Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?
Laitoin lapsen vähän kuin kokeeksi vain yhteen harrastukseen, ensimmäiseen ikinä hänellä. No pian osoittautui, että hän on siinä lahjakas ja todella motivoitunut ja yhtäkkiä harkkoja on koko ajan, monta kertaa viikossa ym. tapahtumia niiden päälle. Kaikkiin pitää kuskata edestakaisin, kukaan muu ei asu tällä suunnalla niin mitään kimppakulkemisia ei ole tarjolla, monesti ne on suoraan koulusta niin on huolehduttava eväät, sitten on kaikki varustehankinnat, varustehuolto vie minulta paljon aikaa jne. Tuli selväksi, että jos alkaa himmailemaan ja osallistuu vain kerran viikossa, niin putoaa kelkasta heti, ja jää käytännössä ulkopuolelle. Miten ihmeessä te ehditte ja jaksatte tämän harrastusrumban? Lapsen toinen vanhempi ei osallistu, tukiverkostoa tällaiseen meillä ei ole. Nykyään minun koko elämä on vain työ, lapsen harrastusrumba ja kiireellä parit kotityöt, viikonloppuisinkin ollaan harrastuksessa kiinni. Lapsi kuitenkin tykkää todella paljon harrastuksestaan eikä halua sitä lopettaa.
Kommentit (562)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun lapsi on kiinnostunut jostakin mutta muitakin, vanhempaa vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja varmasti on. Näyttää olevan hyvinkin yleistä että vanhempien oma elämä on pysähdyksissä jopa yli kymmenen vuotta lasten harrastusten takia. Tuleeko niistä lapsista sitten sen ansiosta jotenkin parempia ihmisiä kuin sellaisen harrastuksen parissa joka ei vie koko perheen aikaa ja voimavaroja? Tuskin.
Musta on myös hurjaa, että ns. hyvien vanhempien oletetaan rakentavan koko elämänsä vuosikausiksi lasten harrastusten varaan. Kuitenkin aika monessa tilanteessa voisi olla koko perheen hyvinvointia tukeva tekijä, ettei elämä olisi koko ajan yhtä suorittamista. Ja jos vanhempi uupuu, lapsikaan ei voi hyvin.
Hyviä pointteja. Erityisesti tuo viittauksesi ns. hyviin vanhempiin pisti silmään. Hyvän vanhemmuuden käsite on kiinni perheen ja suvun kulttuurista. Mieheni on lähtöisin kaupunkilaisesta opettajasuvusta, ja siellä on se hyvin keskiluokkainen harrastusihanne. Mies on soittanut ja urheillut, ja toisesta tuli osittain ammatti. Minun maalaisten vanhempieni harrastuspanos oli kirjastoreissu kerran viikossa. Itse olisin halunnut harrastaa enemmän.
Meidän lapsemme ovat noudattaneet enemmän miehen kasvaa, jokaisella lapsella on ollut ainakin yksi soitin ja yksi urheiluharrastus. Itselleni tämä on ollut ihan jännää larppausta maailmassa, joka on mulle vieras.
Mutta tärkeintä on huomata, että jokainen lapsi on yksilö, ja usein lapsella on samantyyppinen temperamentti kuin vanhemmalla. Eli välttämättä talkootöitä kammoavan vanhemman lasta ei edes kiinnosta joukkueurheilu. Yksi asia, mitä minun mielestäni pitäisi paljon enemmän korostaa, on perheen yhteisen aterian merkitys. Nykyään tuntuu olevan suoranainen hyve, että napsitaan pelkkiä välipaloja autossa, kun ollaan niin tavoitteellisia harrastajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
En ole kyllä koskaan valmentajana itkdnyt silmiä päästäni, jos joku vanhempi ei osallistu. Minä valmennan ja xaan siitä korvauksen. Raha-asiat ja talkootoiminta on aina kuulunut joukkueenjohtajan tehtäviin ja minulle valmentajana on ollut ihan sama, miten se tapahtuu. Se miksi kaikkien olisi hyvä osallistua on se, että verottaja ei hyväksy talkootuoton jyvittämistä vain niille, jotka niihin osallistuu. Jos näin tehdään, kyseessä on talkoilijan henkilökohtainen tulo, josta pitää maksaa verot, sivukulut jne.
Mutta näin, 30 vuoden kokemuksella.
