Miten saada lapsi reippaaksi ja sinnikkääksi?

Ei kamala, lapsiparka. Häntä ei hyväksytä sellaisena kuin hän on, vaan yritetään pakottaa johonkin vanhempien ihanteeseen. 

Ei tarvitse olla reipas eikä sinnikäs. Saa olla aistiherkkä, ja perustemperamentiltaan herkkä negatiivisille asioille. Silti voi menestyä elämässä oikein hyvin. Tiedän, kun itse olen aina ollut tällainen, ja silti olen menestynyt hyvin. En ole koskaan välittänyt ulkoilusta enkä kodin ulkopuolella tehtävistä harrastuksista. Kotona tykkäsin lapsena lukea, koodailla ja piirtää. Koulun suhteen olin sinnikäs, ja opiskelin yliopistotutkinnon. Uran suhteen myös olen ollut sinnikäs. Mutta jotkut epämukavat luontoretkeilyt, ei kiitos, hyi.

Ap on trolli tai paska vanhempi. Sääliksi käy lasta jos ei ole rölli aloitus.

Tässä on nyt kyse niistä hienovaraisista asioista, joilla voit tajuamattasi tuhota lapsesi itsetunnon ja vaikuttaa siihen miten hän teidät vanhemmat ja kasvatustyylinne aikuisena muistaa. Harva kiittelee sitä että vanhemmat pakottivat johonkin ja väänsivät haluamaansa muottiin, mutta sellainen on myös asia joka on päällimmäisenä mielessä, eikä todellakaan positiivisella tavalla. Myös vanhemman omasta mielestä pienet kehut ja tsemppaukset saattavat olla niitä itsetunnon tukipilareita mitä lapsi muistelee lämmöllä kasvaessaan.

Autismin kirjolla, lievemmästä päästä? Voisi selittää, miksi pienet vastoinkäymiset (kuten mainitsemasi tuuli kasvoilla) ovat niin lannistavia eikä halua kokeilla uutta ole, mutta omat mielipuuhat kiinnostavat tuntikaupalla.

Minussa oli vähän samaa piirrettä, sain aikuisena diagnoosin. Minussa tuo sama näkyy aikuisena siten, että en ole edelleenkään yhtään kunnianhimoinen tai kaipaa muutosta tai jännitystä, vaan esim. työelämässä minulle kelpaa rutiiniduuni. Jäin osa-aikaisen opiskelijan tehtäviin avustavaksi työntekijäksi opiskeluajan jälkeen, koska se pomolle kelpasi eikä minulla ollut mitään (taloudellista tai muutakaan) tarvetta edetä vaativiin kokoaikaisiin asiantuntijatöihin. Työni on koulutukseeni nähden todella helppoa, eikä mitään mielenkiintoista tapahdu ikinä, mutta on ennakoitavaa ja samaa joka päivä, joten minulle kelpaa.

Minä itse nautin elämästäni, ja minulle jää helpon työn ansiosta hyvin energiaa rakkaisiin harrastuksiini, joten en tiedä, onko tämä nyt muka huono asia, etten ole reipas tai sinnikäs?

Lapsi on autistinen, ja tässä sekä opettajat että vanhemmat ei sitä tajua. Autistinen lapsi ei muutu reippaaksi millään, ellei satu sitä heti syntyessään olemaan, melkeen kukaan autisti ei ole. 

Lapsi on siis luova ja viihtyy enemmän sisällä piirtäen kun ulkoillen. Onko tässä nyt jotain väärää?

Valittavasta ja hankalasta lapsesta tulee valittava ja hankala aikuinen. Kaveri, työkaveri, kumppani jota kukaan ei halua, koska tämä on niin negatiivinen ja hankala. 

Välillä täytyy tehdä asioita joista ei tykkää. Sekä lasten että aikuisten. 

Juu kuulostaa kyllä että saattaa hyvinkin olla aistiyliherkkyyttä osiltaan. Ja tosiaan, "reippautta" ei voi lapseen kasvattaa. Aistiyliherkkyys tai muut lapsen piirteet eivät suoraan myöskään tarkoita autismia, vaikka piirteitä sinne suuntaan olisikin. Ikävä kuulla että koulusta tullut negatiivista palautetta, kannattaa ehkä koulunkin kanssa ottaa esille mahdollisia syitä ja ratkaisukeinoja kuin se että koulu sysää koko vastuun teidän kasvatukselle. Ei lasta saa pakottamalla reippaammaksi, ahdistusta sillä  kyllä saa aiheutettua. Hyvä että olet vaatetukseen kiinnittänyt huomiota, myös esim aurinkolasit, lippikset yms. kaikki keinot kannattaa huomioida. Silti voi olla että lasta ei kiinnosta ulkoilu, mutta minusta oli hyviä ideoita muilla miten tehdä ulkoilusta miellyttävämpää tai motivoivampaa; esim juurikin näitä, miten lapsen kiinnostuksenkohteita voi toteuttaa ulkona; valokuvauksen kokeilu tai taiteilu luonnonmateriaaleista? 

