Suhdemysteeri ratkaistavaksi!!! Yksipuoliset teot parisuhteessa??

Vierailija kirjoitti:

Mä olin aikoinaan myös tuollaisen miehen kanssa. Koskaan ei tiennyt oliko vastassa omatoimisesti peruttu aikuisten viikonloppu, univelkaansa kuittaava ukko vai konetta hakkaava teiniksi taantunut mies, kun sinne menin. Koskaan se ei voinut tulla vastaan missään ja kaikki tehtiin hänen ehdoillaan. 

opulta aloin elää niin kuin hän. Kun olisi pitänyt mennä hänen luokseen, jäin kotiin ja näin ystäviä ja perhettä. Kun oli nälkä, en mennyt hänen luokseen syömään eli laittamaan ruokaa ja olemaan, vaan laitoin ruuan kotona ja samalla söin vaikka veljeni kanssa. Kun olin yksin, aloin lukea hyvää kirjaa. 

Jumaliste tästä tuli äkkiä ongelma. "Onko meidän suhde loppumassa, kun sua ei enää näy täällä?"

Kyllä se oli, mutta tapa etsiä vastauksia sen päättymiseen oli väärä. 

Mies raivsotui todella, kun en enää ollut hänen määräiltävänään. Kun hän sadannen kerran otti lapset, vaikka oli ihan äitiviikonloppu ja meillä tarkoitus mennä leffaan, aloin mennä leffaan yksin tai kavereitteni kanssa ja jatkoin baariin. Mies otti lisää kierroksia ja raivosi tosissaan et kuinka paljon mua oikein kiinnostaa meidän parisuhde kun teen jatkuvasti ohareita. 

Sinuna ap laittaisin kaiken tuon ajan itseeni ja oman elämäni uudelleen rakentamiseen. Mies ei tule luoksesi, ei ole nytkään tullut. Hän tulisi jos haluaisi. Kyse ei ole siitä, ettei hän tietäisi osoitetta tai reittiä. Hän ei vain käytä niitä, paitsi sitten joskus. 

AP on mies...

Vastaan itse PDA:sta kärsivänä, että asia voi kääntyä vaatimukseksi aivan mitättömän tai jopa itselle tunnistamattoman syyn takia. Ja voin kertoa, että tämän kanssa eläminen on aika helevettiä, etenkin parisuhteessa. Olen luonnostani sellainen, että haluan ilahduttaa lähimmäisiäni. Parisuhteessa sama. Mutta jos mies ehtii asiaa toivoa vähänkään useammin, ennen kuin olen ehtinyt sitä toimittaa, siitä tulee vaatimus jota tuntuu olevan jokin sairas pakko vastustaa. Aivan hirveää, sen voin sanoa, olla täysin keinoton tässä. Ehkä nainen ei tiedosta että hänellä on samaa. Tai sitten hän on suhteessa vaan paremman puutteessa. 

Keskustele asia auki: kerro miten 271mietit, että jaksatko enää kauan, ennenkuin lähdet. Älä kanna vastuuta  toisen tunteista.

Näin siis, jos ette ole naimisissa. Jos ette ole, noin vaihtoehdot ovat tässä:

1) Jos haluat hänet loppuelämäksesi, vaikka mikään ei muuttuisikaan, niin kosi ja lopeta haureudessa eläminen.

2) Jos ymmärrät, että mikään ei tule muuttumaan, niin lähde ja lopeta haureudessa eläminen.

3) Jos olette naimisissa, niin ala totutella ajatukseen että mikään ei tule muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan itse PDA:sta kärsivänä, että asia voi kääntyä vaatimukseksi aivan mitättömän tai jopa itselle tunnistamattoman syyn takia. Ja voin kertoa, että tämän kanssa eläminen on aika helevettiä, etenkin parisuhteessa. Olen luonnostani sellainen, että haluan ilahduttaa lähimmäisiäni. Parisuhteessa sama. Mutta jos mies ehtii asiaa toivoa vähänkään useammin, ennen kuin olen ehtinyt sitä toimittaa, siitä tulee vaatimus jota tuntuu olevan jokin sairas pakko vastustaa. Aivan hirveää, sen voin sanoa, olla täysin keinoton tässä. Ehkä nainen ei tiedosta että hänellä on samaa. Tai sitten hän on suhteessa vaan paremman puutteessa. 

Eikö sulle siis ammattilaiset, joilta olet diagnoosin saanut, ole kyenneet etsimään mitään  hoitomuotoja, joilla pystyisit paremmin toimimaan?

