Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?
Laitoin lapsen vähän kuin kokeeksi vain yhteen harrastukseen, ensimmäiseen ikinä hänellä. No pian osoittautui, että hän on siinä lahjakas ja todella motivoitunut ja yhtäkkiä harkkoja on koko ajan, monta kertaa viikossa ym. tapahtumia niiden päälle. Kaikkiin pitää kuskata edestakaisin, kukaan muu ei asu tällä suunnalla niin mitään kimppakulkemisia ei ole tarjolla, monesti ne on suoraan koulusta niin on huolehduttava eväät, sitten on kaikki varustehankinnat, varustehuolto vie minulta paljon aikaa jne. Tuli selväksi, että jos alkaa himmailemaan ja osallistuu vain kerran viikossa, niin putoaa kelkasta heti, ja jää käytännössä ulkopuolelle. Miten ihmeessä te ehditte ja jaksatte tämän harrastusrumban? Lapsen toinen vanhempi ei osallistu, tukiverkostoa tällaiseen meillä ei ole. Nykyään minun koko elämä on vain työ, lapsen harrastusrumba ja kiireellä parit kotityöt, viikonloppuisinkin ollaan harrastuksessa kiinni. Lapsi kuitenkin tykkää todella paljon harrastuksestaan eikä halua sitä lopettaa.
Kommentit (562)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jaksoin niin kauan kuin harkkoja oli kahdet/vko ja leirit ja kisat päälle. Joskus onnistui kimppakyyditkin. Mutta sitten olisi pitänyt jaksaa 3x/vko ja minulla oli kokopäivätyö niin jouduin sanomaan tytölle, etten pysty siihen yksinhuoltajana.
Vain 3 krt/viikko ja et jaksa?
Yhna toi 3krt vk on paljon, paljon aikaa menee tai menisi kotitöihin, muuhun arjen pyörittämiseen, nyt esim kevätkengät vaatteet jne, illoin teet ruokaa pyykkäät jne jos olet aina poissa. Lisäksi pienempi sisarus joutuu tylsistyneenä roikkua mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on outo pakkomielle tuupata lapset aina seuratoimintaan mukaan. Ennen harrastettiin jos jonkinlaista lajia ihan vain kavereiden kesken pihalla. Sieltä sitten ajan kanssa omistautuneimmat etenivät ihan ammattilaisiksi saakka.
Näytä yksikin suomalainen ammattiurheilija joka ei ole pienestä pitäen harrastanut lajiaan seuratasolla.
Onhan näitä paljonkin, ja tutkimukset nimenomaan puoltavat myöhäistä erikoistumista monissa lajeissa. Kestävyyslajit yleensä aloitetaan myöhään. Ensiksi tulee mieleen huikea Alisa Vainio.
"Vainio on kilpaillut maajoukkuetasolla yleisurheilun lisäksi myös jääpallossa, jääkiekossa, jalkapallossa ja pikaluistelussa, joista jääpallossa hän on kaksinkertainen MM-mitalisti. Vainio alkoi harrastamaan kolmivuotiaana taitoluistelua, ja on sittemmin harrastanut päälajiensa ohella myös telinevoimistelua ja salibandya.[6]"
Täytyi oikein googlata tämä. Hänhän on urheiluseuroissa aloittanut kolmivuotiaana, joten aika pienestä pitäen aloittanut huipputason urheilun ja kilpailemisen. Nythän ei ollutkaan kyse varhaisesta erikoistumisesta, vaan siitä voiko pihahöntsäilijä kehittyä nykyään ammattiurheilijaksi.
Sitten kysymys oli väärin muotoiltu. Täällä kysyttiin, onko yhtään ammattiurheilijaa, joka ei olisi lajissaan urheillut seuratasolla jo lapsena. Lajissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.
Jalkapallojoukkueenne on vain ja ainoastaan tyhmä, jos treenit pistetään kaverisynttäreiden edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.
Jalkapallojoukkueenne on vain ja ainoastaan tyhmä, jos treenit pistetään kaverisynttäreiden edelle.
