Miten saada lapsi reippaaksi ja sinnikkääksi?

Pahinta on jos et hyväksy lastasi sellaisena kuin hän on! Minunkin olisi pitänyt olla reippaampi. 

Me tehdään perheenä asioita joista kaikki tykkää. Mieti nyt, jos sua vaikka roudattaisiin väkisin avantoon tai sekasaunaan vaikka kokisit ne erittäin epämukaviksi, reipastuisitko siitä? Miksi lapsi reipastuisi pakottamisesta?

Jotkut on luonteeltaan reippaita, toiset ei. Jos koko ajan naputtaa lapselle siitä että se on vääränlainen, se ei muuta luonnetta toisenlaiseksi vaan v****taa.

Ulkoilu voi olla jotain vähemmän täydellisen reipasta kuten eväsretki johonkin helpolle kohteelle.

"Mikä ammatti? Tuo kuulostaa mielenkiintoiselta."

Juristin paperit on, mutta teen käytännössä hyväpalkkaisen sihteerin hommia. Esim. riidattomia velkomuskanteita, joiden tekemiseen ei edes muodollisesti tarvitsisi juristin papereita. 

Olisiko lapsesi ns. erityisen herkkä hermostoltaan. Eli teille pienet asiat vaikuttavat häneen isommin. Se on synnynnäinen asia ja sinällään neutraali juttu. Kannatta tutustua asiaan koska mikäli näin on niin tulette törmäämään asiaan vielä monen monta kertaa. Ja tämä ei missään nimessä tarkoita että lakkaisitte viemästä häntä retkille ja vaatimasta asioita mutta hänen tuntemuksiin ja "valituksiinsa" on helpompi suhtautua empatialla jos asiaa on vähän opiskellut, ei turhauta (aina) niin paljon

reippaudesta en  niin tiedä, mutta minusta tuli ainakin sinnikäs eikä valittaja kun pienenä piti sietää välillä tylsyyttä ja tehdä välillä  juttujani  joita ei olisi huvittanut.Esim. porkkapenkkiä piti kitkeä apuna, metsämarjoja piti olla keräämässä, heinäpellolle apuna ja hiihtoretkellä mukana.Eihän se aina huvittanut , mutta näin jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä että piti osallistua .

Tässä on nyt useampi asia toisiinsa kietoutuneina.

Jos kysymys on "koulussa pärjäämisestä", suosittelen ap:ta ja lasta keskustelemaan koulussa luokanopettajan ja erityisopettajan kanssa. Onko olemassa joitakin käytännön asioita, jotka huomioimalla lapsen on helpompi "suoriutua"? Nämä asiat ovat koulussa ihan peruskauraa, joten en olisi asiasta tässä vaiheessa kovin huolissani.

Sitten on erot lapsen ja ap:n ajanviettomieltymyksissä. Tässä hakisin molempia miellyttäviä kompromissiratkaisuja, esim. retkiä lähiluontoon hyvällä säällä, ja vastaavasti ap saa ryhtyä piirtämään sisätiloissa ainakin joskus. Jokaisen on hyvä mennä toisinaan pois mukavuusalueeltaan, mutta ei liian rajusti tai usein.

Kaikkein tärkeimpänä: onhan lapsella lupa olla oma itsensä? Tuleeko hän nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on nyt, eikä vain "kehityskohteena"? Tätä miettisin hyvin tarkasti. Ei ole aina vanhemmallekaan helppoa, jos lapsi on kovin erilainen kuin vanhempansa. Asia pitää vain hyväksyä ja sitten opetella tuntemaan se lapsi omana itsenään. Hyväksyntä ei myöskään saa riippua siitä, onko lapsella erityisiä tarpeita. Hän on hyvä sellaisena kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Hei AP, 

 

Olen itse tuollainen mukavuutta arvostava aikuinen. Lapsena kaikki metsässä rämpimiset oli ärsyttävää, myös talviurheilua vihasin ja niin muuten teen edelleen! Jos pakotat lapsesi noihin vaelluksiin niin hän tulee inhoanaan sitä vain enemmän. Itse tykkään nykyään käydä jumpalla ja salilla enkä hiihdä vieläkään. Vaikutat AP kireältä luomuluontoihmiseltä! Mitä jos tekisit sen lapsesi kanssa vaikka sitä piirtämistä josta hän tykkää? 

