Suhdemysteeri ratkaistavaksi!!! Yksipuoliset teot parisuhteessa??

Vierailija kirjoitti:

Mulla olis sellainen mysteeri ratkottavaksi, että kumppani on usein tyly ja sanoo pahasti tai ainakin rumalla äänensävyllä. Väittää kyllä, että ihan normaalisti puhuu, mutta ei kuitenkaan koskaan käytä kenellekään ystävälleen tai muille ihmisille sellaista äänensävyä. Minulle vain ja se äänensävy ei ole ystävällinen.

No sitten kuitenkin hän tekee näitä rakkaudentekoja.  Huolehtii paljuun puhtaat vedet ja lämmittää sen, vaikka ei itse välitä siellä käydä. Tekee tuon siis vain minulle. 

lämmittää  kesäisin ulkosaunaa usein, kun tietää, että haluan käydä siellä. Tuo kaupasta jotain hyvää ja jakaa sen puoliksi (suklaalevy vaikka, toki taitaa lähinnä tuoda sen itselleen, kun tykkää makeasta, mutta jakaa sen kuitenkin) Muistaa merkkipäivinä ja lämmittää talvella uunia, jos huomaa, että näytän viluiselta jne. 

Tykkääkö vai ei?

Kumpi olis parempi? Puhuis kauniisti ja ystävällisesti ja tekis vähemmän, vai puhuu tylysti ja pahoittaa usein mielen, mutta selvästi myös yrittää hyvitellä?

Vaikea sanoa, riippuu kontekstista. On ihan tavallista, että aina ei ole hyvällä tuulella. Toisaalta on ikävää, jos aina purkaa huonon tuulensa toisiin. Vihaisen ihmisen kanssa on vaikeaa elää.

Sekin on vähän raskas yhdistelmä, että kiukkuaa ja sitten hyvittelee. Joillekin sopivat tietynlaisesta kommunikaatiotavat ja toisille toisenlaiset.

Itse haluaisin sellaisen, joka puhuu nätisti ja tekee hyviä tekoja. Kunnioitusta pitää olla.

Miksi ihmeessä huolisin muuta kuin vastavuoroisia kauniita sanoja ja tekoja.  

Voisiko olla että olet vain ahkerampi tekemään kotitöitä? Et voi vaatia että toinen on yhtä ahkera.

Itselläni on raskas työ, muita velvollisuuksia ja lasten asioita hoidettavana. En vaadi että miesystäväni tekee minulle leipiä tai fiksailee kotonani paikkoja. Enkä pitäisi siitä jos hän vaatisi minulta tuollaista.

Yhdessä tehdään mukavia juttuja ja molemmat osaa tehdä voileivät itse.

Ei useinkaan ole kyse siitä, etteikö kumpikin osaisi tehdä itse omat voileipänsä. Joskus vain haluaa hemmotella toista tai olla huomaavainen. Kyse on varmaan ihmistyypistä. Toiset ovat järkeviä ja asiallisia, myös rakkaudessa. Tehdään vain järkeviä ja aikuismaisia asioita, ei heidän mielestään turhia hupsutuksia. Joillekin nämä "hupsutukset" tai toisen pieni passaaminen on tärkeää parisuhteessa ja tuo läheisyyttä. Silloin juuri syntyy epätasapaino kun on kovin erilaiset ihmistyypit yhdessä tai keskenään kovin erilainen elämäntilanne menossa. Toista ei voi vaatia vastavuoroisuuteen, mutta kyllähän se vaikuttaa jos vastavuoroisuutta ei ole koskaan tai hyvin harvoin. Silloin ovat luultavasti vääräntyyppiset ihmiset yhdessä. Järkevästä ei tule hupsuttelijaa eikä hupsuttelijasta järkevää eikä ole tarpeenkaan liikaa muuttaa itseään. Voi vain miettiä kannattaako suhdetta jatkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Väärä miestyyppi. On miehiä, jotka osallistuvat kodin askareisiin spontaanisti ja sitten on miehiä, joilla on selkeä ymmärrys  miesten ja naisten roolista parisuhteessa. Vältä jälkimmäisiä. 

