Lue keskustelun säännöt.
Suhdemysteeri ratkaistavaksi!!! Yksipuoliset teot parisuhteessa??
Aloimme seurustella muutama vuosi sitten. Kuten usein, alku oli helppo: rakkaus kantoi ja arki jäi taka-alalle. Molemmilla oli omat kodit, mökit, aikuiset lapset ja vaativat työt.
Ajan myötä huomasin, että suhteemme alkoi rakentua pitkälti minun joustamiseni varaan. Vietimme aikaa lähes aina hänen luonaan tai hänen mökillään. Tein mielelläni niin sanottuja miesten töitä korjasin, kannoin, huolsin. Hänen kotonaan hoidin arjen pieniä asioita: tiskejä, kahvit, pieniä fiksauksia. Elin kuin yhteisessä kodissa. Keittelin meille usein kahvit, tein molemmille aamiaiset, tein pääosin meidän yhteiset ruoat, suunnittelin ja toteutin yhteiset reissut, ajelin autolla hänen luokseen, jne jne.
Hiljalleen aloin toivoa vastavuoroisuutta. En suuria asioita pieniä eleitä. Että joskus hänkin tekisi jotain minun luonani vaikka keittiössä. Tekisi vaikka joskus minullekin aamiaisleivät.
Keskusteluja käytiin monta. Vastauksia tuli laidasta laitaan: en osaa, en pysty, koen sen pakottamisena. Tai ei vastausta lainkaan. Samaan aikaan sain viesteissä paljon rakkautta ja kauniita sanoja.
Minulle aamiaisleivistä tuli symboli koko keskustelulle. Ei siksi, että se itsessään olisi maailman tärkein asia vaan siksi, että kaipaan tunnetta, että toinen haluaa tehdä minulle jotain pientä, ilman pyyntöä. Aamupalan tekeminen oli keskustelussa helppo esimerkki, koska kukaan ei voi sanoa että se on liian raskas asia pyydetty. Halusin että rakkaus näkyy myös teoissa, ei vain sanoissa.
Olen alkanut miettiä: voiko suhde toimia, jos arki ei ole vastavuoroista? Jos toinen rakastaa sanoilla, mutta ei teoilla? En siis ole saanut vastausta kysymykseen "Miksi et tee tai halua tehdä minulle aamiaista joskus" ja se häiritsee todella paljon.
Kommentit (460)
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista luettavaa mutta todennäköisesti AP:n nainen on vain laiska, mukavuudenhaluinen, itsekäs ja /tai tottunut olemaan edellisissä suhteissaan prinsessa/kuningatar. Veljeni aikoinaan meni naimisiin tällaisen prinsessan kanssa jota isänsä oli kohdellut kultakäsinein ja ettei tyttärensä tarvinnut tehdä yhtään mitään itse. Veljeni sitten alistui tähän ja teki siinä huushollissa kaiken, ihan kaiken, myös lasten eteen. Kaiken lisäksi eukko oli ilkeä ja paha suustaan, täytyy sanoa että ihme kauan sitä kesti ennenkuin loppui. Että kyllä sellaisiakin on.
No tämäkin on tietysti mahdollista, mutta tässä ei taida olla kyse ilkeästä akasta. Lusmusta kylläkin. Jos aloittaja ja naisystävänsä ovat ollleet yhdessä jo hyvän aikaa, varmaan lapsuuden perhe on tiedossa ja tavattu. Minkälaisia käytösmalleja sieltä näyttäisi periytyvän, tai sisaruussuhteista. Onko kyse hemmptellusta kuopuksesta, joka on elänyt turvattua elämää ja saanut paljon elämässään jo lähtökohtaisesti. Ap kuvasi, että naisystävä on aktiivinen ja aikaansaava. Voi liittyä kunnianhimoon, mutta kotityöt ja velvollisuudet ihmissuhteissa vaativat muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te ette sovi toisillenne. Amen.
Mä alan ymmärtämään tämän. Mutta häiritsee se etten saa vastausta kysymykseeni.
onko se rakkauden puutetta? Joku henkinen lukko? Jotain muuta?
Hänen puheissaan on kyllä tällaista sankarimies joka pelastaa kaiken -tyyppistä höpinää..Jotain muuta. Te olette erilaisia. Ei kyse ole henkisestä lukosta tai rakkauden puutteesta. Hän on omanlaisensa ja sinä omanlaisesi.
Te ette ymmärrä toistenne ajatuksia tai toistenne tapaa elää. Kumpikaan ei ole väärässä tai oikeassa.