Siksi pitäisikin tehdä niin, että on valittavana osallistuuko talkoisiin vai maksaako isompaa maksua. Molempien pitäisi olla ihan yhtä hyväksyttyjä vaihtoehtoja. Talkoolaisten tuotot jyvitetään kaikille, mutta niinhän jyvitetään myös ylimääräinen maksukin. Ihan sinne samaan pottiin se menee joukkueelle jaettavaksi.
Toisilla on enemmän rahaa, toisilla vähemmän. Tämän kaikki ymmärtävät kyllä. Mutta pitäisi ymmärtää, että myös aika on resurssi ja sitä on eri perheissä eri määrä käytettäväksi. Voi olla vuorotyö, reissutyö, päivystystä, erittäin vaativa tai kuormittava työ, iso perhe, terveysrajoitteita,muita rajoitteita mitkä ei edes joukkueelle kuulu. Silloin olisi kohtuullista, että oman panoksensa voisi antaa suoraan rahallisesti, jos se on perheelle vähiten kuormittava keino.
Rahahuolia kyllä ymmärretään, mutta aikahuolia ei. Kokemukseni mukaan eniten tätä vastustavat ne, joille on kriittistä oman talouden vuoksi saada maksuja alas ja joilla on kyllä itsellään kaikki maailman aika seisoa kanttiinissa kun muita velvoitteita ei arjessa juuri ole. Tuo vuorojen kyttääminen tuntuu olevan näille ainoa tapa tärkeillä ja päsmäröidä.
Ymmärryksestä puheen olleen: ymmärsinkö sinä tuon yllä olevan vastauksen, jossa asiaa selvitettiin verotuksen näkökulmasta?
En ymmärrä. Eihän se kanttiini laske vain osan maksuja, vaan kaikkien joukkuelaisten. Se tasataan kaikille. Mutta reiluuden nimissä ne, jotka eivät kanttiiniin ehdi, maksavat enemmän ja sekin raha tasataan kaikille. Estääkö laki myymästä seuran tukipinssejä tai tarroja esim. 100€ hintaan? Tuotto joukkueen tilille ja kas näin on rahaa tasattavaksi joukkuelaisille.
Onko tosiaan niin ettei laki salli ylimääisiä maksuja keneltäkään? Kai nyt joukkuetta saa sponsoroida? Oleellista on, että talkootyöllä saatu raha tasataan lain velvoittamalla tavalla ja muut hoitavat vastaavan summan tilille toisella tavalla kaikille tasattavaksi. Tämkö siis on kiellettyä?
Ei se ole kiellettyä, mutta ei siihen voi myöskään velvoittaa. Jos se toimii eikä kukaan nurise aiheesta, niin ihan hyvin voi toimia noin. Jos on iso, 30+ lapsen joukkue, niin se tuskin vaan toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle, joka sanot ettei löydy joukkuetta: Pennut pihalle pelaamaan. Niin mekin joukkueet muodostimme. Ei tarvittu mitään aikuisjohtoista pakkotreeniä 5'viikossa.
Jos haluat pelata vaikka jääkiekkoa ei tuo ole mikään vaihtoehto. Ensinnäkään se pipolätkä ei ole jääkiekkoa, vaan täysin eri laji, ja toiseksi, jossain Etelä-Suomessa on ulkojäitä hyvällä säkällä ehkä neljänä viikkona vuodessa. Ja ihan sama pätee jalkapalloon, aika harvalla on kymmenen samanhenkistä kaveria että voisi pelata edes 5v5 pelejä ja niillekin pitäisi löytää joku kenttä.
Vielä 1990-luvulla minun mieheni perusti kavereineen teini-ikäisenä kaupunginosaseuran, jolle he hakivat salivuorot ja kenttävuorot. Seura pelasi milloin mitäkin vuodenajasta riippuen ja taisivat jossain puulaakissakin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on outo pakkomielle tuupata lapset aina seuratoimintaan mukaan. Ennen harrastettiin jos jonkinlaista lajia ihan vain kavereiden kesken pihalla. Sieltä sitten ajan kanssa omistautuneimmat etenivät ihan ammattilaisiksi saakka.
Näytä yksikin suomalainen ammattiurheilija joka ei ole pienestä pitäen harrastanut lajiaan seuratasolla.
