Lue keskustelun säännöt.
"Nykyään kuormittaviksi koetut ihmissuhteet katkaistaan"
12.03.2026 |
https://kotiliesi.fi/hyvinvointi/suhteet/liisa-keltikangas-jarvinen/
"Nykykulttuurissa ihmissuhteet nähdään yhä useammin oman mielihyvän lähteinä ja jonkinlaisina hyödykkeinä. Keltikangas-Järvisen mukaan tämä on johtanut siihen, että kuormittaviksi koetut ihmissuhteet katkaistaan, koska ristiriitoja ei olla valmiita ratkaisemaan.
Aikaisemmin oli lähtökohtana, että ihmisten kanssa yritetään tulla toimeen. Nykyään tilanne on kääntynyt sillä tavalla, että jos ihmissuhteet eivät miellytä tai ihmiset eivät käyttäydy haluamallani tavalla, suhteet katkaistaan.
Keltikangas-Järvisen mukaan toimimalla toisin voidaan rikkoa nykykulttuuristamme kumpuavaa minäkeskeisyyttä. Kun ristiriitoja selvitetään, lisääntyy myös yhteisöllisyys."
Hmm. Mutta jos ei halua yhteisöllisyyttä? Toki käytöstavat on silti oltava, siitä samaa mieltä.
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.
Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.
Yhteisöt kyllä murenee myös siksi, että niihin pesiytyy hyväksikäyttäjiä. Siis niitä, jotka ovat vain saamapuolella, mutta eivät itse anna yhteisölle mitään. Sekin ehkä kannattaa muistaa, että nykyisin voi ostaa melkein mitä vain palveluita. Ei jää kenelläkään kiitollisuuden velkaan, kun maksaa rahalla.
Joskus vuosia sitten oli netissä Aikapankki. Siellä oli monenlaisia ihmisiä. Joku tarjosi vaikka remonttiapua, toinen autkokyytejä, kolmas lastenhoitoapua, neljäs koiranulkoilutuksia jne. Näistä palveluksista kerrytti itselleen "aikapalkkion" ja sillä taas pystyi hankkimaan joltain itse tavitsemansa palvelun. Mutta koska Suomessa ollaan, niin verottaja puuttui tuohon ja Aikapankki lopetti toimintansa.
Jos pelko hyväksikäytöstä johtaa siihen, että katkaisemme välit heti kun joku ei 'anna tarpeeksi', emmekö silloin itse toimi juuri niin kuin kritisoimasi hyötyajattelu opettaa? Jos suhde on arvokas vain silloin, kun se on tasan, se on kaupankäyntiä, ei välittämistä. Onko joku joskus joustanut sinun vuoksesi, vaikka et ole voinut antaa mitään takaisin?
Ehkä se suurin riski ei olekaan, että saattaa jollain prosentin mahdollisuudella tulla hyväksikäytetyksi, vaan enemmänki se, että tulee niin riippumattomaksi, ettei kukaan enää merkitse mitään. Itse en ainakaan halua elää sellaisessa maailmassa.
Kahdenväliset ihmissuhteet on tietenkin eri asia kuin yhteisöt. Tuossa edellisessä kommentissani puhuin nimenomaan yhteisöistä, en parisuhteista, ystävyyssuhteista tms. Yhteisöstä nimenomaan haetaan hyötyä. Ja siinä olisi myös tarkoitus antaa muille hyötyä.
Kysymykseesi onko joku joskus joustanut minun vuokseni, vaikka en ole voinut koskaan antaa mitään takaisin, niin ei ole. Joko olen antanut jotain jo aiemmin tai ainakin myöhemmin.
Mielltätkö yhteisöllisyyden vain paikoiksi, joihin olet erikseen liittynyt? Entä julkiset tilat - vaikkapa julkinen liikenne? Minua on siellä auttanut tuntematon esimerkiksi lastenrattaiden kanssa enkä ole valitettavasti pystynyt hänelle "maksamaan" takaisin hänen tarjoamaansa apua. Olet varmaan ollut jossain tämän kaltaisessa tilanteissa?
Kuulostaa karulta, kun kerrot ettet ole koskaan saanut kokea pyyteetöntä joustamista. Eikö tämä ole juuri se pointti? Jos kaikki ajattelevat noin, kukaan ei uskalla olla heikko tai tarvitseva. Kun yhteisöstä tulee pelkkä hyötyautomaatti, menetämme armollisuuden. Mitä tapahtuu sille yhteisön jäsenelle, jolla ei ole enää mitään annettavaa (esim. sairauden tai vanhuuden vuoksi) heitetäänkö hänet silloin ulos?
