Lue keskustelun säännöt.
"Nykyään kuormittaviksi koetut ihmissuhteet katkaistaan"
12.03.2026 |
https://kotiliesi.fi/hyvinvointi/suhteet/liisa-keltikangas-jarvinen/
"Nykykulttuurissa ihmissuhteet nähdään yhä useammin oman mielihyvän lähteinä ja jonkinlaisina hyödykkeinä. Keltikangas-Järvisen mukaan tämä on johtanut siihen, että kuormittaviksi koetut ihmissuhteet katkaistaan, koska ristiriitoja ei olla valmiita ratkaisemaan.
Aikaisemmin oli lähtökohtana, että ihmisten kanssa yritetään tulla toimeen. Nykyään tilanne on kääntynyt sillä tavalla, että jos ihmissuhteet eivät miellytä tai ihmiset eivät käyttäydy haluamallani tavalla, suhteet katkaistaan.
Keltikangas-Järvisen mukaan toimimalla toisin voidaan rikkoa nykykulttuuristamme kumpuavaa minäkeskeisyyttä. Kun ristiriitoja selvitetään, lisääntyy myös yhteisöllisyys."
Hmm. Mutta jos ei halua yhteisöllisyyttä? Toki käytöstavat on silti oltava, siitä samaa mieltä.
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keltikangas-Järvinen antaa nyt hieman ristiriitaista viestintää. Hän on todennut mediassa, että narsistisia minä-minä -tyyppejä ei pysty parantamaan ystävyydellä ja suhteista kannattaa liukua pois hitaasti häipyen, valitellen kiirettä ja tapaamisia harventaen.
No haloo, mistä ihmeestä te päättelette että hän kehottaa pysymään tuhoisan ihmisen kanssa tekemisissä?
Tuossa on kyse siitä, että itseensä keskittynyt ihminen ei edes yritä ratkoa yksinkertaisia ristiriitoja, vaan pistää heti välit poikki jos ihmissuhde ei ole helppo ja mukava. Jos tulee edes hetkellinen ristiriita "ystävä" pistetään kiertoon koska "fiilis" meni ja uusiakin löytyy.
Väitän että sekä sinä että Keltinkangas rakentelette tuossa olkiukkoa. Tasan kukaan ei katkaise oikeasti merkityksellistä ja tärkeää ihmissuhdetta minkään pienen, hetkellisen ristiriidan takia. Kyllä se on käytännössä aina pitkä ja hiton vaikea prosessi, jos joutuu katkaisemaan välit esimerkiksi omaan vanhempaan tai pitkäaikaiseen ystävään. Ja kevyemmän hyvän päivän tuttavuuden saa tosiaan lopettaa ihan mistä syystä vaan, miten pienestä syystä tahansa. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen ei saisi olla nimenomaan "helppo ja mukava". Minkälainen masokisti kuvittelee muuta?
Olen eri, mutta olen ihmisiä kauan tarkkailtuani vähän eri mieltä. Ei kukaan katkokaan itselleen tärkeitä suhteita ilman syytä. Mutta kun "tärkeän" ja "merkityksellisen" määritelmä vaihtelee eri ihmisillä, ja joillekin ihmissuhteesta ihan oikeasti tulee ei-tärkeä, jos siitä ei ole enää hyötyä ja huvia.
Muutamia syitä, miksi tietämäni ihmiset ovat katkaisseet välejä:
- ystävä sairastui syöpään, joten seurasta tuli masentavaa
- ystävä jäi työttömäksi ja köyhtyi, joten seurasta tuli noloa
- ystävä masentui, joten seurasta tuli ahdistavaa
- vanhalla höperöllä äidillä on tylsät jutut
- naisen vanhemmat eivät suostuneet lainaamaan uudelle miesystävälle rahaa
- ei halua kuunnella masentavia juttuja kuolemasta, kun ystävä koki ison menetyksen
- ystävä sai lapsen eikä voinut matkustella kuten ennen
Ovatko nämä luettelemasi siis huonoja/vääriä syitä lakata pitämästä yhteyttä?
On täysin yksilökohtaista, miten paljon (ylimääräistä, tahatonta, muiden tuottamaa) ahdistusta kukin jaksaa sietää ja kantaa.
