Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Koiruli kävi tänään  tutustumassa mun kissaani.  Koirulin osalta se oli rakkautta ensisilmäyksellä, mun kissani tarvitsi noin 15 minuutin harkinta-ajan. Mutta sitten sekin rakastui.  Koiruli onkin isompi kuin mitä kuvien perusteella oletin, mutta samankokoinen kuin mun keväällä Sateenkaarisillalle siirtynyt koirani. Poikanikin oli täällä tutustumassa koiruliin ja kävi juuri kuten arvasinkin. Koirulille mun poikani oli välittömästi "next to God".  Mietitään tätä nyt kuitenkin yön yli. Jos olisin täysin terve, niin koirulihan olisi jäänyt mulle jo tänään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa tuulinen ja tunteikas päivä. Pyhäinpäivä edessä ja odotuksessa, meille tulee taas perinteen mukaan vieraita sukulaisia ja ystäviä. Se on ollut perinteenä jo omassa lapsuudessa kotons vsnhempien ja suvun kanssa. Joskus ärsytti kun ei päässyt ystävien kanssa mihinkään, meillä oli totuttu rauhoittamaan pyhäinpäivä omalle perheelle. Toivoisi että muutkin ihmiset vielä nykyään viettäisivät pyhäinpäivää yhtä juhlavasti.

Kukkia pitäisi laittaa talveksi haudoille, perinteisesti ollut kanervat ja havuja. Apea mieli kun joutuu taas huomaamaan miten eri elämän tilanteessa on muihin saman ikäisiin verrattuna. Ystävillä on vanhemmat elossa mutta minulla ei, he kuolivat jo kauan sitten kun olin nuori. Syksyllä näihin aikoihin suru ja ikävä nostaa tunteet pintaan kun on perhejuhlia mm. pyhäinpäivä ja isänpäivä. Myönnän olevani kateellinen heille jotka saavat elää aikuisenakin vanhempiensa kanssa mutta toisaalta uskon että nämä kokemukset myös vahvistaa.

Ehkä ei kannata verrata omaa perhettään toisten perheisiin. Perheitä on niin erilaisia eikä se ole ratkaisevaa ketä niihin kuuluu vaan se mitä niissä on. Vaikka sinusta tuntuisi että ystäväsi olisivat eri elämäntilanteessa kuin sinä ei asia välttämättä ole niin, todennäköisesti hekin ovat kokeneet asioita ja menetyksiä joista sinä taas et tiedä mitään. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, voit olla kiitollinen siitä ja ajatella mitrn onnekas olet.

En usko että tätä voisi ymmärtää ellei tätä ole kokenut. On aivan eri juttu elää aikuiseksi saakka ja edelleen aikuisena vanhempien ollessa elossa kuin joutua hyvästelemään vanhemmat liian varhain. Elämän tilanteet ovat siis aivan erilaiset meillä jotka olemme joutuneet kokemään elämän raskaimmat menetykset kuin heillä joiden ainoa menetys on ehkä isovanhempien kuolema. Kun kohtaa läheisten kuoleman nuorena on ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin ja siksi uskon että vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vahvempia.

Voithan sä siinä marttyyrina rypeä, mutta sua ei vaurioitaneet kaltoinkohtelevat vanhemmat vuosikymmeniä. Vertailut on turhia.

Kaltoinkohtelu on surullista ja väärin mutta aivan eri asia kuin vanhempien kuolema. Kuoleman jälkeen kun ei ole enää mahdollisuutta sopia riitoja eikä mitään muutakaan.

Hyväksikäyttöä ei voi sopia, lapsi ei voi sopia sellaista, joka pilaa hänen koko elämänsä. Et taida tietää todellisista perhehelveteistä mitään.