Onhan näitä paljonkin, ja tutkimukset nimenomaan puoltavat myöhäistä erikoistumista monissa lajeissa. Kestävyyslajit yleensä aloitetaan myöhään. Ensiksi tulee mieleen huikea Alisa Vainio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle, joka sanot ettei löydy joukkuetta: Pennut pihalle pelaamaan. Niin mekin joukkueet muodostimme. Ei tarvittu mitään aikuisjohtoista pakkotreeniä 5'viikossa.
Jos haluat pelata vaikka jääkiekkoa ei tuo ole mikään vaihtoehto. Ensinnäkään se pipolätkä ei ole jääkiekkoa, vaan täysin eri laji, ja toiseksi, jossain Etelä-Suomessa on ulkojäitä hyvällä säkällä ehkä neljänä viikkona vuodessa. Ja ihan sama pätee jalkapalloon, aika harvalla on kymmenen samanhenkistä kaveria että voisi pelata edes 5v5 pelejä ja niillekin pitäisi löytää joku kenttä.
Vielä 1990-luvulla minun mieheni perusti kavereineen teini-ikäisenä kaupunginosaseuran, jolle he hakivat salivuorot ja kenttävuorot. Seura pelasi milloin mitäkin vuodenajasta riippuen ja taisivat jossain puulaakissakin olla.
Minunkin luokkakaverin isä perusti 90-luvun alkupuolella jalkapallojoukkueen kun ryhmä jossa pelasimme hajosi eikä harrastus olisi muuten enää tutussa porukassa jatkunut kellään. Viime viikonloppuna tuo samainen seura voitti Suomen Liigacupin mestaruuden. Kyseinen joukkue joka perustettiin oli siis FC Inter Turku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on outo pakkomielle tuupata lapset aina seuratoimintaan mukaan. Ennen harrastettiin jos jonkinlaista lajia ihan vain kavereiden kesken pihalla. Sieltä sitten ajan kanssa omistautuneimmat etenivät ihan ammattilaisiksi saakka.
Näytä yksikin suomalainen ammattiurheilija joka ei ole pienestä pitäen harrastanut lajiaan seuratasolla.
Onhan näitä paljonkin, ja tutkimukset nimenomaan puoltavat myöhäistä erikoistumista monissa lajeissa. Kestävyyslajit yleensä aloitetaan myöhään. Ensiksi tulee mieleen huikea Alisa Vainio.
Tarkoitin ammattiurheilijalla kylläkin urheilulla elantonsa tienaavaa henkilöä, en sponssien ja apurahojen varassa sinnittelevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en jaksaisi mitenkään, mutta jos pakko olisi, koettaisin keksiä itsellenikin jonkin harrastuksen tai useamman, joihin käyttäisin sen ajan, jonka lapsi on omassaan.
Aloittaja vousi vaikka käydä lenkillä sillä aikaa, kun lapsi on treeneissä. Lähteä siitä treenipaikan pihasta tietysti kävelemään/juoksemaan. Jos jonkin treenipaikan lähellä on sali ja sellainen kiinnostaa, ap voisi käydä siellä tekemässä treenin, kun lapsi on ko. paikassa harkoissa.
Jos liikunta ei nappaa, monia käsitöitä pystyy tekemään siellä kentän laidalla lämpimään vuodenaikaan tai jos treenit sisätiloissa, niin talvellakin. Ala neuloa/virkata, aika kuluu ihan huomaamatta ja sulla on jotain omaa tekemistä. Kirjojen lukeminen onnistuu myös melkein missä vain. Tai jos jostain sopivalta hollilta löytyy joku kiinnostava kansalaisopiston kurssi sopivaan aikaan, ilmoittaudu sellaiselle niin on yhdeksi kerraksi viikossa jotain omaa sinulla.
Ylipäätään en itse lähtisi siihen, että vien lapsen, ajan takaisin kotiin ja sitten kohta taas pitää lähteä hakemaan. Tottahan sellaiseen hajoaa kenen tahansa pää, jos kaiket illat surraa autolls edestakaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
En tiedä, onko tämä käsitys kaiken vapaaehtoisuudesta iskostunut suomalaisiin maksuttoman peruskoulun myötä. Mutta tosiasia on, että jos kuulut yhdistykseen, joudut noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Ne mokkapalat vähän niin kuin kuuluvat pakettiin, jos se on yhdistyksen keino rahoittaa toimintaansa.
