Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?

Jos tämä osuu apn silmiin, niin heittäydy sinäkin täysillä harrastukseen, toivottavasti siitä tulee sinullekin mielekäs ja tukee jaksamista enemmin kuin kuluttaa. 

Oletan, että kyseessä on jokin urheilulaji ja niissä vapaaehtoisten vanhempien panos on useimmiten toiminnan edellytys. Jos joka tapauksessa käytät tähän ison osan vapaa-ajastasi, voit yhtä hyvin käyttää vielä vähän enemmän. Tutustut muihin vanhempiin ja toimijoihin, ehkä lapsiin ja itse lajiin. Toivottavasti innostut ja löydöt lajin hienouden, niin kuin lapsesikin. Toisaalta myös "ulkopuolisten" ääntä kaivataan ja fiksujen ihmisten seurassa arvostetaan. Lajin sisällä usein sokeudutaan ja pidetään itsestään selvänä ja välttämättömänä sellaista mikä ei ulkopuoliselle ole sitä. 

Voi käydä lopulta niin kuin minulle, että yhdessä vaiheessa lapsi lopetti, mutta minä jatkoin niin vapaaehtoisena kuin itse lajin parissa. =D 

Mitä ap tekisit, jos joku ottaisi lapsesi hoitoon monta kertaa viikossa tarjotakseen sinulle omaa aikaa?

Tee sitä lapsen ollessa harrastuksessa. Näe lapsen harrastuksessaoloaika omana aikanasi, ilman työtä, ilman lasta, täysin vapaana. Huomaat, että jäljellä oleva aika riittää mainiosti niihin vähiin kotitöihin mitä kahden ihmisen huushollissa on ja yhden harrastuksen välinehuoltoon. 

Ennen kaikkea, ole kiitollinen lapsesi lahjakkuudesta ja siitä ilosta, mitä harrastus hänelle tuottaa.

Jos et muuta keksi, kuuntele rentoutusäänitettä autossa ja ota torkut. Lepääminen parantas jaksamista aivan ihmeesti. Yksi tärkeimpiä asioita mitä olen elämässäni opetellut on se, että pystyn lepäämään ja nukahtamaan missä vain. Minä, joka nukuin 7v lääkkeillä. Elämä muuttuu noin satatuhatta kertaa paremmaksi kun omaksuu sen sotilaallisen asenteen että nuku tai ainakin lepää kun on pieninkään mahdollisuus. Niin petoeläimetkin tekee.

Se vapauden tunne huikea kun ymmärtää että levätäkseen ei tarvitse olla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi älysin laittaa omat lapseni sellaisiin harrastuksiin, jotka ei sido liikaa eikä työllistä vanhempia jatkuvalla kuljetusrumballa. Aikaavievin harrastus on poikakuoroa harrastavalla kuopuksella, jolla on harjoitukset 3 kertaa viikossa, leirejä 2 kertaa vuodessa ja esiintymisiä n. 10-15 kertaa vuodessa. 2 tärkeintä konserttia on puolipakollisia, mutta kaikesta muusta saa aina jäädä pois kaverisynttärien ja vastaavien takia, ellei laula sooloa. Ja kuoronjohtaja on sen verran fiksu, että hän kysyy vanhempien halukkuutta sooloihin ennen kuin hän puhuu pojille mitään, jotta vanhemmat ei joutuisi tuottamaan pettymystä lapsilleen. 

Kuoro onkin hieno harrastus, todistettavasti kaikkein eniten sosiaalista hyvinvointia lisäävä, kun kaikki ovat samalla puolella. Ja tuolla treenimäärällä lapsenne kuoro on varmasti todella hyvä, vaikka kaverisynttäreillä välillä kävisivätkin.

Kuoro ei sovi kaikille. Esim laulutaidottomille.

 

Osa lapsista ihan aidosti rakastaa kilpaurheilua ihan pienestä saakka. Koska ovat kilpailuhenkisiä. Resilienssi ja tunnetaidot kehittyvät mahtavasti joka häviöstä. Sellaista ei joikumalla opi. 

 

Tottakai lahjakkaan lapsen täytyy saada harrastaa. Ihmistä jää kaihertamaan jos ei saa koskaan tietää, miten pitkälle olisi voinut päästä jos vanhempia ei olisi laiskottanut.

 

Ja koulu ensin -ajattelijoille: tuttavapiirin lapsista kaikki on harrastaneet menestyksekkäästi kilpaurheilua, kaikkea suunnistuksen ja cheerleadingin, uinnin ja ampumahiihdon välillä. Ja kaikki nämä kilpaurheilijat ovat poikkeuksetta olleet myös hyviä koulussa. Jopa ne kaksi tuntemaani lätkäjätkää joista toinen on nyt ammattilainen, mutta niillä oli kumpikin vanhempi DI.

