Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?
Onko muilla samaa kokemusta:
Jossain vaiheessa aikuisuutta todella monen elämä tuntuu olevan pisteessä, jossa ei ole enää voimavaroja ylläpitää kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Kukin tekee mitä tekee, uraa, urheilua, perhehommia, lastenhoitoa, mitä nyt sitten elämässä sattuu olemaankaan, mutta joka tapauksessa se vie kaikki mehut niin, ettei ystäviä nähdä, heidän kanssaan ei jaksa soitella, eikä mielellään kauheasti viestiäkään, kun sosiaalinen akku on päivän päätteeksi ihan tyhjä.
Kommentit (585)
Ihmisiin pettyneet löytävät sitten sen koiran. Minullekin suositeltiin koiraa, mutta en missään nimessä ota. Koira, jos on ihmisellä, hän ei pääse matkustamaan ulkomaille eikä pitkille kotimaan reissuillekaan. Koira on myös hyvin kallis. Koiran hammaslääkäri voi olla 800 euroa - ja vaikka mitä kulunkeja tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän aiheeseen toisessa keskustelussa joku joka skus vastaiskun seuraavaa ja josta itse sain ammennettua paljon ja rauhoruin harmittelemasta ihmisiä, jotka eivät osaa olla ystäviä:
02.02.2025 | 07:41
Olen miettinyt paljon, miksi meillä aikuisilla ihmisillä on niin kova tarve löytää sydänystäviä, joille uskoutua kaikesta.
On ihanaa, kun on ystävä, joka oikeasti välittää. Se on upea tunne. Tosiystävyys on kuitenkin harvinainen lahja, jonka löytyminen on osin sattumasta kiinni. On helppoa ajatella, että on onnellinen sitten, kun saa ystävän tai saavuttaa sen ja tuon tavoitteen. Onnen ei kuitenkaan pitäisi antaa riippua siitä, haluaako joku meidät elämäänsä vai ei.
Uskon, että ihmisen olisi hyvä tulla sinuiksi itsensä kanssa ja oppia nojaamaan itseensä. Jos ihminen ei viihdy omassa seurassaan eikä löydä keinoja käsitellä omia tunteitaan, saa kärsiä loputonta tarvetta löytää edes joku, joka huom
Tämä oli kyllä niin bs tekstiä. Moni osaa olla kyllä oikein hyvin itsensä kanssa, mutta sitäkö me nyt sitten tavoittelemme? Sitä, että me kaikki olemme onnellisia yksinämme, emmekä jaa enää mitään muiden kanssa. Ei yhteisiä muistoja, ei yhteisiä hetkiä, ei juhlia muiden kanssa, ei jaettuja suruja, eikä fyysistä apua hädässä. Suurin osaa nojata täysin itseensä ja lähinnä pakosta ja ovat ehkä jopa onnellisia, että osaavat, mutta tehdä yksinäisyys jotenkin hienoksi asiaksi on kyllä aika outoa. Kaikki voivat paremmin jos heillä on luotettava ystävä. Nyt siihen vaan sotketaan mukaan, että luotettava ystävä tarkoittaa aina 24/7 tekstittelyä, rahanlainaamista, hyväksikäyttöä tms. Tietysti ihminen on onneton huonon ystävän kanssa, mutta aivan varmasti onnellisempi hyvän ystävän kanssa, kuin yksin. Me opimme olemaan yksin ja lopulta se on jopa kivaa. Se on vapaa rata itsekkyydelle, kun ei todellakaan tarvitse huomioida muita tai mukautua mihinkään. Kai se tuntuukin hyvältä kun voi aivan vapaasti olla juuri niin itsekäs kuin haluaa. Mutta moni muistaa sen tunteen kun oli edes jollekin toiselle tärkeä eikä vaan itselleen. Se on määrätty rakkauden muoto ja se puuttuuu nykyisin täysin monen elämästä. Mutta ainahan sitä voi rakastaa itse itseään ja ajatella, että se on sama asia, jos se tuntuu paremmalta.
