Yh-äitiystäväni suhtautuminen siihen, kun meillä on ydinperhe - onko muilla tällaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että hän yrittää auttaa sinua olemaan tyytyväinen elämääsi ja arvostamaan mitä sinulla on.
Miksi valitat niin paljon vaikka asiasi ovat hyvin? Saatko mieheltäsi huomiota? Auttaisiko se että keskittyy enemmän toisiin kuin itseen? Kokeile antaa toisille ilman että odotat itsellesi mitään. Empatiaa, huomiota, aikaa. Saatat huomata olevasi tyytyväinen. 
Kannattaa myös muistaa että ystävälläsi on hyvin lyhyt aika erosta ja uuteen elämätilanteeseen sopeutuminen voi olla haastavaa.

 

Miten niin? Keittiöpsykologiaa.

Katkera ja myrkyllinen tuo ystävä on.

Ei tuo tuosta miksikään muutu.

Ap:lle onnea hyvistä valinnoista.

Näitä katkeria ja myrkyllisiä on tämäkin paikka täynnä.

Ei kannata olla missään tekemisissä.

Mitä ihmettä SÄ tällä palstalla sitten roikut??

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa omalta ystävältäni.

Hän aloitti parikymppisenä parisuhteen miehen kanssa, jolla oli ongelmia alkoholin ja mietojen aineiden kanssa. Ystävä sanoi, että viehättyi siitä, kun miehensä oli "jännittävä, paha poika". Vuosien seurustelun jälkeen menivät naimisiin ja saivat pari lasta. Ystävä turhautui, kun miestä ei kiinnostanut isyys. Mies ei jaksanut nähdä vaivaa lastensa eteen, kaikki kaatui ystävän hoidettavaksi. Lopulta tuli ero ja selvisi vielä, että miehellä on todella paha h.uu.meongelma kovien aineiden kanssa.

Tämä samainen ystävä sanoo minun elämääni helpoksi, kun mieheni on aktiivinen lasten kanssa ja elämme keskiluokkaisen rauhallista elämää. Onko ihme, että minulla on osallistuva, hyvä mies? Minä valitsin sellaisen puolisokseni. En olisi alkuunkaan lähtenyt parisuhteeseen jonkun päihdeongelmaisen "jännittävän, pahan pojan" kanssa. Halusin rauhallisen, ystävällisen ja kunnollisen miehen, kun tällaista perhe-e

Ap vastaa itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta ystävältä.

Ap ei kuulosta ystävältä.

Ota ihan suoraan puheeksi vaan. Pääsee kaverisi eroon tuollaisesta ruikuttajasta.

Eli sinä saat valittaa, mutta ystäväsi ei saa? Sinulla ei edes ole oikeita ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri haukkui miestään aina joka käänteessä mulle, yh:lle. Vähän vaikea siihen kommentoida yhtään mitään kun ei kuulu omaan elämään tuollaiset parisuhdeongelmat lainkaan. Mitä hän oikein odotti? Että olisin lähtenyt haukkumiseen mukaan? 

Vaikka jotkut asiat ei omaan elämään kuulukaan, niin silti voi kokea empatiaa ja myötäelää kaverin ongelmissa ja kuunnella hänen murheitaan. Näin ainakin monet pystyvät tekemään. Ei tarvitse olla itsellään syöpää tajutakseen, että syöpäsairaasta kaverista tuntuu paskalta. Kaveri haluaa purkautua jollekin kun menee huonosti, ja kelle muulle sitä avautuisi kuin kaverille.

Tuo on kyllä varmaan jokin naisille tyypillinen puhetapa ja ajattelumalli, johon itsekin sortuu silloin tällöin.

Keskustelu on lähinnä oman arjen jakamista, ja kaikki haluaisivat että juuri hänen tilanteensa nähtäisiin ja myötäelettäisiin, ja jokaisella on tutkat tarkkoina sen suhteen että kukaan ei väheksy ainakaan minua. 

Se vaan pitäisi hyväksyä, että se oma kauhea kärsimys ei muiden silmissä sitä ole, ja ne muut saattavat olla jopa oikeassa. Joskus ne koetut kärsimykset ovat suorastaan kummallisia, että ei oikein tiedä miten empatiaa kuuluisi osoittaa. Itse olen katsonut parhaaksi jotenkin ohittaa kaikkein omituisemmat katkeruus- ja kateusvalitukset, ja yrittää olla vetämättä niistä hernettä nenään. 

Esim kaveri, joka oli eronnut omasta tahdostaan miehestään, ja jolla oli siinäkin tilanteessa kaikki ihan ok, jaksoi kyllä kummallisella tavalla valittaa sitä, kuinka hänellä ei nyt enää ole miespalveluna autoa käytössään, ja kuinka hankalaa elämä nyt on. Siltikään tämä hyvässä työssä käyvä nainen ei voinut itse autoa hankkia. Mitäpä siihen voi sanoa?