Eli enemmän motivointia, kiinnostuksenkohteiden yhdistämistä epämiellyttävään toimintaan ja epömukavuustekijöiden helpottamista. Eivät ole välttämättä mitään ihmekeinoja, mutta saattaa helpottaa tilannetta. :) 

T:toimintaterapeutti 

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjolla, lievemmästä päästä? Voisi selittää, miksi pienet vastoinkäymiset (kuten mainitsemasi tuuli kasvoilla) ovat niin lannistavia eikä halua kokeilla uutta ole, mutta omat mielipuuhat kiinnostavat tuntikaupalla.

 

Minussa oli vähän samaa piirrettä, sain aikuisena diagnoosin. Minussa tuo sama näkyy aikuisena siten, että en ole edelleenkään yhtään kunnianhimoinen tai kaipaa muutosta tai jännitystä, vaan esim. työelämässä minulle kelpaa rutiiniduuni. Jäin osa-aikaisen opiskelijan tehtäviin avustavaksi työntekijäksi opiskeluajan jälkeen, koska se pomolle kelpasi eikä minulla ollut mitään (taloudellista tai muutakaan) tarvetta edetä vaativiin kokoaikaisiin asiantuntijatöihin. Työni on koulutukseeni nähden todella helppoa, eikä mitään mielenkiintoista tapahdu ikinä, mutta on ennakoitavaa ja samaa joka päivä, joten minulle kelpaa.

 

Minä itse nautin elämästäni, ja minulle jää helpon työn ansiost

Mikä ammatti? Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta.

Flegmaatikkoäitini, joka aikanaan viljeli tuota 'reippautta', on saanut minulta anteeksi. (Hän valitteli aina itsekin puuttuvaa reippauttaan, mutta siitä johtuvasta 'vetelyydestään' johtuen antoi lapsilleen tilaa kehittyä.)

Myöhemmin opiskeltuani kaavatustieteitä Saksassa ymmärsin tämän Suomeenkin kopioidun ihanteen: Ro tuopin jäänteinä tarkoitus oli kasvattaa ahkeria ja kunnollisia kansalaisia palvelemaan oikearo tuisten tehokasta yhteiskuntaa. Oli myös koulun tehtävä kitkeä heikkoutta ja heikkoja pois luokasta pilaamasta laatua! Pisti aikanaan miettimään. Itsensä sivistäminen kannattaa aina.

Reippaus ei kuulu missään muodossa sanastooni enää (vaikka olenkin monella mittarilla reipas).

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa retkelle piirustusvälineet mukaan, pysähtykää hienon näköiseen kohtaan jossa lapsi saa piirtää maisemia tai mitä haluaa. Tai retki jossa on useampi tehtävä etsiä jotain ja piirtää se tmv. Joku hyvä alusta paperille mukaan, sateenvarjo suojaksi jos sataa.

 

Ja ps. toisilla on herkemmät aistit kuin toisilla, ja joku vaatteen sauma voi oikeasti häiritä, kun keho laittaa kokoajan aivoille signaalia että joku on pielessä. Ehkä sitä on vaikea ymmärtää jos itsellä on laiskemmat hermoyhteydet.

Nämä ovat hyviä, konkreettisia neuvoja. Tekisin ekan "maisemapiirrustusmatkan" ihan lähelle ja hyvällä säällä. Maastossa voi myös ihan vaan luonnostella (heh) ja tehdä taideteoksen valmiiksi kotona. Kokeilemalla lapsi oppii, millaiset taidetarvikkeet soveltuvat puuhaan parhaiten. Voitte sitten hankkia niitä lisää vaikka synttärilahjaksi. Ehkä lapsi innostuisi luontovalokuvauksestakin? Muista myös kehua lapsen taideteoksia ja keskustella niistä hänen kanssaan.

i) Miksi pitää ylipäätään ulkoilla sateessa?

ii) Ihan helvettiä tuo teidän perhe-elämä omaan korvaani.

iii) Miksi edes lisääntyä, jos vaan täydellinen kopio vanhemmista ei kelpaa?

Muistatko, miten sinun vanhempasi suhtautuivat 'reippauteen'? Oliko se jotain tavoiteltavaa?

Siis tekikö AP haukkumaketjun omasta lapsestaan nyt kiukuttelee kaikille rakentaville kommenteille missä lasta ei mollatakaan?