Riippuu yhteisöstä. Ihmiset kuuluvat nykyään yhteisöihin, joihin he eivät haluaisi kuulua, jos saisivat valita.
Jos lennät ulos, etsi uusi yhteisö, jos et ilman osaa olla. Kaikki mahtuvat aaveen yhteisöön.
Tuo on ikiaikaista.
Vanhaa ihmistä häiritsee oman ja totutun ympäristön muutos. Nämä "Nykyään sitä ja tätä, ennen kaikki oli paremmin "- ihmiset ovat jäämässä muutoksen jalkoihin. Sekin taas toistaa itseään. Elinympäristö muuttuu, elinkeinot muuttuvat, ihmiset sopeutuvat kulloiseenkin aikakauteen.
Kuitenkin reagoinnin ja käyttäytymisen tapoja on rajattu määrä. Välillä kriisiaikoina taannutaan. Aikojen parantuessa tavatkin paranevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keltikangas-Järvinen antaa nyt hieman ristiriitaista viestintää. Hän on todennut mediassa, että narsistisia minä-minä -tyyppejä ei pysty parantamaan ystävyydellä ja suhteista kannattaa liukua pois hitaasti häipyen, valitellen kiirettä ja tapaamisia harventaen.
No haloo, mistä ihmeestä te päättelette että hän kehottaa pysymään tuhoisan ihmisen kanssa tekemisissä?
Tuossa on kyse siitä, että itseensä keskittynyt ihminen ei edes yritä ratkoa yksinkertaisia ristiriitoja, vaan pistää heti välit poikki jos ihmissuhde ei ole helppo ja mukava. Jos tulee edes hetkellinen ristiriita "ystävä" pistetään kiertoon koska "fiilis" meni ja uusiakin löytyy.
Väitän että sekä sinä että Keltinkangas rakentelette tuossa olkiukkoa. Tasan kukaan ei katkaise oikeasti merkityksellistä ja tärkeää ihmissuhdetta minkään pienen, hetkellisen ristiriidan takia. Kyllä se on käytännössä aina pitkä ja hiton vaikea prosessi, jos joutuu katkaisemaan välit esimerkiksi omaan vanhempaan tai pitkäaikaiseen ystävään. Ja kevyemmän hyvän päivän tuttavuuden saa tosiaan lopettaa ihan mistä syystä vaan, miten pienestä syystä tahansa. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen ei saisi olla nimenomaan "helppo ja mukava". Minkälainen masokisti kuvittelee muuta?
Olen eri, mutta olen ihmisiä kauan tarkkailtuani vähän eri mieltä. Ei kukaan katkokaan itselleen tärkeitä suhteita ilman syytä. Mutta kun "tärkeän" ja "merkityksellisen" määritelmä vaihtelee eri ihmisillä, ja joillekin ihmissuhteesta ihan oikeasti tulee ei-tärkeä, jos siitä ei ole enää hyötyä ja huvia.
Muutamia syitä, miksi tietämäni ihmiset ovat katkaisseet välejä:
- ystävä sairastui syöpään, joten seurasta tuli masentavaa
- ystävä jäi työttömäksi ja köyhtyi, joten seurasta tuli noloa
- ystävä masentui, joten seurasta tuli ahdistavaa
- vanhalla höperöllä äidillä on tylsät jutut
- naisen vanhemmat eivät suostuneet lainaamaan uudelle miesystävälle rahaa
- ei halua kuunnella masentavia juttuja kuolemasta, kun ystävä koki ison menetyksen
- ystävä sai lapsen eikä voinut matkustella kuten ennen
Eihän tuossa ollut kyse kuin korkeintaan tuttavuudesta. Häipynyt osapuoli on ollut enemmän tai vähemmän pinnallinen luonne.
No ei tässä mitään avioeroja olla puimassa, kyse on IHMISSUHTEISTA.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.
Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.
Yhteisöt kyllä murenee myös siksi, että niihin pesiytyy hyväksikäyttäjiä. Siis niitä, jotka ovat vain saamapuolella, mutta eivät itse anna yhteisölle mitään. Sekin ehkä kannattaa muistaa, että nykyisin voi ostaa melkein mitä vain palveluita. Ei jää kenelläkään kiitollisuuden velkaan, kun maksaa rahalla.
