Piiskaamisesta. Onko muita jotka ovat saaneet lapsena piiskaa?

Olen tai oikeastaan minua on pahoinpidelty säännöllisesti 10-vuotiaasta eteenpäin kun äitini löysi isäpuoleni.Meillä siis hakattiin ihan kunnolla,ja jos tuskistettiin niin siiten lähti kunnolla hiuksetkin päästä että jäi kaluju läikkä jne jne..Pahoinpitelyyn ei tarvinnut mitään syytä.

Ei jäänyt traumoja. Olen harvoin tekemisissä äitini ja isäpuoleni kanssa.

Jonkin verran sain selkääni, mutta pari kertaa on jäänyt mieleen. Toinen oli se kun olin ehkä 12-vuotias, en ymmärtänyt kurituksen syytä ja tappelin vastaan. Pari vuotta nuorempi siskoni katseli tilannetta kauhuissaan ja äitini tajusi ettei saa pidettyä minua paikallaan ja samalla antamaan selkään. Niinpä hän otti minusta tukevasi kiinni ja käski siskoni piiskata minut. Siskoa nauratti eikä oikein tajunnut mitä pitäisi tehdä, äiti kimmastui ja käski panna vitsan heilumaan. Sisko alkoi piiskata minua, innostui aina vaan enemmän ja lopulta takapuoli oli kuin tulessa ja ulvoin täyttä kurkkua. Muistamme tämän molemmat, ja edelleen hävettää.

Toinen kerta oli se kun olin jo parikymppinen, ja tällä kertaa ilman muuta ansaitsin selkäsaunan. En silti olisi uskonut että äiti sen antaisi, se oli kovempi kuin koskaan ja kumopikin itkimme.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2011 klo 09:27"]

Juttelin vanhempieni (syntyneet 40-luvulla) kanssa ja äitikään ei koskaan ole saanut. Isäni sen sijaan oli kerran saanut muistikuviensa mukaan ja ihan aiheesta: oli pitänyt vahtia pihalla 3-vuotiasta pikkusiskoa (itse 9) ja jätti siskon yksin lähtiessään "kylille" leikkimään kavereiden kanssa.

Tuntuu hurjalta noi teidän jutut. En tunne ketään kaveripiirissäkään (synnytty 70-luvulla), jonka kodissa olisi piiskalla hakattu. Tietenkään näitä ei pahemmin puhuta, mutta ainakin ydinkaveriporukassa kukaan ei ole sellaista kokenut.

[/quote]

Minä en kehdannut asiasta puhua edes kavereilleni ennen kuin täytin 30, niin nöyryyttävä lapsuus piiskan viuhumiseen ja muine minulla oli. Kävin myös lapsuustraumojeni vuoksi terapiassa, enkä tuosta asiasta puhunut siellä vaikka muuten puhuin lapsuudestani, esim. henkisestä väkivallasta.

Nykyisin olen ihan jees, toinen vanhemmistani on kuollut syöpään, toinen elää ja hänene minull aon viileähköt välit, tulee olemaan hänen loppuikänsä.

Itse en ole väkivaltainen, eikä minulla ole ollut muitakaan vihanhallintaongelmia. Enkä ikinä omiin lapsiini kajoaisi pienimmällä tavallakaan. Jos lapsia ei pysty ilman väkivaltaa (henkinen, fyysinen) kasvattamaan, ei niitä pidä hankkia lainkaan.

-79

Kerran. Äiti löi takapuolelle. Kertoi aikoinaan, että yhteen kertaan jäi ,kun 4-vuotiaan pakaraan painui vihkisormuksen painauma. Muistan hämärästi tämän tapahtuman. Omaa lastani en aikonut lyömällä rankaista, koska minäkin olen vain kertaalleen lyönnin saanut. Luunappeja ja tukistuksia satelikin sitten isältä moneen otteeseen. 

Herranen  aika, mitä juttuja. Edes mun vanhemmat ei ole koskaan saanut piiskaa, vaikka ovat ns. suuria ikäluokkia. Mua ei ole ikinä edes nipattu tai tukistettu, eikä ole kyllä veljeäkään. Enkä ikinä koskisi omiin lapsiini.

