Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Tämä kesä on jotenkin ollut sinnittelyä eri asioiden kanssa. Olen väsynyt tähän paikkakuntaan ja näihin ihmisiin. Niin kyllästynyt, että kun aina mietin etteikö kaikki olisi jo ikävän tuttua niin jotain uutta silti tulee. Olen toki kävellyt täällä päivittäin edelleenkin, mutta ei ole illallakaan mitään iloa enää lähteä lenkille. Joskus aiemmin iltalenkki oli itselle se tärkein. Nyt vaan fiilis, että saisi lenkin tehtyä. Näin nytkin vaan ajatus, että tahtoisin päästä välillä muualle. Se ajatus varsinkin näin kesäisin. 

Olen tosi kyllästynyt moniin asioihin. Äitini kanssa tämä kesä on ollut tosi raskas. Hän valittaa koko ajan ja fiilis hänellä itsellään huono. Ei yhtään peitä sitä ja näin kaikki kaatuu minun niskaani. Viime kesä oli vielä vaikkei helppo ollut sekään niin kuitenkin paljon parempi. 

Äitini kävi myös töissä jo se jotenkin antoi hänelle muuta ajateltavaa kuin kipunsa. Nyt, kun hänellä ei ole vuoroja niin pyörittää samoja asioita mielessään koko ajan. Hän oikeastaan vie sen vähänkin ilon mitä minulla on. Ei yhtään ajattele toista ja sitä ettei tarvisi jokaista asiaa toiselle kaataa. Isäni taas tulee tänne ensi viikolla ja koheltaa tapansa mukaan. Ei ole tietoinen tai edes halua olla tästä kaikesta. 

Anteeksi, kun valitan taas, mutta alkaa oikeasti olla voimat vähissä kaiken kanssa. Henkisesti olen ollut väsynyt jo pitkään ja viime yönä sydämessä rytmihäiriötä. Se asia tulee aina joskus esille elämässäni. Joskus aiemmin ja merkkinä siitä, että kroppa alkaa myös ilmoittaa, että liika on liikaa.

Monesti yritän löytää hyvää ja ajatella niin. Se toimi vielä viime kesänä ja ehkä talvellakin. Kevään myötä, kun tenttejä tein niin alkoi vähitellen ehkä voimat hävitä. Nyt kesä on ollut sitten esim äitini kanssa ihan mahdotonta jo. Sellaista, että oikeasti tuo suruakin se käytös. Hän ei yhtään mieti mitä minä jaksan asioiden myötä. Hän vie loputkin. 

Näin se vaan menee ja itse kaipaisin iloa ja sellaista seuraa joka oikeasti piristäisi itseäni. En ole kovin synkeä ihminen kuitenkaan jos mietin sitä, että olen aina nähnyt toivoa kuitenkin elämässäni ja yrittänyt löytää hyvää. Silti ei minunkaan varastoni kestä sitä, että loppukin viedään. Vanhempani ovat niitä ihmisiä, jotka kuluttavat sitä varastoa etenkin, kun se ei ole kovinkaan täynnä muutenkaan. 

Samalla minua vieläkin joskus loukkaa äitini asenne. Vanhempani jättivät minut omilleen esim kiusaamisen kanssa ja edelleen jos jotain ikävää sattuu niin äitini ei ymmärrä sitä tunnetta ja sitä mikä merkitys sillä kaikella on ollut elämässäni. Hän on tottunut kulkemaan rauhassa ja ei osaa asettua toisen asemaan. Sitten joskus, kun joku häntä arvostelee niin kokee sen suurena loukkauksena. Näin ymmärrän sen hänen kuorensa taakse, ettei itse kestä mitään negatiivista ja minun pitäisi kestää kaikki. 

Isälleni ei voi kertoa, kun ei edes usko mitään. Joskus yritettiin, mutta ei toiminut. Muistan sen vähättelyn. Heillä toki oma tyylinsä elää elämäänsä. Silti satuttaa se jos eivät näe toisen kokemuksia ja heille se ei ole mitään. Sitten kaatavat elämänsä omat murheet toisen niskaan miettimättä mitään. Ja en sääli itseäni, mutta totean sen, että tämä kesä on vähän kuin mennyt ohitse. Kaunista säätä ja juuri sopivaa ollut. Parempaa kuin viime vuonna, mutta minä täällä mietin, että voiko jokin kohtuus olla elämässä myös. Anteeksi viestini. En palaa tähän enää. 

