Lue keskustelun säännöt.
Suhdemysteeri ratkaistavaksi!!! Yksipuoliset teot parisuhteessa??
21.03.2026 |
Aloimme seurustella muutama vuosi sitten. Kuten usein, alku oli helppo: rakkaus kantoi ja arki jäi taka-alalle. Molemmilla oli omat kodit, mökit, aikuiset lapset ja vaativat työt.
Ajan myötä huomasin, että suhteemme alkoi rakentua pitkälti minun joustamiseni varaan. Vietimme aikaa lähes aina hänen luonaan tai hänen mökillään. Tein mielelläni niin sanottuja miesten töitä korjasin, kannoin, huolsin. Hänen kotonaan hoidin arjen pieniä asioita: tiskejä, kahvit, pieniä fiksauksia. Elin kuin yhteisessä kodissa. Keittelin meille usein kahvit, tein molemmille aamiaiset, tein pääosin meidän yhteiset ruoat, suunnittelin ja toteutin yhteiset reissut, ajelin autolla hänen luokseen, jne jne.
Hiljalleen aloin toivoa vastavuoroisuutta. En suuria asioita pieniä eleitä. Että joskus hänkin tekisi jotain minun luonani vaikka keittiössä. Tekisi vaikka joskus minullekin aamiaisleivät.
Keskusteluja käytiin monta. Vastauksia tuli laidasta laitaan: en osaa, en pysty, koen sen pakottamisena. Tai ei vastausta lainkaan. Samaan aikaan sain viesteissä paljon rakkautta ja kauniita sanoja.
Minulle aamiaisleivistä tuli symboli koko keskustelulle. Ei siksi, että se itsessään olisi maailman tärkein asia vaan siksi, että kaipaan tunnetta, että toinen haluaa tehdä minulle jotain pientä, ilman pyyntöä. Aamupalan tekeminen oli keskustelussa helppo esimerkki, koska kukaan ei voi sanoa että se on liian raskas asia pyydetty. Halusin että rakkaus näkyy myös teoissa, ei vain sanoissa.
Olen alkanut miettiä: voiko suhde toimia, jos arki ei ole vastavuoroista? Jos toinen rakastaa sanoilla, mutta ei teoilla? En siis ole saanut vastausta kysymykseen "Miksi et tee tai halua tehdä minulle aamiaista joskus" ja se häiritsee todella paljon.
Kommentit (258)
Uteliaisuudesta kysyn kuinka tavallista on, että tehdään valmiit leivät toiselle? Olen pitänyt normina tapaa, että voileipä, aamiaisleipä tms. tarvikkeet katetaan pöytään tai keittiön tasolle, ja molemmat tekevät omat leipänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain oma toimintaansa voi muuttaa, jos normaali keskustelu ei tuota tulosta. Joten vaihtoehto olisi tässä nyt se, että lopetat itse sellaisen sinulle normaalin joustamisen ja pienten palvelusten tekemisen toiselle ja aina toisen luo menemisen yms, kun kerran homma ei ole vastavuoroista.
Vastavuoroisuudenhan ei tarvi koskea aina somoja toimia, jos esim. mies vaikka korjaa pyöräsi, huoltaa autosi, vie lapsesi harrastuksiin ja ulkoiluttaa lemmikkisi jne, mutta ymmärsin, että vastavuoroisuus ap:n suhteessa on kokonaan vinksallaan.
On pieni mahdollisuus, että mies herää asiaan, kun kohtaa uuden arkitodellisuuden. Voi myös tulla ero. En kuitenkaan näe, että suhde voi kantaa hyvänä pitkän päälle, jos tällainen perustavanlaatuinen vastavuoroisuus puuttuu ja suhteen dynamiikka on näin aivan vinksallaan.
Itsekin olen sellainen, että olen aika joustava ja haluan mielelläni ilahduttaa toista arjessa. Mutta suhteessa homma toimii mielestäni vain, jos toinen on myös huomioonottavaa laatua. Minä tein omassa samanlaisia ongelmia sisältäneessä suhteessani siis käännöksen omassa toiminnassani. (Omassa suhteessani mies myös rakasti kyllä sanoilla ja sellaisella arjen läheisyydenosoituksilla.)
