Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?

Vierailija kirjoitti:

Olihan se muutama vuosi aikas kauheaa rumbaa, mutta palkitsevaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen kuinka ihmeessä sen jaksoi :D Jostain vaan mentiin sellaisella automaatiolla kalenteri ja kello kädessä. Excel-taulukko, jossa kaikkien menot. Huh. 

Tsemiä! Kyllä se vielä joskus helpottaa. 

Pitääkö oikeasti oman lapsen koko lapsuuden ja nuoruuden olla sellaista aikaa, että vain odottaa että helpottaisi ja lapsi muuttaisi pois kotoa?

Tiedän mistä puhut. Ei siinä hirveästi muuta elämää ollut. Lapsi menestyi harrastuksessa ja tykkäsi siitä. Otin sen siltä kannalta, että matkat paikan päälle ja sieltä takaisin kotiin olivat meidän yhteistä aikaa, milloin käytiin hyviä keskusteluja päivästä. Harrastusmaksut olivat kovat ja joskus jouduin tehdä yksinhuoltajana toista työtä viikonloppuna. Nyt lapsi on jo lukiossa ja harrastaa edelleen eli ei ne vuodet hukkaan menneet.

En jaksanut, väkisin irvistelin menemään, oheistapahtumista yritin selvitä ostamalla esim. turnauksiin valmista tai ihan rahalla. Kertaakaan en suostunut leipomaan tai myyntitiskin päähän. Paskaa oli. Kiitin - en tiedä ketä - kun lapsi halusi lopettaa ja nyt vain höntsäilee :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset  vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus. 

 

 

Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään. 

Aikamoiset vihat ja pahat katseet saa kyllä osakseen, jos ei osallistu. Meillä yhden lapsen kuskaaminen vielä menee, kun lenkitän koiran ja käyn kaupassa samalla reissulla. Mutta koko päivän kestävät tapahtumat, joissa pitäisi olla skarppina töissä aamusta iltaan. En ihan oikeasti jaksa. Jatkuvaa mussutusta tulee, kun en osallistu. Meillä mies on työn vuoksi paljon poissa ja arki muutenkin 80% minun vastuulla. Ihan kaikkeen ei rahkeet riitä. Mutta ei kyllä myöskään ymmärrys muilla vanhemmilla. 

Näissä on aina se ikävä puoli, että sen minkä joku jättää välistä, joutuu muut tekemään, eli ootte vapaamatkustajia. Tietysti muita vituttaa.

Ihan oikeasti ei taida missään lajissa olla koko ajan jotain koko päivän tapahtumia? Meillä on lapset harrastaneet yhtä sun toista ja on kyllä itekin joskus ärsyttänyt toimitsijavuorot, talkoilut yms. mutta ei näitä mitenkään jatkuvalla syötöllä ole. Silloin tällöin, pari kertaa vuodessa kun varaa jonkun itelleen parhaiten sopivan homman, niin heti ei olla hätyyttelemässä. Voi myös tarjoutua vapaaehtoisesti tekemään tai hankkimaan jotain muuta, jossei kertakaikkiaan onnistu työpanoksen antaminen. Esim. lupaa ostaa turnauskioskiin limut, pillimehut, kertisastiat tai hankkia joukkueelle ensiaputarvikkeita tms. Harrastusporukka hyötyy ja sinä vältyt mulk un maineelta.

Yleisurheilussa on tänäkin kesäkautena n. 10 tapahtumaa, mihin tarvitaan toimitsijoita. Minusta se on paljon 5kk jaksolle. Seura haalii niitä liikaa suhteessa vapaaehtoisten määrään.

Lisäksi ennen mulkuksi haukkumista voisi miettiä, että jos ihmisellä on 80% arjesta vastuulla mitä se tarkoittaa käytännössä. Te joilla arkea ja vastuita jakaa molemmat vanhemmat koko ajan, ette ymmärrä. Se arjen vastuu tuo myös mukanaan taloyhtiön asiat, kaiken kouluun liittyvän, vanhenevat vanhemmat, koiran, kauppareissut, lapsen vaatteista ja varusteista huolehtimisen jne. Siis ihan kaiken. Eikä se paljon poissa oleva vanhempi voi ottaa kovin helposti kaikesta koppia kotona ollessaan kuitenkaan. Tämä on meillä väliaikainen tilanne. Mutta en minä silti tämän enempää repeä joka suuntaan.

Ja nämä kaikki 10 tapahtumaa on oman seuran juttuja, joihin pitäis mennä auttamaan? Aika monta toki, mutta silti vaan yksi aina kahden viikon välein. Ja yhteenkään et pysty kauden aikana menemään pariksi tunniksi? :D Aikamoista luikertelua, suosittelen miettimään lapselle toista harrastusta.

