Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?
Onko muilla samaa kokemusta:
Jossain vaiheessa aikuisuutta todella monen elämä tuntuu olevan pisteessä, jossa ei ole enää voimavaroja ylläpitää kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Kukin tekee mitä tekee, uraa, urheilua, perhehommia, lastenhoitoa, mitä nyt sitten elämässä sattuu olemaankaan, mutta joka tapauksessa se vie kaikki mehut niin, ettei ystäviä nähdä, heidän kanssaan ei jaksa soitella, eikä mielellään kauheasti viestiäkään, kun sosiaalinen akku on päivän päätteeksi ihan tyhjä.
Kommentit (585)
Koska sitten pitäisi olla 24/7 viesteilemässä, ainakin entisen kaverin kanssa ei saanut hetken rauhaa siltä pommitukselta vaikka kuinka yritin vihjaista ja sanoa vähän suoremmin, mutta siis nätisti. Mielelläni puhun ystävieni kanssa mutta en koko ajan jaksa olla analysoimassa milloin mitäkin asiaa jonkun elämässä ja kuuntelemassa huutoa siitä, että olen itsekäs, kun puhun omista asioistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te yhteyden pudon puutteesta valittavat, pidättekö te itse yhteyttä muihin vai ajatteletteko te että muiden on pidettävä yhteyttä sinuun ja muiden on huomioitava sinua mutta sinun ei tarvi pitää yhteyttä tai huomioida muida?
Se ystävä on lähes jokaisella kädessään n.6-10h/vrk.
Koira on korvannut ihmisseuran.
"Jätä nämä hankalat ihmiset ja mene vaikka yksin. Niin itsekin tein. Löydät ajanmittaa niitä, joille seura kelpaa. Itselläni tulee korvisya nämä kotiin linnottautuneet omituisuudet. Muistavat kaverit vasta kriisitilanteessa. Vaan enpä ole enää apuna."
Vastasin tähän viestiin jo kertaalleen ja viestini poistettiin!! Miksi?! Laitoin viestiini jotain, että hirveästi kavereita minulla ei edes ole ja tämä kaveri jota kysyin mitään, kuuluu niihin lojaaleihin kavereihin. Toki hänkään ei ole ei ole ongelmaton, vaan vähän kaksit...erä inen miekka välillä. Ja nykyisellään minulla tosiaan on vain jotain 5 tai vähemmän lojaaleja kavereita, ei enempää. Joten en voi hirveästi valkata. Mutta totta kai jos joku on lojaali, niin en sellaista kaveria jätä, paitsi jos tekisi jotain todella perustavanlaatuisen p haa. En uusia kavereita oikein löydä, se on ollut aina minulle vaikeaa. Elikä siis teen paljon asioita yksin. Sekin toimii. Kolme semmosta "kaveria" on ollut aina semmosia jotka tekevät omat hierarkiansa. Ja niillä on yksi valtakunnan p ..lle lellikkinä. Itse en sitä kuviota jaksa. Tosin tässä muutama kk sisään näyttää siltä, että kun heidän taktiikkansa syrjiä minua ja buustata toistensa viestittelyä ei toiminut, niin heillä tuli itk..u p..ku ra...varit ja pari tyyppiä teki exitin yhteiseen ryhmään...on se kumma, että jos provosointi ja itsensä promoaminen ei toimi, niin suututaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa, koska olen kiinnostunut täysin eri asioista. Heitä kiinnostaa työ, autot, naisten kehojen arvostelu. Tai kotona nyhjöttäminen perheen kanssa tai yksin, pleikkari, roskaruoka. Tai kaikenlainen valittaminen, ruikuttaminen ja märehtiminen. Minua kiinnostaa liikunta, metsä, ryyppääminen ja henkisyys, joten harrastelen niitä yksin.
minä en ole kiinnostunut entisistä kateellisista tuttavista kuolkoot ankeuteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta hyvässä ystävyydessä on tärkeää samat asiat kuin parisuhteessa. Aitous ja rehellisyys. Monesti loukkaantumiset tulevat noiden puutteesta. Mitä vaan voi ihmisellä olla, mutta jos molemmat tahtovat ystävyyttä elämän käänteistä ja tilanteista voi päästä yli. Rehellinen puhe omasta tilanteesta ja tunteista molempiin suuntiin voi olla liima. Jos jompi kumpi haluaa vain omaansa eikä tahdo puhua rehellisesti eikä kuulla aidosti, ei yksi voi juttua ylläpitää. Syyttäminen on aina pahasta. Monessa meiltä kysytään tahdotko ja aina on enemmän kuin yksi osallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta hyvässä ystävyydessä on tärkeää samat asiat kuin parisuhteessa. Aitous ja rehellisyys. Monesti loukkaantumiset tulevat noiden puutteesta. Mitä vaan voi ihmisellä olla, mutta jos molemmat tahtovat ystävyyttä elämän käänteistä ja tilanteista voi päästä yli. Rehellinen puhe omasta tilanteesta ja tunteista molempiin suuntiin voi olla liima. Jos jompi kumpi haluaa vain omaansa eikä tahdo puhua rehellisesti eikä kuulla aidosti, ei yksi voi juttua ylläpitää. Syyttäminen on aina pahasta. Monessa meiltä kysytään tahdotko ja aina on enemmän kuin yksi osallinen.
