Haluaisin lapsia, jos voisin olla varma että niiden isä kantaisi saman vastuun kuin minä.

Kysehän ei ole siitä, etteikö mies "hoitaisi" lasta yhtä paljon kuin äitikin vaan siitä, että se tapa, miten mies lasta hoitaa on naisen mielestä väärä. Äidillä hoivavietti on jo biologiassa paljon voimakkaampi kuin miehellä ja siksi nainen murehtii ja huolehtii ennen kaikkea lapsen tarpeista. Mies kyllä on lapsen kanssa, puhaltaa kun sattuu ja ottaa tarvittaessa syliin, lukee tms. mutta hän ei ole koko ajan mielessään huolissaan lapsen voinnista. Naisen mielestä lapsella on heti jokin mielenterveysongelma, jos hän vaikka puree, lyö tai tekee jotain muuta, mitä eivät kaikki muut lapset tee. Nainen menee paniikkiin ja stressaa - mies ei ota näistä paineita ja näin äidin mielestä isä ei hoida hommiaan yhtä paljon kuin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Sehän se kun rekryämisen aikaan lupaillaan ummet ja lammet, sitten kun on pulla uunissa ja naisen elämä pilalla niin petos paljastuu.

Naisten kannattaisi myös opetella jättämään lapsia heitteille. Lainsäädännön mukaan miehellä ja naisella ei ole kasvattajina mitään eroa, eli nainen voi kävellä pois perheestä jos puntit eivät mene tasan.

Näin minä tekisin teoreettisessa tilanteessa, jossa minulla ja puolisollani olisi lapsi ja ero tulisi. En todellakaan ottaisi pientä lasta yksin kasvatettavaksi, koska omassa tapauksessani se on mies, joka lasta haluaa. Saisi erotilanteessa oikein mielellään ottaa päävastuun kasvatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"On luonnonvastaista, että isä hoitaisi oikeasti puolet kaikesta. Isä, joka on kotona lapsen kanssa, siivoaa, pyykkää, tekee ruokaa, katsoo lapsen perään on harvinaista. Eikä siinä ole mielestäni mitään väärää."

 

Mitä luonnonvastaista on siinä että isä tekee ruokaa tai katsoo lapsen perään?

Ilmeisesti miehelle on luontaisinta käydä toimistotyössä mitä naisetkin tekee sekä harrastella esim. golfia tai jalkapalloa. :D

Biologia määrittelee joitain asioita kuten että naisen on kannettava lapsi, mutta se miten muut vastuut jaetaan on ollut olosuhteiden sanelemaa. Luolamiesaikoina mies kävi vahvempana ja nopeana metsällä, sata vuotta sitten mies kävi töissä ja naisen työpäivä tapahtui huushollissa. Nykyään molemmat käy töissä, joten vastuut kotona tulee jakaa nykyolosuhteiden mukaisesti. Naista ei ole evoluution puolesta tehty pyykkä

Nykyään myös tiedetään ettei vastuun ja töiden jakaminen ollut edes kivikaudella niin sukupuolisidonnaista kuin on luultu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää ottaa itsellesi mahdollisimman kiltti mies, joka tekee aina mitä sinä sanot.

 

Aloittajagan kirjoitti, että hän ei halua miestä, jolle pitää joka asia kertoa mitä pitää tehdä. Hän haluaa miehen, joka osaa toimia oma-aloitteisesti ja kantaa vastuunsa.

 

Silloin hänen pitää pystyä myös oikeasti antamaan se vastuu miehelle ja antaa hänen tehdä asiat omalla tavallaan. 

Omaan tapaan vetoaminen ei tarkoita että lasta saa vahingoittaa tai asettaa vaaraan, eikä myöskään aiheuttaa tuhoa ja sotkua lisätyöksi sille toiselle vanhemmalle. Miehet jotka valittaa siitä ettei heidän anneta olla isejä, ovat aina tekemässä juuri tätä (muutoinhan heidän toiminnasta ei ns. nalkutettaisi). Eli perimmiltään haluttomuus opetella, haluttomuus ottaa kritiikkiä/neuvoja vastaan ja tehdä asiat oikein on vain jatketta yrityksestä luistaa vastuusta. Weaponized incompetence.

