Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?
Laitoin lapsen vähän kuin kokeeksi vain yhteen harrastukseen, ensimmäiseen ikinä hänellä. No pian osoittautui, että hän on siinä lahjakas ja todella motivoitunut ja yhtäkkiä harkkoja on koko ajan, monta kertaa viikossa ym. tapahtumia niiden päälle. Kaikkiin pitää kuskata edestakaisin, kukaan muu ei asu tällä suunnalla niin mitään kimppakulkemisia ei ole tarjolla, monesti ne on suoraan koulusta niin on huolehduttava eväät, sitten on kaikki varustehankinnat, varustehuolto vie minulta paljon aikaa jne. Tuli selväksi, että jos alkaa himmailemaan ja osallistuu vain kerran viikossa, niin putoaa kelkasta heti, ja jää käytännössä ulkopuolelle. Miten ihmeessä te ehditte ja jaksatte tämän harrastusrumban? Lapsen toinen vanhempi ei osallistu, tukiverkostoa tällaiseen meillä ei ole. Nykyään minun koko elämä on vain työ, lapsen harrastusrumba ja kiireellä parit kotityöt, viikonloppuisinkin ollaan harrastuksessa kiinni. Lapsi kuitenkin tykkää todella paljon harrastuksestaan eikä halua sitä lopettaa.
Kommentit (562)
Vierailija kirjoitti:
Meillä puoliso hoitaa lapsen harrastukset. Hän vie ja ostaa tarvittavat välineet. Minä taas hoidan kaikki koulu asiat. Mä käyn kaupassa ja ostan aina jotain eväs tyylistä tai pikavälipalaa ennen treenejä. Käskytä se puoliso osallistumaan perhe elämään kerta sellasen halunnu. Mitä se puoliso tekee? Kaivaa nenää sohvalla. Meillä kun puoliso on lapsen kaa harrastuksissa,minä kokkaan ja teen tarvittavat siivoukset. Jos puolisosta ei ole mitään hyötyä,mitä sillä tekee?
Luitko AP:n tekstiä ollenkaan? Ei hyvää päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekaluokkalainen, miten hän jaksaa? Aika pieni vielä.
Jaksaa kyllä kun tykkää siitä niin paljon. Saa harkoista ym kaikesta paljon iloa ja energiaa. Ap
No sitten sinun on vaan pakko jaksaa. Lapsiparalla on ihan riittävän huonot eväät elämässä kun hänet on tehty välinpitämättömälle isälle, mikä on täysin sinun mokasi, itse valkkasit sille miehelle antaa ja lapsen pitää. Silloin on vaan pakko venyä enemmän että lapsen elämässä on edes jotain hyvää ja mielekästä.
Hiukan kyllä ihmettelen mikä tuossa nyt kauhean raskasta.on, yksi lapsi kumminkin vaan, voit hoitaa omat treenisi sillä välin kun lapsi on omissaan tai käydä kaupassa tai nähdä kavereita.
Tunnen perheitä joissa kolme lasta harrastaa tavoitteellisesti ja vanhemmat myös ja nekin pärjää.
Helpota muuta arkea mahdollisuuksien mukaan, esim siivooja kerran viikossa ei työssäkäyvän pussissa tunnu mutta helpottaa paljon.
Ja ennem kaikkea, laske puhelin kädestäsi kuuteen mennessä illalla ja pää tyynyyn kymmeneltä. Huomast ihmeesti että jaksat vaikka mitä kun lepäät tarpeeksi ja mielellään ulkoilet ne ajat kun lapsi on treeneissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se on vähän semmoinen homma, että äippylin pitää opetella asettamaan rajoja. Ei se penikka päätä, montako kertaa viikossa käy treeneissä. Tai päättää, jos itse maksaa ja kulkee matkat itsenäisesti. Muussa tapauksessa äippyli on se, joka määrää tahdin.
Periaatteessa toki noin, mutta aapeella ja monella muulla on se tilanne, että joko suostuvat valmentajien määräämään tahtiin tai joutuvat lopettamaan kokonaan. Ja sitä aapee nyt pohtii, sanoako lapselle että harrastus loppuu kokonaan vai yrittääkö revetä siihen, mitä valmentajat edellyttää jos haluaa jatkaa.
Ihan käytännnössäkin noin. NIin kauan kun kyse ei ole ammattiurheilusta, lasta ei voi velvoittaa osallistumaan joka vätun treeniin. Vähän nyt valoja päälle lapaset!
