Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yh-äitiystäväni suhtautuminen siihen, kun meillä on ydinperhe - onko muilla tällaista?
25.12.2025 |
Ystäväni on monella tavalla todella ihana ihminen, mutta ajan kuluessa häneen on hiipinyt jonkinlainen katkeruus tai vastaava nihkeä suhtautuminen ydinperhettämme kohtaan. Taustatietona: ystäväni on omasta toiveestaan eronnut muutama vuosi sitten ja on kahden kouluikäisensä yksinhuoltaja. Sen tarkemmin asiaa avaamatta ystäväni ex on kykenemätön huolehtimaan lastensa asioista ja lähtökohtaisesti mies oli jo huono valinta lasten isäksi. Meillä on mieheni kanssa yksi alle kouluikäinen lapsi, perheessämme on ollut lapsen synnyttyä paljon sairautta.
Jos kerron perhe-elämästäni jotain, vähättelee ystäväni aina asiaa. Esimerkkejä:
-Kerron anopin puhuneen hyvin asiattomasti tai olleen rajaton, vaikka hänelle on suoraan sanottu perheemme rajoista. Ystävä toteaa, miten saisin olla kiitollinen, että anoppi haluaa nähdä lapsemme kanssa näinkin usein.
-Jos kerron lapsemme kanssa olleen raskasta, ystävä aina toteaa, miten yhden lapsen kanssa on helppoa ja miten päiväkoti-ikäisen kanssa on paljon helpompaa kuin kouluikäisen kanssa.
-Jos puhun väsymyksestäni vanhempana, ystävä toteaa miten yhden lapsen kanssa ei ole niin raskasta kuin kahden lapsen kanssa ja kun meitä on kaksi vanhempaa, niin oikeasti ei edes ole niin rankkaa ja en voi tajuta, miten rankkaa on olla ainoa vanhempi.
-Puolisoni on "osallistuva isä" ja sekös ystävääni ärsyttää, kun hänen exänsä ei kanna mitään vastuuta lapsista
-Jos kerron, että olen päässyt käymään esimerkiksi taidenäyttelyssä illalla työpäivän jälkeen, niin ystävä kuittailee miten helppoa minulla on, kun puoliso jää hoitamaan lasta ja voin mennä menoihini
Minua on alkanut väsyttää tämä jatkuva ydinperheemme kritisointi. Miten tämän asian voisi ottaa esille ystävän kanssa?
Kommentit (131)
Kuulostaa siltä, että hän haluaa puhua omista ongelmistaan. Kysele niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut yksi ystävä, joka on valittamisen mestari. Silti sanoo muille olevansa positiivinen ihminen (not!)
Kun hän oli yh, lapsi oli vuoroviikoin isällään. Isänsä olisi ottanut kokonaankin mutta tämä hyväkäs halusi pitää pelinappulansa itsellään- nykyään ei ole tuo lapsi äitiinsä yhteydessä enkä ihmettele.
Muilla oli aina asiat paremmin, enemmän sukua, ystäviä, töitä, kaikkea...kukaan ei koskaan saanut valittaa mistään koska hänellä oli aina asiat muka huonoiten.
On nykyään taas yh kun teki lisää lapsia ja erosi (isä kyllä on tekemisissä ja kouluikäisten lastensa tavoitettavissa aina)- en ole tekemisissä tähän entiseen ystävään kuin ani harvoin... (En jaksa kuunnella sitä valitusta- vastavuoroista ystävyydestämme tuskin tulisi)
Aika moni tuntemani äiti sanoo olevansa yh, vaikka virallisesti olisi yksinhuoltaja. Todellisuus on monilla se, ettei isää kiinnosta lasten asiat. Lapset saattavat käydä joka toinen viikonloppu isällään, mutta siellä isä ei tee lasten kanssa mitään. Lapset syövät eineksiä ja katsovat telkkaria/kännykkää. En tiedä, voiko tuota kovin kaksiseksi vanhemmuudeksi sanoa, kun kaikki kasvatustyö jää äidille.
Olen vela mutta en kyllä viitsisi valittaa yksinhuoltajalle jos minulla oli osallistuva puoliso ja vain yksi lapsi. Vapaa aikaa sinulla sentään on. Valittaisin jollekin toiselle ystävälle.
Hankala sanoa kun en ole tilannetta todistanut, mutta voi olla että kommenteillaan ystäväsi yrittää saada sinut tajuamaan mitä sinulla on. Hänellä on varmasti totuttelemista eron jälkeiseen muutokseen.
Ystäväsi reaktiot kertovat mielestäni sosiaalisesta taitamattomuudesta, mutta niin kertovat sinunkin puheenaiheesi. Minusta on itsestäänselvää, että en esim. kouluikäisten lasten vanhempana valita väsymystäni sellaiselle ystävälle, jolla on vauva ja taapero. Tai tukiverkottomalle yksinhuoltajalle en hirveästi ruikuttaisi omasta lapsiperhearjestani kuin ehkä huumorin kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ystävyys on taakka, ehkäpä kannattaa vähentää kanssakäymistä.