Mies huomautti sitten jossain vaiheessa, että hänestä tuntuu, etten panosta enää suhteeseen täysillä... Ei siis oikein tajunnut. Suhteessa alkoi jossain vaiheessa olla myös muita ongelmia, isolta osin juuri miehen perustavanlaatuisesta itsekkäästä luonteesta johtuen. Ja erohan se kohta oli käsillä.
Jos jollain tällainen itsekkyysongelma ei ole niin syvällä, niin ehkä hän voi ottaakin onkeensa, kun toinen muuttaa oman käytöksensä tasapainoon. Voi sitten tajuta, että kivempi kun molemmat joustaa je tekee toisilleen kivoja asioita, kuin ettei kumpikaan tee.
Tämä, että lyö "kostoksi" hanskat tiskiin on varma resepti erolle. Ihan yhtä hyvin voisi erota saman tien.
En näe AP:lle muuta vaihtoehtoa kuin puhua asiasta, ja jos ei mene perille niin erota. Pidemmän päälle ei jaksa yrittää, jos kokee että toinen ei tule yhtään vastaan.
Ei se ole mikään kosto, että muuttaa oman toiminnan niin, että on tasapuolista. Jos sanominen ei tuota tulosta. Joskus konkreettinen toiminta voi avatakin toisen silmiä. Jos sellaista potentiaalia ylipäätään on.
Kyllä suhteessa tuonkaltainen epäsuhta vaan alkaa tuntua ajan kanssa ikävältä ja raja tulee vastaan Ei halua enää tehdä samalla tavalla toisellakaan kuin ennen, kun suhteessa on isompi epäsuhtaisuus. Varsinkin jos kumppani pitää itsestäänselvyytenä sitä omaa panosta. Ei voi enää jatkaa samoin.
Toki todennäköistä on, ettei asia korjaannu näinkään ja ero tulee kuitenkin. Mutta miksei voisi koittaakin, jos kyseessä ei ole mikään aivan epäterve suhde ja rakkautta sekä halua yrittää kuitenkin vielä on? Kovin pitkään ei kannata varmastikaan sitä päätään seinään jäädä hakkaamaan, jos sellaiseksi näyttää menevän.
Eihän toi ole mitään yrittämistä, vaan itsensä himmailua. Vähän sama kuin jos rakastuneena tekee mieli pussata toista, mutta koska se toinen ei pussaa niin en sitten minäkään.
Ei se mitään korjaa.
Kyllä tuo on yritys oikaista suhde terveellisemmälle ja tasapuolisemmalle raiteelle.
Olemme samaa mieltä siitä, että todennäköisempää on kuitenkin se, että tuossa pisteessä ei tule onnistumaan, vaan se ero on edessä kuitenkin. Joskus voi kuitenkin toimia.
Oman käytöksen muuttaminen ylipäätään muissakin asioissa parisuhteessa, on kuitenkin usein ihan hyvä keino muuttaa sitä omaa suhdettaan tai suhteen dynamiikkaa. Usein parempi, kuin vaikka sanoa uudestaan ja uudestaan. Esim jos harmittaa, että pyykkihuolto on jäänyt vain omille harteille, niin voi vain alkaa pestä omat pyykkinsä ja jättää toisen pyykit hänen omaksi huolekseen.
En ymmärtänyt tuota pussaamisesimerkkiä tässä yhteydessä. On hankalaa, jos halut läheisyyteen ja läheisyydenosoituksiin on kovin erilaiset.
Ihan sama motiivi siellä toisesta huolehtimisessa on takana kuin pussaamisessa. Molemmissa osoitetaan toiselle välittämistä.
Se on selvää, että vain itseään voi muuttaa. Mutta jos luontainen tapa toimia on huolehtivaisuus, niin ei se asia sillä korjaannu, että yrittää lakata huolehtimasta. Tälläistä ihmistä ärsyttää sitten ne hoitamatta jääneet asiat.
Vierailija kirjoitti:
Uteliaisuudesta kysyn kuinka tavallista on, että tehdään valmiit leivät toiselle? Olen pitänyt normina tapaa, että voileipä, aamiaisleipä tms. tarvikkeet katetaan pöytään tai keittiön tasolle, ja molemmat tekevät omat leipänsä.
Se oli esimerkki.
Jos olet ottamassa jääkaapista piirakkaa, onko jotenkin vaikeaa kysyä toiselta, että haluatko sinäkin?
