Lue keskustelun säännöt.
Tuli aivan järjetön riita äitini kanssa
04.02.2026 |
Olen asunut omillani jo vuosikausia, niin hän soittelee ja kuvittelee minun olevan joku helvetin reppana ja opastaa sekä epäilee ja kuvittelee ja sanelee mitä sylki suuhun tuo. Jumalauta että hermostuin ja sanoin äidille että jos hän ei lopeta soittelemista niin minä lopetan sen. Perkele että vielä aikusena saa kärsiä paskoista vanhemmista ja vielä aikuisinakin sekaantuvat elämään ilman mitään vidun hyötyä, pysykööt poissa kuten pysyivät silloinkin kun apu olisi ollut tarpeen, eli noin 5 vuotiaana, silloin oltiin loitolla ja nyt kun pärjään ihan OK sekaantuvat ja arvostelevat kaiken aikaa. Painukoot helvettiin!
Kommentit (217)
101/217
|
04.02.2026 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olin tuollainen "asioihin sekaantuva" äiti. Siis soittelin ja kyselin kuulumisia ja juttelin niitä näitä. Vastaukset oli aina yhtä tai kahta sanaa. Sitten sanottiin suoraan että ei tartte huolehtia eikä soitella. No lopetin ja jäin odottamaan soittoja. Ei kuulunut eikä näkynyt, kylässä kävi silloin tällöin. Sitten perusti perheen, sai lapsia. Kutsutaan vain synttäreille ja ristiäisiin, käyvät silloin tällöin huokailemassa ja syömässä, mitään on turha kysyä, vastaus on yksi sana. Yksille synttäreille en päässyt (julkinen liikenne ei kulkenut) niin sain haukut ja huudot kun ei lapsenlapset kiinnosta, en soita enkä käy. No en kun käskettiin jättämään rauhaan. Eikä kutsuta muulloin. Onneksi sentään useammin soittavat videopuheluita niin ei pienet jää ihan ventovieraiksi kun heille kuitenkin voi ja saa jutella niitä näitä. Tee niin tai näin teet aina kuitenkin väärinpäin. Me äidit, aina vääränlaisia.
Samaa. Aikuiset lapseni haukkuneet vuosia puuttumasta heidän asioihin edes veroilmoituksen teossa. Jätin rauhaan, merkkipäivillä käydään mutta kaikki yhteisöllisyys muuten on kadonnut. Vanhempia ei auteta apua tarvitsevissa asioissa vaikka me olemme auttanut muutoissa ym. Ajattelin myös tuota että kohta varmaan aletaan syytteleen kun ei olla läsnä heille kun apua tarvivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samanlainen äiti. Riidat alkoi aina siitä kun se puuttui mun elämään ja neuvoi kuin olisin ollut kehitysvammainen. Vielä silloinkin kun valmistuin yliopistosta, hän neuvoi miten pakkasella tulee pukeutua ja varmisti syönkö kasviksia. Oman aikuisen lapseni kanssa en ole riidellyt kertaakaan. Kunnioitan häntä.
Herran pieksut, mitä valitusta, kun on huolehtivainen äiti. Eihän hän pahaa tarkoita, vaikka on ehkä ylihuolehtivainen. Parasta hän lapselleen tarkoittaa, eikä siitä kannata suuttua. Voi vastata ystävällisesti. On paljon äitejä, jotka eivät tarjoa apuaan missään aikuiselle lapselleen, esimerkiksi lastenhoidossa.
Aikuisen lapsen jatkuva neuvominen on lapsen vähättelyä, pitää kunnioittaa toisen arvoja ja osoittaa ymmärtävänsä häntä.
Kaikista jännintä kuitenkin on, että vanhemmat oikeasti antoivat minun pelata K18-pelejä ala-asteella, esikoulussa jo.
Ja minulla oli vapaa pääsy nettiin, oma kone, jonka perään vanhemmat eivät lainkaan katsoneet. Selaushistoriankin osasin poistaa itse, sillä epäilyttävillä sivuilla tuli vierailtua.
