Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suhdemysteeri ratkaistavaksi!!! Yksipuoliset teot parisuhteessa??
Aloimme seurustella muutama vuosi sitten. Kuten usein, alku oli helppo: rakkaus kantoi ja arki jäi taka-alalle. Molemmilla oli omat kodit, mökit, aikuiset lapset ja vaativat työt.
Ajan myötä huomasin, että suhteemme alkoi rakentua pitkälti minun joustamiseni varaan. Vietimme aikaa lähes aina hänen luonaan tai hänen mökillään. Tein mielelläni niin sanottuja miesten töitä korjasin, kannoin, huolsin. Hänen kotonaan hoidin arjen pieniä asioita: tiskejä, kahvit, pieniä fiksauksia. Elin kuin yhteisessä kodissa. Keittelin meille usein kahvit, tein molemmille aamiaiset, tein pääosin meidän yhteiset ruoat, suunnittelin ja toteutin yhteiset reissut, ajelin autolla hänen luokseen, jne jne.
Hiljalleen aloin toivoa vastavuoroisuutta. En suuria asioita pieniä eleitä. Että joskus hänkin tekisi jotain minun luonani vaikka keittiössä. Tekisi vaikka joskus minullekin aamiaisleivät.
Keskusteluja käytiin monta. Vastauksia tuli laidasta laitaan: en osaa, en pysty, koen sen pakottamisena. Tai ei vastausta lainkaan. Samaan aikaan sain viesteissä paljon rakkautta ja kauniita sanoja.
Minulle aamiaisleivistä tuli symboli koko keskustelulle. Ei siksi, että se itsessään olisi maailman tärkein asia vaan siksi, että kaipaan tunnetta, että toinen haluaa tehdä minulle jotain pientä, ilman pyyntöä. Aamupalan tekeminen oli keskustelussa helppo esimerkki, koska kukaan ei voi sanoa että se on liian raskas asia pyydetty. Halusin että rakkaus näkyy myös teoissa, ei vain sanoissa.
Olen alkanut miettiä: voiko suhde toimia, jos arki ei ole vastavuoroista? Jos toinen rakastaa sanoilla, mutta ei teoilla? En siis ole saanut vastausta kysymykseen "Miksi et tee tai halua tehdä minulle aamiaista joskus" ja se häiritsee todella paljon.
Kommentit (442)
Vierailija kirjoitti:
Psykologiselta kannalta: ihmisillä on erilaisia "rakkauden kieliä", Joillekin se on kosketus, joillekin sanat, joillekin teot tai esim lahjojen tuonti. Ehkä hänen rakkaudenkielensä on sanat ja sinulla teot. Silloin teillä tosiaan voi olla vähän haasteita. Mutta haasteista selviää yleensä puhumalla. Parisuhteessa pitäisi kuitenkin voida myös joustaa "rakkaan hyväksi", jos osaa antaa ns rakkautta ja tehdä toiselle "hyvää", eli hänen pitäisi pystyä osoittamaan rakkauttaan myös teoilla, jos sinä niin toivot ja sinun vastavuoroisesti sanoilla, jos hän niin toivoo, tuohon esimerkkiin viitaten. Tätä asiaa sitten käsiteltäisiin pariterapiassa, jos sinne nyt tulisitte vastaanotolleni. Jos toinen ei sitten ole halukas tekemään toiselle "mieliksi" tai "hyvää", sitten käsiteltäisiin aihetta, että miksi näin on. Oletko kysynyt häneltä asiaa.
Mun ex-puolison rakkauden kieli oli puhua pskaa. Myös pariterapiassa puhui pskaa. Meidän rakkauden kielet tosiaan oli erilaisia. Toivottavasti löytää kumppanin, jolla on tuo sama rakkauden kieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä pashan puhujia joka paikassa kyllä riittää. Minulle tulee tuosta aina mieleen Uuno Turhapuro, joka nakertaa paistettua broilerinkoipea verkkopaidassaan sohvalla, pyyhkii kätensä verhoihin ja hokee juu, juu rakastan rakastan, sinua ihan vaimoni niin rakstan..
Vastaavia naispuolisoakin Turhapurojakin löytyy kyllä ja vaikka nainen itse olenkin niin näitäkin on tietenkin nähty.
