Mistä johtuu, kun aikuisena oma suhde äitiin on etäinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnöliisyyden näköjään voi kieltää eikä lapsille niitä paljastaa , pitää valokuvat ja sairaudet salassa.  Ei ole sopiva puheenaihe 

 

Jaaha ja nyt sieltä tuli esille marttyyri. Klassinen kuvio. Pitkä terapia saattaa auttaa.

 

 

 

Terapia siis poistaa suvuista perintötekijät ja sairaudet. Ok.

Mikä perinnöllinen sairaus voidaan ennaltaehkäistä sillä, että äiti sanoo tyttärellään olevan paksut pohkeet ja tämä on tanakka ja lyhyt? Niinpä, ei mikään vaan kyseessä on ihan puhdasta nälvintää. Kuvitelma siitä, että voit sanoa tyttärellesi ihan mitä vain, koska hän on sinun tyttäresi. Ei, tuo ei ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaapa mitä; kun tämä ketju kuolee ja jäljelle jää vain tämä paksupohkeinen jankkaaja, hän luulee meidän muiden oppineen läksymme ja tajunneemme että hän on oikeassa ja saanut viimeisen sanan. Sairas on sairas loppuun saakka.

Miksi pilkkaat paksupohkeisia ihmisiä?  Oi täydellisyys!  Aika hyvä esimerkki muuten sattuikin, tunteita herättävä ulkonäöllinen vika

Vaativuus ja armottomuus itseä kohtaan on yleinen ylisukupolvinen taakka, joka usein jatkuu ja jatkuu suvuissa tavalla tai toisella.

Kun vanhempi on jäänyt tunnetasolla pieneksi ja kypsymättömäksi, se vaikuttaa aina koko perheen ja ennen kaikkea lasten hyvinvointiin. Koska lapsi on lojaali vanhemmalleen, hän pyrkii auttamaan vanhempaansa eli kantamaan häntä tunnetasolla; olemaan reipas ja kiltti, näkymätön mutta vastuullinen, omatoiminen ja huolellinen, varuillaan ja vahva.

Kyse on tietenkin valheellisesta vahvuudesta, sillä ei lapsen kuulu olla vahva. Lapsen tulee saada olla tarvitseva, kannateltu ja nähty. Kypsymätön vanhempi ei kuitenkaan näe itseään, joten hän ei mitenkään voi nähdä lastansakaan. Todellisuudessa, sillä tunnetaso on todellisuus, molemmat ovat lapsia. Kumpikin elää siis tyhjällä tankilla, selviytyen.

Aikuisiällä moni on usein sisäistänyt vanhemman armottoman ja vaativan puheen ja äänensävyn liiankin hyvin. Ei ihme, sillä puhe tulee monen sukupolven takaa. Se ei aina ole kuuluva eikä ollenkaan äänekäs, vaan enemmänkin hiljainen, katseissa ja kehon asennoissa aistittavissa oleva kovuus ja kylmyys. Kun uskallamme tuntea syvemmin, siellä on pienen lapsen pelko ja hätä: "Jollen ole hyvä, olen paha ja sitten minut hylätään, minut häpäistään, enkä sitten ole mitään, en yhtään mitään".

Kun tiedostamme tämän kivun, saamme tärinän kautta kiinni pelosta ja vaativuuden todellisesta luonteesta. On ymmärrettävä rakkauden vaje monessa sukupolvessa. On annettava omien vanhempien kääntyä heidän vanhempiensa puoleen ja annettava heidän hoitaa omat kipunsa. On annettava itselle lupa olla puuttumatta ja sotkeutumatta, jatkamatta saman taakan kantamista.
 

Vierailija kirjoitti:

Jos totean : olet perinyt kroppani, lyhyt, paksut pohkeet ja tanakka muutenkin onko se loukkaavaa arvostelua?  Eilö aikuisen pidä olla sinut jo itsensä kanssa.   Miten voi olla läheiset välit jos tytär joku kiukkuiita joka ei kestä äidiltään sitä puhetta jota läheiset keskenään puhuvat.  Työkaverilta kestetään   koitas tuota naamarasvaa, hiusväriä, sulle sopii tuon mallinen vaate hyvin.  Äidin sanomana viiskymppinen "aikuinen"  kokee sen loukkauksena.