Jos kyse on joukkuelajista, on tosi väärin niitä muita kohtaan jos yksi ei viitsi treenata ja siten pilaa menestysmajdolisuudet.
Lapsi voi myös itse tahtoa joka treeneihin. Lapsi voi rakastaa lajia ja niitä kavereita ja olla kilpailuhenkinen.
Miettikää nyt, ilta treeneissä kavereiden kanssa vs kerrostalokaksiossa ap: n tapaisen angstisen yh-äipän kanssa? Missä on lapsella parempi olla?
Puolet nykyihmisten jaksamisongelmista ratkeaisi pienellä itsekurilla: kännykkä mäkeen ja 8-9 h yöunta. Ei ne kotityöt kahden ihmisen taloudessa vie juuri aikaa kun tehokkaasti tekee. Ne vaan tuntuu ylivoimaisilta jos on katsottu kännykkää tai suoratoistoa yötä myöten ja sitten uupumussumussa yritetään rääpiä.
Voit milloin tahansa hypätä porvarillisesta oravanpyörästä, jos päätät ajatella omilla aivoillasi. Saat itsellesi rauhan, mutta lastesi sosiaalinen pääoma saattaa jäädä pienemmäksi. Taitavuus tai lahjakkuus urheilussa on sivuseikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
No mun nuoruudessani 1990-luvulla esimerkiksi jalkapallo aloitettiin usein yläkouluiässä. Nykyään ei taida sen ikäinen aloittelija löytää edes joukkuetta.
Itse olin 5v kun aloitin taitoluistelun. Ei kukaan sitä enää murkkuiässä aloitellut. Sama homma baletin kanssa.
Ikävä kyllä näin. Moneen harrastukseen pääse samalla tavalla mukaan enää myöhemmin.
Monessa lajissa herkkyyskaudet on aika nuorena. Kenestäkään ei tule hyvää ballerinaa jos aloittaa 10-vuotiaana.
Eikä ole järkevää tehdä mitään missä ei aio olla hyvä. Itse en ainakaan kannustaisi lasta mihinkään "kivaan harrasteluun". Leikki on sitä varten että on kivaa kavereiden kanssa, harrasruksiin suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin kouluun tai ei mennä. En todellakaan maksaisi harrastuksesta missä lapsi ei pyri kehittymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, miksi nykyisin vanhemmat kuskaa lapset harrastuksiin, kouluun jne.
Voisko lapset kulkea yleisillä niin kuin vaikka 30-40 vuotta sitten. Se muuten toimi hyvin.
Lapset harrasti ilman vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi älysin laittaa omat lapseni sellaisiin harrastuksiin, jotka ei sido liikaa eikä työllistä vanhempia jatkuvalla kuljetusrumballa. Aikaavievin harrastus on poikakuoroa harrastavalla kuopuksella, jolla on harjoitukset 3 kertaa viikossa, leirejä 2 kertaa vuodessa ja esiintymisiä n. 10-15 kertaa vuodessa. 2 tärkeintä konserttia on puolipakollisia, mutta kaikesta muusta saa aina jäädä pois kaverisynttärien ja vastaavien takia, ellei laula sooloa. Ja kuoronjohtaja on sen verran fiksu, että hän kysyy vanhempien halukkuutta sooloihin ennen kuin hän puhuu pojille mitään, jotta vanhemmat ei joutuisi tuottamaan pettymystä lapsilleen.
Kuoro onkin hieno harrastus, todistettavasti kaikkein eniten sosiaalista hyvinvointia lisäävä, kun kaikki ovat samalla puolella. Ja tuolla treenimäärällä lapsenne kuoro on varmasti todella hyvä, vaikka kaverisynttäreillä välillä kävisivätkin.
Kuoro ei sovi kaikille. Esim laulutaidottomille.
Osa lapsista ihan aidosti rakastaa kilpaurheilua ihan pienestä saakka. Koska ovat kilpailuhenkisiä. Resilienssi ja tunnetaidot kehittyvät mahtavasti joka häviöstä. Sellaista ei joikumalla opi.
Tottakai lahjakkaan lapsen täytyy saada harrastaa. Ihmistä jää kaihertamaan jos ei saa koskaan tietää, miten pitkälle olisi voinut päästä jos vanhempia ei olisi laiskottanut.
