Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yh-äitiystäväni suhtautuminen siihen, kun meillä on ydinperhe - onko muilla tällaista?
25.12.2025 |
Ystäväni on monella tavalla todella ihana ihminen, mutta ajan kuluessa häneen on hiipinyt jonkinlainen katkeruus tai vastaava nihkeä suhtautuminen ydinperhettämme kohtaan. Taustatietona: ystäväni on omasta toiveestaan eronnut muutama vuosi sitten ja on kahden kouluikäisensä yksinhuoltaja. Sen tarkemmin asiaa avaamatta ystäväni ex on kykenemätön huolehtimaan lastensa asioista ja lähtökohtaisesti mies oli jo huono valinta lasten isäksi. Meillä on mieheni kanssa yksi alle kouluikäinen lapsi, perheessämme on ollut lapsen synnyttyä paljon sairautta.
Jos kerron perhe-elämästäni jotain, vähättelee ystäväni aina asiaa. Esimerkkejä:
-Kerron anopin puhuneen hyvin asiattomasti tai olleen rajaton, vaikka hänelle on suoraan sanottu perheemme rajoista. Ystävä toteaa, miten saisin olla kiitollinen, että anoppi haluaa nähdä lapsemme kanssa näinkin usein.
-Jos kerron lapsemme kanssa olleen raskasta, ystävä aina toteaa, miten yhden lapsen kanssa on helppoa ja miten päiväkoti-ikäisen kanssa on paljon helpompaa kuin kouluikäisen kanssa.
-Jos puhun väsymyksestäni vanhempana, ystävä toteaa miten yhden lapsen kanssa ei ole niin raskasta kuin kahden lapsen kanssa ja kun meitä on kaksi vanhempaa, niin oikeasti ei edes ole niin rankkaa ja en voi tajuta, miten rankkaa on olla ainoa vanhempi.
-Puolisoni on "osallistuva isä" ja sekös ystävääni ärsyttää, kun hänen exänsä ei kanna mitään vastuuta lapsista
-Jos kerron, että olen päässyt käymään esimerkiksi taidenäyttelyssä illalla työpäivän jälkeen, niin ystävä kuittailee miten helppoa minulla on, kun puoliso jää hoitamaan lasta ja voin mennä menoihini
Minua on alkanut väsyttää tämä jatkuva ydinperheemme kritisointi. Miten tämän asian voisi ottaa esille ystävän kanssa?
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Moni yksinhuoltaja kuvittelee sen parisuhde-elämän olevan toisilla todella auvoa. Todellisuus on kuitenkin se, että lähes kaikissa suhteissa on huonoja vaiheita ja ihan sellaisia arjen ikäviä asioita, jotka parisuhdetta toistuvasti rassaavat. Silti noista vaikeista vaiheista tai arjen haasteista huolimatta halutaan olla yhdessä. Mutta ei se tarkoita, etteikö joskus haluaisi avautua noista parisuhteen haasteista ystävillekin. Eri asia vaan on, ymmärtääkö ystävä. Oma kokemus on ollut, että yh-ystävästä murheeni ovat pieniä ja pitäisi vaan olla tyytyväinen, että mies osallistuu edes jotenkin perheen elämään, vaikka olisikin suuren osan ajasta kiukkuinen.
Kyllä sinulla on suurempi ongelma siinä jos miehesi on suuren osan ajasta kiukkuinen kuin siinä että ystävättäresi ei jaksa kuunnella avautumistasi asiasta jatkuvasti. Katsos kun se ystävättäresi on jättänyt vastaavan ukon ketaleen taakseen ja maksaa yksinhuoltajuudellaan kallista hintaa siitä. Niin pitäisi vielä sen päälle kuunnella sinun valitusta asiasta ja sympatian kerjuuta kun et itse viitsi tehdä alkuperäiselle ongelmallesi eli sille kiukkuiselle ukolle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se varmaan itkettää, kun ei saa ketään huijattua elättämään omia äpäriänsä.
Kuinka tuore ero on? Kuinka vaikeita kaverisi lapset ovat? Kun ei ilmeisesti koululaisten vanhempana voi itse käydä missään omassa menossa?
Minä olen vähän eri mieltä kuin muut vastaajat. Jos tilanne ei ole ihan tuore niin kyllä ystävälle pitää pystyä kertomaan normaalisti kuulumisia. Joskus niihin kuuluu taidenäyttelykäynti ja joskus rasittava anoppi. Sehän on vain normaalia elämää ja ystävän kanssa jutellaan elämästä.