Eikä lainkaan ruutuaikaa.
Tunteita ei saanut näyttää. Tai ainakin siltä se lapsena tuntui. Ei otettu syliin tai jotain. Muistan vain vihaisuutta, ärtyneisyyttä, huutoa, äkkipikaisuutta.
Ulos meneminen oli aina monen mutkan takana. Nykyäänkin on.
Todella paljon ristiriitaisuutta koen lapsuudestani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jouduin aikanaan ajaa äidin pois keittiöstä, kun meni hermot. Ja siinä kyllä ääni nousi, kun ei muuten ollut puuttumatta, vaikka monta kertaa pyysin.
Olin 30v ja tehnyt ruokaa paljon, mutta kanan filesuikaleiden paisto oli äidin mielestä niin rakettitiedettä, että kyttäsi ja neuvoi koko ajan.
Kaiken huipuksi äiti paistaa fileesuikaleet levynä pannulla, liian kuumalla ja kääntää kerran. Tuloksena kuivaa kanaa. Minä paistan eri tavalla, että jää meheväksi, niin se oli "väärä tapa".
Jos tämä on elämäsi suurin kriisi, on sulla asiat todella hyvin.
Jos tädillä ois munat, se olis setä.
Sehän on hyvä, että sulla on joku, joka neuvoo. Itsessäsi on vikaa. Kiittämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläsi näyttää olevan täysi syy puuttua, sillä eihän tuo kirjoituksesi aikuisen ihmisen tekstiä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samanlainen äiti. Riidat alkoi aina siitä kun se puuttui mun elämään ja neuvoi kuin olisin ollut kehitysvammainen. Vielä silloinkin kun valmistuin yliopistosta, hän neuvoi miten pakkasella tulee pukeutua ja varmisti syönkö kasviksia. Oman aikuisen lapseni kanssa en ole riidellyt kertaakaan. Kunnioitan häntä.
Kaikki me olemme aikamme lapsia. Ennen välittäminen suoja, vaatteet ja ruoka. Äitisi osoittaa välittämistä omien kykyjensä mukaan.
Joo. Ja sinun aikasi lapsilta puuttuu kyky ottaa vastuuta omista tekemisistä ja tekemätttäjättämisistä.
Sinusta on ihan ok, että psykopaatti osoittaa välittämistä nollan prosentin kykynsä mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kääk, vai ei saisi kysyä muistaako syödä terveellisesti. Onneksi minun aikuiset poikani ottavat tällaiset puolileikillään hymyilevät ja vastaavat vain kyllä äiti, totta kai. Sitten varmaan snagarille. Miksi nykynuoret ovat niin angstisia, että raivostuvat silmittömästi toisen huolenpidosta. On paljon vanhempia, jotka viis veisaavat lapsistaan, sekö sitten on hyvä. Toki ymmärrän, että napanuora pitää katkaista, mutta äiti on aina äiti, eikä tarkoita pahaa kysymyksellään. Kannattaa varmaan miettiä miksi ottaa noin kovasti päähän tuollaiset kysymykset.
Ymmärrät, että napanuora pitää katkaista, mutta et kuitenkaan tee niin. Tuskin sinun pojille tulee pysyvää parisuhdetta, kun puutut heidän elämään neuvomalla ja ohjeistamalla samoista asioista, mitä viisivuotiaille lapsille tehdään. Varmaan annat miniöille reseptejä, että osaavat tehdä poikien herkkuruokia mamman tyyliin.
Niitä aikuisia lapsia voi kohdella kuten aikuisia kohdellaan. Vaikka itse huomaisi, että lapsia tuli laiminlyötyä heidän ollessaan pieniä, ei sitä voi korjata sillä, että puuttuu aikuisten lasten elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samanlainen äiti. Riidat alkoi aina siitä kun se puuttui mun elämään ja neuvoi kuin olisin ollut kehitysvammainen. Vielä silloinkin kun valmistuin yliopistosta, hän neuvoi miten pakkasella tulee pukeutua ja varmisti syönkö kasviksia. Oman aikuisen lapseni kanssa en ole riidellyt kertaakaan. Kunnioitan häntä.