Ja koulu ensin -ajattelijoille: tuttavapiirin lapsista kaikki on harrastaneet menestyksekkäästi kilpaurheilua, kaikkea suunnistuksen ja cheerleadingin, uinnin ja ampumahiihdon välillä. Ja kaikki nämä kilpaurheilijat ovat poikkeuksetta olleet myös hyviä koulussa. Jopa ne kaksi tuntemaani lätkäjätkää joista toinen on nyt ammattilainen, mutta niillä oli kumpikin vanhempi DI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tullu mieleen tää, kun siittimestä lensi siemen emättimeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi älysin laittaa omat lapseni sellaisiin harrastuksiin, jotka ei sido liikaa eikä työllistä vanhempia jatkuvalla kuljetusrumballa. Aikaavievin harrastus on poikakuoroa harrastavalla kuopuksella, jolla on harjoitukset 3 kertaa viikossa, leirejä 2 kertaa vuodessa ja esiintymisiä n. 10-15 kertaa vuodessa. 2 tärkeintä konserttia on puolipakollisia, mutta kaikesta muusta saa aina jäädä pois kaverisynttärien ja vastaavien takia, ellei laula sooloa. Ja kuoronjohtaja on sen verran fiksu, että hän kysyy vanhempien halukkuutta sooloihin ennen kuin hän puhuu pojille mitään, jotta vanhemmat ei joutuisi tuottamaan pettymystä lapsilleen.
Kuoro onkin hieno harrastus, todistettavasti kaikkein eniten sosiaalista hyvinvointia lisäävä, kun kaikki ovat samalla puolella. Ja tuolla treenimäärällä lapsenne kuoro on varmasti todella hyvä, vaikka kaverisynttäreillä välillä kävisivätkin.
Kuoro ei sovi kaikille. Esim laulutaidottomille.
Osa lapsista ihan aidosti rakastaa kilpaurheilua ihan pienestä saakka. Koska ovat kilpailuhenkisiä. Resilienssi ja tunnetaidot kehittyvät mahtavasti joka häviöstä. Sellaista ei joikumalla opi.
Tottakai lahjakkaan lapsen täytyy saada harrastaa. Ihmistä jää kaihertamaan jos ei saa koskaan tietää, miten pitkälle olisi voinut päästä jos vanhempia ei olisi laiskottanut.
Ja koulu ensin -ajattelijoille: tuttavapiirin lapsista kaikki on harrastaneet menestyksekkäästi kilpaurheilua, kaikkea suunnistuksen ja cheerleadingin, uinnin ja ampumahiihdon välillä. Ja kaikki nämä kilpaurheilijat ovat poikkeuksetta olleet myös hyviä koulussa. Jopa ne kaksi tuntemaani lätkäjätkää joista toinen on nyt ammattilainen, mutta niillä oli kumpikin vanhempi DI.
Tämä ei yllätä. Tavoitteellinen urheilu ja opiskelu vaatii samoja ominaisuuksia, pitkäjänteisyyttä ja itsekuria. Sen vuoksi monet vanhemmat kannustaakin lapsia urheiluun vaikka tähtäimessä ei olisikaan ammattilaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä tullu mieleen tää, kun siittimestä lensi siemen emättimeen?
ehkä ajatteli, että helppoahan se sitten on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi älysin laittaa omat lapseni sellaisiin harrastuksiin, jotka ei sido liikaa eikä työllistä vanhempia jatkuvalla kuljetusrumballa. Aikaavievin harrastus on poikakuoroa harrastavalla kuopuksella, jolla on harjoitukset 3 kertaa viikossa, leirejä 2 kertaa vuodessa ja esiintymisiä n. 10-15 kertaa vuodessa. 2 tärkeintä konserttia on puolipakollisia, mutta kaikesta muusta saa aina jäädä pois kaverisynttärien ja vastaavien takia, ellei laula sooloa. Ja kuoronjohtaja on sen verran fiksu, että hän kysyy vanhempien halukkuutta sooloihin ennen kuin hän puhuu pojille mitään, jotta vanhemmat ei joutuisi tuottamaan pettymystä lapsilleen.
Kuoro onkin hieno harrastus, todistettavasti kaikkein eniten sosiaalista hyvinvointia lisäävä, kun kaikki ovat samalla puolella. Ja tuolla treenimäärällä lapsenne kuoro on varmasti todella hyvä, vaikka kaverisynttäreillä välillä kävisivätkin.