Itselleni on kyllä aina ollut tärkeää rakkauden ja lempeyden osoitus ennenkaikkea yhteisellä arjen jakamisella, jossa jaetaan niin surut , ilot kuin vastoinkäymisetkin. Kun toisella oli heikommat hetket, stressiä, menetyksiä, sairauksia ja mitä nyt kulloinkin elämässä vastaan tuleekaan, silloin toinen on vuorostaan se tukipilari. Itselleni osui tällainen puoliso vasta aikuisiällä, nuorena tuli mentyä tyhmyyttään ja kokemattomuuttaan ja enempi monenlaisiin ulkoisiin tekijöihin liittyen yhteen vääränlaisten ihmisten kanssa. Sitten kun lopulta se oikea ihminen löytyi , ei siinä pidetty excel-taulukkoa palveluksista, kuka on voitolla tai häviöllä. Jos ja kun paljon rakastaa , haluaa ennenkaikkea rakkaalleen vaan kaikkea hyvää. Itselleni löytyi sellainen helmi mistä olen hyvin kiitollinen että sain semmoisenkin pitkän elämäni varrella kohdata ja yhdessä elää melko pitkään. Hänkin on nyt tuolla pilven reunalla, ja veikkaan että hän sieltä peukuttaisi yläpeukun. EIkä ollut silti mikään nössö eikä kumpikaan meistä "hyväksikäyttänyt" kumpaakaan. Kaikkea hyvää ap:lle, elä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä.
Aivan selvää hyväksikäyttöä, ihmettelen miksi annat sen tapahtua sillä eipä aikaakaan kun olet yksinkertaisesti alistettu orjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niitä itsekeskeisiä äijiä joiden mielestä toisen miellyttäminen on nöyristelyä ja toisen pyynnön mukaan tekeminen alistumista ja periksi antamista. Niin nähty. Ei tule muuttumaan.
Tämä. Parisuhde on joillekin kilpailu ja aina pitää olla niskanpäällä ja saada sanoa viimeinen sana.
Periaatteesta ei tehdä niin kuin toinen toivoo, koska se olisi nöyrtymistä ja oman "tahdon" vastaista. Vaikka se olisi vain se voileivän tekeminen toiselle. Halutaan näyttää, että sä et mua "määräile".
Luulen, että tämä johtuu miehen huonosta itsetunnosta. Ei kestetä mitään kritiikkiä tai sitä, että oltaisiin tasavertaisia vaan pitää pyrkiä pitämään toinen alistettuna, että tuntisi olevansa jotakin tai ainakin parempi, kuin se kumppani.
Jos itsetunto on kohdillaan, ei tarvitse koko ajan todistella olevansa parempi, kuin toinen, vaan voi olla tasavertainen. Ja tehdä vastavuoroisesti niitä pieniä tekoja toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Näitä pashan puhujia joka paikassa kyllä riittää. Minulle tulee tuosta aina mieleen Uuno Turhapuro, joka nakertaa paistettua broilerinkoipea verkkopaidassaan sohvalla, pyyhkii kätensä verhoihin ja hokee juu, juu rakastan rakastan, sinua ihan vaimoni niin rakstan..
Vastaavia naispuolisoakin Turhapurojakin löytyy kyllä ja vaikka nainen itse olenkin niin näitäkin on tietenkin nähty.
Itselleni on kyllä aina ollut tärkeää rakkauden ja lempeyden osoitus ennenkaikkea yhteisellä arjen jakamisella, jossa jaetaan niin surut , ilot kuin vastoinkäymisetkin. Kun toisella oli heikommat hetket, stressiä, menetyksiä, sairauksia ja mitä nyt kulloinkin elämässä vastaan tuleekaan, silloin toinen on vuorostaan se tukipilari. Itselleni osui tällainen puoliso vasta aikuisiällä, nuorena tuli mentyä tyhmyyttään ja kokemattomuuttaan ja enempi monenlaisiin ulkoisiin tekijöihin liittyen yhteen vääränlaisten ihmisten kanssa. Sitten kun lopulta se oikea ihminen löytyi , ei siinä pidetty excel-taulukkoa palveluksista, kuka on voitolla tai häviöllä. Jos ja kun paljon rakastaa , haluaa ennenkaikkea rakkaalleen vaan kaikkea hyvää. Itselleni löytyi sellainen helmi mistä olen hyvin kiitollinen että sain semmoisenkin pitkän elämäni varrella kohdata ja yhdessä elää melko pitkään. Hänkin on nyt tuolla pilven reunalla, ja veikkaan että hän sieltä peukuttaisi yläpeukun. EIkä ollut silti mikään nössö eikä kumpikaan meistä "hyväksikäyttänyt" kumpaakaan. Kaikkea hyvää ap:lle, elä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä.