Kaikki me olemme aikamme lapsia. Ennen välittäminen suoja, vaatteet ja ruoka. Äitisi osoittaa välittämistä omien kykyjensä mukaan.
Olen 40 v, lapseni on yliopistossa. Pakkaan hälle lähtiessä ruokaa mukaan ja välillä sujahtaa villasukkaa ja säärystimet. Halaan ja lepertelen pehmoisia. Kunnioitan lastani, eikä nämä hellyydenosoitukset sitä nakerra mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun pysähtyy miettimään tulevatko ne omat puheet ja teot vanhemman vai tasavertaisen aikuisen roolista, ollaan jo pitkällä. Ei sitä muidenkaan aikuisten ihmisten elämään puututa miten sattuu, kommentoida tai vaadita selvityksiä tekemisistä.
Jotenkin aikuinen ei ole aikuinen jos loukkaantuu jostain äidin "kunhan puhun" puheista. Meillä se on ainakin vitsi, kaipa nuo 50 plus miinus hämmästyisivät jos en muistaisi kysellä onko lämmintä päällä ja renkaat vaihdettu ja ajakaa varovasti.
Näköjään on sitten feikki -aikuisia joiden vanhempiennpitää heitä puhutella kuin räjähdysherkkää ruutitynnyriä. ( ja jos on vanhempien rahoista riippuvainen, ehkä sitten pitää kestää halvat ruokaohjeet tai Fidan kirpparin mainostaminen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sehän on hyvä, että sulla on joku, joka neuvoo. Itsessäsi on vikaa. Kiittämätön.
Onko pyytämättä neuvominen pyyteetöntä auttamista vai vallankäyttöä/holhoamista?
Toki ymmärrän, että napanuora pitää katkaista, mutta äiti on aina äiti, eikä tarkoita pahaa kysymyksellään. Kannattaa varmaan miettiä miksi ottaa noin kovasti päähän tuollaiset kysymykset.
Niin mietinkin ja pistin äitinikin miettimään. Kysyin häneltä, että eikö hän ymmärrä, että on loukkaavaa kysellä kuin pikkulapselta onko tehty sitä tai tätä. Että haluaako hän, että taannun seurassaan lapseksi. Että onko hänestä ok, että meillä ei nyt aikuisina ole kahden aikuisen ihmisen suhdetta, vaan hän päsmäröi suhdetta pyrkimällä osoittamaan "aikuisuuttaan" suhteessa minuun. Että eikö häntä kiinnosta aidosti mitä minulle kuuluu, vaan haluaa käyttää keskustelumme ylhäältä alas puhumiseen.
Kysyin myös, kokeeko hän todella, että nämä aikuisena kysellyt villahousukysymykset paikkaavat sitä, että lapsena kuljin talvella kesäkengissä.
Kumma kyllä, äitiäni ei kiinnostanutkaan miettiä, miksi nämä kysymykseni ottivat niin kovasti päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toki ymmärrän, että napanuora pitää katkaista, mutta äiti on aina äiti, eikä tarkoita pahaa kysymyksellään. Kannattaa varmaan miettiä miksi ottaa noin kovasti päähän tuollaiset kysymykset.
Niin mietinkin ja pistin äitinikin miettimään. Kysyin häneltä, että eikö hän ymmärrä, että on loukkaavaa kysellä kuin pikkulapselta onko tehty sitä tai tätä. Että haluaako hän, että taannun seurassaan lapseksi. Että onko hänestä ok, että meillä ei nyt aikuisina ole kahden aikuisen ihmisen suhdetta, vaan hän päsmäröi suhdetta pyrkimällä osoittamaan "aikuisuuttaan" suhteessa minuun. Että eikö häntä kiinnosta aidosti mitä minulle kuuluu, vaan haluaa käyttää keskustelumme ylhäältä alas puhumiseen.
