Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Sadepäivä. Kyylän kanssa vaan hymistellään kotona. Kiitos ideoista, mitä tehdä eläkkeellä. Onneksi eläkepäiväni alkavat jo elokuussa, koska naapuruston teinit ajelee silloin vielä mopoillaan ja voinkin mennä vaikka valittamaan mopojen pörinästä. Nyt en viitsi mitään valittaa, koska ei mua mopojen äänet oikeasti häiritse. Ensi kuussa sitten saattaa jo häiritäkin, vaikea etukäteen tietää :D Tai sitten ei häiritse senkään vertaa.

Nyt menossa 11. kuukausi poissa työelämästä. Jos työ on kivaa ja työkaverit mukavia, töissä on - ainakin välillä - ihan kiva käydä. Viime kesänä tuli 50 vuotta siitä, kun menin ensimmäistä kertaa kesätöihin. Ja jo silloin mietin, että eiköhän mun työurani voisi jo olla tässä. Oli mulla siintänyt eläkepäivät ruusunpunaisina jo horisontissa, mutta aika nopeasti tein sen päätöksen, että irtisanoinkin itseni jo 11 kuukautta ennen eläkeikää. Ja hyvän päätöksen tein. Vaikka oloneuspäiväni eivät alkaneetkaan ruusunpunaisesti vaan ensin murtui jalkaterä, sitten toin Irlannista koronan, sen jälkeen taloyhtiön iso remontti, koiran sairastumiset ja kuolema, niin en kyllä olisi mitenkään jaksanut olla vielä töissäkin. Vaikka etätyö olikin. Joskus aikoinaan mulla oli 2 alakouluikäistä lasta, isokokoinen paljon liikuntaa tarvitseva koira, 2 kissaa, 2 hamsteria, kokopäivätyö ja työn ohessa opiskelin ammattikorkeakoulussa uutta tutkintoa. En tajua, miten silloin jaksoin. Ei kai sitä selitä muu kuin ikä eli olin silloin nelikymppinen ja nyt kohta jo 65. Ja nyt mulla on vain Kyylä sekä rajattomasti aikaa, joten eipä häiritse mopojen pörinät eikä muutkaan äänet, vaikka kuulossani ei olekaan mitään vikaa. Tai no kännykän äänet häiritsee, mutta sen vekottimen saa onneksi äänettömälle. 

Heräsin aikaisin aamulla säpsähtäen ja muistin, että olin unohtanut viedä koiran iltalenkille. Ja sitten muistin, että  eihän mulla enää ole koiraa. Välillä käy mielesssä, että jospa sittenkin vielä koira. Kunnes taas järki palaa päähän ja ajattelen, että vain "lainakoiria" enää. 

Mukavaa torstaita nasut ja epänasut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua harmittaa etten sitä pääskyn laulun lopputirinää enää kuule tai pitää tosi lähellä olla.

Samoin heinäsirkkoja en kuule. 
Paljon jää kuulematta enkä ole tottunut kuulolaitetta joka päivä pitämään vaikka kuulohoitajalle lupasin.

Tuliko missä iässä suunnilleen kuuloon muutoksia? Itse olen alle 60 mutta saan palautetta lapsilta että puhun paljon kovempaa kuin ennen. Luulen siis että kuuloni on alentunut. En kuule hälyssä varsinkaan kaikkea. 

Taisin olla ekan kerran kuulotutkimuksessa jo alle nelikymppisenä- tietyn äänialan kuulemisessa alenemaa mutta ei aihetta laitteen käyttöön vielä. Nyt olen kohta 70 ja pari vuotta sitten hakeuduin terveysaseman kautta kuulotutkimuksiin. Ilmeisesti perinnöllistä tämä.

