Piiskaamisesta. Onko muita jotka ovat saaneet lapsena piiskaa?

Olen saanut remmillä (vyöllä) selkääni useasti alakouluikäisenä 90-luvun lopulla. En muista kokeneeni nöyryytystä, vaan puhdasta pelkoa ja myöhemmin vihaa. Myös tukkapöllyjä ja luunappeja,mutta ehdottomasti pahin oli remmi.

Vierailija kirjoitti:

vyöllä, remmillä, vitsalla.pahinta oli se, ettei siinä ollut mitään logiikkaa - äiti siis piiskasi jos hänestä siltä tuntui, ei väliä miten me käyttäydyttiin.paiskoi myös hiuksista seinille, poltti kättä hellalla,antoi luunappeja jne. varhaisimmat muistikuvani lapsuudesta on hätäni siitä kun äiti höykkyyttää vauvaveljeäni (mua 3v nuorempi)-äiti kylläkin mt-ongelmainen vakavasti ja nykyään kieltää koko asian.veli teki itsarin 13vuotiaana, siitä oon katkera.

mamma vm 81

Siis kamala :O

Olen saanut monesti. Piiskaa, tukkapöllyä ja litsareita. Arestia en koskaan saanut, väkivallalla hallittiin.

Huh, näitä kokemuksia kuin lukee, niin ymmärrän, että katkeruutta on jäänyt ja/tai suhteet vanhempiin voivat olla viileät vielä aikuisiässäkin. On yksiselitteisesti väärin, että lasta kuritetaan aiheetta, mielivaltaisesti ja lähinnä vain vanhempien oman ahdistuksen purkamiseksi. Ihan samoin on väärin, jos jostain hyvin vähäisestä tottelemattomuudesta/pahanteosta annettaan niin perusteellinen löylytys, että sen loppuelämänsä muistaa.

Kyllä minullekin lapsena kuria pidettiin ja toisinaan "koivuniemen herrakin" vieraili meillä, mutta ruumiillinen kuritus oli vain yksi osa vanhempieni kokonaisvaltaista kasvatusta.  Meitä lapsia (siis minua ja pikkuveljeäni) tuettiin, kannustettiin, arvostettiin ja saimme myös myönteistä palautetta ja hellyyttä. Mutta toisaalta oli aika tiukat pelisäännöt, joista ei juuri joustettu. Säännöt  tietenkin tiedettiin etukäteen, ja jos niitä vastaan joskus rikottiin, niin silloin otettiin ihan tietoisesti riski ikävistä seurauksista - tai oltiin vain todella harkitsemattomia. Koskaan ei voi sanoa, että selkäsauna olisi tullut minään yllätyksenä tai odottamatta.

Lisäksi aina ennen rangaistuksen toimeenpanoa oli keskustelu (siis ainakin yritys kunnon keskusteluksi, eikä miksikään ankaraksi puhutteluksi tuhmalle tytölle), jossa asia pyrittiin puhumaan selväksi: Etkö tiennyt, että X on kiellettyä? Eikö tästä asiasta ole puhuttua useasti aiemminkin? (Joskus rangaistukin aiemmin) Miksi sinä silti teit? Mitä pitäisi tehdä, että jatkossa et enää tekisi niin? Tällaisten keskustelujen logiikka oli tietenkin sellainen, että aina jossain vaiheessa jouduin itse toteamaan tarvitsevani vitsaa! Usein totesi tämän aika nopeasti, että äiti pääsisi minua kurittamaan, sillä omatunto painoi ja sen lisäksi rangaistuksen odottaminen tuntui melkein pahemmalta kuin itse rangaistus.   

Joku voisi tietenkin sanoa, että tällaiset rangaistusta edeltävät keskustelut ovat vain pienten lasten manipulointia. Itse en kuitenkaan tuollaista väitettä allekirjoita edes nyt aikuisena. Äitini yleensäkin pyrki selittämään ja perustelemaan asioita tosi tarkasti (siis kaikissa muissakin tilanteissa kuin vain kurinpitotilanteissa), perheessämme harrastettiin monipuolisia keskustelu, jotta me lapset saisimme älyllisiä virikkeitä. Vielä kun sain 14-vuotiaana viimeisen kerran vitsasta, niin kyllä minä ihan vilpittömästi tunsin ansainneeni sen. Enkä minä ollut mikään tyhmä tyttö, koulussa sain vain kiitettäviä arvosanoja ja olin monipuolisesti kiinnostunut ottamaan selvää uusista asiosita.