Milloinkohan päästään lukemaan naisen kertomus tilanteesta ja suhteen päättymisestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uteliaisuudesta kysyn kuinka tavallista on, että tehdään valmiit leivät toiselle? Olen pitänyt normina tapaa, että voileipä, aamiaisleipä tms. tarvikkeet katetaan pöytään tai keittiön tasolle, ja molemmat tekevät omat leipänsä.
Se oli esimerkki.
Jos olet ottamassa jääkaapista piirakkaa, onko jotenkin vaikeaa kysyä toiselta, että haluatko sinäkin?
Oman kokemuksen mukaan suurin osa naisista kysyy, suurin osa miehistä ei kysy. Sikäli tämä ketju tuntuu vähän huvittavaltakin, tuo nainenhan köyttäytyy vain siten kuin miehet ihan normaalisti. Miten se nyt sitten on yhtäkkiä niin kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen keski-ikäinen nainen ja elän kevytsuhteessa eli varmaan FWB-suhde on hyvä nimitys. Ehdimme nähdä n. 2 krt/kk. Viimeksi tapaaminen osui lounasaikaan ja päätinkin laittaa meille ruokaa. Kun kävin hakemassa hänet alaovelta, muusiperunat olivat ehtineet palaa pikkasen kiinni pohjaan. Siirsin ne muusaamista varten toiseen kattilaan. Ilman, että elehdinkään siihen suuntaan, hän tarttui pohjaan palaneeseen kattilaan, putsasi sen kuivauskaappiin ja tiskasi käsin kaikki, mitä pöydällä sattui lojumaan. Lisäksi hän toi mukanaan juomaa, jälkiruokaa ja suklaata - pyytämättä. Vaikka olemmekin vain ystäviä, niin sillä hetkellä oli rakastettu olo. Kyllä se vastavuoroisuus ja tasapuolisuus vain on tärkeää.
Eihän tässä ole mitään ongelmaa. Kummallakin on oma asunto ja mokki. Eroaminen on helppoa. Kumpikin voi tehdä omat leipänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uteliaisuudesta kysyn kuinka tavallista on, että tehdään valmiit leivät toiselle? Olen pitänyt normina tapaa, että voileipä, aamiaisleipä tms. tarvikkeet katetaan pöytään tai keittiön tasolle, ja molemmat tekevät omat leipänsä.
Se oli esimerkki.
Jos olet ottamassa jääkaapista piirakkaa, onko jotenkin vaikeaa kysyä toiselta, että haluatko sinäkin?
Oman kokemuksen mukaan suurin osa naisista kysyy, suurin osa miehistä ei kysy. Sikäli tämä ketju tuntuu vähän huvittavaltakin, tuo nainenhan köyttäytyy vain siten kuin miehet ihan normaalisti. Miten se nyt sitten on yhtäkkiä niin kamalaa.
Se on kamalaa. Piste. Ja siihen epäsuhtaan liittyvään uupumukseen ne suhteet usein päättyvätkin. Nainen tulee vaihdevuosiin, ja huomaa olevansa naimisissa itsekkään, passattavan apinan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uteliaisuudesta kysyn kuinka tavallista on, että tehdään valmiit leivät toiselle? Olen pitänyt normina tapaa, että voileipä, aamiaisleipä tms. tarvikkeet katetaan pöytään tai keittiön tasolle, ja molemmat tekevät omat leipänsä.
Se oli esimerkki.
Jos olet ottamassa jääkaapista piirakkaa, onko jotenkin vaikeaa kysyä toiselta, että haluatko sinäkin?
Oman kokemuksen mukaan suurin osa naisista kysyy, suurin osa miehistä ei kysy. Sikäli tämä ketju tuntuu vähän huvittavaltakin, tuo nainenhan köyttäytyy vain siten kuin miehet ihan normaalisti. Miten se nyt sitten on yhtäkkiä niin kamalaa.
Hyvä huomio, karkeasti ottaen :D
Siinä vaan eri linjoilla, että miehenkin tekemänä ei ole mun mielestä mitenkään hyvää toimintaa parisuhteessa. Ja onhan niitä nyt muunkinlaisia miehiä, kuten esim. ap <3 Muitakin läheisiään huomiovia vastuullisia kivoja miehiä tunnen onnekseni. Vaikka paljon noita toisenlaisiakin on tullut todellakin vastaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole mitään ongelmaa. Kummallakin on oma asunto ja mokki. Eroaminen on helppoa. Kumpikin voi tehdä omat leipänsä.