Kannattaa ilman muuta kysyä ta:lta pääsiskö tutkimuksiin, kuulolaite on maksuton sitä kautta.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Sadepäivä. Kyylän kanssa vaan hymistellään kotona. Kiitos ideoista, mitä tehdä eläkkeellä. Onneksi eläkepäiväni alkavat jo elokuussa, koska naapuruston teinit ajelee silloin vielä mopoillaan ja voinkin mennä vaikka valittamaan mopojen pörinästä. Nyt en viitsi mitään valittaa, koska ei mua mopojen äänet oikeasti häiritse. Ensi kuussa sitten saattaa jo häiritäkin, vaikea etukäteen tietää :D Tai sitten ei häiritse senkään vertaa.

Nyt menossa 11. kuukausi poissa työelämästä. Jos työ on kivaa ja työkaverit mukavia, töissä on - ainakin välillä - ihan kiva käydä. Viime kesänä tuli 50 vuotta siitä, kun menin ensimmäistä kertaa kesätöihin. Ja jo silloin mietin, että eiköhän mun työurani voisi jo olla tässä. Oli mulla siintänyt eläkepäivät ruusunpunaisina jo horisontissa, mutta aika nopeasti tein sen päätöksen, että irtisanoinkin itseni jo 11 kuukautta ennen eläkeikää. Ja hyvän päätöksen tein. Vaikka oloneuspäiväni eivät alkaneetkaan ruusunpunaisesti vaan ensin murtui jalkaterä, sitten toin Irlannista koronan, sen jälkeen taloyhtiön iso remontti, koiran sairastumiset ja kuolema, niin en kyllä olisi mitenkään jaksanut olla vielä töissäkin. Vaikka etätyö olikin. Joskus aikoinaan mulla oli 2 alakouluikäistä lasta, isokokoinen paljon liikuntaa tarvitseva koira, 2 kissaa, 2 hamsteria, kokopäivätyö ja työn ohessa opiskelin ammattikorkeakoulussa uutta tutkintoa. En tajua, miten silloin jaksoin. Ei kai sitä selitä muu kuin ikä eli olin silloin nelikymppinen ja nyt kohta jo 65. Ja nyt mulla on vain Kyylä sekä rajattomasti aikaa, joten eipä häiritse mopojen pörinät eikä muutkaan äänet, vaikka kuulossani ei olekaan mitään vikaa. Tai no kännykän äänet häiritsee, mutta sen vekottimen saa onneksi äänettömälle. 

Heräsin aikaisin aamulla säpsähtäen ja muistin, että olin unohtanut viedä koiran iltalenkille. Ja sitten muistin, että  eihän mulla enää ole koiraa. Välillä käy mielesssä, että jospa sittenkin vielä koira. Kunnes taas järki palaa päähän ja ajattelen, että vain "lainakoiria" enää. 

Mukavaa torstaita nasut ja epänasut!

Tuo eläkkeelle jääminen ei aina niin yksinkertaista, opin sen, kun olin itse vielä kaukana unelmieni eläkepäivistä itse ja ehkä vähän kokematonkin, monissakin asioissa.  Pitkäaikainen miespuolinen työtoverini oli jäämässä eläkkeelle, tehnyt jo vähän ylikin eläkeiän töitä. Innoissani juttelin hänelle eläkkeelle jäämisestään , onnittelin ja höpöttelin hänelle tulevien eläkepäiviensä "autuudesta" Mutta muistan miten hämmennyin, kun tämä rehvakkaan reipas ja aina niin iloinen kaveri, olikin myrtsillä naamoin ja hyvin vaisusti juttuihini suhtautuva...Jälkeenpäin kuulin työkaveriltani, hänen istuskelevan vain kotisohvallaan eläkepäiviään, eikä työkaverit saaneet mukaan edes mihinkään yhteiskemuihinkaan enää, vaikka ennen oli ensimmäisenä niitä järjestämässä...Kymmeniä vuosia työelämää takana, ja hänelle, niin kuin monelle varmaan, valtava tyhjä  aukko elämään, mitäs nyt sitten tekisin...

