Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (713)
Ap kuulostaa ihanalta ihmiseltä. Ja kyllä ystävää saa haluta ja tarvita, ystävät on tärkeitä. En tajua tuota ajatusta että pitää sammuttaa halu löytää ystävä ja sitten vasta voi saada sellasen. Nykyään on paljon yksinäisyyttä ja ihmisen on vaikeampi löytää yhteyksiä kuin ennen. Asuuko ap pienellä paikkakunnalla?
Yksi mistä voi löytää ystävän on seurakunnan toiminta, etenkin isommilla paikkakunnilla toiminnassa käy monen ikäistä ja kaltaista porukkaa ja yleensä seurakunnassa ihmiset ovat keskimääräistä ystävällisempiä jo lähtökohtaisesti. Mutta ymmärrän mikäli aihealue tuntuu vieraalta. Suosittelen silti lämpimästi kokeilemaan! Itse löysin paikkani yhteisöstä juuri seurakunnasta pitkän yksinäisen kauden jälkeen.
Toinen paikka mistä ite olen löytänyt yhteyksiä on instagrammista. Mulla on siellä ihan kasvoton profiili mutta jaan postauksissa ajatuksiani kuvien kera. Sitä kautta olen löytänyt juttuseuraa joka on lopulta johtanut jopa pariin live elämän kaverisuhteeseen. Jos ap:lla on joku kiinnostuksenkohde esim "virkkaus" tai "ruuanlaitto", ehdotan että käy rohkeasti etsimään ihmisiä instagrammista ja laita siellä dm jollekin kivalta vaikuttavalle ihmiselle.
Paljon tsemppiä aplle! Olet varmasti hyvä juuri tuollaisena, älä muuta itseäsi liikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Rajattomuutta on ainakin kaikki sellainen, missä unohtuu aikuisen ihmisen elämän realiteetit, ja laittaa ystävän tilanteeseen, missä joutuu perustelemaan, miksi ei jaksa tai ehdi nähdä tai pitää aktiivista yhteyttä.
Kukaan ei halua joutua tilivelvolliseksi siitä, miten joutuu tai haluaa käyttää voimavaransa ja aikansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Rajattomuutta on ainakin kaikki sellainen, missä unohtuu aikuisen ihmisen elämän realiteetit, ja laittaa ystävän tilanteeseen, missä joutuu perustelemaan, miksi ei jaksa tai ehdi nähdä tai pitää aktiivista yhteyttä.
Kukaan ei halua joutua tilivelvolliseksi siitä, miten joutuu tai haluaa käyttää voimavaransa ja aikansa.
Minusta on hassua kokea tilivelvollisuudeksi se, jos kertoo ystävälle, miten aikansa viettää. Ihan neutraali ja luonnollinen asia, kerron itsekin. Mutta toki se tuntuu, jos toisella ei löydy aikaa näkemiselle oikein missään välissä ja muita ihmisiä kuitenkin ehtii näkemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä etsin vääränlaisia ihmisiä ystäviksi? Sellaiset todella sosiaaliset päiväperhoset ovat pintapuolisia ystävyyssuhteissaan. Eivät kaipaa pitkiä syvällisiä suhteita, vaan ystävien osalta lentelevät kukasta kukkaan ja seura vaihtuu usein. Ei näitä ihmisiä kiinnosta olla kanssasi ystävä vielä vanhaiskodissakin. Ja kun heillä on seuraa jo valmiiksi paljon ja nopeasti löytyy uutta, olet aina helposti korvattavissa.
Kannattaa etsiä ystäväksi niitä rauhallisempia, ujompia tapauksia, joilla ei ole ystäviä ja tuttuja joka sormelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
En tiennytkään, että aikuisilla on edelleen yläkoulumaista meininkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni oli ainakin luotaantyöntävää tuo, että mainostat ettei sinulla ole mt-ongelmia, ja sitten tuo asperger-henkisyys. Eli olet mahdollisesti tuomitseva niitä kohtaan, kenellä on mt-ongelmia, vaikka mielenterveyden ongelmat eivät välttämättä tee ihmisestä sellaista, että se ystävyydessä haittaisi jotenkin.