Lapsen pitää oppia, että aina ei voi olla kivaa ja mukavaa, elämä ei jatkossakaan tule olemaan aina sellaista. Ulkoilu sitä paitsi tekee hyvää niin kunnolle kuin psyykkeelle, nykyään nyhjätään aivan liikaa sisätiloissa. 

Ei mitenkään jos lapsen temperamentti on vaan sellainen. Temperamenttia ei voi muuttaa, se on täysin biologista. 

Vierailija kirjoitti:

Me tehdään perheenä asioita joista kaikki tykkää. Mieti nyt, jos sua vaikka roudattaisiin väkisin avantoon tai sekasaunaan vaikka kokisit ne erittäin epämukaviksi, reipastuisitko siitä? Miksi lapsi reipastuisi pakottamisesta?

Ongelma siinä, että lapsenkin pitää tottua sietämään epämukavuutta ja tylsyyttä. Nykyään on pilvin pimein nuoria, jotka ei halua tehdä muuta kuin nyhjätä kotona ja hakata jotain pelikonetta, ei kiinnosta opinnot eikä työt koska sellainen on tylsää ja vaatii liikaa ponnisteluja ja kotoa poistumista. 

Minut nakitettiin lapsena heinäpellolle, pihahommiin ja puita pinoamaan. Kuntoni ei riittänyt niihin lainkaan ja olin aivan uupunut joka kerta. Silti olin siellä apurina askaroimassa, vaikka asiasta jurputinkin.

Parikymppisenä sitten löytyi syy jaksamattomuudelle; kilpirauhasen vajaatoiminta. Raudanpuute oli varmasti myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tehdään perheenä asioita joista kaikki tykkää. Mieti nyt, jos sua vaikka roudattaisiin väkisin avantoon tai sekasaunaan vaikka kokisit ne erittäin epämukaviksi, reipastuisitko siitä? Miksi lapsi reipastuisi pakottamisesta?

Ongelma siinä, että lapsenkin pitää tottua sietämään epämukavuutta ja tylsyyttä. Nykyään on pilvin pimein nuoria, jotka ei halua tehdä muuta kuin nyhjätä kotona ja hakata jotain pelikonetta, ei kiinnosta opinnot eikä työt koska sellainen on tylsää ja vaatii liikaa ponnisteluja ja kotoa poistumista. 

 

Miksi sitä epämukavuutta pitää olla nimenomaan omassa kodissa? Eikö maailma ole tarpeeksi epämukava paikka?

 

Ulkoilla joutuu muutenkin kaikki matkat kouluun ja takaisin, välitunnit ja harrastusmatkat, satoi tai paistoi. Onko sinne sateeseen mentävä kykkimään vielä vapaa-ajallakin, jos ei huvita?

Ja sinä kerrot hänelle, että se piirtäminen ei ole mitenkään tärkeä juttu, eikä sinnikkyys piirtämisessä ole "oikeaa sinnikkyyttä"?

Hänen pitäisi olla sinnikäs sellaisessa asiassa, jota sinä arvostat?

Minä olin hidas lukemaan, kömpelö liikunnassa, hidas tekemään mitä tahansa. Hidas, hidas ja hidas.

Olin myös hyvä matematiikassa ja käsitöissä, mutta sen tiedän vain siitä, että sain niistä hyviä arvosanoja koulussa. Ei siitä mitään hyötyä ole, koska olen liian hidas elämään tätä elämää.