Kuoro ei sovi kaikille. Esim laulutaidottomille.
Osa lapsista ihan aidosti rakastaa kilpaurheilua ihan pienestä saakka. Koska ovat kilpailuhenkisiä. Resilienssi ja tunnetaidot kehittyvät mahtavasti joka häviöstä. Sellaista ei joikumalla opi.
Tottakai lahjakkaan lapsen täytyy saada harrastaa. Ihmistä jää kaihertamaan jos ei saa koskaan tietää, miten pitkälle olisi voinut päästä jos vanhempia ei olisi laiskottanut.
Ja koulu ensin -ajattelijoille: tuttavapiirin lapsista kaikki on harrastaneet menestyksekkäästi kilpaurheilua, kaikkea suunnistuksen ja cheerleadingin, uinnin ja ampumahiihdon välillä. Ja kaikki nämä kilpaurheilijat ovat poikkeuksetta olleet myös hyviä koulussa. Jopa ne kaksi tuntemaani lätkäjätkää joista toinen on nyt ammattilainen, mutta niillä oli kumpikin vanhempi DI.
On ehkä tosiaankin olemassa tietynlainen ihmistyyppi, jolle vaihtoehdot ovat kova urheilu pienestä saakka tai päihteiden pariin ajautuminen. Jos lapsella on ADHD-oireita, kova liikunta varmasti helpottaa niitä.
Mutta älkää kuitenkaan sortuko siihen ajatteluun, ettei lapsi tai nuori voisi menestyä koulussa ja kehittää itseään ilman että joku palkattu valmentaja koko ajan kertoo, mitä pitää seuraavaksi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
No mun nuoruudessani 1990-luvulla esimerkiksi jalkapallo aloitettiin usein yläkouluiässä. Nykyään ei taida sen ikäinen aloittelija löytää edes joukkuetta.
Itse olin 5v kun aloitin taitoluistelun. Ei kukaan sitä enää murkkuiässä aloitellut. Sama homma baletin kanssa.
Ikävä kyllä näin. Moneen harrastukseen pääse samalla tavalla mukaan enää myöhemmin.
Monessa lajissa herkkyyskaudet on aika nuorena. Kenestäkään ei tule hyvää ballerinaa jos aloittaa 10-vuotiaana.
Eikä ole järkevää tehdä mitään missä ei aio olla hyvä. Itse en ainakaan kannustaisi lasta mihinkään "kivaan harrasteluun". Leikki on sitä varten että on kivaa kavereiden kanssa, harrasruksiin suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin kouluun tai ei mennä. En todellakaan maksaisi harrastuksesta missä lapsi ei pyri kehittymään.
Tuolla asenteella ajaa itsensä nurkkaan. Jossakin on aina joku parempi, joten ainoa pysyvä motivaatio on sisäinen motivaatio, tekemisen ilo.
Jos urheilu kehittää resilienssiä ja sosiaalisia taitoja, miksi niin moni huippu-urheilija munaa myöhemmässä elämässään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätätkö lasten harrastuksetki pois sos.median vuoksi. Sulla pitää olla ruutuaika tunti päivässä että ehdit hoitaa perhees.
Vierailija kirjoitti:
Jätätkö lasten harrastuksetki pois sos.median vuoksi. Sulla pitää olla ruutuaika tunti päivässä että ehdit hoitaa perhees.
Sun ruutuaika vois loppua nyt kymmeneltä. Hus nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?
Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse.
Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.
Ap
Mites ap isovanhemmat? Itse olen ollut täysin yksin kahden lapsen kanssa ja hoidin molempien harrastusrumbat muuten yksin, mutta sain apuja vanhemmiltani. Kun olin itse toisen lapsen harrastuksessa, hoiti isoisä tai -äiti toisen lapsen viemiset.
Toivottavasti sinulla on edes jonkinlaista apua saatavilla - on kuitenkin tärkeää, että lapsi voi jatkaa rakkaassa harrastuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekaluokkalainen, miten hän jaksaa? Aika pieni vielä.