Tämä ei yllätä. Tavoitteellinen urheilu ja opiskelu vaatii samoja ominaisuuksia, pitkäjänteisyyttä ja itsekuria. Sen vuoksi monet vanhemmat kannustaakin lapsia urheiluun vaikka tähtäimessä ei olisikaan ammattilaisuus.

Lisäksi urheileva lapsi jaksaa sitä koulua paremmin, on motivoituneempi syömään kunnolla ja taas jaksaa paremmin.

Yleensä näiden vanhemmat urheilee myös ja jännästi jaksetaan sekä useamman lapsen että omat harrastukset ja omat usein aika vaativatkin työt. 

Minulla on yksi tuttu, erityisopettaja, joka alkoi harrastaa kilpatanssia erottuaan. Tyttönsä tanssivat molemmat myös, toinen pääsi oopperan balettikouluunkin. Siinä vähän ap:lle mittakaavaa kuljetusrumbasta ja treenimääristä.

Kun lapset muutti pois kotoa, se otti uuden miehen ja kaksi kilpahevosta.

Ap:n ehkä kannattaisi käydä lääkärissä, ei ole normaalia väsyä noin kovin yhden lapsen kanssa. Oikeasti ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Tosi pitkä ketju on tullut, luin pari ekaa sivua. Yhdelle kommentoijalle tiedoksi että ainakin meidän kaupungissa on juuri se "aktiivinen harrastusporukka" joka vapettaa ja juo, näiden vanhemmilla kun on rahaa. Keskisuuri ja muutenkin vähän outo kaupunki, saa nähdä kauanko täällä jaksaa? 

Ap, en halua loukata, mutta jotenkin itseä tökkii juuri tämä "meidän lapsi on niin lahjakas että nostettiin isompien/vanhempien/edistyneempien porukkaan" hieman sellaisella omahyväisellä nasaaliäänellä kerrottuna saa niskavillat pystyyn. Kun sen lapsen ja nuoren kannalta olisi ainakin mun mielestä parasta olla omanikäisten kanssa koska harrastuksessa opitaan muitakin taitoja. Varmasti aina löytyy joku poikkeuksellisen lahjakas yksilö enkä väitä etteikö sun lapsi voisi olla juuri se tyyppi. 

Tämä koko harrastuskulttuuri on mennyt Suomessa ihan vinoon. Maksetaan, kuskataan, leivotaan, huolletaan ja perheet voi tosi huonosti. Etätyössä hoidetaan samalla kotiasiat ja työyhteisö käy vajaalla, ei ihme että talous sakkaa. 

Vastauksena kysymykseen, tässä kohtaa voi vielä vetää hätäjarrusta. Jos voimat riittää yhteen tai kahteen harrastuskertaan viikossa niin se on sitten niin. Ekaluokkalaisen kanssa voi vielä neuvotella ja keskustella ja lempeästi kääntää huomiota muihin juttuihin. Ja muutenkin ohjaajien tai valmentajien kuuluisi keskustella ensin vanhempien kanssa eikä lapselle tyyliin kysytäänkö äidiltä että voiko sut nostaa isompien porukkaan kun oot niin lahjakas? 

Tämä! Totuushan on, että joukkueurheilussa tarvitaan aina tietty määrä lapsia ja heidän läheisiä aikuisiaan. Se, että ap:n lapselle tarkoitetaan paikkaa isompien ryhmässä, tarkoittaa että siellä on pulaa lapsista. Lapsen ja vanhemman itsetuntoa totta kai hivelee tuollainen, mutta voi hyvinkin olla, että sieltä on lähtenyt ovet paukkuen niin paljon porukkaa, että nyt on rekryttävä nuorempia.

Vierailija kirjoitti:

Lasten liikuntasuositukset on alle 8v. 3h /päivä (leikkiä) ja vanhemmillekin lapsille min 1h päivä (hikiliikuntaa).Eli ei nuo kahdet tai kolmet treenit ja peli vikkossa nyt ihan mahdottoman paljoa ole.

Itse asiassa jos lapsi kuskataan autolla treeneihin, liikuntasuositukset eivät välttämättä täyty edes treenipäivinä. Usein juuri tämä urheilullinen elämäntapa estää oikean liikunnallisuuden, kun lapsi pitää hakea autolla koulusta, koska muuten ei ehdi.

Täytyy sanoa, että pikkuisen tunsin tervettä ylpeyttä ja ehkä jopa vahingoniloa, kun koulun urheilukisoissa viidesluokkalainen lapseni, joka ei tämän palstan mittapuulla harrasta mitään, voitti pikajuoksussa ne kilpajoukkueessa futista ekalta luokalta saakka pelanneet.