Sitten vastaavasti joukkue varmaankin odottaa, että koulu antaa mukisematta lomaa leireille tai pitkille turnausreissuille pari kertaa vuodessa. Voi aikoja, voi tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se hassu juttu että vaikka ne on sen lapsen harrastuksia, ei aikuisen, niin silti aikuisilta odotetaan kummallista osallistumista. On myyntivuoroa ja vaikka mitä velvoitetta ja olet huono jollet halua omaa elämääsi lapsen harrastukseen laittaa.
Mä en halua. Se ei ole minun harrastus joten max kyydit mutta mitään nakkimyyntiä on turha odottaa. Maksan siitä harrastuksesta, en ole ilmainen orja millekään seuralle.
Sitten sinun täytyy varmaankin valita lapselle sellainen harrastus, johon ei liity talkootyötä. Esimerkiksi baletissa en ole koskaan kuullut olevan talkoita.
Tai sellainen seura jossa kausimaksuilla katetaan kaikki kulut. Mutta ei kannata sitten itkeä että miksi harrastaminen maksaa siinä seurassa neljä kertaa enemmän kuin siinä nakkitalkoilla pyörivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
En ole kyllä koskaan valmentajana itkdnyt silmiä päästäni, jos joku vanhempi ei osallistu. Minä valmennan ja xaan siitä korvauksen. Raha-asiat ja talkootoiminta on aina kuulunut joukkueenjohtajan tehtäviin ja minulle valmentajana on ollut ihan sama, miten se tapahtuu. Se miksi kaikkien olisi hyvä osallistua on se, että verottaja ei hyväksy talkootuoton jyvittämistä vain niille, jotka niihin osallistuu. Jos näin tehdään, kyseessä on talkoilijan henkilökohtainen tulo, josta pitää maksaa verot, sivukulut jne.
Mutta näin, 30 vuoden kokemuksella.
Siksi pitäisikin tehdä niin, että on valittavana osallistuuko talkoisiin vai maksaako isompaa maksua. Molempien pitäisi olla ihan yhtä hyväksyttyjä vaihtoehtoja. Talkoolaisten tuotot jyvitetään kaikille, mutta niinhän jyvitetään myös ylimääräinen maksukin. Ihan sinne samaan pottiin se menee joukkueelle jaettavaksi.
Toisilla on enemmän rahaa, toisilla vähemmän. Tämän kaikki ymmärtävät kyllä. Mutta pitäisi ymmärtää, että myös aika on resurssi ja sitä on eri perheissä eri määrä käytettäväksi. Voi olla vuorotyö, reissutyö, päivystystä, erittäin vaativa tai kuormittava työ, iso perhe, terveysrajoitteita,muita rajoitteita mitkä ei edes joukkueelle kuulu. Silloin olisi kohtuullista, että oman panoksensa voisi antaa suoraan rahallisesti, jos se on perheelle vähiten kuormittava keino.
Rahahuolia kyllä ymmärretään, mutta aikahuolia ei. Kokemukseni mukaan eniten tätä vastustavat ne, joille on kriittistä oman talouden vuoksi saada maksuja alas ja joilla on kyllä itsellään kaikki maailman aika seisoa kanttiinissa kun muita velvoitteita ei arjessa juuri ole. Tuo vuorojen kyttääminen tuntuu olevan näille ainoa tapa tärkeillä ja päsmäröidä.
Ymmärryksestä puheen olleen: ymmärsinkö sinä tuon yllä olevan vastauksen, jossa asiaa selvitettiin verotuksen näkökulmasta?
En ymmärrä. Eihän se kanttiini laske vain osan maksuja, vaan kaikkien joukkuelaisten. Se tasataan kaikille. Mutta reiluuden nimissä ne, jotka eivät kanttiiniin ehdi, maksavat enemmän ja sekin raha tasataan kaikille. Estääkö laki myymästä seuran tukipinssejä tai tarroja esim. 100€ hintaan? Tuotto joukkueen tilille ja kas näin on rahaa tasattavaksi joukkuelaisille.
Onko tosiaan niin ettei laki salli ylimääisiä maksuja keneltäkään? Kai nyt joukkuetta saa sponsoroida? Oleellista on, että talkootyöllä saatu raha tasataan lain velvoittamalla tavalla ja muut hoitavat vastaavan summan tilille toisella tavalla kaikille tasattavaksi. Tämkö siis on kiellettyä?
