Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yh-äitiystäväni suhtautuminen siihen, kun meillä on ydinperhe - onko muilla tällaista?
25.12.2025 |
Ystäväni on monella tavalla todella ihana ihminen, mutta ajan kuluessa häneen on hiipinyt jonkinlainen katkeruus tai vastaava nihkeä suhtautuminen ydinperhettämme kohtaan. Taustatietona: ystäväni on omasta toiveestaan eronnut muutama vuosi sitten ja on kahden kouluikäisensä yksinhuoltaja. Sen tarkemmin asiaa avaamatta ystäväni ex on kykenemätön huolehtimaan lastensa asioista ja lähtökohtaisesti mies oli jo huono valinta lasten isäksi. Meillä on mieheni kanssa yksi alle kouluikäinen lapsi, perheessämme on ollut lapsen synnyttyä paljon sairautta.
Jos kerron perhe-elämästäni jotain, vähättelee ystäväni aina asiaa. Esimerkkejä:
-Kerron anopin puhuneen hyvin asiattomasti tai olleen rajaton, vaikka hänelle on suoraan sanottu perheemme rajoista. Ystävä toteaa, miten saisin olla kiitollinen, että anoppi haluaa nähdä lapsemme kanssa näinkin usein.
-Jos kerron lapsemme kanssa olleen raskasta, ystävä aina toteaa, miten yhden lapsen kanssa on helppoa ja miten päiväkoti-ikäisen kanssa on paljon helpompaa kuin kouluikäisen kanssa.
-Jos puhun väsymyksestäni vanhempana, ystävä toteaa miten yhden lapsen kanssa ei ole niin raskasta kuin kahden lapsen kanssa ja kun meitä on kaksi vanhempaa, niin oikeasti ei edes ole niin rankkaa ja en voi tajuta, miten rankkaa on olla ainoa vanhempi.
-Puolisoni on "osallistuva isä" ja sekös ystävääni ärsyttää, kun hänen exänsä ei kanna mitään vastuuta lapsista
-Jos kerron, että olen päässyt käymään esimerkiksi taidenäyttelyssä illalla työpäivän jälkeen, niin ystävä kuittailee miten helppoa minulla on, kun puoliso jää hoitamaan lasta ja voin mennä menoihini
Minua on alkanut väsyttää tämä jatkuva ydinperheemme kritisointi. Miten tämän asian voisi ottaa esille ystävän kanssa?
Kommentit (131)
Naiset naiset nyt sovinto pusut tai kielarit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaan yksinhuoltajana, vaikken tiedä tarkkaan teidän välejänne. Yksinhuoltajuus on oikeasti rankkaa ja asioiden organisointi vaatii paljon. En usko, että kaverisi haluaa sinulle mitään pahaa, mutta ehkä hän on katkera ongelmistaan ja sinun valittamisesi ärsyttää häntä. Ehkä hän tosiaan toivoo, että arvostaisit elämässäsi olevia asioita.
Itse oletan, että ystävyys on mokemminpuolista tukemista ja kannustamista. Ei pisteytrtä toisen vaikeuksia vaan kuunnellaan ja lohdutetaan, vaikka aina ei olisi samaa mieltä. Kukaan ei ole täydellinen. Jos ystävän valitis ärsyttää, ehkä aika irtisanoa ystävyys ja kaveerata vain huono-osaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ystäväsi kirjoittaisi oman puolensa, olisiko sen aihe se kuinka hänen ystävänsä, ydinperheen äiti, valittaa koko ajan vaikka hänellä on tukiverkosto ja mies apunaan? En puolustele ystävääsi kun en tiedä, kuinka hän kommentoi asioitasi. Olen itsekin yh ja joskus ottaa päähän kuunnella kuinka muut valittavat, kuinka on mies sitä ja tätä (väärän väriset rukkaset), anoppi (toi suklaata lapsille, hui) jne. kun yksin olet vastuussa kaikesta ja maksat kaiken itse. Käyt vanhempainillat ja ostat lahjat kaverisynttäreille ja valvot yksin vatsataudit ja lähdet samoilla silmillä töihin kun koululaisen kanssa ei voi jäädä kotiin. En kiukkua yleensä kylvä ympäriinsä, mutta ymmärrän miksi jollakin voisi mennä pata jumiin kuunnella kun on "väärin autettu"... Yleensä poistun paikalta ja yritän muistaa, että jokainen on oman maailmansa napa...