En ymmärrä tätä ajatusta, että kaverisuhteessa vain se, jolla menee huonommin saa valittaa ja kertoa huolistaan ja sen toisen huolia vain vähätellään. Huolia ja murheita ne pienetkin murheet ovat. 
Enkä tiedä miksi aina pitää verrata. Molemmilla on todennäköisesti asioita, jotka menevät huonommin tai paremmin kuin toisella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri haukkui miestään aina joka käänteessä mulle, yh:lle. Vähän vaikea siihen kommentoida yhtään mitään kun ei kuulu omaan elämään tuollaiset parisuhdeongelmat lainkaan. Mitä hän oikein odotti? Että olisin lähtenyt haukkumiseen mukaan? 

Vaikka jotkut asiat ei omaan elämään kuulukaan, niin silti voi kokea empatiaa ja myötäelää kaverin ongelmissa ja kuunnella hänen murheitaan. Näin ainakin monet pystyvät tekemään. Ei tarvitse olla itsellään syöpää tajutakseen, että syöpäsairaasta kaverista tuntuu paskalta. Kaveri haluaa purkautua jollekin kun menee huonosti, ja kelle muulle sitä avautuisi kuin kaverille.

Mieti tämän otsikon sävy tarkemmin: Yh-äitiystäväni suhtautuminen siihen, kun meillä on ydinperhe

Huono ystävä eli pian ex-ystävä.

Ei oikea ystävä noin toimi.

Kohtaa asia ja jos käytös ei muutu, jatkatte eri suuntiin.

Jospa kokeilisit olla hänelle tuli muutenkin kuin vain paperilla?

Eli esimerkiksi kerrottuasi ensin miten piristävää olikaan käydä taidenäyttelyssä kun puolisosi katsoi lapsen perään, jatkaisit toteamalla "...Kyllä arkea jaksaa paremmin kun välillä saa tehdä tämmösiä aikuisten juttuja täysin vapaana ilman jatkuvaa hoitovastuuta! Ja siksi voisimmekin ottaa lapsesi hoitoon 4-5 tunniksi joku päivä tässä lähiaikoina, jotta sinäkin pääset vähän tuulettumaan. Ilmoita vaikka tekstarilla kun oot päättänyt sopivan päivän/illan?:)"

Näin ystäväsi saisi huomata, että sinä olet kuin oletkin tosi ystävä ja tahdot hänelle pelkkää hyvää; olet valmis jopa näkemään vaivaa hoitamalla hänen kahta lastaan antaaksesi hänellekin mahdollisuuden kokea samankaltainen rentouttava oma päivä, minkä sinäkin olit juuri saanut kokea taidenäyttelyssä vieraillen.

Ja näin häneltä kariutuisi mahdolliset katkerahkot ajatukset sinun helposta elämästä, eikä hänelle tulisi enää mieleen että kertoilet yllä mainitsemisiasi asioita ainakaan leuhkiaksesi hänelle, samaan aikaan vieläpä tiedostaen ettei vastaava ole hänelle millään muotoa mahdollista...

Uskon että ystävyyteenne hyppäisi syvemmälle tasolle, ja sinäkin saisit iloa ja onnea antamalla apuasi ystävällesi - miettimättä lainkaan, mitä siitä itse saat/et saa, ja ennenkaikkea lakkaamalla vertailemasta!

Mulla oli vähän vastaava tilanne kuin ap:lla ja otin etäisyyttä kaveriin, koska joka tapaamisen jälkeen jäi ikävä ja outo fiilis. Minun ongelmiani aina vähäteltiin ja hyvähän minun oli kun oli sitä ja tätä, mutta yh-kaverin ongelmat ja raskas elämä olivat ihan toista luokkaa. Niin se vaan on, lika barn leka bäst, ja löysin parempaa seuraa ja vertaistukea samassa tilanteessa olevista perheenäideistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri haukkui miestään aina joka käänteessä mulle, yh:lle. Vähän vaikea siihen kommentoida yhtään mitään kun ei kuulu omaan elämään tuollaiset parisuhdeongelmat lainkaan. Mitä hän oikein odotti? Että olisin lähtenyt haukkumiseen mukaan? 

Vaikka jotkut asiat ei omaan elämään kuulukaan, niin silti voi kokea empatiaa ja myötäelää kaverin ongelmissa ja kuunnella hänen murheitaan. Näin ainakin monet pystyvät tekemään. Ei tarvitse olla itsellään syöpää tajutakseen, että syöpäsairaasta kaverista tuntuu paskalta. Kaveri haluaa purkautua jollekin kun menee huonosti, ja kelle muulle sitä avautuisi kuin kaverille.

Mieti tämän otsikon sävy tarkemmin: Yh-äitiystäväni suhtautuminen siihen, kun meillä on ydinperhe

Niin? Yh-äidit ovat usein katkeria. 

Vierailija kirjoitti:

Eli sinä saat valittaa, mutta ystäväsi ei saa? Sinulla ei edes ole oikeita ongelmia.

Tällaista ap juuri varmaan aloituksessaan tarkoitti. Kun hänellä on parisuhde, niin hänellä ei ole yh:n mielestä voi olla mitään ongelmia. Hänhän ei sairastu, hän ei ole väsynyt, häntä ei potuta, koska hänellä on parisuhde!! 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä varmaan jokin naisille tyypillinen puhetapa ja ajattelumalli, johon itsekin sortuu silloin tällöin.

