Miten saada lapsi reippaaksi ja sinnikkääksi?
Lapseni (tokaluokkalainen) on aina ollut sellainen, että hän ei ole ollenkaan reipas ja sinnikäs. Vaan aivan päinvastoin. Mukavuudenhaluinen, jolla ei ole mitään reippautta yrittää mitään vähänkään epämukavaa tai hankalaa tai uutta tai jännittävää. Mieluiten eläisi elämänsä vain kotona sisällä piirtämässä, joka on hänen rakkain harrastus (siinä on hän todella sinnikäs, ei oikein missään muussa). Jos ulkona vaikka sataa ja tuulee ja on kylmä, niin ei ole koskaan löytynyt pienintäkään reippautta kulkea ulkona edes kilometrin matkaa vaikka olisi miten hyvät vaatteet ja varusteet. Kulkee vain kun on pakko, ja sen tekee kärsien ja valittaen. Olen yrittänyt häntä aina reipastaa ja kannustaa reippauteen ja asioiden yrittämiseen. Tämä tuntuu kuitenkin vain pahentavan asioita, ei muuttavan lasta reippaammaksi. Miten lapsi kasvatetaan reippaaksi, joka reippaasti tekee asioita pikkujutuista (pienistä hieman epämukavista asioista) välittämättä?
Kommentit (88)
Sulla on nyt joku pakkomielle tuohon reippauteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n pitää siis sanoa lapselle, että liikuntatunnilla on tehtävä mitä ope sanoo ja mitä muutkin oppilaat tekevät, vaikka vaatteet olisivat huonosti tai olo muuten epämukava.
Näin siis tietenkin olen aina sanonutkin, mutta kun lapsi ei tee niin kuitenkaan, koska sitä reippautta ja sinnikkyyttä ei löydy. Siksi kysyin miten lapsen saa kasvatettua reippaammaksi. Pelkkä käskeminen ei selvästi tehoa. Ap
Se sinun pitää selvittää koulun kanssa, jos koulu sellaista pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja reippailu on kyllä hirveitä sanoja.
Entäs jos vaan hyväksyt että lapsi ei ole vanhempiensa kopio vaan ihan oma yksilönsä. Kuulostaa että sinulla ollut vähän epärealistiset odotukset siitä että lapsi innostuu samoista asioista kuin sinäkin ja kaikki touhuaminen on pelkkää kivaa yhteistä kokemusta. Löysää pipoa.
Vielä selvennän, että isoin ongelma reippauden puutteessa on koululla ja opettajalla, ei niinkään minulla. Koulu on käskenyt minut reipastamaan lapsen. Ap
En ihan usko että koulu on noin käskenyt.
Ei ihan suoraan käskenyt noilla sanoilla, mutta opettaja soitteli ja pyysi että huolehtisin, että lapsi osallistuu reippaasti hiihtoon muiden mukana eikä kieltäydy siitä jos sukat
Eli aika kapeakatseinen opettaja siis. Valitettavasti se saattaa tarkoittaa sitä, että opettaja tekee lapsestanne silmätikun, jos ei ole osaava. Muut lapset saattavat tämän painaa mieleen ja alkaa huomautella lapselle asiasta. Sen lisäksi että teidän kannattaa panostaa lapsen mukaviin vaatteisiin, kannattaa puhua myös siitä millaisia sosiaalisia seurauksia tunnilla kieltäytymisellä ja valittamisella saattaa olla, valitettavasti. Ei missään nimessä uhkaillen tai kauhukuvia maalaillen, vaan vaikka kehottamalla lasta kuvittelemaan objektiivisesta näkökulmasta miten yhden vikurointi vaikuttaa yhteishenkeen tai miltä se näyttää muiden silmissä. Ehkä myös ajan korostaminen voisi auttaa, sanomalla että se on vain yksi tunti (tai 45 minuuttia) ja sitten se on hoidettu ja ohi.
Ei kamala, lapsiparka. Häntä ei hyväksytä sellaisena kuin hän on, vaan yritetään pakottaa johonkin vanhempien ihanteeseen.