Eikä tarvitse edes olla mitään niin radikaalia tapahtumaa. Esimerkiksi lapsena kotona koettu isän arvaamaton käytös, mitättömistä asioista suuttuminen ja raivokohtaukset, toisaalta mykkäkoulu ja lapsen syyllistäminen, saattaa olla todella pelottavaa. Ei lapsen kuulu elää jatkuvassa hälytysvalmiudessa peläten että mitä tapahtuu, millä tuulella isä sattuu olemaan. Se saa kokemaan olon turvattomaksi. Ja näistä kotioloista ei välttämättä tiedä kukaan tai mikään taho.

Toki myös vanhempien kuolema ja orvoksi jääminen voi aiheuttaa pelkoa ja turvattomuutta sen menetyksen ja surun lisäksi, mutta heillähän tilanne on ihan toinen, he eivät ole joutuneet kokemaan vuosikausien pelkoa kotona. Orvoksi jääneet alaikäiset päätyvät myös yleensä lastensuojelun asiakkaiksi, missä kyllä huolehditaan siitä että kotiolot sinne minne heidät sijoitetaan, yleensä sukulaisille, on ok. Apua ja terapiaa saavat varmasti myös.

Vanhempansa menettäneet saavat tukea myös esim. kirkolta ja sukulaisilta. Apu tulee välittömästi. 

Munankuorilla kävelevä lapsi ei saa tukea, tuskin voi kenellekään kertoa ja jos uskaltaa, uskooko kukaan kun vanhempien kulissi pitää ja lähipiirillekin näyttäydytään maailman parhaimpina vanhempina. Suljettujun ovien takana on toinen meno. Hyljeksintää, alistamista, eristämistä, väheksymistä. Nuo on vaikea korjata myöhemmin terapiassa ja tietysti omalla kustannuksellaan. Itsetunto nollassa koko aikuisiän, kaikki vastoinkäymiset eivät kasvata eivätkä tee vahvemmaksi.

Minulle taas suututtiin, kun kerroin koulussa yhdelle opettajalle siitä mitä meillä kotona tapahtuu. Siis tämä opettaja suuttui, alkoi huutaa, että ei kukaan niille sinun kotiasioille voi mitään ja miten voit sanoa noin, ajattelepa Pirjolipäivikkiä jonka molemmat vanhemmat on kuolleet, sinulla sentään on vanhemmat, olisit kiitollinen. Lopputuloksena hänen mielestään minun olisi ihan pitänyt pyytää anteeksi että puhuin asiasta. Ja tapahtui ihan 2000-luvulla, ehkä 2005 tai 2006.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa tuulinen ja tunteikas päivä. Pyhäinpäivä edessä ja odotuksessa, meille tulee taas perinteen mukaan vieraita sukulaisia ja ystäviä. Se on ollut perinteenä jo omassa lapsuudessa kotons vsnhempien ja suvun kanssa. Joskus ärsytti kun ei päässyt ystävien kanssa mihinkään, meillä oli totuttu rauhoittamaan pyhäinpäivä omalle perheelle. Toivoisi että muutkin ihmiset vielä nykyään viettäisivät pyhäinpäivää yhtä juhlavasti.

Kukkia pitäisi laittaa talveksi haudoille, perinteisesti ollut kanervat ja havuja. Apea mieli kun joutuu taas huomaamaan miten eri elämän tilanteessa on muihin saman ikäisiin verrattuna. Ystävillä on vanhemmat elossa mutta minulla ei, he kuolivat jo kauan sitten kun olin nuori. Syksyllä näihin aikoihin suru ja ikävä nostaa tunteet pintaan kun on perhejuhlia mm. pyhäinpäivä ja isänpäivä. Myönnän olevani kateellinen heille jotka saavat elää aikuisenakin vanhempiensa kanssa mutta toisaalta uskon että nämä kokemukset myös vahvistaa.

Ehkä ei kannata verrata omaa perhettään toisten perheisiin. Perheitä on niin erilaisia eikä se ole ratkaisevaa ketä niihin kuuluu vaan se mitä niissä on. Vaikka sinusta tuntuisi että ystäväsi olisivat eri elämäntilanteessa kuin sinä ei asia välttämättä ole niin, todennäköisesti hekin ovat kokeneet asioita ja menetyksiä joista sinä taas et tiedä mitään. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, voit olla kiitollinen siitä ja ajatella mitrn onnekas olet.