Suurimmalla osalla ihmisistä ei kuitenkaan ole mitään diagnosoitu. Suurin osa ihmisistä on mukavuudenhaluisia. Minä myös. Joudun välillä väkisin vääntämään itseni miehelle kauppaseuraksi, ettei aina joudu yksin sinne miettimään, mitä syötäisiin ja maksankin sitten osaltani. Olen kantoapuna ja purkamassa kamoja jääkaappeihin kotona. Maailman tylsintä, itse voisin vaikka ostaa sen jauhelihapaketin ja paistaa ja syödä sellaisenaan joka päivä. Silti arvostan, kun saan joko itse tehtyä tai toinen tekee siitä jonkun oikein ruuan.

Kyllä meilläkin tehdään ns. ruokaa itselle, eli  kumpikin tekee oman maun mukaan ja sitä mitä tahtoo, mutta enemmän kuin itselleen, eli jos tahtoo, siitä voi syödä kumpikin. Yleensä syödäänkin sitten yhdessä sitä, mitä toinen tekee, ellei ole kyseessä ihan inhokki. Molemmat vähän katsoo, että jos eilen tehtiin jotain kummallekin mieleistä ja sitä vielä on niin se on hyvä päivä tehdä omaa suosikkia ja toisen inhokkia. 

Jos toinen on toimeliaampi, sen laiskemman on pakko vaan lakata joskus edes laiskottelemasta. Jos haluaa, että toisellakin on kiva olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin aikoinaan myös tuollaisen miehen kanssa. Koskaan ei tiennyt oliko vastassa omatoimisesti peruttu aikuisten viikonloppu, univelkaansa kuittaava ukko vai konetta hakkaava teiniksi taantunut mies, kun sinne menin. Koskaan se ei voinut tulla vastaan missään ja kaikki tehtiin hänen ehdoillaan. 

opulta aloin elää niin kuin hän. Kun olisi pitänyt mennä hänen luokseen, jäin kotiin ja näin ystäviä ja perhettä. Kun oli nälkä, en mennyt hänen luokseen syömään eli laittamaan ruokaa ja olemaan, vaan laitoin ruuan kotona ja samalla söin vaikka veljeni kanssa. Kun olin yksin, aloin lukea hyvää kirjaa. 

Jumaliste tästä tuli äkkiä ongelma. "Onko meidän suhde loppumassa, kun sua ei enää näy täällä?"

Kyllä se oli, mutta tapa etsiä vastauksia sen päättymiseen oli väärä. 

Mies raivsotui todella, kun en enää ollut hänen määräiltävänään. Kun hän sadannen kerran otti lapset, vaikka oli ihan äitiviikonloppu ja meillä tarkoitus mennä leffaan, aloin mennä leffaan yksin tai kavereitteni kanssa ja jatkoin baariin. Mies otti lisää kierroksia ja raivosi tosissaan et kuinka paljon mua oikein kiinnostaa meidän parisuhde kun teen jatkuvasti ohareita. 

Sinuna ap laittaisin kaiken tuon ajan itseeni ja oman elämäni uudelleen rakentamiseen. Mies ei tule luoksesi, ei ole nytkään tullut. Hän tulisi jos haluaisi. Kyse ei ole siitä, ettei hän tietäisi osoitetta tai reittiä. Hän ei vain käytä niitä, paitsi sitten joskus. 

AP on mies...

Tämä menee monelta ohi mutta ei vaikuta asiasisältöön esimerkiksi tuon ylemmän viestin osalta. 

Käyttää sinua hyväkseen.

Jos et noin helppoon asiaan saa vastausta, miksi ei tee edes joskus aamiaista, niin on kyllä laiska tyyppi. En itse ainakaan tekisi enää yhtään noita juttuja, jos toinen ei tee mitään. Tiputa omat effortit samalla viivalle hänen kanssaan ja katso pysyykö suhde kasassa. Voi olla että loppuu lyhyeen, jos toista osapuolta ei kiinnosta nähdä vaivaa.

Toisaalta, voisit myös vain lopettaa suhteen jos ei puhutut asiat mene parempaan suuntaan edes.

Niin eihän tämä ole sukupuolikysymys. Jos toinen huomioi toista ja tekee kaikkensa, jotta rakastetullaan olisi kaikki hyvin,ja toinen ei tee yhtään mitään yhteisen tai sen toisen rakkaaksi-oletetun suhteen iloksi koskaan , niin ei tuollainen suhde voi voida hyvin. 