Joskus vuosia sitten oli netissä Aikapankki. Siellä oli monenlaisia ihmisiä. Joku tarjosi vaikka remonttiapua, toinen autkokyytejä, kolmas lastenhoitoapua, neljäs koiranulkoilutuksia jne. Näistä palveluksista kerrytti itselleen "aikapalkkion" ja sillä taas pystyi hankkimaan joltain itse tavitsemansa palvelun. Mutta koska Suomessa ollaan, niin verottaja puuttui tuohon ja Aikapankki lopetti toimintansa.
Jos pelko hyväksikäytöstä johtaa siihen, että katkaisemme välit heti kun joku ei 'anna tarpeeksi', emmekö silloin itse toimi juuri niin kuin kritisoimasi hyötyajattelu opettaa? Jos suhde on arvokas vain silloin, kun se on tasan, se on kaupankäyntiä, ei välittämistä. Onko joku joskus joustanut sinun vuoksesi, vaikka et ole voinut antaa mitään takaisin?
Ehkä se suurin riski ei olekaan, että saattaa jollain prosentin mahdollisuudella tulla hyväksikäytetyksi, vaan enemmänki se, että tulee niin riippumattomaksi, ettei kukaan enää merkitse mitään. Itse en ainakaan halua elää sellaisessa maailmassa.
Kahdenväliset ihmissuhteet on tietenkin eri asia kuin yhteisöt. Tuossa edellisessä kommentissani puhuin nimenomaan yhteisöistä, en parisuhteista, ystävyyssuhteista tms. Yhteisöstä nimenomaan haetaan hyötyä. Ja siinä olisi myös tarkoitus antaa muille hyötyä.
Kysymykseesi onko joku joskus joustanut minun vuokseni, vaikka en ole voinut koskaan antaa mitään takaisin, niin ei ole. Joko olen antanut jotain jo aiemmin tai ainakin myöhemmin.
Mielltätkö yhteisöllisyyden vain paikoiksi, joihin olet erikseen liittynyt? Entä julkiset tilat - vaikkapa julkinen liikenne? Minua on siellä auttanut tuntematon esimerkiksi lastenrattaiden kanssa enkä ole valitettavasti pystynyt hänelle "maksamaan" takaisin hänen tarjoamaansa apua. Olet varmaan ollut jossain tämän kaltaisessa tilanteissa?
Kuulostaa karulta, kun kerrot ettet ole koskaan saanut kokea pyyteetöntä joustamista. Eikö tämä ole juuri se pointti? Jos kaikki ajattelevat noin, kukaan ei uskalla olla heikko tai tarvitseva. Kun yhteisöstä tulee pelkkä hyötyautomaatti, menetämme armollisuuden. Mitä tapahtuu sille yhteisön jäsenelle, jolla ei ole enää mitään annettavaa (esim. sairauden tai vanhuuden vuoksi) heitetäänkö hänet silloin ulos?
Olet oikeassa. En pidä kauppakeskuksessa tai bussissa olevia ihmisiä yhteisönä, joho kuuluisin. Ovat vain satunnaisia ihmisiä, jotka kukin omista syistään ovat sattuneet samaan aikaan samaan paikkaan. Heidän kanssaan ei edes ole tarkoitus olla tekemisissä. Peruskohteliaisuuteen toki kuuluu pitää vaikka vanhukselle ovea auki tai auttaa jotain lastenvaunujen kanssa, mutta ei tällainen pieni apu ole mielestäni yhteisöllisyyttä vaan peruskohteliaisuutta.
Yhteisöön kuuluva on antanut yhteisölle jo ennenkuin tulee vanhaksi ja sairaaksi. Tietenkään häntä ei heitetä ulos. Ja korostan nyt vielä, että puhun yhteisöistä enkä kahden välisistä ihmissuhteista. Minä ja ystäväni tai minä ja siskoni emme muodosta yhteisöä. Sen sijaan meidän lähisuku muodostaa ja jokainen sukuun syntyvä tai parisuhteen kautta siihen tuleva antaa jossain vaiheessa yhteisölle jotain. Ei ketään ole heitetty pois sen vuoksi, että syystä tai toisesta ei pysty yhteisölle antamaan mitään. Sitten yhteisönä voidaan ajatella vaikka naapurusto. Jos joku ei ole koskaan pistänyt tikkua ristiin kenenkään toisen vuoksi, niin aika turha odottaa muilta apua, jos itse sellaista jonain päivänä tarvitsee.
