Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?

Vierailija kirjoitti:

Asun järkyttävässä vuokraläävässä. Ei tänne voi ketään kutsua.

Jos olisi hieno koti olisi kiva kutsua sukulaisia kylään ja muita ihmisiä, mutta ei ole eikä sitten voi. 

Vierailija kirjoitti:

Asun järkyttävässä vuokraläävässä. Ei tänne voi ketään kutsua.

Muilla hienot omistusasunnot ja itsellä kamala vuokraläävä ja joutuu häpeämään kotiaan. Ei voi kutsua ketään kylään. Jättäydyin hiljaa pois kaveripiireistä. 

Jo ei ole mitään sanottavaa niin on vain ajan kysymys milloin perus "mitä sulle kuuluu?" puhelut rupeaa toistamaan itseään.

Tiedän monia, jotka asuvat mielellään halvassa vuokraläävässä, kun ovat sellaiseen kiinni päässeet. Siis vaikka olisi varaa parempaankin. Ei se koti ole kaikille sellainen asia, mihin haluaa pistää rahansa. Monet kuluttavat mielummin muuhun, varsinkin nykyään, kun asunto ei enää todellakaan välttämättä ole mikään hyvä sijoitus. Ja voihan ihmisiä joka tapauksessa nähdä muuallakin kuin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen ystäväni sai lapsen myöhemmällä iällä, kun taas omat lapseni ovat jo kouluikäisiä. Muutos ystäväni elämässä taisi olla sen verran iso ilo, että ne kerrat kun olemme tavanneet, hän puhuu vain ja ainoastaan lapsestaan ja äitiydestä. Minun roolini on lähinnä kuunnella ja kommentoida "kuulostaa kivalta" "noin se menee, tuo vaihe kuuluu asiaan" "kyllä se siitä" jne. Tapaamisissa ei ole enää ollut mitään vastavuoroisuutta, vaan hänestä on tullut "minäminäminämeitsiejamunlapsisitätätätuota" monologin pitäjä. Oon aina ihan poikki tapaamisten jälkeen, enkä jaksa yksinkertaisesti enää pitää yhteyttä. 


Ymmärrän kyllä tuon tunteen mutta eikö juuri tosiystävyys kestä ongelmiakin? 

Etkö voisi vastata vain, että olen kyllä käynyt tuon kaiken jo läpi ja iloinen siitä, että aika-aikansa kutakin ja se lapsiaika mulla jo ohi, nyt on ihan toisenlaiset kuviot joista nautin. Kerro sitten jokin työkuvio tms.

Mua kans hämmentää, että miksi ystävyys vaatisi sen, että ollaan täsmälleen samassa elämäntilanteessa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Mua kans hämmentää, että miksi ystävyys vaatisi sen, että ollaan täsmälleen samassa elämäntilanteessa koko ajan.

Ei se nyt suoranaisesti vaadi, mutta kyllähän se helpottaa tapaamisten järjestelyjä. Helpompi mun on nyt työelämästä lähteneenä käydä eläkkeellä olevan ystäväni kanssa vaikka kauppakeskuksessa lounaalla kuin silloin, kun olin vielä töissä.  Lapseton sinkku voi melko spontaanisti lähteä vaikka viikonlopuksi kaverin mökille tai laivaristeilylle, mutta perheellisen pitää sopia asiasta vähintään puolisonsa kanssa. Ja jos puolisoa ei ole, niin jostain pitää sitten saada lapsenvahti. Kun vielä tein 5-päiväistä työviikkoa, niin yleensä tein viikkosiivouksen lauantaisin. Nyt voin tehdä viikkosiivouksen ihan minä päivänä tahansa. Lisäksi vaikka sekin, että ei työelämässä oleville soiteta kesken työpäivän eikä oleteta, että hän vastaisi työpäivänsä aikana edes tekstiviestiin. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kans hämmentää, että miksi ystävyys vaatisi sen, että ollaan täsmälleen samassa elämäntilanteessa koko ajan.