Yhtä kaikki, tarkoitukseni oli sanoa, että ne joita on asiattomasti hakattu lapsena, ovat ihan aiheellisesti katkeria. Tämä ei kuitenkaan ole "koko totuus" ruumiillisesta kurituksesta. Omalta osaltani voin sanoa, että vitsaa on lapsuudessa tullut maistettua, mutta traumoja en voi väittää saaneeni. 

Nämä piiskajutut ovat ilmeisesti pelkkiä tarinoita, jostain syystä joitakin kiihottaa kertoa näitä juttuja piiskaamisesta. 

Olen itse 60 luvun lapsi, minua ei koskaan lyöty, enkä muiltakaan sellaisesta kuullut.

Minäkin olen 1960-luvun lapsi ja kyllä minua ja pikkuveljeäni lyötiin. Ei piiskattu eikä annettu remmiä eikä vitsaa, vaan äiti mätki pyykkikartulla, jonka hän oli perinyt omalta äidiltään. Eihän pyykkikarttua enää siihen aikaan pyykinpesuun käytetty, meilläkin oli minun lapsuudessani sellainen pulsaattorikone.

Syntymäpäivänä oli juhlaa, kun äiti löi kartun sijasta kuivuneella pullapitkolla. Ja seuraavana sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa, jota syötiin koko perheen kesken.

Kyllä minä olen oikeastaan kiitollinen äidilleni, enkä ole kantanut yhtään kaunaa. Äiti lepää jo kirkkomaalla. Minulla on se pyykkikarttu äidin perintönä vieläkin ja oikeastaan se on eräänlaisella kunniapaikalla kodissani.

Itse en lapsiani lyönyt, enkä muutenkaan ruumiillisesti kurittanut. Eivätkä hekään omia lapsiasn. Kilttejä ovat lapset nykyään, uskovat mummuakin ihan puolesta sanasta.

Äiti rakasti ja kuritti kirjoitti:

Minäkin olen 1960-luvun lapsi ja kyllä minua ja pikkuveljeäni lyötiin. Ei piiskattu eikä annettu remmiä eikä vitsaa, vaan äiti mätki pyykkikartulla, jonka hän oli perinyt omalta äidiltään. Eihän pyykkikarttua enää siihen aikaan pyykinpesuun käytetty, meilläkin oli minun lapsuudessani sellainen pulsaattorikone.

Syntymäpäivänä oli juhlaa, kun äiti löi kartun sijasta kuivuneella pullapitkolla. Ja seuraavana sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa, jota syötiin koko perheen kesken.

Kyllä minä olen oikeastaan kiitollinen äidilleni, enkä ole kantanut yhtään kaunaa. Äiti lepää jo kirkkomaalla. Minulla on se pyykkikarttu äidin perintönä vieläkin ja oikeastaan se on eräänlaisella kunniapaikalla kodissani.

Itse en lapsiani lyönyt, enkä muutenkaan ruumiillisesti kurittanut. Eivätkä hekään omia lapsiasn. Kilttejä ovat lapset nykyään, uskovat mummuakin ihan puolesta sanasta.

Äiti on varmasti ajatellut sinun parastasi.

Vierailija kirjoitti:

En ole omalle äidilleni koskaan siitä puhunut, mutta siskojen kanssa kylläkin ja oman miehen.

Se on sellanen anteeks antamaton teko. Se oli jotakin niin nöyryyttävää ja alistavaa. Oli jatkuvasti pelko et tekee väärin ja saa piiskaa.

Ite joutui monesti hakemaan vihdan ulkoa.

Juu sain vitsaa ja tukkapöllyä ja luunappia. Lukittiin komeroon. Mistään niistä ei ole jäänyt mitään traumoja. Paljon traumaattisempaa oli ylisuojelu: en saanut olla niin pitkään ulkona kuin muut, kiellettiin syömästä herkkuja, koskaan ei päässyt yökylään, pakotettiin tekemään illat pitkät läksyjä ja saamaan kymppejä. Kaikki asioiden hoitamiset hoidettiin minun puolesta, voileivätkin voideltiin valmiiksi. Se kaikki teki minusta ihan kädettömän ihmisen...