Savior - Jaded

Vierailija kirjoitti:

Tämä kesä on jotenkin ollut sinnittelyä eri asioiden kanssa. Olen väsynyt tähän paikkakuntaan ja näihin ihmisiin. Niin kyllästynyt, että kun aina mietin etteikö kaikki olisi jo ikävän tuttua niin jotain uutta silti tulee. Olen toki kävellyt täällä päivittäin edelleenkin, mutta ei ole illallakaan mitään iloa enää lähteä lenkille. Joskus aiemmin iltalenkki oli itselle se tärkein. Nyt vaan fiilis, että saisi lenkin tehtyä. Näin nytkin vaan ajatus, että tahtoisin päästä välillä muualle. Se ajatus varsinkin näin kesäisin. 

Olen tosi kyllästynyt moniin asioihin. Äitini kanssa tämä kesä on ollut tosi raskas. Hän valittaa koko ajan ja fiilis hänellä itsellään huono. Ei yhtään peitä sitä ja näin kaikki kaatuu minun niskaani. Viime kesä oli vielä vaikkei helppo ollut sekään niin kuitenkin paljon parempi. 

Äitini kävi myös töissä jo se jotenkin antoi hänelle muuta ajateltavaa kuin kipunsa. Nyt, kun hänellä ei ole vuoroja niin pyörittää samoja asioita mielessään koko ajan. Hän oikeastaan vie sen vähänkin ilon mitä minulla on. Ei yhtään ajattele toista ja sitä ettei tarvisi jokaista asiaa toiselle kaataa. Isäni taas tulee tänne ensi viikolla ja koheltaa tapansa mukaan. Ei ole tietoinen tai edes halua olla tästä kaikesta. 

Anteeksi, kun valitan taas, mutta alkaa oikeasti olla voimat vähissä kaiken kanssa. Henkisesti olen ollut väsynyt jo pitkään ja viime yönä sydämessä rytmihäiriötä. Se asia tulee aina joskus esille elämässäni. Joskus aiemmin ja merkkinä siitä, että kroppa alkaa myös ilmoittaa, että liika on liikaa.

Monesti yritän löytää hyvää ja ajatella niin. Se toimi vielä viime kesänä ja ehkä talvellakin. Kevään myötä, kun tenttejä tein niin alkoi vähitellen ehkä voimat hävitä. Nyt kesä on ollut sitten esim äitini kanssa ihan mahdotonta jo. Sellaista, että oikeasti tuo suruakin se käytös. Hän ei yhtään mieti mitä minä jaksan asioiden myötä. Hän vie loputkin. 

Näin se vaan menee ja itse kaipaisin iloa ja sellaista seuraa joka oikeasti piristäisi itseäni. En ole kovin synkeä ihminen kuitenkaan jos mietin sitä, että olen aina nähnyt toivoa kuitenkin elämässäni ja yrittänyt löytää hyvää. Silti ei minunkaan varastoni kestä sitä, että loppukin viedään. Vanhempani ovat niitä ihmisiä, jotka kuluttavat sitä varastoa etenkin, kun se ei ole kovinkaan täynnä muutenkaan. 

Samalla minua vieläkin joskus loukkaa äitini asenne. Vanhempani jättivät minut omilleen esim kiusaamisen kanssa ja edelleen jos jotain ikävää sattuu niin äitini ei ymmärrä sitä tunnetta ja sitä mikä merkitys sillä kaikella on ollut elämässäni. Hän on tottunut kulkemaan rauhassa ja ei osaa asettua toisen asemaan. Sitten joskus, kun joku häntä arvostelee niin kokee sen suurena loukkauksena. Näin ymmärrän sen hänen kuorensa taakse, ettei itse kestä mitään negatiivista ja minun pitäisi kestää kaikki. 