No on se kumma, jos ys
Ystäviä voi olla erilaisia. Jonkun kanssa puhutaan lapsiarjesta, joiden muiden kanssa muista asioista. Sekin on tunneälyä, että hoksaa, mistä asioista kenenkin kanssa voi keskustella.
Oot alkanut nyt julkaiseen provojasi illalla vähän ennen kuin sivusto suljetaan. Mutta silti kyllä kirjoitustyylistä heti näkee aloitustehtailijan "käden jäljen".
Vierailija kirjoitti:
Toisen tunteille ei mitään voi. Ottaisin etäisyyttä, jos vielä jatkaa käytöstä.
Kenenkään ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, jos omassa elämässä pyyhkii jossakin asiassa hyvin. Se ei ole toisilta pois.
Noin itsekin toimisin. Ottaisin etäisyyttä. Nuo negatiiviset ja katkeroituneet ihmiset ovat kateellisuuteen taipuvaisia ja haluavat vetää muutkin alas.
Oli ap:n ystävän oma valinta valita huono mies jonka kanssa lisääntyi vieläpä kaksi kertaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen tunteille ei mitään voi. Ottaisin etäisyyttä, jos vielä jatkaa käytöstä.
Kenenkään ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, jos omassa elämässä pyyhkii jossakin asiassa hyvin. Se ei ole toisilta pois.
Noin itsekin toimisin. Ottaisin etäisyyttä. Nuo negatiiviset ja katkeroituneet ihmiset ovat kateellisuuteen taipuvaisia ja haluavat vetää muutkin alas.
Oli ap:n ystävän oma valinta valita huono mies jonka kanssa lisääntyi vieläpä kaksi kertaa!
Monesta "hyvästä" miehestä kehkeytyy suhteen edetessä "huono", ei sitä välttämättä heti huomaa, tollo.
Ihmettelen ihmisiä, jotka keventävät kuormaansa yh-äidin niskaan. Eivätkö nämä naiset älyä, että yh-äidillä on kantamista tarpeeksi omassakin kuormassa? Miksei näiden vaimojen oma mies jaksa kuunnella ja tukea? Jos yh-äidistä tekee itselleen ilmaisen terapeutin, niin sitten on patistettava se oma mies hoitelemaan sen yh-äidin tarpeita. Mikäli tämä ei käy, vuodata ne negatiiviset juttusi sille omalle miehelle. Yh-äiti ei ole likasanko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo kuulostaa siltä, että molemmilla on nyt omassa elämässään sen verran erityylistä kuormitusta, että ette vaan tällä hetkellä sovi toistenne "olkapäiksi".
Kun minulla oli meneillään avioero todella huonosta avioliitosta, jossa olin vuosia sinnitellyt yrittäen näyttää kaiken olevan hyvin, niin ei ihan oikeasti minusta ollut kuuntelijaksi kaverin valitteluille, kuinka sai vääränlaisia kukkia vuosipäivälahjaksi. Olin itse ihan liian rikki, ja tuontyyppisen ongelman kuuntelijaksi päätyminen oli kuin suolaa tulehtuneille haavoille.
Moni yksinhuoltaja kuvittelee sen parisuhde-elämän olevan toisilla todella auvoa. Todellisuus on kuitenkin se, että lähes kaikissa suhteissa on huonoja vaiheita ja ihan sellaisia arjen ikäviä asioita, jotka parisuhdetta toistuvasti rassaavat. Silti noista vaikeista vaiheista tai arjen haasteista huolimatta halutaan olla yhdessä. Mutta ei se tarkoita, etteikö joskus haluaisi avautua noista parisuhteen haasteista ystävillekin. Eri asia vaan on, ymmärtääkö ystävä. Oma kokemus on ollut, että yh-ystävästä murheeni ovat pieniä ja pitäisi vaan olla tyytyväinen, että mies osallistuu edes jotenkin perheen elämään, vaikka olisikin suuren osan ajasta kiukkuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa omalta ystävältäni.