Mistä yhdistyksestä höpiset? Jos minun lapseni harrastaa vaikkapa jalkapalloa, en minä siinä mihinkään yhdistykseen kuulu. Se on LAPSEN harrastus. Minä maksan seuralle siitä, että se hoitaa puitteet. Enkä ihan vähää maksakaan. Missään lasten harrastustoiminnan säännöissä ei lue, että jokaisen vanhemman pitää käyttää kaikki liikenevä aika lapsen ympärillä pörräämiseen.
Jos maksat seuralle siitä, niin silloin ei mitään talkootöitä ole. Yleensä se vaan menee niin, että mitään olosuhdemaksuja ei seura laskuta vaan joukkueen toiminta on joukkueen itsensä rahoittamaa.
Ja tämä onkin ikävä kyllä välillä melkoinen villi länsi. Itse tiedän, että isossa ja ammattimaisesti johdetussa seurassa voi toiminta olla melkein mitä vain riippuen siitä, sattuvatko kyseisen joukkueen vanhemmat olemaan kiinnostuneempia valmentamisesta vai tekstiileistä ja reissukokemuksista. Jonkinlaiset laatustandardit ja hintakatot olisi hyvä saada, vaikka ymmärränkin että vapaaehtoiset tekevät työtään sillä suurella sydämellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
En tiedä, onko tämä käsitys kaiken vapaaehtoisuudesta iskostunut suomalaisiin maksuttoman peruskoulun myötä. Mutta tosiasia on, että jos kuulut yhdistykseen, joudut noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Ne mokkapalat vähän niin kuin kuuluvat pakettiin, jos se on yhdistyksen keino rahoittaa toimintaansa.
Mistä yhdistyksestä höpiset? Jos minun lapseni harrastaa vaikkapa jalkapalloa, en minä siinä mihinkään yhdistykseen kuulu. Se on LAPSEN harrastus. Minä maksan seuralle siitä, että se hoitaa puitteet. Enkä ihan vähää maksakaan. Missään lasten harrastustoiminnan säännöissä ei lue, että jokaisen vanhemman pitää käyttää kaikki liikenevä aika lapsen ympärillä pörräämiseen.
En voi puhua kovin monen seuran puolesta, mutta yleensä jalkapallo on todella kallis harrastus, jos kaikki kulut katetaan harrastusmaksuilla. Kaipa se on mahdollista, ja ehkä sinun lapsellesi löytyy sellainen seura, tai asia on järjestettävissä jonkinlaisilla ylimääräisillä maksuerillä talkootyön kompensoimiseksi. Mutta se nyt on itsestään selvä asia, ettei vapaamatkustajista missään erityisesti tykätä.
Itse valmennan jalkapalloa. Meillä kausimaksu on alle 400 euroa vuodessa, mutta se ei kata kuin peliasut ja yhden treenivuoron. Naapuriseurassa kaikki kuuluu hintaan ja puitteet ovat tiptop. Kausimaksu heillä on 250€/kk.
Valmentajana varmastikin voit avata tätä hinnan muodostumista. Yleensähän rahat menevät joko palkattuun työvoimaan tai matkustamiseen. Tai pahimmassa tapauksessa seuran pussiin.
Aina voi varmaan tehdä niin kuin eräs isä teki joukkueessa, jota viimeksi valmensin. Kauden budjetti oli jotain 25000 - 30000 €, eli heidän osuus max 2000 €. Isä maksoi 4000 € joukkueen tilille ja sanoi ettei he osallistu millään lailla, muuten kuin kuskaavat poikaansa. Kelpasi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos harrastus on lapselle tärkeä niin olisiko mahdollista muuttaa paikkaan, josta olisi helpompi kulkea harrastukseen itsenäisesti? Jos ei ole lapselle tärkeä niin sitten antaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle, joka sanot ettei löydy joukkuetta: Pennut pihalle pelaamaan. Niin mekin joukkueet muodostimme. Ei tarvittu mitään aikuisjohtoista pakkotreeniä 5'viikossa.
Jos haluat pelata vaikka jääkiekkoa ei tuo ole mikään vaihtoehto. Ensinnäkään se pipolätkä ei ole jääkiekkoa, vaan täysin eri laji, ja toiseksi, jossain Etelä-Suomessa on ulkojäitä hyvällä säkällä ehkä neljänä viikkona vuodessa. Ja ihan sama pätee jalkapalloon, aika harvalla on kymmenen samanhenkistä kaveria että voisi pelata edes 5v5 pelejä ja niillekin pitäisi löytää joku kenttä.