Eläkeikää on nostettu jatkuvasti. Parempi ratkaisu olisi laskea eläkeikää tai ainakin päästää aiemmin eläkkeelle terveyssyillä tai muuten sitä hakevat. Näin eläkkeelle jäätäisi vielä täysissä voimissa ja jäisi aikaa rankan työuran jälkeen huolehtia omasta voinnista ja taata aktiivisempi ja terveempi vanhuus. Lisäksi nuoret pääsisi töihin ja elämän alkuun, eivät kiituttaisi työttöminä pienellä päivärahalla opintolainat niskassa.  Rahasta tietenkin on kysymys. Eläkkeet on keskimäärin korkeampia kuin nuorten päiväraha. Muut hyödyt on kuitenkin unohdettu. Molempien ryhmien jaksaminen, henkinen hyvinvointi ja terveys.  Sairaslomat ja erilaisten sote-palvelujen tarve vähenisi sekä kansalaiset että yhteiskunta hyötyisivät. Eläkevakuutuksen tai säästöjen turvin tämä on osalle mahdollista.

Työterveyshuollossa voisi olla jo keski-iässä kaikille keskustelu siitä, että eläkkeelle jääminen on uusi elämänvaihe, johon on hyvä varautua. Elämää ja omaa identiteettiä ei kannata koskaan rakentaa pelkän työelämän varaan. Nykyisin tätä tuskin tapahtuukaan, kun työelämä on sirpaleista ja muutoksiin tottuu. Aiemmin ehkä enemmän. Toisaalta ihmisen oma persoonallisuus ja sosiaaliset taidot vaikuttaa. Työelämä on tarjonnut varman sosiaalisen verkoston, vaikka ei ehkä olisi ollut suosittukaan. Eläkkeellä vaatii oma-aloitteisuutta ja ihmissuhdetaitoja päästä mukaan harrastusporukoihin. Tilanne voi tulla yllätyksenä. Verkoston luominen, vaikka pienenkin, kannattaa aloittaa jo työaikana. Eläkeläisjärjestöjen toiminnassa tapaa muita, jos sellaisesta innostuu.

Vierailija kirjoitti:

Työterveyshuollossa voisi olla jo keski-iässä kaikille keskustelu siitä, että eläkkeelle jääminen on uusi elämänvaihe, johon on hyvä varautua. Elämää ja omaa identiteettiä ei kannata koskaan rakentaa pelkän työelämän varaan. Nykyisin tätä tuskin tapahtuukaan, kun työelämä on sirpaleista ja muutoksiin tottuu. Aiemmin ehkä enemmän. Toisaalta ihmisen oma persoonallisuus ja sosiaaliset taidot vaikuttaa. Työelämä on tarjonnut varman sosiaalisen verkoston, vaikka ei ehkä olisi ollut suosittukaan. Eläkkeellä vaatii oma-aloitteisuutta ja ihmissuhdetaitoja päästä mukaan harrastusporukoihin. Tilanne voi tulla yllätyksenä. Verkoston luominen, vaikka pienenkin, kannattaa aloittaa jo työaikana. Eläkeläisjärjestöjen toiminnassa tapaa muita, jos sellaisesta innostuu.

Samaa mieltä. Ja mä ajattelen tätä vähän laajemminkin kuin vain eläkkeelle jäämisen suhteen. Muistan viime vuosituhannen lopulta, kun nuorempikin muksuista oli jo koulussa. Tulin töistä kotiin ja parisen tuntia istuin olohuoneessa lukemassa kirjaa. Kumpikin lapsista jossain kavereidensa kanssa. Elämä ei ollutkaan enää koti-päiväkoti-työpaikka-päiväkoti-ruokakauppa-koti -elämää vaan mulle jäikin hyvin aikaa ihan vaan yksin ja hiljaisuudessa. Sitä niin kutsuttua omaa aikaa. Vuosi sen jälkeen lähdin työn ohessa opiskelemaan uutta alaa. Eläkkeelle jääminen on yksi etappi, mutta parisuhteissa eläville myös puolison menetys. Toki voi olla itse se, joka ensin siirtyy ajasta ikuisuuteen, mutta voi käydä toisinkin. Iän myötä toki ystävät ja kaveritkin alkavat vanhentua ja kuolla, mutta jos elää tarpeeksi vanhaksi, saattaa joutua hautaamaan omat lapsensakin. 

