Lue keskustelun säännöt.
Puolison perheessä puhutaan vain hyvin pinnallisia asioita
19.03.2026 |
Onko kukaan muu vuosien saatossa havahtunut omassa parisuhteessa sellaiseen ristiriitaan, että ei löydä paikkaansa puolison perheen pöytäringissä?
Oma kokemus se, että tajusin ehkä liian myöhään, että he eivät puhu toisilleen, muuta kuin ehkä harrastuksista tai laittamastaan ruuasta. Ei mistään muusta, ei kysytä miten toisen elämässä menee ja miten vaikka joku työpaikanvaihdos tai ihmissuhdetilanne vaikuttaa arkeen. Pelkkiä pintapuolisia jonninjoutavia; ei edes soitella omille sisaruksille koskaan.
Itse olen nykyään ihan lamaantunut siitä teeskentelyn seuraamisesta; ne harvatkin juhlapyhätapaamiset on kuin vieraisiin ihmisiin yrittäisi saada otetta.
Kommentit (185)
Joo mun miehen perhe! Kuvaavat olevansa läheisiä, mutta miehen äiti ei taida tietää miehen yhdenkään kaverin nimeä poislukien muutama lapsuuskaveri. Työkavereista puhumattakaan ja miehellä oli esimerkiksi yksi hankala vaihe töissä, joka kuormitti niin ei sanallakaan maininnut perheelleen vaan pitävät mielummin kevyenä. Puhuvat paljon säästä ja toistavat vanhoja small talk keskusteluja ihan pokkana. Hänen perhe ei oikeen tiedä mitään meidän perheen elämästä, vaikka nähdäänkin jonkin verran ja tää on kaikille täysin ok, eikä varmaan ees ymmärrä, että voisi olla toisin.
Itse kerron paljon menoista ja harrastuksista ja ystävistä, töistä ja huolista omalle perheelle niin onhan se erilainen suhde. Mut oon aatellut, et tuo on miehen perheen tapa ja asennoitunut juttelemaan säästä sillon kun nähdään. Tylsäähän se on kieltämättä, mut usein myös sit keksin muuta puuhaa itselle, kun mies menee lasten kanssa vanhemmilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tee mieli avautua tietenkään ulkopuolisen henkilön aikaan perheen sisäpiiriasioista kun tiedetään että puheet lähtee heti eteenpäin.
Juu, ette te käy keskusteluja tuon ulkopuolisen ollessa poissakaan. Ja jo se, että puhuttelisit perheeseesi kuuluvan jäsenen puolisoa ulkopuolisena, kertoo hyvin sinun asennemaailmastasi.
No onhan se lapsen puoliso ulkopuolinen! Meiltä puuttuu yhteinen menneisyys, ei hän kuulu perheeseeni eikä ikinä saa samanlaista kohtelua kuin omat lapset. Eipä tulisi mieleenkään käskeä miniä pesemään meikkejä naamasta, kuten omalle lapselle aikanaan tuli sanottua enkä ilmoita, että ulos et mene ennen kuin tiskikone on tyhjennetty. Sellaista kohtelua miniä pitäisi alentavana, mutta niin sanoisin, jos hän ei olisi ulkopuolinen.
Olet siis näitä, jotka haluavat tossuttaa perheenjäseniään ja harjoittaa henkistä väkivaltaa. Selvä. Ehkä parempikin sitten, että pidät puolisoita ulkopuolisina. Ovatpahan ainakin turvassa käsittelyltäsi.
Ja ihan aikuisen oikeasti: sukulaisuussuhde ei oikeuta kohtelemaan toista huonosti. Sitähän tuo sinun käytöksesi on. Et ymmärrä, että lapsesi ovat aikuisia eivätkä enää sinun käskettävissäsi.Kyllä, olen nimenomaan näitä, jotka kohtelevat perheenjäseniä tasapuolisesti eli jokaisella on tiskikoneentyhjennysvuoronsa, myös kotona asuvilla tai viikonloppua viettävillä aikuisilla lapsilla. Jos ei ilman käskyä osaa tuota tehdä, niin takuulla käskytän. Jos se on huonostikohtelemista, niin sitten on, mutta tämä talous ei ole koskaan ollut mikään täysihoitola muille kuin lasten puolisoille, heiltä ei ole vaadittu osallistumista.
Hirveään henkistä väkivaltaahan tuo on, että ihan täytyy kotitöitä tehdä sen sijaan, että rupateltaisiin mukavia siitä, miten kivoja tyttöystäviä Leevillä on ollut ennen sinua,, nykyinen miniäni, joka et todellakaan tule jäämään viimeiseksi.