En usko että tätä voisi ymmärtää ellei tätä ole kokenut. On aivan eri juttu elää aikuiseksi saakka ja edelleen aikuisena vanhempien ollessa elossa kuin joutua hyvästelemään vanhemmat liian varhain. Elämän tilanteet ovat siis aivan erilaiset meillä jotka olemme joutuneet kokemään elämän raskaimmat menetykset kuin heillä joiden ainoa menetys on ehkä isovanhempien kuolema. Kun kohtaa läheisten kuoleman nuorena on ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin ja siksi uskon että vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vahvempia.

Voithan sä siinä marttyyrina rypeä, mutta sua ei vaurioitaneet kaltoinkohtelevat vanhemmat vuosikymmeniä. Vertailut on turhia.

Kaltoinkohtelu on surullista ja väärin mutta aivan eri asia kuin vanhempien kuolema. Kuoleman jälkeen kun ei ole enää mahdollisuutta sopia riitoja eikä mitään muutakaan.

Hyväksikäyttöä ei voi sopia, lapsi ei voi sopia sellaista, joka pilaa hänen koko elämänsä. Et taida tietää todellisista perhehelveteistä mitään.

Ne pahoinpitelevät ja hyväksikäyttävät alkoholistivanhemmat  saattaa myös kuolla nuorina. Sitten jää lapset traumoineen orpoina vielä laitoskierteeseen. Revi sitten siitä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Koiruli kävi tänään  tutustumassa mun kissaani.  Koirulin osalta se oli rakkautta ensisilmäyksellä, mun kissani tarvitsi noin 15 minuutin harkinta-ajan. Mutta sitten sekin rakastui.  Koiruli onkin isompi kuin mitä kuvien perusteella oletin, mutta samankokoinen kuin mun keväällä Sateenkaarisillalle siirtynyt koirani. Poikanikin oli täällä tutustumassa koiruliin ja kävi juuri kuten arvasinkin. Koirulille mun poikani oli välittömästi "next to God".  Mietitään tätä nyt kuitenkin yön yli. Jos olisin täysin terve, niin koirulihan olisi jäänyt mulle jo tänään. 

Hieno homma. Taitaa koiruli tulla taloon :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa tuulinen ja tunteikas päivä. Pyhäinpäivä edessä ja odotuksessa, meille tulee taas perinteen mukaan vieraita sukulaisia ja ystäviä. Se on ollut perinteenä jo omassa lapsuudessa kotons vsnhempien ja suvun kanssa. Joskus ärsytti kun ei päässyt ystävien kanssa mihinkään, meillä oli totuttu rauhoittamaan pyhäinpäivä omalle perheelle. Toivoisi että muutkin ihmiset vielä nykyään viettäisivät pyhäinpäivää yhtä juhlavasti.

Kukkia pitäisi laittaa talveksi haudoille, perinteisesti ollut kanervat ja havuja. Apea mieli kun joutuu taas huomaamaan miten eri elämän tilanteessa on muihin saman ikäisiin verrattuna. Ystävillä on vanhemmat elossa mutta minulla ei, he kuolivat jo kauan sitten kun olin nuori. Syksyllä näihin aikoihin suru ja ikävä nostaa tunteet pintaan kun on perhejuhlia mm. pyhäinpäivä ja isänpäivä. Myönnän olevani kateellinen heille jotka saavat elää aikuisenakin vanhempiensa kanssa mutta toisaalta uskon että nämä kokemukset myös vahvistaa.