Jos ei rakastaisi niin mitään ongelmaa ei olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko naisella raudanpuute, olematon ferritiini, se kuuluisa nykyvitsaus, se tosiaan aiheuttaa alisuoriutumista, saamattomuutta, väsymystä, mikä voi olla syynä, ettei hän osallistu tarpeeksi?
AP: Hän on ihan energinen upea nainen muuten. Mulle näyttää vaan että kyse on siitä mitä valitsee tehdä.
No niinhän sinäkin teet. Valitset, mitä haluat tehdä.
Minä en oikeasti usko kyllä, että teet yksin kaiken. Sen uskon, että teet omasta mielestäsi tosi paljon ja oikeastikin ehkä lähemmäs puolet kotityöstä, kun olet paikalla. Mutta esimerkiksi tuo, ett tuot ruoat mukanasi. Ihan varmasti tuot jotain, jotain näyttävääkin, mutta jos oikein rehellisesti ajattelet, niin ehkä sieltä naisystävän jääkaapista kumminkin löytyy se lounas, jonka syötte ohimennen, kun illalla syötte oikeasti sitä sinun tuomaa ruokaa.
Aamiaisleivät eivät välttämättä ole pieni pyyntö, jos sinä olet aamuvirkku ja kumppanisi taas ei ole. Meillä esimerkiksi mies aina keittää aamukahvin ihan jo siitä syystä, että herää paljon aikaisemmin kuin minä. Minulle olisi aivan järkyttävä tuska, jos hän pyytäisi minua vuorostani keittämään aamukahvin, mutta hänen toivomaansa aikaan.Niin tai näin. Jos rakkaalle puolisolle tuo kahvi olisi kynnyskysymys, niin mikset tekisi sitä edes kerran 3kk?
Siksi, että se on puhdasta vttuilua. Hän herää aamulla itsestään ennen kahdeksaa, minä nukun joka minuuutin, jonka saan. Kun hön herää virkeänä ja levänneenä, kahvinkeitto on hänelle pikkujuttu. Minulle herätyskellon laittaminen soimaan tånoin tyhmästä syystä kertoo, että tämä mies ei käy täysillä, silkkaa ilkeyttään haluaa aiheuttaa minulle tämmmöisen.
En minäkään revi miestäni illalla sängystä tekemään minulle kello 23.30 iltapalaksi voileipiä, kun hän jo nukkuu.Joo mutta kyllähän näissä keinot keksii jos haluaa. Jos itse olisin iltavirkku, tekisin miehelle ne aamiaisleivät silloin illalla valmiiksi jääkaappiin, jos hän nimenomaan aamiaisleipiä olisi toivonut. Ihan normaalia toisen huomioimista.
Jääkaapissa seissyt leipä pilais mun aamun totaalisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin vaan, missä se mysteeri viipyy?
Vierailija kirjoitti:
Olen keski-ikäinen nainen ja elän kevytsuhteessa eli varmaan FWB-suhde on hyvä nimitys. Ehdimme nähdä n. 2 krt/kk. Viimeksi tapaaminen osui lounasaikaan ja päätinkin laittaa meille ruokaa. Kun kävin hakemassa hänet alaovelta, muusiperunat olivat ehtineet palaa pikkasen kiinni pohjaan. Siirsin ne muusaamista varten toiseen kattilaan. Ilman, että elehdinkään siihen suuntaan, hän tarttui pohjaan palaneeseen kattilaan, putsasi sen kuivauskaappiin ja tiskasi käsin kaikki, mitä pöydällä sattui lojumaan. Lisäksi hän toi mukanaan juomaa, jälkiruokaa ja suklaata - pyytämättä. Vaikka olemmekin vain ystäviä, niin sillä hetkellä oli rakastettu olo. Kyllä se vastavuoroisuus ja tasapuolisuus vain on tärkeää.
