Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Hyvää tietoa tuo kaikki. Tutun leikkauksessa kävi joku fiba eikä sitä jälkeenpäin riittävän nopeasti selvitetty, vaikka valitti. Jalka osittain halvaantui. Poikkeuksellista varmasti (toivon).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen pystyy arvioimaan omat resurssinsa parhaiten itse. Voi tuntua painostavalta, jos muut neuvoo ja kehottelee asiassa, jonka tietää itsekin. Vaikka hyvää tarkoittavatkin. P sanoi kerran, että tiedostaa olevansa itse este monille jutuille elämässään. Näinhän se on meidän jokaisen kohdalla, mutta harva sen itse tiedostaa.

En tiedä olenko nyt viime aikoina todennut ettei saa neuvoa. Ehkä en nyt ainakaan ihan suoraan ole niin sanonut. Niin tiedänhän minä, että moni asia on elämässäni sellainen mikä vaikuttaa. 

En tiedä mitä viestiä tarkoitat jos muistat minun kirjoittaneen olevani este monille asioille. Ehkä olen yrittänyt selittää sitä, että olen kokemusteni summa ja se vaikuttaa ja samalla toki jos olisin esim rahakkaampi ihminen niin sanoisin hei tälle paikkakunnalle ainakin pariksi viikoksi. Se auttaisi vähän. Tai jos olisi rahakkaampi niin pistäisin omaan hyvinvointiin ja ns huviin paljon enemmän rahaa itseni vuoksi. Se voisi hieman auttaa. 

Toki mitä turhia kirjoitan. Nyt lähinnä mietin miten pärjään. Kauppaan pitäisi mennä, mutta ei saisi mennä. Viimeksi olin kaupassa pari viikkoa sitten. Mutta juu. En ole enää ehdoton viestien suhteen. Jos joku kirjoittaa jotain niin olkoon. Äitini tuskin tuosta "tointuu" ennen kuin joutuu/pääsee leikkaukseen joskus ja siitä toivottavasti kuntoutuu.

Isäni on mikä on ja häntä on toisaalta tosi vaikeaa kieltää tulemasta tänne. Tosin liikaakin lepää hänen "huvinsa" nyt pihahommissa tms täällä ja siinä, että hänellä vaan on hommia. Mitä minusta ja minulla ei ole ilmaista paikkaa mihin mennä. Isälleni tämähän on kuin lomamökille tulisi ja hyvää vaihtelua. 

Ja ei vanhempani ole ikinä minun aikanani olleet niitä iloisempia ihmisiä. Näin heillä kai pitäisi oma elämämänsäkin olla täydellistä, että naurua riittäisi. Joskus mietin millaista elämää he toivoisivat, että olisivat iloisempia. Sitä on hyvä miettiä. Tai sitten mikään ei riittäisi. 

Olet muuten Lammas tuohon viestiini liittyen oikeassa siitä, että äitini on tosi katkerakin tilanteestaan. Se korostuu ja ei osaa elää nyt tätä kaikkea ja käsitellä. Se on hänelle kova paikka. Ymmärrän senkin. 

 

Se oma rytmihäiriöni taisi olla muuten eteisvärinää.Mittasin paineet ja mittari ilmoitti tuosta jos oikein tulkitsin. Toisella kertaa myöhemmin kaikki ok. Viimeksi on vuosia sitten ollut vähän vastaavaa. Mutta juu tältä päivältä riittämiin. Sinänsä yritän toistaa tännekin kuinka arki pyörii ja teen juttuja, mutta toisaalta vähän kuin ajatus muualla kaikessa. 

Olenko p ymmärtänyt oikein, että äitisi kivut johtuvat nivelen kulumisesta, hän pääsisi tekonivelleikkaukseen mutta ei halua mennä, ja nyt kaataa kivuista johtuvat huonot fiiliksensä täysin suodattamatta sinulle? Jos näin on, niin voisiko äitiäsi kehottaa hyvänen aika kiireen vilkkaa hakeutumaan siihen leikkaukseen. Kipu on kurjaa, mutta äidilläsi on oma vastuu tehdä oma osuutensa kivun parantamiseksi, mennä leikkaukseen. 