Vielä 1990-luvulla minun mieheni perusti kavereineen teini-ikäisenä kaupunginosaseuran, jolle he hakivat salivuorot ja kenttävuorot. Seura pelasi milloin mitäkin vuodenajasta riippuen ja taisivat jossain puulaakissakin olla.
Minunkin luokkakaverin isä perusti 90-luvun alkupuolella jalkapallojoukkueen kun ryhmä jossa pelasimme hajosi eikä harrastus olisi muuten enää tutussa porukassa jatkunut kellään. Viime viikonloppuna tuo samainen seura voitti Suomen Liigacupin mestaruuden. Kyseinen joukkue joka perustettiin oli siis FC Inter Turku.
Hieno homma! Jokuhan se jokaisen seuran on perustanut. Mutta se ei taida olla helpoin tie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
En tiedä, onko tämä käsitys kaiken vapaaehtoisuudesta iskostunut suomalaisiin maksuttoman peruskoulun myötä. Mutta tosiasia on, että jos kuulut yhdistykseen, joudut noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Ne mokkapalat vähän niin kuin kuuluvat pakettiin, jos se on yhdistyksen keino rahoittaa toimintaansa.
Mistä yhdistyksestä höpiset? Jos minun lapseni harrastaa vaikkapa jalkapalloa, en minä siinä mihinkään yhdistykseen kuulu. Se on LAPSEN harrastus. Minä maksan seuralle siitä, että se hoitaa puitteet. Enkä ihan vähää maksakaan. Missään lasten harrastustoiminnan säännöissä ei lue, että jokaisen vanhemman pitää käyttää kaikki liikenevä aika lapsen ympärillä pörräämiseen.
En voi puhua kovin monen seuran puolesta, mutta yleensä jalkapallo on todella kallis harrastus, jos kaikki kulut katetaan harrastusmaksuilla. Kaipa se on mahdollista, ja ehkä sinun lapsellesi löytyy sellainen seura, tai asia on järjestettävissä jonkinlaisilla ylimääräisillä maksuerillä talkootyön kompensoimiseksi. Mutta se nyt on itsestään selvä asia, ettei vapaamatkustajista missään erityisesti tykätä.
Itse valmennan jalkapalloa. Meillä kausimaksu on alle 400 euroa vuodessa, mutta se ei kata kuin peliasut ja yhden treenivuoron. Naapuriseurassa kaikki kuuluu hintaan ja puitteet ovat tiptop. Kausimaksu heillä on 250€/kk.
Valmentajana varmastikin voit avata tätä hinnan muodostumista. Yleensähän rahat menevät joko palkattuun työvoimaan tai matkustamiseen. Tai pahimmassa tapauksessa seuran pussiin.
Rahat menevät kahteen kokopäiväiseen työntekijään seuratasolla, peliasuihin (sisältää myös seuran verkkarit) ja siihen kenttävuoroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valmentajat ei ole kiinnostuneita niistä lapsista, jotka ei aktiivisesti pyri kehittymään tosi hyviksi koko ajan. Sellaisille näytetään käytännössä ovea. Ei esimerkiksi anneta peliaikaa tai sanotaan suoraan, että tämä ei ole teille sopiva paikka, jos ette panosta kunnolla. Kuulin juuri sivusta kun yksi valmentaja tylytti ja ripitti yhden 10-vuotiaan huoltajaa siitä, että huoltaja ei osallistu eikä panosta tähän harrastukseen riittävästi. Sanoi suoraan, että ei kannata jatkaa jollei ole valmis kunnolla sitoutumaan.
Tuohon on helppo ratkaisu: Otetaan lapsi pois ko. valmentajan joukkueesta ja laitetaan sellaiseen, jossa valmentajalla on järki päässä. Ei tuollaisen sekopään kanssa kauaa jaksa kukaan. Eikä hänelle pidä antaa sitä valtaa, jota haluaa, kun oma peliura epäonnistui täysin.
Ihan joka lajin joka ikinen kilpajoukkue edellyttää tuollaista sitoutumista. Meillä on suoraan alakouluikäisten kilparyhmien säännöissä mainittu mm. että harjoitukset menee kaverisynttärien tms. edelle, ja jos ei ole halukas siihen sitoutumaan löytyy paikka harrastejoukkueesta.