Tytär tietää jo ihan varmasti mikä hänessä on rumaa, joten ei tarvitse sitä enää hänen naamaan hieroa joka kerta kun nähdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnöliisyyden näköjään voi kieltää eikä lapsille niitä paljastaa , pitää valokuvat ja sairaudet salassa.  Ei ole sopiva puheenaihe 

 

Jaaha ja nyt sieltä tuli esille marttyyri. Klassinen kuvio. Pitkä terapia saattaa auttaa.

 

 

 

Terapia siis poistaa suvuista perintötekijät ja sairaudet. Ok.

 

Mikä perinnöllinen sairaus voidaan ennaltaehkäistä sillä, että äiti sanoo tyttärellään olevan paksut pohkeet ja tämä on tanakka ja lyhyt? Niinpä, ei mikään vaan kyseessä on ihan puhdasta nälvintää. Kuvitelma siitä, että voit sanoa tyttärellesi ihan mitä vain, koska hän on sinun tyttäresi. Ei, tuo ei ole normaalia.

Tyttäreni ei ole sokea.  Ostanut myös vaatteensa 40 vuotta itse ja havainnut ongelman.  Miksi ihmeessä siitä ei voisi puhua  jos samalla vartalotyypillä on vaikea ostaa vaatteita ja kenkiä?

Kun elämän pitää olla höttöpilveä ilman  realismia?

Joko täällä on selvinnyt, että miksi ne  geneettiset ulkonäön viat pitää luetella? 

Vierailija kirjoitti:

Joko täällä on selvinnyt, että miksi ne  geneettiset ulkonäön viat pitää luetella? 

Katso tuosta ylhäältä. Ilmeisesti jankkaajan tytär ei osaa ostaa itselleen kenkiä, ellei äiti muistuta että suvun naisilla on paksut pohkeet. Huolehtivainen äiti vain haluaa, että lapsi saa kengät.

Vierailija kirjoitti:

Jos totean : olet perinyt kroppani, lyhyt, paksut pohkeet ja tanakka muutenkin onko se loukkaavaa arvostelua?  Eilö aikuisen pidä olla sinut jo itsensä kanssa.   Miten voi olla läheiset välit jos tytär joku kiukkuiita joka ei kestä äidiltään sitä puhetta jota läheiset keskenään puhuvat.  Työkaverilta kestetään   koitas tuota naamarasvaa, hiusväriä, sulle sopii tuon mallinen vaate hyvin.  Äidin sanomana viiskymppinen "aikuinen"  kokee sen loukkauksena.

Sanoispa se äitikin, että  koitas tuota naamarasvaa, hiusväriä, sulle sopii tuon mallinen vaate hyvin. 
Tuskin ketään ilahduttaisi  arvostelu lyhyt, paksut pohkeet ja tanakka muutenkin työkaverinkaan sanomana. 
Mutta mitäs minä sulle selitän, sinä olet taatusti juuri tuollainen lyttäävä äiti. 

Mitenköhän jankkaajan puoliso kommentoi vaimonsa ulkonäköä? Toivottavasti rehellisesti ja avoimesti, että puolisoiden välit pysyvät läheisinä. 

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän jankkaajan puoliso kommentoi vaimonsa ulkonäköä? Toivottavasti rehellisesti ja avoimesti, että puolisoiden välit pysyvät läheisinä. 

Rumuus senkun lisääntyy vanhetessa , kauneus olis katoavaista.   Iloinen kun saanut 30 kiloa lisää vaimoa.

Mutta jokainen saa olla niin epärealistinen itsensäkin suhteen kun haluaa.  Se ei ole minulta pois,  lyhytvartisissa nilkkureissa kulkevalta.    Nyt pizzaa porukalle uuniin.

Pieneksi jääneiden eli kypsymättömien vanhempien lapset ovat yleensä joutuneet lapsuudessaan todella koville. He ovat joutuneet astumaan liian suuriin saappaisiin ja olemaan monin eri tavoin ikäisiään huolehtivaisempia ja ahkerampia.

Moni on kehittänyt tästä syystä itselleen mm. vaativuuden tunnelukon. Monella on sisällään tunne omasta arvottomuudesta ja syyllisyydestä. Monella on tunne, että tekee niin tai näin, tekee ja on aina väärin päin. Joskus on niin, että pienelle vanhemmalle mikään ei riitä, vaan aina tulee jostakin sanomista.