Ehkä ei kannata verrata omaa perhettään toisten perheisiin. Perheitä on niin erilaisia eikä se ole ratkaisevaa ketä niihin kuuluu vaan se mitä niissä on. Vaikka sinusta tuntuisi että ystäväsi olisivat eri elämäntilanteessa kuin sinä ei asia välttämättä ole niin, todennäköisesti hekin ovat kokeneet asioita ja menetyksiä joista sinä taas et tiedä mitään. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, voit olla kiitollinen siitä ja ajatella mitrn onnekas olet.

En usko että tätä voisi ymmärtää ellei tätä ole kokenut. On aivan eri juttu elää aikuiseksi saakka ja edelleen aikuisena vanhempien ollessa elossa kuin joutua hyvästelemään vanhemmat liian varhain. Elämän tilanteet ovat siis aivan erilaiset meillä jotka olemme joutuneet kokemään elämän raskaimmat menetykset kuin heillä joiden ainoa menetys on ehkä isovanhempien kuolema. Kun kohtaa läheisten kuoleman nuorena on ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin ja siksi uskon että vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vahvempia.

Voithan sä siinä marttyyrina rypeä, mutta sua ei vaurioitaneet kaltoinkohtelevat vanhemmat vuosikymmeniä. Vertailut on turhia.

Kaltoinkohtelu on surullista ja väärin mutta aivan eri asia kuin vanhempien kuolema. Kuoleman jälkeen kun ei ole enää mahdollisuutta sopia riitoja eikä mitään muutakaan.

Hyväksikäyttöä ei voi sopia, lapsi ei voi sopia sellaista, joka pilaa hänen koko elämänsä. Et taida tietää todellisista perhehelveteistä mitään.

Eikä tarvitse edes olla mitään niin radikaalia tapahtumaa. Esimerkiksi lapsena kotona koettu isän arvaamaton käytös, mitättömistä asioista suuttuminen ja raivokohtaukset, toisaalta mykkäkoulu ja lapsen syyllistäminen, saattaa olla todella pelottavaa. Ei lapsen kuulu elää jatkuvassa hälytysvalmiudessa peläten että mitä tapahtuu, millä tuulella isä sattuu olemaan. Se saa kokemaan olon turvattomaksi. Ja näistä kotioloista ei välttämättä tiedä kukaan tai mikään taho.

Toki myös vanhempien kuolema ja orvoksi jääminen voi aiheuttaa pelkoa ja turvattomuutta sen menetyksen ja surun lisäksi, mutta heillähän tilanne on ihan toinen, he eivät ole joutuneet kokemaan vuosikausien pelkoa kotona. Orvoksi jääneet alaikäiset päätyvät myös yleensä lastensuojelun asiakkaiksi, missä kyllä huolehditaan siitä että kotiolot sinne minne heidät sijoitetaan, yleensä sukulaisille, on ok. Apua ja terapiaa saavat varmasti myös.

Vanhempansa menettäneet saavat tukea myös esim. kirkolta ja sukulaisilta. Apu tulee välittömästi. 

Munankuorilla kävelevä lapsi ei saa tukea, tuskin voi kenellekään kertoa ja jos uskaltaa, uskooko kukaan kun vanhempien kulissi pitää ja lähipiirillekin näyttäydytään maailman parhaimpina vanhempina. Suljettujun ovien takana on toinen meno. Hyljeksintää, alistamista, eristämistä, väheksymistä. Nuo on vaikea korjata myöhemmin terapiassa ja tietysti omalla kustannuksellaan. Itsetunto nollassa koko aikuisiän, kaikki vastoinkäymiset eivät kasvata eivätkä tee vahvemmaksi.

Minulle taas suututtiin, kun kerroin koulussa yhdelle opettajalle siitä mitä meillä kotona tapahtuu. Siis tämä opettaja suuttui, alkoi huutaa, että ei kukaan niille sinun kotiasioille voi mitään ja miten voit sanoa noin, ajattelepa Pirjolipäivikkiä jonka molemmat vanhemmat on kuolleet, sinulla sentään on vanhemmat, olisit kiitollinen. Lopputuloksena hänen mielestään minun olisi ihan pitänyt pyytää anteeksi että puhuin asiasta. Ja tapahtui ihan 2000-luvulla, ehkä 2005 tai 2006.