Ja tämän ansiosta olemme luoneet himmelin, jossa lapset aloittavat keskimäärin 6-vuotiaana, erikoistuvat 8-vuotiaana ja lopettavat 11-vuotiaana. Oikeasti lapset pitäisi vasta 12-vuotiaana jakaa kilpa- ja harrastejoukkueisiin muiden pohjoismaiden malliin.
Heh. Muissa Pohjoismaissa alkaa jalkapallon akatemiaikäluokat 12-vuotiaista. Eli sillon ikäluokan huiput siirtyvät koulujen kanssa yhteistyössä tapahtuvaan "puoli-ammattilais" urapolkuun. Kilpajoukkueita siellä on ihan kuusivuotiaista lähtien.
Jalkapallo on vähän huono esimerkki. Se on aikaisen erikoistumisen laji, maailman harrastetuin ja maailman kilpailluin laji. Se, miten jossakin suurkaupungissa suuressa jalkapallomaassa hoidetaan asiat marginaalisen pienen piirin kesken, ei tarkoita että systeemi pitäisi siirtää pieneen Suomeen edes siihen jalkapalloon, saati kaikkiin muihin lajeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
Aikamoiset vihat ja pahat katseet saa kyllä osakseen, jos ei osallistu. Meillä yhden lapsen kuskaaminen vielä menee, kun lenkitän koiran ja käyn kaupassa samalla reissulla. Mutta koko päivän kestävät tapahtumat, joissa pitäisi olla skarppina töissä aamusta iltaan. En ihan oikeasti jaksa. Jatkuvaa mussutusta tulee, kun en osallistu. Meillä mies on työn vuoksi paljon poissa ja arki muutenkin 80% minun vastuulla. Ihan kaikkeen ei rahkeet riitä. Mutta ei kyllä myöskään ymmärrys muilla vanhemmilla.
Näissä on aina se ikävä puoli, että sen minkä joku jättää välistä, joutuu muut tekemään, eli ootte vapaamatkustajia. Tietysti muita vituttaa.
Ihan oikeasti ei taida missään lajissa olla koko ajan jotain koko päivän tapahtumia? Meillä on lapset harrastaneet yhtä sun toista ja on kyllä itekin joskus ärsyttänyt toimitsijavuorot, talkoilut yms. mutta ei näitä mitenkään jatkuvalla syötöllä ole. Silloin tällöin, pari kertaa vuodessa kun varaa jonkun itelleen parhaiten sopivan homman, niin heti ei olla hätyyttelemässä. Voi myös tarjoutua vapaaehtoisesti tekemään tai hankkimaan jotain muuta, jossei kertakaikkiaan onnistu työpanoksen antaminen. Esim. lupaa ostaa turnauskioskiin limut, pillimehut, kertisastiat tai hankkia joukkueelle ensiaputarvikkeita tms. Harrastusporukka hyötyy ja sinä vältyt mulk un maineelta.
Yleisurheilussa on tänäkin kesäkautena n. 10 tapahtumaa, mihin tarvitaan toimitsijoita. Minusta se on paljon 5kk jaksolle. Seura haalii niitä liikaa suhteessa vapaaehtoisten määrään.
Lisäksi ennen mulkuksi haukkumista voisi miettiä, että jos ihmisellä on 80% arjesta vastuulla mitä se tarkoittaa käytännössä. Te joilla arkea ja vastuita jakaa molemmat vanhemmat koko ajan, ette ymmärrä. Se arjen vastuu tuo myös mukanaan taloyhtiön asiat, kaiken kouluun liittyvän, vanhenevat vanhemmat, koiran, kauppareissut, lapsen vaatteista ja varusteista huolehtimisen jne. Siis ihan kaiken. Eikä se paljon poissa oleva vanhempi voi ottaa kovin helposti kaikesta koppia kotona ollessaan kuitenkaan. Tämä on meillä väliaikainen tilanne. Mutta en minä silti tämän enempää repeä joka suuntaan.
Sori, mutta ei sun arki ole mitenkään uniikkia. Monilla on vastuu 100% eikä toista aikuista ollenkaan jeesimässä. Samat ikääntyvät vanhemmat, omakotitalot, kotityöt ja kouluasiat, joillain jopa yritykset. Sun asenteesi vuoksi ehkä joku yh vanhempi joutuu tekemään vähän enemmän, että lapset - myös sinun - saavat kisailla tai pelata harrastuksessa.
Se yh-vanhempi ehkä jaksaakin.