Ei varmasti tule jäämään viimeiseksi joo tuollaisella anopilla. :D Parempi että menet naimisiin poikasi kanssa, kun joka tapauksessa tulet karkoittamaan kaikki muut naiset hänen elämästään.
Ei, minä olen karkottanut lapseni pois lapsuudenkodista muistuttaen, että elämä on muualla, mutta olet itse siitä vastuussa. En todellakaan halua kotiini jotain terapian tarpeessa olevaa läheisriippuvaista henkilöä (toivottavasti lapseni ei sellaista löydä mistään), joka kuvittelee, että pari- ja panosuhde lapseni kanssa tuo samalla tullessaan appivanhemmat, jotka keskustelevat syvällisesti tunteista ja kokemisesta sen sijaan, että heitä kiinnostaa enemmän vehnän maailmanmarkkinahinta tai tekoälyn mahdollisuudet kuvankäsittelyssä.
Miniä puhukoot syvällisiä oman lapsuudenperheensä kanssa.
Herra varjelkoon miten sä puhut lastesi potentiaalisista kumppaneista. Tällaisia anoppeja joillain?
Olen perheestä, jossa on puhuttu vain helpoista ja kivoista asioista, pinnalta nekin.
Osaan ja haluan keskustella, mutta en kuvittele sen keskustelun voivan tapahtua lapsuuskotonani. Sellaisen odottaminen olisi täysin epärealistista. Edes kuoleman äärellä ei olla puhuttu syvemmin. Hoidan ne tarpeeni muualla.
Jos appivanhemmissa ei ole mitään haitallista, on asiat jo tosi hyvin. Jos haluaa tietynlaiset appivanhemmat, pitää pistää se deittailuun pääsisäisen riman asetteluun mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tee mieli avautua tietenkään ulkopuolisen henkilön aikaan perheen sisäpiiriasioista kun tiedetään että puheet lähtee heti eteenpäin.
Juu, ette te käy keskusteluja tuon ulkopuolisen ollessa poissakaan. Ja jo se, että puhuttelisit perheeseesi kuuluvan jäsenen puolisoa ulkopuolisena, kertoo hyvin sinun asennemaailmastasi.
No onhan se lapsen puoliso ulkopuolinen! Meiltä puuttuu yhteinen menneisyys, ei hän kuulu perheeseeni eikä ikinä saa samanlaista kohtelua kuin omat lapset. Eipä tulisi mieleenkään käskeä miniä pesemään meikkejä naamasta, kuten omalle lapselle aikanaan tuli sanottua enkä ilmoita, että ulos et mene ennen kuin tiskikone on tyhjennetty. Sellaista kohtelua miniä pitäisi alentavana, mutta niin sanoisin, jos hän ei olisi ulkopuolinen.
Olet siis näitä, jotka haluavat tossuttaa perheenjäseniään ja harjoittaa henkistä väkivaltaa. Selvä. Ehkä parempikin sitten, että pidät puolisoita ulkopuolisina. Ovatpahan ainakin turvassa käsittelyltäsi.
Ja ihan aikuisen oikeasti: sukulaisuussuhde ei oikeuta kohtelemaan toista huonosti. Sitähän tuo sinun käytöksesi on. Et ymmärrä, että lapsesi ovat aikuisia eivätkä enää sinun käskettävissäsi.Kyllä, olen nimenomaan näitä, jotka kohtelevat perheenjäseniä tasapuolisesti eli jokaisella on tiskikoneentyhjennysvuoronsa, myös kotona asuvilla tai viikonloppua viettävillä aikuisilla lapsilla. Jos ei ilman käskyä osaa tuota tehdä, niin takuulla käskytän. Jos se on huonostikohtelemista, niin sitten on, mutta tämä talous ei ole koskaan ollut mikään täysihoitola muille kuin lasten puolisoille, heiltä ei ole vaadittu osallistumista.
Hirveään henkistä väkivaltaahan tuo on, että ihan täytyy kotitöitä tehdä sen sijaan, että rupateltaisiin mukavia siitä, miten kivoja tyttöystäviä Leevillä on ollut ennen sinua,, nykyinen miniäni, joka et todellakaan tule jäämään viimeiseksi.
Ei varmasti tule jäämään viimeiseksi joo tuollaisella anopilla. :D Parempi että menet naimisiin poikasi kanssa, kun joka tapauksessa tulet karkoittamaan kaikki muut naiset hänen elämästään.