Yksi kaveri sai 80-luvulla piiskaa kotona ja sen näkeminen (!) oli traumaattista. Itkin kotona sitä illalla omille vanhemmille ja muistan niiden sanoneen, että se on laitonta. Ruumiillinen kuritushan tuli 80-luvulla laittomaksi. Niin hirveä äiti sillä kaverilla oli. Ylikireä yh, jolla oli liian vähän ikää äidiksi, liian vähän rahaa, paskainen kämppä ja miessuhteet vaihtui. Purki kiukkua lapsiinsa piiskaamalla röökin ja kaljapullon välissä.

Olen saanut piiskaa ja meillä oli kotona aina koivuvitsa odottamassa oven yllä, jos siskon kanssa käyttäydyttiin huonosti. Myös tukkapöllyä ja näpäytyksiä.

Lapsena olin tietysti äärimmäisen katkera vanhemmilleni rankaisusta ja pelkäsin heitä, kun he uhkailivat kurituksella.

Nyt aikuisiäillä ymmärrän vanhempia paremmin. He tekivät mitä oli lapsille hyväksi, eivätkä noudattaneet humpuukipsykoloogien neuvoja. Psykologien neuvot tekee lapsista vaan mielenvikaisia.

Ihmiskunta on 100 000 vuotta kurittanut lapsia fyysisesti. Se on satavarmasti parempi ratkaisu, kuin joidenkin kommareiden ateistihuuhaa-opit.

Kyllä on aikuisen syytä katsoa tarkasti peiliin, jos ei puhumalla saa asioita etenemään lapsen kanssa. Tuntuu absurdilta ja ihan naurettavalta, että kun ei sana tehoa, pitää lasta lyödä.

tukkapöllyä, kepillä perseelle (ei mitään hulluhakkaamista tms mut kuitenki) ei koskaan onneks äidin tai isän polvelle piiskattavaksi. henkinen rääkki oli ehkä inhottavampaa, aina ku tapeltiin ni äiti alko kovaan ääneen paasaamaan miten hirveä hänen lapsuus oli että antakaa te ees hänen olla rauhassa, yksityiskohtasesti kerto kaikkia kauheuksia alle kymmenvuotiaille... nää vituttaa edelleen, nousee mieleen kauhukuvia, miten äitiä rääkätty.. nyt olen siis kohta 30, eikä näistä puhuta, muutakuin sisarten kesken.

Kuulun suuriin ikäluokkiin ja minun nuoruudessani asiat olivat melkoisesti toisin kuin nyt. Jäädessäni täysin orvoksi olin vielä alaikäinen ja holhoojakseni tuli 24-vuotias veljeni. Isä oli vannottanut veljeni, että hän ottaa talon haltuunsa, mutta minut pitää kouluttaa kunnon ammattiin, ylioppilaaksi asti veli oli vastuussa minusta, mutta siitä eteenpäin olin oman onneni seppä.

Veli otti homman hyvin vastuullisesti ja asetti tiukat rajat minulle. Töitähän meillä riitti, vaikka yksi tätimme kävi meitä auttamassa taloustöissä vähintään kerran viikossa. En siinä tuiskeessa olisi mitenkään ennättänyt pahojani tekemään, mutta veljen pykälissä oli yksi kohta, joka meinasi pettää minun osaltani, jos kokeista tuli seiskaa huonompi numero niin se oli rangaistava teko. Rangaistukset olivat selkeitä ja yksinkertaisia, niitä oli vain yhtä sorttia piiskaa paljaalle pyllylle. En ollut opropoikana montaakaan viikkoa koulua käynyt, kun jouduin veljen polville piiskattavaksi. Ei se kipu niin hirveä ollut, mutta syyllisyys ja häpeä kalvoi, olin rikkonut vanhempiemme toiveen ja joutunut vielä pylly paljaana makaamaan veljen syliin, mutta minkäs sille voi, kun isä oli niin tahtonut. Tosin ei isä ollut mitään rangaistuksista puhunut, vaan vaatinut, että veli ohjaa minut kunnon kansalaiseksi ja hyvään ammattiin.

Piiskasauna puri ja numerot pysyivät hyvinä, veli tietenkin oivalsi kuinka hyvä menetelmä hänellä oli käytössä. Aina silloin tällöin epäonnistuin kielten kokeissa, niistä en koskaan saanut kovin hyvää numeroa ja sain taistella tosissani, että niiden numerot pysyivät seiskan paremmalla puolella. Lipsahduksia tuli aina joskus ja veli hoiti hommansa.

