Lue keskustelun säännöt.
Kyllä se ero vaan pilaa lapsen elämän
Kommentit (469)
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat näitä joille ero ei käynyt kysymykseenkään (vanhoja jo), mutta monesti nuorena ja nyt vanhempana olen miettinyt miten ihana olisi ollut nähdä äitini joskus onnellisena ja vaikka jonkun häntä arvostavan miehen kanssa, nauravaisena ja huolettomana. Isäni kanssa hän ei ole ollut sitä koskaan. Isällenikin olisi varmasti sopinut joku toinen ja muistan usein miettineeni että varmasti olisi ollut vain parempi että eroaisivat, sen verran kylmäkiskoista ja ankeaa oli lapsuus isäni tyrannian alla.
No ei se välttämättä mene niin, että eron jälkeen löytää paremman. NS. "Ei se vaihtamalla parane" ja "ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella varsinkin jos ei edes kastele omaa nurmikkoa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pilaa myös se perhemalli,että vanhemmat ei osaa puhua kuin huutamalla toisilleen ja oikein paistaa läpi,että vihaavat toisiaan.Ja vielä paneskelivat tahoillaan ympäriinsä.Itse olisin todellakin halunnut mieluimmin kasvaa eroperheessä.
Vierailija kirjoitti:
Pilaa myös se perhemalli,että vanhemmat ei osaa puhua kuin huutamalla toisilleen ja oikein paistaa läpi,että vihaavat toisiaan.Ja vielä paneskelivat tahoillaan ympäriinsä.Itse olisin todellakin halunnut mieluimmin kasvaa eroperheessä.
Tai sitten sun vanhemmat olisivat vaan voineet sopia, että ollaan tästä lähtien ihan vaan kavereita ja avoin suhde, eli saa olla muitakin kumppaneita vapaasti
Vitut pilaa. Dorkat vanhemmat ehkä.....
Riippuu hyvin monesta asiasta mikä "pilaa" lapsen elämän. Joskus se on se että vanhemmat pysyy härkäpäisesti yhdessä vaikka ilmapiiri olisi toksinen eivätkä he kykene sitä korjaamaan. Ero voi auttaa, toisaalta sitten voi paljastua että olipa ne vanhemmat yhdessä tai ei niin ne on silti toksisia, eron jälkeen vaan eri tavalla eivätkä osaa hoitaa eroakaan ja uusia parisuhteitaan yhtään sen paremmin. Joskus toinen vanhempi arvioi että lapsille on parempi että hän yrittää itse jaksaa puolisoa ja olla tukemassa hänen ja lasten suhdetta kun toinen ei itse osaa/ole kiinnostunut itsenäisesti niitä hoitamaan. Variaatioita piisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No muuttujia mitkä vaikuttaa lapselle muodostuvaan kokemukseen on aika hiton paljon; lasten ikä ja persoona, lasten ja vanhempien välinen suhde, vanhempien persoona ja kyvykkyys käsitellä asioita ja miten hoitavat eron ja miten suhtautuvat ex-puolisoon, perheen voimavarat, muut mahdolliset stressitekijät, kokemukset aiemmista vaikeista tilanteista, tukiverkosto. Vain muutaman mainitakseni.
Itse eroperheestä. Varhaisteininä toivoin että vanhemmat ois eronneet. Eivät selkeästi viihtyneet yhdessä, eivät osanneet kommunikoida, ilmapiiri perheessä oli toksinen ja vääristi paljon käsitystä parisuhteista ja rakkaudesta. Ajattelin että ero olisi helpotus ja nuo ongelmat haihtuisivat sen myötä mutta enpä osannut ennakoida että vanhemmat menisivät sellaiseen psykoosiin erosta että todellakin kärsin vuosia sen vuoksi. Mutta en erosta, vaan siitä miten vanhempani käyttäytyivät erottuaan.
Vierailija kirjoitti:
En antanut ikinä anteeksi äidille kun lähti jonkun baari tuttavuuden matkaan. Isä ei tehnyt mitään väärin enkä nähnyt vanhempiani koskaan riitelemässä tai edes korottaneet ääntään toisille. Nyt kun on oma perhe niin en edelleenkään halua nähdä äitiä, vaikka tämä olisi halunnut nähdä lapsenlapsensa. Jatkaoot nyt valitsemallaan tiellä. Isä ei selvinnyt erosta ikinä ja erakoitui viimeistään kun muutin omilleni. Hän on silti maailman paras isä ja käymme kylässä viikoittain.