Voi että, itse olisin todellakin arvostanut tuollaista anoppia, joka olisi opettanut poikansa tekemään osuutensa kotitöistä pyytämättä! Olisin itse päässyt niin paljon helpommalla, kun ei olisi tarvinnut hoitaa sitä äidin roolia aikuiselle miehelle. Omat poikani olen todellakin kasvattanut toisin.
Luulet todella tekeväsi jotain hyvää ja esimerkillistä, vaikka todellisuudessa sanelet joustamattomat sääntösi muille.
Mikä sua vaivaa? 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo mun miehen perhe! Kuvaavat olevansa läheisiä, mutta miehen äiti ei taida tietää miehen yhdenkään kaverin nimeä poislukien muutama lapsuuskaveri. Työkavereista puhumattakaan ja miehellä oli esimerkiksi yksi hankala vaihe töissä, joka kuormitti niin ei sanallakaan maininnut perheelleen vaan pitävät mielummin kevyenä. Puhuvat paljon säästä ja toistavat vanhoja small talk keskusteluja ihan pokkana. Hänen perhe ei oikeen tiedä mitään meidän perheen elämästä, vaikka nähdäänkin jonkin verran ja tää on kaikille täysin ok, eikä varmaan ees ymmärrä, että voisi olla toisin.
Itse kerron paljon menoista ja harrastuksista ja ystävistä, töistä ja huolista omalle perheelle niin onhan se erilainen suhde. Mut oon aatellut, et tuo on miehen perheen tapa ja asennoitunut juttelemaan säästä sillon kun nähdään. Tylsäähän se on kieltämättä, mut usein myös sit keksin muuta puuhaa itselle, kun mies menee lasten kanssa vanhemmilleen.
Niin että äidin ja aikuisen pojan läheisyys edellyttäisi, että äiti osaisi luetella aikamiehen kaverit, työkaverit etc. Outoahan se olisi, tai ehkä asutte jossain käpykylässä. Miks ihmeessä joku aikuinen puhuisi työkavereistaan vanhemmilleen.
Siis puolison lapsuudenperheen... No ihmisiä on monenlaisia, sisaruksetkin voivat olla keskenään tosi erilaisia. Esim. minä olen päihteetön tunnollinen huolehtija, veljeni taas kuoli päihteisiin eikä huolehtinut mistään. Mistä me olisimme keskenämme puhuneet, kun maailmankuvat olivat täysin erilaiset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi äidin pitäsi tietää lastensa työkavereitten nimet ja tuntea heidät? En keksi mitään syytä. Jossain pienessä kunnassa ehkä niin onkin missä kaikki on tuttuja.
Itse on nähnyt ryhmäkuvia lasteni työpaikan vaikka joulujuhlasta mutta eipä lapsetkaan ole nimiä tyrkyttänyt. Vaan tyyliin tuo on osastomme päällikkö, nää kuuluu mun tiimiin. Mitä merkitystä minulle olisi nimillä?
Vierailija kirjoitti:
Joo mun miehen perhe! Kuvaavat olevansa läheisiä, mutta miehen äiti ei taida tietää miehen yhdenkään kaverin nimeä poislukien muutama lapsuuskaveri. Työkavereista puhumattakaan ja miehellä oli esimerkiksi yksi hankala vaihe töissä, joka kuormitti niin ei sanallakaan maininnut perheelleen vaan pitävät mielummin kevyenä. Puhuvat paljon säästä ja toistavat vanhoja small talk keskusteluja ihan pokkana. Hänen perhe ei oikeen tiedä mitään meidän perheen elämästä, vaikka nähdäänkin jonkin verran ja tää on kaikille täysin ok, eikä varmaan ees ymmärrä, että voisi olla toisin.
Itse kerron paljon menoista ja harrastuksista ja ystävistä, töistä ja huolista omalle perheelle niin onhan se erilainen suhde. Mut oon aatellut, et tuo on miehen perheen tapa ja asennoitunut juttelemaan säästä sillon kun nähdään. Tylsäähän se on kieltämättä, mut usein myös sit keksin muuta puuhaa itselle, kun mies menee lasten kanssa vanhemmilleen.