Äitini menee leikkaukseen sitten kun hänelle se sopii. On ollut isossa leikkauksessa aikoinaan ja hänelle tosi vaikea asia tuo kaikki. Muutenkin elämämme kanssa ei kuuluta niihin ihmisiin jotka voivat toteuttaa heti kaikki asiat. Näin on pakko suunnitella joitakin juttuja jos pysytään niin ettei voida miettiä aina, että nyt toimimaan niin tai näin. 

Myös tämän leikkauksen kanssa pitää miettiä nyt, koska pärjätään paremmin sen jälkeisen ajan yms kanssa jos niin voi sanoa. En kirjoita tänne koko elämääni ja näin totean,, että meillä on kuitenkin tukiverkot ihan olemattomat ja äitini toivoisi minun auttavan. Hän jää muuten jumiin tuonne kämppäänsä. Ei pääse minnekään ja ei ole käteen joka häntä asialle tms vie. Asuu itsekin melko syrjästä. En tarkemmin kirjoita asumismuodosta yms, mutta kuitenkin.

 Ja syksyllä jos hyvin käy tulen olemaan täältä paikkakunnalta opintojen myötä pois jonkin verran. Näin en ole aina apuna jos syksyllä menisi leikkaukseen.Tämä on totuus asiaan. Olen sen joskus tänne maininnut. Jos elämä oli helppoa ja ei olisi miettimistä asioissa niin voitaisiin tehdä toisin. 

Nyt syksy on oikeastaan pahin vaihtoehto jos joutuisi menemään silloin. Isälläkin töissä tiettyjä juttuja mitkä pitävät kiinni ja edes hänestä ei ole avuksi tulemaan tänne. Sen vähän mitä apuna olisi. Tämän kaiken vuoksi tosi raskas tilanne on. Sellainen, että mietin miten selvitään tuosta ajasta kunnialla. 

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla, että nivelleikkaukset on menneet hyvin. Ei ole vielä ainakaan tarvetta, mutta koskaan ei tiedä. Tutun leikkaus ei mennyt hyvin. Oli hoitoalalla ja n. viisikymppisenä meni lonkkaleikkaukseen. Leikkaus epäonnistui ja aiheutti jalan vammautumisen. Tätä ei heti huomattu, vasta kun selvisi, ettei jalka kestä kävelyä, kun ei ota kunnolla alle. Ehti sitä ennen valittaa kovia kipuja, joita vain lääkittiin. Kun syy lopulta selvisi, ei mitään enää voitu. On nyt työkyvyttömyyseläkkeellä ja jalka on huonompi ja kivuliaampi kuin ennen leikkausta. Rollaattorin tarvii. Todella huono tuuri. Suurin osa leikkauksista kai onnistuu.

Tämä vielä lisänä. Moni äidistäni täällä kyselee ja hänen yksi hyvistä työkavereista oli leikkauksessa ja ei kuntoutunut siitä ja kipuja jäi. Asiat vielä ihan kesken ja tämä kaikki juuri nyt, kun äitini miettii samaa leikkausta on ollut melko masentava asia suorastaan hyvin surullinen ja ikävä muistutus miten voi käydä. Ihan kamala tilanne. Näin oikeastaan itsekin olen ihan tosi huolissani jo valmiiksi. Ne asiat pyörivät mielessä päivittäin ja tunneittain. En voi mitään. 

Joku kirjoitti siitä, että kesä on jo loppupuolella kohta tms. Itsellä se tilanne näkyy juuri tässä kaikessa, että mietin mihin kesä on kulunut. Se on mennyt kuin ohitse. Olen tehnyt jotain, mutta mieli on muualla. En ole läsnä kuin hetken aikaa. Muuten muissa maailmoissa jos niin voi sanoa ja en tarkoita päihteitä tässä kohtaa vaan muita juttuja. Tämä kesä oikeastaan pahin esimerkki tästä ilmiöstä nyt. Kaikki huolet ja joku yleinen väsähdys elämääni vaivaa. Sen huomaa, kun miettii esim kesäkuuta. Ei oikeastaan mitään muistikuvia mitä olen tehnyt. Toki näitä samoja juttuja, mutta muuten ei mitään muistoja kesäkuusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla, että nivelleikkaukset on menneet hyvin. Ei ole vielä ainakaan tarvetta, mutta koskaan ei tiedä. Tutun leikkaus ei mennyt hyvin. Oli hoitoalalla ja n. viisikymppisenä meni lonkkaleikkaukseen. Leikkaus epäonnistui ja aiheutti jalan vammautumisen. Tätä ei heti huomattu, vasta kun selvisi, ettei jalka kestä kävelyä, kun ei ota kunnolla alle. Ehti sitä ennen valittaa kovia kipuja, joita vain lääkittiin. Kun syy lopulta selvisi, ei mitään enää voitu. On nyt työkyvyttömyyseläkkeellä ja jalka on huonompi ja kivuliaampi kuin ennen leikkausta. Rollaattorin tarvii. Todella huono tuuri. Suurin osa leikkauksista kai onnistuu.