Yhden kerran muistan saaneeni piiskaa äidin käsilaukun remmistä. Tajusin kyllä itsekin toimineeni väärin, joten ei jäänyt mitään epäoikeudenmukaisuustuntoja. Meillä oli siis kylässä äidin tuttava, bangladeshilaissyntyinen nainen, ja 4-vuotiasta minua harmitti kamalasti, kun en ymmärtänyt, mitä he keskenään puhuivat (englantia). Hypin kengurupallon päällä ja sätin tätä meillä kylässä ollutta naista. Hän ymmärsi sen verran suomea, että taisi tajuta, mitä sanoin. Äiti komensi minua moneen kertaan, mutta ei mennyt perille. Vieras lähti pois ja heti sen jälkeen äiti läimäisi minua remmillä.

Äiti rakasti ja kuritti kirjoitti:

Minäkin olen 1960-luvun lapsi ja kyllä minua ja pikkuveljeäni lyötiin. Ei piiskattu eikä annettu remmiä eikä vitsaa, vaan äiti mätki pyykkikartulla, jonka hän oli perinyt omalta äidiltään. Eihän pyykkikarttua enää siihen aikaan pyykinpesuun käytetty, meilläkin oli minun lapsuudessani sellainen pulsaattorikone.

Syntymäpäivänä oli juhlaa, kun äiti löi kartun sijasta kuivuneella pullapitkolla. Ja seuraavana sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa, jota syötiin koko perheen kesken.

Kyllä minä olen oikeastaan kiitollinen äidilleni, enkä ole kantanut yhtään kaunaa. Äiti lepää jo kirkkomaalla. Minulla on se pyykkikarttu äidin perintönä vieläkin ja oikeastaan se on eräänlaisella kunniapaikalla kodissani.

Itse en lapsiani lyönyt, enkä muutenkaan ruumiillisesti kurittanut. Eivätkä hekään omia lapsiasn. Kilttejä ovat lapset nykyään, uskovat mummuakin ihan puolesta sanasta.

Voisitko laittaa tänne pullamaidon reseptin. Tuleeko siihen jotain muutakin kuin pullaa ja maitoa ? Miten se valmistetaan ?

Olis syytä ottaa käyttöön välittömästi, kun katsoo tuota nyky lasten menoa. Siinä ADHD ym. Häiriökäyttäytymiset karsiutuisi, kun vetelis kuoritulla pajuniemellä persmauksille.

Herkkusuu kirjoitti:

Äiti rakasti ja kuritti kirjoitti:

Minäkin olen 1960-luvun lapsi ja kyllä minua ja pikkuveljeäni lyötiin. Ei piiskattu eikä annettu remmiä eikä vitsaa, vaan äiti mätki pyykkikartulla, jonka hän oli perinyt omalta äidiltään. Eihän pyykkikarttua enää siihen aikaan pyykinpesuun käytetty, meilläkin oli minun lapsuudessani sellainen pulsaattorikone.

Syntymäpäivänä oli juhlaa, kun äiti löi kartun sijasta kuivuneella pullapitkolla. Ja seuraavana sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa, jota syötiin koko perheen kesken.

Kyllä minä olen oikeastaan kiitollinen äidilleni, enkä ole kantanut yhtään kaunaa. Äiti lepää jo kirkkomaalla. Minulla on se pyykkikarttu äidin perintönä vieläkin ja oikeastaan se on eräänlaisella kunniapaikalla kodissani.

Itse en lapsiani lyönyt, enkä muutenkaan ruumiillisesti kurittanut. Eivätkä hekään omia lapsiasn. Kilttejä ovat lapset nykyään, uskovat mummuakin ihan puolesta sanasta.

Voisitko laittaa tänne pullamaidon reseptin. Tuleeko siihen jotain muutakin kuin pullaa ja maitoa ? Miten se valmistetaan ?

En ole tuo kirjoittaja enkä 60-luvun lapsi. Mutta meillä syödään joskus pullamaitoa, joka on todella hyvä ja helppotekoinen vanhan ajan jälkiruoka. Lapset ovat siihen vieläkin ihan valtavan innostuneita.

Resepti on yksinkertaisesti: laita viipale (mieluiten vähän kuivunutta) pulla syvälle lautaselle ja kaada kiehuvaa maitoa päälle.