Tämä 👍🏻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä teet asioita jos pahoitat sitten mielesi? Lopeta! Voit muuttaa vain itseäsi
" Olen alkanut miettiä: voiko suhde toimia, jos arki ei ole vastavuoroista? Jos toinen rakastaa sanoilla, mutta ei teoilla? "
Suora vastaus: En usko, että voi toimia. Tasapaino, tasapuolisuus, vastavuoroisuus, toisen kunnioittaminen ja vastuunkanto yleensä näkyvät suhteessa. Tai niiden puute.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain oma toimintaansa voi muuttaa, jos normaali keskustelu ei tuota tulosta. Joten vaihtoehto olisi tässä nyt se, että lopetat itse sellaisen sinulle normaalin joustamisen ja pienten palvelusten tekemisen toiselle ja aina toisen luo menemisen yms, kun kerran homma ei ole vastavuoroista.
Vastavuoroisuudenhan ei tarvi koskea aina somoja toimia, jos esim. mies vaikka korjaa pyöräsi, huoltaa autosi, vie lapsesi harrastuksiin ja ulkoiluttaa lemmikkisi jne, mutta ymmärsin, että vastavuoroisuus ap:n suhteessa on kokonaan vinksallaan.
On pieni mahdollisuus, että mies herää asiaan, kun kohtaa uuden arkitodellisuuden. Voi myös tulla ero. En kuitenkaan näe, että suhde voi kantaa hyvänä pitkän päälle, jos tällainen perustavanlaatuinen vastavuoroisuus puuttuu ja suhteen dynamiikka on näin aivan vinksallaan.
Itsekin olen sellainen, että olen aika joustava ja haluan mielelläni ilahduttaa toista arjessa. Mutta suhteessa homma toimii mielestäni vain, jos toinen on myös huomioonottavaa laatua. Minä tein omassa samanlaisia ongelmia sisältäneessä suhteessani siis käännöksen omassa toiminnassani. (Omassa suhteessani mies myös rakasti kyllä sanoilla ja sellaisella arjen läheisyydenosoituksilla.)
Mies huomautti sitten jossain vaiheessa, että hänestä tuntuu, etten panosta enää suhteeseen täysillä... Ei siis oikein tajunnut. Suhteessa alkoi jossain vaiheessa olla myös muita ongelmia, isolta osin juuri miehen perustavanlaatuisesta itsekkäästä luonteesta johtuen. Ja erohan se kohta oli käsillä.
Jos jollain tällainen itsekkyysongelma ei ole niin syvällä, niin ehkä hän voi ottaakin onkeensa, kun toinen muuttaa oman käytöksensä tasapainoon. Voi sitten tajuta, että kivempi kun molemmat joustaa je tekee toisilleen kivoja asioita, kuin ettei kumpikaan tee.
Tämä, että lyö "kostoksi" hanskat tiskiin on varma resepti erolle. Ihan yhtä hyvin voisi erota saman tien.
En näe AP:lle muuta vaihtoehtoa kuin puhua asiasta, ja jos ei mene perille niin erota. Pidemmän päälle ei jaksa yrittää, jos kokee että toinen ei tule yhtään vastaan.
Ei se ole mikään kosto, että muuttaa oman toiminnan niin, että on tasapuolista. Jos sanominen ei tuota tulosta. Joskus konkreettinen toiminta voi avatakin toisen silmiä. Jos sellaista potentiaalia ylipäätään on.
Kyllä suhteessa tuonkaltainen epäsuhta vaan alkaa tuntua ajan kanssa ikävältä ja raja tulee vastaan Ei halua enää tehdä samalla tavalla toisellakaan kuin ennen, kun suhteessa on isompi epäsuhtaisuus. Varsinkin jos kumppani pitää itsestäänselvyytenä sitä omaa panosta. Ei voi enää jatkaa samoin.
Toki todennäköistä on, ettei asia korjaannu näinkään ja ero tulee kuitenkin. Mutta miksei voisi koittaakin, jos kyseessä ei ole mikään aivan epäterve suhde ja rakkautta sekä halua yrittää kuitenkin vielä on? Kovin pitkään ei kannata varmastikaan sitä päätään seinään jäädä hakkaamaan, jos sellaiseksi näyttää menevän.
Eihän toi ole mitään yrittämistä, vaan itsensä himmailua. Vähän sama kuin jos rakastuneena tekee mieli pussata toista, mutta koska se toinen ei pussaa niin en sitten minäkään.
Ei se mitään korjaa.
Kyllä tuo on yritys oikaista suhde terveellisemmälle ja tasapuolisemmalle raiteelle.
Olemme samaa mieltä siitä, että todennäköisempää on kuitenkin se, että tuossa pisteessä ei tule onnistumaan, vaan se ero on edessä kuitenkin. Joskus voi kuitenkin toimia.