Toiset mieluusti haluavat jakaa (😏) kaiken ikävän, mitä omaan elämään kuuluu. Toiset pitävät omana tietonaan. Sitten luullaan, että heillä ei ole mitään murheita ja saavat toimia likaämpärinä muille.
Hyvä pointti tuo. Jos ei valita, niin kuvitellaan, että kaikki on vallan mainiosti ja toinen tietenkin jaksaa kuunnella muiden valituksia. Mä pyrin käsittelemää vastoinkäymiseni, suruni ja murheeni itse tai jossain vertaistukiryhmässä. Jos se ei riitä, niin ammattilaiset on seuraava taho.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.
Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.
Yhteisöt kyllä murenee myös siksi, että niihin pesiytyy hyväksikäyttäjiä. Siis niitä, jotka ovat vain saamapuolella, mutta eivät itse anna yhteisölle mitään. Sekin ehkä kannattaa muistaa, että nykyisin voi ostaa melkein mitä vain palveluita. Ei jää kenelläkään kiitollisuuden velkaan, kun maksaa rahalla.
Joskus vuosia sitten oli netissä Aikapankki. Siellä oli monenlaisia ihmisiä. Joku tarjosi vaikka remonttiapua, toinen autkokyytejä, kolmas lastenhoitoapua, neljäs koiranulkoilutuksia jne. Näistä palveluksista kerrytti itselleen "aikapalkkion" ja sillä taas pystyi hankkimaan joltain itse tavitsemansa palvelun. Mutta koska Suomessa ollaan, niin verottaja puuttui tuohon ja Aikapankki lopetti toimintansa.
Jos pelko hyväksikäytöstä johtaa siihen, että katkaisemme välit heti kun joku ei 'anna tarpeeksi', emmekö silloin itse toimi juuri niin kuin kritisoimasi hyötyajattelu opettaa? Jos suhde on arvokas vain silloin, kun se on tasan, se on kaupankäyntiä, ei välittämistä. Onko joku joskus joustanut sinun vuoksesi, vaikka et ole voinut antaa mitään takaisin?
Ehkä se suurin riski ei olekaan, että saattaa jollain prosentin mahdollisuudella tulla hyväksikäytetyksi, vaan enemmänki se, että tulee niin riippumattomaksi, ettei kukaan enää merkitse mitään. Itse en ainakaan halua elää sellaisessa maailmassa.
Kahdenväliset ihmissuhteet on tietenkin eri asia kuin yhteisöt. Tuossa edellisessä kommentissani puhuin nimenomaan yhteisöistä, en parisuhteista, ystävyyssuhteista tms. Yhteisöstä nimenomaan haetaan hyötyä. Ja siinä olisi myös tarkoitus antaa muille hyötyä.
Kysymykseesi onko joku joskus joustanut minun vuokseni, vaikka en ole voinut koskaan antaa mitään takaisin, niin ei ole. Joko olen antanut jotain jo aiemmin tai ainakin myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai rasittavat ihmiset pitää poistaa viemästä energiaa.
Tulevat sitten takaisin, kun ovat oppineet olemaan.
Tervettä järkeä on lupa käyttää. Se ei ole itsekkyyttä.
Saman voi sitten tehdä myös päinvastoin, muista se. Rasittava ihminenhän on myös sellainen jolla on elämässä vaikeaa ja haastavaa, ja tarvitsisi ystävien tukea. Mutta, eihän sitä jaksa- pitää olla vain hauskaa ja mukavaa...
Ei, se että jollain on vaikeaa, tarkoita että olisi rasittava. Toisaalta niin voi myös olla.
Minulla on kaksi pitkäaikaista ystävää. Molemmilla vaikeaa, haasteita terveyden kanssa. Heistä se, jolla tilanne on vakavampi, on edelleen kaikesta huolimatta tärkeä, empaattinen, hauska, läheinen kuten aina ennenkin. Tuen ja autan niin paljon kuin tarvitaan ja enemmänkin haluaisin, mutta ymmärrän myös tarpeen yksityisyyteen, joten yritän olla tuputtamatta apua liikaa. Tavataan usein ja puhutaan ilot ja surut.
Toinen ystäväni on toisesta ääripäästä. Emme ole olleet tekemisissä enää, selkeästi en osannut tukea oikealla tavalla, kohtasin aggressiivisuutta, kiukkua, vihaa ja syyllisyyttä siitä, että minulla on asiat ok. Minä en katkaissut välejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa hirveää. Etenkin tätä kuormittajaa kohtaan! Pitäisi vain sietää kaikenlaisten tyyppien kuormittavuutta ja uhrata itsensä.