Isälleni ei voi kertoa, kun ei edes usko mitään. Joskus yritettiin, mutta ei toiminut. Muistan sen vähättelyn. Heillä toki oma tyylinsä elää elämäänsä. Silti satuttaa se jos eivät näe toisen kokemuksia ja heille se ei ole mitään. Sitten kaatavat elämänsä omat murheet toisen niskaan miettimättä mitään. Ja en sääli itseäni, mutta totean sen, että tämä kesä on vähän kuin mennyt ohitse. Kaunista säätä ja juuri sopivaa ollut. Parempaa kuin viime vuonna, mutta minä täällä mietin, että voiko jokin kohtuus olla elämässä myös. Anteeksi viestini. En palaa tähän enää. 

Savior - Jaded

Pikkuisen kommentoin: tarvit ehkä lomaa vanhemmistasi, eikö äidilläsi ole oma kotikin? Viikkokin olisi ehkä hyvä olla itsekseen. Ei muuta. :D

Tsemppiä!

Kaikenlaista.

Vierailija kirjoitti:

R a k a s on kesäbiisien parhautta, niinkuin joku kirjoittikin. Toinen on tää Vielä on kesää jäljellä. Näistä tulee hyvä fiilis. Ja tottakin on tuo. Ensi viikolla sadesää? Ei haittaa, kesällä kuuluukin sataa.

Tuo aiempi viesti näemmä poistui jo, joku kertoi muistelevansa opintojaan. Minulla liittyy vahvasti biisit All night long ja Hello nuoruuden ihanimpiin vuosiin. Kyllä musiikilla on mahtava voima. Musiikki ja tuoksut säilyy parhaiten, jos muisti alkaa heiketä. Näin siis on tutkimuksen valossa.

Californian boys ja heti tulee kesä ja lämpö mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Californian boys ja heti tulee kesä ja lämpö mieleen.

Tarkoitin The Boys of summer.

P:n kirjoituksesta tuli mieleen, miten eri tavoin me ihmiset suhtaudutaan kipuun. Mä olin siis vasta 34v, kun sairastuin nivelreumaan. Myöhemmin sitten tuli päälle moninivelrikkokin ja vähän päälle viiskymppisenä selvisi, että mulla on D-vitamiinin imeytymishäiriö ja sen vuoksi mulla murtuu luita normaalia helpommin.  Vaikka työni ei ollutkaan fyysisesti raskasta ja viimeiset 13 vuotta sain tehdä etätöitä, niin 60 vuotta täytettyäni mulla alkoi siintää jo eläkepäivän vaaleanpunaisella reunuksella horisontissa. 3 vuotta sitten pystyin lyhentämään työaikaani ja viime syksynä sitten jäämään kokonaan pois työelämästä. 

Ikääntymisen ja etenevien kipuja aiheuttavien sairauksien kanssa mulla menee ihan jo erilaisiin arkisiin asioihin enemmän aikaa kuin joskus aikoinaan. Olen monesti miettinyt, että mun aivot ajattelee kuin 30-vuotias, mutta kroppa vaan ei aivojani tottele. Voin ajatella, että eihän jonkun homman tekemiseen mene kuin 15 minuuttia, mutta totuus onkin sitten jo ihan toinen, koska huonoina päivinä  pelkän Klorite-pullon korkin saamiseen auki voi mennä se 15 minuuttia. Keittiötikkaille kiipeileminen ei enää suju kuten joskus ennen, painavampien tavaroiden nosteleminen ei huonoina päivinä onnistu välttämättä ollenkaan vaan pitää odottaa sellaista päivää, että kivut olisivat edes vähän pienemmät. Poishan ne ei koskaan ole, mutta en mä edes enää muista, millaista on, kun ei ole lainkaan kipuja. Siitä on jo yli 30 vuotta, kun viimeksi sellainen päivä on ollut. P:n äidillä käsittääkseni nämä kivut on vielä aika uusi juttu eikä hän ole vielä sopeutunut uudenlaiseen elkämäänsä. Hyväksynyt sitä, että näiden kipujen kanssa nyt vaan elellään. Saattaa olla katkerakin siitä, että näin kävgi. Niin mäkin olin silloin aikoinaan, kun reuma todettiin. Mutta olin silloin kahden pienen lapsen yh-äiti, joten mulla ei ollut pahemmin muita vaihtoehtoja kuin jaksaa ja pärjätä. 