Kysyin myös, kokeeko hän todella, että nämä aikuisena kysellyt villahousukysymykset paikkaavat sitä, että lapsena kuljin talvella kesäkengissä.
Kumma kyllä, äitiäni ei kiinnostanutkaan miettiä, miksi nä
Olipa hyvä kirjoitus. Ei meilläkään äiti vastaa ainoaankaan kysymykseen, mitä olen lapsuudesta tehnyt. Alkaa huutamaan tai vaikeroimaan. Niinpä usein jätän vaan vastaamatta, kun soittaa. Keskusteluksi sitä kun ei voi kutsua sitä, että kysellään, onko mulla isoa luottokorttivelkaa (ei ole, hänellä itsellään on ollut) ja olenko maksanut sähkölaskun. Outoja kysymyksiä olisi kenen tahansa esittämänä.
Nii. kyllä 40-vuotiaan pitää pistää äiti tiukoille, joka puhelussa, vaatia anteeksipyyntöä kaikesta mahdollisesta jos ei oo ollut just rahaa ostaa jotain kimpettä.
Tai välit poikki jos äiti ei myönnä miten huonosti kohdeltu lapsi olin ja miten väärä äiti hän on nytkin. Oonhan feikki-aikuinen, en kestä vanhaa ihmistä .
Tein tuon saman omalle äidille, kielsin soittamasta. Eipä ole sen jälkeen oltu yhteyksissä.
Viime elokuussa tuli kutsu perukirjoitukseen, en mennyt. Jälkikäteen sain tietää, että en saanut perintöä, koska en vaatinut lakiosaa. Äiti oli niin kiero, että testamenttasi kaiken siskolle eikä kukaan kertonut, että mitään ei saa, jos ei vaadi. Sisko samanlainen kuin äiti, ei anna euroakaan, vaikka sai 2 kesämökkiä ja ison rivitalokämpän.
Vierailija kirjoitti:
Tein tuon saman omalle äidille, kielsin soittamasta. Eipä ole sen jälkeen oltu yhteyksissä.
Viime elokuussa tuli kutsu perukirjoitukseen, en mennyt. Jälkikäteen sain tietää, että en saanut perintöä, koska en vaatinut lakiosaa. Äiti oli niin kiero, että testamenttasi kaiken siskolle eikä kukaan kertonut, että mitään ei saa, jos ei vaadi. Sisko samanlainen kuin äiti, ei anna euroakaan, vaikka sai 2 kesämökkiä ja ison rivitalokämpän.
Semmosta aikuisen käytöstä ja tietämistä. Ois jonkun tarvinnut sinua neuvoa asioissa jotka yleensä aikuinen tietää.
Niin käy ettei tiedä mistään mitään kun ei koskaan ees kuuntele aikuisia ja pitää vanhempiensa tietoja ja puheita typerimä eikä haluaa kuulla eikä oppia mitään. Eikä ees netistä osaa hakea tietoa kun ois rintaperillinen.
Ja aikuisuudella täällä mellastetaan. Huhhuh
Mulla sama kokemus. Lapsena ei kyselty mitään tai puututtu mihinkään. Isä sai hakata ihan vapaasti. Nukuin usein metsässä tän takia, ei kyselty perään vaikka oisin ollu viikon poissa kotoa.
Heti kun muutin pois kotoa alkoikin kiinnostaa. Kysellään tyyliin osaanko sitoa kengän nauhat, kuljenko bikineissä pakkasella.
Eniten tässä surettaa kohtaamattomuus. Joskus toivoin, että äidin kanssa voisi jutella niitä näitä, kaksi aikuista keskenään. Sittemmin olen jo luopunut toivosta. Äitini mielestä olen kehitysvammainen lapsi ja sillä sipuli, se ei muuksi muutu. Hoidan silti iäkkään äitini asioita, moraalini ei muuhun taivu. Muut sisarukseni ovat katkaisseet välit äitiin. Suruni ja lapsuuteni olen käsitellyt terapiassa.