Ohis, mutta yleisurheilukisoja on kymmeniä kesässä. Eri kisoja järjestetään eri ikäluokille. 

Ja niitä järjestää eri seurat ja talkoisiin kaivataan eri ikäkausien harrastajien vanhempia vuorollaan. Näin ainakin oli meidän seurassa, kun omat lapset harrasti. Kyseessä oli yksi Suomen suurimmista eikä ainakaan siellä odotettu mitään kymmeniin kisoihin talkoilua.

Yleisurheilijan vanhempi täällä. Juuri eilen juttelin toisessa seurassa olevan lapsen äidin kanssa aiheesta. Heidän seura on haalinut kymmenet kisat kesälle, joista viidet on isot. Meidän seuralla on seitsemät kisat, joista yhdet on kolmepäiväiset isot kisat, yhdet kaksipäiväiset aluemestaruuskisat ja yksi yksipäiväinen iso tapahtuma. Lisäksi parit hippokisat, jotka on todella kaoottisia.

Ja meillä ainakaan ei ole niin iso seura, että olisi edes mahdollista jakaa vuoroja eri ikäisten lasten vanhempien kesken. Luultavasti juuri tuo isossa seurassa oleminen on teillä auttanut.

Noin 15 vuotta sitten lapset, 3 kpl., harrastivat kaikki eri lajeja, jääkiekko, jalkapallo ja ratsastus. Kun vaimolla oli vuorotyö, ja kun sattui iltavuoro, niin joskus oli aika haastavaa ehtiä itse ajelemaan ympäri kaupunkia viemään sekä hakemaan kaikki kolme harrastuksiin. Eikä tilannetta parantunut se, että itse olin vielä jääkiekkojoukkueen huoltaja samaan aikaan....jotenkin se onnistui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole rumbaa vaikka on viisi harrastavaa lasta. Musiikkiopisto 250 m, koulun sali 500 m, urheilukenttä 800 m, jäähalli 1,1 km, telinevoikka 3,7 km. Viimeiseen viedään jos sataa tai on hemmetisti pakkasta. Muuten pääsevät ihan itsekin. Kannattaa asuntoa ostaessa miettiä missä se sijaitsee.

Sikäli kuin enää on varaa omistusasuntoon, kun on maksanut viidelle lapselle nuo harrastukset.

Eivät toki kaikki joka paikassa harrasta, mutta nuo on ne paikat missä käyvät. Musiikkiharrastukset kolmelta alle tonni vuodessa, yleisurheilu ei maksa juuri mitään, lätkä ja telinevoimistelu sitten jonkin verran enemmän. 

Missä voi harrastaa lähes ilmaiseksi yleisurheilua? Meillä maksaa lähes 900e/vuosi ja tähän päälle kisamaksut, jos niissä aikoo käydä. Talkootyötä odotetaan myös jokaiselta lähes joka kuukausi. Osallistuisin mielelläni kisojen järjestelyihin, mutta ei alle kouluikäisten sisarusten kanssa voi seisoa tuntikaupalla mittamiehenä kisoissa. Hyvä kun heidän kanssaan pystyy sen oman lapsen 10sekunnin kisasuorituksen katsomaan.

Eikä meillä ole edes mikään huippuyksilö missään lajissa mutta lapsi rakastaa urheilua ja kisoja mahdollistan kyllä hänelle tämän niin kauan kuin vain mahdollista. Ei useamman kerran viikossa harjoittelu todellakaan tarkoita sitä että lapsesta leivotaan ammattiurheilija tai-muusikko. Lapsen ehdoilla mennään, mutta harjoituksiin pitää kulkea itse.

Ymmärrän hyvin ap:n ajatukset, se on aivan älyttömän raskasta. Minua motivoi jaksamaan se, että harrastus tulee tuottamaan hedelmää teini-iässä. Teinit pyrkii luonnostaan makaamaan kaiken aikansa puhelimella, ehkä pelaamaan tietokoneella ja kodin ulkopuolella lähinnä notkumaan jossain steissillä syljeskelemässä ja käyttämässä päihteitä. Harrastusten kautta tutustuu muihin tervehenkisiin nuoriin ja saa automaattisesti rakennetta ja täytettä vapaa-aikaansa. Monet harrastukset rajoittavat automaattisesti myös päihteiden käyttöä ja ohjaavat uni- ja ruokarytmiä terveeseen suuntan.

eikö lapset pysty itse menemään mihinkään nykysin?