Minulla on itselläni erityislapsi (autismi, vaikea kehitysvamma, epilepsia plus pari muuta somaattista sairautta). Arjessa on runsaasti ihan käytännönkin haasteita. Tunnistan hyvin tuon tunteen mikä ystävälläsi on, mutta olen ollut sinunkin asemassasi, jossa toinen vähättelee kaikkia ongelmiamme. Kun olen sanonut, että edellinen yö meni valvoessa (olen ihan positiivinen ihminen ja hyvin rajatusti kerron kenellekään haasteista) kohtausten kanssa niin yksi kaverini tokaisi, että kyllä kuule minäkin olen nukkunut huonosti. Hänen kanssaan kaikki on kilpailua, ilot, surut, menestykset ja menetykset. En ole kovinkaan läheinen enää monesta muusta tokaisusta johtuen ja siitäkin, ettei keskustelu etene koskaan normaalisti.
Joskus Suomessa kurjuus tuntuu olevan erikoinen kilpailu. Kun jotain ei ruusuista avaat elämästäsi niin toinen kokee sen säälin kerjuuna ja alkaa kilpailla kanssasi elämän vaikeuksissa.
Elämä on siitä valitettavan tasapuolinen, että kaikille suruja ja harmeja on tiedossa. Toisille aiemmin kuin toisille. Sinuna ehkä tapaisin ystävää hieman vähemmän kuin ennen keskittyen hänen kuulumisiin hetken aikaa ja keskustelisin elämästäni enemmän sellaisten kanssa, joiden kanssa koen voivan normaalia keskustelua käydä. Itse kuuntelen ystävieni anoppimurheita ja he kuuntelevat minun pelkoja, että lapsi lähtee maailmasta ennen aikojaan. Jaamme myös iloja ja ne ovatkin onneksi pääasiassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen ihmisiä, jotka keventävät kuormaansa yh-äidin niskaan. Eivätkö nämä naiset älyä, että yh-äidillä on kantamista tarpeeksi omassakin kuormassa? Miksei näiden vaimojen oma mies jaksa kuunnella ja tukea? Jos yh-äidistä tekee itselleen ilmaisen terapeutin, niin sitten on patistettava se oma mies hoitelemaan sen yh-äidin tarpeita. Mikäli tämä ei käy, vuodata ne negatiiviset juttusi sille omalle miehelle. Yh-äiti ei ole likasanko.
Voi hyvä tavaton. Olen itse menettänyt puolisoni kun lapset olivat 3 ja 5. Nyt he ovat 10 ja 12. Elämäni on paljon helpompaa kuin monen ydinperheellisen, joilla on pienet lapset, puhumattakaan erityislapsesta tai muista elämän murheista.
Yksinhuoltajuus ei todellakaan ole niin vaikea asia kuin osa täällä väittää, jos lapset ovat vain normaalisti kehittyneitä. Pikkulapsiaika on raskasta sekä ydinperheessä että yksin. Yksinhuoltajuus ei tee kenestäkään pyhimystä.
Jos lapset osaa kasvattaa niin homma alkaa olla jo aika helppoa kun ovat kouluikäisiä.
Ilman tukiverkkoja yh-äidin elämä on rankkaa. Jos tukiverkkoja kuten hoitoapua tarjoavia isovanhempia on lähipiirissä, niin tottakai elämä on kevyempää. On ihan eri asia asua satojen kilometrien päässä omasta suvusta yksinhuoltajana kuin asua suvun lähellä. Toki sen vanhemmuuden myös voi hoitaa monella tavalla, kuten rajattomiin lapsiin jo päiväkodeissa tuskastuneet työntekijätkin kertovat. Jos eletään kuin pellossa, vanhemmuuskin on kepeää. Toki se päänsärky on sitten päiväkodeissa ja kouluissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilman tukiverkkoja yh-äidin elämä on rankkaa. Jos tukiverkkoja kuten hoitoapua tarjoavia isovanhempia on lähipiirissä, niin tottakai elämä on kevyempää. On ihan eri asia asua satojen kilometrien päässä omasta suvusta yksinhuoltajana kuin asua suvun lähellä. Toki sen vanhemmuuden myös voi hoitaa monella tavalla, kuten rajattomiin lapsiin jo päiväkodeissa tuskastuneet työntekijätkin kertovat. Jos eletään kuin pellossa, vanhemmuuskin on kepeää. Toki se päänsärky on sitten päiväkodeissa ja kouluissa.