Ei välttämättä ole huono juttu ollenkaan tuo jälkimmäinen. Mulla on sellainen. Tekee paljon töitä, maksaa asioita avokätisesti, tekee kaikki ulkohommat kuten aurauksen ja lumenluonnin, ruohonleikkuut ym. ja autoihin liittyvät asiat ja kodinkoneisiin liittyvät asiat. Myös remontit jne.
Itse ihan mielellään vastaan ruuanlaitosta, siivoamisesta ja pyykinpesusta, ne on keveitä askareita verattuna siihen, mitä mies tekee.

Vierailija kirjoitti:

Ei useinkaan ole kyse siitä, etteikö kumpikin osaisi tehdä itse omat voileipänsä. Joskus vain haluaa hemmotella toista tai olla huomaavainen. Kyse on varmaan ihmistyypistä. Toiset ovat järkeviä ja asiallisia, myös rakkaudessa. Tehdään vain järkeviä ja aikuismaisia asioita, ei heidän mielestään turhia hupsutuksia. Joillekin nämä "hupsutukset" tai toisen pieni passaaminen on tärkeää parisuhteessa ja tuo läheisyyttä. Silloin juuri syntyy epätasapaino kun on kovin erilaiset ihmistyypit yhdessä tai keskenään kovin erilainen elämäntilanne menossa. Toista ei voi vaatia vastavuoroisuuteen, mutta kyllähän se vaikuttaa jos vastavuoroisuutta ei ole koskaan tai hyvin harvoin. Silloin ovat luultavasti vääräntyyppiset ihmiset yhdessä. Järkevästä ei tule hupsuttelijaa eikä hupsuttelijasta järkevää eikä ole tarpeenkaan liikaa muuttaa itseään. Voi vain miettiä kannattaako suhdetta jatkaa. 

Mutta miksi pitää jääräpäisesti ajatella että se oma "hupsutus" eli vaikka voileivän tekeminen on juuri se asia mikä on tehtävä? Miksi toinen sanelee mitkä ovat oikeita tapoja huomioida? Jos toiselle se on vaikka se että huomio toista sängyssä tai ei vaadi toiselta mitään ylimääräistä työviikon jälkeen kun tietää että toisella arjessa paljon velvollisuuksia? Itse kokisin ainakin suurempana huomaavaisuutena sen, että minulta ei raskaan viikon jälkeen vaadita vielä voileipien tekemistä aikuiselle miehelle kun lapsenikin ovat osanneet leipänsä tehdä pienestä pitäen ihan itse. 

En kokisi kovin huomaavaiseksi, että uhattaisiin erolla voileipien takia. 

Vierailija kirjoitti:

Sinkkunaiset haluaa sellaisia prinssejä jotka tulee ja pelastaa eikä niiden tarvii muuta kun olla vaan. Näin se on.

Tässä oli kyse vastavuoroisuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei useinkaan ole kyse siitä, etteikö kumpikin osaisi tehdä itse omat voileipänsä. Joskus vain haluaa hemmotella toista tai olla huomaavainen. Kyse on varmaan ihmistyypistä. Toiset ovat järkeviä ja asiallisia, myös rakkaudessa. Tehdään vain järkeviä ja aikuismaisia asioita, ei heidän mielestään turhia hupsutuksia. Joillekin nämä "hupsutukset" tai toisen pieni passaaminen on tärkeää parisuhteessa ja tuo läheisyyttä. Silloin juuri syntyy epätasapaino kun on kovin erilaiset ihmistyypit yhdessä tai keskenään kovin erilainen elämäntilanne menossa. Toista ei voi vaatia vastavuoroisuuteen, mutta kyllähän se vaikuttaa jos vastavuoroisuutta ei ole koskaan tai hyvin harvoin. Silloin ovat luultavasti vääräntyyppiset ihmiset yhdessä. Järkevästä ei tule hupsuttelijaa eikä hupsuttelijasta järkevää eikä ole tarpeenkaan liikaa muuttaa itseään. Voi vain miettiä kannattaako suhdetta jatkaa. 