Itse en esim. koe, että olisin velvollinen seuran ventovieraille tilittämään jaksamis- ja mielenterveysongelmistani. Te ette ihan oikeasti voi tietää mitä siellä on taustalla, jos joku ei osallistu. Ette edes, jos toinen vaikuttaisi ihan normaalilta. Ja se harrastus voi olla lapsen henkireikä arjessa, jossa vanhemmilla on haasteita. Joten pitäkää suunne supussa ja jatkakaa oman kruunun kiillottamista. Täällä mennään niillä resursseilla, jotka on saatu.
T. Sivusta huutelen
Ei ole velvollinen selittämään, mutta ihmettelen näitä, jotka eivät ikinä osallistu mitenkään. Kausimaksujakin pitää muistuttaa useamman kerran maksaa, että lapsen lisenssi saadaan maksettua ja voidaan ottaa peleihin mukaan.
Toiset ovat jokapaikanhöyliä ja pitävät rattaita pyörimässä. Toiset taas lokkeja, jotka lähinnä valittavat siitä, kun joskus viisi vuotta sitten kehtasi pyytää leipomaan kahvitteluihin pellillisen mokkapaloja . Useimmat jotain siltä väliltä.
T. Satunnainen talkoolainen
Kannanottona lähinnä vapaaehtoistöihin. Me maksamme pelkästä valmennuksesta/vuoroista pitkälti yli tonnin vuodessa. Päälle maksetaan (ja ilmoitetaan) ihan itse kilpailuihin osallistuminen, johon menee muutamia satasia vuodessa. Seuravaatteet maksaa satasia, mutta niiden käyttöä edellytetään tietyissä kilpailuissa. Yksilölajista, kun on kyse, niin rahat menee todennäköisesti suurimmaksi aikuisten urheilijoiden seuratukiin. Junnujen vanhempien selkänahasta tarvitaan kaikki vapaaehtoistyö ja tapahtumat, että saadaan parit aikuiset huiput pysymään seurassa. En todellakaan ole osallistumassa yhtään mihinkään niin kauan kuin maksut ovat noin kalliit. Tällä hetkellä lapsi on seurassa vain valmentajansa vuoksi. Jos valmentaja vaihtuisi, emme olisi seurassa hetkeäkään. Ja joo, valmentajatkin tekee hommia kulukorvauksilla, joten valmennusmaksut ovat kyllä ihan poskettomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus.
Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään.
Aikamoiset vihat ja pahat katseet saa kyllä osakseen, jos ei osallistu. Meillä yhden lapsen kuskaaminen vielä menee, kun lenkitän koiran ja käyn kaupassa samalla reissulla. Mutta koko päivän kestävät tapahtumat, joissa pitäisi olla skarppina töissä aamusta iltaan. En ihan oikeasti jaksa. Jatkuvaa mussutusta tulee, kun en osallistu. Meillä mies on työn vuoksi paljon poissa ja arki muutenkin 80% minun vastuulla. Ihan kaikkeen ei rahkeet riitä. Mutta ei kyllä myöskään ymmärrys muilla vanhemmilla.
Näissä on aina se ikävä puoli, että sen minkä joku jättää välistä, joutuu muut tekemään, eli ootte vapaamatkustajia. Tietysti muita vituttaa.
Ihan oikeasti ei taida missään lajissa olla koko ajan jotain koko päivän tapahtumia? Meillä on lapset harrastaneet yhtä sun toista ja on kyllä itekin joskus ärsyttänyt toimitsijavuorot, talkoilut yms. mutta ei näitä mitenkään jatkuvalla syötöllä ole. Silloin tällöin, pari kertaa vuodessa kun varaa jonkun itelleen parhaiten sopivan homman, niin heti ei olla hätyyttelemässä. Voi myös tarjoutua vapaaehtoisesti tekemään tai hankkimaan jotain muuta, jossei kertakaikkiaan onnistu työpanoksen antaminen. Esim. lupaa ostaa turnauskioskiin limut, pillimehut, kertisastiat tai hankkia joukkueelle ensiaputarvikkeita tms. Harrastusporukka hyötyy ja sinä vältyt mulk un maineelta.
Yleisurheilussa on tänäkin kesäkautena n. 10 tapahtumaa, mihin tarvitaan toimitsijoita. Minusta se on paljon 5kk jaksolle. Seura haalii niitä liikaa suhteessa vapaaehtoisten määrään.