 

Ei se nyt suoranaisesti vaadi, mutta kyllähän se helpottaa tapaamisten järjestelyjä. Helpompi mun on nyt työelämästä lähteneenä käydä eläkkeellä olevan ystäväni kanssa vaikka kauppakeskuksessa lounaalla kuin silloin, kun olin vielä töissä.  Lapseton sinkku voi melko spontaanisti lähteä vaikka viikonlopuksi kaverin mökille tai laivaristeilylle, mutta perheellisen pitää sopia asiasta vähintään puolisonsa kanssa. Ja jos puolisoa ei ole, niin jostain pitää sitten saada lapsenvahti. Kun vielä tein 5-päiväistä työviikkoa, niin yleensä tein viikkosiivouksen lauantaisin. Nyt voin tehdä viikkosiivouksen ihan minä päivänä tahansa. Lisäksi vaikka sekin, että ei työelämässä oleville soiteta kesken työpäivän eikä oleteta, että hän

Joo. Ja? Sitten se hyväksytään, että ystävyydessä on erilaisia vaiheita, ja pistetään homma toimimaan. Ei kukaan edellytä, että ihmiset lähtevät töistä kauppakeskukseen hurvittelemaan tai jättävät lapsensa yksin. Ihan kuin se olisi edellytys ystävyydelle. Kyllä ihmiset voi olla toistensa elämässä mukana läpi erilaisten vaiheiden, ja tapoja on loputon määrä.

Siksi koska ei ole aitoja ystäviä, joten kaikki näkemiset yms. yhdessä olo on myös kuluttavaa eikä niin antoisaa että jaksaisi

Jos elämä on ankeaa ja vastoinkäymisiä täynnä, eikä ole mitään innostavia menstystarinoita kerrottavana, ei paljon kiinnosta yhteydenpitokaan muihin, varsinkin jos toisten elämä on ruusuilla tanssimista. Ne maailmankuvat ovat sitten niin kaukana ettei ymmärrystä löydy puolin eikä toisin toisen tilanteesta, pikemminkin tulee sitten helposti riitoja kun hyvin menestynyt alkaa kuitenkin jaella neuvoja jotka ei toimi sen toisen elämässä.

Nro 429: "Joo. Ja? Sitten se hyväksytään, että ystävyydessä on erilaisia vaiheita, ja pistetään homma toimimaan. Ei kukaan edellytä, että ihmiset lähtevät töistä kauppakeskukseen hurvittelemaan tai jättävät lapsensa yksin. Ihan kuin se olisi edellytys ystävyydelle. Kyllä ihmiset voi olla toistensa elämässä mukana läpi erilaisten vaiheiden, ja tapoja on loputon määrä."
Juuri näin. Mutta edellyttää, että molemmat hyväksyvät tämän. Töissäkäyvä hyväksyy sen, että eläkkeellä oleva sitten tapaa muita ystäviään enemmän ja työssäkäyvää vähemmän. Ja eläkkeellä oleva hyväksyy sen, että työssäkäyvällä on vähemmän aikaa yhteydenpitoon ja tapaamisiin. Ystävyys toimii erilaisissa elämäntilanteissakin, jos molemmilla on samanlaiset odotukset ystävyydestä. Ja tämä yleensä edellyttää, että on useampia ystäviä ja kavereita. Voi edelleen tehdä haluamiaan asioita juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii ja jos Maijalle ei vaikkapa teatteri-ilta sovi, voi kysyä seurakseen Kaijaa. Moni näissä ystävyyteen liittyvissä ketjuissa kuitenkin kertoo, että ei halua olla kenenkään "varakaveri" vaan haluaisi olla se, jota ensimmäisenä kysytään mukaan. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 429: "Joo. Ja? Sitten se hyväksytään, että ystävyydessä on erilaisia vaiheita, ja pistetään homma toimimaan. Ei kukaan edellytä, että ihmiset lähtevät töistä kauppakeskukseen hurvittelemaan tai jättävät lapsensa yksin. Ihan kuin se olisi edellytys ystävyydelle. Kyllä ihmiset voi olla toistensa elämässä mukana läpi erilaisten vaiheiden, ja tapoja on loputon määrä."
Juuri näin. Mutta edellyttää, että molemmat hyväksyvät tämän. Töissäkäyvä hyväksyy sen, että eläkkeellä oleva sitten tapaa muita ystäviään enemmän ja työssäkäyvää vähemmän. Ja eläkkeellä oleva hyväksyy sen, että työssäkäyvällä on vähemmän aikaa yhteydenpitoon ja tapaamisiin. Ystävyys toimii erilaisissa elämäntilanteissakin, jos molemmilla on samanlaiset odotukset ystävyydestä. Ja tämä yleensä edellyttää, että on useampia ystäviä ja kavereita. Voi edelleen tehdä haluamiaan asioita juuri silloin, kun se itselle parh