Niin, paitsi sulla ei ole mitään käsitystä heidän suhteesta. Vaikka ei ääneen riidellä, niin sitä voi "riidellä" toisella tavalla. Pitääkö äidin tai isän siitä huolimatta olla lasten takia vaikka sellasen ihnisen kanssa, jota ei voi enää sietää tai rakasta? Pitääkö ihmisen uhrata muiden vuoksi oma ainut elämä?
Lapset selviää erosta kyllä ja kasvaa aikuiseks. Jäljelle jää sitten se katkera äiti tai isä, joka on koko elämänsä uhrannut säälin takia oman elämänsä, kun ei ole raaskinut erota lasten takia.
Asioita voi katsoa muustakin kulmasta, kuin siitä yhdestä.
Minä ainakin olen sitä mieltä, että äiti teki oikean ratkaisun väkivaltaisesta ukosta eroamalla. Se ukko ei ansaitse yhtäkään naista.
Pilas toisenkin naisen siihen sakka, että hänestä tuli mt. ongelmainen eikä ikinä parantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä sitä eron todellista syytä aina kerrota ulkopuolisille tai edes lapsille. Ehkä sen vuoksi voi tulla mielikuva, että ero tuli, kun ei ollut enää kivaa tai joku ei rakastanut enää tai löytyi joku yhtäkkinen uusi rakkaus. Oma liittoni on nyt jatkunut 16 vuotta. Meillä on kaikenlaisia hankaluuksia, jotka jo ihan sinällään riittäisivät eroon. Sen lisäksi on väkivaltaa, myös vakavaa väkivaltaa ja lastensuojeluilmoituksiin edenneitä tilanteita (lapset eivät ole olleet uhreja). Olemme käyneet kaikki mahdolliset terapiat ja eroseminaarit. Kysyttäessa vastaan, että rakkaus ei riittänyt.
Tämä koskee omaa parisuhdettani. Tiedän, että lapseni toivovat eroa. Minusta olisi oikeastaan parempi, jos eron syitä ei kyseltäisi. Toisten asioiden turha utelu johtaa vaan tilanteeseen, jossa annetaan joku kepeä syy, jolla on mahdollista säilyttää kasvot. Ei kukaan halua kertoa, miten kamalia tilanteita kotona on ollut.
Lisäksi huomautan, että olen myös tällaisessa ylisukupolvisessa tilanteessa. Itsekin yhä edelleen toivon, että äitini jättäisi isäni vuosikymmeniä jatkuneen henkisen ja välillä fyysisen väkivallan jälkeen. Heidän keskinäisestä tilanteestaan on tullut asia, joka on eristänyt heidät heidän omista lapsistaan ja sisaruksistaan.
Jos isä juo ja hakkaa, niin onko se hyvää elämää lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai siitä voi tulla jonkinlainen itseään toteuttava ennuste. Jos ajattelee että ero vääjäämättä pilaa lapsen elämän, tuo tämän ilmi joka käänteessä, eiköhän se lapsikin siihen ala uskoa. Sitten todetaan jokaisen vastoinkäymisen kohdalla että siitä erosta se johtuu.
Uskon että aloittajan kaltaiset ihmiset osaavat pilata lapsen elämän ihan ilmankin eroa.
Itse haluan erota sen vuoksi, että puolisoni vaan istuu sohvalla ja scrollaa puhelintaan. Tätä samaa on jatkunut vuodesta toiseen ja tuntikausia joka ikinen päivä. Hän ei osallistu aktiivisesti mihinkään perheemme tekemiseen. Käskytettynä saattaa tehdä jonkin kotityön - mutta senkin yleensä niin selkeän huonosti, että asia ei voi olla vahinko. Hän ei myöskään ole mikään "bread winner" tms. Hän ei osallistu meidän perheen yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen - tai edes lomien suunnitteluun. Hänen asenteensa kaikkeen tekemiseen on että tekee mahdollisimman vähän ja mahdollisimman viime tinkaan. Kaikkeen pitää sanoa vähintään kertaalleen periaatteen vuoksi "ei" (hän oikein naureskelee kun tämä on hänen mielestään hauska juttu). Toisekseen hänellä on hyvin voimakas "mitään ei voi tehdä" -asenne. Hän kokee, ettei osaa mitään ja sitten vielä vähintään, että mitään ei voi tehdä koska siihen ei ole varaa. Hänelle elämän suurin nautinto on istua sohvalla katsomassa tv:tä (ja se känny pysyy liimattuna käteen myös sen ajan).