Mutta miksi pitää jääräpäisesti ajatella että se oma "hupsutus" eli vaikka voileivän tekeminen on juuri se asia mikä on tehtävä? Miksi toinen sanelee mitkä ovat oikeita tapoja huomioida? Jos toiselle se on vaikka se että huomio toista sängyssä tai ei vaadi toiselta mitään ylimääräistä työviikon jälkeen kun tietää että toisella arjessa paljon velvollisuuksia? Itse kokisin ainakin suurempana huomaavaisuutena sen, että minulta ei raskaan viikon jälkeen vaadita vielä voileipien tekemistä aikuiselle miehelle kun lapsenikin ovat osanneet leipänsä tehdä pienestä pitäen ihan itse. 

Koko ideahan on siinä, että tarkoitushan on, että nämä eivät ole kummallekkaan hankalia asioita toteuttaa ja kummatkin ymmärtävät esimerkiksi kun toinen on väsynyt työpäivän jälkeen. Ei kumpikaan "sanele" tai "määrää" mitkä ovat oikeita tapoja. Ne lutviutuvat yhteensopivassa suhteessa luonnostaan. Tätä on vaikeaa selittää. Ymmärrän niin, että silloin kun ovat oikeanlaiset ja toisilleen sopivat yhdessä kummankaan ei tarvitse itseään muuttaa "huonompaan" tai "parempaan" suuntaan. He saavat olla melko pitkälle sellaisia kuin ovat. Hupsuttelija saisi olla hupsuttelija ja järkevä järkevä. Niiden oikeiden kumppaneiden kanssa näin usein onkin. Koska minä itse hupsuttelijana tuntisin, että joutuisin luopumaan jostain hyvästä ja suhdetta vahvistavasta puolesta, en edes halua. Sen taas tajuan, että jos olisin kovin järkevän ja jäyhän miehen kanssa hän joutuisi luopumaan jostain omasta tärkeänä pitämästään piirteestään jos joutuisin määräämään tai neuvomaan häntä liikaa. Tajuan, että hän olisi sopiva jollekkin muulle. 

Jos suhteessa jatkuvasti tuntee joutuvansa luopumaan jostain tai tekemään pakotetusti jotain niin se tuskin tulee jatkossakaan muuttumaan. Jos tuntee, että toinen sanelee tai toinen ei huomioi. Kumpikaan ei tunne välttämättä väärin. Jos toinen on tyyppiä" meillä kummatkin osaavat tehdä itse omat voileipänsä, turhaa hössötystä", ja toinen "minusta on kiva huomioida toista pienillä arjen asioilla ja se on suhteessa tärkeää puolin ja toisin" niin en lähtisi itse parisuhteeseen tällä elämänkokemuksella. Mielipahaa ja turhautumista tiedossa puolin ja toisin. 

Ideahan on, että ei väkisin väännetä parisuhdetta toimivaksi silloin kun on paljon vääntöä ja ihmiset kovin erilaisia. On sanonta, että ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Kuten sanoin jossain aiemmin, toisen ihmisen kanssa on vaan helpompaa elää kuin toisen. Miksi silloin tieten tahtoen valita se vaikeampi elämä. 

Tässä on nyt paljon otettu esimerkiksi voileivän teko, mitä jotkut karsastavat. Otetaan nyt muita vastaavia, jos tuntuisi luontevimmilta. Hartioiden, jalkojen tai pään hieronta. Toinen tuo kaupasta pyytämättä lempisuklaata, hedelmiä tms. Ostaa toiselle mieluisan kirjan. Tekee kivan kortin tai pikkupaketin merkkipäivänä tai ihan muuten vaan ilahduttaakseen. Lähtee joskus kävelylenkille vaikka ei itseä täysin huvita, mutta toiselle seuraksi ehdotettaessa. Lähtee joskus jääkiekkomatsiin, vaikka ei itseä täysin huvita, mutta toiselle seuraksi ehdotettaessa. Jne. Ylipäätään asettuu joskus pois omalta mukavuusalueeltaan toista ilahduttaakseen tai huomioidakseen. Tai vaikka ei edes tarvitse astua pois mukavuusalueeltaan, aina parempi, mutta huomioi toisen muutenkin kuin vain ihan pakollisen tai välttämättömän. 

