Minkä ikäisinä vanhempanne eivät enää pärjänneet ilman apua?

noin 90

Äiti tarvitsi apua noin 70-vuotiaana. Perussairaus oli syöpä mutta lisäksi oli muutakin, ja lääkkeet sekoittivat hänet niin että otin vuorotteluvapaata asioiden selvittelyä varten. Lääkitystä muutettiin, jolloin tilanne parani jonkin verran mutta hän tarvitsi apua siivoukseen, ostoksiin ja tietokoneasioissa. Terveenä hän oli hoitanut nuo kaikki itse ja oli huolehtinut aina kunnostaan ja terveydestään ja omista ja isän virallisista asioista. Haaveili elåvänsä satavuotiaaksi. Hän kuoli 76-vuotiaana.

Isällä diagnosoitiin alzheimer 81-vuotiaana, jolloin hän tarvitsi apua arjessa. Hän kuoli kolme vuotta myöhemmin. Ilmeisesti sairaus oli edennyt monen vuoden ajan, koska vuosia aiemmin isä oli valittanut huonoa muistiaan ja käynyt muistitestissä. Testin tulos oli kuitenkin ollut niin hyvä, että siitä ei seurannut mitään. Sen takia isä ei suostunut uusintatestiin moneen vuoteen.

Isoäiti kuoli 91 vuotiaana palattuaan lehmien lypsykierrokselta. Isoisä kuoli johonkin sisäelinsairauteen nopeasti 68 vuotiaana. Äiti kuoli 59 vuotiaana sydäninfarktiin kotona, isä 

69 v yllättäen kotona infarktiin.

Minä olen 84 v, mies 87 v, asumme kotona, emme saa/ tarvitse vielä mitään yhteiskunnan tukia.Lääkkeitä kyllä on paljon, mutta selviämme reseptien uusimisesta kanta. fi: n kautta.

Anteeksi, että vastasin, vaikka minulta ei kysytty. 

Isä kuoli 74vuotiaana, täysin hyväkuntoisena ja itsenäisenä. 

Äiti jäi tuolloin leskeksi. Yksityistä siivousapua otti 80v lähtien isompiin siivouksiin. 91- vuotiaana tarvitsi kotihoitajan apua, 93-vuotiaana siirtyi kotoaan hoitokotiin. Menehtyi 96vuotiaana.

Mitä minä tekisin perinnöllä? Olen itse sairas, lihava, sydänsairas,  11 lääkettä, mutta osaan jakaa lääkkeet. En ole milloinkaan lenkkeillyt, näyttäisi hullulta kun lähtisin tielle autojen sekaan, on no luntakin.olen 84 v.

Mies on 81 v, käy pyörällä kaupassa, vähän on ylipainoa, kalju ei ole, laittaa hyvää tuoksua saunan jälkeen. Äijähajua ei ole.

Teemme ruoat yhdessä, lapset asuvat ulkomailla, joskus tekstaillaan.Elämä on aika hauskaa,tuttavapiirissä on lievää muistisairautta, mutta sitä liioitellaan. Nimiä ei tarvitse muistaa kun osaa puhdistaa astianpesukoneen siivilän ja nukkasihdin pyykinpesukoneesta.

Sen olemme havainneet, että nuorempi väki panikoituu ja hätääntyy turhasta. Hyvin sairaita vanhuksia ei ole niin paljon kuin kuvitellaan. Me sota-ajan ihmiset hämmästyneinä katselemme ympärillemme. Ei ole lihavilla ystävillä muistisairauksista, lehtijutut eivät ole oikeassa. 

Tämmöiset kyselyt ovat tärkeitä. Anteeksi, että vastasin väärin.

Kun menettää yhden lapsistaan alle 40vna ja puolisonsa alle 50vna, tarvii ehkä keskusteluapua, näin jälkiviisaana sanon.

Fyysistä ongelmaa tuli sitten silmiin ja verisuoniin ainakin. Kodinhoitaja kävi joskus. 75juhlat vietettiin ja sitten oli sairaalassa ja kotona vuoronperään. Kodinhoitaja kävi 3xpvä. Sairaalassa Lopuksi sanoivat, etteivät päästä häntä kotiin, jossa apu käy kolmesti päivässä.  Niin päätyi tk osastolle ja menehtyi 78v. 

Enää ei ole sitäkään osastoa. Ehkä jotain olisi voinut mennä toisin, jos ...?