Ja kun tilannetta on jatkunut jo vuosikausia, en enää pysty olemaan huutamatta ja nalkuttamattä hänelle.
Asumme esim. omakotitalossa ja talolle ei ole tehty mitään huoltotoimenpiteitä sinä aikana kun olemme tässä asuneet. Hän joskus miettii, että kuinka oli mahdollista että hänen lapsuutensakoti pysyi kunnossa, vaikka sille ei tehty mitään - niin väitämpä, että tilanne vaan on niin, että HÄN ei tehnyt mitään, mutta perheen muut jäsenet ovat kyllä tehneet.
Meillä ei ole seksielämää (yksi kokeilu oli puoli vuotta sitten ja sitä edellisestä kerrasta varmaan toinen puoli vuotta), ei suukkoja tai halauksia. En pidä siitä kun hän on samassa huoneessa kanssani. Nukun eri huoneessa ja en halua palata hänen viereensä nukkumaan.
Ja koska en näe, että meistä kumpikaan olisi mihinkään muuttumassa ja minä haluan rauhan itselleni ja kotiini, koen, että eroaminen on parempi vaihtoehto. Minusta lapset hyötyvät, kun saavat tutustua vanhempiinsa ilman merkittävää skismaa.
Olen hiukan epäileväinen, että enää ikinä haluaisin uuteen parisuhteeseen. Tiedän kyllä monia miellyttäviä miehiä, mutta pelkään tämän taloudenhoitaja-vapaaherra asetelman tulevan ajanmittaan mukaan siihen uuteenkin liittoon. Siksi ainakin asuminen eri asunnoissa taitaa olla parempi vaihtoehto. Sitä olen tälle nykyisellekin miehelle ehdottanut (vaikka minkä muiden vastuunjakohimmeleiden ohella) - mutta hänelle ei kelpaa minkäänlainen muutos nykytilanteeseen. Siksi ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ero pilaa, mutta ne uudet suhteet. En tiedä yhtäkään uusperhettä, jossa ei lapsi tai lapset olisi kärsineet.
Mun lapsi ei muista aikaa kun miestäni ei ollut. Lapsi oli vain 2-vuotias. Hänelle mieheni on ainoa isä. Miehelläni on lapsia ja heidän puolestaan en voi puhua. Arvelen kyllä, että mieluummin ottaisivat sen ydinperheensä takaisin. Eli siinä mielessä olet oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
No muuttujia mitkä vaikuttaa lapselle muodostuvaan kokemukseen on aika hiton paljon; lasten ikä ja persoona, lasten ja vanhempien välinen suhde, vanhempien persoona ja kyvykkyys käsitellä asioita ja miten hoitavat eron ja miten suhtautuvat ex-puolisoon, perheen voimavarat, muut mahdolliset stressitekijät, kokemukset aiemmista vaikeista tilanteista, tukiverkosto. Vain muutaman mainitakseni.
Itse eroperheestä. Varhaisteininä toivoin että vanhemmat ois eronneet. Eivät selkeästi viihtyneet yhdessä, eivät osanneet kommunikoida, ilmapiiri perheessä oli toksinen ja vääristi paljon käsitystä parisuhteista ja rakkaudesta. Ajattelin että ero olisi helpotus ja nuo ongelmat haihtuisivat sen myötä mutta enpä osannut ennakoida että vanhemmat menisivät sellaiseen psykoosiin erosta että todellakin kärsin vuosia sen vuoksi. Mutta en erosta, vaan siitä miten vanhempani käyttäytyivät erottuaan.
tai sitten sun vanhempien olisi pitänyt yrittää korjata tilanne eli parisuhteensa ja keksiä joku ratkaisu, että ovat vaikka ihan vaan kavereita ja kumppanivanhempia. Kai he ainakin joskus ovat olleet rakastuneita, kun ovat lapsia yhdessä hankkineet. Niin en mä ymmärrä, miten sitten yhtäkkiä toista voikin vihata niin paljon ettei voi sietää silmissään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
huvittaa ajatus, että ensin ollaan niin palavasti rakastuneita, että halutaan hankkia yhteinen lapsi ja sitten myöhemmin ei voida sietää toisiaan edes silmissään.