Näin joskus jutun siitä, miten reippaus on käsite, jota lapsi ei ymmärrä. Aikuiset voivat sanoa vaikka "laitapas nyt vaatteet reippaasti päälle", kun tarkoittavat, että on kiire pukea. Tai sitten "olepas nyt reipas", kun neuvolassa annetaan rokotus ja tarkoitetaan, ettei lapsi saisi järjestää huutoitkukohtausta. Itkun rajoittamiseen muissakin tilanteissa tuota reippautta käytetään ja taas sillä haetaan jotain muuta - "tulepas nyt reippaasti sieltä", kun lapsi tuhertaa itkua väsymyksestä kaupassa päivähoitopäivän jälkeen. Voidaan myös mennä reipasta vauhtia eli nopeasti eikä sillä taaskaan ole mitään tekemistä sen kanssa, jos pyydetään sanomaan vieraalle aikuiselle reippaasti oma nimi. Jos aikuinen käyttää näin epäjohdonmukaista kommunikaatiota ja sitten ihmettelee, kun lapsi ei opi toimimaan tilanteissa oikein, vika ei ole siinä lapsessa.

Täällä 47v. epäreipas, mukavuudenhaluinen hidas hölmö. AMK-tutkinto, naimisissa ja työelämässäkin oltu 20+ vuotta. Että kyllä sitä elämässä pärjää ja menestyy, vaikka ei jonkun silmissä olisi tarpeeksi reipas tai muuten "mainstreamia".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vaihda lapsen perimä

Minä ja lapsen isä ollaan molemmat reippaita ja sinnikkäitä tyyppejä, jotka tykkää ulkoilla ja jopa harrastaa vaellusretkeilyä säässä kuin säässä vähät sateista ja epämukavuuksista välittämättä. Muutenkin olemme sellaisia, että meitä ei pikkuasiat hetkauta. Mikään esim. retkeily tämän lapsen kanssa vain ei onnistu, ellei ole aivan täydellinen sää ja silloinkin vain pikkumatka, koska kuulemma kenkä painaa tai sukka on epämukavasti tai takki kinnaa tai väsyttää tai aurinko häikäisee tai hiuksissa on olo (!) tai mitä vain vastaavaa pientä. Kieltäytyy kulkemasta ja ei tuon ikäistä nyt voi enää väkisin kantaakaan ja nauttia itse siinä muka retkeilystä. Ap

Ihan normaalia, vanhemmilla on erilainen persoonallisuus kuin lapsella. Jotkut kokee siitä ongelmaa, yleensä kyllä niin päin että lapsi on vilkas ja vanhempi rauhallinen. Ajattele näin: vaatisitko ystävääsi / työkaveriasi / sukulaistasi muuttumaan samanlaiseksi kuin sinä? Et, koska sehän olisi outoa. Miksi sitten vaadit sitä lapseltasi? Älä vaadi, vaan hyväksy lapsi sellaisena kuin hän on. Tietysti normaalit asiat pitää tehdä, mutta ei kenenkään tarvitse olla itsearvoisesti reipas ulkoilmaihminen. Jos ei ole ei vaan ole. Lapsihan voi olla vaikka haltioitunut taiteesta tai musiikista tai jostain muusta asiasta josta sinä taas et välitä hölkäsen pöläystä. Alapa sinä muuttua sellaiseksi, sinähän se vanhempi olet.

Luultavasti silläkin tulee reippautta kun ei ole kieltämässä lasta koko ajan. Pitää myös kehua aikaansaannoksistaan. Kehuminenkin pitää tehdä oikealla tavalla. Että lapsi ei koe että hänestä tykätään tekemisensä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjolla, lievemmästä päästä? Voisi selittää, miksi pienet vastoinkäymiset (kuten mainitsemasi tuuli kasvoilla) ovat niin lannistavia eikä halua kokeilla uutta ole, mutta omat mielipuuhat kiinnostavat tuntikaupalla.

 

Minussa oli vähän samaa piirrettä, sain aikuisena diagnoosin. Minussa tuo sama näkyy aikuisena siten, että en ole edelleenkään yhtään kunnianhimoinen tai kaipaa muutosta tai jännitystä, vaan esim. työelämässä minulle kelpaa rutiiniduuni. Jäin osa-aikaisen opiskelijan tehtäviin avustavaksi työntekijäksi opiskeluajan jälkeen, koska se pomolle kelpasi eikä minulla ollut mitään (taloudellista tai muutakaan) tarvetta edetä vaativiin kokoaikaisiin asiantuntijatöihin. Työni on koulutukseeni nähden todella helppoa, eikä mitään mielenkiintoista tapahdu ikinä, mutta on ennakoitavaa ja samaa joka päivä, joten minulle kelpaa.

 

Minä itse nautin elämästäni, ja minulle jää helpon työn ansiost

Mä olin lapsena myös hyvin samanlainen kuin mitä ap kuvailee, ja selvästi aistiherkkä. Mutta olen myös hyvin kunnianhimoinen tietyissä asioissa enkä siedä rutiinia ja toisto on mielestäni puuduttavaa. Eli kaikki piirteet eivät kulje käsi kädessä.

Mä olin reippaimmillani silloin kun tunsin olevani hyväksytty ja hyvä sellaisena kuin olen. Eli lähinnä mummolassa. Kotona tunsin olevani huono ja vääränlainen, ja se tunne on aiheuttanut ahdistuneisuushäiriön joka vaikeuttaa aikuiselämää huomattavasti.