Siis rikot miehesi luottamuksen puhumalla kaikki perhe-asianne sinun äidillesi? Jos pojalla olisi moinen suhde äitiinsä, sitä arvostelisi kaikki. Miten myöskään työasiasi, et kai kerro vaitiolovelvollisia asioita, kuuluu perheellesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo mun miehen perhe! Kuvaavat olevansa läheisiä, mutta miehen äiti ei taida tietää miehen yhdenkään kaverin nimeä poislukien muutama lapsuuskaveri. Työkavereista puhumattakaan ja miehellä oli esimerkiksi yksi hankala vaihe töissä, joka kuormitti niin ei sanallakaan maininnut perheelleen vaan pitävät mielummin kevyenä. Puhuvat paljon säästä ja toistavat vanhoja small talk keskusteluja ihan pokkana. Hänen perhe ei oikeen tiedä mitään meidän perheen elämästä, vaikka nähdäänkin jonkin verran ja tää on kaikille täysin ok, eikä varmaan ees ymmärrä, että voisi olla toisin.
Itse kerron paljon menoista ja harrastuksista ja ystävistä, töistä ja huolista omalle perheelle niin onhan se erilainen suhde. Mut oon aatellut, et tuo on miehen perheen tapa ja asennoitunut juttelemaan säästä sillon kun nähdään. Tylsäähän se on kieltämättä, mut usein myös sit keksin muuta puuhaa itselle, kun mies menee lasten kanssa vanhemmilleen.
En missään nimessä halua rasittaa vanhempiani työjutuilla tai kertoa työkavereista. En juorua työkavereista edes puolisolle saatikka sitten vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Ap hyväksy se että ihmiset ovat erilaisia. Jos olisin jossain kuvailemasi kaltaisessa tilanteessa sukulaisten kanssa kahvipöydässä en vastaisi jonkun esittämään kysymykseen mitä minulle kuuluu muuta kuin kiitos hyvää tms ympäripyöreää. En haluaisi puhua asioistani kellekään eikä minuakaan kiinnostaisi muitten asiat. Ihan hyvin voisimme puhua harrastuksista, lemmikeistä ym ihan tavallisista asioista.
Eikö harrastukset ja lemmikit ole muiden asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään edes oman perheen kanssa mitään erityisen syvällisiä keskustele. En kaikkien ystävienkään. Ihan perus arkiasioista keskustellaan. Kaikkien kanssa ei toimi kaikki. Joidenkin kanssa voi hyvin vaan viettää aikaa ja lätistä jonninjoutavia. Toisten kanssa voi taas ihan spontaanisti pohtia diippejäkin asioita. Joidenkin kanssa molempia. Nämä on kiinni ihan ihmisten välisistä kemioista.
Olen vähentänyt asioiden kertomista, koska äitini kertoo kaiken aina eteenpäin. Eikä edes ymmärrä, miksi se on väärin, vaikka asiasta on sanottu. Sieltä tulee huolettomasti tietoon aina kunkin kunkin tuttunsa psykologiset asiat ja kunkin fyysiset sairaudet ym. ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidin pitäsi tietää lastensa työkavereitten nimet ja tuntea heidät? En keksi mitään syytä. Jossain pienessä kunnassa ehkä niin onkin missä kaikki on tuttuja.
Itse on nähnyt ryhmäkuvia lasteni työpaikan vaikka joulujuhlasta mutta eipä lapsetkaan ole nimiä tyrkyttänyt. Vaan tyyliin tuo on osastomme päällikkö, nää kuuluu mun tiimiin. Mitä merkitystä minulle olisi nimillä?
Eihän sun varsinaisesti pidäkään tietää tai tuntea, mutta ne ihmiset yleensä muistaa jopa kavereiden työkavereiden nimiä, jos kuuntelevat mitä heille puhutaan.
He myös osaavat muodostaa aikajanoja ja hahmottaa kokonaisuutta siitä, minkälaisissa ympäristöissä heille tärkeät ihmiset elää.
Vierailija kirjoitti:
ei meilläkään puhuta mitään tärkeitä asioita silloin, kun b-luokan miniä on kuuntelemassa
Olettehan muistaneet antaa pojalle palautetta b-luokan miniän tuomisesta a-luokan sukuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidin pitäsi tietää lastensa työkavereitten nimet ja tuntea heidät? En keksi mitään syytä. Jossain pienessä kunnassa ehkä niin onkin missä kaikki on tuttuja.
Itse on nähnyt ryhmäkuvia lasteni työpaikan vaikka joulujuhlasta mutta eipä lapsetkaan ole nimiä tyrkyttänyt. Vaan tyyliin tuo on osastomme päällikkö, nää kuuluu mun tiimiin. Mitä merkitystä minulle olisi nimillä?