Tämä on tosi tyypillistä tällä palstalla: kaikki näkevät jokaisen tilanteen vain oman linssinsä läpi. Minä olen ollut kuormittajien/hyväksikäyttäjien/muiden ikävien ihmisten uhri, ja pääsin siitä tilanteesta irti, joten en osaa kuvitella mitään muunlaista tilannetta, ja kaikki välien katkomiset ovat automaattisesti oikeutettuja ja hyviä.
Täysi kyvyttömyys kuvitella, että ehkä joku ihan oikeasti on ihmissuhteissa tosi pinnallinen, eikä kyse ole aina mistään itsensä uhraamisesta, vaan siitä, että turhaksi koetut ihmiset heivataan helposti pois elämästä.
Huvittavaahan tässä on se, että yleensä juuri ne kuormittajat ja hyväksikäyttäjät ovat itse niitä aloituksen kuvauksen kaltaisia, jotka katkovat välit heti kun kaverista ei ole enää hyötyä.
Uutisankka: suurin osa ihmisistä näkee jokaisen tilanteen ainoastaan oman likaisen linssinsä läpi ja itseään miellyttävällä tavalla.
Tulipa mieleeni tämän nuoren hyvät mietinnät aiheeseen liittyen
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.
Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.
Yhteisöt kyllä murenee myös siksi, että niihin pesiytyy hyväksikäyttäjiä. Siis niitä, jotka ovat vain saamapuolella, mutta eivät itse anna yhteisölle mitään. Sekin ehkä kannattaa muistaa, että nykyisin voi ostaa melkein mitä vain palveluita. Ei jää kenelläkään kiitollisuuden velkaan, kun maksaa rahalla.
Joskus vuosia sitten oli netissä Aikapankki. Siellä oli monenlaisia ihmisiä. Joku tarjosi vaikka remonttiapua, toinen autkokyytejä, kolmas lastenhoitoapua, neljäs koiranulkoilutuksia jne. Näistä palveluksista kerrytti itselleen "aikapalkkion" ja sillä taas pystyi hankkimaan joltain itse tavitsemansa palvelun. Mutta koska Suomessa ollaan, niin verottaja puuttui tuohon ja Aikapankki lopetti toimintansa.
Jos pelko hyväksikäytöstä johtaa siihen, että katkaisemme välit heti kun joku ei 'anna tarpeeksi', emmekö silloin itse toimi juuri niin kuin kritisoimasi hyötyajattelu opettaa? Jos suhde on arvokas vain silloin, kun se on tasan, se on kaupankäyntiä, ei välittämistä. Onko joku joskus joustanut sinun vuoksesi, vaikka et ole voinut antaa mitään takaisin?
Ehkä se suurin riski ei olekaan, että saattaa jollain prosentin mahdollisuudella tulla hyväksikäytetyksi, vaan enemmänki se, että tulee niin riippumattomaksi, ettei kukaan enää merkitse mitään. Itse en ainakaan halua elää sellaisessa maailmassa.
Riippumattomuus ja valikoivuus mahdollistavat toisensa. Valikoiva ei hätäile eikä tarvitse ketään pakonomaisesti, hyväksyy toisen vetäytymisen ja selittämättömänkin käytöksen hermostumatta. Hän jaksaa osottaa ja toisaalta löytää helposti elämänsisältöä muualta kuin ihmissuhteista esim jostain harrastuksesta.
Eivät nämä ihmiset ole tylyjä mutta he eivät myöskään tarvitse ketään jatkuvasti yhteyteen ollakseen tyytyväisiä.
Ei tuon tyyneyden pitäisi olla pelottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tottakai kaikki energiavampyyrit kannattaa heittää ulos elämästä. Miksi ihmeessä pitää negatiivisia ihmisiä elämässä, siinähän tulee itselleenkin vain ikävä olo. Toki läheisiin perheenjäseniin ei tule aivan yhtä helposti katkottua yhteyttä, mutta kyllä heihinkin kannattaa ottaa etäisyyttä ja rajoittaa kanssakäymisiä jos heissä on toksisia piirteitä.