Rankkaa sen aikaa kun lapset ovat pieniä. Aikansa kutakin. Moni myös nimeää itsensä yksinhuoltajaksi vaikka lapset kävisivät säännöllisesti isällään. Moni yksi huoltaja saa myös sukulaisilta reilusti enemmän apua kuin yksikään ydinperhe. Tämän lisäksi saatavilla on myös yhteiskunnan apu.
Ei yksinhuoltajuus ole mikään lupa nostaa itseään ylemmäksi kuin muut ja vähätellä toisten elämän vaikeuksia.
Katkera nainen haluaa tuhota sinun perheesi että sinä olisit samassa tilanteessa kuin hän on että saisi sinulta tukea. Sama kuin sinkku naiset, ne yrittää aina tuhota parisuhteessa olevan ystävän parisuhteen että olisi samassa tilanteessa missä itse on kun tämä itse on luotennltaan tai ulkonäöltään semmonen että ei saa parisuhdetta vaikka haluaisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yh on taloudellisessakin vastuussa eikä keskituloinen yh saa asumistukeakaan. Moni sellainen kuitenkin asuu pk-seudulla. Ei kannata vähätellä, jos oma kokemus puuttuu.
Muistan erään yh-äitiä terapeuttinaan käyttäneen lihavan rouvan. Hän vähätteli työkaverinsa rintasyöpääkin. Ei ollut syöpäkään kuin pikkujuttu hänestä. Työkaveri eli sen 6 vuotta diagnoosin jälkeen. Sairastui sitten rouva itse rintasyöpään. Ei elänyt kahta vuottakaan. Että sellainen pikkujuttu.
Vierailija kirjoitti:
On uuvuttavaa olla yh. Ei silloin jaksa olla toisen ihmisen kainalosauva. Yh-äidin on seisottava omilla jaloilla ihan aina. Miten nämä rouvat eivät pysty kantamaan itseään ja pikkumurheitaan, vaikka on se mieskin? Hävetkää yh-äitiä jalkarättinänne pitävät naiset!
Sekö on muiden vika että sinä et ole saanut parihteistasi toimimaan vaikka kuitenkin päätit sen lapsen tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tuore ero on? Kuinka vaikeita kaverisi lapset ovat? Kun ei ilmeisesti koululaisten vanhempana voi itse käydä missään omassa menossa?
Minä olen vähän eri mieltä kuin muut vastaajat. Jos tilanne ei ole ihan tuore niin kyllä ystävälle pitää pystyä kertomaan normaalisti kuulumisia. Joskus niihin kuuluu taidenäyttelykäynti ja joskus rasittava anoppi. Sehän on vain normaalia elämää ja ystävän kanssa jutellaan elämästä.
Minulla on itselläni erityislapsi (autismi, vaikea kehitysvamma, epilepsia plus pari muuta somaattista sairautta). Arjessa on runsaasti ihan käytännönkin haasteita. Tunnistan hyvin tuon tunteen mikä ystävälläsi on, mutta olen ollut sinunkin asemassasi, jossa toinen vähättelee kaikkia ongelmiamme. Kun olen sanonut, että edellinen yö meni valvoessa (olen ihan positiivinen ihminen ja hyvin rajatusti kerron kenellekään haasteista) kohtausten kanssa niin yksi kaverini tokaisi, että kyllä kuule
Sinusta oikein loistaa tuo uhri mentaliteetti kuinka "muilla ei voi olla rankkaa eikä vaikeaa koska minulla on erityislapsi niin minulla on rankinta ja kuinka minulla on niin vaikeaa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen ihmisiä, jotka keventävät kuormaansa yh-äidin niskaan. Eivätkö nämä naiset älyä, että yh-äidillä on kantamista tarpeeksi omassakin kuormassa? Miksei näiden vaimojen oma mies jaksa kuunnella ja tukea? Jos yh-äidistä tekee itselleen ilmaisen terapeutin, niin sitten on patistettava se oma mies hoitelemaan sen yh-äidin tarpeita. Mikäli tämä ei käy, vuodata ne negatiiviset juttusi sille omalle miehelle. Yh-äiti ei ole likasanko.
Voi hyvä tavaton. Olen itse menettänyt puolisoni kun lapset olivat 3 ja 5. Nyt he ovat 10 ja 12. Elämäni on paljon helpompaa kuin monen ydinperheellisen, joilla on pienet lapset, puhumattakaan erityislapsesta tai muista elämän murheista.