Tai ehkä sen saamapuolella olevan mielestä kaikki on hyvin , mutta kyllä on pidemmällä aikavälillä vaan vaikea ajatella että tuollainen suhde voisi koskaan toimia loputtomiin. Ei kenenkään pidä olla ikuisena kynnysmattona ja palvelijana, se syö lopulta omankin mielenterveyden. 

Lyhyesti, jos mitään vastavuoroisuutta ei ole koskaan , ei kannata jatkaa. Itsekkäät ja laiskat ihmiset eivät muutu, eivät ainakaan näin keski-iässä. Nuorilla voi mennä vielä kypsymättömyyden piikkiin muttei enää aikuisilla. Vaikka olisi mikä kirjainyhdistelmä.

Ihan uskomatonta. Jos mun mies alkaisi pyytää tai vaatia että teen sille aamupalaleivät, multa menisi sekä kunnioitus että halut. Omat lapseni osasivat tehdä leipänsä ihan itse jo eskari-ikäisinä. Jos aikuinen mies vinkuu naiseltaan voileipiä, tulee mielikuva jostain kymmenvuotiaan tasolle jämähtäneestä mieslapsesta. Hyi helvata.

Vielä kerran toistan: ap sinä teet nämä asiat omasta halustasi. Älä tee niin paljon jos sitten tarvitsee valittaa. Ei aikuisten tarvitse palvella toisiaan. Taidat silti saada seksiä paljon kun kerran pysyt tuollaisessa suhteessa

Ihan niinkuin mun elämää.. Etäsuhteessa ja joka toisen viikon oon ollut naiseni luona ja teen silloin siellä kaiken..

Se ei sinänsä haittaa mutta nyt naisesta on osoittautunut jo pidemmän aikaa tietynlaista tunnekylmyyttä tai empatiakyvyn puutetta.

Eli esimerkkinä, ei osaa lohduttaa lasta? Mun tyttö oli jostain asiasta surullinen ja lukossa, mitä tekee nainen, hermostuu ja pakenee tilanteesta. En odottanutkaan että olisi syliin tms ottanut mutta olisi edes sanoilla yrittänyt. Tätä on tapahtunut aika montakin kertaa.

Samoin kun itse laitoin viestiä että mun mieliala on ollut aika matala ja oon ollut aika väsynyt, en niinkään fyysisesti niin mitä tekee nainen, ei vastaa yhtään mitään..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan itse PDA:sta kärsivänä, että asia voi kääntyä vaatimukseksi aivan mitättömän tai jopa itselle tunnistamattoman syyn takia. Ja voin kertoa, että tämän kanssa eläminen on aika helevettiä, etenkin parisuhteessa. Olen luonnostani sellainen, että haluan ilahduttaa lähimmäisiäni. Parisuhteessa sama. Mutta jos mies ehtii asiaa toivoa vähänkään useammin, ennen kuin olen ehtinyt sitä toimittaa, siitä tulee vaatimus jota tuntuu olevan jokin sairas pakko vastustaa. Aivan hirveää, sen voin sanoa, olla täysin keinoton tässä. Ehkä nainen ei tiedosta että hänellä on samaa. Tai sitten hän on suhteessa vaan paremman puutteessa. 

Eikö sulle siis ammattilaiset, joilta olet diagnoosin saanut, ole kyenneet etsimään mitään  hoitomuotoja, joilla pystyisit paremmin toimimaan?

 

Suurimmalla osalla ihmisistä ei kuitenkaan ole mitään diagnosoitu. Suurin osa ihmisistä on mukavuudenhaluisia. Minä myös. Joudun välillä väkisin vääntämään itseni miehelle kauppaseuraksi, ettei aina joudu yksin sinne miettimään, mitä syötäisiin ja maksankin sitten osaltani. Olen kantoapuna ja purkamassa kamoja jääkaappeihin kotona. Maailman tylsintä, itse voisin vaikka ostaa sen jauhelihapaketin ja paistaa ja syödä sellaisenaan joka päivä. Silti arvostan, kun saan joko itse tehtyä tai toinen tekee siitä jonkun oikein ruuan.