Piiskaa en ole saanut mutta luunappeja ja tukistuksia ja kun äidin hermot meni täydellisesti niin löi avokämmenellä kasvoihin. Tämä kaikki äidiltä, isä oli aina töissä niin ei osallistunut oikeastaan mihinkään lasten kasvatukseen. 90 luvun alussa. En koe saaneeni traumoja, enemmän harmittanut kasvatuksessa luottamuksen puute. Siis että lähtökohtaisesti lapsiin ei voi luottaa, missään asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Herkkusuu kirjoitti:

Äiti rakasti ja kuritti kirjoitti:

Minäkin olen 1960-luvun lapsi ja kyllä minua ja pikkuveljeäni lyötiin. Ei piiskattu eikä annettu remmiä eikä vitsaa, vaan äiti mätki pyykkikartulla, jonka hän oli perinyt omalta äidiltään. Eihän pyykkikarttua enää siihen aikaan pyykinpesuun käytetty, meilläkin oli minun lapsuudessani sellainen pulsaattorikone.

Syntymäpäivänä oli juhlaa, kun äiti löi kartun sijasta kuivuneella pullapitkolla. Ja seuraavana sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa, jota syötiin koko perheen kesken.

Kyllä minä olen oikeastaan kiitollinen äidilleni, enkä ole kantanut yhtään kaunaa. Äiti lepää jo kirkkomaalla. Minulla on se pyykkikarttu äidin perintönä vieläkin ja oikeastaan se on eräänlaisella kunniapaikalla kodissani.

Itse en lapsiani lyönyt, enkä muutenkaan ruumiillisesti kurittanut. Eivätkä hekään omia lapsiasn. Kilttejä ovat lapset nykyään, uskovat mummuakin ihan puolesta sanasta.

Voisitko laittaa tänne pullamaidon reseptin. Tuleeko siihen jotain muutakin kuin pullaa ja maitoa ? Miten se valmistetaan ?

En ole tuo kirjoittaja enkä 60-luvun lapsi. Mutta meillä syödään joskus pullamaitoa, joka on todella hyvä ja helppotekoinen vanhan ajan jälkiruoka. Lapset ovat siihen vieläkin ihan valtavan innostuneita.

Resepti on yksinkertaisesti: laita viipale (mieluiten vähän kuivunutta) pulla syvälle lautaselle ja kaada kiehuvaa maitoa päälle.

Pullamaito on hyvää kyllä. Minä lisäisin siihen vielä lusikallisen hilloa pullaviipaleen päälle. Ja pitää antaa maidon kunnolla imeytyä pullaan, eli odotella pari-kolme minuuttia.

En muista, että olisin joskaan saanut piiskaa tai tukkapöllyä lapsena tai  muutakaan ruumiillista kuritusta. Olen syntynyt 60-luvun puolivälissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herkkusuu kirjoitti:

Äiti rakasti ja kuritti kirjoitti:

Minäkin olen 1960-luvun lapsi ja kyllä minua ja pikkuveljeäni lyötiin. Ei piiskattu eikä annettu remmiä eikä vitsaa, vaan äiti mätki pyykkikartulla, jonka hän oli perinyt omalta äidiltään. Eihän pyykkikarttua enää siihen aikaan pyykinpesuun käytetty, meilläkin oli minun lapsuudessani sellainen pulsaattorikone.

Syntymäpäivänä oli juhlaa, kun äiti löi kartun sijasta kuivuneella pullapitkolla. Ja seuraavana sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa, jota syötiin koko perheen kesken.

Kyllä minä olen oikeastaan kiitollinen äidilleni, enkä ole kantanut yhtään kaunaa. Äiti lepää jo kirkkomaalla. Minulla on se pyykkikarttu äidin perintönä vieläkin ja oikeastaan se on eräänlaisella kunniapaikalla kodissani.

Itse en lapsiani lyönyt, enkä muutenkaan ruumiillisesti kurittanut. Eivätkä hekään omia lapsiasn. Kilttejä ovat lapset nykyään, uskovat mummuakin ihan puolesta sanasta.

Voisitko laittaa tänne pullamaidon reseptin. Tuleeko siihen jotain muutakin kuin pullaa ja maitoa ? Miten se valmistetaan ?

En ole tuo kirjoittaja enkä 60-luvun lapsi. Mutta meillä syödään joskus pullamaitoa, joka on todella hyvä ja helppotekoinen vanhan ajan jälkiruoka. Lapset ovat siihen vieläkin ihan valtavan innostuneita.