Jaksaa kyllä kun tykkää siitä niin paljon. Saa harkoista ym kaikesta paljon iloa ja energiaa. Ap
No sitten sinun on vaan pakko jaksaa. Lapsiparalla on ihan riittävän huonot eväät elämässä kun hänet on tehty välinpitämättömälle isälle, mikä on täysin sinun mokasi, itse valkkasit sille miehelle antaa ja lapsen pitää. Silloin on vaan pakko venyä enemmän että lapsen elämässä on edes jotain hyvää ja mielekästä.
Hiukan kyllä ihmettelen mikä tuossa nyt kauhean raskasta.on, yksi lapsi kumminkin vaan, voit hoitaa omat treenisi sillä välin kun lapsi on omissaan tai käydä kaupassa tai nähdä kavereita.
Tunnen perheitä joissa kolme lasta harrastaa tavoitteellisesti ja vanhemmat myös ja nekin pärjää.
Helpota muuta arkea mahdollisuuksien mukaan, esim siivooja kerran viikossa ei työssäkäyvän pussissa tunnu mutta helpottaa paljon.
Ja ennem kaikkea, laske puhelin kädestäsi kuuteen mennessä illalla ja pää tyynyyn kymmeneltä. Huomast ihmeesti että jaksat vaikka mitä kun lepäät tarpeeksi ja mielellään ulkoilet ne ajat kun lapsi on treeneissään.
Mua sitten voi v***ttaa teikäläiset, äitien syyllistäjät. Minkä he sille voi, että isä on pas ki ainen? Ehkä se ei ollut siinä kohtaa niin läpinäkyvää kun kumpikin lapsen halusivat. Itsellä oli juuri näin, mutta yksin päädyin kahden kanssa. Olen pärjännyt silti ja onneksi saanut apua omilta vanhemmilta.
Tosi pitkä ketju on tullut, luin pari ekaa sivua. Yhdelle kommentoijalle tiedoksi että ainakin meidän kaupungissa on juuri se "aktiivinen harrastusporukka" joka vapettaa ja juo, näiden vanhemmilla kun on rahaa. Keskisuuri ja muutenkin vähän outo kaupunki, saa nähdä kauanko täällä jaksaa?
Ap, en halua loukata, mutta jotenkin itseä tökkii juuri tämä "meidän lapsi on niin lahjakas että nostettiin isompien/vanhempien/edistyneempien porukkaan" hieman sellaisella omahyväisellä nasaaliäänellä kerrottuna saa niskavillat pystyyn. Kun sen lapsen ja nuoren kannalta olisi ainakin mun mielestä parasta olla omanikäisten kanssa koska harrastuksessa opitaan muitakin taitoja. Varmasti aina löytyy joku poikkeuksellisen lahjakas yksilö enkä väitä etteikö sun lapsi voisi olla juuri se tyyppi.
Tämä koko harrastuskulttuuri on mennyt Suomessa ihan vinoon. Maksetaan, kuskataan, leivotaan, huolletaan ja perheet voi tosi huonosti. Etätyössä hoidetaan samalla kotiasiat ja työyhteisö käy vajaalla, ei ihme että talous sakkaa.
Vastauksena kysymykseen, tässä kohtaa voi vielä vetää hätäjarrusta. Jos voimat riittää yhteen tai kahteen harrastuskertaan viikossa niin se on sitten niin. Ekaluokkalaisen kanssa voi vielä neuvotella ja keskustella ja lempeästi kääntää huomiota muihin juttuihin. Ja muutenkin ohjaajien tai valmentajien kuuluisi keskustella ensin vanhempien kanssa eikä lapselle tyyliin kysytäänkö äidiltä että voiko sut nostaa isompien porukkaan kun oot niin lahjakas?
Lasten liikuntasuositukset on alle 8v. 3h /päivä (leikkiä) ja vanhemmillekin lapsille min 1h päivä (hikiliikuntaa).Eli ei nuo kahdet tai kolmet treenit ja peli vikkossa nyt ihan mahdottoman paljoa ole.
Alue: Aihe vapaa
Ensimmäisellä luokalla ja harjoituksia monta kertaa viikossa? Ei kuulosta ihan järkevältä. Milloin se lapsi palautuu ja lepää, jos viikonloputkin on kiinni? Onko tämä jotakin, missä pelataan turnauksia pitkin Suomea viikonloppuisin? Harrastaa voi ihan harrastamisena eikä tarvitse olla jossakin liigajoukkueessa.
Jos sinä et vanhempana tahdo jaksaa, niin miten se lapsi jaksaa? Kannattaa pohtia tätä kuviota.