Ihanasti kirjoitit. Mä olen joskus miettinyt miltä tuntuisi, jos olisi tuollainen kumppani joka pyytämättä tekisi jotakin pientä vastapalvelusta. Nyt ei oikein edes uskalla pyytää, vaikka itsellä olisi joku koko päivän kestävä homma ja kumppani olisi kotona laiskana, että tämä tekisi vaikka ruuan. Vastaukseksi saa hiljaisuuden tai äkäistä murinaa.
Joskus, kun olin vielä työelämässä ja mies kotona, niin pyysin häntä imuroimaan päivällä. Mies oli kauhuissaan ja jaksoi kertoa jokaiselle vastaan tulevalle ihmiselle miten kamalaa on, että hänen pitäisi imuroida kotona.
Onneksi kukaan ei jaksanut alkaa surkuttelemaan miehen kohtaloa, vaan ilmeet oli enemmänkin, että mitä he*lvettiä :D
Mies vinkuu, että joutuu imuroimaan kotona, kun vaimo käy töissä.
Meillä miehelle avioliitto on aina ollut kilpailu. Olen tajunnut sen vasta vanhemmalla iällä. On menty nuorena yhteen ja minulle mies oli ensimmäinen seurustelusuhde. En edes pitkään aikaan tajunnut, että toisenlaisia miehiäkin on olemassa.
Nyt ei enää jaksa välittää. Ja yritän miettiä niitä miehen hyviä puolia. Ne kuuluisat renkaat sentään vaihdetaan ilman kätinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te ette sovi toisillenne. Amen.
Mä alan ymmärtämään tämän. Mutta häiritsee se etten saa vastausta kysymykseeni.
onko se rakkauden puutetta? Joku henkinen lukko? Jotain muuta?
Hänen puheissaan on kyllä tällaista sankarimies joka pelastaa kaiken -tyyppistä höpinää..Hoitaako hän muuten kaikki hommat mieluiten yksin?
Mulla kesti muutama vuosi (kärsiä) tajuta mun puolison kanssa että hän on sellainen ihminen joka haluaa tehdä kaiken itseensä liittyvän itse ja vain itselleen. Hän ei tykkää joukkueurheilusta, osaa vaan yksilöurheilun. Huolii korkeintaan apulaisen virkaan ojentamaan asioita tai tekemään pskahommat, mutta yhdessä ei voi mitään suunnitella /tehdä vaan joko minä teen tai hän tekee. Välimuotoa ei ole. Hänelle on hirveän tuskaisaa tehdä minulle mitään. Jos hän on keittämässä kananmunia, näen aina tuskan hänessä jos pyydän laittamaan myös minulle. Joka ikinen ilta syön kananmunia ja hyvin usein joudun keittämään omani ja hän omansa kun on niin vaikeaa tajuta että tämän 10v yhdessäolon aikana minäkin syön niitä aina iltaisin. Mutta! Yhtä tuskaisaa se on hänelle, kun joka ikinen kerta keittäessäni itselleni kysyn häneltä laitanko hänellekin keittymään. Vielä enemmän tuskaa tuottaa kun kysyn kuinka monta haluaa, liian vaikeita kysymyksiä ja varmaan helpommalla menisi etten kysyisi ollenkaan mutta en mä halua tuhlata sähköä sillä että kaikki ruoat munista lähtien tehdään aina erikseen.
Tämä konkretisoitui minulle jossain parin vuoden paikkeilla kun meillä oli paku lainassa ja se jäi jumiin mutavelliin, renkaat sutivat tyhjää. Mietin siinä ääneen rauhallisesti että mitäköhän tehtäisiin, haenko soraa ja hän painaa kaasua kun lappaan sitä soraa samalla renkaan alle ja mies räyhää mut pois paikalta, hakee ja laittaa itse soraa, käy välillä painamassa kaasua. Ihan älytöntä touhua, hän ei vaan kykene yhteistyöhön.