"Eniten kuitenkin ärsyttää jos joku mies on selvästi kateellinen ja katkeroitunut naiselle siitä että lapsen syntyessä naisen elämä pyörii etenkin lapsen ollessa pieni vauvan ympärillä. Ei ole edes kovin harvinaista että hoivaamisen ja suojelun sijaan mies alkaa etääntyä ja katkeroitua ja näkee naisen ja lapsen yksikkönä hänen ollessaan ulkopuolinen. "

On luontevaa että naisen huomion pääosan ottaa se lapsi. Ei kuitenkaan ole yhtään pidemmällä aikajänteellä hyväksi että nainen unohtaa olevansa myös se puoliso. Eikä ole hyväksi että nainen ei edes kaipaa sitä puolison roolia enää.

Tietenkään aikaa ja mahdollisuuksia ei ole kuten ennen lasta. Mutta ratkaisevaa on se miten nainen tämän kommunikoi miehen suuntaan. Tiuskiiko vain että "mitäs siinä vonkaat" vai kertooko miehelle että nainen itsekin kyllä kovasti jo kaipaisi sitä entistä läheisyyttä miehen kanssa mutta ei nyt vain vielä ole siihen mahdollisuutta. Mutta että yritetään niin paljon kuin mahdollista.

Tuo ensimmäinen (ja aivan liian yleinen) leimaa miehen kaipuun kumppanuuteen vääräksi ja vahingolliseksi, jälkimmäinen vain tunnustaa tosiasiat mutta kertoo kaipuun olevan ok ja että naisellakin on sama kaipuu.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen ensisijainen hoitaja on äiti - näin sen määrää jo biologiakin, ja poikkeukset vahvistaa säännön. On luonnonvastaista, että isä hoitaisi oikeasti puolet kaikesta. Isä, joka on kotona lapsen kanssa, siivoaa, pyykkää, tekee ruokaa, katsoo lapsen perään on harvinaista. Eikä siinä ole mielestäni mitään väärää.

 

N42

Silloin kun äiti imettää, isä huolehtii äidin hyvinvoinnista. Kun lapsi kasvaa, hyvä isä hoitaa sen minkä äitikin. Voihan olla, että äidille vaikka sattuu jotain. Luonto on ollut viisas ja järjestänyt pitkää hoitoa tarvitsevalle ihmislapselle 2 vanhempaa. 

Vierailija kirjoitti:

"Eniten kuitenkin ärsyttää jos joku mies on selvästi kateellinen ja katkeroitunut naiselle siitä että lapsen syntyessä naisen elämä pyörii etenkin lapsen ollessa pieni vauvan ympärillä. Ei ole edes kovin harvinaista että hoivaamisen ja suojelun sijaan mies alkaa etääntyä ja katkeroitua ja näkee naisen ja lapsen yksikkönä hänen ollessaan ulkopuolinen. "

 

On luontevaa että naisen huomion pääosan ottaa se lapsi. Ei kuitenkaan ole yhtään pidemmällä aikajänteellä hyväksi että nainen unohtaa olevansa myös se puoliso. Eikä ole hyväksi että nainen ei edes kaipaa sitä puolison roolia enää.

Tietenkään aikaa ja mahdollisuuksia ei ole kuten ennen lasta. Mutta ratkaisevaa on se miten nainen tämän kommunikoi miehen suuntaan. Tiuskiiko vain että "mitäs siinä vonkaat" vai kertooko miehelle että nainen itsekin kyllä kovasti jo kaipaisi sitä entistä läheisyyttä miehen kanssa mutta ei nyt vain vielä ole siihen mahdollisuutta.

Nainen ei ehdi kaivata noita asioita, jos hänellä on päävastuu lapsesta ja kodista ja mies keskittyy vonkaamaan heppi pystyssä ja uhriutumaan.