Menee vähän ihmeelliseksi saivarteluksi nyt keskustelu. Me jokainen varmasti ymmärretään, ettei kenestäkään tunnu hyvältä saada yhteydenottoja vain silloin, kun kaikki muut ovet on jo kolkuteltu. On kauheaa, jos kelpaa seuraksi vain silloin, jos kukaan muu ei pääse.

Ja tämä ei taas liity millään tavalla siihen, että joku työssäkäyvä ihminen olisi muka niin mustasukkainen vapaalla olevasta ystävästään, ettei tämä saisi edes tavata ketään muuta toisen työssäollessa. Eihän kukaan ole tällaista esittänyt.

Meillä kävi niin osan ystävien kanssa että kun menivät naimisiin ja saivat lapsia niin me sinkut jäätiin pois ystävälistalta. Onneksi oli meitä muitakin sitoutumiskammoisia ja heidän kanssaan ollaan oltu yhteyksissä jo yli 40-v ajan

Vierailija kirjoitti:

Minulla ystävyys päättyi kun ex-ystäväni sanoi, ettei jaksa kuunnella sairaiden valittamista. Siitä kolmen kuukauden päästä minulta diagnosoitiin syöpä ja aloitettiin hoidot. Eihän tuossa tilanteessa voi muuta kuin sanoa, että on kuormittava elämänvaihe töiden vuoksi ja hoidattaa itsensä terveeksi. 
Sanoin, että otan yhteyttä kun kuormittava elämänvaihe on ohi. En ole viitsinyt ottaa yhteyttä, koska onko se aitoa ystävyyttä jos toiselle ei voi rehellisesti kertoa sairaudestaan? 
Mielestäni elämä on niin lyhyt, ettei kannata uhrata sitä sellaiseen karuista tosiasioista puhumisesta varomiseen. En tiedä, minkä vuoksi juuri sairaudet ovat hänelle herkkä aihe? Minusta ne ovat osa ihmisten epätäydellistä elämää. 

On kuitenkin aika eri asia kertoa syövästä ja rehellisesti, kuin valittaa jostain muusta sairaudesta jatkuvasti. Varsinkin jos kyseessä on vaiva, johon voi itse edes yrittää vaikuttaa. Sanotaan, että vaikka tupakoitsija valittaa yskästään ja se ei milloinkaan ole tupakan syytä vaan sen, että jossain sadan metrin päässä jollain on hajuvettä.

Ja tottakai tupakoitsijallakin voi olla yskä muuten vaan, eikä kaikki onnistu lopettamaan,  ja kaikki sairaudet ovat kurjia kärsijälleen. Mutta itse taas olen yliherkkä kaverin mielialoille ja on todella kuormittavaa, kun jokin rentouttavaksi ajateltu tilanne onkin vain toisen valitusta, ja itse saa varoa, mitä tästä uskaltaa sanoa. Tupakka oli vain esimerkki, mutta vastaavassa tilanteessa olin juuri, ja ajattelin, että seuraavaksi menen taas ihan itsekseni vaan ko. tapahtumiin.