Autismi on asia, josta on yksilölle lähes aina paljon haittaa ja vaikeutta, vaikka monet kokevat hyviäkin puolia siinä ja jotkut jopa pärjäävät hyvin elämässä. Kuitenkin joku 80% autisteista ovat työttömiä, kuolevat muita nuorempina jne. ym. sen tuomien haasteiden kertymisen myötä, joten se särähtää kyllä korvaan, jos joku kuvaa itseään asperger-henkisenä ihan kuin autismi olisi joku kiva ja vapaaehtoinen harrastus.
Komppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä johonkin yhdistystoimintaan mukaan. Siellä tapaa erilaisia ihmisiä, ja saa tehdä asioita, joista tulee hyvää mieltä itselle ja muille. Et ole kenenkään yksittäisen ihmisen varassa, vaan voit solmia uusia kontakteja useisiin ihmisiin, ja tavata heitä mielekkään yhteisen tekemisen parissa.
Täytyy sanoa, ku vapaaehtoistyötä aina tarjotaan ratkaisuksi, että yleensä ne jotka tulevat uutena hommaan mukaan laitetaan tekemään yksin jotain paskahommaa mitä kauemmin mukana olleet eivät halua tehdä, eli todellakaan ei yhdistystoiminnasta tms vapaaehtoistyöstä välttämättä mitään ystäviä saa.
Riippuu varmaan paljon siitä, mitä lähtee tekemään. Itse olin mukana MLL:n paikallisyhdistyksen hallituksessa, ja siellä oli oikein kivaa tasa-arvoista toimintaa samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Ystävä on mukana puolueen paikallisyhdistyksessä aktiivina, ja heillä on tosi paljon sekä politiikkaan että vapaa-aikaan liittyvää yhteistä toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
En tiennytkään, että aikuisilla on edelleen yläkoulumaista meininkiä.
Ei pitäisi olla, mutta on. Ja jos ap kuvaa, että hän on saanut palautetta liiasta innokkuudesta ja epätoivosta, on varmaan tosi hyvä idea tarkistaa ettei ole jäänyt päälle teini-iän odotukset ja ajatukset liittyen aikuiseen ystävyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Ei tunnista tai kunnioita ystävän (lempeästi) asettamaa rajaa.
Esim. Ehdotat yhteistä tekemistä viikonlopulle ja saat vastauksen, että katsellaan myöhemmin kun on viikonlopulle paljon kotihommia. Tähän ainoa oikea vastaus on (aito ja hyväksyvä) ok, kivaa viikonloppua ja nähdään sitten paremmalla ajalla.
Ei tivata koska. Ei kysytä mitä kotitöitä, eikä kyseenalaisteta. Ei ilmestytä avuksi kotitöihin. Jos näet somesta, että ystävä teki viikonloppuna jotain toisen ystävän kanssa, et kysele mitään asiasta. Etkä pommita pyynnöillä seuraavana viikonloppuna, vaan odotat toisen aloitetta.
Minusta on tökeröä sanoa toiselle ystävälle, että viikonloppu ei kotitöiden takia sovi ja sitten lähteä jonkun toisen ystävän kanssa menoihin. Pitäisi joko rehellisesti kertoa, että on sopinut viikonlopuksi muuta menoa ystävän kanssa tai sitten lähteä sen ystävän kanssa, joka tapaamista ensin kysyi.
Olen samaa mieltä, että rehellisyys olisi paras politiikka. Mutta kun puhutaan aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista, on moni ehtinyt elämänsä varrella harmikseen huomata, että myös ystävyyssuhteissa voi ilmetä mustasukkaisuutta. Joten on helppo ja neutraali vastaus viitata kotitöihin, eikä korostaa priorisoivansa toista ystävää. Naiset saattavat muistaa yläkoulun bestis-suhteet, joissa oli ihan liian symbioottinen ja riippuvainen kemia. Sitä aikuinen ihminen haluaa välttää kaikin keinoin.