Tämä vielä lisänä. Moni äidistäni täällä kyselee ja hänen yksi hyvistä työkavereista oli leikkauksessa ja ei kuntoutunut siitä ja kipuja jäi. Asiat vielä ihan kesken ja tämä kaikki juuri nyt, kun äitini miettii samaa leikkausta on ollut melko masentava asia suorastaan hyvin surullinen ja ikävä muistutus miten voi käydä. Ihan kamala tilanne. Näin oikeastaan itsekin olen ihan tosi huolissani jo valmiiksi. Ne asiat pyörivät mielessä päivittäin ja tunneittain. En voi mitään. 

Jos aina pelkää sitä kaikista pahinta vaihtoehtoa, ei kannata mennä edes umpparileikkaukseen. Uskon ymmärtäväni äitiäsi aika hyvin. Mutta mitä pidempään äitisi sen leikkauksen kanssa vitkuttelee, sitä vaikeampaa hänen on toipua ja kuntoutua siitä leikkauksesta. 

Lisäyksenä vielä se, että olen usein ihminen joka elää myös ns tulevaisuutta varten. Joku täälläkin sanoo, että elän menneessä, mutta nykyisin monesti liikaa myös tulevassa. Mietin esim opintoja tai tilannettani vuosien päähän sekä äitini juttuja. Äitini tilanne ja se kun hän tavallaan elää "kohti tulevaa leikkausta" oikeastaan vielä pahentaa tätä kaikkea. Näin ajatukset monesti tulevassa ja sen kaiken miettimisessä. 

Äitini ei itse tavallaan osaa elää oikein lainkaan nyt tätä hetkeä ja oikeastaan se asia rasittaa minua eniten jos niin voi sanoa. Eli jos hän miettii vaan kipujaan tai leikkausta, lääkärikäyntejä, lääkitystä jne niin se hetken eläminen unohtuu. Ymmärrän sen, mutta samalla kaipaan joitakin yhteistä kokemuksia. Jotain tavallista päivää, kun ollaan esim ulkoiltu yhdessä tai poimittu marjoja ja kuitenkin eletty sitä hetkeä siinä ja nyt. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan 

Nyt jos yhdessä tehdään jotain niin äitini on ns muualla myös silloin. Toki minäkin nykyisin usein. Se kuormittaa, kun olen kuitenkin hyvien päivien ja hetkien ihminen joka tavallisesti osaa arvostaa jotain kivaa kävelyä eri maisemissa kauniina päivinä tms. Nyt jää nuokin kokemukset kuin välistä tai ne tehdään kuin väkisin. Se sitten on vähän liikaa jo jos edes nuo arkiset kivat kokemukset eivät onnistu mihin tavallaan itsekin olen nojannut ja niistä voimaa kuitenkin elämääni saanut. Anteeksi valitus ja en kirjoita tätä arvostellen. Lähinnä vaan ajatuksia puran ja tätä kesän "ohitse" menoa ja ajan kulumista. Pitkästi myös, mutta sade tuli tännekin ja aikaa on. 

Vierailija kirjoitti:

Lisäyksenä vielä se, että olen usein ihminen joka elää myös ns tulevaisuutta varten. Joku täälläkin sanoo, että elän menneessä, mutta nykyisin monesti liikaa myös tulevassa. Mietin esim opintoja tai tilannettani vuosien päähän sekä äitini juttuja. Äitini tilanne ja se kun hän tavallaan elää "kohti tulevaa leikkausta" oikeastaan vielä pahentaa tätä kaikkea. Näin ajatukset monesti tulevassa ja sen kaiken miettimisessä. 