Ymmärtäähän tämän, että jos nämä tai jotkut muut vastaavat asiat tapahtuvat vain toiseen suuntaan niin se ei tunnu hyvältä pitemmän päälle. Herää kysymys onko toinen välinpitämätön, honaamaton, tunteeton, laiska, itsekäs, mitä nyt sitten onkin syy vastavuoroisuuden puutteeseen kenelläkin. 

On ehkä olemassa suhteita, joissa kumpikaan ei tee vastaavia juttuja toisilleen. Mutta silloin tuskin asiasta ongelmaa syntyykään, en tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että ap:n rakkaudenkieli on teot ja miehet jotain muuta, etkä koe saavasi vastakaikua sen vuoksi.

Joku väitti, että ap on mies. Eli miehen rakkaudenkieli  on tässä tapauksessa teot ja naisystävän rakkaudenkieli on puheet. 

Tuo kirjoitus on kyllä 100% kuin naisen kädestä, että vaikea edes uskoa, että kyseessä olisi miehen kirjoitus. 

En tiedä, onko ap jossain vaiheessa ketjua kertonut olevansa mies vai mistä tuo tieto on. Itse en ole koko ketjua lukenut, joten tiedä häntä, mikä on totuus. 

Hei aloitusviestissään kertoo. 

Ap on nainen.... ei kukaan mies tee mitää leipiä :D

Minä en kyllä jaksaisi kovin pitkään aikuista naista, jolle on tehtävä aamupalaleivät. Aikuinen osaa ihan itse tehdä itselleen leipiä, jos tarvitsee. Vielä vähemmän jaksaisin naista, kuka nalkuttaa aamiaisleivistä...

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä jaksaisi kovin pitkään aikuista naista, jolle on tehtävä aamupalaleivät. Aikuinen osaa ihan itse tehdä itselleen leipiä, jos tarvitsee. Vielä vähemmän jaksaisin naista, kuka nalkuttaa aamiaisleivistä...

Näköjään kun ei mene perille niin ei mene. Selitetty on jo moneen kertaan, mutta tässä on takuuvarma tapaus jonka on paras mennä yhteen toisen samanlaisen kanssa. Ei, ei tarvitse tehdä aamiaisleipiä eikä mitään muutakaan parisuhteessa kuin itselleen. Silloin ei kukaan nalkuta mistään. Kumpikin hoitaa omat asiansa. Kieltämättä tulee mieleen mahtaako myös rakastelussa toimia sama teema: nainen hoitakoon oman tyytyväisyytensä, enkä jaksa naista, kuka nalkuttaa tästä. 

Tuskin on tarkoituskaan, että niitä aamiaisleipiä pitää jokaikinen aamu toiselle  voidella. Näissä kommenteissa asia on varmaan käsitetty, mutta halutaan vetää ääripäähän kun kommentoija vastustaa ajatusta. Sillon tällöin riittää joku kiva ele merkiksi, että on huomioinut toisen huomioimisen. Voi tehdä myös jotain muuta vastaavaa. Mutta edelleen, ajatus on ettei vain toinen huomioi ja toinen ottaa itsestäänselvyytenä vastaan.  Aikuinen ihminen tämän ajatusmallin kyllä tajuaa, jos haluaa. 

Ehkä ap:n kannattaa ottaa aikalisä ja ilmoittaa naisystävälleen että tulevana keväänä ja kesänä on enemmän omassa kodissaan ja mökissään ja naisystävä on vastavuoroisesti tervetullut niihin enemmän. Koska on muutaman vuoden hommat jääneet vähemmälle, koska on ollut naisen mökillä/ kodissa.

Siinä se todellisuus sitten näkyy: 4 kk koeaika, tuleeko nainen kylään. Jos ei vaivaudu paikalle vaan lähettelee vaan Whatsup sydämiä edelleen, on aika helppo tehdä päätöksiä syksyllä suuntaan tai toiseen. Eli joko hyväksyä nainen sellaisenaan (passiivisena) tai jatkaa matkaa yksinään ilman sitä passiivista naista, kohti uusia haasteita.