90-vuotiaat vanhemmat vielä pärjäävät. Ei muuta apua kuin siivooja käy kahden viikon välein. Mutta kummallakin on ihan viime kuukausina alkanut muisti selvästi hataroitua ja esim. asoiden hoitaminen netissä tullut aiempaa epävarmemmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Jopas idioottimainen kysymys. 

Aivan yksilöllistä.  

Isoäitini on 97- vuotias,  pärjää kotonaan.  Käy itse kaupassa. 

Mahdollisesti jotain tilastoa asiasta löytyy, muttei tältä palstalta ihmisten kokemusten perusteella mitään päätelmiä voi tehdäm

 

No onhan tuo nyt sellainen asia, mistä voi edes keskustella ja en ole ap.

Isäni kuoli jo 65 v syöpään ja äitini 87 vuotiaana hoivakodissa. Äidin muistiongelmat alkoivat n 82 vuotiaana, pari vuotta pärjäsi avustettuna kotona, mutta sitten alkoi vaellella ja suunnitella kävelevänsä lapsuudenkotiin vanhempiensa luokse. Onneksi vielä parikymmentä vuotta sitten pääsi helpommin hoivakotiin. Kolme vuotta äiti ehti olla ympärivuorokautisessa hoidossa ennen kuolemaansa.

Olen omassa tuttavapiirissäni huomannut, että muistiongelmat voivat puhjeta esim puolison kuoleman jälkeen, liittynee sitten myös masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

90-vuotiaat vanhemmat vielä pärjäävät. Ei muuta apua kuin siivooja käy kahden viikon välein. Mutta kummallakin on ihan viime kuukausina alkanut muisti selvästi hataroitua ja esim. asoiden hoitaminen netissä tullut aiempaa epävarmemmaksi. 

Tuo epävarmuus netissä on mielestäni aika normaalia, koska niin paljon on kaikenlaista vedätystä.

Ja monet asiat muuttuvat niin usein, juuri kun on oppinut yhden jutun tulee taas muutos.

Isä kuoli onnettomuudessa ennen kuin ehti sairastaa mitään. Äidillä oli tuolloin jo alkava muistisairaus, oli silloin 68-vuotias, eli varhain sairastui Alzheimerin. Äiti ei pärjännyt isän kuoleman jälkeen yksin, joten siinä vaiheessa hänestä tuli kotihoidon asiakas. Niillä ja meidän omaisten avuilla pärjännyt nyt 4 vuotta. 

Vähän yli 70-kymppisenä. Varhainen avuntarve johtui sairaudesta. Luulisin, että terveenä pysyy apua tarvitsematttomana 94-vuotiaaksi asti kuten mummoni.

Oli 75 v kieppeillä.

Äiti 86 vuotias, asuu ok talossa yksin. Laittaa talvella takat päälle, laittaa omat ruuat. Lumenluonti, tosin hieman hidastettuna, nurmikonleikkaus viilempään aikaan, joka johtuu lähinnä sydänviasta.

Käy itse kaupassa, liukkaalla ilmalla saa autokyytiä.

Juu kaikki Joululaatikot  tehdään kaikki alusta asti itse lanttujen keitosta alkaen...Ehdotin robotti-imuria, ei kuulemma tarvitse, vaikka tästä asiasta valehteleekin kun ei ymmärrä miten hyvä se on.

Äiti kuoli 73-vuotiaana, mutta oli ollut huonokuntoinen jo pidempään ja isän avun varassa. Isällä diagnosoitiin muistisairaus ehkä vuoden kuluttua siitä, kaatui kotona, alkoi käydä kotihoito monta kertaa päivässä ja lopuksi päätyi 76-vuotiaana aivoinfarktin jälkeen hoivakotiin. Siellä menikin sitten 5 vuotta, kunnes kuoli.

Meidän suvuissa ei olla ikinä oltu mitenkään pitkäikäisiä. Itseäni hirvittääkin nämä kaikki puheet eläkeiän nostosta yms. Tässä käy vielä niin, että kuolen suoraan työni äärellä vanhuksena.

Vierailija kirjoitti:

Faijan kanssa soittelin tänään. Hän on 90 ja kyyti vaimonsa töihin päivällä. Laittoi sitten sähköauton lataukseen. Rouva ei halunnut seisottaa autoa koko työpäivää julkisella parkkiksella kolhittavana kun se on ihan uusi.

Isän rouva on mua vuoden nuorempi. 

Ei vanhemmat koskaan mitään apua ole tarvinneet, paitsi kun äitini teki kuolemaa 85-vuotiaana, kotisairaanhoito kävi välillä antamassa syöpälääkkeitä tms.