Suhteen alussa yritin myös ottaa ruoanlaittoon mukaan mutta se oli yhtä tuskaa hänelle niin annoin sitten mennä. Samoin kun vauvat on syntynyt, ei ole kuulema mitään järkeä yhdessä hoitaa vauvaa vaan yksi kerrallaan sekin tulee hoitaa. Minun lisäksi myös meidän lapset kärsii tästä kun isä ei halua tehdä yhdessä mitään ja sille on tuskaa ottaa ketään hommiinsa mukaan.
Ai että oli hauskaa huomata, että muillakin on tuollaisia miehiä :D
Mitään ei voi tehdä yhdessä, kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta yksin.
Ruuat minä teen aina molemmille, jos mies tekee ruokaa, hän tekee sitä vain itselleen. Ihan kuin minä en tarvitsisi ruokaa ollenkaan.
Jos joskus on pakko tehdä yhdessä jotakin, mies on kuin perseeseen ammuttu karhu ja on pahalla päällä koko ajan.
Vieraille on aina mielinkielin , mutta mulle rähisee.
Lasten kanssa meni niin, että mies ei hoitanut, riitti, että minä hoidin ja nyt aikuiset lapset on aika vieraantuneita isästään. Mulle soittelevat ja viestittelevät päivittäin, mutta miehelle isänpäivänä ja syntymäpäivänä.
Oon monesti miettinyt, että miten mies pärjäsi työpaikallaan, kun ei pysty minkäänlaiseen yhteistyöhön. Enimmäkseen kai sillä oli sukset ristissä jokaisen kanssa.
Yleensä vastavuoroisuuden syynä on se että jossain aiemmassa parisuhteessa toinen osapuoli on yrttänyt tehdä jotain noista hommista ja se ei ole kumppanille kelvannut. Ikävä kyllä tuosta poisoppiminen on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen alkanut miettiä: voiko suhde toimia, jos arki ei ole vastavuoroista? Jos toinen rakastaa sanoilla, mutta ei teoilla?"
Voi toimia, jos se teoilla rakastaja ei odota eikä tarvitse samanlaista toiselta. Aloittajalla ja hänen kumppanillaan ei selvästi toimi eikä voi toimia.
Vierailija kirjoitti:
Tämä toiselle voileivän tele kentän on ikäänkuin symbolinen teko. Vaikeaksi menee jos toisen maku on niin vaativa, että kumppani ei pysty tai uskalla hänelle tehd voileipää rakkauden tekona.
Esimerkiksi meillä kumpikin välillä laittaa vaikka hapankorppuun juusoviipaleen, levitettä ja kurkkuviipaleita ja laittaa olohuoneen pöydälle lautaselle. Siitä sitten yhdessä napsimme joko teen tai kahvin kanssa, joskus viininkin.. Vaatimatonkin voi olla toista ilahduttavaa.
Joskus taas teemme kunnon överivoileipiä toisillemme. Milloin mitenkin. Molemmat kelpaavat.
Mielikuva yhdestä yhdessä syötävästä hapankorpusta nauratti! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva kuulla keskustelun aloittajan päivitys tilanteeseen. Ihan unelma olisi tuollainen huomioiva ja aikaansaava mies, oma puoliso panostaa vain harrastuksiinsa ja kuopan tekemiseen sohvaan...
Kammottavaa lukea, miten huonoihin suhteisiin monet naiset tyytyy. Paha olo tulee lukiessa, on niin henkisesti sairasta menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta sanon että alkaa ärsyttään ajan myötä enemmän.
Itse menin miehen luokse aina, bussilla, hän ei tullut ikinä mun luo omalla autolla. Hänen kodissa piti aina tehdä jotain, esim. Pyykit, huoltaa autoa tai pihaa, lapsia. Ruuat vein lähes aina mukanani, en usein tiennyt montako henkeä siellä on kun oletin että nyt on kummallakin lapsivapaa viikonloppu ja saadaan olla kaksin. Usein ei saatu, häntä se ei haitannut.
Aluksi koitin vaan sopeutua ja mielelläni autan. Mutta aloin kaipaan sitä kahdenkeskistä aikaa.