Ei se ole kiellettyä, mutta ei siihen voi myöskään velvoittaa. Jos se toimii eikä kukaan nurise aiheesta, niin ihan hyvin voi toimia noin. Jos on iso, 30+ lapsen joukkue, niin se tuskin vaan toimii.
Miksei voi velvoittaa? Joko isompi maksu tai talkootyö ehdoksi joukkueeseen pääsyyn. Ei kyseessä ole mikään koulu, johon on lakisääteinen pakko ottaa kaikki ikäluokasta, vaan ylimääräinen vapaaehtoinen harrastus. Jos lapsi tai perhe ei noudata sääntöjä ja sovittuja tapoja hoitaa harrastusmaksuja, miksei voisi todeta, että harrastus loppuu? Ei se mikään ihmisoikeus ole saada harrastaa tiettyä lajia jos kerran ei osuuttaan maksuista hoida. Ulos seurasta sitten.
Yhdistyslaki ja verottaja alkaa pistämään vastaan jos saman ryhmän sisällä aletaan eriarvoistamaan maksujen muodossa. Ja tarkoitus olisi saada mahdollisimman moni lapsi harrastamaan, ei keksiä keinoja päästä olemassaolevistakin eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.
Jalkapallojoukkueenne on vain ja ainoastaan tyhmä, jos treenit pistetään kaverisynttäreiden edelle.
En oikein jaksa uskoa että "tyhmä" seura olisi kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.
Jalkapallojoukkueenne on vain ja ainoastaan tyhmä, jos treenit pistetään kaverisynttäreiden edelle.
Sitten vastaavasti joukkue varmaankin odottaa, että koulu antaa mukisematta lomaa leireille tai pitkille turnausreissuille pari kertaa vuodessa. Voi aikoja, voi tapoja.
Leirit ja pidemmät reissut ovat koulujen lomien aikana, joten kyllä, näin odotamme. Vanhemmat lapset ovatkin sitten poikkeuksetta urheilupainoitteisilla linjoilla, joten siellä ei luonnollisesti ole mitään ongelmaa asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.
Jalkapallojoukkueenne on vain ja ainoastaan tyhmä, jos treenit pistetään kaverisynttäreiden edelle.
En oikein jaksa uskoa että "tyhmä" seura olisi kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista.
Ja Suomihan onkin tällä tyylillä yksi maailman suurista jalkapallomaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ratkaisu. Jos kyseessä on isompi kaupunki ja valinnanvaraa, niin suosiolla jättää väliin nuo kilpajoukkueet.
Oma 8-vuotiaani on maan isoimpiin kuuluvan seuran harrastejoukkueessa. He harjoittelevat kaksi kertaa viikossa ihan laadukkaasti ja pelaavat kesäisin kaupungin sisäistä nappulaliigaa. Ei pitkiä kuskauksia, ei pelireissuja toisiin kaupunkeihin, ei mokkapalojen leipomista, ei kakkutukkutuputusta, ei sen enempää talkootyötä.
Lapsi treenailee itsenäisesti kaverien tai vanhempien kanssa kesäaikaan pari tuntia päivässä lähikentällä ja loistaa harrastejoukkueessaan. Viikonloppuisin reissataan perheenä sukulaisissa. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ratkaisu. Jos kyseessä on isompi kaupunki ja valinnanvaraa, niin suosiolla jättää väliin nuo kilpajoukkueet.
Oma 8-vuotiaani on maan isoimpiin kuuluvan seuran harrastejoukkueessa. He harjoittelevat kaksi kertaa viikossa ihan laadukkaasti ja pelaavat kesäisin kaupungin sisäistä nappulaliigaa. Ei pitkiä kuskauksia, ei pelireissuja toisiin kaupunkeihin, ei mokkapalojen leipomista, ei kakkutukkutuputusta, ei sen enempää talkootyötä.