Yksinhuoltajuus ei todellakaan ole niin vaikea asia kuin osa täällä väittää, jos lapset ovat vain normaalisti kehittyneitä. Pikkulapsiaika on raskasta sekä y
Omassa yhteishuoltajuudessa ei ollut muuta raskasta kuin v ittumainen exä, joka tahallaan hankaloitti katkerana ihmisenä elämääni lasten kautta. Jos exää ei olisi ollut, olisin varmasti ollut parempi ja onnellisempi äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On uuvuttavaa olla yh. Ei silloin jaksa olla toisen ihmisen kainalosauva. Yh-äidin on seisottava omilla jaloilla ihan aina. Miten nämä rouvat eivät pysty kantamaan itseään ja pikkumurheitaan, vaikka on se mieskin? Hävetkää yh-äitiä jalkarättinänne pitävät naiset!
Sekö on muiden vika että sinä et ole saanut parihteistasi toimimaan vaikka kuitenkin päätit sen lapsen tehdä?
Lue uudestaan: älä oksenna sitä pahaa oloasi yh:n niskaan. Ei ole suotavaa kakkia ja pissata muiden päälle myöskään. Sitä henkistä kuonaa ei kuulu levittää ympäristöön. Kerro miehellesi, vai eikö sitä huvita kuunnella? Oletko vain piika ja seksin tarjoaja? Yh on valinnut olla muuta. Älä siis valita omien valintojesi seurauksista.
Ystäväsi ei ole katkera ap sinun perheestäsi. Hän esittää aivan perusteltuja pointteja. Todellinen ongelmasi on jossakin aivan muualla. Ehkä et itse halua olla sen miehesi kanssa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisit puheesi alkuun sanoa jotain sovittelevaa ja ei itseäsi korostavaa, kuten "ei nämä minun kokemukseni varmaan kaikille ole yhtä vaikeita, mutta minulle on vaikeaa se ja se asia".
Yleensä se, jos toinen pyrkii olemaan toista parempi, herättää närää ja vastareaktioita. Ja uskomatonta, mutta totta, niin meillä Suomessa koitetaan olla parempia jopa siinä, kummalla on "paremmat" vaikeudet eli kummalla on enempi vaikeuksia ja kestettävää elämässään. Kannattaa siis karttaa kaikenlaista kilpalaulantaa, sellaista, joka provosoisi kilpailemaan siitä, kummalla on asiat paremmin tai huonoiten.
Itse olen oppinut tätä tapaa kantapään kautta. Jos kerran tietää, että toista ärsyttää joku tietty aihe tai asia, niin mieleuummin sitten antaa sen toisen "loistaa" sen asian kanssa ja pysyy itse vain kuuntelijan ja kyselijän roolissa. Onhan niitä varmasti muitakin puheenaiheita, joista ei tule riitaa ym.
Vierailija kirjoitti:
On raskasta joutua eroamaan lapsensa isästä. Se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin jäädä huonoon suhteeseen, ei ole ollut helppo ratkaisu ystävällesi varmaankaan.
Et ehkä osaa tarpeeksi asettua ystäväsi tilanteeseen, koska yksinhuoltajana elämä todella on paljon rankempaa, kun on yksin vastuussa kaikesta. Jaksaisitko itse?Ehkä voisit olla empaattisempi ystävääsi kohtaan? Sinun inhimillisyytesi riittää siihen, että pohdit pistätkö välit poikki ko ystävään vaiko et.
Tämä aloittaja kuulostaa minun "ystävältä". Miehensä teekee vähintäänkin 50% lapsen asioista, mutt silti ystävällä aina joku vaikeus kiltin lapsen kanssa. Jäin 10vk sairauslomalle jalan takia ja kuulemma ei ole aikaa tulla minua katsomaan kertaakaan tai kysyä tarvinko jotain, edes litraa maitoa, kun itsellä niin raskasta. Pistettiin välit poikki,kun en jaksa tuollaista kiittämätöntä ja muut pulaan jättävää ystävää. Olin hänen työpaikan vieressä sairaalassa, ei sinnekään päässyt edes viideksi minuutiksi. Enemmän taakka kyin ystävä alkoi olla.
Juu vähän kuin anoppini. Kenelläkään ei ole koskaan yhtä vaikeaa, koska on ollut yksihuoltaja (lue: yhteishuoltajuus ja ajan tyyliin lapset olleet isällään joka toinen viikonloppu, lomat ja koululaisina vapaasti käyneet koulun jälkeen isällään). Lapset on olleet kaikki lomat muilla hoidossa, edes joulua ei ole itse järkyttynyt heille. Ystävät ovat kilpaa hoitaneet lapsia.
