Lue keskustelun säännöt.
Pihi ja varoissaan oleva mies vie ilon elämästä
10.12.2025 |
Mieheni pitää raha-asiansa omana tietonaan. Elää kuin rahat loppuisivat hetkellä millä hyvänsä ja mitään ei voi tehdä kun kaikki on niin kallista (ja turhaa). Oikeasti laittaa ne osakkeisiin ja salkku taitaa olla jo aika mahtava. Olen tullut siihen tulokseen, että haluaa kuolla yllätysvarakkaana.
Minua on alkanut ärsyttämään tämä. Elämä tuntuu kuoleman odottamiselta. Minusta varojaan voisi käyttää eläessään, kun sen jälkeen se on vähän myöhäistä. Jos minä maksan, hänelle minun varojen käyttäminen ei ole ongelma. Hän ei juuri koskaan tarjoa mitään. Minä pienempituloisena pystyn tarjoamaan hyvin harvoin, mutta kun pystyn teen sen. Haluan että elämässä on hauskaakin ja hassuja juttuja. En tarkoita, että mitään törsäämään tarvitsee alkaa, mutta jotenkin tuntuu ettei hän välitä minun hyvinvoinnista tai onnesta, kun kotona vaan katsotaan telkkaria tai käydään lenkillä, eikä mihinkään eli minuun kannata "sijoittaa". Tilanne on ollut sama yli 10 vuotta, mutta nyt huomaan alkaneeni miettimään eroakin.
Jos joku saa tästä kiinni ja on hyviä neuvoja, olen kiitollinen! Nämä eroajatukset pelottaa..
Kommentit (248)
Hyvä, asiallinen kommenttikenttä
ja meitä kaikkia koskettava teema.
Minullakin on ollut reilun vuoden
verran (tämä parikymppisenä)
sellainen 10 vuotta vanhempi,
akateeminen, pihi miesihminen,
joka tarkkasi jokaisen pennin. Ei tullut
kukkia, koruja tai parfyymejä merkkipäivinä.
Herkkukori joululahjana. 😑 Minä olin toista
maata - ostin nimittäin omilla rahoillani
verhoja, sisustusesineitä, astioita,
liinavaatteita, tyylikkäitä vaatteita, kenkiä..
miehen kolkkoon avioeron jälkeiseen
poikamiesboksiin. Asunto muuttui kauniiksi
ja viihtyisäksi kätteni jäljiltä niin, että miehen
ex-vaimo oli kehaissut minun tehneen
taikoja lapsensa kakkoskodissa.
Muistan kertoneeni äidille ja ystävälleni:
Jos ääripihi osti kaupasta
yhdenkin croissantin, vaati hän minua
laittamaan tilisiirron. Hän ei koskaan
panostanut tarjoiluun - hernekeittoa,
tonnikalamakaronia jne olivat kaikki antimet
minun saapuessani. (Hänellä oli yksi alle
kouluikäinen yhteishuoltajuudessa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkään ei ole ap vastannut, että kuka maksaa ja hoitaa pariskunnan isot menot?
Asumisen, autot, remontit, vakuutukset, ruoan?
Näissä maksu menee todella tarkkaan laskettuna (mies laskee sentilleen) puoliksi. Jos kaupasta haluaa ns. Extraa esim. Aura-juustoa, niin minä maksan, koska mies ei raaski. Toki hänelle kotona piparkakut ja juusto maistuivat.
ap
Tämäkään en ole minä
Ap
Ja sitten on aika myöntää: valitsit miehen osin hänen varakkuutensa takia.
Sitä saa mitä kerjää. Itsellä päinvastoin, nainen ei halua mitään minun rahoistani. Itse en moninkertaisilla nettotuloilla käsitä, miksei raha kelpaa, en nimittäin erityisemmin säästele, säästöön jää siksi koska rouva ei koskaan halua matkailla mihinkään.
Esimerkkinä käynti korukaupassa: budjetti on tonnin, osta mitä haluat. Ei ostanut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä hyväksikäyttäjiä riittää. Terveessä parisuhteessa rahat ovat yhteisiä ja kulut maksetaan yhteisestä potista ilman mitään exceleitä tai laskujen puolituksia. Pitäisi olla itsestäänselvää, että parempituloinen maksaa yhteisistä kuluista enemmän. Mitään sijoituksia, joista puoliso ei tiedä mitään, ei saisi olla. Ja mitään avioehtoja ei pidä tehdä muuta kuin ennen suhteen alkua olleen omaisuuden ja perintöjen osalta. Kaikkien suhteen aikaisten tulojen pitäisi olla yhteisiä viimeistään siinä vaiheessa kun suhde on vakiintunut ja asutaan yhdessä, ja erityisesti jos on lapsia. Yrityskuviot ja uusperheet pitää miettiä erikseeen.