Vierailija kirjoitti:

"Menisin töihin, jos voisin olla varma, että nautin kyseisestä työstä"

"Menisin konserttiin, jos voisin olla etukäteen varma, että keikka on hyvä"

"Hakisin opiskelupaikkaa, jos voisin olla varma, että pääsen sisään"

"Alkaisin seurustelemaan ihastukseni kanssa, jos voisin olla 100% varma että hän ei ikinä, missään tilanteessa pettäisi minua"

 

Riskit noissa on kuitenkin aika eritasoa. Huonosta työstä ja pettävästä poikaystävästä voi erota, opiskelupaikkaa voi hakea uudestaan tai muualle, huonosta konsertistakin voi kävellä ulos. Mutta jos menee tekemään lapsen huonolle isälle niin se lapsi ei katoa mihinkään eikä siitä tilanteesta voi vain kävellä ulis, siinä on sinun ja lapsen elämä peruuttamattomasti pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Kysehän ei ole siitä, etteikö mies "hoitaisi" lasta yhtä paljon kuin äitikin vaan siitä, että se tapa, miten mies lasta hoitaa on naisen mielestä väärä. Äidillä hoivavietti on jo biologiassa paljon voimakkaampi kuin miehellä ja siksi nainen murehtii ja huolehtii ennen kaikkea lapsen tarpeista. Mies kyllä on lapsen kanssa, puhaltaa kun sattuu ja ottaa tarvittaessa syliin, lukee tms. mutta hän ei ole koko ajan mielessään huolissaan lapsen voinnista. Naisen mielestä lapsella on heti jokin mielenterveysongelma, jos hän vaikka puree, lyö tai tekee jotain muuta, mitä eivät kaikki muut lapset tee. Nainen menee paniikkiin ja stressaa - mies ei ota näistä paineita ja näin äidin mielestä isä ei hoida hommiaan yhtä paljon kuin äiti.

Tulee mieleen oma isäni joka suutahti äidin raivotessa hänelle kun isän jäädessä pakkassäällä vauhtivuoroon äidin ollessa iltavuorossa me alle kouluikäiset lapset mentiin omatoimisesti puolipukeissa ulos leikkimään. Äiti tuli kotiin ja isä nukkui päiväunia. Ei siis ollut humalassa tai mitään vaan nukkui yläkerrassa minkä aikana me pienet mentiin ulos. 

 

"Ei ole edes kovin harvinaista että hoivaamisen ja suojelun sijaan mies alkaa etääntyä ja katkeroitua ja näkee naisen ja lapsen yksikkönä hänen ollessaan ulkopuolinen. "

Näin käy jos mies ja nainen eivät koe olevansa yhdessä vanhempina se "tiimi" vaan kaksi kilpailevaa yksilöä.

Ainakin omassa suhteessani hienointa on ollut se että olemme edelleen lasten synnyttyä olleet "me", emme vain äiti ja isä. Olemme yhdessä miettineet miten eri asiat hoidetaan ja mikä lapselle mahtaa nyt olla hätänä kun se itkee jne. Emme ole kilpailijoita vaan vanhemmat joiden molempien tavoite on olla yhdessä hyviä vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysehän ei ole siitä, etteikö mies "hoitaisi" lasta yhtä paljon kuin äitikin vaan siitä, että se tapa, miten mies lasta hoitaa on naisen mielestä väärä. Äidillä hoivavietti on jo biologiassa paljon voimakkaampi kuin miehellä ja siksi nainen murehtii ja huolehtii ennen kaikkea lapsen tarpeista. Mies kyllä on lapsen kanssa, puhaltaa kun sattuu ja ottaa tarvittaessa syliin, lukee tms. mutta hän ei ole koko ajan mielessään huolissaan lapsen voinnista. Naisen mielestä lapsella on heti jokin mielenterveysongelma, jos hän vaikka puree, lyö tai tekee jotain muuta, mitä eivät kaikki muut lapset tee. Nainen menee paniikkiin ja stressaa - mies ei ota näistä paineita ja näin äidin mielestä isä ei hoida hommiaan yhtä paljon kuin äiti.

Tulee mieleen oma isäni joka suutahti äidin raivotessa hänelle kun isän jäädessä pakkassäällä vauhtivuoroon äidin ollessa iltavuorossa

Eli isä oli jättänyt pienet lapset valvomatta ja ihmetteli, kun äiti hermostui huomatessaan lasten olevan vaarassa.

"Silloin kun äiti imettää, isä huolehtii äidin hyvinvoinnista. "

Ainakin silloin kun meillä oli aikanaan vauva niin imettäminen oli vain yksi osa vauvan hoitoa. Muuta vauvaan liittyvää tekemistä riitti kyllä yllin kyllin molemmille.