Ehkä olen outo:
Minua ei loukkaa ollenkaan, jos Maija sanoo viettävänsä viikonlopun Mervin kanssa. Katsottaisiin sitten näkemistä toiseen kohtaan. Mutta jos Maija sanoo, että viikonloppu menee tiiviisti kotitöissä ja ei siksi ehdi näkemään kanssani ja sitten somesta näkeekin, että Maija lähti Mervin kanssa elokuviin ja syömään, niin tuntuisi se pahalta. Tulisi olo, että jos toinen ei ole tässä asiassa rehellinen, missä muissakaan asioissa hän ei ole?
Tätä mieltä minäkin. Normaalia kertoa, jos on muuta suunnitelmaa toisen kaverin kanssa, mutta valehtelua en siedä.
Ehkä valehtelun sijaan kannattaisi tulkita tällainen kohteliaaksi rajaamiseksi. Ystävä yrittää osoittaa, missä määrin hän on valmis jakamaan elämänsä yksityiskohtia, ajankäyttöä ja muihin ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita. Ja tämähän siis kertoo siitä, että ystäväsi ei ole yhtä pitkällä ystävyydessä kuin sinä. Tilivelvollisuutta ei ole kenelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihanalta ihmiseltä. Ja kyllä ystävää saa haluta ja tarvita, ystävät on tärkeitä. En tajua tuota ajatusta että pitää sammuttaa halu löytää ystävä ja sitten vasta voi saada sellasen. Nykyään on paljon yksinäisyyttä ja ihmisen on vaikeampi löytää yhteyksiä kuin ennen. Asuuko ap pienellä paikkakunnalla?
Yksi mistä voi löytää ystävän on seurakunnan toiminta, etenkin isommilla paikkakunnilla toiminnassa käy monen ikäistä ja kaltaista porukkaa ja yleensä seurakunnassa ihmiset ovat keskimääräistä ystävällisempiä jo lähtökohtaisesti. Mutta ymmärrän mikäli aihealue tuntuu vieraalta. Suosittelen silti lämpimästi kokeilemaan! Itse löysin paikkani yhteisöstä juuri seurakunnasta pitkän yksinäisen kauden jälkeen.
Toinen paikka mistä ite olen löytänyt yhteyksiä on instagrammista. Mulla on siellä ihan kasvoton profiili mutta jaan postauksissa ajatuksiani kuvien kera. Sitä kautta olen löytänyt juttuseuraa joka on lopulta johtanut jopa pariin live elämän kaverisuhteeseen. Jos ap:lla on joku kiinnostuksenkohde esim "virkkaus" tai "ruuanlaitto", ehdotan että käy rohkeasti etsimään ihmisiä instagrammista ja laita siellä dm jollekin kivalta vaikuttavalle ihmiselle.
Paljon tsemppiä aplle! Olet varmasti hyvä juuri tuollaisena, älä muuta itseäsi liikaa!
Minusta ihmisen ei tarvitse luopua halusta löytää ystäviä eikä lakata tutustumasta ihmisiin siksi, jottei vaikuttaisi epätoivoiselta. Liika innokkuus ei mielestäni ole yhtä kuin halu löytää ystävä, vaan se on esimerkiksi liian suurten odotusten heijastamista ystävyyssuhteeseen heti alussa. Kaikki uudet tuttavuudet eivät syvenny ystävyyksiksi ja tietty etäisyys ja pintapuolisuus on yleensä järkevää pitää mukana alussa. Ihmiset kun voivat antaa itsestään täysin erilaisen ensivaikutelman suhteessa siihen millaisia he oikeasti ovat. Jotkut myös voivat aivan tiedostamattaan luoda kohtaamistaan ihmisistä haavekuvia, joita alkavat ikään kuin "syöttää" tälle toiselle osapuolelle, jotta saisivat sitä kautta luotua hänestä unelmaystävän. Ystävyyssuhteen tulee perustua todellisuudelle ja yhteensopivuudelle, ei yksipuolisten unelmien ja pelkästään omien täyttämättömien tarpeiden varaan. Jos näitä rakkauspommittavia haavekuvaihmisiä on kohdannut aiemmin, niin on ymmärrettävää, että sitä myöten on tullut varovaiseksi ja suhtautuu hieman skeptisesti tuttavuutta hieroviin uusiin tyyppeihin. Siksi ei kannata lannistua liian nopeasti, jos kivan oloinen ihminen ei heti heittäydy kaveriksi. Aikuisille on ehtinyt monesti kertyä kaikenlaista taakkaa ihmissuhteisiin liittyen ja toisaalta monella on itsetuntemus jo sen verran hyvä, että osaavat arvioida sen, millaisten ihmisten kanssa he sopivat ystäviksi ja ketkä on parasta jättää hyvänpäiväntutuiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihanalta ihmiseltä. Ja kyllä ystävää saa haluta ja tarvita, ystävät on tärkeitä. En tajua tuota ajatusta että pitää sammuttaa halu löytää ystävä ja sitten vasta voi saada sellasen. Nykyään on paljon yksinäisyyttä ja ihmisen on vaikeampi löytää yhteyksiä kuin ennen. Asuuko ap pienellä paikkakunnalla?