Kyseessä on pienen vanhemman oma kipu, jota hän usein valitettavasti on siirtänyt eteenpäin omille lapsilleen. Kun vanhempi on vaativa ja armoton itseään kohtaan, se väistämättä tavalla tai toisella heijastuu muihin, erityisesti omiin lapsiin.

Mitä syvempi narsistinen haava ihmisellä on, sitä vaikeampaa hänen on ottaa vastaan kritiikkiä. Jokainen kriittinen palaute tai kommentti aktivoi sydämessä olevan kivun ja muistuttaa lapsuuden tuskasta, jossa vanhempi ei nähnyt lasta, eikä mitenkään osoittanut lämpöä tai hyväksyntää.

Tällaiset kokemukset jättävät aina jäljen, eivätkä ne poistu kovin helposti. Omanarvontunnon rakentaminen vaatii korjaavia, terveitä peilejä. Vähitellen vaativuus voi alkaa muuttua terveiksi rajoiksi ja myötätunnoksi, itsensä puolella olemiseksi ja kohtuullisuudeksi.

Kun sisäinen lapsi voi rentoutua, ei ole enää tarvetta voimakkaille tunnereaktioille, vaan asiat saavat oikeat mittasuhteet. Aikuinen ymmärtää, että kaikkia ei voi miellyttää ja että joskus on paikallaan katsoa myös peiliin. Mikä on milloinkin totta itselle, sen kertoo supervoima nimeltä erottelukyky.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos totean : olet perinyt kroppani, lyhyt, paksut pohkeet ja tanakka muutenkin onko se loukkaavaa arvostelua?  Eilö aikuisen pidä olla sinut jo itsensä kanssa.   Miten voi olla läheiset välit jos tytär joku kiukkuiita joka ei kestä äidiltään sitä puhetta jota läheiset keskenään puhuvat.  Työkaverilta kestetään   koitas tuota naamarasvaa, hiusväriä, sulle sopii tuon mallinen vaate hyvin.  Äidin sanomana viiskymppinen "aikuinen"  kokee sen loukkauksena.

Sanoispa se äitikin, että  koitas tuota naamarasvaa, hiusväriä, sulle sopii tuon mallinen vaate hyvin. 
Tuskin ketään ilahduttaisi  arvostelu lyhyt, paksut pohkeet ja tanakka muutenkin työkaverinkaan sanomana. 
Mutta mitäs minä sulle selitän, sinä olet taatusti juuri tuollainen lyttäävä äiti. 

Oletko itse niin sokea itsesi suhteen ettet näkisi olevasi lyhyt, tanakka, paksujalkainen jos joku ei kertoisi sitä sinulle?

En oikeen ymmärrä nyt tätä kuviota ettei aikuinen nainen itse tiedostaisi olevansa äitinsä näköinen.  Kirjoittajien mielestä.   Terapeutit hämärtäneet mielet ?

Vierailija kirjoitti:

Täällä siis poistatetaan kaikki perinnöllisyydestä, esim sairausgeeneistä mainitsevat kommentit koska kirjoittajat elävät höttöpilvessä johon ei todellisuus yllä. Vain se että äiti on huono ja väärä eikä tarpeeksi ylistä.ja palvo. Siksi pidän yhteydet minimissä.

Et siis kyennyt menemään itseesi ja oppimaan mitään tästä ketjusta? Sinulla on tiedossa yksinäinen vanhuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä siis poistatetaan kaikki perinnöllisyydestä, esim sairausgeeneistä mainitsevat kommentit koska kirjoittajat elävät höttöpilvessä johon ei todellisuus yllä. Vain se että äiti on huono ja väärä eikä tarpeeksi ylistä.ja palvo. Siksi pidän yhteydet minimissä.

Et siis kyennyt menemään itseesi ja oppimaan mitään tästä ketjusta? Sinulla on tiedossa yksinäinen vanhuus. 

Mulla ainakin on normaalit lapset, ei mitään  varottavia herkkäsieluja.   Siksihän minä ihmettelen kun aikuiset naiset ei tule äitiensä kanssa tpimeen,  eivät työkavereitten, parisuhteet jatkuvasti kierroksella.  Välit omiin lapsiin huonot,  lapset kaduilla narkkaamassa tai pysyvät kämpissään.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsena vain epämääräisesti tuntee olevansa jotain ei-toivottua, jäävänsä vaille jotain, jota muut saavat, epäkelpo. Aikansa yrittää saada osakseen hyväksyntää ja lämpöä, toivoo olevansa äidilleen tärkeä. Pikkuhiljaa huomaa pyrkimykset turhiksi, alkaa vetäytymään kauemmaksi, ettei jatkuvasti törmäisi välinpitämättömyyteen. Alkaa tajuta, että oli jo lapsena oikeassa, vaikkei osannut täysin nimetä tunnetta, joka äidistä välittyi. Se, ettei ole koskaan ollut äidilleen muuta kuin harmi, jota oli vain siedettävä. Helpompi olla "väleissä", riittävän etäällä. 