Eihän sun varsinaisesti pidäkään tietää tai tuntea, mutta ne ihmiset yleensä muistaa jopa kavereiden työkavereiden nimiä, jos kuuntelevat mitä heille puhutaan.
He myös osaavat muodostaa aikajanoja ja hahmottaa kokonaisuutta siitä, minkälaisissa ympäristöissä heille tärkeät ihmiset elää.
Miksi lapseni puhuisivat minulle työpaikoistaan? Kaitpa on enemmän muuta puhuttavaa. Toki kun he olivat nuoria ja eka paikat oli enemmän juttua ja pystyi vähän neuvomaan työpaikalla olemisesta ja miten suhtautua siellä erilaisiin ihmisiin.
En voi kuvitella että 50 v lapseni kalkattaisivat minulle että tänään neuvottelin yritys äksän kanssa. Tai jonkun työkamun henk kohtaisista asioista juoruaisi mutta tiedän ettei työpaikoilla henkilökohtaisia juuri puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidin pitäsi tietää lastensa työkavereitten nimet ja tuntea heidät? En keksi mitään syytä. Jossain pienessä kunnassa ehkä niin onkin missä kaikki on tuttuja.
Itse on nähnyt ryhmäkuvia lasteni työpaikan vaikka joulujuhlasta mutta eipä lapsetkaan ole nimiä tyrkyttänyt. Vaan tyyliin tuo on osastomme päällikkö, nää kuuluu mun tiimiin. Mitä merkitystä minulle olisi nimillä?
Eihän sun varsinaisesti pidäkään tietää tai tuntea, mutta ne ihmiset yleensä muistaa jopa kavereiden työkavereiden nimiä, jos kuuntelevat mitä heille puhutaan.
He myös osaavat muodostaa aikajanoja ja hahmottaa kokonaisuutta siitä, minkälaisissa ympäristöissä heille tärkeät ihmiset elää.
Siis lastenko työelämä pitäisi olla äitien ( ja suvun) elämäsisältö?
Nyt juuri tajusin etten edes tiedä kahden työpaikan osoitettakaan. Kumpikin ovat niin laajassa ja suuressa, eri toimipisteitä sisältävissä yrityksissä . Toki yritysten nimet tiedän ja heidän tittelinsä siellä. Kun oon netistä katsonut
Omassa lapsuudenperheessäni puhutaan yleensä rahasta ja uusista hankinnoista. Joskus puolituttujen, naapurien ja sukulaisten kuulumisista. Kaikenlaisia konflikteja pitää välttää viimeiseen asti, vanhempani ahdistuvat niistä. Äitini tekee jälkiruuan ja siitä pitää aina myhäillä, että onneksi ei ole liian makeaa (äitini on ikuinen laihduttaja ja vähentää usein sokeria ja rasvaa leipomuksistaan).
Appivanhempieni luona ei keskustella oikein mistään. Anoppini tekee ruuan ja vaikuttaa ajattelevan marttyyrimaisesti, että hän teki ruuan ja siksi hänen ei tarvitse keskustella nyt kenenkään kanssa. Keskittyy siis vain ruokaansa. Mieheni keskustelee isänsä kanssa jostain harrastuksiinsa liittyvistä. Kenellekään ei tule mieleenkään kysellä muiden kuulumisia.
Puhumattomuuden kulttuuri molemmissa. Omilla vanhemmillani ei ole keskustelutaitoja; keskeyttävät, eivät jaksa kuunnella, vaihtavat lennosta aihetta, isäni myös nälvii muita. Appivanhemmillani ehkä olisi paremmat edellytykset, mutta ei kiinnosta. Eivät jaksa edes esittää, että olisivat kiinnostuneita vaikka minun tai kälyni kuulumisista. Itselleni tuollainen tympeys on aivan käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset eivät tilitä koko elämäänsä isälle,äidille, sisaruksille. Saati kälyille.
TILITÄ KOKO ELÄMÄÄNSÄ, miten perkele aloituksesta tuon käsityksen sait ?
Luitko aloitusta? Hänhän halusi keskustella työpaikanvaihdoksen tai ihmissuhdetilanteen vaikutuksesta arkeen. Tuo on aika raskas aihe kahvipöytään. Tuollaisista voit jutella terapeutin tai terapeuttina toimivan kaverin kanssa, mutta ei sukujuhlissa.