Mä ajattelen vähän niin, ettei kannata laittaa kaikkia munia samaan koriin. Lauantaina olin Tuska-festareilla yhden ystäväni kanssa. Hän on nuorempi kuin mun esikoiseni. Jostain syystä yli puolet mun ystävistäni ja kavereistani on mua nuorempia. Facebookia pidetään nykyisten vanhusten somekanavana ja ihan hyvä, jos se sellainen onkin, mutta sen kautta olen löytänyt vanhoja kouluaikaisia kavereitani takaisin elämääni. Huomennakin lähden lounaalle yhden kaverini kanssa, jonka kanssa 1970-luvulla oltiin kuin paita ja peppu. Ei olla tavattu vuosikymmeniin, mutta onneksi ollaan voitu Facen kautta pitää yhteyksiä. 

Olet myös oikeassa tuosta persoonallisuudesta. Jotkut kaipaavat hyvinkin aktiivista sosiaalista kanssakäymistä ja jotkut taas eivät. Mulla on ihan keskiverto sosiaaliset taidot, mutta viihdyn myös erittäin hyvin yksin.  Työelämässä ne taidot vielä kehittyivät lisää, kun piti työasioissa reissata Yhdysvalloissa ja osata smalltalkata mitä erilaisimmissa tilanteissa. Ei mua kuitenkaan haittaisi, vaikka en puoleen vuoteen tapaisi yhtään ketään. Edes kaupan kassaa. Multa ehkä puuttuu jollain tavalla tarve olla fyysisesti läsnä toisen ihmisen kanssa. Ihan riittää, että Kyylä makaa mun vatsani päällä ja kehrää, kun silittelen sitä. Ja mähän pienikokoisena ihmisenä litistyisinkin, jos vatsani päällä makaisi joku aikuinen ihminen :D  

Mutta tästä päästäänkin asian ytimeen eli mun mielestä jokaisen pitäisi miettiä, millainen olen  ja mitä elämässäni tarvitsen ja haluan. Siis sitten, kun sitä, mitä nyt on, ei enää olekaan. Ja ennakoida tämä ja toimia sen mukaan. 

Minä en kaipaa sosiaalista elämää ollenkaan.

Mies on vähän samanlainen, häntä patistelen pitämään yhteen kaveriinsa yhteyttä että menisi joskus tämän mökille- silloin saan olla yksin kotona.

Omiin ystäviini yhteydenpito on jäänyt. Jos jään ensin leskeksi niin hiljaista on! Sisaruksiin on onneksi hyvät välit mutta harvoin heitäkään tapaan.

Katsoin tallennuksen leffasta Rita Hayworth- avain pakoon. Olen sen joskus katsonut mutta en muistanut miten hyvä se on!

Areenasta katsoin kotimaisen lyhytelokuvan Kovat miehet. Aika hauska!

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en kaipaa aktiivista sosiaalista kanssakäymistä.  Tilanne olisi varmaan vähän toinen, jos asuisin yksin. Onneksi on tuo elämänkumppani!

Yhteys ystäviin ja kavereihin on säilynyt, vaikka tapaamme kasvotusten harvoin.

Tänään sadepäivänä hoidin yhteydenpitoa yhteen ystävääni kirjoittamalla pitkän kirjeen; olikin harvinaisen paljon kerrottavaa.