Itse opiskelen omatoimisesti kotona kieliä. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa kansainvälisemmät suhteet.
Valitettavasti kotomaisille ystäville ei riitä juuri nyt aikaa. Katselen paljon elokuvia, dokumentteja, pelaan pelejä ja luin paljon materiaalia, joka rikastuttaa kielitietoani tulevaisuuutta ajatellen.
Pitkäaikainen ystäväni sai lapsen myöhemmällä iällä, kun taas omat lapseni ovat jo kouluikäisiä. Muutos ystäväni elämässä taisi olla sen verran iso ilo, että ne kerrat kun olemme tavanneet, hän puhuu vain ja ainoastaan lapsestaan ja äitiydestä. Minun roolini on lähinnä kuunnella ja kommentoida "kuulostaa kivalta" "noin se menee, tuo vaihe kuuluu asiaan" "kyllä se siitä" jne. Tapaamisissa ei ole enää ollut mitään vastavuoroisuutta, vaan hänestä on tullut "minäminäminämeitsiejamunlapsisitätätätuota" monologin pitäjä. Oon aina ihan poikki tapaamisten jälkeen, enkä jaksa yksinkertaisesti enää pitää yhteyttä.
minullakin oli ystävä joka näytti lomakuvia kun oli käynyt thaimaassa ja kiertänyt pitkin eurooppaa.
Minä vaan hiljaa ihmettelin kun ei se koskaan mulle kerennyt kylään. valitti että on aina niin kauhean kova kiire. ?
Siis minne kiire? Mulla oli aikaa tulla kylään ja istua sohvan reunalle ja kysyä mitä sinulle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse opiskelen omatoimisesti kotona kieliä. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa kansainvälisemmät suhteet.
Valitettavasti kotomaisille ystäville ei riitä juuri nyt aikaa. Katselen paljon elokuvia, dokumentteja, pelaan pelejä ja luin paljon materiaalia, joka rikastuttaa kielitietoani tulevaisuuutta ajatellen.
Juhlamokkako mammaa kiinnostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ahdistavalta ihmiseltä. Hirveä pommitus, vaikka toiset ovat HYVIN selkeästi viestineet, että eivät halua olla sinun kanssasi tekemisissä. Laittaisin estoon, jos olisit tuttavani.
Olipa tympeästi ja ikävästi sanottu siitä että joku välittää ystävistään ja yrittää järkätä tapaamista.
Se ei ole välittämistä, että pommittaa viesteillä ihmisiä, jotka eivät niihin edes vastaa. Se on itsekkyyttä ja osoittaa kyvyttömyyttä ajatella, että kaikki eivät halua mitään tapaamisia, vaikka sinä niitä intopiukassa olet järkäämässä.
Tässä esimerkissähän kukaan ei pommittanut ketään, vaan käytiin normaalia keskustelua pikkujoulujen järjestelemisestä kaveriporukalla.
menin ystävälle kylään, se lämmitti minulle saunan. pyysin pyyhettä. Ystävä katseli vaan taivaalle että näkyykö lentokoneita, emäntä taas näytteli nukahtaneensa sohvalle.
En mennyt sen jälkeen enään kylään, jäin odottamaan että tulisi mulle kylään.
Aikaa myöten soitti ja kertoi ostaneensa mökin ja kertoi että lämmittää saunan kun tulen hänen mökilleen.
Vaan kun en mennyt enään, opin läksyni kerrasta kun jäin ilman pyyhettä.
Minä kun olen mies joka antaa ystävälle pyyhkeen jos se sitä pyytää ja jos ei ole pyyhettä niin otan vaikka verhon ikkunasta ja annan sen pyyhkeeksi, sillä osoitan että arvostan ystävää. vaan se ystävyys loppui vastavuoroisuuden puuttumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut tähän asti usein ystävyyssuhteissa se aktiivisempi osapuoli ja kaveriporukoissa se "liima" joka ehdottaa tapaamisia, kutsuu kylään ja järjestää juttuja.