Mä en siis kaipaa työelämää ollenkaan. Viime syksynä jäin 0-tuntisopparille eli jos tarvitaan, niin voin tehdä töitäkin. Tän vuoden alussa irtisanoin senkin sopparin. Mulle on helpompaa, kun ei tarvitse stressata sitä, olenko sovittuna päivänä työkykyinen vai en. 

P:lle toivon jaksamista ja kuten joku jo ehdottikin, niin "loman ottamista" vanhemmistaan. En tiedä, minkä verran hänen äitinsä käyttää nettiä, mutta netistä löytyy monenlaisia keskusteluryhmiä kipuun liittyen. Itse kuulun useampaankin ja kun olen saanut niistä vertaistukea, mun ei ole tarvinnut rasittaa lapsiani kivuillani. 

P, et pidä siitä että kommentoimme kirjoituksiasi. Mutta lähde hyvä ihminen vaikka eväitten kanssa pidemmälle kotoasi ja laita känny äänettömälle.

Yritä vetää rajoja, et ole vanhempiesi seremoniamestari ja terapeutti.

Kunpa elämäsi saisi uusia uria!

Lämmintä on!

Kävimme pyöräillen pitemmällä kaupassa ja kyllä tarkenee.

No viikonlopuksi viilenee.

Erehdyin illalla vähän jumppaamaan ja nyt ristiselästä viiltelee iskiashermo jalkaan niin että piti burana ottaa. Pitäisi säännöllisesti harrastaa kehonhuoltoa mutta ei tuu tehtyä.

Heinäkuu on jo puolessa! Taitaa tämäkin kesä mennä uimatta. Minulle pitää olla tosi lämmin vesi ennenkuin hirviän pulahtaa. Tässä on lähellä ranta jonne jotkut naapurit näkyy menevän kylpytakki päällä uimaan.

Hyvää kesänjatkoa!

Jokainen pystyy arvioimaan omat resurssinsa parhaiten itse. Voi tuntua painostavalta, jos muut neuvoo ja kehottelee asiassa, jonka tietää itsekin. Vaikka hyvää tarkoittavatkin. P sanoi kerran, että tiedostaa olevansa itse este monille jutuille elämässään. Näinhän se on meidän jokaisen kohdalla, mutta harva sen itse tiedostaa.

Palasin 1980 luvulle, kuljin vanhoja metsäpolkuja, ne on vieläkin suhteellisen kävelykuntoisia, katseli,  joko alkaa mustikoita olemaan, ei vielä vihreitä ovat.No pitää odottaa ja jatkaa kävelyjä muistojen poluilla niitä riitää, jopa meni haikeaksi mietteeni.

Eikö täällä saa neuvoa muita? Voi jättää neuvot väliin, jos ne eivät ole itselle sopivia. Ei neuvominen itsessään voi olla sellainen asia, josta tarvitsee pahoittaa mieltään. On aivan inhimillistä ja monesti myös empatian osoitusta, että tälläkin palstalla jaetaan vinkkejä tai neuvoja, ehkä omakohtaisenkin kokemuksen perusteella. Ei tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Joskus voi olla hyötyä siitä, että ottaa vinkistä vaarin, vaikka sitä ei etukäteen arvaisikaan. Ylipäänsä laajentaen oivaltamistaan siten, että kas, tuota en olekaan tullut ajatelleeksi.

Vierailija kirjoitti:

Eikö täällä saa neuvoa muita? Voi jättää neuvot väliin, jos ne eivät ole itselle sopivia. Ei neuvominen itsessään voi olla sellainen asia, josta tarvitsee pahoittaa mieltään. On aivan inhimillistä ja monesti myös empatian osoitusta, että tälläkin palstalla jaetaan vinkkejä tai neuvoja, ehkä omakohtaisenkin kokemuksen perusteella. Ei tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Joskus voi olla hyötyä siitä, että ottaa vinkistä vaarin, vaikka sitä ei etukäteen arvaisikaan. Ylipäänsä laajentaen oivaltamistaan siten, että kas, tuota en olekaan tullut ajatelleeksi.