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä siis poistatetaan kaikki perinnöllisyydestä, esim sairausgeeneistä mainitsevat kommentit koska kirjoittajat elävät höttöpilvessä johon ei todellisuus yllä. Vain se että äiti on huono ja väärä eikä tarpeeksi ylistä.ja palvo. Siksi pidän yhteydet minimissä.

Et siis kyennyt menemään itseesi ja oppimaan mitään tästä ketjusta? Sinulla on tiedossa yksinäinen vanhuus. 

 

 

 

 

Mulla ainakin on normaalit lapset, ei mitään  varottavia herkkäsieluja.   Siksihän minä ihmettelen kun aikuiset naiset ei tule äitiensä kanssa tpimeen,  eivät työkavereitten, parisuhteet jatkuvasti kierroksella.  Välit omiin lapsiin huonot,  lapset kaduilla narkkaamassa tai pysyvät kämpissään.

Tuskinpa sentään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä siis poistatetaan kaikki perinnöllisyydestä, esim sairausgeeneistä mainitsevat kommentit koska kirjoittajat elävät höttöpilvessä johon ei todellisuus yllä. Vain se että äiti on huono ja väärä eikä tarpeeksi ylistä.ja palvo. Siksi pidän yhteydet minimissä.

Et siis kyennyt menemään itseesi ja oppimaan mitään tästä ketjusta? Sinulla on tiedossa yksinäinen vanhuus. 

 

 

 

 

Mulla ainakin on normaalit lapset, ei mitään  varottavia herkkäsieluja.   Siksihän minä ihmettelen kun aikuiset naiset ei tule äitiensä kanssa tpimeen,  eivät työkavereitten, parisuhteet jatkuvasti kierroksella.  Välit omiin lapsiin huonot,  lapset kaduilla narkkaamassa tai pysyvät kämpissään.

Eli lapsia pitää haukkua, koska muuten niiden ihmissuhteet menee pieleen ja joutuvat kadulle narkkaamaan. Olisit heti sanonut! Turhaan on tätä ihmelty jo 4 sivua!

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla äidin seurassa oma itsensä, vapaasti, vai joutuuko jännittämään, että mitähän sieltä seuraavaksi tulee. Joutuuko pitämään itse rajoja ja henkisiä muureja. Joutuuko kannattelemaan suhdetta ja äidin tunteita. Joutuuko varomaan mitä sanoo. Joutuuko olemaan ns. "suurempi ihminen", joka antaa ikävien kommenttien mennä ohi. Se kaikki vaikuttaa paljonko äitiä haluaa nähdä. 

Nämä mallit on usein jo lapsuudesta opittuja. Paljonko pitää suojautua.  

Lisäksi: täytyykö aina olla se "ymmärtäjä", joka ymmärtää että äidillä on ollut vaikeaa. Täytyykö olla äiti omalle äidilleen, kypsä, aikuisempi, joka ottaa vastaan kaiken. Jossain tulee raja vastaan.

Jos tytär on perinyt äitinsä ruman ruumiinrakenteen, niin hän on kuullut paksuista pohkeistaan ja tanakkuudestaan jo alle kouluikäisenä. Äiti jauhaa tuota samaa tyttärelleen vielä sittenkin, kun tytär on jo viisikymppinen. Tytär toivoo, että äiti jossain vaiheessa lopettaisi jankkaamiseen.

Eikö voisi etsiä jotain positiivista? Esimerkiksi ettei suvussa ole suonikohjuja tai nivelvaivoja, satavuotias isoäitikin pääsee vielä hyvin liikkeelle. Tai olisiko tyttärestä jotain muuta positiivista sanottavaa? Luulisi jotain löytyvän, kun oikein miettii.

Toivottavasti palvelutalojen ja kotihoidon hoitajat lukevat tämän ja ymmärtävät, että osa vanhuksista on yksinäisiä hyvin painavista syistä.