Up

Valehtelu

Vittuilu

Varastaminen

Tässä on nyt paljon otettu esimerkiksi voileivän teko, mitä jotkut karsastavat. Otetaan nyt muita vastaavia, jos tuntuisi luontevimmilta. Hartioiden, jalkojen tai pään hieronta. Toinen tuo kaupasta pyytämättä lempisuklaata, hedelmiä tms. Ostaa toiselle mieluisan kirjan. Tekee kivan kortin tai pikkupaketin merkkipäivänä tai ihan muuten vaan ilahduttaakseen. Lähtee joskus kävelylenkille vaikka ei itseä täysin huvita, mutta toiselle seuraksi ehdotettaessa. Lähtee joskus jääkiekkomatsiin, vaikka ei itseä täysin huvita, mutta toiselle seuraksi ehdotettaessa. Jne. Ylipäätään asettuu joskus pois omalta mukavuusalueeltaan toista ilahduttaakseen tai huomioidakseen. Tai vaikka ei edes tarvitse astua pois mukavuusalueeltaan, aina parempi, mutta huomioi toisen muutenkin kuin vain ihan pakollisen tai välttämättömän. 

Ymmärrän ajatuksen, josta voi olla samaa mieltä, mutta hullusti kyllä nuo esimerkit ovat toisaalta juuri sellaisia, että ainakin itse kokisin ne tavattoman raskaina.  Viimeisestä lauseesta taas olen aivan samaa mieltä.

Tarkoitan, että jos huomioimisen tulee olla jokin suoritus, lähde jonnekin, minne et itse halua-tyyppinen, niin ei se vaan mielestäni toimi. Se on väkisin väännettyä silloin.

Sen sijaan huomioiminen on mielestäni ennen kaikkea toisen näkemistä. Osoitusta, että näen sinut ja ymmärrän, kuka olet ja arvostan sitä. En lähde pitkästymään lätkämatsiin, mutta voin tehdä valmiiksi ne voileivät, kun tulet nälkäisenä kotiin.

Toisin sanoen: arvostaa sitä toista ja sitä, mitä hän tekee, vaikka se ei nappiin olisikaan omien mieltymyksien kanssa. 

Ymmärrän myös apta kyllä siinä, että ei tätä oikein saavuteta lähettelemällä vain sydämiä. Talk is cheap, sanoo jenkit ja olen samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tottunut siihen että teet paljon. Ihmiset on mukavuudenhaluisia. Mitä jos teette yhdessä aluksi, pyydä hänet mukaan, teette yhdessä ne leivät ja muut. Myöhemmin hän voi tehdä itsenäisestikin.

Tai sitten ei luota enää itseensä, että osaa.

Mitä ylivoimaista osaamista aamupalaleipien tekeminen vaatii? Vai puhutko jostain henkisestä osaamisesta? 

Eihän aamupalaleipien tekeminen vaadikaan mitään. Mutta jos toisen rakkauden kieli ei ole aamupalaleivät, niin se ei ole. Sitä ei voi pakottaa. Sinä selkeästi haluat rakkaudenosoituksia aamupalaleivillä ja toinen ei ole aamupalaleipätyyppiä.

Minä en tykkäisi ollenkaan siitä, että toinen tekisi minulle aamupalaleivät. Haluan tehdä ne itse. Sama esimerkiksi hotelliaamiaisella. Mies halusi huomioida minua tuomalla, minulle syötävää. Onneksi mies ymmärsi heti, kun sanoin, että haluan valita ja ottaa itse syömiseni. Meillä on yhteiset aikuiset lapset, joten mistään tuoreesta suhteesta ei ole kyse. 

 

Tärkeintä on kuunnella toista, jotta voi huomioida toista paremmin. Tärkeää on myös kertoa omat toiveet, koska muuten toinen voi kuvitella olevansa todella hyvä huomioija,,vaikka toimii juuri päinvastoin kuin pitäisi.