Tietysti saa neuvoa. Äskenhän juuri neuvojia neuvoin. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö täällä saa neuvoa muita? Voi jättää neuvot väliin, jos ne eivät ole itselle sopivia. Ei neuvominen itsessään voi olla sellainen asia, josta tarvitsee pahoittaa mieltään. On aivan inhimillistä ja monesti myös empatian osoitusta, että tälläkin palstalla jaetaan vinkkejä tai neuvoja, ehkä omakohtaisenkin kokemuksen perusteella. Ei tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Joskus voi olla hyötyä siitä, että ottaa vinkistä vaarin, vaikka sitä ei etukäteen arvaisikaan. Ylipäänsä laajentaen oivaltamistaan siten, että kas, tuota en olekaan tullut ajatelleeksi.

Tämä on vähän kakspiippuinen juttu. En mäkään ole pahemmin neuvoja pyydellyt, mutta ihan pyytämättäkin olen niitä saanut. Ja iso kiitos kaikille niistä! Kun ei aina tule kaikkea itse ajatelleeksi. Varsinkaan, jos oma elämä on jollain tavalla jumissa. Itseasiassa juuri silloin,  kun on jonkin asian suhteen jumissa, ei hetken päästä näe senkään vertaa, mitä joku ulkopuolinen taas helpostikin näkee. 

Mulla on ollut tänään ihan hyvä päivä. Siskoni ilmoitti, että isä nyt sitten kuitenkin suostuu menemään kuntoutusyksikköön. Aikoinaan äidin kohdalla isä vastusti kaikkia mun ehdotuksiani ja vaikka sainkin siskoni puhuttua olemaan mun tukena äitiä koskevissa asioissa, isä sai puhuttua siskoni mua vastaan. Nyt, kun siskoni hoitaa isän asioita, niin eilen isä soitti ja yritti kääntää mut siskoani vastaan. Ihan kuten aiemmin käänsi mun siskoni aina mua vastaan. Joku psykologi saattaisi osata kertoa, mistä tällaisessa on oikein kyse. Jonkin sortin manipuloinnasta toki.  Isä ei ole koskaan ollut mulle ystävällinen. Paitsi nyt, kun siskoni heiniä onkin hänestä huolehtiminen. Kirjoitin jo vähän aikaa sitten, että KÄÄKkä alkaakin olla enää vain kääkkä. Puhui mulle nätisti ja oli ystävällinen. Vähän jo ehdin ihmetellä, mistä nyt tuulee, mutta selvisihän se. Eilen, kun puhelimessa sanoin, että siskoni hoitaa nyt sun asiat, niin suuttui eikä enää vastaa edes mun soittoihin :D 

Mulle tulee neuvojista mieleen vanhat sukulaistädit, jotka käytti ison osan ajastaan neuvomiseen. Ihan turhaan. Ei vanhat ymmärrä nuorten elämää. Mikään ei ole niin kuin heidän aikanaan. Maailma menee eteenpäin ja tulevaisuus kuuluu nuorille. Lisäksi neuvoissa voi olla sellainen imelä kaikkitietävä sävy, joka karkoittaa viimeisenkin kuulijan. Ikinä en heidän neuvojaan noudattanut. Mitään vahinkoa en ole huomannut tästä aiheutuneen. Mietin joskus, mistä se neuvomisvimma tulee. Parasta, mitä voimme nuorille tehdä, on luottaa heidän tekevän itselleen parhaat ratkaisut. Nuoret ovat fiksuja.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen pystyy arvioimaan omat resurssinsa parhaiten itse. Voi tuntua painostavalta, jos muut neuvoo ja kehottelee asiassa, jonka tietää itsekin. Vaikka hyvää tarkoittavatkin. P sanoi kerran, että tiedostaa olevansa itse este monille jutuille elämässään. Näinhän se on meidän jokaisen kohdalla, mutta harva sen itse tiedostaa.

En tiedä olenko nyt viime aikoina todennut ettei saa neuvoa. Ehkä en nyt ainakaan ihan suoraan ole niin sanonut. Niin tiedänhän minä, että moni asia on elämässäni sellainen mikä vaikuttaa. 