Ymmärän hyvin :). Jos mulla olisi elämänkumppani (siis muukin kuin kissa tai koira), mä asuisin yli puolet vuodesta teltassa takapihalla :D  Mä tajusin jo aika nuorena, että en ole lainkaan parisuhdeihminen.  Yritin kyllä, mutta ei se toiminut. 

Ymmärrän hyvin, että tuo aihe miten ja mihin eläkepäiviään käyttää, voikin olla joillekin arkakin aihe. Itse jäin päivälleen aivan "kypsänä" ja monellakin tapaa täysin uupuneena, ilolla pois työelämän kasvavista paineista. Ja mullekin kävi niin että, vaikka kovasti eläkepäiviä viime työvuodet odotin, kuin vasikka kevättä, niin todellisuus olikin alkuun aivan muuta kuin mitä olin suunnitellut. Makasin minäkin sohvalla ja telkkaria vain katselin, enkä oikein ketään halunnutkaan tavata tai tehdä mitään ylimääräistä. Ajattelin usein; antakaa minun nyt jo vihdoinkin olla rauhassa...Työni oli ollut jatkuvaa sosiaalista ihmisten kanssa toimimista ja kroppakin reistaili. Voisi sanoa näin jälkeenpäin, että henkiset ja fyysiset akkuni olivat ihan lopussa. Olisin varmaan jäänytkin siihen sohvalle muhimaan, mutta minut siitä "pelasti" se että poikani perusti perheen ja pääsin kahden pikkuisen mummoksi ja siitä mummoilusta virkistyin niin ja sain taas iloa ja merkitystä elämääni, ja aivan uutta virtaa päiviini. Voihan siinä takana olla sekin ajatus, kun oikein tuumailen, että onhan minulla vielä odotettavaa ja tarpeellista tekemistä täällä...

Olen tainnut koukuttua tähän Downtown Abbey-sarjaan. En ymmärrä mikä tai missä se luostari on.

M51

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin, että tuo aihe miten ja mihin eläkepäiviään käyttää, voikin olla joillekin arkakin aihe. Itse jäin päivälleen aivan "kypsänä" ja monellakin tapaa täysin uupuneena, ilolla pois työelämän kasvavista paineista. Ja mullekin kävi niin että, vaikka kovasti eläkepäiviä viime työvuodet odotin, kuin vasikka kevättä, niin todellisuus olikin alkuun aivan muuta kuin mitä olin suunnitellut. Makasin minäkin sohvalla ja telkkaria vain katselin, enkä oikein ketään halunnutkaan tavata tai tehdä mitään ylimääräistä. Ajattelin usein; antakaa minun nyt jo vihdoinkin olla rauhassa...Työni oli ollut jatkuvaa sosiaalista ihmisten kanssa toimimista ja kroppakin reistaili. Voisi sanoa näin jälkeenpäin, että henkiset ja fyysiset akkuni olivat ihan lopussa. Olisin varmaan jäänytkin siihen sohvalle muhimaan, mutta minut siitä "pelasti" se että poikani perusti perheen ja pääsin kahden pikkuisen mummoksi ja siitä mummoilusta virkistyin niin ja sain taas iloa ja merkitystä elämääni, ja aivan uutta virtaa päiviini. Voihan siinä takana olla sekin ajatus, kun oikein tuumailen, että onhan minulla vielä odotettavaa ja tarpeellista tekemistä täällä...