Nämä pelisäännöt kannattaa tehdä selviksi jo suhteen alkuvaiheessa ennen kuin huomaa olevansa umpirakastunut pihiin. Heidän kanssa pitää olla erityisen tarkkana. Olen nuorena seurustellut erittäin pihin kanssa ja onneksi ymmärsin ajoissa, ettei yht
Missä tuossa kirjoituksessa luki, että miehen pitäisi maksaa enemmän? Luepa kirjoitus uudestaan.
Ainakin meidän taloudessa minä naisena tienaan enemmän. Ja näitä talouksia on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten on aika myöntää: valitsit miehen osin hänen varakkuutensa takia.
Sitä saa mitä kerjää. Itsellä päinvastoin, nainen ei halua mitään minun rahoistani. Itse en moninkertaisilla nettotuloilla käsitä, miksei raha kelpaa, en nimittäin erityisemmin säästele, säästöön jää siksi koska rouva ei koskaan halua matkailla mihinkään.
Esimerkkinä käynti korukaupassa: budjetti on tonnin, osta mitä haluat. Ei ostanut mitään.
Arvosta sitä naista. Ei halua sun rahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ajatuksia antavista vastauksistanne!
Meillä ei ole yhteisiä lapsia, molempien lapset ovat aikuisia. Asumme yhdessä ja talouskulut menee puoliksi.
Tässä 10 vuoden aikana on tapahtunut niin, että itselleni on käynyt iso muutos työelämässä ja siksi olen nyt se huonotuloisempi. Mutta siis tuloni riittävät oman puolikkaani kattamiseen.
Kuten joku kirjoitti että piheys pahenee vanhetessaan, niin näin minusta tuntuu käyneen. On ehkä hiukan omituista, että minä en myöskään tiedä hänen osakkeidensa määrää, vaikka ihan varma on että niitä on ja uskoakseni melko mojova potti. Hän tietää minun pankkitilin saldon kyllä.
Ja nyt ymmärrän, että mikä se perimmäinen ärsytys tässä piheydessä on: se tunnepiheys! Kun en oikein osannut sanoa, mitä se "minuun sijoittaminen" on. Tähän kuuluu se, että jos minulla ei ole varaa järjestää meille "hauskaa", meillä ei ole "hauskaa". Hän ei keksi mitään. Hän ei järjestä mitään. Kaikki on aina samaa. Mikä noin perustana ei ole mitenkään huono tietenkään. Arki on ihan hyvää. Toisaalta salailu tuo ikävän vivahteen. Miksi ei voi sanoa, kun kysyn?
Ero pelottaa siksi, että olemme pian kuusikymppisiä ja mitään parempaa en oikein jaksaisi alkaa kaihoamaankaan. Toisaalta yksin en välttämättä pärjäisi sitten ollenkaan. Eli kahdesta huonosta vaihtoehdosta se voi olla se huonompi. Vaikea ennustaa, mutta todennäköisesti.
Joku kirjoitti hyvin omasta hankalasta tilanteestaan ja siihen sopeutumisesta. Nyt taidan ajatella, että mies elää unelmaelämäänsä ja mahdollistaa siinä sivussa minulle edes jonkinlaisen hyvän arjen. Hän vaikuttaa itsekkäältä, mutta se vaikuttaa myös itsekkäältä, jos syytän häntä pihistelystä. Tosin syytän silti, tästä eteenpäin vain hiljaa mielessäni. Hänen lapsensa tullee sitten aikanaan perimään mahtavan osakesalkun ja voivat olla iloisia (siis ei tietenkään isänsä kuolemasta).
Kunnes kuolema meidät erottaa katsellaan telkkaria ja käydään lenkillä.
Paitsi jos ihan käpy palaa, saatan toteuttaa sen idean, että ostan lipun Gambiaan. Katsotaan sitten, onko miehellä varaa tulla mukaan lomalle..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ajatuksia antavista vastauksistanne!
Meillä ei ole yhteisiä lapsia, molempien lapset ovat aikuisia. Asumme yhdessä ja talouskulut menee puoliksi.
Tässä 10 vuoden aikana on tapahtunut niin, että itselleni on käynyt iso muutos työelämässä ja siksi olen nyt se huonotuloisempi. Mutta siis tuloni riittävät oman puolikkaani kattamiseen.
Kuten joku kirjoitti että piheys pahenee vanhetessaan, niin näin minusta tuntuu käyneen. On ehkä hiukan omituista, että minä en myöskään tiedä hänen osakkeidensa määrää, vaikka ihan varma on että niitä on ja uskoakseni melko mojova potti. Hän tietää minun pankkitilin saldon kyllä.
Ja nyt ymmärrän, että mikä se perimmäinen ärsytys tässä piheydessä on: se tunnepiheys! Kun en oikein osannut sanoa, mitä se "minuun sijoittaminen" on. Tähän kuuluu se, että jos minulla ei ole varaa järjestää meille "hauskaa", meillä ei ole "hauskaa". Hän ei keksi m
Kyllä se sitten niin harmittaa, kun ei saa törsätä toisen rahoja. Voi, voi.
Taloudellista hyväksikäyttöä on, kun toinen tienaa merkittävästi enemmän ja toinen loisii miehen rahoilla.