En tiedä mitä viestiä tarkoitat jos muistat minun kirjoittaneen olevani este monille asioille. Ehkä olen yrittänyt selittää sitä, että olen kokemusteni summa ja se vaikuttaa ja samalla toki jos olisin esim rahakkaampi ihminen niin sanoisin hei tälle paikkakunnalle ainakin pariksi viikoksi. Se auttaisi vähän. Tai jos olisi rahakkaampi niin pistäisin omaan hyvinvointiin ja ns huviin paljon enemmän rahaa itseni vuoksi. Se voisi hieman auttaa. 

Toki mitä turhia kirjoitan. Nyt lähinnä mietin miten pärjään. Kauppaan pitäisi mennä, mutta ei saisi mennä. Viimeksi olin kaupassa pari viikkoa sitten. Mutta juu. En ole enää ehdoton viestien suhteen. Jos joku kirjoittaa jotain niin olkoon. Äitini tuskin tuosta "tointuu" ennen kuin joutuu/pääsee leikkaukseen joskus ja siitä toivottavasti kuntoutuu.

Isäni on mikä on ja häntä on toisaalta tosi vaikeaa kieltää tulemasta tänne. Tosin liikaakin lepää hänen "huvinsa" nyt pihahommissa tms täällä ja siinä, että hänellä vaan on hommia. Mitä minusta ja minulla ei ole ilmaista paikkaa mihin mennä. Isälleni tämähän on kuin lomamökille tulisi ja hyvää vaihtelua. 

Ja ei vanhempani ole ikinä minun aikanani olleet niitä iloisempia ihmisiä. Näin heillä kai pitäisi oma elämämänsäkin olla täydellistä, että naurua riittäisi. Joskus mietin millaista elämää he toivoisivat, että olisivat iloisempia. Sitä on hyvä miettiä. Tai sitten mikään ei riittäisi. 

Olet muuten Lammas tuohon viestiini liittyen oikeassa siitä, että äitini on tosi katkerakin tilanteestaan. Se korostuu ja ei osaa elää nyt tätä kaikkea ja käsitellä. Se on hänelle kova paikka. Ymmärrän senkin. 

Se oma rytmihäiriöni taisi olla muuten eteisvärinää.Mittasin paineet ja mittari ilmoitti tuosta jos oikein tulkitsin. Toisella kertaa myöhemmin kaikki ok. Viimeksi on vuosia sitten ollut vähän vastaavaa. Mutta juu tältä päivältä riittämiin. Sinänsä yritän toistaa tännekin kuinka arki pyörii ja teen juttuja, mutta toisaalta vähän kuin ajatus muualla kaikessa. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Kun mummoiässä jokin verkkopalvelu lakkaa toimimasta, niin kannattaa katsoa, onko siellä  työsähköpostiosoite vai oma. Olen taistellut tänään Omapostin kanssa, kun huomenna tulee isälle yksi iso paketti ja mun pitäisi sitten olla vastaanottamassa sitä. Ihan oikein tilaukseen laitettiin mun puhelinnumero ja sähköpostiosoitteeni, mutta enhän mä päässyt enää koko Omaposti-sovellukseenkaan. Kunnes tajusin, että hetkinen... :D

Isä ei ole lähipäivinä tulossa kotiin ja voi olla, että ei tule enää koskaan. Eipä sille sitten mitään voi, jos ei kuntoudu kotona pärjääväksi eikä enimmäismääräkään kotihoitoa riitä. Katsotaan nyt, miten käy.  Saattaahan se kuolla ihan vaan vanhuuteenkin ennenkuin kuntoutuu, vaikka fyssari jumppaisi sitä 8 tuntia vuorokaudessa. 

Yksi tuttu kertoi omaisestaan, jota loppuvaiheessa pompoteltiin paikasta toiseen, välillä sairaalassa, sitten kotona, sitten hoitokodissa, sitten taas kotona jne. Sen mukaan, miten jotkut kuntoarviot aina meni. Se kunto meni huonoksi siitä pompottelusta. Henkisestikin raskasta kaikille. Toivotaan, että teillä tulee pysyvämpi ratkaisu.