Äitini ei itse tavallaan osaa elää oikein lainkaan nyt tätä hetkeä ja oikeastaan se asia rasittaa minua eniten jos niin voi sanoa. Eli jos hän miettii vaan kipujaan tai leikkausta, lääkärikäyntejä, lääkitystä jne niin se hetken eläminen unohtuu. Ymmärrän sen, mutta samalla kaipaan joitakin yhteistä kokemuksia. Jotain tavallista päivää, kun ollaan esim ulkoiltu yhdessä tai poimittu marjoja ja kuitenkin eletty sitä hetkeä siinä ja nyt. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan 

 

Nyt jos yhdessä tehdään jotain niin äitini on ns muualla myös silloin. Toki minäkin nykyisin usein. Se kuormittaa, kun olen kuitenkin hyvien päivien ja hetkien ihminen joka tavallisesti osaa arvostaa jotain kivaa kävelyä eri maisemissa kauniina päivinä tms. Nyt jää nuokin kokemukset kuin välistä tai ne tehdään kuin väkisin. Se sitten on vähän liikaa jo jos edes nuo arkiset kivat kokemukset eivät onnistu mihin tavallaan itsekin olen nojannut ja niistä voimaa kuitenkin elämääni saanut. Anteeksi valitus ja en kirjoita tätä arvostellen. Lähinnä vaan ajatuksia puran ja tätä kesän "ohitse" menoa ja ajan kulumista. Pitkästi myös, mutta sade tuli tännekin ja aikaa on. 

Et arvaakaan, miten hyvin ymmärrän sua.

Ex-anoppini ylpeänä kertoi "saaneensa" apen leikkauksen kirurgiksi johtavan ylilääkärin! Hetken mietin mielessäni johtavan ylilääkärin roolia sairaalan hierrarkiassa... siis joku vanha gubbe tulee kirjoituspöytänsä takaa tekemään leikkauksen, mihin ei ole sellaista rutiinia kuin k.o. leikkauksia viikottain tekevillä,  ja edellinen vastaava leikkaus vuosikausia sitten... Ja kuinkas sitten kävikään... pieleenhän se meni, mutta kun sentään johtava ylilääkäri leikkasi, siitä anoppi voi olla ylpeä :(

Hyvää yötä mittumaarit ja kaivohuoneen kauniit reginat.

Miniöitten ja anoppien suhteet on joskus vaikeita. Ei löydy ymmärrystä puolin eikä toisin. Kyräillään ja arvostellaan toisten tekemiset ja täytetään vitsipalstat. Olisko niin, että siinä kaksi naista tavallaan taistelee samasta miehestä, toinen pojastaan ja toinen puolisostaan. Lopulta kummankin tappioksi. Kumpikin on se, joka on oikeassa kaikessa ja tietää paremmin, mikä on ko. miehelle parhaaksi. Anopin mielestä Mikko ei selviä ilman äidin läskisoosia, miniän mielestä feta-salaatti on Mikon lemppari. Mikko-parka tasapainoilee elämänsä naisten välillä, jollei lopulta saa tarpeekseen ja vihellä peliä poikki. Muussa tapauksessa sota oikeassa olemisesta siirtyy myös lasten kasvatukseen.

Mulla oli hyvä anoppi. Käytännön ihminen, jolla oli laaja katsontakanta. Hän ei puuttunut koskaan mihinkään. Huomautettavaa olisi varmasti ollut, mutta ymmärsi, että jokainen elää tyylillään, ei sortunut neuvomaan. Jos hänelle kertoi asioista, jotka mietitytti, hän oli läsnä ja kuunteli tyrkyttämättä ratkaisuja.  Omat tyttärensä kertoivat samaa. Aina ystävällinen, hienotunteinen ja maailmaa ymmärtävä, viisasta huumoriakin. Kivoja, syvällisiä keskusteluja käytiin. Hänellä ei ollut ollut helppo elämä, mutta ei silti ollut katkeroitunut. Iäkkäänä hän tarvi pariin otteeseen apua yhdessä asiassa. Olen tyytyväinen, että pystyin olemaan avuksi. Hyvien ihmisten muisto säilyy pitkään.

Tuo miniä-anoppisuhde kirvoittaa varmaan paljonkin tunteita monissa. Mutta jos nuorenparin elämä sujuu kuin Strömsössä ikään, eipä siinä riitoja useinkaan tule jos "normaalipäisiä" kaikki osapuolet. Mutta jos perheelle kertyy paljon ongelmia, työttömyyttä, siitä rahaongelmia, ero, mielenterveys horjuu, terveysongelmia, uupumista yms. Silloin voi käydä niin että anopin (tai miniän) niskaankin pitää syyllistämistä heittää, kun ei jakseta enää elämän paineissa taistella ja siitähän seuraa usein katkeruutta ja riitaa, oravanpyörä lähtee käyntiin...Itselleni noin ei ole onneksi käynyt, mutta kyllä lähipiiristä löytyy monenlaista...