Kukaan ei voi tietää miten rankkaa toisella on ja ihmisten voimavarat kohdata vaikeuksia ovat erilaisia. Yksi sairas perheenjäsen voi tehdä koko perheen elämästä todella rankkaa. Mutta pakko myöntää että itsekin totaaliyksinhuoltajana en aikanaan kovin suurta empatiaa tuntenut jos joku valitti että mies on reissussa viikonlopun ja pitää ihan yksin pärjätä lasten kanssa muutama päivä. Minulle se oli arkea, enkä yleensä kokenut sitä raskaaksi. Tosin yritin kyllä tietoisesti aina välttää sitä että käännän asian itseeni. Se on raskasta eikä mitään oikeaa ystävyyttä.
Millä tavalla päiväkoti-ikäisen kanssa on helpompaa kuin koululaisen? Mä olen vahvasti eri mieltä. Haasteita on molempien kanssa, mutta ovat erilaisia. Koululaisen voi jättää kotiin esim sen taidenäyttelyreissun ajaksi, pienempää ei. Mä tosin oon käynyt taidenäyttelyssä päiväkoti-ikäisenkin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos muuttaisitte kaikki yhdessä kimpaan, siis sinä, miehesi, ystäväsi ja molempien lapset? Sitten olisitte kaikki yhdessä onnelisia, eikä kukaan olisi voimavarojensa äärirajoilla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin kovin monelle palstalaiselle ystävyys on sitä, että toiselle valitetaan omasta elämästä ja kaikki muu kuin kauhistelu tulkitaan kateudeksi ja katkeruudeksi?
Olen oppinut kysymään valittavilta tutuilta, mitä he aikovat tehdä tilanteensa parantamiseksi. Se on väärä kysymys, koska eivät he halua tehdä muutosta, he haluavat valittaa. Ja joka kerta, kun joku kavereistani kehuu miestään, niin minä muistutan, että kaikki on katoavaista, myös uskollisuus.
Muuten hyvä mutta miksi sinä oletat tietäväsi että kaikissa suhteissa katoaa uskollisuus ja miksi haluat kääntää keskustelun/tunnelman negatiiviseksi jos toinen ei valita vaan kehuu puolisoaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaako olla ystävä sellaisen kanssa, joka mitätöi toisen elämän murheita tai tekee näistä kilpailun? Olkoon yh, ydinperheellinen tai vela, eläkeläinen tai mitä vaan, niin kaikkien taakat on erilaiset. Jotain murheita on jokaisella.
Eikö ystävän kanssa pitäisi voida puhua elämästä? Siihen kuuluu myös murheet. Jollakin on erityislapsi, joku on yh, huonolla säkällä on parin erityislapsen yh ja vielä työtön, rahaton sekä sairastaa itse syöpää. Jonkun elämän pistää pieleen rajaton sukulainen, joku hoitaa perheensä ja työnsä lisäksi muistisairaita vanhempiaan. Kaikki murheet ovat erilaisia eivätkä siksi keskenään vertailukelpoisia. Kurjia silti jokainen, jos omalle kohdalle osuu.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että hän haluaa puhua omista ongelmistaan. Kysele niistä.
Ystävyyden pitäisi toimia molempiin suuntiin. Jos ystävyydessä toinen on vain terapeuttiba tai henkisen oksennujsen likasankona, niin onko ystävyyttä järkeä jatkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten saat nuo kommentit käännettyä kritisoinniksi? Ja pääasiassa hän on oikeassa. Sinä et ole ollut kahden lapsen yh, mutta hän on. Tietää mistä puhuu. Kaikesta sitä ihminen ottaa nokkaansa.
Yksinhuoltajuus on rikos lapsia kohtaan.
No ei ole. Huonot vanhemmat on. Yksinhuoltajat eivät ole huonoja, vaikka saattavat olla väsyneitä joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten saat nuo kommentit käännettyä kritisoinniksi? Ja pääasiassa hän on oikeassa. Sinä et ole ollut kahden lapsen yh, mutta hän on. Tietää mistä puhuu. Kaikesta sitä ihminen ottaa nokkaansa.
Yksinhuoltajuus on rikos lapsia kohtaan.
No ei ole. Huonot vanhemmat on. Yksinhuoltajat eivät ole huonoja, vaikka saattavat olla väsyneitä joskus.
Väsymys ei tee kenestäkään huonoa vanhempss. Omaan kurjuuteen rakastuminen ja siinä roukkuminen taas tekee huo oksi vanhemmaksi, on sitten yh, parisuhteessa tai polyamorinen. "Mylla on aina kurjinta" -mentaliteetti on raskasta kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on tuommosta aina naisten ja etenkin äitien keskuudessa. Joka välissä halutaan kiilottaa omaa kruunua ja korostaa miten itsellä on paljon rankempaa ja vaikeampaa kuin toisella. Oli miestä tai ei, niin se kirkkain kruunu pitää saada.
