Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisinä vanhempanne eivät enää pärjänneet ilman apua?
Vähän kartoitan tilannetta, että missä iässä alkaa mennä toimintakyky siten, että tarvii ulkopuolista apua.
Mitä vaivoja vanhemmillenne tuli ja tosiaan se ikä, jolloin todettiin, ettei yksin pärjää tai että eivät edes keskenään enää pärjää.
Kommentit (206)
Ei tultu tuohon pisteeseen koskaan. Jos muutaman päivän sairaalajaksoa aivan lopussa ei lasketa, niin kumpikin lähti ns. saappaat jalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena lapset tehneiden ongelmana on että vanhana se jälkikasvukin on jo aika vanha ja raihnainen.
Jossain tapauksissa. Näillä voi toki olla isoja lapsia, joista on apua.
Vierailija kirjoitti:
567 Et ole tavannut 70 vuotiasta tupakoijaa. Olen lähes 75v ja poltan piippua. Mikä on hyvä kunto? 3 krt viikossa pyöräilen (myös talvella) 6km uimahallille, uin noin 1500m ja pyöräilen kaupan kautta kotiin. Lisäksi harrastan Frisbeetä kaverin kanssa kerran viikossa (myös talvella). Turhaa on sanoa että kuntoni olisi vielä parempi jos en tupakoisi, tiedän sen itsekkin.
Oletko nähnyt kuvan keuhkoistasi? Ei minunkaan isääni mikään vaivannut, kunnes kuoli äkisti keuhkoista koko kehoon levinneeseen syöpään.
Vanhemmat on 77 ja 81. Eivät tarvitse apua kuin tietokoneongelmissa ja se on tavallaan surullista, koska meillä oli kylän ensimmäinen tietokone jo 1983 ja kumpikin käytti sitä työssään paljon. Ysärillä meillä jo soiteltiin modeemilla jne. Nyt ovat aivan sormi suussa kaikkien uusien asioiden kuten qr-koodin kanssa. Eikä oikein asiat jää mieleen, vaikka ne selittää.
Muuten pärjäävät hyvin. Mökkeilevät, hoitavat taloa, kummallakin ajokortti (valitettavasti myös isällä, joka on vanhempi) jne.
Miehen äiti romahti 86-vuotiaana, kun alzheimer laittoi sekoilemaan. Se kesti vuoden, kun oli tosi hankalaa sen kanssa. Sitten pääsi hoitokotiin ja eli siellä 91-vuotiaaksi.
Tämä on hyvä keskustelun aihe.
Tärkeä ja moni saa vertaistukea tästä ketjusta.
Kiitos aloittajalle keskustelun avauksesta ja ylläpitäjilille, että nostivat keskustelun erityisesti esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iällä ei ole mitään merkitystä, vaan geeneillä.
Tosiaan joku 95v tupakoitsija voi tehdä pitkijä kävelylenkkiä, hoitaa okt, puutarhat ja marjastaa ja olla huippu kunnossa, siinä missä toinen 50v istuu pyörätuolissa tai on muistosairas, eikä pärjää yksin.
Itse ajattelen sen johtuvan geeneistä ja kohtalosta.
Päejäsivät loppuun asti 92 ja94v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
83v muistisairausdiagnoosi ja kotihoito.
Vierailija kirjoitti:
Se on todella yksilöllistä. Oma äitini oli muistisairauden takia jo 65-vuotiaana huolenpidon tarpeessa, ei olisi pärjännyt yksin. Mummoni oli aivan toimintakykyinen 95-vuotiaaksi asti, sitten alkoi pikkuhiljaa tarvita apua.
Oliko 95 v. mummosi äitisi vai isäsi äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti 80v, pitkälle edennyt Alz ja hoitokodissa. Isä 77v asuu kotona masentuneena ja alkoholisoituneena, liikkuu rollalla eikä hyväksy kotihoidon käyntejä eli pärjääminen on mitä on.
Kun oltiin teini-iässä, isä oli jo käytännössä opettanut kaikki "miesten työt" veljelleni. Isä särki selkänsä nuorena miehenä metsätöissä ja kärsi huonosta selästä koko ikänsä, leikattiin useamman kerran ja muutenkin oli terveysvaivoja. Eli veli otti sitten vastuun raskaista hommista. Muutoin kyllä pärjäsivät loppuun asti, tietotekniikan kanssa lähinnä tarvi muutoin auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani menivät uusiin naimisiin ja aloittivat uusien perheidensä kanssa uudet elämät unohtaen aikaisemmat lapset. En ole heille mitään velkaa.