Vierailija kirjoitti:

Ihan älytön kuormitus se arjessa on. Meillä on kolme kouluikäistä lasta ja kukaan ei edes harrasta erityisen kilpatasolla. Jokaisella on kaksi harrastusta, mutta harrastuspäiviä kolme kullakin. Tuntuu ettei ehdi yhtään mitään muuta kuin kuskaamaan, muistuttamaan varusteista, haalimaan eväitä, selvittämään kuka tuo ja vie kenetkin ja missä välissä. Tuntuu kohtuuttomalta ettei ole mitään omaa aikaa enää koskaan tehdä mitään itselle mieleistä. Ja kuitenkin heillä on vain 2 harrastusta per lapsi, joten ei sekään nyt aivan kohtuuttomasti ole.

Omituiseksipa on mennyt perhe-elämä. Omassa lapsuudessani tuommoista harrastusryhmistä ei ollut. Onneksi. 

En jaksaisi vaativan työni lisäksi tehdä tuommosta. Lykkyä tykö teille!

Palstan typerimpiä ja aiheettomimpia avauksia.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei siinä hirveästi muuta elämää ollut. Lapsi menestyi harrastuksessa ja tykkäsi siitä. Otin sen siltä kannalta, että matkat paikan päälle ja sieltä takaisin kotiin olivat meidän yhteistä aikaa, milloin käytiin hyviä keskusteluja päivästä. Harrastusmaksut olivat kovat ja joskus jouduin tehdä yksinhuoltajana toista työtä viikonloppuna. Nyt lapsi on jo lukiossa ja harrastaa edelleen eli ei ne vuodet hukkaan menneet.

Tämä.Miksi tuosta tehdään ongelma?Matkat voi käyttää lapsen kanssa jutteluun ja vaikka läksyjen kuulusteluun.Treenien ajan voi tehdä itse lenkin,käydä kaupassa tms.Sitten isompana lapsi varmasti voi mennä jo itse tai kimppakyydeillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?

Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse. 

Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.

Ap

Kuinka kaukana se harrastus on? Kyl me ala-asteella mentiin ite harrastuksiin kävellenja pyörällä. Matkaa n. 2km

Mitä jos jätät kännykän kyttäyksen vähemmälle?

Kokemuksesta voin sanoa että urheilua harrastamalla lapseni saivat kavereita ja järkevää toimintaa sekä oppivat vastuuta. Niistä luokkakaverreista jotka ostarilla viettivöt aikaansa ei tullut kuin työttömiä ja avustuksilla eläviä.

Etkö saa aikaa tarpeeksi roikkua somessa?

Meillä on tehty valinta että lasten harrastukset eivät saa hallita koko perheen elämää / meidän perheen elämä ei pyöri lapsen harrastuksen ympärillä rahallisesti eikä ajallisesti. 

Kannustetaan harrastamaan ja kokeilemaan lajeja, mutta höntsäillen.  Eli emme tule kuskaamaan lasta 5 krt/vko treeneihin tai maksamaan 10 keur/vuosi harrastusmaksuja kausimaksujen, varusteiden, leirien, matkojen ym muodossa. Joo, ei tule hänestä Kimi Räikköstä tai Jari Litmasta tai muutakaan lajin huippua varmaan, mutta toivottavasti muuten oman paikkansa maailmassa löytävä, liikunnan ja muun harrastamisen ilon löytänyt ihminen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin ap:n ajatukset, se on aivan älyttömän raskasta. Minua motivoi jaksamaan se, että harrastus tulee tuottamaan hedelmää teini-iässä. Teinit pyrkii luonnostaan makaamaan kaiken aikansa puhelimella, ehkä pelaamaan tietokoneella ja kodin ulkopuolella lähinnä notkumaan jossain steissillä syljeskelemässä ja käyttämässä päihteitä. Harrastusten kautta tutustuu muihin tervehenkisiin nuoriin ja saa automaattisesti rakennetta ja täytettä vapaa-aikaansa. Monet harrastukset rajoittavat automaattisesti myös päihteiden käyttöä ja ohjaavat uni- ja ruokarytmiä terveeseen suuntan.

Onpa kurjaa, että sinulle on sattunut tuollaisia lapsia. Olitko itse samanlainen, vai mistä mahtanee johtua?

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että urheilua harrastamalla lapseni saivat kavereita ja järkevää toimintaa sekä oppivat vastuuta. Niistä luokkakaverreista jotka ostarilla viettivöt aikaansa ei tullut kuin työttömiä ja avustuksilla eläviä.

Vanhemmat harvoin tietävät, kuinka siellä urheilureissuilla opetellaan viinat ja nuuskat.

Ei ihme, että syntyvyys pohjamudissa ja jätetään lapset tekemättä, kun tätä ketjua lukee. Nykyään yksi lapsi vaatii enemmän resursseja, aikaa ja uhrautumista vanhemmalta kuin kolme 80-luvulla. Me kuollaan sukupuuttoon tän kilpavarustelun takia.