En tiedä onko olemassa paljon ihmissuhteita, joissa ei ole mitään ristiriitoja. Hän kai tarkoittaa, että nykyään normaalien elämään kuuluvien ristiriitojen sieto on huonoa.
Maailman pitäisi olla jonkinlainen ihanteellinen, turvallinen tila, josta ne on kaikki siivottu pois. Sellainen se ei tule ikinä olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset itse tilasivat tämän, kun kehottivat sanoittamaan tunteitaan.
Kun suu aukeaa, kuormitus alkaa.
Ihmissuhde ei ole mikään allekirjoitettava kirjallinen sopimus että nyt ollaan tai ei olla, se on välittämistä, yhdessä tekemistä ja tekoja joilla ylläpidetään tunnesidettä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhteishenkeä, luottamusta, rakkautta. Suhdetta ei rakenneta, korjata tai ylläpidetä pelkillä sanoilla, varsinkaan jos teot ja tunteet sanojen takana ovat niiden kanssa ristiriidassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia ei ole mustavalkoinen. On ihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan opi ja vievät liikaa energiaa. Heidän kaltaisiin on suotavaa katkaista välit. Täysin samaa mieltä kuitenkin siitä, että lisääntynyt minäkeskeisyys ja itsekkyys näkyy myös tässä ettei siedetä ja nähdään asiat vain omasta vinkkelistä. Mielestäni se ei ole ihan niin justiinsa, ja mielummin selvitän vaikeampiakin asioita ja kausia kuin valitsen ystävät kulloisenkin fiiliksen mukaan, kuka nyt sattuu miellyttämään ja tyydyttämään tarpeeni sillä hetkellä. Ei mikään hyvä synny ilman joustoa ja työtä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.
Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.
Yhteisöt kyllä murenee myös siksi, että niihin pesiytyy hyväksikäyttäjiä. Siis niitä, jotka ovat vain saamapuolella, mutta eivät itse anna yhteisölle mitään. Sekin ehkä kannattaa muistaa, että nykyisin voi ostaa melkein mitä vain palveluita. Ei jää kenelläkään kiitollisuuden velkaan, kun maksaa rahalla.
Joskus vuosia sitten oli netissä Aikapankki. Siellä oli monenlaisia ihmisiä. Joku tarjosi vaikka remonttiapua, toinen autkokyytejä, kolmas lastenhoitoapua, neljäs koiranulkoilutuksia jne. Näistä palveluksista kerrytti itselleen "aikapalkkion" ja sillä taas pystyi hankkimaan joltain itse tavitsemansa palvelun. Mutta koska Suomessa ollaan, niin verottaja puuttui tuohon ja Aikapankki lopetti toimintansa.
Jos pelko hyväksikäytöstä johtaa siihen, että katkaisemme välit heti kun joku ei 'anna tarpeeksi', emmekö silloin itse toimi juuri niin kuin kritisoimasi hyötyajattelu opettaa? Jos suhde on arvokas vain silloin, kun se on tasan, se on kaupankäyntiä, ei välittämistä. Onko joku joskus joustanut sinun vuoksesi, vaikka et ole voinut antaa mitään takaisin?
Ehkä se suurin riski ei olekaan, että saattaa jollain prosentin mahdollisuudella tulla hyväksikäytetyksi, vaan enemmänki se, että tulee niin riippumattomaksi, ettei kukaan enää merkitse mitään. Itse en ainakaan halua elää sellaisessa maailmassa.
Kahdenväliset ihmissuhteet on tietenkin eri asia kuin yhteisöt. Tuossa edellisessä kommentissani puhuin nimenomaan yhteisöistä, en parisuhteista, ystävyyssuhteista tms. Yhteisöstä nimenomaan haetaan hyötyä. Ja siinä olisi myös tarkoitus antaa muille hyötyä.
Kysymykseesi onko joku joskus joustanut minun vuokseni, vaikka en ole voinut koskaan antaa mitään takaisin, niin ei ole. Joko olen antanut jotain jo aiemmin tai ainakin myöhemmin.
Mielltätkö yhteisöllisyyden vain paikoiksi, joihin olet erikseen liittynyt? Entä julkiset tilat - vaikkapa julkinen liikenne? Minua on siellä auttanut tuntematon esimerkiksi lastenrattaiden kanssa enkä ole valitettavasti pystynyt hänelle "maksamaan" takaisin hänen tarjoamaansa apua. Olet varmaan ollut jossain tämän kaltaisessa tilanteissa?