Aloin ymmärtämään, että meidän suhde ja sen huoltaminen ei ollu prioriteettilistan kärjessä, luovutin.
N40
Hei tajutkaa nyt oma käytöksenne. Oletteko jotain kotiavustajia, ihan itse mahdollistatte toiminnan.
Niin, tämäkin nainen lopetti sen. Ei suostunut kotiavustajaksi. Mut sit ihmetelleeään, kun ei olla suhteissa.
Mä olin aikoinaan myös tuollaisen miehen kanssa. Koskaan ei tiennyt oliko vastassa omatoimisesti peruttu aikuisten viikonloppu, univelkaansa kuittaava ukko vai konetta hakkaava teiniksi taantunut mies, kun sinne menin. Koskaan se ei voinut tulla vastaan missään ja kaikki tehtiin hänen ehdoillaan.
opulta aloin elää niin kuin hän. Kun olisi pitänyt mennä hänen luokseen, jäin kotiin ja näin ystäviä ja perhettä. Kun oli nälkä, en mennyt hänen luokseen syömään eli laittamaan ruokaa ja olemaan, vaan laitoin ruuan kotona ja samalla söin vaikka veljeni kanssa. Kun olin yksin, aloin lukea hyvää kirjaa.
Jumaliste tästä tuli äkkiä ongelma. "Onko meidän suhde loppumassa, kun sua ei enää näy täällä?"
Kyllä se oli, mutta tapa etsiä vastauksia sen päättymiseen oli väärä.
Mies raivsotui todella, kun en enää ollut hänen määräiltävänään. Kun hän sadannen kerran otti lapset, vaikka oli ihan äitiviikonloppu ja meillä tarkoitus mennä leffaan, aloin mennä leffaan yksin tai kavereitteni kanssa ja jatkoin baariin. Mies otti lisää kierroksia ja raivosi tosissaan et kuinka paljon mua oikein kiinnostaa meidän parisuhde kun teen jatkuvasti ohareita.
Sinuna ap laittaisin kaiken tuon ajan itseeni ja oman elämäni uudelleen rakentamiseen. Mies ei tule luoksesi, ei ole nytkään tullut. Hän tulisi jos haluaisi. Kyse ei ole siitä, ettei hän tietäisi osoitetta tai reittiä. Hän ei vain käytä niitä, paitsi sitten joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin,
lisäksi miehestä on niin kätevää kun käyt aina siivoamassa ja laittamassa ruoan. Ihan kuin lasten äidin kanssa aikoinaan. Oli niin kiva, kun joku hoitaa.
Katso missä se lasten äiti nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä toiselle voileivän tele kentän on ikäänkuin symbolinen teko. Vaikeaksi menee jos toisen maku on niin vaativa, että kumppani ei pysty tai uskalla hänelle tehd voileipää rakkauden tekona.
Esimerkiksi meillä kumpikin välillä laittaa vaikka hapankorppuun juusoviipaleen, levitettä ja kurkkuviipaleita ja laittaa olohuoneen pöydälle lautaselle. Siitä sitten yhdessä napsimme joko teen tai kahvin kanssa, joskus viininkin.. Vaatimatonkin voi olla toista ilahduttavaa.
Joskus taas teemme kunnon överivoileipiä toisillemme. Milloin mitenkin. Molemmat kelpaavat.
Mielikuva yhdestä yhdessä syötävästä hapankorpusta nauratti! :D
No, tietenkin niitä hapankorppuleipiä on useampia, ei yhtä korppua yhdessä napsita. Kirjoitin yksikössä, mutta siis tehdään kerralla lautaselle useampi kpl. 😀 näkkäri toimii myös.
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa lukea, miten huonoihin suhteisiin monet naiset tyytyy. Paha olo tulee lukiessa, on niin henkisesti sairasta menoa.
Riippuu ketjusta millaisista suhteista kerrotaan. Tuolla oli aiemmin pitkä ketju missä keskusteltiin kun puolisoilla oli yhteiset rahat ja tilit. Siellähän ei jossain suhteissa riidelty koskaan ja asiat sujuivat yhteisymmärryksessä kuin rasvattu. Kun hiukan yritti kertoa realistisempiä juttuja, niin suutahdettiin, että turhaa mustamaalata, ei koske heitä.