Ei tarvitse olla reipas eikä sinnikäs. Saa olla aistiherkkä, ja perustemperamentiltaan herkkä negatiivisille asioille. Silti voi menestyä elämässä oikein hyvin. Tiedän, kun itse olen aina ollut tällainen, ja silti olen menestynyt hyvin. En ole koskaan välittänyt ulkoilusta enkä kodin ulkopuolella tehtävistä harrastuksista. Kotona tykkäsin lapsena lukea, koodailla ja piirtää. Koulun suhteen olin sinnikäs, ja opiskelin yliopistotutkinnon. Uran suhteen myös olen ollut sinnikäs. Mutta jotkut epämukavat luontoretkeilyt, ei kiitos, hyi.
Ap on trolli tai paska vanhempi. Sääliksi käy lasta jos ei ole rölli aloitus.
Tässä on nyt kyse niistä hienovaraisista asioista, joilla voit tajuamattasi tuhota lapsesi itsetunnon ja vaikuttaa siihen miten hän teidät vanhemmat ja kasvatustyylinne aikuisena muistaa. Harva kiittelee sitä että vanhemmat pakottivat johonkin ja väänsivät haluamaansa muottiin, mutta sellainen on myös asia joka on päällimmäisenä mielessä, eikä todellakaan positiivisella tavalla. Myös vanhemman omasta mielestä pienet kehut ja tsemppaukset saattavat olla niitä itsetunnon tukipilareita mitä lapsi muistelee lämmöllä kasvaessaan.
Autismin kirjolla, lievemmästä päästä? Voisi selittää, miksi pienet vastoinkäymiset (kuten mainitsemasi tuuli kasvoilla) ovat niin lannistavia eikä halua kokeilla uutta ole, mutta omat mielipuuhat kiinnostavat tuntikaupalla.
Minussa oli vähän samaa piirrettä, sain aikuisena diagnoosin. Minussa tuo sama näkyy aikuisena siten, että en ole edelleenkään yhtään kunnianhimoinen tai kaipaa muutosta tai jännitystä, vaan esim. työelämässä minulle kelpaa rutiiniduuni. Jäin osa-aikaisen opiskelijan tehtäviin avustavaksi työntekijäksi opiskeluajan jälkeen, koska se pomolle kelpasi eikä minulla ollut mitään (taloudellista tai muutakaan) tarvetta edetä vaativiin kokoaikaisiin asiantuntijatöihin. Työni on koulutukseeni nähden todella helppoa, eikä mitään mielenkiintoista tapahdu ikinä, mutta on ennakoitavaa ja samaa joka päivä, joten minulle kelpaa.
Minä itse nautin elämästäni, ja minulle jää helpon työn ansiosta hyvin energiaa rakkaisiin harrastuksiini, joten en tiedä, onko tämä nyt muka huono asia, etten ole reipas tai sinnikäs?
Lapsi on autistinen, ja tässä sekä opettajat että vanhemmat ei sitä tajua. Autistinen lapsi ei muutu reippaaksi millään, ellei satu sitä heti syntyessään olemaan, melkeen kukaan autisti ei ole.
Lapsi on siis luova ja viihtyy enemmän sisällä piirtäen kun ulkoillen. Onko tässä nyt jotain väärää?
Valittavasta ja hankalasta lapsesta tulee valittava ja hankala aikuinen. Kaveri, työkaveri, kumppani jota kukaan ei halua, koska tämä on niin negatiivinen ja hankala.
Välillä täytyy tehdä asioita joista ei tykkää. Sekä lasten että aikuisten.
Juu kuulostaa kyllä että saattaa hyvinkin olla aistiyliherkkyyttä osiltaan. Ja tosiaan, "reippautta" ei voi lapseen kasvattaa. Aistiyliherkkyys tai muut lapsen piirteet eivät suoraan myöskään tarkoita autismia, vaikka piirteitä sinne suuntaan olisikin. Ikävä kuulla että koulusta tullut negatiivista palautetta, kannattaa ehkä koulunkin kanssa ottaa esille mahdollisia syitä ja ratkaisukeinoja kuin se että koulu sysää koko vastuun teidän kasvatukselle. Ei lasta saa pakottamalla reippaammaksi, ahdistusta sillä kyllä saa aiheutettua. Hyvä että olet vaatetukseen kiinnittänyt huomiota, myös esim aurinkolasit, lippikset yms. kaikki keinot kannattaa huomioida. Silti voi olla että lasta ei kiinnosta ulkoilu, mutta minusta oli hyviä ideoita muilla miten tehdä ulkoilusta miellyttävämpää tai motivoivampaa; esim juurikin näitä, miten lapsen kiinnostuksenkohteita voi toteuttaa ulkona; valokuvauksen kokeilu tai taiteilu luonnonmateriaaleista?