Hän aloitti parikymppisenä parisuhteen miehen kanssa, jolla oli ongelmia alkoholin ja mietojen aineiden kanssa. Ystävä sanoi, että viehättyi siitä, kun miehensä oli "jännittävä, paha poika". Vuosien seurustelun jälkeen menivät naimisiin ja saivat pari lasta. Ystävä turhautui, kun miestä ei kiinnostanut isyys. Mies ei jaksanut nähdä vaivaa lastensa eteen, kaikki kaatui ystävän hoidettavaksi. Lopulta tuli ero ja selvisi vielä, että miehellä on todella paha h.uu.meongelma kovien aineiden kanssa.
Tämä samainen ystävä sanoo minun elämääni helpoksi, kun mieheni on aktiivinen lasten kanssa ja elämme keskiluokkaisen rauhallista elämää. Onko ihme, että minulla on osallistuva, hyvä mies? Minä valitsin sellaisen puolisokseni. En olisi alkuunkaan lähtenyt parisuhteeseen jonkun päihdeongelmaisen "jännittävän, pahan pojan" kanssa. Halusin rauhallisen, ystävällisen ja kunnollisen miehen, kun tällaista perhe-e
Kukaan ei halua kuulla syyllistämistä omista huonoista elämänvalinnoistaan. Vaikka ihan tottahan se on, että näistä miehistä on nähnyt jo kilometrin päähän etukäteen, ettei heistä tule mitään reippaita, aktiivisia isiä. Oma moka, jos on tuollaisen puolison valinnut.
Vierailija kirjoitti:
Moni yksinhuoltaja kuvittelee sen parisuhde-elämän olevan toisilla todella auvoa. Todellisuus on kuitenkin se, että lähes kaikissa suhteissa on huonoja vaiheita ja ihan sellaisia arjen ikäviä asioita, jotka parisuhdetta toistuvasti rassaavat. Silti noista vaikeista vaiheista tai arjen haasteista huolimatta halutaan olla yhdessä. Mutta ei se tarkoita, etteikö joskus haluaisi avautua noista parisuhteen haasteista ystävillekin. Eri asia vaan on, ymmärtääkö ystävä. Oma kokemus on ollut, että yh-ystävästä murheeni ovat pieniä ja pitäisi vaan olla tyytyväinen, että mies osallistuu edes jotenkin perheen elämään, vaikka olisikin suuren osan ajasta kiukkuinen.
Minulla on muutama tuttu, joita lakkasin lopulta tapaamasta. Koska puheenaiheet lopulta pyörivät jatkuvasti siinä, miten huono parisuhde on ja mitä kaikkea se puoliso tällä kertaa on tehnyt väärin.
Jos toinen kyllästyy kuuntelemaan jatkuvia parisuhde-ongelmiasi, niin se voipi olla merkki siitä, ettei hän ole enää oikea ihminen niitä kuuntelemaan. Vaan oikea ihminen olisi terapeutti, joko pari- tai yksilömuodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa siltä, että ystävä on kateellinen. Mutta ihan omiahan nuo ystävän valinnat ovat olleet.
Kukaan ei pakota hankkimaan kahta lasta. Ap on hankkinut yhden ja toki yhden kanssa arki on erilaista kuin kahden tai useamman lapsen kanssa.
Ap on ottanut kunnollisen miehen, ystävä ei. Mikä yllätys, että renttumies on ollut myös renttuisä.
Ei ole ap:n syy, jos ystävällä ei ole kunnon tukiverkkoja. Eikä ole ap:n tehtävä tukiverkoiksi ryhtyä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä, että ystävä on kateellinen. Mutta ihan omiahan nuo ystävän valinnat ovat olleet.
Kukaan ei pakota hankkimaan kahta lasta. Ap on hankkinut yhden ja toki yhden kanssa arki on erilaista kuin kahden tai useamman lapsen kanssa.
Ap on ottanut kunnollisen miehen, ystävä ei. Mikä yllätys, että renttumies on ollut myös renttuisä.