Yhteisöistä voi yleensä myös poistua itse, jos kokee yhteisöön kuulumisen liian työlääksi ta turhaksi. Tai ainakin olla yhteisön jäsenten kanssa vähemmän tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keltikangas-Järvinen antaa nyt hieman ristiriitaista viestintää. Hän on todennut mediassa, että narsistisia minä-minä -tyyppejä ei pysty parantamaan ystävyydellä ja suhteista kannattaa liukua pois hitaasti häipyen, valitellen kiirettä ja tapaamisia harventaen.
No haloo, mistä ihmeestä te päättelette että hän kehottaa pysymään tuhoisan ihmisen kanssa tekemisissä?
Tuossa on kyse siitä, että itseensä keskittynyt ihminen ei edes yritä ratkoa yksinkertaisia ristiriitoja, vaan pistää heti välit poikki jos ihmissuhde ei ole helppo ja mukava. Jos tulee edes hetkellinen ristiriita "ystävä" pistetään kiertoon koska "fiilis" meni ja uusiakin löytyy.
Väitän että sekä sinä että Keltinkangas rakentelette tuossa olkiukkoa. Tasan kukaan ei katkaise oikeasti merkityksellistä ja tärkeää ihmissuhdetta minkään pienen, hetkellisen ristiriidan takia. Kyllä se on käytännössä aina pitkä ja hiton vaikea prosessi, jos joutuu katkaisemaan välit esimerkiksi omaan vanhempaan tai pitkäaikaiseen ystävään. Ja kevyemmän hyvän päivän tuttavuuden saa tosiaan lopettaa ihan mistä syystä vaan, miten pienestä syystä tahansa. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen ei saisi olla nimenomaan "helppo ja mukava". Minkälainen masokisti kuvittelee muuta?
Olen eri, mutta olen ihmisiä kauan tarkkailtuani vähän eri mieltä. Ei kukaan katkokaan itselleen tärkeitä suhteita ilman syytä. Mutta kun "tärkeän" ja "merkityksellisen" määritelmä vaihtelee eri ihmisillä, ja joillekin ihmissuhteesta ihan oikeasti tulee ei-tärkeä, jos siitä ei ole enää hyötyä ja huvia.
Muutamia syitä, miksi tietämäni ihmiset ovat katkaisseet välejä:
- ystävä sairastui syöpään, joten seurasta tuli masentavaa
- ystävä jäi työttömäksi ja köyhtyi, joten seurasta tuli noloa
- ystävä masentui, joten seurasta tuli ahdistavaa
- vanhalla höperöllä äidillä on tylsät jutut
- naisen vanhemmat eivät suostuneet lainaamaan uudelle miesystävälle rahaa
- ei halua kuunnella masentavia juttuja kuolemasta, kun ystävä koki ison menetyksen
- ystävä sai lapsen eikä voinut matkustella kuten ennen
Eihän tuossa ollut kyse kuin korkeintaan tuttavuudesta. Häipynyt osapuoli on ollut enemmän tai vähemmän pinnallinen luonne.
No mutta, pinnalliset ihmisetkin ovat ihmisiä.
Ja ehkä yllättävän iso osa ihmisistä on aika pinnallisia ja itsekeskeisiä. Myös niistä ihan mukavista ihmisistä, jotka eivät hyväksikäytä muita ja ole patologisen itsekkäitä.
Iso osa ystävyyksistäkin on aina ollut sellaisia, missä ihmiset vain ajautuvat yhteen olosuhteiden saattamana. Harva meistä on tietoisesti etsinyt mitään unelmien ystävää.
Harvat ajattelevat ja keskustelevat syvällisiä, useimmat elävät hyvin tavallista arkea. Väitän että useimmat ihmiset pitävät järisyttävän vahvasti tuntevia ihmisiä jopa hiukan epävakaina.