Lapsi treenailee itsenäisesti kaverien tai vanhempien kanssa kesäaikaan pari tuntia päivässä lähikentällä ja loistaa harrastejoukkueessaan. Viikonloppuisin reissataan perheenä sukulaisissa. Suosittelen.
Ja lisätään vielä: yksiäkään kaverisynttäreitä ei ole tarvinnut jättää väliin jalkapallon vuoksi. Vanhemmat, antakaa palautetta seuralle. Harrastus on lapsia varten, ei seuraa varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ratkaisu. Jos kyseessä on isompi kaupunki ja valinnanvaraa, niin suosiolla jättää väliin nuo kilpajoukkueet.
Oma 8-vuotiaani on maan isoimpiin kuuluvan seuran harrastejoukkueessa. He harjoittelevat kaksi kertaa viikossa ihan laadukkaasti ja pelaavat kesäisin kaupungin sisäistä nappulaliigaa. Ei pitkiä kuskauksia, ei pelireissuja toisiin kaupunkeihin, ei mokkapalojen leipomista, ei kakkutukkutuputusta, ei sen enempää talkootyötä.
Lapsi treenailee itsenäisesti kaverien tai vanhempien kanssa kesäaikaan pari tuntia päivässä lähikentällä ja loistaa harrastejoukkueessaan. Viikonloppuisin reissataan perheenä sukulaisissa. Suosittelen.
Ja lisätään vielä: yksiäkään kaverisynttäreitä ei ole tarvinnut jättää väliin jalkapallon vuoksi. Vanhemmat, antakaa palautetta seuralle. Harrastus on lapsia varten, ei seuraa varten.
Ei harrastejoukkueessa tietenkään tarvitsekaan. Eihän se mikään harrastejoukkue muuten olisi, vaan kilpajoukkue.
ei muutaku lisää lapsia ja muutama lemmikki tottakai, että saa enempi kiirettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.
Jalkapallojoukkueenne on vain ja ainoastaan tyhmä, jos treenit pistetään kaverisynttäreiden edelle.
En oikein jaksa uskoa että "tyhmä" seura olisi kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista.
Ja Suomihan onkin tällä tyylillä yksi maailman suurista jalkapallomaista?
Ei, suurissa jalkapallomaissa tuon ikäiset muuttavat jo pois kotoa akatemioihin asumaan ja opiskelemaan. Siellä ei luonnollisestikaan olla treeneistä pois millään syyllä, poislukien omat hautajaiset.
Koulun ja opettajan näkökulmasta leirejä kyllä on kouluvuodenkin aikana. Opettajien pitää selvittää ennakkoon leiriviikon läksyt kaikkine monisteineen ym. tehtävineen. Ei ehkä uskoisi, mutta tämä vie aika paljon ylimääräistä aikaa ja vaivaa. Ei haittaisi, jos tätä olisi vain silloin tällöin, mutta lähes joka viikko joku on lähdössä leirille. Lisäksi kokeet pitää järjestää ennakkoon tai jälkikäteen, mikäli ne osuvat leiriviikolle.
Mutta tsemppiä ketjun aloittajalle. Olisiko mahdollista houkutella joku toinenkin lapsi mukaan kyseiseen harrastukseen ja jakaa kuskausvuoroja sitä kautta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.
Jalkapallojoukkueenne on vain ja ainoastaan tyhmä, jos treenit pistetään kaverisynttäreiden edelle.
En oikein jaksa uskoa että "tyhmä" seura olisi kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista.
Ja Suomihan onkin tällä tyylillä yksi maailman suurista jalkapallomaista?
Suurimmissa jalkapallomaissa ikäluokan huippulapset muuttavat 6-8 vuotiaina sisäoppilaitoiksiin harjoittelemaan ja opiskelemaan jalkapalloa. Veikkaan että sieltäkään ei paljoa minnekään kaverisynttäreille lähdetä oman mielen mukaan.
Oma lapseni harrasti 6:na päivänä viikossa ekaluokan keväästä lähtien lukion loppuun lajia, jota rakasti koko sydämellään.
Nyt hän täyttää tänä vuonna 20v. ja aktiiviura vaihtui kevyeempään harrastamiseen.