Lisäksi ennen mulkuksi haukkumista voisi miettiä, että jos ihmisellä on 80% arjesta vastuulla mitä se tarkoittaa käytännössä. Te joilla arkea ja vastuita jakaa molemmat vanhemmat koko ajan, ette ymmärrä. Se arjen vastuu tuo myös mukanaan taloyhtiön asiat, kaiken kouluun liittyvän, vanhenevat vanhemmat, koiran, kauppareissut, lapsen vaatteista ja varusteista huolehtimisen jne. Siis ihan kaiken. Eikä se paljon poissa oleva vanhempi voi ottaa kovin helposti kaikesta koppia kotona ollessaan kuitenkaan. Tämä on meillä väliaikainen tilanne. Mutta en minä silti tämän enempää repeä joka suuntaan.
Sori, mutta ei sun arki ole mitenkään uniikkia. Monilla on vastuu 100% eikä toista aikuista ollenkaan jeesimässä. Samat ikääntyvät vanhemmat, omakotitalot, kotityöt ja kouluasiat, joillain jopa yritykset. Sun asenteesi vuoksi ehkä joku yh vanhempi joutuu tekemään vähän enemmän, että lapset - myös sinun - saavat kisailla tai pelata harrastuksessa.
Se yh-vanhempi ehkä jaksaakin.
Itse en esim. koe, että olisin velvollinen seuran ventovieraille tilittämään jaksamis- ja mielenterveysongelmistani. Te ette ihan oikeasti voi tietää mitä siellä on taustalla, jos joku ei osallistu. Ette edes, jos toinen vaikuttaisi ihan normaalilta. Ja se harrastus voi olla lapsen henkireikä arjessa, jossa vanhemmilla on haasteita. Joten pitäkää suunne supussa ja jatkakaa oman kruunun kiillottamista. Täällä mennään niillä resursseilla, jotka on saatu.
T. Sivusta huutelenEi ole velvollinen selittämään, mutta ihmettelen näitä, jotka eivät ikinä osallistu mitenkään. Kausimaksujakin pitää muistuttaa useamman kerran maksaa, että lapsen lisenssi saadaan maksettua ja voidaan ottaa peleihin mukaan.
Toiset ovat jokapaikanhöyliä ja pitävät rattaita pyörimässä. Toiset taas lokkeja, jotka lähinnä valittavat siitä, kun joskus viisi vuotta sitten kehtasi pyytää leipomaan kahvitteluihin pellillisen mokkapaloja . Useimmat jotain siltä väliltä.
T. Satunnainen talkoolainen
Joku antoi sinulle esimerkin miksi joku ei osallistu ollenkaan. Sinä ihmettelet miksi joku ei osallistu ollenkaan. Ok
Alue: Aihe vapaa
Mä en hlö kohtaisesti ymmärrä nykyistä harrastuskulttuuria - ketä se palvelee. Meillä kolme lasta, kaksi koululaista jotka harrastavat jalkapalloa ja voimistelua. Toinen toista ja toinen toista, eli yksi harrastus per lapsi. Voimistelu osoittautunut hirveän kalliiksi, ei paljoa jalkapallolle häviä. Nyt lapsi haluaisi siirtyä vielä ammattimaisempaan ryhmään, jolloin treenit vaihtuisi 2 -> 3 ja kisoja paljon useammin kuin nyt (nyt 4 krt per puolikas kausi)
Mutta itse kysymykseesi: seuran vaihtaminen jos treenit olisi lähempänä, yksi treenikerta viikosta pois, jättää väliin vaihtelevan päivän, niin kuskaaminen vähenee. Jonkun yhteiskyydin järjestäminen. Ja jos oma resurssi riittää, niin mites taksi/kuljetusapua? Ja jos haluat, että lapsi saa jatkaa, niin asennoituminen siihen, että nuo illat on teidän menoiltoja, jolloin sinä harjoitusten aikana teet omat treenit/käyt kaupassa tai luet kirjaa/teet töitä tms.
Minusta tuntuu kurjalle, että joudun oman jaksamiseni ja priorisoinnin vuoksi kieltämään todennäköisesti lapseltani pyrkimisen siihen ykköstason kilparyhmään. Minä en kerta kaikkiaan näe, että pystyn asettamaan elämäni x ajaksi (niin kauan kuin lapsi haluaa harrastaa tai on riittävän iso kulkeakseen itse) tuon harrastuksen ja seuran aikatauluihin.