Oman käytöksen muuttaminen ylipäätään muissakin asioissa parisuhteessa, on kuitenkin usein ihan hyvä keino muuttaa sitä omaa suhdettaan tai suhteen dynamiikkaa. Usein parempi, kuin vaikka sanoa uudestaan ja uudestaan. Esim jos harmittaa, että pyykkihuolto on jäänyt vain omille harteille, niin voi vain alkaa pestä omat pyykkinsä ja jättää toisen pyykit hänen omaksi huolekseen.
En ymmärtänyt tuota pussaamisesimerkkiä tässä yhteydessä. On hankalaa, jos halut läheisyyteen ja läheisyydenosoituksiin on kovin erilaiset.
Ihan sama motiivi siellä toisesta huolehtimisessa on takana kuin pussaamisessa. Molemmissa osoitetaan toiselle välittämistä.
Se on selvää, että vain itseään voi muuttaa. Mutta jos luontainen tapa toimia on huolehtivaisuus, niin ei se asia sillä korjaannu, että yrittää lakata huolehtimasta. Tälläistä ihmistä ärsyttää sitten ne hoitamatta jääneet asiat.
Joo ok, nyt ymmärrän mitä tarkoitat. Tuossa (että alkaa itse toimimaan tasapuolisesti) oli kuitenkin pääointti siinä, että jos arkihommat ja huomioiminen on kovin toispuoleista, niin omaa käytöstä muuttamalla toinen voi huomata erillä tavalla tämän epäkohdan suhteessa ja alkaakin kiinnittämään sitten huomiota asiaan. Tähän on se mahdollisuus.
Olen samaa mieltä siinä, ettei kannata jäädä suhteeseen, jos asia ei muutu, ja siis se toinen myös panosta muutokseen tähän epäkohtaan havahduttuaan. Oma tarkoitukseni ei ainakaan ollut, että itse eläisin jatkossa suhteessa, jossa sitten kumpikaan ei huomioi toisiaan... Arkihommien jakautuminen tasan on kuitenkin myös osin ihan järjestelykysymys.
Vaikka kyllä sillä tasapuolisuudella ja reiluudella on itsessäänkin oma arvonsa ihmissuhteissa. Omat puolet on hyvä osata pitää ja omat rajat tarvittaessa näyttää. Mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Suhteella saatta joissain tilanteissa tätä myötä olla vielä jokin mahdollisuus rakentua joksikin hyväksi. Tai sitten ei.
Ei tätä tapaa tietenkään ole pakko käyttää, jos ei tunnu itselle sopivalta.
Vierailija kirjoitti:
Olen AP samaa mieltä kanssasi. Kummankin tulee panostaa suhteeseen yhtä lailla
Ja jos se ei onnistu, niin kannattaa erota.
AP:
Mulle se parisuhde on kokonaisuus. Puhe ja läheisyys on tietenkin kaikken tärkeintä. Mutta ei se mun mielestä ole kaikki. Jos toinen vaikka makaisi päivät pitkät sohvalla tekemättä mitään yhteisen hyvinvoinnin eteen, mutta puhuisi kauniisti. En usko että monikaan sellaiseen suhteeseen pitkäksi aikaa jäisi.
Mutta, ehkä suurin juttu mulle aloittaa tämä ketju oli varmistaa etten ole hullu. Koska näillä samoilla sanoilla olen yrittänyt asiaa ratkoa jo tosi pitkään. Mutta toinen osapuoli ei joko ymmärrä tai vaan halua vastata. Nyt tiedän että ainakin 80% ihmisistä tajuaa mitä tarkoitan.
En mä osaa enempää tehdä. Rakastan häntä toki, muttei tämä sitten ollut se jonka kanssa loppuelämäni vietän. Eli tämä loppuu nyt sitten tähän. Vesterisen Wallander -biisi soimaan ja uutta kohti jotenkin.
Kiitos kommenteista. Oli yllättävän kypsää keskustelua tällaiseksi nimettömäksi palstakeskusteluksi. Ja valehtelisin jos sanoisin etten ole immarreltu ja hyvillä mielillä mustikkapiirakansyönti ym kutsuista. Kiitos siitäkin.
Rakkautta ja muutenkin mukavaa viikonloppua kaikille!