Yksi mistä voi löytää ystävän on seurakunnan toiminta, etenkin isommilla paikkakunnilla toiminnassa käy monen ikäistä ja kaltaista porukkaa ja yleensä seurakunnassa ihmiset ovat keskimääräistä ystävällisempiä jo lähtökohtaisesti. Mutta ymmärrän mikäli aihealue tuntuu vieraalta. Suosittelen silti lämpimästi kokeilemaan! Itse löysin paikkani yhteisöstä juuri seurakunnasta pitkän yksinäisen kauden jälkeen.
Toinen paikka mistä ite olen löytänyt yhteyksiä on instagrammista. Mulla on siellä ihan kasvoton profiili mutta jaan postauksissa ajatuksiani kuvien kera. Sitä kautta olen löytänyt juttuseuraa joka on lopulta johtanut jopa pariin live elämän kaverisuhteeseen. Jos ap:lla on joku kiinnostuksenkohde esim "virkkaus" tai "ruuanlaitto", ehdotan että käy rohkeasti etsimään ihmisiä instagrammista ja laita siellä dm jollekin kivalta vaikuttavalle ihmiselle.
Paljon tsemppiä aplle! Olet varmasti hyvä juuri tuollaisena, älä muuta itseäsi liikaa!
Minusta ihmisen ei tarvitse luopua halusta löytää ystäviä eikä lakata tutustumasta ihmisiin siksi, jottei vaikuttaisi epätoivoiselta. Liika innokkuus ei mielestäni ole yhtä kuin halu löytää ystävä, vaan se on esimerkiksi liian suurten odotusten heijastamista ystävyyssuhteeseen heti alussa. Kaikki uudet tuttavuudet eivät syvenny ystävyyksiksi ja tietty etäisyys ja pintapuolisuus on yleensä järkevää pitää mukana alussa. Ihmiset kun voivat antaa itsestään täysin erilaisen ensivaikutelman suhteessa siihen millaisia he oikeasti ovat. Jotkut myös voivat aivan tiedostamattaan luoda kohtaamistaan ihmisistä haavekuvia, joita alkavat ikään kuin "syöttää" tälle toiselle osapuolelle, jotta saisivat sitä kautta luotua hänestä unelmaystävän. Ystävyyssuhteen tulee perustua todellisuudelle ja yhteensopivuudelle, ei yksipuolisten unelmien ja pelkästään omien täyttämättömien tarpeiden varaan. Jos näitä rakkauspommittavia haavekuvaihmisiä on kohdannut aiemmin, niin on ymmärrettävää, että sitä myöten on tullut varovaiseksi ja suhtautuu hieman skeptisesti tuttavuutta hieroviin uusiin tyyppeihin. Siksi ei kannata lannistua liian nopeasti, jos kivan oloinen ihminen ei heti heittäydy kaveriksi. Aikuisille on ehtinyt monesti kertyä kaikenlaista taakkaa ihmissuhteisiin liittyen ja toisaalta monella on itsetuntemus jo sen verran hyvä, että osaavat arvioida sen, millaisten ihmisten kanssa he sopivat ystäviksi ja ketkä on parasta jättää hyvänpäiväntutuiksi.