Ei lapsia ja nuoria kyetä kohtaamaan kouluissa eikä oikein missään. Paetaan moraalisaarnojen ja vale-empatian taakse. Ei ole osaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa tuulinen ja tunteikas päivä. Pyhäinpäivä edessä ja odotuksessa, meille tulee taas perinteen mukaan vieraita sukulaisia ja ystäviä. Se on ollut perinteenä jo omassa lapsuudessa kotons vsnhempien ja suvun kanssa. Joskus ärsytti kun ei päässyt ystävien kanssa mihinkään, meillä oli totuttu rauhoittamaan pyhäinpäivä omalle perheelle. Toivoisi että muutkin ihmiset vielä nykyään viettäisivät pyhäinpäivää yhtä juhlavasti.

Kukkia pitäisi laittaa talveksi haudoille, perinteisesti ollut kanervat ja havuja. Apea mieli kun joutuu taas huomaamaan miten eri elämän tilanteessa on muihin saman ikäisiin verrattuna. Ystävillä on vanhemmat elossa mutta minulla ei, he kuolivat jo kauan sitten kun olin nuori. Syksyllä näihin aikoihin suru ja ikävä nostaa tunteet pintaan kun on perhejuhlia mm. pyhäinpäivä ja isänpäivä. Myönnän olevani kateellinen heille jotka saavat elää aikuisenakin vanhempiensa kanssa mutta toisaalta uskon että nämä kokemukset myös vahvistaa.

Ehkä ei kannata verrata omaa perhettään toisten perheisiin. Perheitä on niin erilaisia eikä se ole ratkaisevaa ketä niihin kuuluu vaan se mitä niissä on. Vaikka sinusta tuntuisi että ystäväsi olisivat eri elämäntilanteessa kuin sinä ei asia välttämättä ole niin, todennäköisesti hekin ovat kokeneet asioita ja menetyksiä joista sinä taas et tiedä mitään. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, voit olla kiitollinen siitä ja ajatella mitrn onnekas olet.

En usko että tätä voisi ymmärtää ellei tätä ole kokenut. On aivan eri juttu elää aikuiseksi saakka ja edelleen aikuisena vanhempien ollessa elossa kuin joutua hyvästelemään vanhemmat liian varhain. Elämän tilanteet ovat siis aivan erilaiset meillä jotka olemme joutuneet kokemään elämän raskaimmat menetykset kuin heillä joiden ainoa menetys on ehkä isovanhempien kuolema. Kun kohtaa läheisten kuoleman nuorena on ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin ja siksi uskon että vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vahvempia.

Jokainen kokee menetykset yksilöllisesti omien voimavarojensa mukaan. Joku selviää helpommin, toisella menee aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas eilen kaikenlaista! Iltapäivällä iski tajuton vatsakipu, kylmä hiki valui, jalat ei meinannu kantaa.

Mies soitti ensihoidon paikalle. Hyvin tutkivat, sydänfilmi, verenpaine, verensokeri.

Ei mitään hälyttävää ja kipukin laantui pikkuhiljaa.  Jäin kotiin kun olo helpottui.

Alkuyöstä soitin siihen terveydenarviointinumeroon kun kipu tuntui yltyvän. Ohjeisti ottamaan vahvan Panadolin,

sillä helpottikin että sain jotenkin nukutuksi.

Aamulla soitin terveysasemalle jossa konsultoitiin lääkäriä. Seurailen tilannetta. Imodiumia hain apteekista ja tämä päivä paastoten mustikkakeiton voimalla.

No ainakin suolennmutkat tyhjenivät perusteellisesti. Tähän asti olen ollut perusterve niin vähän säikäytti tuo

kipukohtaus.

Parempaa viikkoa teille muille toivotan!

Toipumista sinulle. Täällä on taas änkyräviestejä, kellä on kurjempaa...