Pihoilla, puistoissa ja lenkkipolulla näkee harmittavan usein, että porukka on keskittynyt luuriin lapsen sijasta niin eipä sitä aikaa muuhun jää kun some imee kaiken ja en nyt tarkoita, että AP tekisi näin ... sivuan vain muuten ajankäytön haasteita nykypäivänä joten ei tarvitse herneitä vetää nenuun

Vierailija kirjoitti:

Pihoilla, puistoissa ja lenkkipolulla näkee harmittavan usein, että porukka on keskittynyt luuriin lapsen sijasta niin eipä sitä aikaa muuhun jää kun some imee kaiken ja en nyt tarkoita, että AP tekisi näin ... sivuan vain muuten ajankäytön haasteita nykypäivänä joten ei tarvitse herneitä vetää nenuun

Aivan sivusta käsin kyselen, että savumerkeilläkö sinä itse täällä haastelet.

Onko siellä harkoissa ihan pakko käydä niin usein? Voisiko sieltä "aktiivisemman ja tiiviimmän harrastamisen porukasta" sanoutua pois, jolloin harrastusta olisi kerran-pari viikossa.

itse en ole koskaan ymmärtänyt vanhempia, jotka uhraavat kaiken vapaa-aikansa ja rahansakin lastensa harratsuksiin.  Kun lapseni oli eka luokalla, hän sai valita yhden harrastuksen ja hän valitsi VPK:n. Se oli kiva harrastus, jossa opeteltiin paljon hyödyllisiä taitoja, kokoontuminen oli vain kerran viikossa ja kaikki varusteet sai "talon puolesta".  

Minä yh, kun lapsi ei pärjännyt erityisem hyvin lajissa, jota harrasti, välillä ärsytti lähteä treeneihin ja  treenit kaikkine oheishommineen kesti usein kolmatta tuntia tai neljättä päätin että tämä jätetään. Lapsi on itekin tyytyväinen että se hulluus jäi näin jälkikäteen. Panostetaan perheenä yhdessä oloon, yhdessä harrastamiseen, sellaisiin harrastuksiin missä ei vaadita hullua kehittymistä ja jaeta porukkaa osaamisen perusteella tasoryhmiin. 

Lapsi nauttii kavereista, perheen kanssa vietetystä ajasta ja koulusta, saa kymppiä ja ysiä kokeista ja yhteinen perheen kanssa vietetty aika (minulla toinenkin lapsi) on triplaantunut. Tuntuu että koko perhe voi paremmin.

Uskalsin uida vastavirtaan kun aina vaan kannustetaan treenaan treenaan ja treenaan. Meillä tällanen päätös kannatti. Toivon että lapselle jää monia kivoja lajeja joita voi harrastaa aikuisena. 

Kaveri alotti ratsastuksen kanssa jo joskus 6-8v, sieltä piireistä tuli mukaan tupakka ja alkoholi jotain 10-11 vuotiaana. Me lapset joilla ei ollut mitään kummempaa harrastusta oltiin kuulkaa kilttejä lapsia.. Mietin jo silloin kuinka pihalla vanhemmat oli. Heille valehdeltiin juomareissuista ihan päin naamaa jo siellä ala-asteella (suunniteltiin kavereiden kesken kuka sanoo olevansa kenenkin luona kylässä tai yötä, ettei vanhemmat saa selville). 

 Terkkariltakin sanottiin että "siellä heppaharrastuksessa on varmaan kivoja kilttejä kavereita!", itse en olisi ikinä uskaltanut. 

Vierailija kirjoitti:

Minä yh, kun lapsi ei pärjännyt erityisem hyvin lajissa, jota harrasti, välillä ärsytti lähteä treeneihin ja  treenit kaikkine oheishommineen kesti usein kolmatta tuntia tai neljättä päätin että tämä jätetään. Lapsi on itekin tyytyväinen että se hulluus jäi näin jälkikäteen. Panostetaan perheenä yhdessä oloon, yhdessä harrastamiseen, sellaisiin harrastuksiin missä ei vaadita hullua kehittymistä ja jaeta porukkaa osaamisen perusteella tasoryhmiin. 

Lapsi nauttii kavereista, perheen kanssa vietetystä ajasta ja koulusta, saa kymppiä ja ysiä kokeista ja yhteinen perheen kanssa vietetty aika (minulla toinenkin lapsi) on triplaantunut. Tuntuu että koko perhe voi paremmin.

Uskalsin uida vastavirtaan kun aina vaan kannustetaan treenaan treenaan ja treenaan. Meillä tällanen päätös kannatti. Toivon että lapselle jää monia kivoja lajeja joita voi harrastaa aikuisena. 

Tähän vielä lisäys, meillä ei lapset käytä lainkaan puhelinta. Että mielestöni aika tervehenkistä vaikkei tähdätä kilpaurheilijaksi. Lapset 10 ja 12.