Tämä on kyllä ihan totta. Mulla on yksi kaveri, joka aikoinaan oli mun läheisin ystäväni, mutta kun me nykyisin tavataan (esimerkiksi käydään ravintolassa syömässä), niin ennenkuin hän on ehtinyt kertoa kaikki lastensa ja lastenlastensa asiat sekä Tinderistä löytämiensä deittikumppaneiden asiat, niin jälkiruokalautanenkin on jo tyhjä. Mä sanon yleensä vaan "aha", "vai niin", "sehän kiva" jne. Ja tämä kaverini on jo melkein 70v. Ei hän tiedä, mitä mulle kuuluu, koska meidän tapaamiset menee aina siihen, että hän kertoo kuulumisensa ja sitten kumpikin lähtee kotiin.
Vierailija kirjoitti:
some korvaa ystävät
myös silloin kun tavataan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen loppu. Työ (määräaikaisuudet, alati kasvava työtehtävät ja -määrä ja turha kirjaaminen etc), perhe, tukiverkoston puute, omat ja lasten terveyshaasteet, koulun kanssa vääntäminen, perheettömien sukulaisten sairastelut ja kuolemat. Kaikki tämä vuosikausia niskassa, niin en jaksa pitää yhteyttä kehenkään, johon ei ole "pakko". Haluan vain istua sohvan nurkassa ja hengittää. Puhelin on ollut viimeiset seitsemän vuotta äänettömällä. En kaipaa ystäviä. Jos energiaa olisi, haluaisin askarrella ja tehdä käsillä.
ystävyys on vastavuoroissuuta. minun ystäväni eivät tulleet koskaan kylään vastavuorisesti joten käänsin selkäni heille viimein. toiset itki paskaa elämää ja pyysivät apua ties mihin asiaan. minä autoin , vaan kun aloin väsyä ja kärsin yksinäisyydestä ja sen myös sanoin avoimesti mutta eivät tulleet kylään kahville. Koin olevani vain pelkkä renki jota hyväksi käytettiin. Olin aina valmis auttamaan ystävää, aina oli aikaa ystävälle, vaan en saanut mitään takaisin. Nyt on helpompi elää omaa elämää, onneksi en näköjään ole yksin tämän asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun on työ ja muuta vipinää, ei ystäviä niinkään kaipaa; ihmissuhteita on muutenkin tarpeeksi. Kun on vanhuuseläkkeellä, niin silloin on yksinäisyyttä. Ja tajuaa, että peli on menetetty: ystävät hankitaan lapsena ja nuorena. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan, ystävystyminen vaatii vähintään 180 tuntia yhteistä aikaa. Huomasin, että yhdistyksistä ei saa ystäviä. Huomasin, että kansalaisopiston kursseilta ei saa ystäviä. Tunnit ja kokoukset alkavat tasan ilmoitettuun aikaan - ja sitten kaikilla on kiire kotiinsa. Huomasin, että seurakunnan tilaisuuksista ei saa ystäviä, kaikilla on jo tuttavia tarpeeksi ja kiintiö täynnä. Tilaisuus alkaa tasan ilmoitettuun aikaan - ja sitten kaikilla on kiire kotiin. Toasiasiat on hyväksyttävä: vanhana ei saa enää kuin hei-moikka-tuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun on työ ja muuta vipinää, ei ystäviä niinkään kaipaa; ihmissuhteita on muutenkin tarpeeksi. Kun on vanhuuseläkkeellä, niin silloin on yksinäisyyttä. Ja tajuaa, että peli on menetetty: ystävät hankitaan lapsena ja nuorena. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan, ystävystyminen vaatii vähintään 180 tuntia yhteistä aikaa. Huomasin, että yhdistyksistä ei saa ystäviä. Huomasin, että kansalaisopiston kursseilta ei saa ystäviä. Tunnit ja kokoukset alkavat tasan ilmoitettuun aikaan - ja sitten kaikilla on kiire kotiinsa. Huomasin, että seurakunnan tilaisuuksista ei saa ystäviä, kaikilla on jo tuttavia tarpeeksi ja kiintiö täynnä. Tilaisuus alkaa tasan ilmoitettuun aikaan - ja sitten kaikilla on kiire kotiin. Toasiasiat on hyväksyttävä: vanhana ei saa enää kuin hei-moikka-tuttuja.