Tätä voi verrata vaikka kissaan ja koiraan. Eivät ne ymmärrä toisiaan eivätkä toistensa elkeitä. Silti kumpikaan ei ole vääränlainen.
Koira ja kissa ei voi keskustella keskenään ja yrittää ymmärtää toisiaan.
Aikuiset ihmiset voi.
Miksi pitäisi tyytyä siihen että ollaan erilaisia eikä ymmärretä? Miksei voisi tulla vähän toista vastaan.
AP on omien sanojensa mukaan uhrannut aika paljon siinä että on tullut toista vastaan ja tekee paljon käytännön asioita onko leipä aamulla kissamaisen mahdoton uhraus???Koska aikuinen ihminen ymmärtää sen, että ihmiset ovat erilaisia. Ei toista voi eikä pidä pakottaa omaan muottiinsa.
Ääriesimerkki. Jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei, niin pitääkö toisen suostua lapseen? Ei missään nimessä. Kummankin tulee etsiä itselleen sopiva puoliso.
Sama tässä tapauksessa. Jos heidän elämänsä on liian erilaista, niin he eivät sovi toisilleen. Miksi toisen tulee olla onneton tai pahimmillaan kummankin tulee olla onneton kompromissien vuoksi? Tietenkin parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja, mutta ei liikaa.
No, mitä mieltä olet, tekisikö aamiaisleipä toisen onnettomaksi vai olisiko se tarvittava kompromissi?
Parisuhde ei ole terveellä pohjalla, jos huomaavaisilla eleillä on valtavan suuri merkitys.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt paljon otettu esimerkiksi voileivän teko, mitä jotkut karsastavat. Otetaan nyt muita vastaavia, jos tuntuisi luontevimmilta. Hartioiden, jalkojen tai pään hieronta. Toinen tuo kaupasta pyytämättä lempisuklaata, hedelmiä tms. Ostaa toiselle mieluisan kirjan. Tekee kivan kortin tai pikkupaketin merkkipäivänä tai ihan muuten vaan ilahduttaakseen. Lähtee joskus kävelylenkille vaikka ei itseä täysin huvita, mutta toiselle seuraksi ehdotettaessa. Lähtee joskus jääkiekkomatsiin, vaikka ei itseä täysin huvita, mutta toiselle seuraksi ehdotettaessa. Jne. Ylipäätään asettuu joskus pois omalta mukavuusalueeltaan toista ilahduttaakseen tai huomioidakseen. Tai vaikka ei edes tarvitse astua pois mukavuusalueeltaan, aina parempi, mutta huomioi toisen muutenkin kuin vain ihan pakollisen tai välttämättömän.
Ymmärrän ajatuksen, josta voi olla samaa mieltä, mutta hullusti kyllä nuo esimerkit ovat toisaalta juuri sellaisia, että ainakin itse kokisin ne tavattoman raskaina. Viimeisestä lauseesta taas olen aivan samaa mieltä.
Tarkoitan, että jos huomioimisen tulee olla jokin suoritus, lähde jonnekin, minne et itse halua-tyyppinen, niin ei se vaan mielestäni toimi. Se on väkisin väännettyä silloin.
Sen sijaan huomioiminen on mielestäni ennen kaikkea toisen näkemistä. Osoitusta, että näen sinut ja ymmärrän, kuka olet ja arvostan sitä. En lähde pitkästymään lätkämatsiin, mutta voin tehdä valmiiksi ne voileivät, kun tulet nälkäisenä kotiin.
Toisin sanoen: arvostaa sitä toista ja sitä, mitä hän tekee, vaikka se ei nappiin olisikaan omien mieltymyksien kanssa.
Ymmärrän myös apta kyllä siinä, että ei tätä oikein saavuteta lähettelemällä vain sydämiä. Talk is cheap, sanoo jenkit ja olen samaa mieltä.