Meillä ei ole ollut tapana harrastaa muistisairauksia eikä kitumista.

Ei muistisairaudet ole mikään "harrastus". Se on ihan hauskaa, jos itselläsi on hyvät perintötekijät, mutta monilla meistä muista ei ole. Vähän empatiaa voisit osoittaa.

Mun vanhemmmat oli vähän alle 25, kun synnyin ja he tarvitsivat apua hoitooni. Mummit ja vaari oli usein meillä apuna, haki tarhasta ja hoiti viikonloppuisin.

Mikään ei ole  rasittavampaa ,  kuin  oman vanhemman   hoitaminen .   Kotihoitoa karttaa   ,  apua  ei  ota vastaan  ,vaikka sitä  tarvitsisi.     Käyttää  vanhaa  "lastaan" hyväkseen  .  Kaupassa  ym  asioinnit ,  siivoukset  ym  apu.      Vanhuksella   vakava sairaus  vaikka   ei  muistihäiriöitä  pahemmin.     Tälläinen  vastuu  sairastuttaa    , stressaa .   Eli  kohta ei  tämä  ,"lapsi"    pysty  apua antamaan.   

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole  rasittavampaa ,  kuin  oman vanhemman   hoitaminen .   Kotihoitoa karttaa   ,  apua  ei  ota vastaan  ,vaikka sitä  tarvitsisi.     Käyttää  vanhaa  "lastaan" hyväkseen  .  Kaupassa  ym  asioinnit ,  siivoukset  ym  apu.      Vanhuksella   vakava sairaus  vaikka   ei  muistihäiriöitä  pahemmin.     Tälläinen  vastuu  sairastuttaa    , stressaa .   Eli  kohta ei  tämä  ,"lapsi"    pysty  apua antamaan.   

Kieltäydy auttamasta ja tee huoli-ilmoitus. Vetoat siihen ettet kertakaikkisesti jaksa. Lain edessä olet vastuussa tasan alaikäisistä lapsistasi.

Kiinnostava ketju, olen itsekin pohtinut paljon kyseistä aihepiiriä.

Omat vanhempani ovat nyt 74 v ja 73 v. He asuvat hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Vain äidillä on ajokortti ja just siskoni sanoi, että äidin kyydissä oli ollut vähän outoa, ikään kuin hän ei ihan tietäisi minne on ajamassa. Kaikki viisi lasta asuvat minimi 120 km päässä.

Äiti on suoraan sanonut, että heidän vanhenemisesta ei ole minun ongelmani, kun olen yrittänyt keskustella esim. asumisratkaisujen ennakoinnista. Asunto on kaikkea muuta kuin esteetön: vanha, sokkeloinen "herrasväen lukaali", jossa on ahdas keittiö ja kylppäri.

Nyt vain odotan kyynisenä, että milloin "kosahtaa". Meneekö lonkka, muisti, ajokortti...? Arjenhallinta on nyt jo niin ja näin (siivous, jääkaapin sisältö...) Missä vaiheessa meidän lasten on pakko ruveta auttamaan arjen askareissa? Jos uutisia ja muutamia kavereita on uskominen, niin työtä riittää ja rahaa palaa tulevaisuudessa omien vanhempien hoivaan. Ehkä viiden, ehkä kymmenen vuoden päästä. Ehkä jo aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava ketju, olen itsekin pohtinut paljon kyseistä aihepiiriä.

Omat vanhempani ovat nyt 74 v ja 73 v. He asuvat hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Vain äidillä on ajokortti ja just siskoni sanoi, että äidin kyydissä oli ollut vähän outoa, ikään kuin hän ei ihan tietäisi minne on ajamassa. Kaikki viisi lasta asuvat minimi 120 km päässä.

Äiti on suoraan sanonut, että heidän vanhenemisesta ei ole minun ongelmani, kun olen yrittänyt keskustella esim. asumisratkaisujen ennakoinnista. Asunto on kaikkea muuta kuin esteetön: vanha, sokkeloinen "herrasväen lukaali", jossa on ahdas keittiö ja kylppäri.

Nyt vain odotan kyynisenä, että milloin "kosahtaa". Meneekö lonkka, muisti, ajokortti...? Arjenhallinta on nyt jo niin ja näin (siivous, jääkaapin sisältö...) Missä vaiheessa meidän lasten on pakko ruveta auttamaan arjen askareissa? Jos uutisia ja muutamia kavereita on uskominen, niin työtä riittää ja rahaa palaa tule

Tällä hetkellä teillä ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta auttaa tai kantaa vastuuta.