Vihdoin saatiin monesti jo ennustettu sade. Kyllä luonto jo kaipaakin. Maastopalovaroitusta ei tänään enää ole, taidetaan grillata avotulella.

Leppoisaa pyhäpäivää, kaverit.

Välttämättä ei aina ole mitään todellisia ongelmia, vaan skisma syntyy miniän ja anopin valtataistelusta. Vähän niin kuin naisvaltaisilla työpaikoilla. Vävyjen kanssa harvoin tulee riitaa. Miehet osaa välttää.

Vierailija kirjoitti:

Lisäyksenä vielä se, että olen usein ihminen joka elää myös ns tulevaisuutta varten. Joku täälläkin sanoo, että elän menneessä, mutta nykyisin monesti liikaa myös tulevassa. Mietin esim opintoja tai tilannettani vuosien päähän sekä äitini juttuja. Äitini tilanne ja se kun hän tavallaan elää "kohti tulevaa leikkausta" oikeastaan vielä pahentaa tätä kaikkea. Näin ajatukset monesti tulevassa ja sen kaiken miettimisessä. 

Äitini ei itse tavallaan osaa elää oikein lainkaan nyt tätä hetkeä ja oikeastaan se asia rasittaa minua eniten jos niin voi sanoa. Eli jos hän miettii vaan kipujaan tai leikkausta, lääkärikäyntejä, lääkitystä jne niin se hetken eläminen unohtuu. Ymmärrän sen, mutta samalla kaipaan joitakin yhteistä kokemuksia. Jotain tavallista päivää, kun ollaan esim ulkoiltu yhdessä tai poimittu marjoja ja kuitenkin eletty sitä hetkeä siinä ja nyt. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan 

 

Nyt jos yhdessä tehdään jotain niin äitini on ns muualla myös silloin. Toki minäkin nykyisin usein. Se kuormittaa, kun olen kuitenkin hyvien päivien ja hetkien ihminen joka tavallisesti osaa arvostaa jotain kivaa kävelyä eri maisemissa kauniina päivinä tms. Nyt jää nuokin kokemukset kuin välistä tai ne tehdään kuin väkisin. Se sitten on vähän liikaa jo jos edes nuo arkiset kivat kokemukset eivät onnistu mihin tavallaan itsekin olen nojannut ja niistä voimaa kuitenkin elämääni saanut. Anteeksi valitus ja en kirjoita tätä arvostellen. Lähinnä vaan ajatuksia puran ja tätä kesän "ohitse" menoa ja ajan kulumista. Pitkästi myös, mutta sade tuli tännekin ja aikaa on. 

Hyvä huomio tuo yhteiset kokemukset. Koskee kaikkea ihmisten välistä kohtaamista. Jos toinen on vain paikalla, mutta ei läsnä tilanteessa, kohtaaminen hänen kanssaan ei anna mitään. Ei jaeta syvemmin ajatuksia eikä tunteita. Sama pätee vaikka elokuviin, jotka on ulkokohtaista tapahtumaa täynnä; ne ei kosketa. Myös somessa kiinnostavia ovat aidot kohtaamiset, ei sanahelinä tai hienot postaukset.

Älkäämme tyytykö vain odottamaan mitä tapahtuu, vaan olkaamme riittävän päättäväisiä saamaan oikeat asiat tapahtumaan.

-Peter Marshall

Hyvää sateista sunnuntaita!

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin saatiin monesti jo ennustettu sade. Kyllä luonto jo kaipaakin. Maastopalovaroitusta ei tänään enää ole, taidetaan grillata avotulella.

Leppoisaa pyhäpäivää, kaverit.