Olen kauhuissani: siskoni 81 v, anoppi 100 v, yksi läheinen sukulainen 94 v ovat kaikki hoivakodeissa, mutta joudun mieheni kanssa monia asioita hoitelemaan, itse olemme kohta 80 ja selvästi muisti välillä prakaa.
En haluaisi lasteni ja lastenlasteni joutuvan vastaavaan rumbaan. 😨
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimusten mukaan lähes kaikilla alkaa kognitiiviset kyvyt laskemaan siinä 85 vuoden iän kohdalla siten, että asioiminen digitaalisesti vaikeutuu tai muuttuu mahdottomaksi. Joillakin jo aiemmin, jos tulee muistisairautta tai muuta sellaista. Tai ihan reumaa, ettei pysty käyttämään laitteita. Kaihia, ettei kunnolla näe.
Huijarit ovat myös koko ajan näppärämpiä ja kohdistavat huijauksiaan nimenomaan vanhenevaan väestöön.
Moni pärjäisi siis pitkään ns. face-to-face-asioinnissa, mutta palveluiden digitalisoituminen voi aiheuttaa uudenlaisen avuntarpeen.
Äitini oli 87v, kun selkävaivojen takia joutui sairaalaan + kuntoutukseen ja käyttämään rollaattoria. Palkkasimme hänelle yksityisen kotihoitajan. Mitään muistiongelmia tai muita sairauksia ei ollut kotona pärjäämisen esteenä.
Olisipa omatkin vanhempani päässeet saappaat jalassa lähtemään. Molemmilla fyysiset vaivat vei sängyn pohjalle ja apua alkoivat molemmat tarvita n. 2 vuotta ennen menehtymistä. Isompi avun tarve kesti molemilla suunilleen vuoden. 76 ja 86 oli iät kuollessa.
Tuo on täysin yksilöllistä. Mun isäni oli 89-vuotiaaksi asti kokopäivätöissä. Sitä ennen selätti kaksi eri syöpää ja kolmannenkin syövän kohdalla oli tuolloin leikkauksessa, jonka yhteydessä sitten tuli pieni aivoinfarkti ja toisesta silmästä näkö heikentyi. Isä luopui silloin ihan vapaaehtoisesti autolla ajamisesta ja myös lopetti kokopäivätyön. Teki vielä sen jälkeen satunnaisesti töitä kotona. Sen lopetti 94-vuotiaana. Nyt on 96 v ja asuu itsekseen kotona. Joka toinen viikko käy siivousfirma (tähän suostui 2 vuotta sitten) ja tilaa ostoksensa kotiinkuljetuksella (tämä alkoi silloin, kun ei enää voinut ajaa autoa). Ja siis tämä kolmaskin syöpä on selätetty.
Äidistä en osaa ihan tarkalleen sanoa, milloin alkoi tarvita apua. En osaa sanoa siksi, kun isähän sitten teki kaiken sen, mitä äiti ei enää tehnyt. En mä koskaan kysynyt, kumpi siellä siivoaa, laittaa ruokaa tms. Äidin muistisairaus alkoi pahenemaan, kun oli 95 v. Tai siis sillä tavalla pahenemaan, että myös muutkin kuin isä huomasi asian. Isä ihan tarkoituksella pitkään salasi asia muilta.
Vierailija kirjoitti:
Molemmat asuvat yli 500 km päässä, toinen toiseen suuntaan ja toinen toiseen eli eipä oikeastaan ole mun ongelmani enää mitenkään tässä vaiheessa.
Onko sinulla siis sisaruksia, jotka hoitavat vanhempienne asioita tarvittaessa?
Faijan kanssa soittelin tänään. Hän on 90 ja kyyti vaimonsa töihin päivällä. Laittoi sitten sähköauton lataukseen. Rouva ei halunnut seisottaa autoa koko työpäivää julkisella parkkiksella kolhittavana kun se on ihan uusi.
Isän rouva on mua vuoden nuorempi.
Ei vanhemmat koskaan mitään apua ole tarvinneet, paitsi kun äitini teki kuolemaa 85-vuotiaana, kotisairaanhoito kävi välillä antamassa syöpälääkkeitä tms.
Meillä ei ole ollut tapana harrastaa muistisairauksia eikä kitumista.
Nuorena lapset tehneiden ongelmana on että vanhana se jälkikasvukin on jo aika vanha ja raihnainen.