Vierailija kirjoitti:

"Eniten kuitenkin ärsyttää jos joku mies on selvästi kateellinen ja katkeroitunut naiselle siitä että lapsen syntyessä naisen elämä pyörii etenkin lapsen ollessa pieni vauvan ympärillä. Ei ole edes kovin harvinaista että hoivaamisen ja suojelun sijaan mies alkaa etääntyä ja katkeroitua ja näkee naisen ja lapsen yksikkönä hänen ollessaan ulkopuolinen. "

 

On luontevaa että naisen huomion pääosan ottaa se lapsi. Ei kuitenkaan ole yhtään pidemmällä aikajänteellä hyväksi että nainen unohtaa olevansa myös se puoliso. Eikä ole hyväksi että nainen ei edes kaipaa sitä puolison roolia enää.

Tietenkään aikaa ja mahdollisuuksia ei ole kuten ennen lasta. Mutta ratkaisevaa on se miten nainen tämän kommunikoi miehen suuntaan. Tiuskiiko vain että "mitäs siinä vonkaat" vai kertooko miehelle että nainen itsekin kyllä kovasti jo kaipaisi sitä entistä läheisyyttä miehen kanssa mutta ei nyt vain vielä ole siihen mahdollisuutta.

Miehen tulee muistaa olevansa isä ja puoliso ja huolehtia myös puolisonsa hyvinvoinnista. Kun mies hemmottelee naista lasten pikkulapsiaikana (mitä nainen silloin kaipaakaan, vaikka vain unta), niin rakkaus ja intohimo säilyy ja vahvistuu ja kukoistaa sitten taas kun on sille aikaa ja paikat kunnossa. 

"Nainen ei ehdi kaivata noita asioita, jos hänellä on päävastuu lapsesta ja kodista ja mies keskittyy vonkaamaan heppi pystyssä ja uhriutumaan."

Kyllä minä kaipasin kovastikin sitä aikuista seuraa joka miehestäni oli aika heti sen jälkeen kun vauva syntyi. Enkä tarkoita seksiä vaan sitä että on oikeasti jonkun toisen aikuisen seurassa. Ja siihen sitten voi liittyä muutakin läheisyyttä tai olla liittymättä. Ei tosiaankaan kaikki naiset putoa pelkkään vauvakuplaan.

Mutta vaikka putoaisikin niin ei se nainen kuitenkaan järkeään menetä. Voi silti järjen tasolla ymmärtää että puolisona olemista ei voi täysin laittaa tauolle vaan se mies on edelleen tunteva ajatteleva olento jolla on edelleen myös omat tarpeet.

Vierailija kirjoitti:

"Nainen ei ehdi kaivata noita asioita, jos hänellä on päävastuu lapsesta ja kodista ja mies keskittyy vonkaamaan heppi pystyssä ja uhriutumaan."

 

Kyllä minä kaipasin kovastikin sitä aikuista seuraa joka miehestäni oli aika heti sen jälkeen kun vauva syntyi. Enkä tarkoita seksiä vaan sitä että on oikeasti jonkun toisen aikuisen seurassa. Ja siihen sitten voi liittyä muutakin läheisyyttä tai olla liittymättä. Ei tosiaankaan kaikki naiset putoa pelkkään vauvakuplaan.

Mutta vaikka putoaisikin niin ei se nainen kuitenkaan järkeään menetä. Voi silti järjen tasolla ymmärtää että puolisona olemista ei voi täysin laittaa tauolle vaan se mies on edelleen tunteva ajatteleva olento jolla on edelleen myös omat tarpeet.

Ja jonka ei ilmeisesti tarvitse huomioida naisensa ja lapsensa tarpeita.

Vierailija kirjoitti:

"Eniten kuitenkin ärsyttää jos joku mies on selvästi kateellinen ja katkeroitunut naiselle siitä että lapsen syntyessä naisen elämä pyörii etenkin lapsen ollessa pieni vauvan ympärillä. Ei ole edes kovin harvinaista että hoivaamisen ja suojelun sijaan mies alkaa etääntyä ja katkeroitua ja näkee naisen ja lapsen yksikkönä hänen ollessaan ulkopuolinen. "

 

On luontevaa että naisen huomion pääosan ottaa se lapsi. Ei kuitenkaan ole yhtään pidemmällä aikajänteellä hyväksi että nainen unohtaa olevansa myös se puoliso. Eikä ole hyväksi että nainen ei edes kaipaa sitä puolison roolia enää.