... en jaksa lukea. Koitetaan pärjätä.

Ja yksi änkyrä-nimittelijäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa tuulinen ja tunteikas päivä. Pyhäinpäivä edessä ja odotuksessa, meille tulee taas perinteen mukaan vieraita sukulaisia ja ystäviä. Se on ollut perinteenä jo omassa lapsuudessa kotons vsnhempien ja suvun kanssa. Joskus ärsytti kun ei päässyt ystävien kanssa mihinkään, meillä oli totuttu rauhoittamaan pyhäinpäivä omalle perheelle. Toivoisi että muutkin ihmiset vielä nykyään viettäisivät pyhäinpäivää yhtä juhlavasti.

Kukkia pitäisi laittaa talveksi haudoille, perinteisesti ollut kanervat ja havuja. Apea mieli kun joutuu taas huomaamaan miten eri elämän tilanteessa on muihin saman ikäisiin verrattuna. Ystävillä on vanhemmat elossa mutta minulla ei, he kuolivat jo kauan sitten kun olin nuori. Syksyllä näihin aikoihin suru ja ikävä nostaa tunteet pintaan kun on perhejuhlia mm. pyhäinpäivä ja isänpäivä. Myönnän olevani kateellinen heille jotka saavat elää aikuisenakin vanhempiensa kanssa mutta toisaalta uskon että nämä kokemukset myös vahvistaa.

Ehkä ei kannata verrata omaa perhettään toisten perheisiin. Perheitä on niin erilaisia eikä se ole ratkaisevaa ketä niihin kuuluu vaan se mitä niissä on. Vaikka sinusta tuntuisi että ystäväsi olisivat eri elämäntilanteessa kuin sinä ei asia välttämättä ole niin, todennäköisesti hekin ovat kokeneet asioita ja menetyksiä joista sinä taas et tiedä mitään. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, voit olla kiitollinen siitä ja ajatella mitrn onnekas olet.

En usko että tätä voisi ymmärtää ellei tätä ole kokenut. On aivan eri juttu elää aikuiseksi saakka ja edelleen aikuisena vanhempien ollessa elossa kuin joutua hyvästelemään vanhemmat liian varhain. Elämän tilanteet ovat siis aivan erilaiset meillä jotka olemme joutuneet kokemään elämän raskaimmat menetykset kuin heillä joiden ainoa menetys on ehkä isovanhempien kuolema. Kun kohtaa läheisten kuoleman nuorena on ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin ja siksi uskon että vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vahvempia.

Voithan sä siinä marttyyrina rypeä, mutta sua ei vaurioitaneet kaltoinkohtelevat vanhemmat vuosikymmeniä. Vertailut on turhia.

Kaltoinkohtelu on surullista ja väärin mutta aivan eri asia kuin vanhempien kuolema. Kuoleman jälkeen kun ei ole enää mahdollisuutta sopia riitoja eikä mitään muutakaan.

Hyväksikäyttöä ei voi sopia, lapsi ei voi sopia sellaista, joka pilaa hänen koko elämänsä. Et taida tietää todellisista perhehelveteistä mitään.

Ne pahoinpitelevät ja hyväksikäyttävät alkoholistivanhemmat  saattaa myös kuolla nuorina. Sitten jää lapset traumoineen orpoina vielä laitoskierteeseen. Revi sitten siitä.

Orpoja ei yleensä sijoiteta laitokseen vaan sukulaisille, toki orvon lapsen pärjäämisen perheessä arvioi ne sijoittavat sosiaaliviranomaiset. Saattaapa käydä niinkin, että sitten elämä vasta helpottuukin. Lääkeriippuvainen lääkkeiden väärinkäyttäjä, hermostuva ja arvaamattomasti käyttäytyvä isäpuoli kuoli sydäriin kun olin 11v. Sitten kotona olikin taas normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa tuulinen ja tunteikas päivä. Pyhäinpäivä edessä ja odotuksessa, meille tulee taas perinteen mukaan vieraita sukulaisia ja ystäviä. Se on ollut perinteenä jo omassa lapsuudessa kotons vsnhempien ja suvun kanssa. Joskus ärsytti kun ei päässyt ystävien kanssa mihinkään, meillä oli totuttu rauhoittamaan pyhäinpäivä omalle perheelle. Toivoisi että muutkin ihmiset vielä nykyään viettäisivät pyhäinpäivää yhtä juhlavasti.

