukaan leikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Musta AP kuulostaa kivalta ihmiseltä, tai siis eipähän jäisi epäselväksi että hän haluaa viettää yhteistä aikaa. Loput on sitten ehkä sattumasta kiinni, todella monilla ihmisillä on valmiiksi tarpeeksi sosiaalista elämää ja kavereita, minkä vuoksi uusille ei ajankäytöllisesti vain ole tilaa. Ei sen kummempaa. Saadaksesi jonkun bestiksen, olisi löydettävä joku toinen samanlainen kuin sinä, eli ihminen kenellä olisi tilaa uudelle ystävälle. Mutta ehkä niitä omia odotuksia olisi jotenkin inhorealisoitava sen suhteen, kuinka paljon voi toisilta ihmisiltä oikeasti saada ja kuinka paljon odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ongelma voi olla ihan vaan jo tuo. Työ, perhe ja muutama muu velvollisuus, niin lopputulos on se, että sisarukset ja pitkäaikaisimmat ystävät tavataan harvakseltaan kahvilla. En ymmärrä, mistä muut ihmiset repii aikaa.
Varsinkin jos haluaa tuollaisen kahden viikon tuntemisella. Eikä kun oikeasti ollaan jo ystävyydessä eikä vain tuttuja.
Ap tässä:
En millään lailla sanonut, että mt-ongelmissa olisi jotain vikaa. Mainitsin vain asiasta, kun yleensä palstalla tullaan epäilemään mt-ongelmaiseksi, jos kertoo jonkin asian elämässään olevan huonosti. Koen olevani henkisesti tasapainossa. Asperger-henkisyydellä viittaan siihen, että minulla on joitakin asperger-ihmisille tyypillisiä piirteitä. Koen pärjääväni elämässä: minulla on jo hyvä tovi takana työuraa, olen kouluttautunut pitkälle ja minulla on hyvä arjenhallintakyky. Vaikka minulla asperger-tyyppisiä piirteitä joissakin asioissa olisi, ei se minusta aspergeria tee.
Ap