Tietenkään aikaa ja mahdollisuuksia ei ole kuten ennen lasta. Mutta ratkaisevaa on se miten nainen tämän kommunikoi miehen suuntaan. Tiuskiiko vain että "mitäs siinä vonkaat" vai kertooko miehelle että nainen itsekin kyllä kovasti jo kaipaisi sitä entistä läheisyyttä miehen kanssa mutta ei nyt vain vielä ole siihen mahdollisuutta.

Edes ensikertalaiselle isälle ei pitäisi taaperon tavoin sanoittaa että hei, nyt parisuhde ei näytä samalta kuin ennen huutavaa vauvaa joka lyö koko arjen uusiksi. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys, ja miehen tulisi omatoimisesti ottaa vastuuta vauvan hoidosta. Kaipuu läheisyyteen ja kumppanuuteen ei häviä siltä naiselta mihinkään, mutta synnytyksen jälkeen olet mahdollisesti tikattu koko alakerrasta ja hormonit ovat aivan sekaisin, joten intiimi kanssakäyminen ei usein tule hetkeen kysymykseenkään. Yleensä se dynamiikka noissa tilanteissa on se että nainen hoitaa pääasiallisesti lapsen, on aivan helvetin väsynyt ja mies katkeroituu ja kitkeröityy kun ei saa fyysistä huomiota. Nainen taas katkeroituu koska mies ei ole omatoimisesti osallistuva ja empaattinen vanhempi ja puoliso. 

Se uusi pieni avuton ihminen on siinä miehen silmien edessä joten miehelle ei tulisi tarvita erikseen sanoa tai pyytää että hei, ottaisitko vastuuta. Minkä ihmeen takia on naisen vastuulla manageroida miehenkin tunteita? Sen sijaan että mies pistää vauvan nukkumaan, kehottaa vaimoa ottamaan pitkän suihkun, tekee ruuan ja hieroo hartioita. 

"Miehen tulee muistaa olevansa isä ja puoliso ja huolehtia myös puolisonsa hyvinvoinnista. Kun mies hemmottelee naista lasten pikkulapsiaikana (mitä nainen silloin kaipaakaan, vaikka vain unta), niin rakkaus ja intohimo säilyy ja vahvistuu ja kukoistaa sitten taas kun on sille aikaa ja paikat kunnossa. "

Kyllä jos "pikkulapsiajalla" tarkoitetaan joitain kuukausia eikä mitään vuosia. Mitään parisuhdetta ei voi laittaa hyllylle loputtoman pitkäksi ajaksi ja kuvitella että se tulisi sieltä enää samanlaisena takaisin.

Vierailija kirjoitti:

"...pitäisi ensin saada täydet takuut siitä ettei..."

Ja vastaavasti sinä annat lapsen isälle täydet takuut että rakastat häntä loppuelämän etkä esimerkiksi rakastu johonkin toiseen mieheen ja eroa, niin että lapsen isästä tulee viikonloppuisä?

Niin, koettu on eikä siinä mitään kun vaan lasten tapaamiset toisen vanhemman kanssa sujuu, eli lasten oikeudet. 

Elämä olisikin helppoa jos tietäisi varmasti tehdä aina oikeat valinnat ja ratkaisut. Avioero on joissain kulttuureissa kielletty, vaan eipä niissä kulttuureissa naisilla sitten muitakaan oikeuksia ole. Asioilla on puolensa.

Samaa tässä olen miettinyt, että en enää tekisikään esim. ruokaa itselleni vain muille. En halua elää elämääni muiden hyväksikäytettävänä. Miehille nyt kaikki on ylivoimaista. N25

"Ja jonka ei ilmeisesti tarvitse huomioida naisensa ja lapsensa tarpeita."

No tietenkin pitää. Jos haluaa saada sen tuoreen äidin rakkauden, pitää tietenkin osoittaa samaa rakkautta ja huolenpitoa sen äidin suuntaan. 

Ihmettelen miten monien mielissä puolisot muuttuvat äkkiä melkein vihollisiksi kun lapsi syntyy. Ikäänkuin se koko entinen parisuhde vain lakkaisi olemasta. Eihän se niin voi menne.