Sade tekee hyvää luonnolle. Mutta mun siskoni soitti muutama tunti sitten mökiltä. On siellä viiden alaikäisen lapsen kanssa ja ainoa mökiltä vievä tie on rankkasateiden myötä romahtanut. Pelastuslaitoksen mukaan myös alueen jotkut isommatkin tiet ovat romahtamisvaarassa. Mökillä ei ole juomakelpoista vettä ja siskoni aina ottaakin elintarvikekäyttöön tarvittavat vedet kanistereissa mukaansa kaupungista tai jos on mökillä pidempään, hakee välillä pullovettä kaupasta. Nyt kauppaankaan ei pääse. On siis motissa siellä. Ruokakin alkaa käydä vähiin, kun tarkoitus oli tulla tänään käymään taas kaupungissa. Toivottavasti on siellä edes jotain säilykkeitä yms, koska se mökkitie tuskin on pelastuslaitoksen kriteereissa top 5 -listalla.  Neljä vanhinta lasta voisi ehkä jättää vähäksi aikaa mökille keskenään, mutta nuorinta ei. Siis ajatuksena, että menisi polkupyörällä kauppaan. Tosin en tiedä, onko siskollani siellä mökillä edes polkupyörää. Kun on aina tottunut liikkumaan autolla. Ainakaan ei ole sellaista, missä olisi se lastenistuin. 

Kirsikkana kakun päälle kriisiyksiköstä, missä isä on ollut nyt viikon, oli siskolleni soitettu ja kerrottu, mitä kaikkea isälle pitää tänään viedä kriisiyksikköön. Kävin hakemassa isän asunnosta tarvittavat jutut ja siskontyttö vie ne autolla kriisiyksikköön. Se kriisiyksikkö on aika mahdottoman matkan päässä täältä, jos pitäisi - varsinkin sunnuntaina -  mennä julkisilla kulkuneuvoilla viemään. 

Eilen luin uutisia Kontulassa henkensä menettäneestä kahdeksankymppisestä naisesta. Joku tuntematon oli puukottanut. Tänään olen paljon miettinyt, miten ihanaa on olla kotona. Vaikka onkin remontteja kesken ja pitäisi varmaan noita kissankarvojakin imuroida. Todella, todella paljon olisi kaikenlaista tekemistä, mutta päätin jatkaa Ensitreffit alttarilla Australia -sarjan katsomista. Löhötä vaan sohvalla Kyylä-kissa vatsani päällä. Jossain vaiheessa taidan tilata Woltin kautta jotain ruokaa.  Kotona on aika turvallista. Ellei sitten joku tonne Helsinki-Vantaalle laskeutuva lentokone putoa tän talon päälle. 

Leppoisaa pyhäpäivää toivotan minäkin kaikille nasuille ja epänasuille!

Nyt on nostalgiaa ilmassa: söin juuri talkkunapuuroa kunnon puurotalkkunasta (sitä ei täältä Hämeestä saa, pelkkää jauhoa vaan, piti netistä tilata kaupasta, mistä mainoksensa mukaan "löytyy...") ja katselen Pojat-elokuvaa. Raksilassa asuin ensimmäiset kuusi elinvuottani ja myöhemmin lapseni ensimmäiset seitsemän vuotta. Tuttuja taloja, tuttuja maisemia!

Vierailija kirjoitti:

Nyt on nostalgiaa ilmassa: söin juuri talkkunapuuroa kunnon puurotalkkunasta (sitä ei täältä Hämeestä saa, pelkkää jauhoa vaan, piti netistä tilata kaupasta, mistä mainoksensa mukaan "löytyy...") ja katselen Pojat-elokuvaa. Raksilassa asuin ensimmäiset kuusi elinvuottani ja myöhemmin lapseni ensimmäiset seitsemän vuotta. Tuttuja taloja, tuttuja maisemia!

Hieno tunnelma. Itse söin yksi päivä hämäläistä Rantasen talkkunaa ja mustikoita, toisena päivänä piimän kanssa talkkunaa. Tuli ihan lapsuus mieleen.

(sori mainos)

Oi, makoisaa on kainuulainen talakkunapuuro voisilmän kanssa.

Lähellämme on pientuottajien kauppa jossa olen sitä nähnyt sopivan pienissä pusseissa. Pitänee ostaa kun seuraavan kerran käyn.

Kova tuuli on täällä ja vettä tulee aika-ajoin rankastikin. Akkain viikko alkoi!

Järkyttävä se 8-kymppisen puukotus. Ei taideta enää elää lintukodossa. Mitä vaan voi tulla vastaan. Monia juttuja on pidetty itsestään selvyytenä. Meillä lapset kävelee yksin kouluun. Jenkeissä ei tulisi kuuloonkaan. Yhteiskunnan polarisaatio on pahaksi. Ongelmat kasvaa massiivisiksi.