Ei ole ap:n syy, jos ystävällä ei ole kunnon tukiverkkoja. Eikä ole ap:n tehtävä tukiverkoiksi ryhtyä.
Ihan nyt muuhun kantaa ottamatta, onko sinusta oikeasti niin, että ystävät eivät ole tukiverkkoja?
Siis nyt puhutaan ystävistä, ei hyvönpäivän tuttavista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä, että ystävä on kateellinen. Mutta ihan omiahan nuo ystävän valinnat ovat olleet.
Kukaan ei pakota hankkimaan kahta lasta. Ap on hankkinut yhden ja toki yhden kanssa arki on erilaista kuin kahden tai useamman lapsen kanssa.
Ap on ottanut kunnollisen miehen, ystävä ei. Mikä yllätys, että renttumies on ollut myös renttuisä.
Ei ole ap:n syy, jos ystävällä ei ole kunnon tukiverkkoja. Eikä ole ap:n tehtävä tukiverkoiksi ryhtyä.
Ihan nyt muuhun kantaa ottamatta, onko sinusta oikeasti niin, että ystävät eivät ole tukiverkkoja?
Siis nyt puhutaan ystävistä, ei hyvönpäivän tuttavista.
Minulla on ystävä, joka on yksin vastuussa lapsistaan. Ovat alakoululaisia.
Ystävä valitteli, miten kaipaisi aikaa olla yksin ja levätä kotona hiljaisuudessa. Otin sitten lapset luokseni ihan yökylään asti, jotta ystävä saisi levätä. Mitä ystävä teki? Tokaisi, että ei huvittanutkaan olla kotona yksin, niin lähti kolmannen ystävän luokse pitkälle kyläilylle.
Ei ollut minusta mitenkään kivasti tehty, enkä enää lapsia ilman äitiään kylään otakaan.
Miksi olette kavereita, kun ette selkeästi tykkää toisistanne?
Vierailija kirjoitti:
Miksi olette kavereita, kun ette selkeästi tykkää toisistanne?
Tämä kävi minullakin mielessä. Jotenkin koko aloitus huokuu vähän sellaista, että ap kokee olevansa ystävänsä yläpuolella.
Joskus kaveruus on kuin vuosia kestänyt huono parisuhde. Ollaan vaan tottumuksen takia, vaikka toisen näkeminen saa lähinnä mieltä matalaksi.
Jotkut myös käyttävät joitakin kaverisuhteita siihen likasankona olemiseen, kun taas toisten kanssa sitten vietetään sellaista mukavaa aikaa. Minulla oli yksi tällainen, eli minun kanssani hengattiin vain kun oli kertynyt hirvittävästi ongelmia oksennettavaksi.
Tosi tökeröä ystävältäsi lähteä vertailemaan sinun tilannettasi omaansa. Ei se sinun elämäsi rankkuus muutu miksikään siitä, että ystävällä on rankempaa. Hän voisi vaikka keskittyä kuuntelemaan sinua silloin, kun haluat avautua, ja sitten valittaa omista ongelmistaan joku ihan toinen kerta. Ystävyydessä molempien pitäisi tukea toisiaan, ei pyrkiä mitätöimään toisen ongelmia.
On uuvuttavaa olla yh. Ei silloin jaksa olla toisen ihmisen kainalosauva. Yh-äidin on seisottava omilla jaloilla ihan aina. Miten nämä rouvat eivät pysty kantamaan itseään ja pikkumurheitaan, vaikka on se mieskin? Hävetkää yh-äitiä jalkarättinänne pitävät naiset!
Mitä AP tarkoitat sillä, että ystäväsi lasten isä oli alunperinkin huono valinta isäksi?
Alue: Aihe vapaa
Yh:nä olen taas kohdannut kateellista selän takana panettelua parisuhteissa olevilta. Ilmeisesti ovat kateellisia vapaudestani omassa kodissa. Myös helposti voi kuulla huorittelua muilta miehiltä tai naisilta. Ehkä se on ikiaikainen pelko, että yh-naiset kaappaavat muiden miehiä. Vaikka se on juuri päinvastoin.