Kukkia pitäisi laittaa talveksi haudoille, perinteisesti ollut kanervat ja havuja. Apea mieli kun joutuu taas huomaamaan miten eri elämän tilanteessa on muihin saman ikäisiin verrattuna. Ystävillä on vanhemmat elossa mutta minulla ei, he kuolivat jo kauan sitten kun olin nuori. Syksyllä näihin aikoihin suru ja ikävä nostaa tunteet pintaan kun on perhejuhlia mm. pyhäinpäivä ja isänpäivä. Myönnän olevani kateellinen heille jotka saavat elää aikuisenakin vanhempiensa kanssa mutta toisaalta uskon että nämä kokemukset myös vahvistaa.

Ehkä ei kannata verrata omaa perhettään toisten perheisiin. Perheitä on niin erilaisia eikä se ole ratkaisevaa ketä niihin kuuluu vaan se mitä niissä on. Vaikka sinusta tuntuisi että ystäväsi olisivat eri elämäntilanteessa kuin sinä ei asia välttämättä ole niin, todennäköisesti hekin ovat kokeneet asioita ja menetyksiä joista sinä taas et tiedä mitään. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, voit olla kiitollinen siitä ja ajatella mitrn onnekas olet.

En usko että tätä voisi ymmärtää ellei tätä ole kokenut. On aivan eri juttu elää aikuiseksi saakka ja edelleen aikuisena vanhempien ollessa elossa kuin joutua hyvästelemään vanhemmat liian varhain. Elämän tilanteet ovat siis aivan erilaiset meillä jotka olemme joutuneet kokemään elämän raskaimmat menetykset kuin heillä joiden ainoa menetys on ehkä isovanhempien kuolema. Kun kohtaa läheisten kuoleman nuorena on ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin ja siksi uskon että vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vahvempia.

Huomaatko viestistäsi, miten asetat marttyyrin kruunun päähäsi ja nostat itsesi kohtalosi vuoksi ihan toisiin sfääreihin muihin verrattuna. Sieltä sitten ylhäisestä yksinäisyydestäsi vähättelet toisten kokemuksia. Sanotaan, että kohtalon iskut tekee ihmisestä viisaamman ja auttaa  ymmärtämään muita kovia kokeneita. Aina näin ei näköjään käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa tuulinen ja tunteikas päivä. Pyhäinpäivä edessä ja odotuksessa, meille tulee taas perinteen mukaan vieraita sukulaisia ja ystäviä. Se on ollut perinteenä jo omassa lapsuudessa kotons vsnhempien ja suvun kanssa. Joskus ärsytti kun ei päässyt ystävien kanssa mihinkään, meillä oli totuttu rauhoittamaan pyhäinpäivä omalle perheelle. Toivoisi että muutkin ihmiset vielä nykyään viettäisivät pyhäinpäivää yhtä juhlavasti.

Kukkia pitäisi laittaa talveksi haudoille, perinteisesti ollut kanervat ja havuja. Apea mieli kun joutuu taas huomaamaan miten eri elämän tilanteessa on muihin saman ikäisiin verrattuna. Ystävillä on vanhemmat elossa mutta minulla ei, he kuolivat jo kauan sitten kun olin nuori. Syksyllä näihin aikoihin suru ja ikävä nostaa tunteet pintaan kun on perhejuhlia mm. pyhäinpäivä ja isänpäivä. Myönnän olevani kateellinen heille jotka saavat elää aikuisenakin vanhempiensa kanssa mutta toisaalta uskon että nämä kokemukset myös vahvistaa.