Silloin sotien jälkeen kun suojeluskuntien omaisuus siirrettiin urheiluseuroille, urheilu oli nuorempien polvien keino työstää ylisukupolvisia sotatraumoja ja tapa pysyä kunnossa mahdollisen seuraavan sodan varalta, ja jo silloin se koettiin yhtenä epäilemättä toimivana keinona välttää alkoholin suurkulutusta. Silloin urheilukentät ja kuntopolut raivattiin itse.

Tänä päivänä, kun vanhemmat kuskaavat lapsiaan iltaisin autolla treeneihin, tuosta toiminnasta ei ole oikeastaan mitään muuta jäljellä kuin naiivi usko siihen, että lapsi pysyy poissa pahoilta teiltä.

Vierailija kirjoitti:

Silloin sotien jälkeen kun suojeluskuntien omaisuus siirrettiin urheiluseuroille, urheilu oli nuorempien polvien keino työstää ylisukupolvisia sotatraumoja ja tapa pysyä kunnossa mahdollisen seuraavan sodan varalta, ja jo silloin se koettiin yhtenä epäilemättä toimivana keinona välttää alkoholin suurkulutusta. Silloin urheilukentät ja kuntopolut raivattiin itse.

Tänä päivänä, kun vanhemmat kuskaavat lapsiaan iltaisin autolla treeneihin, tuosta toiminnasta ei ole oikeastaan mitään muuta jäljellä kuin naiivi usko siihen, että lapsi pysyy poissa pahoilta teiltä.

Tai että lapsesta tulee seuraava tähti, jota ihaillaan jne. Meillä ainakin töissä vakioaiheita on kehuskella lasten urheilusuorituksilla. Siitä jotenkin paistaa läpi vanhempien tahto ja halu. 

"Minulla on yksi tuttu, erityisopettaja, joka alkoi harrastaa kilpatanssia erottuaan. Tyttönsä tanssivat molemmat myös, toinen pääsi oopperan balettikouluunkin. Siinä vähän ap:lle mittakaavaa kuljetusrumbasta ja treenimääristä."

Mahtavan hienoa, mutta heillä oli yhteinen intohimo. Erilainen tilanne kuin aloittajalla.

Vierailija kirjoitti:

"Minulla on yksi tuttu, erityisopettaja, joka alkoi harrastaa kilpatanssia erottuaan. Tyttönsä tanssivat molemmat myös, toinen pääsi oopperan balettikouluunkin. Siinä vähän ap:lle mittakaavaa kuljetusrumbasta ja treenimääristä."

 

Mahtavan hienoa, mutta heillä oli yhteinen intohimo. Erilainen tilanne kuin aloittajalla.

Tuttua varmaan ilahduttaa noin yksityiskohtainen tieto tekemisistään.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että pikkuisen tunsin tervettä ylpeyttä ja ehkä jopa vahingoniloa, kun koulun urheilukisoissa viidesluokkalainen lapseni, joka ei tämän palstan mittapuulla harrasta mitään, voitti pikajuoksussa ne kilpajoukkueessa futista ekalta luokalta saakka pelanneet.

Jalkapallo on kestävyyslaji, vaikka vikkelästi siinäkin pitää liikkeelle lähteä. Edes joku Maradona ei ollut pikajuoksija. Se räjähtävyys mitä pikajuoksussa tarvitaan ei kehity jalkapalloa pelaamalla.

Poikasi voi olla luonnostaan hyvä lähtemään, se tekee isoa eroa lajia varsinaisesti treenamattomien kisoissa. 

Aatelkaa nyt kuitenkin sitä lapsen päivän pituutta. Hurjalta kuulostaa. Jääkö koulutehtäviin käytettävä aika minimiin harrastuksen/ harrastuksien takia. 
Alaluokkalaiset kaipaa vielä sitä vapaata leikkiaikaakin, olla vaan.  Ja niinhän me varmasti kaikki. 

Kun lapsi harrastaa niin käytä se aika itseesi. Käy esim. lenkillä.

Vierailija kirjoitti:

Aatelkaa nyt kuitenkin sitä lapsen päivän pituutta. Hurjalta kuulostaa. Jääkö koulutehtäviin käytettävä aika minimiin harrastuksen/ harrastuksien takia. 
Alaluokkalaiset kaipaa vielä sitä vapaata leikkiaikaakin, olla vaan.  Ja niinhän me varmasti kaikki. 

Urheilevat lapset pärjää usein muita paremmin koulussa. Itsellänikin oli lapsena illat täynnä harrastuksia ja koulu sujui aina maisteriksi asti helposti siinä sivussa. Urheilu parantaa keskittymiskykyä ja ihan aivotoimintaakin.