Nyt elämäntilanne on sellainen ( lapset 4 ja 4kk) ettei vaan jaksa. Onneksi parhaat ystävät ovat myös itse aktiivisia, kyselevät kuulumisia ja viestittelevät.
Suren hieman, kun yksi ennen läheinen ystävä ei ole nyt ottanut ollenkaan yhteyttä, kun huomasin olleeni pitkään se aloitteen tekevä osapuoli, ja lopetin yhteydenotot hänen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ahdistavalta ihmiseltä. Hirveä pommitus, vaikka toiset ovat HYVIN selkeästi viestineet, että eivät halua olla sinun kanssasi tekemisissä. Laittaisin estoon, jos olisit tuttavani.
Olipa tympeästi ja ikävästi sanottu siitä että joku välittää ystävistään ja yrittää järkätä tapaamista.
Se ei ole välittämistä, että pommittaa viesteillä ihmisiä, jotka eivät niihin edes vastaa. Se on itsekkyyttä ja osoittaa kyvyttömyyttä ajatella, että kaikki eivät halua mitään tapaamisia, vaikka sinä niitä intopiukassa olet järkäämässä.
Tässä esimerkissähän kukaan ei pommittanut ketään, vaan käytiin normaalia keskustelua pikkujoulujen järjestelemisestä kaveriporukalla.
No mutta kun sekin, että ehdottaa mitään kasvokkain tapaamista, on suorastaan ahdistelua nykyään. Kaikki uudet tindertuttavuudetkin menee ystävien edelle. Ei ole muka aikaa, mutta somessa roikkumiseen ja treffeillä juoksemiseen on aina aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko jaksamisesta kyse. Ennemminkin mielestäni osaamisesta. Ei nykyään osata tunnistaa sitä tosiasiaa että ihmiset ovat erilaisia ja kokevat asiat eri tavoilla. Ei kyetä ymmärtämään sitä että kokemus voi olla erilainen. Ei siis pystytä kohtaamaan toista ihmistä tästä syystä.
Erilaiset elämäntilanteet myös erottavat. Minulla on rakas ystävä, asuu eri paikkakunnalla. Kun minun lapset olivat pieniä, ystäväni saattoi käydä meillä viikonlopun silloin tällöin. Koin sen enemmän voimia vieväksi kuin iloksi. Hän halusi shoppailla, minulla ei ollut rahaa. Hän halusi istua ravintolassa ja minä mietin, että pitäisi laittaa jauheliha-perunasoselaatikko uuniin lapsille. Hän olisi halunnut kierrellä museoissa ja minä mieluummin jotain muuta. Nyt kun minun lapseni ovat isoja, vanhin 19v. ja nuorin 12 v., hänellä on pienet lapset. Minä voisin tavata ja viettää aikaa yhdessä, mutta hän ei ehdi. Niin se menee. Hän oli lapsensa ja miehensä kanssa meillä kesällä, yhden yön yli. Se oli yhtä vaipparumbaa ja koko ajan jommalla kummalla hänen lapsistaan nälkä tai väsymys. Mietin vaan koko ajan, että onneksi omat lapset jo isoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on mieheni kanssa yhteiset kaverit ja en enää pidä niin paljon yhteyksiä muutamaan entiseen kaveriin. Ne asuvat niin kaukananakin joten silloin kaveruus jää etäiseksi.
Perheenjäsenten kanssa ei ole koskaan ollut isompia ongelmia, mutta tuttavien ja ns. ystävien kanssa jatkuvasti ilkeilyä, naurettavaa teatteria ja muuta huonoa käytöstä niin että olen lopetellut suurimman osan turhina. Yksi tasavertainen ystävä on ja se riittää. Olisi pitkä tarina mutta tämä riittänee.