AP:

Tärkeintä on kuunnella toista tarkoittaako tämä sitä että:

- hän voisi vaikka kerran kolmessa kuukaudessa tehdä mulle aamupalan VAI

- mun pitäisi vaan kuunnella ja ymmärtää että se myt vaan ei jostain tuntemattomasta syystä onnistu?

Haluan sanoa vielä että pelkät aamupalaleivät ei ole tässä se ainoa asia. Se vaan jotenkin symboloi koko tilannetta.

Oletko kertonut hänelle että suhde on nyt kriisissä, koska hän ei osallistu tarpeeksi? Vai haetko vain syytä erolle ja siksi kyselet vain täällä?

AP: Oon tässä kertonut useasti että olen yrittänyt jutella aiheesta monta kertaa. En saa vaan vastausta. Yritän ymmärtää itseänikin. Jos jonkun uuden näkökulman saisin tähän. 

Kuulostaa oudolta jos ei vastaa mitään. Mistä se voisi johtua?

AP: tää on mulle se suuri mysteeri.

Vastaamattomuus luultavasti johtuu siitä että hän ei ymmärrä kysymystä tai ongelmaasi tässä asiassa. Jossei ymmärrä sitä niin mitä siihen oikein voi sanoa.

Hän saattaa vaan kokea että nyt hän tekee jotain väärin mutta kukko ei käskien laula.

Jos erikseen pyydät jotain voi ollakin että se ei vahingossakaan tapahdu.

Itse toimin juuri näin. Se on vähän nurinkurista mutta en ole kenenkään käskytettävissä. Kaiken pitää lähteä omasta halusta tehdä jotain eikä siksi että joku pyytää tai käskee, edes nätisti.

AP: 

Tämä on tässä tilanteessa ihan varmasti jotenkin totta. Kerro miten tilanne sitten pitäisi purkaa?

Jos oikeasti ollaan menty tuohon, niin silloin keskustelu huomaavaisuudesta ei ole ollut keskustelua, vaan jonkinlaista vaatimista. Eihän kukaan voi olla niin herkkänahkainen, että ystävällisestä keskustelusta noin vetää herneen nenäänsä, että menee lakkoon.

Luulisi viisikymppisen jo ymmärtävän, että suhteen osapuolilla on oikeus pyytää toisiltaan itseään miellyttäviä asioita. Jos hän pyytää sinun apuasi "miesten töissä", ja saa sitä, niin tottakai hänen pitää tulla vastaan. Missä asioissa hän kokee tulevansa vastaan? Mitä hän antaa enemmän kuin sinä?

Mielestäni aika eikoinen olettamus, että ajattelee ensinnäkin lähtökohtaisesti kaikkien ihmisten olevan kaikinpuolin kivoja ja järkeviä. Tai toimivan loogisesti. Tai tasapuolisesti. Ja tekee tulkintansa tällaiselta pohjalta.

Luulisi ja luulisi. Ihmisiä on monenmoisia, ja kenellä mitäkin kompastuskiviä, vikoja ja sokeita pisteitä, pienenpiä ja suurempia.

 

"Eihän kukaan voi olla niin herkkänahkainen, että ystävällisestä keskustelusta noin vetää herneen nenäänsä, että menee lakkoon."

Esimerkiksi tämäntyyppisesti toimivia ihmisiä on aika paljon. En tiedä onko ap:n puoliso tällainen, ei tullut ihan se kuva itselleni ja voi olla kyse jostain muusta, mutta noin niinkuin yleisesti ottaen.

Tottakai on ihan kaikenlaisia ihmisiä. Kaikki eivät osaa ollenkaan olla parisuhteessa tai missään vastavuoroisessa suhteessa. Se on sitten oma valinta, että haluaako sellaisen kanssa olla.

