Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Vierailija kirjoitti:

Tosi syksyinen päivä! Vettä satoi, tuuli heitteli keltaisia koivun lehtiä.

Sisällä oltiin, onneksi lukemista riittää.

Nyt on täällä ollut puhetta kuolemasta.

Itse haluan tuhkauksen ja uurnan tänne syntymäkuntani kauniille hautausmaalle.

Olen vannottanut miestäni että jos minä kuolen ensin niin haluan kuolinilmoituksen paikallislehteen. Vaikka eipä siinä vaiheessa itse tiedä toteutuuko tuo.

Nyt unta palloon- hyvää yötä.

Hyvää yötä sade- ja poutaihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelin tuota murheiden määrää, toiset kysyy, miten pärjäät, kuinka selvisit? Silloin, kun tilanne on päällä, sitä vaan pärjää. Kun on pakko. Toimii vähän kuin robotti, hoitaa hautajaiset, perukirjoitukset, kaikki tarvittava. Sit ehkä herää kuin horteesta, ihmettelee itsekin, miten kykenin kaikkeen.

Niinhän sitä sanotaan, ettei kellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Kyllä annetaan, moni murtuu!

Tulee mieleen muotisana resilienssi, olisko suomeksi joku kestokyky. Se on eri ihmisillä erilainen. Riippuu taustasta ja elämänkokemuksista. Jos kestokykyä on, vastoinkäymiset ja niistä selviäminen opettaa ja vahvistaa. Jollei ole, ne lannistaa.

Sanoisin tässä, että tähänkin turtuu. Minä kestin aikoinaan melko hyvin ja sitten lopulta väsyin kaikkeen ja liika oli liikaa. Näin sitä voi kestää sillä hetkellä hyvin, kun on pakko ja myöhemmin huomata kaiken vaikutuksen. Itselläni näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musiikista jos vielä kertaan kirjoittaa niin se on tavallaan minulle myös olemassa olemista ja ääntä tänne hiljaiseen elämääni. Jotain sellaista tunnetta, että saan kokea iloa ja hyvää mieltä tuon kautta. Lapsesta saakka näin. Minua rauhoittaa oikeastaan sellainen musiikki (metalli yms) mikä taas joillekin on melua ja meteliä. Parasta on juuri tuollainen ja iltaisin jos tuollaista laittaa soimaan niin se toimii parhaiten. Surua aiheuttaa joku lapsuuden biisi yms joka tuo vaan muistoja menneestä ehkä paremmasta elämästä. 

Mä harvoin kuuntelen radiota. On mulla sellanen keittiössä. Mutta nykyisin, kun on älyluurit, voi kokkaillessa kuunnella vaikka podcasteja. Tai itse valita musiikin, mitä kuuntelee. Sinänsä toi keittiön radio on kiva, että se toimii myös paristoilla. Jos tulee sähkökatkos ja joku pahempi yhteiskunnallinen kriisitilanne, niin on osa mun nk kotivaraani. 

Mä kuuntelen musiikkia ihan fiiliksen mukaan. Sabatonhan on mun ihan suosikki. Mutta tälleen jo vähän vanhempana mummelina kuuntelen myös iskelmää. Ja nykyisin varsinkin Portion Boysia, joka tuo mun nuoruusvuosieni iskelmiä tälle vuosituhannelle. Kuuntelen mä muutakin. Il Divon "Adagio" on yksi mun lemppareista. Varsinkin silloin, kun on suruja. Sitten aina tosiaan fiiliksen mukaan. Nathan Evansin "Wellerman". Robinin "Häitä pidelly". Jesse Kaikuranta "Vielä täällä".  Johanna Kurkela "Sun särkyä anna en"

Oli ihana käydä tänä kesänä pitkästä aikaa Tuska-festareilla. 

Jesse Kaikuranta on loistava, monta hienoa biisiä ja erilainen, upea ääni. Kerrassaan hyviä sanoituksiakin on kipaleissaan.

"Kuule mun toive, mä haluan pois. Eikö aikani täynnä jo ois." Tuota kun masentuneena kuunteli ja sitä soitettiin radiossa monen monta kertaa päivässä, halusin todellakin pois, ei onnistunut yritys 1 eikä yritys 2. Olen "Vielä täällä". Sanoituksia voisi vähän miettiä, mitä ne voivat saada ihmiset haluamaan ja tuntemaan.

Tämäkin jo vähän vanhempi viesti, mutta vastaan nyt itsestäni, että minä voin kyllä kuunnella surullisia biisejä ilman, että niistä tulee ikävä olo tai ne tuovat surua. Mieluummin surullinen musiikki pukee sanoiksi ajatuksia ja auttaa minua. 

Ensimmäinen yhteinen yö ja takaapäin. Naisella oli paskaa perseessä! En vastaa enää viesteihin.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen yhteinen yö ja takaapäin. Naisella oli paskaa perseessä! En vastaa enää viesteihin.

Kuka sitä haluaa olla vanhana peräaukko auki ja jatkuvasti ripulikakat lakanoilla. Sen se teettäisi, jos antaisi panna peräaukkoon. Mieluummin vanhana terve perästä kuin viottunut perä.

Eikö resilienssi ole just niitä suojaavia ja jaksamista auttavia tekijöitä? Hyvä lapsuudessa koettu perusturvallisuus, läheisiltä saatu tuki, turvallinen ympäristö, ystävät, esimerkiksi. Ainakaan itse en ole kokenut tuota niin että vastoinkäymiset, esimerkiksi läheisten kuolemat, olisi vahvistaneet tai opettaneet mitään.