Hyvin kuvattu. On tosi tärkeä ihmissuhdetaito ymmärtää, että alkuun voi olla paljonkin etäisyyttä, epämääräisyyttä, pinnallisuutta ja se ei ole pahantahtoista salailua tai valehtelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Rajattomuutta on ainakin kaikki sellainen, missä unohtuu aikuisen ihmisen elämän realiteetit, ja laittaa ystävän tilanteeseen, missä joutuu perustelemaan, miksi ei jaksa tai ehdi nähdä tai pitää aktiivista yhteyttä.
Kukaan ei halua joutua tilivelvolliseksi siitä, miten joutuu tai haluaa käyttää voimavaransa ja aikansa.
Minusta on hassua kokea tilivelvollisuudeksi se, jos kertoo ystävälle, miten aikansa viettää. Ihan neutraali ja luonnollinen asia, kerron itsekin. Mutta toki se tuntuu, jos toisella ei löydy aikaa näkemiselle oikein missään välissä ja muita ihmisiä kuitenkin ehtii näkemään.
Täytyy ottaa huomioon, että se mikä toiselle on ystävyyttä, voi toiselle olla tunnustelevaa tuttavuutta. Näistä merkeistä juurikin pääsee lukemaan, mikä on toisen osapuolen näkemys ihmissuhteen laadusta ja vaiheesta.
Mitä sinä AP haluaisit ystävän kanssa tehdä, ja miten usein?
Jos itse mietin läheisimpiä ystäviäni, niin tapaan heitä max. 1-2 kertaa kuukaudessa esim. kävelyillä, taidenäyttelyissä, ravintoloissa jne. Joskus satunnaisesti jotain viikonloppureissuja yhdessä.
Ainakin tässä nykyisessä elämäntilanteessani, jossa teini-ikäiset lapset vielä tarvitsevat minua, niin tämä rytmi on itselleni riittävä, ja tuntuisi ehkä painostavalta, jos joku yrittäisi tosi paljon enemmän sopia tapaamisia.
Ymmärrän, mitä tarkoitat.. minulla käy helposti niin, että alan helposti höpöttää ja innostun muutenkin helposti ja tämä voi olla joillekin juroille tyypeille jotenkin ehkä liikaa. En tiedä.. En tiedä miten ystävystytään "oikeaoppisesti" ja ehkä sellaista tapaa ei olekaan.. paras kai vaan olla oma innostunut itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa ihanalta ihmiseltä. Ja kyllä ystävää saa haluta ja tarvita, ystävät on tärkeitä. En tajua tuota ajatusta että pitää sammuttaa halu löytää ystävä ja sitten vasta voi saada sellasen. Nykyään on paljon yksinäisyyttä ja ihmisen on vaikeampi löytää yhteyksiä kuin ennen. Asuuko ap pienellä paikkakunnalla?
Yksi mistä voi löytää ystävän on seurakunnan toiminta, etenkin isommilla paikkakunnilla toiminnassa käy monen ikäistä ja kaltaista porukkaa ja yleensä seurakunnassa ihmiset ovat keskimääräistä ystävällisempiä jo lähtökohtaisesti. Mutta ymmärrän mikäli aihealue tuntuu vieraalta. Suosittelen silti lämpimästi kokeilemaan! Itse löysin paikkani yhteisöstä juuri seurakunnasta pitkän yksinäisen kauden jälkeen.
Toinen paikka mistä ite olen löytänyt yhteyksiä on instagrammista. Mulla on siellä ihan kasvoton profiili mutta jaan postauksissa ajatuksiani kuvien kera. Sitä kautta olen löytänyt juttuseuraa joka on lopulta johtanut jopa pariin live elämän kaverisuhteeseen. Jos ap:lla on joku kiinnostuksenkohde esim "virkkaus" tai "ruuanlaitto", ehdotan että käy rohkeasti etsimään ihmisiä instagrammista ja laita siellä dm jollekin kivalta vaikuttavalle ihmiselle.
Paljon tsemppiä aplle! Olet varmasti hyvä juuri tuollaisena, älä muuta itseäsi liikaa!