 

Kyllä meilläkin tehdään ns. ruokaa itselle, eli  kumpikin tekee oman maun mukaan ja sitä mitä tahtoo, mutta enemmän kuin itselleen, eli jos tahtoo, siitä voi syödä kumpikin. Yleensä syödäänkin sitten yhdessä sitä, mitä toinen tekee, ellei ole kyseessä ihan inhokki. Molemmat vähän katsoo, että jos eilen tehtiin jotain kummallekin mieleistä ja sitä vielä on niin se on hyvä päivä tehdä omaa suosikkia ja toisen inhokkia. 

 

Jos toinen on toimeliaampi, sen laiskemman on pakko vaan lakata joskus edes laiskottelemasta. Jos haluaa, että toisellakin on kiva olo.

Olen eri tyyppi jolla myös PDA, mutta sekoitat nyt laiskuuden ja patologisen vaatimusten välttelyn. 

Minä teen meillä kaikki talon sisällä tapahtuvat kotityöt (tiskaaminen etenkin työmaa ilman juoksevaa vettä) enkä joudu motivoimaan itseäni kauppaseuraksi tai mihinkään koska "laiskottaa". 

Minulla PDA aktivoituu todella pahasti esimerkiksi jos minulle tuodaan jokin pieni yllätys, joka on tarkoitettu ilahduttamaan mutta en odottanut sitä enkä pidä siitä. Se syyllisyys-raivo-itkukierre on jotakin se, vaikkakin varsinaisessa tilanteessa usein vain jäädyn. Samoin jos on sovittu että mennään lenkille illalla kello seitsemän, mutta sitten tullaan kakskyt vaille sanomaan että "kohta lenkille :D" niin se on menoa, eikä suinkaan sinne lenkille... 

Jos minun kanssani sopii asiat etukäteen tai kysyy haluanko jotain pientä kaupasta niin kaikki ok. Aiemmissa suhteissa ja jostain syystä perheen kanssa tämä oli aina yksi helvetti. Minua on siis lapsena tukistettu, läimitty ja ihan lyötykin niin että siitä tehtiin lasu kun olin tällä tavalla hankala lapsena. Minusta tämä ominaisuus ei siis ainakaan kurilla lähtenyt. 

Nykyisen mieheni kanssa ei ongelmaa koska hänkin on autisti ja vaikka hänellä ei itsellään ole yhtä paha PDA niin ymmärtää että nämä on asioita, jotka vain on, eikä ota henkilökohtaisesti. 

Virhe oli siinä, että aloitit suhteen miehen kanssa, joka ei halua miellyttää sinua missään. Silloin valitettavasti tilanne on se, ettei hän rakasta sinua. Voi tykätä ja viihtyä kanssasi, mutta ei rakasta. 

Sinun täytyy miettiä riittääkö tällainen suhde sinulle ja asennoitua sen mukaan eli laskea omia panoksiasi suhteelle vastavuoroisesti. Olet jo sen ikäinen, että pitäisi oppia ajattelemaan järjelläkin parisuhdeasioita. Voit esim. tapailla miestä paremman puutteessa - kuten hänkin varmaan sinua tapailee. Samalla voit etsiä parempaa miestä. Tai sitten voit jättää suhteen ja etsiä uutta perempaa kuten itse tekisin. Kun suhde on miehen puolelta tyytymistä, laskee naisen itsetunto pohjalukemiin. Olen tämän huomannut muutamasta ystävästäni. 

Itseltäni laskee kiinnostus mieheen heti nollaan, jos hän ei näytä kunnolla välittämistään (panostamalla voimakkaasti miellyttämiseen). Tässä suhteessa olen onnekas, kun tuo kohdallani on tapahtunut enempiä miettimättä luonnostaan nuoresta asti. Mutta ajatelutapaa voi myös opetella ja varmistaa, ettei tule kaltoinkohdelluksi. Kun antaa kohdella itseään huonosti, se vain lisääntyy ajan mittaan.

Jätä se sika! 

(Olinko tosiaan ensimmäinen, joka pääsi tämän sanomaan! :-D  )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan itse PDA:sta kärsivänä, että asia voi kääntyä vaatimukseksi aivan mitättömän tai jopa itselle tunnistamattoman syyn takia. Ja voin kertoa, että tämän kanssa eläminen on aika helevettiä, etenkin parisuhteessa. Olen luonnostani sellainen, että haluan ilahduttaa lähimmäisiäni. Parisuhteessa sama. Mutta jos mies ehtii asiaa toivoa vähänkään useammin, ennen kuin olen ehtinyt sitä toimittaa, siitä tulee vaatimus jota tuntuu olevan jokin sairas pakko vastustaa. Aivan hirveää, sen voin sanoa, olla täysin keinoton tässä. Ehkä nainen ei tiedosta että hänellä on samaa. Tai sitten hän on suhteessa vaan paremman puutteessa. 