No mä löysin nk sielunsiskon Facebookista 4 vuotta sitten eli paria kuukautta ennenkuin täytin 60 vuotta. Tiedän, että on tosi harvinaista, mutta on kuitenkin mahdollista. Ei me kovin usein kasvotusten nähdä, koska hän on pyörätuolissa eli se on aina minä, joka sitten menen hänen luonaan käymään. Mutta me ei tarvitakaan sitä fyysistä yhdessäoloa niin paljon kuin ilmeisesti monet nuoremmat tarvitsee. En jaksa nyt katsoa, kuinka monta kymmentä viestiä ja valokuvaa ollaan tänäänkin toisillemme laitettu. Se on kuitenkin varmaa, että se, kumpi elää pidempään, tulee sen toisen hautajaisiin.
Lokakuussa mut "aateloitiin" paikalliseen Lions Clubiin ja olen yllättynyt, että ne muut klubilaiset ihan vaan välillä soittaa mulle ja kysyy, mitä kuuluu. Ja aina, kun tuolla kulmilla nähdään, niin jäädään juttelemaan. En osaa sanoa, millaisia ystävyys- tai kaveruussuhteista näistä vielä syntyykään sitten, kun olen ollut vuoden tai pari jellona. Nyt olen ollut vasta pari kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Te yhteyden pudon puutteesta valittavat, pidättekö te itse yhteyttä muihin vai ajatteletteko te että muiden on pidettävä yhteyttä sinuun ja muiden on huomioitava sinua mutta sinun ei tarvi pitää yhteyttä tai huomioida muida?
Minä pidän ja soitan noin kerran tai kaksi vuodessa ja puhun ehkä puolituntia. Mutta sekin tuntuu olevan monelle liikaa. Minulle he soittavat ehkä joka kolmas vuosi ja selittävät kuinka on ollut niin kiirettä. En tiedä mitä ihmiset tekevät kun aina on niin kiire. Itse puhun joka päivä esimerkiksi mieheni kanssa puhelimessa vähintään vartin, joka päivä pelkästään
ruokatauolla. Ei mitään ongelmaa, mutta toiset eivät kykene edes kerran vuodessa siihen varttiin, kun aina on niin kiire, Heillä joilla ei ole lapsia ja puolisoa tulevat olemaan todella yksin ja vain netti ja telkku seurana. Ystävät tulevat katoamaan suurimmalta osalta viimeistään viidenkympin tienoilla, vaikka sitä nuoremmat eivät sitä nyt halua uskoa, koska heillä on vielä ne kaverit jäljellä ja jollain eläkeläisillä on vielä kavereita. Ne kaverit ja ystävät tulevat katoamaan suurimmalta osalta, koska kaikki ovat nykyisin introverttejä, eikä ne harvat ekstrovertit enää suostu juoksemaan näiden perässä.
Miksi pitäis olla ystäviä???
Yksin on paljon mukavampaa- kokeilkaa!
Vierailija kirjoitti:
Sitten, kun lapset menevät yläkouluun, tulee ero ja laitetaan Tinder laulamaan. SIinä sitten heilutetaan peittoa kymmenien tai satojen Tinder-"herrasmiesten" kanssa. Ne "herrasmiehet" on niin ihquja, kun sanovat "näytät ihan kolmikymppiseltä", vaikka oletkin 40-50, että pääsevät pötkölleen kerran pari. Ja sitten ei muuta kuin veneeriselle polille pikkujoulujen jälkeen:)
Näille ventovieraille tinder miehille, niin heille löytyy kyllä aikaa, mutta niille ns. omille ystäville ei. Minulla oli ystävä, joka kävi varmaan kymmenen eri miehen kanssa viikossa treffeillä. Saattoi jopa matkustaa toiseen kaupunkiin tapaamaan heitä. Toisinaan tapasi useampia samana päivänä. Mutta ystäville ei ollut aikaa, koska aina oli treffit jonkun uuden kanssa. No, ehkä ne hivelevät egoa enemmän kuin ystävät?
Nro 398: "Ne kaverit ja ystävät tulevat katoamaan suurimmalta osalta, koska kaikki ovat nykyisin introverttejä, eikä ne harvat ekstrovertit enää suostu juoksemaan näiden perässä. "
Ja vielä vähemmän introvertit ekstroverttien perässä. Introverteille on - varsinkin iän myötä - ihan luontevaa ja jopa toivottavaa, että saa olla vaan ihan rauhassa. Moni kun joutuu työelämässäkin esittämään jotain sosiaalista roolia ja sekin on jo sellaisenaan introvertille tosi kuormittavaa. Joo, jaksaa kyllä, kun siitä roolin esittämisestä maksetaan. Vapaa-ajalla sitä roolia ei enää jaksaisi esittää. Ekstroverttien olisi ehkä hyvä ymmärtää, että yksin viihtyvä ihan oikeasti viihtyy yksin eikä edes tunne itseään yksinäiseksi.
Itse en jaksa enää yhtäkään otsikkoa: "Ilman perhettä ja ystäviä en olisi kestänyt!" Vai niin. Minulla kummatkaan eivät tukeneet esim. eron aikana, ihan itse on saanut yksin itkunsa itkeä.