Sukujuhlista ei puhuttu mitään. Vaan lähiperheen kohtaamisista. Ihmissuhdetilanne nyt voi tarkoittaa vaikka toisen osapuolen työkomennusta, tai sairauden aiheuttamaa huolta, tai avuntarvetta ym.
Suku ei ole terapeutti. Kun on parisuhteessa ja perustanut perheen, katkaisee napanuoran ja lapsuudenperheestä tulee kuin aikuinen ystäväperhe. Heihin suhtaudutaan ystävällisesti, mutta oman parisuhteen tilannetta tai perheen raha-asioita ei tuoda suvun kahvitilaisuuksiin, ne kuuluvat yksityisasioihin, joita ei julkisesti käsitellä.
Ap tuntuu haluavan, että ollaan kuin päiväkodissa ja sanoitetaan tunteita, tarkastellaan ilmiöitä ja jutellaan kokemisen kokemisesta.
Kahvipöytään ei kanneta toisen työkomennusta tai avuntarvetta ellei ehdottomasti haluta olla tilaisuuden keskipisteitä. Lisäksi tuolloin tulee hyväksyä se, että läsnäolijat eivät välttämättä hymistele ja ihastele ja tarjoa apua, vaan he voivat tylysti ilmoittaa, että koska työkomennuksesta ei ole sovittu koko suvun kanssa, niin on turha odotella koko sukua apuun.
Ai jaa, eli kun katkaisee napanuoran äitiinsä, sen jälkeen ollaan tuppisuita ja puhutaan vain ilmasta. Taas tämä taulapää istuu vain kahvipöydässä, viekää hänelle kahvipaketti kun menette kuuntelemaan rajoitettua sananvapautta. Mennään sukulaisiin ja oletetaan olevan päiväkodin kahvipöydässä. Tämä henkilö olettaa että siellä hänen kahvipöydässä KAIKKI TARVITSEVAT HÄNEN APUAAN. Minä ainakin ottaisin helvetin ison kelan ilmastointiteippiä ja laittaisin kaikkien suun eteen, etteivät puhu vaan muusta kuin säästä, ai joo, no eihän se kahvinjuontikaan suju jos on suu teipattuna, valuu pian pöydälle, no siitä tulee sitten aasinsiltana SIIVOUSJUTTUJA.
Noinhan se monella miniällä menee. Kun anoppi ilmoittaa, että tässä kahvipöydässä ei puhuta valkovuodosta, niin alkaa mökötys. Että kyllä sun 68 v synttäreillä pitää saada keskustella akuuteista aiheista ja just nyt se on tää mun vuoto.
Perheiden kahvihetket eivät ole tilaisuuksia, joissa ratkotaan parisuhdeongelmia tai nosteta esille omia lapsuudentraumoja. On otettava muut huomioon ja silloin keskustelu pidetään yleisissä asioissa vaikka miten haluaisi kertoa, että on saanut tippuriinsa lääkityksen.
Ja todellakin: jos tuot esille ongelman, niin älä kuvittele, että kuulijat hymistelevät ja kauhistelevat, ehei, he ryhtyvät tarjoamaan neuvoja ja ohjeita. Niitähän sinä et oikeastaan halunnut, ethän, sinä halusit vain valittaa, miten raskasta on, kun kotona on kolme pientä lasta eikä mies tee mitään. Kun miehen sisko sanoo, että mene töihin ja laita lapset päiväkotiin, niin sehän on loukkaus sinua kohtaan, sinä haluat olla kotiäiti!
Meillä yleensä kaikki osallistuu miespuolisten kullin käyryyskeskusteluun. Sääli että olet erilainen kuin kaikki muut ja määräät mitä missäkin saa puhua. Onko ovenpielessä jo aiheet valmiiksi laitettu tai onko se servietissä kahvikupin vieressä ?
Ei, minä olen karkottanut lapseni pois lapsuudenkodista muistuttaen, että elämä on muualla, mutta olet itse siitä vastuussa. En todellakaan halua kotiini jotain terapian tarpeessa olevaa läheisriippuvaista henkilöä (toivottavasti lapseni ei sellaista löydä mistään), joka kuvittelee, että pari- ja panosuhde lapseni kanssa tuo samalla tullessaan appivanhemmat, jotka keskustelevat syvällisesti tunteista ja kokemisesta sen sijaan, että heitä kiinnostaa enemmän vehnän maailmanmarkkinahinta tai tekoälyn mahdollisuudet kuvankäsittelyssä.
Miniä puhukoot syvällisiä oman lapsuudenperheensä kanssa.