Eikö sulle siis ammattilaiset, joilta olet diagnoosin saanut, ole kyenneet etsimään mitään  hoitomuotoja, joilla pystyisit paremmin toimimaan?

 

Suurimmalla osalla ihmisistä ei kuitenkaan ole mitään diagnosoitu. Suurin osa ihmisistä on mukavuudenhaluisia. Minä myös. Joudun välillä väkisin vääntämään itseni miehelle kauppaseuraksi, ettei aina joudu yksin sinne miettimään, mitä syötäisiin ja maksankin sitten osaltani. Olen kantoapuna ja purkamassa kamoja jääkaappeihin kotona. Maailman tylsintä, itse voisin vaikka ostaa sen jauhelihapaketin ja paistaa ja syödä sellaisenaan joka päivä. Silti arvostan, kun saan joko itse tehtyä tai toinen tekee siitä jonkun oikein ruuan.

 

Kyllä meilläkin tehdään ns. ruokaa itselle, eli  kumpikin tekee oman maun mukaan ja sitä mitä tahtoo, mutta enemmän kuin itselleen, eli jos tahtoo, siitä voi syödä kumpikin. Yleensä syödäänkin sitten yhdessä sitä, mitä toinen tekee, ellei ole kyseessä ihan inhokki. Molemmat vähän katsoo, että jos eilen tehtiin jotain kummallekin mieleistä ja sitä vielä on niin se on hyvä päivä tehdä omaa suosikkia ja toisen inhokkia. 

 

Jos toinen on toimeliaampi, sen laiskemman on pakko vaan lakata joskus edes laiskottelemasta. Jos haluaa, että toisellakin on kiva olo.

Olen eri tyyppi jolla myös PDA, mutta sekoitat nyt laiskuuden ja patologisen vaatimusten välttelyn. 

 

Minä teen meillä kaikki talon sisällä tapahtuvat kotityöt (tiskaaminen etenkin työmaa ilman juoksevaa vettä) enkä joudu motivoimaan itseäni kauppaseuraksi tai mihinkään koska "laiskottaa". 

 

Minulla PDA aktivoituu todella pahasti esimerkiksi jos minulle tuodaan jokin pieni yllätys, joka on tarkoitettu ilahduttamaan mutta en odottanut sitä enkä pidä siitä. Se syyllisyys-raivo-itkukierre on jotakin se, vaikkakin varsinaisessa tilanteessa usein vain jäädyn. Samoin jos on sovittu että mennään lenkille illalla kello seitsemän, mutta sitten tullaan kakskyt vaille sanomaan että "kohta lenkille :D" niin se on menoa, eikä suinkaan sinne lenkille... 

 

Jos minun kanssani sopii asiat etukäteen tai kysyy haluanko jotain pientä kaupasta niin kaikki ok. Aiemmissa suhteissa ja jostain syystä perheen kanssa tämä oli aina yksi helvetti. Minua on siis lapsena tukistettu, läimitty ja ihan lyötykin niin että siitä tehtiin lasu kun olin tällä tavalla hankala lapsena. Minusta tämä ominaisuus ei siis ainakaan kurilla lähtenyt. 

 

Nykyisen mieheni kanssa ei ongelmaa koska hänkin on autisti ja vaikka hänellä ei itsellään ole yhtä paha PDA niin ymmärtää että nämä on asioita, jotka vain on, eikä ota henkilökohtaisesti. 

Niinpä, tässäkin tuli todistetuksi, että samanlaiset lapset leikkivät parhaiten yhdessä. Jos itse on hiukan suurpiirteinen esimerkiksi aikataulujen suhteen tai ei kaikki asiat ole niin aikataulutettuja tai niissä on joustovara ilman itkua ja hammastenkiristystä niin on todella hankalaa elää yhdessä tiukkojen aikataulujen ja rutiineista pitävän kumppanin kanssa. 