Suurin osa "ystävistä" ovat olleet ystäviä pelkästään omilla ehdoillaan. Ja tiettyyn pisteeseen se riittää. Mutta ajan kanssa nuo ystävyydet haihtuvat. Sitten on niitä bestiksiä, jotka pysyvät ystävinä aina, ellei jokin ikävä sattuma tai elämäntilanteen muutos muuta toista osapuolta. Ja niin yleensä lopulta käy...

Kasvettiin vain erilleen. Lapsuusystävien kanssa ei ollut enää mitään yhteisiä puheenaiheita, kun lähdin lukioon ja he ammattiopistoon. Lukiokavereista kehittyi vähitellen narkkareita, jotka halusivat ryhtyä diilerikseni ja painostivat käyttämään huumeita. En suostunut siihen. 

En jaksa enää ystävyys- ja kaverisuhteita, joissa olen joutunut olemaan "altavastaavana" - eli kuuntelemaan ktitisointia, manipulointia, "besserwisseröintiä", ja ilkeilyä. 

Mielestäni ystävyyssuhteiden pitäisi olla toista osapuolta kunnioittavia ja tasa-arvoisia. 

Suurin osa (!) aiemmista ystävyys- ja kaverisuhteistani on ollut kaikkea muuta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli mieleen ulkomaalaiset sisustus- ja remonttiohjelmat, joissa keskeistä tuntuu olevan se, että kodin tilat soveltuvat ystävien ja sukulaisten kestittämiseen. Toista se on Suomessa. Hyvä jos ehditään kerran vuodessa nähdä ohimennen kahvilassa.

 

Nykyään tuntuu olevan vallalla tällainen kulttuuri, että ystäviä nähdään kaikkialla muualla kuin kotona. Itseä kun ei kiinnosta lähteä kahvilan hälinään, rannalle tai vastaaviin paikkoihin, vaan mieluiten kutsuisin ihmisiä luokseni tai vierailisin ystävän kotona, jää näkemiset näkemättä. 


Ja miksi et sitten kutsu kotiisi?

 

Vierailija kirjoitti:

Ystävät kyllä kaikkoaa kun lopettaa eläinten hyväksikäytön pinttyneiden makutottumusten takia,  siksi että meidät kaikki on aivopesty lihanormiin ja sitä ei katsota hyvällä jos ja kun joku siitä psykoosista herää,  siinä syyllistyy kaikki jotka eivät ole heränneet.

Milloinkas nämä eläinystäväsi heräävät siitä psykoosista? Kai koirasi on jo vegaani?

Vierailija kirjoitti:

Miten ystävyydet voivat kestää, jos viestin lähettäminenkin on liian kuormittavaa?

No en mä tuossa kohtaa puhuisi mistään ystävyydestä, kun ei haluta yhteyksiä pitää, kun se on muka jotenkin liian kuorrrrrrmitttavaa. Jos ei huvita pitää yhteyttä toiseen, niin ei se ole mikään ystävä eikä edes kunnolla kaveri. 

Monesti ihmissuhteissa mennään sieltä mistä aita on matalin. Odotetaan toisilta yhtä sun toista, mitä ikinä keksitäänkin ja sitten ei itse olla valmiita tekemään mitään hyvää toisen eteen. Usein ihmissuhteet perustuvat hyväksikäyttöön ja sitä kestää sen aikaa kunnes se joka on aina se antava osapuoli, se joka muistaa, tekstaa, soittaa, ottaa yhteyttä, kyselee vointeja jne. Väsyy siihen ainaiseen yksipuolisuuteen ja lopettaa "ystävyys/kaveruus"suhteen. Kun toinen ei kadulla vastaan tullessa edes tervehdi, jos ei ensin häntä tervehdi. Mitä semmosen kanssa tarvii olla missään tekemisissä? Varmasti puukottaa selkään aina kun siihen on pienikin mahdollisuus.