Tämä. Ystäväsi vähättelee ja mitätöi sinun asiasi. Monilla yh-äideillä on tarve kirkastaa kruununsa ja korostaa, miten vaikeaa heidän elämänsä on. Minulla on/oli myös yh- ystävä. Valitin kerran hänelle lapseni vakavaa sairastumista, joka muutti elämämme pysyvästi. Hänen kommenttinsa oli, että olisin iloinen kun minulla on mies jakamassa kokemus. Jos taikasauva olisi olemassa, valitsisin eron ja yh-äitiyden erittäin mielelläni, jos se parantaisi lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuommosta aina naisten ja etenkin äitien keskuudessa. Joka välissä halutaan kiilottaa omaa kruunua ja korostaa miten itsellä on paljon rankempaa ja vaikeampaa kuin toisella. Oli miestä tai ei, niin se kirkkain kruunu pitää saada.
Tämä. Ystäväsi vähättelee ja mitätöi sinun asiasi. Monilla yh-äideillä on tarve kirkastaa kruununsa ja korostaa, miten vaikeaa heidän elämänsä on. Minulla on/oli myös yh- ystävä. Valitin kerran hänelle lapseni vakavaa sairastumista, joka muutti elämämme pysyvästi. Hänen kommenttinsa oli, että olisin iloinen kun minulla on mies jakamassa kokemus. Jos taikasauva olisi olemassa, valitsisin eron ja yh-äitiyden erittäin mielelläni, jos se parantaisi lapseni.
Iloinen? Tosi kamala kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma, miten aloitusviestissä on paljon enemmän yläpeukkuja kuin alapeukkuja, mutta sitten viesteissä ap ei saa sympatiaa.
Vaikka yh:n arki olisi rankkaa, niin ei se poista sitä, etteikö muillakin voisi olla. Rankkuus on erilaista. Sillä yh:lla saattaa olla "helpot lapset", virtaa, jaksamista ja jopa hyvät tukiverkot. Ja sillä pariskunnalla saattaa olla haastava/sairas lapsi ja anoppi saattaa kerran vuodessa päästää sinne taidenäyttelyyn. Ei se parisuhde/ydinperhe aina ole mitään 100 % auvoa, sekin olisi hyvä muistaa.
Tämä!
Itseäni on aina ärsyttänyt, kun monia lapsiperheemme haasteita on vähätelty siksi, että meillä on perheessä 2 aikuista. Ei ollut herkkua, kun pikkulapsiaikana sairastuttiin vuorotellen todella pahasti. Puoliso oli toista vuotta pahasti masentunut, minulle puhkesi raju fyysinen, pysyvä sairaus. Ei me mitään apua saatu. Todettiin vain,
Edelleen teitä on kaksi aikuista. Oli teillä varmasti raskasta, mutta ei tilannettanne voi verrata yksinhuoltajien tilanteisiin.
Mielestäni nuo on kaikki ihan hyviä pointteja häneltä. Mieti miltä hänestä tuntuu? Avautuuko hän omista haasteistaan sinulle? Toki on ihmisiä, jotka vaan nyökyttelee ja on empaattisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinä saat valittaa, mutta ystäväsi ei saa? Sinulla ei edes ole oikeita ongelmia.
Tällaista ap juuri varmaan aloituksessaan tarkoitti. Kun hänellä on parisuhde, niin hänellä ei ole yh:n mielestä voi olla mitään ongelmia. Hänhän ei sairastu, hän ei ole väsynyt, häntä ei potuta, koska hänellä on parisuhde!!
Aloittajalla on mies auttamassa, kun hän on väsynyt ja sairas.
Kuulostaa lähinnä siltä,xettä valitat turhista asioista ja ystäväsi yrittää sinua näkemään tämän. Sinulla on aduat hyvin ja valitat älyttömistä asioista.
Ei tuo tarkoita, että ystäväsi olisi kateellinen ydinperheestäsi. Mikään ei ole rasittavampaa kuin ihminen, joka valittamalla valittaa pikkujutuista. Tuo ystäväsi tapa on juurikin se, millä yritetään ns. turhan valittaja näkemään realiteetit.
Alue: Aihe vapaa
Luin aloituksen pariin kertaan, enkä nyt oikein löytänyt, että missä kohtaa tarkalleen ottaen ystävä kritisoi ydinperhettä?
Väsynyt toki tuntuu olevan ja herkästi vertaa kuinka helppoa tai vaikeaa on, mutta enemmän kyllä tekstin perusteella ap kritisoi ystäväänsä.
Tai en tiedä voiko edes ystäväksi sanoa, sen verran kumpikin tuntuu toisiaan inhoavan.