Ihania ja hienoja muistoja ja kokemuksia on kertynyt vuosien varrelta. On ollut myös hienoa seurata lasten kasvamista nuoriksi aikuisiksi. Paljon on myös kertynyt kavereita ja ystäviä koko perheelle. Lisäksi nuori on saanut osa-aikatöitä mm. valmentamisesta.
Pitkäjänteisellä harrastamisella on ollut positiivinen vaikutus myös lapsen koulunkäyntiin. On ymmärtänyt, että menestyminen vaatii työtä ja harjoittelua. On myös oppinut sietämään ja käsittelemään pettymyksiä sekä vastoinkäymisiä, ja vastaavasti iloitsemaan kaikesta muusta, sekä omasta ja muiden onnistumisista.
Kyllähän nuo vuodet vaativat aika paljon myös vanhemmilta (aikaa, rahaa jne.), mutta oli se sen arvoista.
Pystyisikö lapsi kulkemaan osan harjoituksista yksin tai onko isovanhempia, jotka voisivat auttaa?
Lapsen treeniaika kannattaa hyödyntää itselleen hoitamalla muita asioita samaan aikaan esim. voi ulkoilla, käydä uimassa tai kuntosalilla, tehdä etätöitä, neuloa, lukea kirjaa, ottaa autossa päikkärit, seurustella muiden vanhempien kanssa, tavata ystäviä, ulkoiluttaa koiraa, käydä kampaajalla tms.
On hienoa, jos lapsi löytää itselleen lajin, johon kokee intohimoa. Sitä kannattaa tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
Aikamoiset vihat ja pahat katseet saa kyllä osakseen, jos ei osallistu. Meillä yhden lapsen kuskaaminen vielä menee, kun lenkitän koiran ja käyn kaupassa samalla reissulla. Mutta koko päivän kestävät tapahtumat, joissa pitäisi olla skarppina töissä aamusta iltaan. En ihan oikeasti jaksa. Jatkuvaa mussutusta tulee, kun en osallistu. Meillä mies on työn vuoksi paljon poissa ja arki muutenkin 80% minun vastuulla. Ihan kaikkeen ei rahkeet riitä. Mutta ei kyllä myöskään ymmärrys muilla vanhemmilla.
Näissä on aina se ikävä puoli, että sen minkä joku jättää välistä, joutuu muut tekemään, eli ootte vapaamatkustajia. Tietysti muita vituttaa.
Ihan oikeasti ei taida missään lajissa olla koko ajan jotain koko päivän tapahtumia? Meillä on lapset harrastaneet yhtä sun toista ja on kyllä itekin joskus ärsyttänyt toimitsijavuorot, talkoilut yms. mutta ei näitä mitenkään jatkuvalla syötöllä ole. Silloin tällöin, pari kertaa vuodessa kun varaa jonkun itelleen parhaiten sopivan homman, niin heti ei olla hätyyttelemässä. Voi myös tarjoutua vapaaehtoisesti tekemään tai hankkimaan jotain muuta, jossei kertakaikkiaan onnistu työpanoksen antaminen. Esim. lupaa ostaa turnauskioskiin limut, pillimehut, kertisastiat tai hankkia joukkueelle ensiaputarvikkeita tms. Harrastusporukka hyötyy ja sinä vältyt mulk un maineelta.
Yleisurheilussa on tänäkin kesäkautena n. 10 tapahtumaa, mihin tarvitaan toimitsijoita. Minusta se on paljon 5kk jaksolle. Seura haalii niitä liikaa suhteessa vapaaehtoisten määrään.
Lisäksi ennen mulkuksi haukkumista voisi miettiä, että jos ihmisellä on 80% arjesta vastuulla mitä se tarkoittaa käytännössä. Te joilla arkea ja vastuita jakaa molemmat vanhemmat koko ajan, ette ymmärrä. Se arjen vastuu tuo myös mukanaan taloyhtiön asiat, kaiken kouluun liittyvän, vanhenevat vanhemmat, koiran, kauppareissut, lapsen vaatteista ja varusteista huolehtimisen jne. Siis ihan kaiken. Eikä se paljon poissa oleva vanhempi voi ottaa kovin helposti kaikesta koppia kotona ollessaan kuitenkaan. Tämä on meillä väliaikainen tilanne. Mutta en minä silti tämän enempää repeä joka suuntaan.