Resepti on yksinkertaisesti: laita viipale (mieluiten vähän kuivunutta) pulla syvälle lautaselle ja kaada kiehuvaa maitoa päälle.

Pullamaito on hyvää kyllä. Minä lisäisin siihen vielä lusikallisen hilloa pullaviipaleen päälle. Ja pitää antaa maidon kunnolla imeytyä pullaan, eli odotella pari-kolme minuuttia.

Meillä ripotellaan pullamaidon päälle fariinisokeria. Kaikki tykkäävät. Kannattaa kokeilla !

Pullan pitää ehdottomasti olla kuivaa. Tuore pulla ei pysy koossa, kun maito imeytyy siihen, vaan siitä tulee ikävän näköistä mössöä. Hillo on myös minun suosikkini, mutta tuota fariinisokeria pitää joskus kokeilla.

Äiti rakasti ja kuritti kirjoitti:

Minäkin olen 1960-luvun lapsi ja kyllä minua ja pikkuveljeäni lyötiin. Ei piiskattu eikä annettu remmiä eikä vitsaa, vaan äiti mätki pyykkikartulla, jonka hän oli perinyt omalta äidiltään. Eihän pyykkikarttua enää siihen aikaan pyykinpesuun käytetty, meilläkin oli minun lapsuudessani sellainen pulsaattorikone.

Syntymäpäivänä oli juhlaa, kun äiti löi kartun sijasta kuivuneella pullapitkolla. Ja seuraavana sunnuntaina siitä pitkosta tehtiin pullamaitoa, jota syötiin koko perheen kesken.

Kyllä minä olen oikeastaan kiitollinen äidilleni, enkä ole kantanut yhtään kaunaa. Äiti lepää jo kirkkomaalla. Minulla on se pyykkikarttu äidin perintönä vieläkin ja oikeastaan se on eräänlaisella kunniapaikalla kodissani.

Itse en lapsiani lyönyt, enkä muutenkaan ruumiillisesti kurittanut. Eivätkä hekään omia lapsiasn. Kilttejä ovat lapset nykyään, uskovat mummuakin ihan puolesta sanasta.

Nykypolvella on helppoa, kun saa pullamaitonsa tekemättä mitään. Kunnia veteraaneille, jotka joutuivat ottamaan kartusta koko vuoden vain saadakseen kerran vuodessa pullamaitoa.

Sain selkäsaunan avokämmenellä paljaalle takamukselle, en montaa kertaa. Pahihta siinä ei ollut kipu, vaan nöyryytys. Joo, en saanut montaa selkäsaunaa, mutta isäni hakkasi nyrkillä, repi hiuksista, kuristi jne. lähes joka päivä, ja useimmiten ilman syytä. Lopetti, kun tulin murrosikään, mutta henkinen väkivalta jatkui/jatkuu. Olen päättänyt, että sitten kun hän on niin vanha, ettei enää jaksa vastaan pistää, annan lyönnit takaisin. Vihaan häntä! Eniten kaikista ihmisistä halveksin niitä, jotka sallivat lasten ruumiillisen kurituksen,

Kun olin teini-ikäisenä "ryhmäterapiassa" äidin ja psykologin kanssa koskien väkivaltaista käytöstäni, sanoin tyyliin että "jos lysyt tolta akalta joka tirvaili koko ajan  että miks mä oon nyt sitte väkivaltanen". Äitini alkoi tämän kuultuaan vääntää itkua ja hokea että paristi löi pepulle avokämmenellä, katsoin äitiä silmiin että ai se ei ollutkaan vyö? Etkä varmaan myöskään repinyt tukasta niin että kalju läikkä tuli? Psykologi alkoi   selittää empaattisella äänellä, miten lyöminen on väärin mutta äitini varmasti toiminut rakkaudesta ja siinä vaiheessa lähdin ovet paukkuen . Myöhemmin jouduin koulukotiin ja  ym muuta josta tässä en nyt sen enempää avaudu. Äiti kiistää yhä   vyön käytön selkäsaunassa samoin kuin sen, että otti hiuksista kiinni ja pyöritti.  Lastani en sinne jätä ikimaailmassa hoitoon. Mieluiten olisin tapaamatta koko akkaa, mutta lapsen takia siellä silloin tällöin käydään.  Hyvä isoäiti kyllä on, mutta en silti en jätä lapsen kanssa kaksin vessareissua pidemmäksi ajaksi.

.