Minusta ihmisen ei tarvitse luopua halusta löytää ystäviä eikä lakata tutustumasta ihmisiin siksi, jottei vaikuttaisi epätoivoiselta. Liika innokkuus ei mielestäni ole yhtä kuin halu löytää ystävä, vaan se on esimerkiksi liian suurten odotusten heijastamista ystävyyssuhteeseen heti alussa. Kaikki uudet tuttavuudet eivät syvenny ystävyyksiksi ja tietty etäisyys ja pintapuolisuus on yleensä järkevää pitää mukana alussa. Ihmiset kun voivat antaa itsestään täysin erilaisen ensivaikutelman suhteessa siihen millaisia he oikeasti ovat. Jotkut myös voivat aivan tiedostamattaan luoda kohtaamistaan ihmisistä haavekuvia, joita alkavat ikään kuin "syöttää" tälle toiselle osapuolelle, jotta saisivat sitä kautta luotua hänestä unelmaystävän. Ystävyyssuhteen tulee perustua todellisuudelle ja yhteensopivuudelle, ei yksipuolisten unelmien ja pelkästään omien täyttämättömien tarpeiden varaan. Jos näitä rakkauspommittavia haavekuvaihmisiä on kohdannut aiemmin, niin on ymmärrettävää, että sitä myöten on tullut varovaiseksi ja suhtautuu hieman skeptisesti tuttavuutta hieroviin uusiin tyyppeihin. Siksi ei kannata lannistua liian nopeasti, jos kivan oloinen ihminen ei heti heittäydy kaveriksi. Aikuisille on ehtinyt monesti kertyä kaikenlaista taakkaa ihmissuhteisiin liittyen ja toisaalta monella on itsetuntemus jo sen verran hyvä, että osaavat arvioida sen, millaisten ihmisten kanssa he sopivat ystäviksi ja ketkä on parasta jättää hyvänpäiväntutuiksi.
Hyvin kuvattu. On tosi tärkeä ihmissuhdetaito ymmärtää, että alkuun voi olla paljonkin etäisyyttä, epämääräisyyttä, pinnallisuutta ja se ei ole pahantahtoista salailua tai valehtelua.
Minusta etäisyys ja pintapuolisuus ovat täysin ok tutustumisen alussa. Näin kuuluukin olla. Mutta sellainen epämääräisyys, ettei toinen ilmaise itseään ja ajatuksiaan rehellisesti sekä jonkinlainen kylmä-kuuma aspekti (välillä ollaan hyvinkin tuttavallisia ja välillä ei jutella mitään) on minusta luotaantyöntävää. Etäisyyttä saa toki olla, mutta epämääräisyys tekee itselleni tunteen, etten pidä toista kovin tasaisena ihmisenä. Jokaisen pitäisi olla avoimesti sitä mitä on.
Mulla on pitkiä ystävyyssuhteita, jotka on kestäneet lapsuudesta saakka. Kaikissa niissä on se sama piirre, että välillä on todella pitkiä hiljaisuuksia, kuukausien tai vuosienkin mittaisia. Hiljaisuuksista ei syytellä, loukkaannuta eikä kosteta. Ne tulkitaan elämäntilanteiksi ja olosuhteiksi, eikä niitä oteta henkilökohtaisesti. Hiljaisuuden jälkeen juttu jatkuu siitä, mihin se jäi.
Kun on tällaista ystävyyttä kokenut, on vaikea keksiä syitä suostua ystävyyssuhteisiin, joissa on vähimmäisvaatimuksena kahvittelu viikon välein.
Mulle on käynyt todella monesti tämä:
Tutustun kivaan ihmiseen ja vietämme paljon aikaa yhdessä esim. harrastuksen/työn parissa. Välit ovat syventyneet ja kuvittelen meidän olevan ystävystymässä/ystäviä, kun ollaan tunnettu vuosi-pari. Sitten toinen vain toteaa, että hänellä on jo riittävästi ystäviä ja ei kaipaa lisää. Jään hoomoilasena ihmettelemään, miksi uudelle ystävälle ei voisi olla tilaa. Tai jos ihminen ei kanssani ystävyyttä kaivannut, miksei tehnyt asiaa jo alussa selväksi "olen täällä pelaamassa jalkapalloa, enkä etsimässä ystäviä".