Kun yksi lapsistamme sairastui syöpään (nyt jo kunnossa) ja arki muuttui läpsystä vaihdoksi (toinen kotona, toinen sairaalassa) ja infektioiden välttelyksi niin ensin anoppisi surkutteli itseään kuinka hän nyt tällaisesta trgaediasta kaiken päälle selviää ja seuraavaksi totesi ettei tuo onneksi yhtä raskasta ole kuin hänellä oli aikoinaan.
Eiköhän se ole ihan se avioeron tuoma pettymys mikä tekee joistain ihmisistä katkeria ja kateellisia. Vaikka lapset ravaisivat isällään ja sukulaisilla niin itketään ja kerjätään sääliä, että nyt ollaan yksinhuoltajia ja kaikki pitää hoitaa yksin. Kyllä varmasti elämä on sekä yksinhuoltajana että eronneena jossain määrin raskaampaa, mutta ei se oikeita huonoon käytökseen, empatian puutteeseen ja se ei todellakaan ole maailman suurin suru ja taakka mitä elämässä voi olla.
Se nyt vaan on totuus, että elämä 1 lapsen ja puolison kanssa on huomattavan paljon helpompaa kuin yksin kahden lapsen kanssa. Huomasin tämän aikoinaan, kun puolisoni oli ulkomailla töissä toista vuotta ja kävi kotona kerran kahdessa kuukaudessa viikon verran. Lapsemme olivat alle kouluikäisiä tuolloin ja voi kertoa että en ole koskaan, en ennen enkä jälkeen tuon rupeaman, ollut niin väsynyt. Voin kertoa että tuon jälkeen ei puolison muutaman päivän työreissut ole tuntuneet miltään.
Ehkä sun kannattaisi tarjota apua sille ystävälle, hän saattaa olla näännyksissä ja hänestä voi sinun valittamiset tuntua aika turhan valittamisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On uuvuttavaa olla yh. Ei silloin jaksa olla toisen ihmisen kainalosauva. Yh-äidin on seisottava omilla jaloilla ihan aina. Miten nämä rouvat eivät pysty kantamaan itseään ja pikkumurheitaan, vaikka on se mieskin? Hävetkää yh-äitiä jalkarättinänne pitävät naiset!
Sekö on muiden vika että sinä et ole saanut parihteistasi toimimaan vaikka kuitenkin päätit sen lapsen tehdä?
Lue uudestaan: älä oksenna sitä pahaa oloasi yh:n niskaan. Ei ole suotavaa kakkia ja pissata muiden päälle myöskään. Sitä henkistä kuonaa ei kuulu levittää ympäristöön. Kerro miehellesi, vai eikö sitä huvita kuunnella? Oletko vain piika ja seksin tarjoaja? Yh on valinnut olla muuta. Älä siis valita omien valintojesi seurauksista.
Kuulostat siltä, että olet tosi mukavaa seuraa. Sinulla on varmasti paljon ystäviä.
Numerolle 91: menikö yksi huoltajalla tunteisiin, koska joillakin voi olla myös hyvin hoidettavia ja sairaita lapsia? Näiden mainitseminen on uhrimentaliteettia, mutta muiden hiljentäminen koska on itse on yh on ihan ok? Koska mikään tuossa kirjoituksessa ei antanut ymmärtää, että kirjoittaja pitää omia murheitaan isompina kuin muiden. Ellei sitten ole tosiaan niin, että ei saa sanoa että oma lapsi on vammainen, ettei yksinhuoltajalle tule paha mieli?
Vain yksinhuoltajalla saa olla murheita ja tuen kaipuuta. Vain yksinhuoltaja ansaitsee sääliä. Ollaan kateellisia vammaistenkin vanhemmille, koska joku saattaa erehtyä säälimään niitä enemmän.
Pitäisikö teidänkin osan mennä johonkin terapiaan purkamaan tuota omaa pahaa oloa.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa katkeria, kateellisia ihmisiä, mutta joskus siitä selviää keventämällä yhteydenpitoa ja antamalla aikaa. Yhdellä ystävällä oli nuorempana sellainen vaihe, että suhtautui negatiivisesti kaikkeen. Otin hetkeksi etäisyyttä ja pidin pinnallisemmin yhteyttä. Päästyään itse vähän elämässä eteenpäin tämä kaveri jotenkin tasaantui ja ystävyys säilyi hyvänä.