Niin tuttua!  Mulla ei ole lapsenlapsia ja tuskin tuleekaan, mutta melkein on niin, että heti, jos erehdyn nousemaan sohvalta ( = laitan kännykkään äänet päälle)  , joku haluaa musta taas jotain tai tarvitsee mua taas johonkin  :D  Mä asun ihan yhden palvelutalon vieressä ja aivan varmasti kelpaisin sinne lukemaan lehtiä tai viemään yksinäisiä vanhuksia ulos. Tällä alueella on myös paljon järjestöjä, joissa voisi vapaaehtoisena tehdä paljonkin tärkeää, tarpeellista ja merkityksellistä.  Yksi ystävistäni käy muutaman kuukauden välein Ukrainassa viemässä sinne eläinsuojaan ruokia, lääkkeitä yms tarpeellista. Olenkin sinne jo aika paljon lahjoittanut. Kysyi multa jokin aika sitten, en sattuisi haluamaan lähteä syksyllä mukaan ja toisin sieltä mukanani itselleni jonkun vähän iäkkäämmän koiran. Paha....todella, todella paha kysymys :D  Jos saan olla vielä muutaman kuukauden rauhassa, voi olla, että tällaisella järki-ihmiselläkin tunteet voittaa ja lähden käymään Ukrainassa. Edellinen koirani oli Venäjältä pelastettu kulkukoira ja ehkä saisin elämääni lisää sisältöä, jos kävisin hakemassa Ukrainasta itselleni koiran.  Ainoa ongelma mulla on, että miten voin ottaa vain yhden?

Vierailija kirjoitti:

Minä en kaipaa sosiaalista elämää ollenkaan.

Mies on vähän samanlainen, häntä patistelen pitämään yhteen kaveriinsa yhteyttä että menisi joskus tämän mökille- silloin saan olla yksin kotona.

Omiin ystäviini yhteydenpito on jäänyt. Jos jään ensin leskeksi niin hiljaista on! Sisaruksiin on onneksi hyvät välit mutta harvoin heitäkään tapaan.

Katsoin tallennuksen leffasta Rita Hayworth- avain pakoon. Olen sen joskus katsonut mutta en muistanut miten hyvä se on!

Areenasta katsoin kotimaisen lyhytelokuvan Kovat miehet. Aika hauska!

Kovat miehet on huippu, samoin Uroot. Pitääkö mun kaikki aina hoitaa, Placeholder.

Satanut koko päivän, minusta mukavaa, luonto tarvi kunnon sateen, kaverilla on  palsta niin kastuu paremmin syvemmältä ja sieniä tulee .  💧💧💧💧💧💧

En halua latistaa sinua Lammas mutta pystytkö ulkoiluttamaan ja lenkittämään uutta koiraa?

Nivelrikko tuskin paremmaksi muuttuu.

Kannattaa olla realisti!

Vierailija kirjoitti:

Olen tainnut koukuttua tähän Downtown Abbey-sarjaan. En ymmärrä mikä tai missä se luostari on.

M51

Niinpä. Ei ole munkeista eikä abbedissoista näkynyt vilahdustakaan.  Sarja on kuvattu Highcleren kartanossa Hampshiressa. Kartanon historia ulottuu jonnekin ennen 1000-lukua. Nykyään se on Carnavoiren jaarlin hallussa. Hän on sukua Tutankhamonin haudan löytäjälle. Kartanosta oli telkkaohjelma jokin aika sitten. Kartanoitten ylläpito ja kunnostus on kallista. Sitä rahoitetaan avaamalla ne osin turistikohteiksi. Highclere on ollut useiden tv-tuotantojen ja elokuvien kuvauspaikkana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tainnut koukuttua tähän Downtown Abbey-sarjaan. En ymmärrä mikä tai missä se luostari on.

M51

Niinpä. Ei ole munkeista eikä abbedissoista näkynyt vilahdustakaan.  Sarja on kuvattu Highcleren kartanossa Hampshiressa. Kartanon historia ulottuu jonnekin ennen 1000-lukua. Nykyään se on Carnavoiren jaarlin hallussa. Hän on sukua Tutankhamonin haudan löytäjälle. Kartanosta oli telkkaohjelma jokin aika sitten. Kartanoitten ylläpito ja kunnostus on kallista. Sitä rahoitetaan avaamalla ne osin turistikohteiksi. Highclere on ollut useiden tv-tuotantojen ja elokuvien kuvauspaikkana.