Tasapaksu, kuormittavakin arki ja pinnalliset kaveruudet (joiden joukossa ehkä pari tosiystävää) ovat aina olleet vahvasti osa ihmisten elämää. Silti ihmiset ennen tuntuivat helpommin kiintyvän ja tottuvan toisiinsa. Ystävä oli sekin ystävä, joka ei ollut sielunkumppani tai ajatellut kaikesta samalla tavalla. En tiedä mikä on muuttunut, todennäköisesti netti (ei pelkkä some) on tehnyt kuplista niin vahvoja, että ihmiset tykkäävät katsella lähinnä omia heijastuksiaan (omia mielipiteitään, omia mielenkiinnonkohteitaan, jne).
Vierailija kirjoitti:
Ei lähtenyt kahville monta kertaa pyydettyäni. Palataan asiaan. Monta vuotta kulunut, häipyi mitään sanomatta. Olen auttanut nuoruusvuosilta asti monessa asiassa lähes eläkeikään. Tosin tämä ystävä ei hyväksynyt mun miestä eikä koiraakaan. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella.
Pidit väärää ihmistä läheisenä ystävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keltikangas-Järvinen antaa nyt hieman ristiriitaista viestintää. Hän on todennut mediassa, että narsistisia minä-minä -tyyppejä ei pysty parantamaan ystävyydellä ja suhteista kannattaa liukua pois hitaasti häipyen, valitellen kiirettä ja tapaamisia harventaen.
No haloo, mistä ihmeestä te päättelette että hän kehottaa pysymään tuhoisan ihmisen kanssa tekemisissä?
Tuossa on kyse siitä, että itseensä keskittynyt ihminen ei edes yritä ratkoa yksinkertaisia ristiriitoja, vaan pistää heti välit poikki jos ihmissuhde ei ole helppo ja mukava. Jos tulee edes hetkellinen ristiriita "ystävä" pistetään kiertoon koska "fiilis" meni ja uusiakin löytyy.
Väitän että sekä sinä että Keltinkangas rakentelette tuossa olkiukkoa. Tasan kukaan ei katkaise oikeasti merkityksellistä ja tärkeää ihmissuhdetta minkään pienen, hetkellisen ristiriidan takia. Kyllä se on käytännössä aina pitkä ja hiton vaikea prosessi, jos joutuu katkaisemaan välit esimerkiksi omaan vanhempaan tai pitkäaikaiseen ystävään. Ja kevyemmän hyvän päivän tuttavuuden saa tosiaan lopettaa ihan mistä syystä vaan, miten pienestä syystä tahansa. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen ei saisi olla nimenomaan "helppo ja mukava". Minkälainen masokisti kuvittelee muuta?
Olen eri, mutta olen ihmisiä kauan tarkkailtuani vähän eri mieltä. Ei kukaan katkokaan itselleen tärkeitä suhteita ilman syytä. Mutta kun "tärkeän" ja "merkityksellisen" määritelmä vaihtelee eri ihmisillä, ja joillekin ihmissuhteesta ihan oikeasti tulee ei-tärkeä, jos siitä ei ole enää hyötyä ja huvia.
Muutamia syitä, miksi tietämäni ihmiset ovat katkaisseet välejä:
- ystävä sairastui syöpään, joten seurasta tuli masentavaa
- ystävä jäi työttömäksi ja köyhtyi, joten seurasta tuli noloa
- ystävä masentui, joten seurasta tuli ahdistavaa
- vanhalla höperöllä äidillä on tylsät jutut
- naisen vanhemmat eivät suostuneet lainaamaan uudelle miesystävälle rahaa
- ei halua kuunnella masentavia juttuja kuolemasta, kun ystävä koki ison menetyksen
- ystävä sai lapsen eikä voinut matkustella kuten ennen
Eihän tuossa ollut kyse kuin korkeintaan tuttavuudesta. Häipynyt osapuoli on ollut enemmän tai vähemmän pinnallinen luonne.
No mutta, pinnalliset ihmisetkin ovat ihmisiä.
Ja ehkä yllättävän iso osa ihmisistä on aika pinnallisia ja itsekeskeisiä. Myös niistä ihan mukavista ihmisistä, jotka eivät hyväksikäytä muita ja ole patologisen itsekkäitä.
Iso osa ystävyyksistäkin on aina ollut sellaisia, missä ihmiset vain ajautuvat yhteen olosuhteiden saattamana. Harva meistä on tietoisesti etsinyt mitään unelmien ystävää.