Keskustelu on lähinnä oman arjen jakamista, ja kaikki haluaisivat että juuri hänen tilanteensa nähtäisiin ja myötäelettäisiin, ja jokaisella on tutkat tarkkoina sen suhteen että kukaan ei väheksy ainakaan minua. 

Se vaan pitäisi hyväksyä, että se oma kauhea kärsimys ei muiden silmissä sitä ole, ja ne muut saattavat olla jopa oikeassa. Joskus ne koetut kärsimykset ovat suorastaan kummallisia, että ei oikein tiedä miten empatiaa kuuluisi osoittaa. Itse olen katsonut parhaaksi jotenkin ohittaa kaikkein omituisemmat katkeruus- ja kateusvalitukset, ja yrittää olla vetämättä niistä hernettä nenään. 

Esim kaveri, joka oli eronnut omasta tahdostaan miehestään, ja jolla oli siinäkin tilanteessa kaikki ihan ok, jaksoi kyllä kummallisella tavalla valittaa sitä, kuinka hänellä ei nyt enää ole miespalveluna

Ei siihen mielestäni tarvitse sanoa kuin myötätuntoisesti voivoi, kurja juttu. Avautuja ei halua neuvoja ja ratkaisuja, vaan kuuntelijan. 
 

-Kerron anopin puhuneen hyvin asiattomasti tai olleen rajaton, vaikka hänelle on suoraan sanottu perheemme rajoista. Ystävä toteaa, miten saisin olla kiitollinen, että anoppi haluaa nähdä lapsemme kanssa näinkin usein.

--

Mä olen tällaisesta anopista kärsivä. On muuten oikeasti todellakin elämää ankeuttava vaikea asia. Siitä vielä pitäisi olla kiitollinen? Tuollaisesta rajattomasta anopista ei ole apua. Pahimmillaan tuhoaa parisuhteen ja mielenterveyden.

Ap,n ystävä vaikuttaa katkeralta ihmiseltä, joka tuntuu ajattelevan että kaikilla muilla on asiat paremmin ja vain hänellä on yksinoikeus valittaa yhtään mistään. 

Kummallinen ajattelutapa, että hyväkään parisuhde tai ydinperhe olisi automaattisesti kaikin puolin niin täydellinen, että syytä väsymykseen tai valitukseen ei ikinä koskaan olisi. 

Sitä paitsi moni näyttää unohtavan, että ap,n ystävän lapset ovat kouluikäisiä ja ap,n sairas lapsi pienempi. Miksi ystävä ei muka voi jättää kouluikäisiä lapsiaan edes pariksi tunniksi? Ainakin omat lapseni ovat pärjänneet oikein hyvin sen ikäisenä päivällä pari tuntia jos olen käynyt vaikka kahvilla ystävän kanssa jossain lähellä. 

Ap,n ystävä vaikuttaa katkeralta ihmiseltä. 

Vierailija kirjoitti:

Eli sinä saat valittaa, mutta ystäväsi ei saa? Sinulla ei edes ole oikeita ongelmia.

Miten niin ei ole oikeita ongelmia? 

Ei ap noin sanonut. Vaan ihmetteli sitä miksi hänen huolia ja murheita mitätöidään. Kuinka yh:n huolet on AINA isompia kuin ap:n.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystäväsi kirjoittaisi oman puolensa, olisiko sen aihe se kuinka hänen ystävänsä, ydinperheen äiti, valittaa koko ajan vaikka hänellä on tukiverkosto ja mies apunaan? En puolustele ystävääsi kun en tiedä, kuinka hän kommentoi asioitasi. Olen itsekin yh ja joskus ottaa päähän kuunnella kuinka muut valittavat, kuinka on mies sitä ja tätä (väärän väriset rukkaset), anoppi (toi suklaata lapsille, hui) jne. kun yksin olet vastuussa kaikesta ja maksat kaiken itse. Käyt vanhempainillat ja ostat lahjat kaverisynttäreille ja valvot yksin vatsataudit ja lähdet samoilla silmillä töihin kun koululaisen kanssa ei voi jäädä kotiin. En kiukkua yleensä kylvä ympäriinsä, mutta ymmärrän miksi jollakin voisi mennä pata jumiin kuunnella kun on "väärin autettu"... Yleensä poistun paikalta ja yritän muistaa, että jokainen on oman maailmansa napa...

No on se kumma, jos ystävälle ei voi valittaa, jos josku  väsyttää tai ottaa päähän, koska ystävällä on asiat vielä huonommin. Ihan kuin kyseessä olisi joku uhriutumisen olympialaiset. Mitä varten ystäviä on, jos ei voi rehellisesti sanoa, kun pännii. Mitä ystävyyttä se on? Vai haluatko vain pinnallisia tuttuja, jotka puhuvat säästä ja tv-ohjelmista?

Ongelman ydin on sanoissa "jos kerron". Älä kerro. Ongelma ratkaistu. Puhu jostain muusta ystäväsi kanssa.