Sori, mutta ei sun arki ole mitenkään uniikkia. Monilla on vastuu 100% eikä toista aikuista ollenkaan jeesimässä. Samat ikääntyvät vanhemmat, omakotitalot, kotityöt ja kouluasiat, joillain jopa yritykset. Sun asenteesi vuoksi ehkä joku yh vanhempi joutuu tekemään vähän enemmän, että lapset - myös sinun - saavat kisailla tai pelata harrastuksessa.
Se yh-vanhempi ehkä jaksaakin.
Itse en esim. koe, että olisin velvollinen seuran ventovieraille tilittämään jaksamis- ja mielenterveysongelmistani. Te ette ihan oikeasti voi tietää mitä siellä on taustalla, jos joku ei osallistu. Ette edes, jos toinen vaikuttaisi ihan normaalilta. Ja se harrastus voi olla lapsen henkireikä arjessa, jossa vanhemmilla on haasteita. Joten pitäkää suunne supussa ja jatkakaa oman kruunun kiillottamista. Täällä mennään niillä resursseilla, jotka on saatu.
T. Sivusta huutelen
Tämä! Minulla esim. on työkykyyn vaikuttavia terveysongelmia. Mm. kroonisia kipuja ja unettomuutta. Teen niiden vuoksi nelipäiväistä viikkoa ja työergonomian suhteen pitää olla todella tarkka. Vaikutan varmaan ulospäin ihan normaalilta. Mutta esim. viime kesänä olin yhdessä tapahtumassa pari tuntia auttamassa ja ergonomia oli todella huono. Tämän jälkeen olin kolme viikkoa sairaslomalla kipujen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni harrasti 6:na päivänä viikossa ekaluokan keväästä lähtien lukion loppuun lajia, jota rakasti koko sydämellään.
Nyt hän täyttää tänä vuonna 20v. ja aktiiviura vaihtui kevyeempään harrastamiseen.
Ihania ja hienoja muistoja ja kokemuksia on kertynyt vuosien varrelta. On ollut myös hienoa seurata lasten kasvamista nuoriksi aikuisiksi. Paljon on myös kertynyt kavereita ja ystäviä koko perheelle. Lisäksi nuori on saanut osa-aikatöitä mm. valmentamisesta.
Pitkäjänteisellä harrastamisella on ollut positiivinen vaikutus myös lapsen koulunkäyntiin. On ymmärtänyt, että menestyminen vaatii työtä ja harjoittelua. On myös oppinut sietämään ja käsittelemään pettymyksiä sekä vastoinkäymisiä, ja vastaavasti iloitsemaan kaikesta muusta, sekä omasta ja muiden onnistumisista.
Kyllähän nuo vuodet vaativat aika paljon myös vanhemmilta (aikaa, rahaa jne.), mutta oli se sen arvoista.
Pystyisikö lapsi kulkemaan osan harjoituksista yksin tai onko isovanhempia, jotka voisivat auttaa?
Lapsen treeniaika kannattaa hyödyntää itselleen hoitamalla muita asioita samaan aikaan esim. voi ulkoilla, käydä uimassa tai kuntosalilla, tehdä etätöitä, neuloa, lukea kirjaa, ottaa autossa päikkärit, seurustella muiden vanhempien kanssa, tavata ystäviä, ulkoiluttaa koiraa, käydä kampaajalla tms.
On hienoa, jos lapsi löytää itselleen lajin, johon kokee intohimoa. Sitä kannattaa tukea.
Minä kyllä ihan omasta näkökulmastani toivon. että lapseni ei tuntisi ihan noin suurta intohimoa mihinkään. Täällä aina väitetään, että harrastukseen käytetty aika korvaisi
vain juopottelun ja ostarin, mutta kyllä se ennen kaikkea on pois omalta perheeltä ja sukulaisilta.
Alue: Aihe vapaa
Jalkapallo on aika hyvä esimerkki kun kerran jalkapallojoukkueemme käytännöistä kirjoitin.