Harvat ajattelevat ja keskustelevat syvällisiä, useimmat elävät hyvin tavallista arkea. Väitän että useimmat ihmiset pitävät järisyttävän vahvasti tuntevia ihmisiä jopa hiukan epävakaina.
Tasapaksu, kuormittavakin arki ja pinnalliset kaveruudet (joiden joukossa ehkä pari tosiystävää) ovat aina olleet vahvasti osa ihmisten elämää. Silti ihmiset ennen tuntuivat helpommin kiintyvän ja tottuvan toisiinsa. Ystävä oli sekin ystävä, joka ei ollut sielunkumppani tai ajatellut kaikesta samalla tavalla. En tiedä mikä on muuttunut, todennäköisesti netti (ei pelkkä some) on tehnyt kuplista niin vahvoja, että ihmiset tykkäävät katsella lähinnä omia heijastuksiaan (omia mielipiteitään, omia mielenkiinnonkohteitaan, jne).
Erilaisia turvaverkkoja ja toimintaympäristöjä on enemmän. Asioiden hoitaminen on helpottunut.
Ei olla riippuvaisia muiden avusta esim. lasten ja vanhusten hoidossa. Muutetaan enemmän. Käydään töissä, ja monessa paikassa. Elämä ei rytmity tiettyjen, tärkeäksi katsottujen virstanpylväiden mukaan (esim. ripille pääsy, armeija, kihlaus, avioliitto). Näihin elämäntilanteisiin liittyi myös tietyn tyyppiset ystävyydet.
Siinä muutamia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keltikangas-Järvinen antaa nyt hieman ristiriitaista viestintää. Hän on todennut mediassa, että narsistisia minä-minä -tyyppejä ei pysty parantamaan ystävyydellä ja suhteista kannattaa liukua pois hitaasti häipyen, valitellen kiirettä ja tapaamisia harventaen.
No haloo, mistä ihmeestä te päättelette että hän kehottaa pysymään tuhoisan ihmisen kanssa tekemisissä?
Tuossa on kyse siitä, että itseensä keskittynyt ihminen ei edes yritä ratkoa yksinkertaisia ristiriitoja, vaan pistää heti välit poikki jos ihmissuhde ei ole helppo ja mukava. Jos tulee edes hetkellinen ristiriita "ystävä" pistetään kiertoon koska "fiilis" meni ja uusiakin löytyy.
Väitän että sekä sinä että Keltinkangas rakentelette tuossa olkiukkoa. Tasan kukaan ei katkaise oikeasti merkityksellistä ja tärkeää ihmissuhdetta minkään pienen, hetkellisen ristiriidan takia. Kyllä se on käytännössä aina pitkä ja hiton vaikea prosessi, jos joutuu katkaisemaan välit esimerkiksi omaan vanhempaan tai pitkäaikaiseen ystävään. Ja kevyemmän hyvän päivän tuttavuuden saa tosiaan lopettaa ihan mistä syystä vaan, miten pienestä syystä tahansa. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen ei saisi olla nimenomaan "helppo ja mukava". Minkälainen masokisti kuvittelee muuta?
Kyllä minä olen ainakin katkaissut välejä hyvin äkkiä, kerran kun ystävä loukkasi ja kerran kun mokasin itse ja hävetti...en tarvitse ketään välttämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Ei ainakaan päde kuin osaan ihmisistä.
Elämme yksinäisyysepidemiaa jossa yhdenkin ystävän säilytys voi tuntua epävarmalta. Siihen nähden tuo vaihdetaan ihmisiä kuin paitaa täytyy olla joidenkin aivan erityisten piirien "etuoikeus". Ja mieleen tulee kuva grandioosista (some)narsistista.
Kuinka moni täällä olevista tuntee tälläisiä?
Paha sanoa. Kun ei oo edes sitä yhtä ystävää. Tuntuu karmealta että joillakin on ystäviä hukattavaksi ja hylättäväksi asti.
Miksi kiduttaa itseään vapaa-ajan ihmissuhteilla, jotka eivät toimi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kuormittavaksi koetaan mm seuraavat asiat: keskustelu, katsominen, istuminen, seisominen, työnteko, työttömyys, koulunkäynti, opiskelu, jonottaminen, kaupassa käyminen...
Eli melko heikossa hapessa näköjään ihmiskunta kokonaisuudessaan on, kun kaikesta tekemisestä (ja tekemättömyydestä) pitäisi päästä eroon.