No niin, nythän palattiin taas takaisin voileipien tekoon. Siitähän oli paljon puhetta. Nämä ko. olivat esimerkkejä niille, jotka, kuten sanoinkin, karsastavat voileipien tekoa tä vastaavaa "passaamista". Silloin niille tyypeille voi olla helpompaa lähteä lätkäkämatsiin, lenkille tms. kaveriksi. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että tuskin on yhtään pitempää parisuhdetta missä ei joskus jouduta menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Onhan ainakin itselle joskus suorittamisen makua lähteä yksikseenkin lenkille tai muuhun harrastukseen, mutta sen tekee kun tietää kuitenkin sen olevan hyväksi itselleen. Miksi silloin ei myöskään voi hiukan joskus tehdä toisen ja parisuhteen hyväksi ja lähteä mukaan kaveriksi, vaikkei nyt ihan huvittaisi sadalla. Itse joudun joskus hyvinkin paljon potkimaan itseäni persuksille, vaikka joku asia on sinällään ihan ok. Ajattelen siksi, että tottakai pitää joskus potkia itseään persuksille myös ylläpitääkseen hyvää suhdetta puolisoon. En näe siinä suorituksen makua koska usein kun on tullut lähdettyä aika kuluukin kumppanin kanssa ihan mukavasti ja tulee juteltukin kaikenlaista keskenään. Eli lopputulema on ihan mukava, vaikka lähtö arvelutti. Väsyneenä, sairaana tai kovin vastentahtoisena ei kannata tietenkään itseään pakottaa eikä liian usein. Aikuinen osaa itse arvioida.
Tosiaan minulla on sellainen ajatus, että ei se kahdenvälinen suhde muutenkaan aina ole niin, että voi päättää pelkästään omien fiilisten perusteella juttuja. Molemmat joutuvat joustamaan missä milloinkin ja toivottavasti vastavuoroisesti. Eikä se ole ainakaan paha asia.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole rakkautta sinun puoleltasi jos laskeskelet omia "uhrautumisia" ja olet tyytymätön kun toinen ei muka anna yhtä paljon.
Onhan siinäkin joku raja kuitenkin oltava jos toinen tekee koko ajan kivoja asioita toiselle ja toinen ei oikeastaan yhtään. Rajanveto ei ole uhrautumista ja kynnysmattona ei pidä kenenkään olla. Jos toinen käyttää toisen hyvää tahtoa hyväkseen pitää itsekin havahtua. Onko se sitten rakkautta sen toisen puolelta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miksi kirjoitat tänbe kun itsekin tajuat tilanteen. Etsi toinen ihminen vastavuoroiseen parisuhteeseen
Ap:n teksti on kovin tuttua.
Kuljen edestakaisin viikonloput miehen kotona ja hoidan siellä kodin työt, pihatöitä, puiden pilkkomista jne.
Aikanaan yritin puhua vastavuoroisuudesta. Hänen mielestään riittää, kun vaihtaa autoon renkaat ja huoltaa satunnaisesti.
Kyllästyin kyselemään ja päätin elää sielläkin kuten haluan: nautin ulkoiluista, metsäkävelyistä (yksin), luonnosta. Eli pääsen maaseudun rauhaan ja "korvaan" olemiseni noilla kotitöillä.
Tämä on oma harkittu päätökseni ja elän näin niin kauan kuin tämä itselle riittää.
Ja kun ei riitä, jatkuu normaali kaupunkielämäni ennallaan, mutta sitten pysyn kaupungissa omassa kodissani myös viikonloput.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kokisi kovin huomaavaiseksi, että uhattaisiin erolla voileipien takia.
Ihana, vaikka hieman oikaisit, niin sait mut nauramaan: ero voileipien takia...
Eikö tämä ole jo loppuunkaluttu luu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teillä on erilainen rakkaudenkieli, sinulla se on tekemistä, hänellä se on puhumista?
Mahdotonta, AP, ei valittaisi siitä mitä tekee rakkaudesta toiseen vaan hän odottaa sitä itselleen takaisin, se on itsekkyyttä ei pyyteetöntä halua näyttää rakkautensa toiselle teoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla olis sellainen mysteeri ratkottavaksi, että kumppani on usein tyly ja sanoo pahasti tai ainakin rumalla äänensävyllä. Väittää kyllä, että ihan normaalisti puhuu, mutta ei kuitenkaan koskaan käytä kenellekään ystävälleen tai muille ihmisille sellaista äänensävyä. Minulle vain ja se äänensävy ei ole ystävällinen.
No sitten kuitenkin hän tekee näitä rakkaudentekoja. Huolehtii paljuun puhtaat vedet ja lämmittää sen, vaikka ei itse välitä siellä käydä. Tekee tuon siis vain minulle.
lämmittää kesäisin ulkosaunaa usein, kun tietää, että haluan käydä siellä. Tuo kaupasta jotain hyvää ja jakaa sen puoliksi (suklaalevy vaikka, toki taitaa lähinnä tuoda sen itselleen, kun tykkää makeasta, mutta jakaa sen kuitenkin) Muistaa merkkipäivinä ja lämmittää talvella uunia, jos huomaa, että näytän viluiselta jne.