Kuulostaa karulta, kun kerrot ettet ole koskaan saanut kokea pyyteetöntä joustamista. Eikö tämä ole juuri se pointti? Jos kaikki ajattelevat noin, kukaan ei uskalla olla heikko tai tarvitseva. Kun yhteisöstä tulee pelkkä hyötyautomaatti, menetämme armollisuuden. Mitä tapahtuu sille yhteisön jäsenelle, jolla ei ole enää mitään annettavaa (esim. sairauden tai vanhuuden vuoksi) heitetäänkö hänet silloin ulos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Aikaisemmin oli lähtökohtana, että ihmisten kanssa yritetään tulla toimeen. Nykyään tilanne on kääntynyt sillä tavalla, että jos ihmissuhteet eivät miellytä tai ihmiset eivät käyttäydy haluamallani tavalla, suhteet katkaistaan."
Öö, joo esim. työpaikalla tai koulussa pitää yrittää tulla ihmisten kanssa toimeen, mutta miksi ihmeessä vapaa-ajalla pitäisi väkisin ylläpitää sellaisia ihmissuhteita, jotka eivät toimi?
Tämäpä se olisi. Toki työssä pitää pystyä tekemään töitä työkavereiden kanssa, sietää mulkeroitakin asiakkaita ja koittaa olla heille ammattilainen, mutta en kyllä jaksa mitään luonnevikaisia ihmisiä vapaa-ajallani sietää. Puolison ja ystävien kanssa toki käydään välillä keskusteluja mitä voi tehdä puolin ja toisin paremmin, se on ihan normaalia. Mutta kenenkään sylkykupiksi en vapaa-ajallani enää rupea, ei mulla ole kuin yksi elämä.
Ystävyyssuhteen pitäisi tuoda iloa pääasiassa. Jos se alkaa olla enemmän jotain muuta, niin eihän siitä sitten enää iloa ole ja sen aika on ohi. Sukulaisiaan joutuu sietämään pidempään eikä niidenkään kanssa ole ihan pakko olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa. Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".
Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".
Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.
Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.
Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.
Yhteisöt kyllä murenee myös siksi, että niihin pesiytyy hyväksikäyttäjiä. Siis niitä, jotka ovat vain saamapuolella, mutta eivät itse anna yhteisölle mitään. Sekin ehkä kannattaa muistaa, että nykyisin voi ostaa melkein mitä vain palveluita. Ei jää kenelläkään kiitollisuuden velkaan, kun maksaa rahalla.
Joskus vuosia sitten oli netissä Aikapankki. Siellä oli monenlaisia ihmisiä. Joku tarjosi vaikka remonttiapua, toinen autkokyytejä, kolmas lastenhoitoapua, neljäs koiranulkoilutuksia jne. Näistä palveluksista kerrytti itselleen "aikapalkkion" ja sillä taas pystyi hankkimaan joltain itse tavitsemansa palvelun. Mutta koska Suomessa ollaan, niin verottaja puuttui tuohon ja Aikapankki lopetti toimintansa.
Jos pelko hyväksikäytöstä johtaa siihen, että katkaisemme välit heti kun joku ei 'anna tarpeeksi', emmekö silloin itse toimi juuri niin kuin kritisoimasi hyötyajattelu opettaa? Jos suhde on arvokas vain silloin, kun se on tasan, se on kaupankäyntiä, ei välittämistä. Onko joku joskus joustanut sinun vuoksesi, vaikka et ole voinut antaa mitään takaisin?
Ehkä se suurin riski ei olekaan, että saattaa jollain prosentin mahdollisuudella tulla hyväksikäytetyksi, vaan enemmänki se, että tulee niin riippumattomaksi, ettei kukaan enää merkitse mitään. Itse en ainakaan halua elää sellaisessa maailmassa.
Kahdenväliset ihmissuhteet on tietenkin eri asia kuin yhteisöt. Tuossa edellisessä kommentissani puhuin nimenomaan yhteisöistä, en parisuhteista, ystävyyssuhteista tms. Yhteisöstä nimenomaan haetaan hyötyä. Ja siinä olisi myös tarkoitus antaa muille hyötyä.