Lapsia tulee kun harrastaa s****ä. Rakastuminen harvoin liittyy lapsen hankintaan vaan se sosiaalinen juna, jossa on tapana edetä tiettyä tahtia.
Niinpä. Parempi pysyä yhdessä ja karjua pää punaisena. Ja välillä tempaista turpaan. Lasten elämä olisi niin paljon hyvempää jos aikuiset tajuaisivat nämä 2 seikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse haluan erota sen vuoksi, että puolisoni vaan istuu sohvalla ja scrollaa puhelintaan. Tätä samaa on jatkunut vuodesta toiseen ja tuntikausia joka ikinen päivä. Hän ei osallistu aktiivisesti mihinkään perheemme tekemiseen. Käskytettynä saattaa tehdä jonkin kotityön - mutta senkin yleensä niin selkeän huonosti, että asia ei voi olla vahinko. Hän ei myöskään ole mikään "bread winner" tms. Hän ei osallistu meidän perheen yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen - tai edes lomien suunnitteluun. Hänen asenteensa kaikkeen tekemiseen on että tekee mahdollisimman vähän ja mahdollisimman viime tinkaan. Kaikkeen pitää sanoa vähintään kertaalleen periaatteen vuoksi "ei" (hän oikein naureskelee kun tämä on hänen mielestään hauska juttu). Toisekseen hänellä on hyvin voimakas "mitään ei voi tehdä" -asenne. Hän kokee, ettei osaa mitään ja sitten vielä vähintään, että mitään ei voi tehdä koska siihen ei ole varaa. Hänelle elämän suurin nautint
niin, mutta osallistuuko sun mies yhteisiin kuluihin? Jos hän kuitenkin maksaa kaikesta ainakin osan (en tiedä, millaiset tulot sinulla on), niin millaiseksi sun taloudellinen tilanne tulisi eron myötä, kun joudut kaiken maksamaan yksin yhden ihmisen tuloilla? Toki jos sulla on tosi isot tulot, niin silloin asia ei sua hetkauta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huvittaa ajatus, että ensin ollaan niin palavasti rakastuneita, että halutaan hankkia yhteinen lapsi ja sitten myöhemmin ei voida sietää toisiaan edes silmissään.
Lapsia tulee kun harrastaa s****ä. Rakastuminen harvoin liittyy lapsen hankintaan vaan se sosiaalinen juna, jossa on tapana edetä tiettyä tahtia.
älä höpötä. Ei kai kukaan järjissään oleva ihminen hanki lapsia epäsopivan ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miten se ero helpottaa vanhempien arkea? Jos susta tulee lähihuoltaja niin sä joudut hoitamaan lähes kaikki lapsen asiat yksin ja maksamaan kaiken yksin. Ei ne yh-tuet yleensä kovin isoja ole. Helpompaa on, kun vanhemmat asuvat yhdessä ja hoitavat lapsen asiat yhdessä ja maksavat kaiken puoliksi.
Tuo oli tilanne meillä jo ennen eroa. Helpompaa kun ei enää ärsytä se, että toinen vaan ei varaa lapselle hammaslääkäriä, ei huolehdi vaatehankinnoista eikä osallistu vasuun/hopsiin. Ei edes kuskannut lasta kaverin synttäreille, saati että olisi järjestänyt lapselle synttäreitä. Rahaa oli halunnut nostaa lapsen tililtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huvittaa ajatus, että ensin ollaan niin palavasti rakastuneita, että halutaan hankkia yhteinen lapsi ja sitten myöhemmin ei voida sietää toisiaan edes silmissään.
Lapsia tulee kun harrastaa s****ä. Rakastuminen harvoin liittyy lapsen hankintaan vaan se sosiaalinen juna, jossa on tapana edetä tiettyä tahtia.
älä höpötä. Ei kai kukaan järjissään oleva ihminen hanki lapsia epäsopivan ihmisen kanssa.
Enhän minä sanonut että epäsopivan. Missään huumassa en silti usko lapsia tehtävän.
Aijaa? No mulla on kunnollinen, isotuloinen miesserkku, jolla on exänsä kanssa 8-vuotias lapsi ja vaimo jätti hänet toisen miehen takia. No ehkä jonkun mielestä toiseen henkilöön rakastuminen on hyvä syy rikkoa lapsen perhe 😂