Eli enemmän motivointia, kiinnostuksenkohteiden yhdistämistä epämiellyttävään toimintaan ja epömukavuustekijöiden helpottamista. Eivät ole välttämättä mitään ihmekeinoja, mutta saattaa helpottaa tilannetta. :)
T:toimintaterapeutti
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjolla, lievemmästä päästä? Voisi selittää, miksi pienet vastoinkäymiset (kuten mainitsemasi tuuli kasvoilla) ovat niin lannistavia eikä halua kokeilla uutta ole, mutta omat mielipuuhat kiinnostavat tuntikaupalla.
Minussa oli vähän samaa piirrettä, sain aikuisena diagnoosin. Minussa tuo sama näkyy aikuisena siten, että en ole edelleenkään yhtään kunnianhimoinen tai kaipaa muutosta tai jännitystä, vaan esim. työelämässä minulle kelpaa rutiiniduuni. Jäin osa-aikaisen opiskelijan tehtäviin avustavaksi työntekijäksi opiskeluajan jälkeen, koska se pomolle kelpasi eikä minulla ollut mitään (taloudellista tai muutakaan) tarvetta edetä vaativiin kokoaikaisiin asiantuntijatöihin. Työni on koulutukseeni nähden todella helppoa, eikä mitään mielenkiintoista tapahdu ikinä, mutta on ennakoitavaa ja samaa joka päivä, joten minulle kelpaa.
Minä itse nautin elämästäni, ja minulle jää helpon työn ansiost
Mikä ammatti? Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta.
Flegmaatikkoäitini, joka aikanaan viljeli tuota 'reippautta', on saanut minulta anteeksi. (Hän valitteli aina itsekin puuttuvaa reippauttaan, mutta siitä johtuvasta 'vetelyydestään' johtuen antoi lapsilleen tilaa kehittyä.)
Myöhemmin opiskeltuani kaavatustieteitä Saksassa ymmärsin tämän Suomeenkin kopioidun ihanteen: Ro tuopin jäänteinä tarkoitus oli kasvattaa ahkeria ja kunnollisia kansalaisia palvelemaan oikearo tuisten tehokasta yhteiskuntaa. Oli myös koulun tehtävä kitkeä heikkoutta ja heikkoja pois luokasta pilaamasta laatua! Pisti aikanaan miettimään. Itsensä sivistäminen kannattaa aina.
Reippaus ei kuulu missään muodossa sanastooni enää (vaikka olenkin monella mittarilla reipas).
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa retkelle piirustusvälineet mukaan, pysähtykää hienon näköiseen kohtaan jossa lapsi saa piirtää maisemia tai mitä haluaa. Tai retki jossa on useampi tehtävä etsiä jotain ja piirtää se tmv. Joku hyvä alusta paperille mukaan, sateenvarjo suojaksi jos sataa.
Ja ps. toisilla on herkemmät aistit kuin toisilla, ja joku vaatteen sauma voi oikeasti häiritä, kun keho laittaa kokoajan aivoille signaalia että joku on pielessä. Ehkä sitä on vaikea ymmärtää jos itsellä on laiskemmat hermoyhteydet.
Nämä ovat hyviä, konkreettisia neuvoja. Tekisin ekan "maisemapiirrustusmatkan" ihan lähelle ja hyvällä säällä. Maastossa voi myös ihan vaan luonnostella (heh) ja tehdä taideteoksen valmiiksi kotona. Kokeilemalla lapsi oppii, millaiset taidetarvikkeet soveltuvat puuhaan parhaiten. Voitte sitten hankkia niitä lisää vaikka synttärilahjaksi. Ehkä lapsi innostuisi luontovalokuvauksestakin? Muista myös kehua lapsen taideteoksia ja keskustella niistä hänen kanssaan.
i) Miksi pitää ylipäätään ulkoilla sateessa?
ii) Ihan helvettiä tuo teidän perhe-elämä omaan korvaani.
iii) Miksi edes lisääntyä, jos vaan täydellinen kopio vanhemmista ei kelpaa?