Downton: Sarjan luojan, Julian Fellowesin, mukaan paikan kuvitteellinen nimi viittaa alueen maantieteelliseen sijaintiin .

Abbey (luostari): Vaikka kyseessä on Granthamin jaarlin Crawley-suvun suuri aristokraattinen asuinpaikka, nimeen liitetty sana Abbey viittaa siihen, että kartano on rakennettu keskiajalla toimineen luostarin paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Satanut koko päivän, minusta mukavaa, luonto tarvi kunnon sateen, kaverilla on  palsta niin kastuu paremmin syvemmältä ja sieniä tulee .  💧💧💧💧💧💧

Sataa ja paistaa, se on kesä. Sydänkesä meillä nyt. Täällä on ollut vaihteeksi poutapäivä ja aika lämmintäkin tänään, noin 20 astetta.

Loikoilen pihakeinussa ja katselen sinistä ja vihreää, taivasta ja puita. Valkoisia pumpulipilviä nousee metsän takaa taivaanrannasta. Lintujen ääniä, tuulen huminaa puissa. Voisin tähän nukahtaa.

Vierailija kirjoitti:

En halua latistaa sinua Lammas mutta pystytkö ulkoiluttamaan ja lenkittämään uutta koiraa?

Nivelrikko tuskin paremmaksi muuttuu.

Kannattaa olla realisti!

Pystyn, mutta sen pitääkin olla joku mummo/pappakoira. Sellainen, joka köpöttelee kuten minäkin. Mun "lainakoirani" on sellainen, että omistajansa sanoo, että sille koiralle jo etanatkin nauraa kiitäessään koiran ohi. Missään tapauksessa en ota sellaista koiraa, joka tarvitsee enemmän kuin mitä mä pystyn antamaan. 

Uskon että lampaalla on aina koiran hyvinvointi ykkösenä ja osaa sen hyvin arvoida. Antaisit vielä hyvän kodin jollekkin koira vanhukselle. Minulla ei enää olisi mahdollista, huono selkä ja ikä estää. Ei voi huonoina päivinä jos ei ulos pääse, jättää koiraa ulkoiluttamatta. Naapureilla koiria joita joskus lenkitin, nyt en uskalla jos vetäsee niin en pysy pystyssä. Ihan joku pikku sintti ei tietenkään kumoon vedä. Omaa koiraa ei ole ollut yli 10 vuoteen. Kivoja kavereita ne on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua harmittaa etten sitä pääskyn laulun lopputirinää enää kuule tai pitää tosi lähellä olla.

Samoin heinäsirkkoja en kuule. 
Paljon jää kuulematta enkä ole tottunut kuulolaitetta joka päivä pitämään vaikka kuulohoitajalle lupasin.

Tuliko missä iässä suunnilleen kuuloon muutoksia? Itse olen alle 60 mutta saan palautetta lapsilta että puhun paljon kovempaa kuin ennen. Luulen siis että kuuloni on alentunut. En kuule hälyssä varsinkaan kaikkea. 

Taisin olla ekan kerran kuulotutkimuksessa jo alle nelikymppisenä- tietyn äänialan kuulemisessa alenemaa mutta ei aihetta laitteen käyttöön vielä. Nyt olen kohta 70 ja pari vuotta sitten hakeuduin terveysaseman kautta kuulotutkimuksiin. Ilmeisesti perinnöllistä tämä.

Kannattaa ilman muuta kysyä ta:lta pääsiskö tutkimuksiin, kuulolaite on maksuton sitä kautta.

Kiitos kun vastasit. Täytyykin ottaa puheeksi työterveydessä ensin. Vielä olen työelämässä. Kyllä muutamilla yli 70 v sukulaisilla kuulolaite on käytössä, kysynkin heiltä missä vaiheessa oli tarvetta jos kerran perinnöllistä.