Täällä nyt tulee tätä toista realistista puolta, että ei niin ihania ja mukavia kaikki suhteet ja kumppanit olekaan. On hyväksikäyttöä, niin tunnetasolla, konkreettista kuin joskus rahallistakin.
Todella huonoissa suhteissa monet kyllä elävät, kunhan edes joku hyvä puoli hakemalla tai keksimällä toisesta löytyy. Itsekäs ja toista huomiomaton kumppani maustettuna tyhmyydellä olisi kyllä ikävä kumppani. Joku satunnainen hyvä puoli ei korvaaniitä muita huonoja minun mielestäni.
Itsellä ollut se että edellinen pitkä suhde opetti jo pärjäämään yksin asioissa. Tässä nykyisessä suhteessa odotan että mies tekisi enemmän asioita minulle mutta olenkin valinnut miehen kuka on niin kiireinen että lähinnä minä autan vain häntä. Jälleen tulee tunne että kyllä minunkin kuuluu parisuhteessa saada mieheltä apuja. On se sitten auton korjaukset, kyydit, aamupalat, remontoinnit, ruohonleikkuut ym ym.
Sehän on selvää että mies hyötyy parisuhteessa usein enemmän kuin mitä nainen parisuhteessa ollessaan. Näistä asioista on pakko puhua toisen kanssa, riita se on kuitenkin edessä jos mikään ei muutu.
Täytyy muuttaa itsekin toimintapoja ja näyttää etten mikään Herran kodinhoitaja ole. Jos asuntoaan ei itse saa siivottua niin olkoon. Miehessäni vielä se että taustalla on naisvihaa, oma äiti ei ole halunnut häntä maailmaan ja ei ole saanut äidin rakkautta mitä jokainen poikalapsi tarvitsee. Joskus sanoo minua ilkeäksi, totuus on että hän se enemmän minulle huonoja asioita sanoo ja lopuksi minulta loppuu pinna.
Ja Ap.lle, minä olisin kovin tyytyväinen noin huomioivasta miehestä jos minulle sattuisi sellainen eteen. Toivottavasti naisesi ymmärtää arvostaa sinua!
- Sunshine 39v.
Ap ei kyllä ole mies, kirjoitustapa ei ole miehen.
Hei AP
Minun kumppanini (M53) on rakkauden teoilla näyttävä, sanoja tai "pehmoisia" ei hänen suustaan tule vaikka vinssillä kiskoisi. Näin ulkopuolisena vaikuttaa siltä, että suhteenne ei ole tasapuolinen jos sinä AINA teet/suunnittelet/toteutat kaiken. Naisesi vaan hehkuttaa sydämiä whatsapissa. Se ei ihan mene tasan noin. Siksi tuo aamupalaleipä on noussut suuremman ongelman symboliksi. Se voisi yhtä hyvin olla jokin muukin tekeminen. Sinulle oikeastaan jää nyt vain vaihtoehdoksi päättää, millaisessa suhteessa haluat olla ja mitä kumppaniltasi kaipaat. Jos naisesi antaa vain sanoja, mutta ei haluamiasi tekoja, sinun pitää päättää onko se riittävästi sinulle.
Alue: Aihe vapaa
Mulla oli vastaavanlainen, "upea" suhde. Mies puhui kauniisti minusta, kehui, keskusteli, oli huumoria, seksiä. Häiritsi toki se, ettei hän tehnyt mitään rutiinihommia arjessa, pyyntöjen ja valitustenkaan jälkeen, mutta olin rakastunut. Totuus lävähti silmille yhteisen lapsen myötä. Kävi ilmi tämän ihkun miehen pitkä salasuhde (joka oli luonnollisesti yhtå romanttista löpinää). Lapsen hoidossa oli patalaiska. Yövalvomiset, sairastelut, kaikki jäivät mulle. Rahoistaan oli tarkka. No, mies sai lopulta jäädä. Hetkeäkään en ole katunut.
Tiivistetysti: puhuminen, vitsailu, seksi...ne on kivoja juttuja ja hyvä, jos ne toimii. Mutta Rakkaus on ennen muuta rakkauden tekoja. Jos sanat ja teot ei juuri lainkaan kohtaa, on kyseessä itsekeskeinen ja itsekäs ihminen.