Kysymykseesi onko joku joskus joustanut minun vuokseni, vaikka en ole voinut koskaan antaa mitään takaisin, niin ei ole. Joko olen antanut jotain jo aiemmin tai ainakin myöhemmin.
Mielltätkö yhteisöllisyyden vain paikoiksi, joihin olet erikseen liittynyt? Entä julkiset tilat - vaikkapa julkinen liikenne? Minua on siellä auttanut tuntematon esimerkiksi lastenrattaiden kanssa enkä ole valitettavasti pystynyt hänelle "maksamaan" takaisin hänen tarjoamaansa apua. Olet varmaan ollut jossain tämän kaltaisessa tilanteissa?
Kuulostaa karulta, kun kerrot ettet ole koskaan saanut kokea pyyteetöntä joustamista. Eikö tämä ole juuri se pointti? Jos kaikki ajattelevat noin, kukaan ei uskalla olla heikko tai tarvitseva. Kun yhteisöstä tulee pelkkä hyötyautomaatti, menetämme armollisuuden. Mitä tapahtuu sille yhteisön jäsenelle, jolla ei ole enää mitään annettavaa (esim. sairauden tai vanhuuden vuoksi) heitetäänkö hänet silloin ulos?
Riippuu yhteisöstä. Ihmiset kuuluvat nykyään yhteisöihin, joihin he eivät haluaisi kuulua, jos saisivat valita.
Jos lennät ulos, etsi uusi yhteisö, jos et ilman osaa olla. Kaikki mahtuvat aaveen yhteisöön.
Yhteisöllisyyttä ehkä kaivataan, mutta käytännössä ei kestetä sitä, että vaikka miten valikoitaisiin, yhteisön jäsenten elämät kulkevat omia latujaan ja muuttuvat. Toiset voivat herättää vaikeita tunteita ja mieluummin karsitaan toinen sen sijaan, että pysähdyttäisiin miettimään, miksi itsessä herää vaikeita tunteita. Toivotaan, että koko kylä kasvattaa lapsia, mutta ei kestetä sitä, että koko kylän lapset voivat yhtä lailla käydä omassa kodissa häiritsemässä omaa rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keltikangas-Järvinen antaa nyt hieman ristiriitaista viestintää. Hän on todennut mediassa, että narsistisia minä-minä -tyyppejä ei pysty parantamaan ystävyydellä ja suhteista kannattaa liukua pois hitaasti häipyen, valitellen kiirettä ja tapaamisia harventaen.
No haloo, mistä ihmeestä te päättelette että hän kehottaa pysymään tuhoisan ihmisen kanssa tekemisissä?
Tuossa on kyse siitä, että itseensä keskittynyt ihminen ei edes yritä ratkoa yksinkertaisia ristiriitoja, vaan pistää heti välit poikki jos ihmissuhde ei ole helppo ja mukava. Jos tulee edes hetkellinen ristiriita "ystävä" pistetään kiertoon koska "fiilis" meni ja uusiakin löytyy.
Väitän että sekä sinä että Keltinkangas rakentelette tuossa olkiukkoa. Tasan kukaan ei katkaise oikeasti merkityksellistä ja tärkeää ihmissuhdetta minkään pienen, hetkellisen ristiriidan takia. Kyllä se on käytännössä aina pitkä ja hiton vaikea prosessi, jos joutuu katkaisemaan välit esimerkiksi omaan vanhempaan tai pitkäaikaiseen ystävään. Ja kevyemmän hyvän päivän tuttavuuden saa tosiaan lopettaa ihan mistä syystä vaan, miten pienestä syystä tahansa. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen ei saisi olla nimenomaan "helppo ja mukava". Minkälainen masokisti kuvittelee muuta?
Olen eri, mutta olen ihmisiä kauan tarkkailtuani vähän eri mieltä. Ei kukaan katkokaan itselleen tärkeitä suhteita ilman syytä. Mutta kun "tärkeän" ja "merkityksellisen" määritelmä vaihtelee eri ihmisillä, ja joillekin ihmissuhteesta ihan oikeasti tulee ei-tärkeä, jos siitä ei ole enää hyötyä ja huvia.