Kun eivät jaksa. Totesit sen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Olen koko työpäivän tekemisissä ihmisten kanssa. Kotiin päästyäni ole aivan loppu. Viikonloput menee toipumiseen, että jaksaa seuraavan viikon. Ei tulisi mieleenkään jaksaa siivota kotia ihan tip top että kehtaisi kutsua vieraita. Ja suorittajana en kutsu vieraita pelkkään perussiistiin kotiin. Helpommalla pääsee kuin vaan elpyy ja suorittaa, jättää muut ihmiset vähemmälle.
Kuuntelen samalla uutisista juttua yksinäisistä ihmisistä. Tässä ketjussa on paljon ihmisiä, jotka sanovat etteivät jaksa/viitsi/halua pitää yhteyttä ystäviinsä, he taitavat olla niitä tulevaisuuden yksinäisiä.
Itse pidän ystävyyssuhteissa vastavuoroisesta arvostuksesta. Yksipuoliset eli sellaiset ystävyyssuhteet, joissa toinen ei kutsu tai järjestä mitään, vain osallistuu muiden järjestelyihin, ovat jääneet pikku hiljaa pois. Koen nämä eräänlaisiksi kuppaajiksi, jotka eivät arvosta toisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ahdistavalta ihmiseltä. Hirveä pommitus, vaikka toiset ovat HYVIN selkeästi viestineet, että eivät halua olla sinun kanssasi tekemisissä. Laittaisin estoon, jos olisit tuttavani.
Olipa tympeästi ja ikävästi sanottu siitä että joku välittää ystävistään ja yrittää järkätä tapaamista.
Se ei ole välittämistä, että pommittaa viesteillä ihmisiä, jotka eivät niihin edes vastaa. Se on itsekkyyttä ja osoittaa kyvyttömyyttä ajatella, että kaikki eivät halua mitään tapaamisia, vaikka sinä niitä intopiukassa olet järkäämässä.
Tässä esimerkissähän kukaan ei pommittanut ketään, vaan käytiin normaalia keskustelua pikkujoulujen järjestelemisestä kaveriporukalla.
&n
Joku muukin tätä täällä kirjoitti, mutta olen ihan samaa mieltä: Ihmiset ovat todella itsekkäitä nykyään. Joka hetki mietitään omia tarpeita ja jaksamista, vedetään rajoja ulospäin oman hyvinvoinnin nimissä. Ja sitten tosiaan käy niin, että jo normaali kuulumisten kysely tai tapaamisen ehdottaminen tuntuu ahdistelulta ja loukkaukselta.
Tänä syksynä oon tajunnut, että mulla on ollut yksi ystävä, jolle olen antanut aivan liikaa tilaa olla oma itsensä. Hänelle nimenomaan ei saa soittaa eikä tekstata, koska on niin kovin kuormittava arki. Muutaman kerran vuodessa hän sitten pölähtää kylään kertoilemaan kuulumisensa. Olen ajatellut vaan, että hyvä niin, tämä on tällainen ihmissuhde. Nyt kuitenkin mulle tuli elämään iso suru, ja olisin kaivannut kuuntelevaa korvaa vaihteeksi häneltä. Ei olisi pitänyt edes yrittää, eihän hän ehdi. Ja nyt on sitten aivan ihmeissään, että miksi en olekaan ollut saatavilla hänen tarpeidensa mukaan. En edes ymmärrä, mistä huomasi niin nopeasti, että joku on vialla, olisi saattanut mennä vuosikin helposti. Sanoin, että mulla on nyt omia juttuja käsiteltävänä, ja on ollut fiilis, ettei häntä kannata niillä vaivata. Vastaukseksi sain pitkän listan kaikista kiireistä, joita hänellä on pidellyt. Että sillä lailla. Ja miksi se on aina kuka tahansa ukko, joka menee vanhojen ystävyyksien ohi? Kaverit yli laidan heti, kun on taas uusi tindermatchi kainalossa.
Asun järkyttävässä vuokraläävässä. Ei tänne voi ketään kutsua.
Koska ihmiset on perseestä.