Muistatko, miten sinun vanhempasi suhtautuivat 'reippauteen'? Oliko se jotain tavoiteltavaa?
Siis tekikö AP haukkumaketjun omasta lapsestaan nyt kiukuttelee kaikille rakentaville kommenteille missä lasta ei mollatakaan?
Näin joskus jutun siitä, miten reippaus on käsite, jota lapsi ei ymmärrä. Aikuiset voivat sanoa vaikka "laitapas nyt vaatteet reippaasti päälle", kun tarkoittavat, että on kiire pukea. Tai sitten "olepas nyt reipas", kun neuvolassa annetaan rokotus ja tarkoitetaan, ettei lapsi saisi järjestää huutoitkukohtausta. Itkun rajoittamiseen muissakin tilanteissa tuota reippautta käytetään ja taas sillä haetaan jotain muuta - "tulepas nyt reippaasti sieltä", kun lapsi tuhertaa itkua väsymyksestä kaupassa päivähoitopäivän jälkeen. Voidaan myös mennä reipasta vauhtia eli nopeasti eikä sillä taaskaan ole mitään tekemistä sen kanssa, jos pyydetään sanomaan vieraalle aikuiselle reippaasti oma nimi. Jos aikuinen käyttää näin epäjohdonmukaista kommunikaatiota ja sitten ihmettelee, kun lapsi ei opi toimimaan tilanteissa oikein, vika ei ole siinä lapsessa.
Täällä 47v. epäreipas, mukavuudenhaluinen hidas hölmö. AMK-tutkinto, naimisissa ja työelämässäkin oltu 20+ vuotta. Että kyllä sitä elämässä pärjää ja menestyy, vaikka ei jonkun silmissä olisi tarpeeksi reipas tai muuten "mainstreamia".
"Olipas tuomitseva kommentti sinulta. En tiedä mistä oikein keksit, että meillä pakotettaisiin. En mitään sellaista kirjoittanut, vaan kirjoitin, että lastamme ei kannata pakottaa, koska pakottamallakaan häntä ei saa niitä asioita tekemään. Kävely/pyöräily kouluun on ainoa mihin pakotamme, koska kouluun täytyy mennä, ja autolla emme kuskaa (matkaa 1,5 km). Muu ulkoilu ja liikunta on sellaisia, että kannustamme. Jos sanoo, että ei halua tai ei pysty, ja kannustamisella yrittämiseenkään ei selvästi lähde tekemään, emme pakota. Mutta koulu pakottaa hiihtämään, luistelemaan, ulkoliikuntaan kovassa vesisateessa jne. Ja koulu valittaa minulle, kun lapsi ei ole yhtään reipas vaan jos on vaikka sukka huonosti monossa ei suostu siellä hiihtämään. Eikä senkään jälkeen kun sukka on ollut vähänkin huonosti monossa vaikka se olisi korjattu. Ap"
Koet tekstinin tuomitsevaksi sen vuoksi, että tuomitset itse lastasi, koko teksti on täynnä sitä miten hän on vääränlainen. Haluan herätellä sinua miettimään asenteitasi ja kasvatustyyliäsi. Niissä on korjaamista. Sekin, että väität koulun vaatineen reippautta, korostaa, miten et kuuntele etkä kuule lapsesi tarpeita, ominaisuuksia ja laatuja. Lapsen hyväksyminen ja näkeminen arvokkaana juuri sellaisena kuin hän on, on vanhemman tärkein tehtävä. En liioittele yhtään. Monta asiaa voi mennä pieleen, mutta jos rakastaa lasta sellaisena kuin hän on, silloinkin kun muut moittivat, se on lapselle merkittävää tulevaisuutta ajatellen.
Kuten sanoin, et voi antaa sitä mitä et ole itse saanut. Sen osoittaa jo sekin, ettet ymmärtänyt mistä ja miksi sinua puhutellaan näin. Aikuiselta odotetaan aikuisen ymmärrystä, vaikka hän ei olisi itse saanut eväitä hyväksyä lastaan, koska ei ole itsekään sellaista hyväksyntää saanut. Suorituksilla, reippauksilla ja muilla vastaavilla kasvattavminen on yleistä. Mutta aikuisella vanhemmalla on velvoite toimia lapsensa parhaaksi. Ja näitä juttuja voi miettiä esimerkiksi psykoterapiassa.