Muutamia syitä, miksi tietämäni ihmiset ovat katkaisseet välejä:
- ystävä sairastui syöpään, joten seurasta tuli masentavaa
- ystävä jäi työttömäksi ja köyhtyi, joten seurasta tuli noloa
- ystävä masentui, joten seurasta tuli ahdistavaa
- vanhalla höperöllä äidillä on tylsät jutut
- naisen vanhemmat eivät suostuneet lainaamaan uudelle miesystävälle rahaa
- ei halua kuunnella masentavia juttuja kuolemasta, kun ystävä koki ison menetyksen
- ystävä sai lapsen eikä voinut matkustella kuten ennen
Eihän tuossa ollut kyse kuin korkeintaan tuttavuudesta. Häipynyt osapuoli on ollut enemmän tai vähemmän pinnallinen luonne.
Ei lähtenyt kahville monta kertaa pyydettyäni. Palataan asiaan. Monta vuotta kulunut, häipyi mitään sanomatta. Olen auttanut nuoruusvuosilta asti monessa asiassa lähes eläkeikään. Tosin tämä ystävä ei hyväksynyt mun miestä eikä koiraakaan. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella.
Niin se vain lukenut ja kouluttautunutkin ihminen lankeaa vanhuuttaan siihen, miten ennen muka kaikki oli paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa hirveää. Etenkin tätä kuormittajaa kohtaan! Pitäisi vain sietää kaikenlaisten tyyppien kuormittavuutta ja uhrata itsensä.
Tämä on tosi tyypillistä tällä palstalla: kaikki näkevät jokaisen tilanteen vain oman linssinsä läpi. Minä olen ollut kuormittajien/hyväksikäyttäjien/muiden ikävien ihmisten uhri, ja pääsin siitä tilanteesta irti, joten en osaa kuvitella mitään muunlaista tilannetta, ja kaikki välien katkomiset ovat automaattisesti oikeutettuja ja hyviä.
Täysi kyvyttömyys kuvitella, että ehkä joku ihan oikeasti on ihmissuhteissa tosi pinnallinen, eikä kyse ole aina mistään itsensä uhraamisesta, vaan siitä, että turhaksi koetut ihmiset heivataan helposti pois elämästä.
Huvittavaahan tässä on se, että yleensä juuri ne kuormittajat ja hyväksikäyttäjät ovat itse niitä aloituksen kuvauksen kaltaisia, jotka katkovat välit heti kun kaverista ei ole enää hyötyä.
Niiin tämä! tuo viimeinen kappale!
Kun alat pitää rajoja, 'ystävä' katoaa kuin pieru...
Minä ainakin tunnen tai tiedän useampia? En ole itse ollut "hylätty", joten luulisi, että näen nämä suhtkoht objektiivisesti. Osa on jopa rakkaita lähisukulaisia, mutta näen silti, että heidän käytöksessään muita kohtaan olisi paljon parantamisen varaa.
Aika erilaisia nämä ihmiset ovat olleet keskenään. Narsistiksi en kyllä nojatuolidiagnosoisi kuin ehkä yhden. Jotain muita ongelmia löytyy ehkä enemmän? Ailahtelevaisuutta, vältteleväisyyttä, pitkäjänteisyyden puutetta. Yhdellä lähisukulaisella diagnosoitu bipo, johon syö lääkkeitä.
Varmaan merkittävin yhdistävin tekijä on tietynlainen pinnallisuus. Helposti innostuminen, ja sitten yhtä helposti kyllästyminen. Kanssaihmiset ovat kuin harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, joista intoillaan vähän aikaa, ja sitten tulee jotain mielenkiintoisempaa tilalle. Hassua kyllä, useimmat tietämäni ihmiset, jotka vastaavat tällaista kuvausta, eivät ole mitään erityisiä hyväksikäyttäjiä eivätkä käytä muita ihmisiä likasankoina tai narsistisesti ihailijoina. Tuntuu vain siltä, että he tosiaan innostuvat todella helposti, ja sitten luovuttavat nopeasti. Samoilla ihmisillä on usein myös paljon kesken jääneitä harrastuksia ja epäonnistuneita uran vaihdoksia. Joillakin on myös kumma tarve säännöllisin väliajoin "löytää itsensä uudelleen".
Itse olen hyvin tasainen ihminen, enkä ole mitenkään tietoisesti kerännyt tällaisia ihmisiä ympärilleni, joten kaipa niitä muualtakin löytyy kuin minun tuttavapiiristäni.