Pappani oli myös tuollaisessa tilanteessa. Olisi pitänyt pärjätä kotona, vaikka hän tuli aina levottomaksi, kun hänellä vajaatoimintaa sydämessä ja hengenahdistusta. Näin ei luottanut mummuni olevan tilanteen tasalla niissä "kohtauksissa" , vaikka samat lääkkeet ja sellainen "hätäapulääke" myös valmiina noihin hetkiin mitä sairaalassakin sai. Näin aina meni siihen, että lanssi tilattiin. Sillä sitten sairaalaan ja siellä muutama päivä tai sieltä tk:n. Sitten siellä pari päivää ja taas kotiin. Tätä kesti noin puoli vuotta. Jatkuvaa kierrettä. 

Sitten pappa oli hetken aikaa "huonossa" (tunnetusti sellainen) palvelukodissa, jossa kaatui heti ja sieltä sitten viimein saatiin paikka toiseen. Ehti olla siellä pari viikkoa ja nähdä meidät kerran. Sitten menehtyi. Ehdittiin juuri hyvästellä, vaikka ei toki ajateltu ihan vielä lopun koittavan. Nukkuessaan kuoli. Näin mummuni kuolema kotona myös nukkuessaan oli kuitenkin parempi loppu ilman tuota kierrettä paikasta toiseen. 

Minusta tämä on keskustelua jossa voimme kommentoida toisten kuulumisia- eihän sitä tarvitse neuvomisena ottaa.

Mukavaa Lammas kun isäsi asiat vähän selkiintyneet. Jospa ei enää kotiutuisikaan.

Mutta jos niin löytyy tosiaan yksityisiä kotihoitofirmoja joista löytyy apu vaikka vuorokauden ympäri.

Vielä heitän idean P:lle. Voitko mennä isäsi asunnolle siksi aikaa kun hän tulee sinulle?

Tämä ei ole neuvo vaan ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee neuvojista mieleen vanhat sukulaistädit, jotka käytti ison osan ajastaan neuvomiseen. Ihan turhaan. Ei vanhat ymmärrä nuorten elämää. Mikään ei ole niin kuin heidän aikanaan. Maailma menee eteenpäin ja tulevaisuus kuuluu nuorille. Lisäksi neuvoissa voi olla sellainen imelä kaikkitietävä sävy, joka karkoittaa viimeisenkin kuulijan. Ikinä en heidän neuvojaan noudattanut. Mitään vahinkoa en ole huomannut tästä aiheutuneen. Mietin joskus, mistä se neuvomisvimma tulee. Parasta, mitä voimme nuorille tehdä, on luottaa heidän tekevän itselleen parhaat ratkaisut. Nuoret ovat fiksuja.

Ihan hyvä pointti! Mä yleensä annan nuoremmille sellaisia neuvoja, että älkää nyt v**tu astuko samaan ansaan kuin minä. Sitäpaitsi läheskään kaikki neuvoni ei ole tarkoitettu lasteni ikäisille vaan pääasiassa ihan oman ikäisilleni. Ja ihan jokainen meistä suodattaa saamansa neuvot haluamallaan tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä on keskustelua jossa voimme kommentoida toisten kuulumisia- eihän sitä tarvitse neuvomisena ottaa.

Mukavaa Lammas kun isäsi asiat vähän selkiintyneet. Jospa ei enää kotiutuisikaan.

Mutta jos niin löytyy tosiaan yksityisiä kotihoitofirmoja joista löytyy apu vaikka vuorokauden ympäri.

Vielä heitän idean P:lle. Voitko mennä isäsi asunnolle siksi aikaa kun hän tulee sinulle?

Tämä ei ole neuvo vaan ajatus.

Isäni asuu siellä mistä joskus pääsin pois. Sillä paikkakunnalla missä käyn pari kertaa vuodessa jos on "pakko". Näin tuo paikka on se mihin en enää ikinä ns lomalle mene ja sitten joskus kun aika on sopiva niin tuokin kämppä täytyy myydä pois. En tule siellä olemaan. Toki ymmärrän vinkkisi. Silti niin kuin kirjoitin niin tämäkin paikka missä nyt asun on vielä hyvä paikka tuohon verrattuna. Sillä tiellä ollaan, kun sieltä pääsin pois. No, tämä tästä.