Ehkä ei kannata verrata omaa perhettään toisten perheisiin. Perheitä on niin erilaisia eikä se ole ratkaisevaa ketä niihin kuuluu vaan se mitä niissä on. Vaikka sinusta tuntuisi että ystäväsi olisivat eri elämäntilanteessa kuin sinä ei asia välttämättä ole niin, todennäköisesti hekin ovat kokeneet asioita ja menetyksiä joista sinä taas et tiedä mitään. Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, voit olla kiitollinen siitä ja ajatella mitrn onnekas olet.

En usko että tätä voisi ymmärtää ellei tätä ole kokenut. On aivan eri juttu elää aikuiseksi saakka ja edelleen aikuisena vanhempien ollessa elossa kuin joutua hyvästelemään vanhemmat liian varhain. Elämän tilanteet ovat siis aivan erilaiset meillä jotka olemme joutuneet kokemään elämän raskaimmat menetykset kuin heillä joiden ainoa menetys on ehkä isovanhempien kuolema. Kun kohtaa läheisten kuoleman nuorena on ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin ja siksi uskon että vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneet ovat vahvempia.

Voithan sä siinä marttyyrina rypeä, mutta sua ei vaurioitaneet kaltoinkohtelevat vanhemmat vuosikymmeniä. Vertailut on turhia.

Kaltoinkohtelu on surullista ja väärin mutta aivan eri asia kuin vanhempien kuolema. Kuoleman jälkeen kun ei ole enää mahdollisuutta sopia riitoja eikä mitään muutakaan.

Hyväksikäyttöä ei voi sopia, lapsi ei voi sopia sellaista, joka pilaa hänen koko elämänsä. Et taida tietää todellisista perhehelveteistä mitään.

Ne pahoinpitelevät ja hyväksikäyttävät alkoholistivanhemmat  saattaa myös kuolla nuorina. Sitten jää lapset traumoineen orpoina vielä laitoskierteeseen. Revi sitten siitä.

Orpoja ei yleensä sijoiteta laitokseen vaan sukulaisille, toki orvon lapsen pärjäämisen perheessä arvioi ne sijoittavat sosiaaliviranomaiset. Saattaapa käydä niinkin, että sitten elämä vasta helpottuukin. Lääkeriippuvainen lääkkeiden väärinkäyttäjä, hermostuva ja arvaamattomasti käyttäytyvä isäpuoli kuoli sydäriin kun olin 11v. Sitten kotona olikin taas normaalia.

Laitospainotteisuus johtuu lastensuojelun resurssipulasta ja osin rakenteellisista syistä. Myös sijoitettavien moniongelmaisuus vaikuttaa.  Tarkoitin tuolla viestillä vastata siihen, kun joku korosti, ettei mikään ole niin kauheaa kuin menettää vanhempansa nuorena. Vaikka olisi huonotkin vanhemmat, hänen mielestään olisi hyvä kun saa heidät pitää aikuisenakin. Ei mikään takaa, että ne huonot vanhemmat pysyy elossa, sitten on lapsilla vielä traumat niskassa, kun heidän jälkeensä joutuu sijoitukseen, jonka laadusta ei välttämättä ole mitään takuita, kuten uutisia voi lukea. Järjetöntä kilpailla tällaisilla asioilla 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyhäinpäiväkin taitaa olla nykyään somejuhla. Postataan someen julkaisuja hautakivistä ja kynttilöistä haudoilla, viime vuonna yksi tuttava julkaisi videon missä itkee vanhempiensa haudalla. Toki jokainen saa julkaista mitä haluaa, mutta joskus sitä miettii että missä menee raja näillä ihmisillä.

Mitä vaan somehuomion vuoksi

Se on Pyhäinmiestenpäivä ja somehuoraaminen on tullut jäädäkseen ihmiskunnan loppuun, eimen.