Tietenkin iän myötä aloin vastustaa noita rangaistuksia, mutta veli pysyi tikkana. Lukion alettua ilmoitin veljelle, että osaan kyllä itse kantaa vastuun opinnoistani.

   –Saahan nähdä, tuumasi veli siihen.

Kun sitten ruotsin ensimmäisistä kokeista tuli luokan keskiarvo mukainen numero eli kuusi, otettiin 16-vuotiaalta lukiolaiselta housut alas ja piiskaa tuli ihan samaten kuin ennenkin. Niin paljon otti kunnian päälle tuo veljen polvien päälle joutuminen, että aloin treenaamaan. Aika kun veljen silmä vältti, vedin leukoja, punnersi sekä vahvistin vatsa ja selkälihaksia, sillä seuraavalla kerralla pistän tosissani kampoihin.

Veli ei kuitenkaan piiskasaunoista luopunut, vaan vitsaa väännettiin aina, jos kokeissa huonosti kävi. Viineiset piiskajaiset olivat kyllä tikkoja. Lopulta veli ei minua enää saanut pysymään sylissään vanhaan malliin, mutta painavampana ja vahvempana sai minut vielä alleen. Lopulta makasin vatsallani lattialla ja hän istui harteillani ja räpsi risulla paljaita pakaroitani, ei erityisen lujaa tälläkään kertaa, vaikka oli aiheuttanut hänelle melkoisesti vaivaa.

Veljelleni en ole kantanut kaunaa noista piiskajaisista, ilman häntä en olisi selvinnyt elämästäni niin hyvin kuin nyt, olen tehnyt ihan mukavan virkauran valtion palveluksessa.

Muistan vieläkin veljeni loppupuheen viimeiseltä risutuskerralta, varmaan suurelta osalta sen ansiosta asenteeni veljeäni kohttaan säilyi veljellisenä lämpiminä koko elämämme ajan. Hänen sanomisessaan vilkisti huumoria ja hän ylensi minut aikuiseksi mieheksi. Veli sanoi jotenkin näin:

   – Sinähän olet ihan aikuisen miehen voimissa, en minä saa sinua enää piiskattua, joten koitahan nyt lukea ahkerasti. On huonompi juttu jos me kumpikin epäonnistumme kouluasian kanssa.

En muista saaneeni selkäsaunoja, mutta varmasti olen niitä saanut. Muistan siskoni hakkaamisia (remmi, vitsa) eikä ole mitään syytä olettaa, että minua ei olisi hakattu. Vanhempieni mielestä se oli pienen lapsen kasvatusmenetelmä - yli kolmosluokkalaisia ei enää piiskattu.

Olen vanhemmilleni edelleen tästä katkera, vaikka toki paljon muutakin tunneköyhyyttä ja henkistä väkivaltaa lapsuuteeni mahtui. Olen tietoisesti halunnut olla itse erilainen vanhempi. Lisäksi teen työtä lastensuojelussa ja yritän auttaa perheitä, joilla on ongelmia. Varmasti jollain tavalla hoidan omia traumojani tässä samalla.

Mummolta sain monestikkin:), en vanhemmiltani. Välillä naurattaa vieläkin kun muistelee, mummolla oli sellainen tosi tylyksi viritetty ilme:) tuli koivua ja remmiä!

En ole omia lapsiani piiskannut(ei ole ollut tarvettakaan), eikä traumoja ole jäänyt. Ja ihan aiheesta sain kyllä piiskaa!

Hirveitä nää tekopyhät isät, jotka saattaa antaa tyttölapsilleen piiskaa, mutta samaan aikaan toteavat, että naista ei tule lyödä, koska on "heikompi". Ei sillä, että poikalasten piiskaaminen olisi yhtään sen hyväksyttävämpää tai väkivalta miehiä kohtaan ylipäätänsä, mutta miten voi olla niin aivovammainen ihminen, että pitää sitä eri asiana hakata puolustuskyvytöntä lasta vain siksi, että se on hänen mielestä kurinpitoa ja kasvatusta. Häpyhuulillekin räpsähti remmi kai vahingossa kun tuli sellaisesta kulmasta eikä jalkani kiinni yhdessä. Nauttiko kenties siitä. Ei riittänyt takapuolen vahingoittaminen vaan piti antaa vielä etupuolellekin sivallus. Ja jotkut ihmiset kaipaavat takaisin vanhoihin hyviin aikoihin. Oliko asiat tosiaan 50-luvulla niin hyvin? 