Myös niistä toisista ihmisistä...
Tämä on kyllä niin totta.
En ymmärrä, miten ihan kaikki tuntuu nykyään niin kuormittavalta? Ei sillä, onhan työelämä vaikka todella kuormittavaa ja elämässä muutenkin kuormittavia vaiheita, mutta silti.
Onko ihmisistä kasvatettu perfektionistejä, vai miksi ihmeessä ihan normaali elämä kuormittaa niin paljon? Perfektionistillehan kaikki on hankalaa, koska kaiken pitäisi olla juuri hänen mielensä mukaisesti ja kun se ei vaan ole mahdollista, niin elämä on pettymyksiä pettymysten perään ja ihan kaikki stressaa.
No tämä, eräs tuskaili kun koko ajan on niin vaikeaa kaikki, ikinä ei helpota. Keskusteltiin näistä kuormittavista asioista ja ko. henkilö on juurikin perfektionisti. Haluaisi asioiden menevän tietyllä tavalla. Totesin hänelle, että kaikkeen et vain mitenkään voi vaikuttaa, mitä jos yrittäisit ajatella, että nämä asiat nyt ovat vain ihan elämään kuuluvia asioita joita ihmisille tulee eteen. Asiat oikeasti olivat tavalliseen arkeen liittyviä. Usein ihmisten oma suhtautuminen tekee asioista vaikeampia ja raskaampia. Ei enää osata laittaa niitä oikeaan perspektiivin vaan ihan pieni asia saa liian suuret mittasuhteet.
Aina kun ihmissuhteen narsistiin pystyy katkaisemaan, tee se! Tai vähintään varmista että altistuminen narsistille on sillä tasolla että se ei tuhoa mielenterveyttäsi. Narsistin kanssa ei voi keskustella eikä neuvotella. Tuhahtelin ihmisten narsistipuheille kunnes jouduin itse tekemisiin sellaisen kanssa ja nyt ymmärrän. Ja ymmärrän myös sen, että kukaan joka ei ole narsistin kynsiin itse joutunut ei voi täysin käsittää miten sielua murskaavaa se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paskat akat heivataan, mikä siinä on muka vikana?
Auttaako ne uudet laihdutuslääkkeet myös läskipäähän?
Miksi kuormittavia ihmissuhteita ei pitäisi tai saisi katkaista? Miksi kärvistellä missään suhteessa, josta ei saa mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän yhteisöllisyys rapistu samalla kuin suomalainen kulttuuri rapistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.
Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.
Lähtijä voi olla sellainen joka ei enää ainoana jaksa joustaa. Eikä tarvitsekaan, jokaisella on omat rajansa.
Monet ihmiset käyttäytyvät niin huonosti nykyään että siinä suojaa omaa minäänsä ja mielenrauhaansa ettei ole niiden kanssa tekemisissä lainkaan, jos mahdollista
Ei pitkäaikaisten tuttavien kanssa katkota välejä mistään pikkujutuista
Vierailija kirjoitti:
Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa.
Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.
Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.
Et taida ymmärtää mitä vikaa on ihmisen dumppaamisessa.
Yhä useampi suomalainen uskoo, että maailman pitäisi toimia - tai jopa, että maailma faktuaalisesti toimii - hänen itsensä tavalla.
Myös ristiriidat ja taistelut tuntuvat näyttäytyvän yhä vieraampina elämän osina.
Kaikkiaan suomalainen ihminen tuntuu lähentyneen konetta. Tietyt parametrit ja tietty logiikka: jos et siinä pysy etkä sitä toteuta, häivy.
Kyllä minäkin Keltikankaan elämästäni heivasin. Sen verran rasittava mummeli on, vaikka toisinaan asiaakin puhuu.
Itsekkyyden aika-kirja oli melko sekava. Nälvittiin lähinnä nuorisolle. Heitettiin provosoivia lauseita, mutta ei avattu niitä sen enempää. Keltinkangas puhuu itsestään myös kolmannessa persoonassa, joka kuulostaa hämmentävältä, jopa itserakkaalta. Lähdeluettelo puuttui. Mutta pääasiassa lainattiin kai lähinnä muiden tekstiä.
Niin, ja tämä ystävä ei joustanut mistään ja piti mykkäkoulua jos ei menty hänen tahtonsa mukaan.