Jos joka kerta joutuisi miettimään, että mitähän draamaa jostain itselle normaalista asiasta taas nyt tästäkin seuraa niin todella rankkaa. Ei ole yksipuolinen juttu kumppanillekaan elää ihmisen kanssa jolla on joku kirjoon kuuluva ominaisuus. Siksi pitäisi miettiä suhteen jatkamista jos tuntuu jatkuvasti tulevan kovin erikoisia tilanteita, joita ei oikein itse ymmärrä mitä nyt tapahtui, toinen joutuu joustamaan paljon tai olemaan varuillaan tms. Se nyt vaan on raaka totuus, että toisten kanssa arki on helpompaa elää kuin toisten. Tietoisesti ei kannata valita sitä vaikeampaa. 

AP: Tilanne ei tule muuttumaan. Jos ihmistä kiinnostaa itse suhde ja sinä, hän korjaa toimintaansa. Kysehän on periaatteesta eli molemmat antaa osansa parisuhteessa. Jos reaktiona on tämä, että kaikki jatkuu ennallaan, ei häntä kiinnosta suhde, vaan oma etu suhteessa, asiat jotka saa suhteen kautta. Ei viitsi nähdä vaivaa tilanteen korjaamiselle, et siis ole ikävä kyllä tarpeeksi tärkeä tälle naiselle. Naiselle suhteella on välinearvo, ei itseisarvo.

Vierailija kirjoitti:

Ihan niinkuin mun elämää.. Etäsuhteessa ja joka toisen viikon oon ollut naiseni luona ja teen silloin siellä kaiken..

Se ei sinänsä haittaa mutta nyt naisesta on osoittautunut jo pidemmän aikaa tietynlaista tunnekylmyyttä tai empatiakyvyn puutetta.

Eli esimerkkinä, ei osaa lohduttaa lasta? Mun tyttö oli jostain asiasta surullinen ja lukossa, mitä tekee nainen, hermostuu ja pakenee tilanteesta. En odottanutkaan että olisi syliin tms ottanut mutta olisi edes sanoilla yrittänyt. Tätä on tapahtunut aika montakin kertaa.

 

Samoin kun itse laitoin viestiä että mun mieliala on ollut aika matala ja oon ollut aika väsynyt, en niinkään fyysisesti niin mitä tekee nainen, ei vastaa yhtään mitään..

Suoraan sanoisin nyt kyllä, että koitahan pyrkiä pois tuollasesta suhteesta. Tuollainen on isompi ongelma kuin pelkkä vastavuoroisuuden puute, joka sekin on jo yksinään iso juttu. Naisellasi on empatiakyvyn puutetta ja tunnekylmyyttä ja hän siis voi olla hyvinkin mahdollisesti esim. syvemmin narsistinen persoona. Ei siis tule muuttumaan, vaan ongelmat tulee syvenemään.

Olet vastuussa lapsellesi, millaisten ihmisten kanssa hän joutuu kasvamaan. Tuollainen käytös alkaa pitkän päälle vaikuttaa enemmänkin lapsen hyvinvointiin ja kehitykseenkin.

Iso red flag, juokse. Tsemppiä <3

Kyllä se suhdetta syö, jos siinä ei ole vastavuoroisuutta. Olen ollut liki 40 vuotta puolisoni kanssa. Minusta oli mukava antaa pieniä lahjoja tai järjestää jotain yhteistä kivaa meille. Puoliso kyllä tykkäsi, muttei ikinä tehnyt mitään minua ilahduttaakseen. Jos minä pyysin apua pihassa olevien risujen pois viemiseen puoliso ei kättään liikauttanut, mutta jos naapurin Matti tai Maija pyysi samaan hommaan apua niin sitä järjestyi heti. Muille ihmisille hän oli aina valmis auttamaan tai kuuntelemaan huolia, muttei minulle. Asiasta on keskusteltu, mutta puoliso ei näe toiminnassaan mitään vikaa. Minun kuuluu passata häntä, mutta hänen ei tarvitse tehdä mitään minun hyväkseni. Kaikkia muita kuuluu auttaa ilman korvausta tai vastapalvelusta. Minusta on ristiriitaista väittää rakastavansa ja kuitenkin kohdella elämässään merkityksettömänä ihmisenä. Tällä kokemuksella sanoisin ap:lle ettei suhde muuksi muutu mitä se nyt on.

Ei ole mikään mysteeri että mies haluaa  ajaa vapaalla.  Mysteeri on se,  miksi nainen pysyy mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Emme tee toisillemme aamiaisleipiä. Puoliso on aamuvirkku ja on yleensä jo aamiaisensa syönyt, kun nousen. Kumpikin tekee leipänsä itse. Niin on ollut yli 30 vuotta.

Mulla alkaa takertua nuo ikuiset leivät kurkkuun...