Meitä pieksettiin sekä remmillä että piiskalla niin, että ristiselästä ja pakaroista nahka parkkiutui. Jos yksi oli tehnyt pahojaan, toisetkin saivat selkäänsä varmuuden vuoksi. Kuten niin monella muullakin, vanhemmat kielsivät tämän kokonaan. "Ei ole meidän lapsia piiskattu".

1980-luvulla vielä sain piiskaa. Koivunoksalla. Se oli aina äiti, joka piiskasi. Homma loppui kun nuorempi veljeni meni ja katkoi piiskat. Tänäkään päivänä välit äitiin eivät ole kunnossa. Eikä ne tule. Fyysinen kurittaminen on sairasta. Oma lapsi uskoo puhetta.

Kyllä on saatu, usein. Piiskaa, vyötä ja sähköjohtoa. Pakarat ja reidet mustelmilla oli oikein kiva selitellä kouluhoitajalle polkupyörällä kaatumisia yms.

Kyllä olen saanut: Piiskaa ja tukkapöllyä. Kaikki tuli ihan aiheesta ja aina kerrottiin, minkä vuoksi. Ihan oikein se mielestäni oli. Jos ei puhe tehonnut, niin peppu paljaaksi ja koivuniemen herra kehiin. Jo alkoi sanakin mennä perille. Välit vanhempiin ovat aina olleet kunnossa, mitään traumoja tms. ei ole jäänyt. Ikää on jo sen verran, että lapsuuteni aikaan fyysinen kurinpito ei ollut myöskään laissa kiellettyä, kuten nykyään.

Äitini kertoi lapsena saaneensa joskus humalaiselta isältään remmiä täysin mielivaltaisesti, isän kavereiden ollessa vieressä. Ymmärrän, että hän on tästä katkera. Itse sain pikkulapsena joskus vähän risua täysin aiheesta, en ole katkera ja hyväksyisin tämän kasvatusmetodin tänäänkin, jos olisi laillinen.

Meillä oli muutamana kesänä lapsuudessani koivuniemen herra eli vitsa roikkumassa näkyvällä paikalla siinä talossa, jossa vietimme perheeni kanssa kesää.

Vain yhden kerran muistan konkreettisesti saaneeni sitä. Se oli siis lähinnä pelote, muttei kokonaan...

Me vanhemmat sisarukset olimme kilttejä ja nöyriä lapsina. Meidän kohdallamme oli vitsaamisen mahdollisuus. Nurinkurisesti nuorempien sisarusteni, jotka olivat arvioni mukaan tottelemattomampia, kasvatuksessa vanhempani eivät käyttäneet koivuniemen herraa, vaan strategiat olivat toisenlaiset.

Uskon, että merkittävässä roolissa tässä ei ollut pelkästään lakimuutoksen vaikutus (suomalaisille, vanhan koulukunnan kasvatuskulttuuriin tottuneille vanhemmillekin vähitellen kävi selväksi, ettei ruumiillinen kurittaminen ole lain mukaan ok), vaan myös vanhempieni vanheneminen ja heidän voimiensa väheneminen.

En ole koskaan keskustellut asiasta vanhempieni kanssa enkä juuri sisarustenikaan, vaan nämä ovat vain omia arvioitani.

Vierailija kirjoitti:

Sain piiskaa ja tukistettiin. Syystä ja ilman syytä. Isänäiti haukkui jopa huoraksi, kun olin vain 10-vuotias. Isä ja isänäiti olivat varmasti psyykkisesti sairaita, eivät vaan olleet missään tutkimuksissa tai hoidoissa, tietääkseni. En ole juuri tekemisissä isäni kanssa.

Omien lasten kanssa olin lyhytpinnainen, kun olivat pieniä, sitä kadun. En ole ollut hyvä kasvattaja itsekään, en vaan ole osannut, kun ei mitään kunnon mallia kotoa saanut. Piiskaamista en kuitenkaan ole jatkanut.

Oliko siihen huoritteluun joku syy, tyyliin meikkaaminen? Ei sillä, että huorittelu olisi mielestäni ok.

Olen saanut siinä 3-9 vuotiaana useinkin piiskaa. Ja aina ihan ansiosta.

Ei jäänyt mitään traumoja ja kunnon ihminen tuli meikästä.