Tykkääkö vai ei?
Kumpi olis parempi? Puhuis kauniisti ja ystävällisesti ja tekis vähemmän, vai puhuu tylysti ja pahoittaa usein mielen, mutta selvästi myös yrittää hyvitellä?
Vaikea sanoa, riippuu kontekstista. On ihan tavallista, että aina ei ole hyvällä tuulella. Toisaalta on ikävää, jos aina purkaa huonon tuulensa toisiin. Vihaisen ihmisen kanssa on vaikeaa elää.
Sekin on vähän raskas yhdistelmä, että kiukkuaa ja sitten hyvittelee. Joillekin sopivat tietynlaisesta kommunikaatiotavat ja toisille toisenlaiset.
Itse haluaisin sellaisen, joka puhuu nätisti ja tekee hyviä tekoja. Kunnioitusta pitää olla.
No varmasti kaikki haluaisi tuollaista joka päivä. Sellaista mr/miss täydellisyyttä ei ole olemassakaan, vaikka heitä esim. Virastoissa ja muissa asiakaspalvelu tehtävissä näetkin. Hyvät ihmiset, ne työssään olevat ihmiset teeskentelevät , heidän on pakko ja hölmöt uskovat, että on olemassa jotain sellaista normaalisti. Menkää maksullisille tai hommatkaa vaimo/mies rahalla niin saatte mitä haluatte, koska ette selvästikään kestä normaalia ja realistista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan niinkuin mun elämää.. Etäsuhteessa ja joka toisen viikon oon ollut naiseni luona ja teen silloin siellä kaiken..
Se ei sinänsä haittaa mutta nyt naisesta on osoittautunut jo pidemmän aikaa tietynlaista tunnekylmyyttä tai empatiakyvyn puutetta.
Eli esimerkkinä, ei osaa lohduttaa lasta? Mun tyttö oli jostain asiasta surullinen ja lukossa, mitä tekee nainen, hermostuu ja pakenee tilanteesta. En odottanutkaan että olisi syliin tms ottanut mutta olisi edes sanoilla yrittänyt. Tätä on tapahtunut aika montakin kertaa.
Samoin kun itse laitoin viestiä että mun mieliala on ollut aika matala ja oon ollut aika väsynyt, en niinkään fyysisesti niin mitä tekee nainen, ei vastaa yhtään mitään..
Ei hän ole äitisi eikä lapsesi äiti. Ei ole tunnekylmyyttä! Vaan sinä vaadit liikaa
Höps. Nainen kuulostaa tunnevammaiselta, en katselisi.
Tulee nyt mieleeni, että tämä mies menee lapsensa kanssa viikoksi naisen luo. Ei kysy sopiiko tai haluaako nainen välillä jotain muuta. Voi olla myös, että lapsi vie viikon aikana paljon miehen aikaa ja huomiota. Riittääkö miehellä huomiota myös naiselleen? Itsellä oli sellainen suhde miehen kanssa, jolla oli lapsi, että miesei halunnut lapsensa aikana halailla tai olla kanssani lähekkäin ettei lapsi olisi loukkaantunut. Olin kuin joku muukalainen omassa kodissani. Ehkä nainenkin on ollut pahoillaan ja allapäin ja mies on sen ohittanut. Siksi ei huvita vastata viestiin, kun mies kertoo olevansa allapäin.
Eikö tuossa tilanteessa pitäisi puhua siitä asiasta? Että minäkin olen allapäin, koska...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan niinkuin mun elämää.. Etäsuhteessa ja joka toisen viikon oon ollut naiseni luona ja teen silloin siellä kaiken..
Se ei sinänsä haittaa mutta nyt naisesta on osoittautunut jo pidemmän aikaa tietynlaista tunnekylmyyttä tai empatiakyvyn puutetta.
Eli esimerkkinä, ei osaa lohduttaa lasta? Mun tyttö oli jostain asiasta surullinen ja lukossa, mitä tekee nainen, hermostuu ja pakenee tilanteesta. En odottanutkaan että olisi syliin tms ottanut mutta olisi edes sanoilla yrittänyt. Tätä on tapahtunut aika montakin kertaa.
Samoin kun itse laitoin viestiä että mun mieliala on ollut aika matala ja oon ollut aika väsynyt, en niinkään fyysisesti niin mitä tekee nainen, ei vastaa yhtään mitään..