Minulla on ystävä, jonka ihmissuhteissa tämä vastavuoroisuuden puute näkyy suhteessa ystävyyteen, mutta ei suhteessa miehiin ja miessuhteisiin. Lopetin ystävyyden vuosikymmenten jälkeen. Surullista, että lapsuuden pitkäaikaisesta ystävyydestä piti luopua, mutta minun puutteeni ehkä olikin juuri siinä, että olin niin ymmälläni (kuten aloittaja) toisen käytöksestä ja vastuun ja hyväksyttävän selityksen antamisen pakoilusta, että liian pitkään annoin olla, koska niin paljon oli myös menetettävää. Mutta kun aloin toimia kuin ystäväni; ei kutsuja, ei huomion osoituksia, ei kuulumisten kysymistä, empatiasta tai hienotunteisuudesta puhumattakaan, olinkin ystäväni mielestä suorapuheisuudessani "ei kiva". Kun kukahan se "ei kiva" oli vuosikausia ollut ja nyt vielä miesystävääkin olisi pitänyt passata ja huomioda itse ystävän lisäksi. Ystävyys toimi niin kauan kun oltiin lapsia tai nuoria, mutta kun olisi pitänyt kasvaa aikuisuuteen, edes lasten saaminen ei näkynyt henkisessä kasvussa aikuisen rooliin suhteessa toisiin ihmisiin. Kyseessä perheensä kuopus ja aina omaisltaa apua ja tukea saanut. Jonkinlaisen symbioosin olivat selvästi kehittäneet miesystävänsä myös kanssa (lapsinainen ja määräilijä manspleining-mies), jossa painavat taloudelliset asiat ja joista molemmat hyötyvät. Arvot hyvin perinteiset, mitä miehiin ja naisiin ja heidän yhteiskunnalliseen asemaansa tulee, eli naisilta vaaditaan enemmän kuin miehiltä. Samoin puolustaa ihan randomeja miehiä, kun kerron esim. häirinnästä. Ystäväni on hyvin vaatimattoman näköinen, eikä ilmeisesti voi asettua sellaisen naisen asemaan, joka on saanut elämässään miehiltä myös paljon ei-toivottua huomiota. 

Ymmärrän aloittajaa, päätöksen teko voi kuitenkin tuoda huojennuksen pitkään jatkuneeseen päättämättömyyteen ja epätietoisuuteen. 

Ehkä tämä oma ystäväni  (ja ehkä aloittajankin naisystävä?) haluaa edes omissa ystävyys/lähisuhteissaan hyötyä kuin perinteisesti patrairkaatissa mies (kuin veljensä, kuin itse lapsena, kun ei tarvinnut kantaa vastuuta, kuin oma poikansa, johon tämän on perinteisen mallin mukaan kasvattanut ja hemmotellut), vaikka on nainen. Epäilen myös vahvasti autismin kirjon piirteitä, koska käyttäytyminen on hyvin kaavamaista sosiaalisissa suhteissa erityisen mielenkiinnon kohteineen ja hyötynäkokulmaan painottuen, malleista ja matkimalla opittuja, ei sosiaaliseen herkkyyteen ja toisten huomioimiseen varsinkaan perustuvia, mitä joustava vastavuoroisuuskin edellyttää. Autismin kirjon piirteet eivät myöskään tule koskaan yksin, vaan ihmisessä on myös muita persoonallisuuden piirteitä, kuten voi olla ahneutta, patologista itaruutta, itsekkyyttä. Omaehtoisuus on silti hyvin yleistä jäykissä nepsypiirteissä. Kaikki AS-kirjon ihmiset eivät ole oikeudenmukaisia, niin kuin joskus annetaan ymmärtää. Tämä on yksinkertaistavaa. Oikeudenmukaisuuden puute voi haitata esimerkiksi vain silloin kun se loukkaa itseä, tai sitä sovelletaan vain valikoituun joukkoon.

Mutta sivujuonteen jälkeen: kyllä keskustelua pitäisi pystyä saamaan aikaan parisuhteessa, jos kissa nostetaan pöydälle. Jos onkin "vain" sokea piste, mutta toisen silmät avaudu yrityksistä huolimatta, on aika lähteä sen sijaan, että kuluttaa omia voimavarojaan ja uhraa hyvinvointinsa, mistä monet naiset täällä kuvanneet.