Ei hän ole äitisi eikä lapsesi äiti. Ei ole tunnekylmyyttä! Vaan sinä vaadit liikaa
Höps. Nainen kuulostaa tunnevammaiselta, en katselisi.
Tulee nyt mieleeni, että tämä mies menee lapsensa kanssa viikoksi naisen luo. Ei kysy sopiiko tai haluaako nainen välillä jotain muuta. Voi olla myös, että lapsi vie viikon aikana paljon miehen aikaa ja huomiota. Riittääkö miehellä huomiota myös naiselleen? Itsellä oli sellainen suhde miehen kanssa, jolla oli lapsi, että miesei halunnut lapsensa aikana halailla tai olla kanssani lähekkäin ettei lapsi olisi loukkaantunut. Olin kuin joku muukalainen omassa kodissani. Ehkä nainenkin on ollut pahoillaan ja allapäin ja mies on sen ohittanut. Siksi ei huvita vastata viestiin, kun mies kertoo olevansa allapäin.
Eikö tuossa tilanteessa pitäisi puhua siitä asiasta? Että minäkin olen allapäin, koska...
Kyllä pitäisi, mutta monesti nämä eroisät ovat kovin herkkänahkaisia ja ottavat asian esille ottamisen kritiikiksi itseään ja lastaan kohtaan. He näkevät asian omasta näkökulmastaan ja eivät halua ymmärtää toisen pahaa mieltä. Itsellä saa olla paha mieli ja huono fiilis, mutta toiselta sitä ei sallita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole rakkautta sinun puoleltasi jos laskeskelet omia "uhrautumisia" ja olet tyytymätön kun toinen ei muka anna yhtä paljon.
Pitäisikö vain olla hiljaa ja nöyrästi kun itse huomio toista ja toinen ei oikeastaan yhtään? Ei tarvitse laskeskella, kyllä sen normaali ihminen huomaa laskemattakin, joku tasapuolisuus pitää olla.
Meinaatko, ettei ole keskustelun arvoinen asia suhteessa?
Silloinhan onkin juuri "uhrautumista" ellei asiaa oteta esille. Eli se, että tilanteeseen vaan tyytyy.
Onkohan hänellä Asperger-piirteitä? Siskoni on tuollainen. Ei koskaan tee kenenkään eteen mitään, on pihi ja vaikka olisi vain pieni määrä edellispäiväistä lounasruokaa jaettavana monelle ihmiselle, saattaa ottaa yli puolet ruoasta ja alkaa aivan rauhallisena mussuttelemaan. Ei IKINÄ ole asettanut kenenkään toisen tarvetta oman etunsa edelle. Ei edes oman lapsensa.
Tuo "en osaa, en pysty", viittaa vahvasti Aspergeriin. He eivät myöskään pysty ottamaan palautetta vastaan eikä heidän käytöksensä juuri muutu kokemuksen seurauksena. Et valitettavasti tule koskaan saamaan hänen tekemäänsä aamiaista!
Ap, kokeilepa seuraavaa: Aloita sinäkin sanoilla tekeminen, mutta lopeta nuo toisen huomioimiset käytännössä. Kun teet aamupalaa, teet vain itsellesi. Älä tee mitään arjen askareita, älä keittele kahvia tms. Jos hän ei keitä, ole mieluummin ilman. Jos ihmettelee, ettei esim. kukaan ole keittänyt kahvia, niin yhdy ihmettelyyn, mutta älä vaan keitä. Jne. Kun tätä on jatkunut muutaman viikon, pitäisi puolisonkin sanainen arkku aueta. Jos ei, niin jatkat tekemistä vain itsellesi. Kyllä asia jossakin vaiheessa johonkin suuntaan liikahtaa.
Eiköhän tässä ole käynyt niin, että mies on kerran tehnyt aamiaisleivät, mutta sinä et ole silläkään kertaa malttanut olla huomauttamatta, että leivät oli tehty väärin ja laitettu väärälle lautaselle. Puhumattakaan siitä, että ne oli tehty väärään aikaan, koska nainenhan oli pari tuntia sitten maininnut, että seuraavaksi syödään eilistä kaalilaatikkoa.
Itse miehenä toivoisin juuri löytäväni tuollaisen parisuhteen, jossa saisi passata ja palvoa Naistani. Hänen ei tarvitsisi koskaan tehdä mitään kotitöitä.
Ei se ole rakkautta sinun puoleltasi jos laskeskelet omia "uhrautumisia" ja olet tyytymätön kun toinen ei muka anna yhtä paljon.