Lue keskustelun säännöt.
Joululahjakeräysten toiveet, kun en itse omillekaan lapsille/kummilapsille ostaisi noin kalliita lahjoja
17.11.2025 |
Katselin tämän vuoden toiveita ohi kävellessäni. 2-vuotiaalle toivottiin 50 e lahjakorttia S-ryhmään, toisaalla teini kaipasi iPhonea ja toinen teini erään pelikonsolin uusinta mallia.
Eikö kukaan sano näille lapsille ja nuorille, että ovat todella isoja lahjatoiveita? Edes omalle lapselle en osa mitään satojen eurojen lahjoja, eikä kummilapsille ole meillä ollut koskaan tapana ostaa mitään 50 euron lahjoja (eikä meidän lapsen kummeillakaan ole ollut, enkä sellaista odota). Ja kyllä, meillä lapsi selaa lelulehteä usein ja osoittaa haluavansa sieltä vaikka mitä, mutta ei lapsi kaikkea toivomaansa saa. Lapselle on luvassa yksittäinen kalliimpi lahja ja pari pienempää pakettia.
Toisekseen noissa keräyksissä mietityttää se, menevätkö lahjat edes oikeasti lapsille ja teineille. Vai onko niin, että sen 2 v:n lahjakortilla vanhemmat ostaa itselleen jotain tai meneekö puhelimet ja konsolit myyntiin, jotta summalla saa muuta. En todellakaan vannoisi, että nuo toivelahjat oikeasti päätyvät lapsille ja nuorille.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on poika joku roska-auto on kova sana, jos tyttö niin joku nukke tai nuken rattaat
Oi, miten 50-lukulaista.
Tai realismia. Kyllä se vaan pääsääntöisesti menee näin. Ehkä 5 prosenttia lapsista poikkeaa tästä muotista. Mutta suurin osaa menee näin perinteisesti.
Omat pojat on menneet just näin muotin mukaan, eikä heille opetettu ikinä "vau kato roska-auto" vaan heitä kiinnosti isot koneet ihan itse. Joita sitten lahjaksi saivatkin. Mutta eivät saaneet vain autoja, ostin heille myös vauvanuket, pari barbia, leikkikeittiön. Nukeilla eivät leikkineet ikinä, keittiöllä jonkun verran kyllä.
Siis vaikka miten sukupuolisensitiivistä olisi, niin en käsitä mikä on se geeni, joka saa poika-oletetun kiinnostumaan isoista metelöivistä koneista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me saadaan lapsille joka vuosi keräyksestä lahja. Siihen keräykseen ei voi antaa toiveita, mutta on tullut aina kivoja yllätyksiä. Ainoastaan parilla kerralla teinipoika on saanut jonkin tosi paljon nuoremmalle sopivan paketin ja silloin ollaan lahjoitettu se eteenpäin tarvitsevalle tutulle lapselle.
Meillä ei käytetä päihteitä, myydä lahjoja tai muutenkaan eletä tuhlaavaisesti. Olen monen lapsen yh ja noita aikuisia lapsia jotka vielä opiskelee, on kotona kolme. Eipä lukiolaiset tai amikset pysty vielä itseään elättää, mutta lainalla pitäisi pärjätä. Yhdessä yritetään selvitä jokainen rahansa laittaa yhteisen talouden pitoon ja sillä katetaan välttämättömät. Minullakin tosi pieni palkka ja joskus on tosi vähän töitä. Nuo joululahjat on ollut todella tärkeitä, joinakin jouluina jopa ainoa lasten saama lahja tullut keräyksestä, ruoan olen saanut pöytään sentään. Pitkät pyhät ja kaikki kotona syömässä, kyllä siinä ruokakulut kasvaa ilman kinkkuakin.
Nyt ei enää aikuiset nuoret saa lahjoja kun ovat 18, 19 ja 20. Alaikäiset saavat. Kyllähän heitä silminnähden harmittaa, mutta ymmärtävät kuitenkin tilanteen. Enpä minäkään saa lahjoja, ellei lapset ole koulussa tehneet. Yksi joulu sainkin upean puisen kulhon, olin tosi kiitollinen siitä, itsetehtykin.
Aika hirveää köyhän haukkumista tässäkin ketjussa. Joissain perheissä vanhojen tansseihin osallistuminen, lakin ostaminen, sekä ylioppilasjuhlien suunnittelu aloitetaan kenties heti lukion alussa, että saadaan järjestettyä. Ei kaikki köyhät juo.
Usein ihmiset unohtaa, että ne omat ja tutut lapset saa paljon sellaista mitä tarvitsevat. Niille ei tule oloa, että jäävät paitsi jostain. Jotkut lapset jäävät niin paljosta vaille, kaikesta mikä toisille on itsestään selvyys. Esim ruoka tai harrastus. Ja jos kysytään mitä toivoo, niin olisi järkevää sanoa ehjiä sukkia ja suihkusaippua. Mutta ehkä moni sanoo, mitä oikeasti toivoo.
Vierailija kirjoitti:
Ja aivan varmasti 2 vuotias toivoo 50 euron lahjakorttia se ryhmään, ei tuon ikäinen rahan päälle tajua eikä edes sitä onko salessa vai cittarissa. Jos on poika joku roska-auto on kova sana, jos tyttö niin joku nukke tai nuken rattaat
Onko tämä lahjakortti kauppaan lapsen vai vanhempien toive? Ei 2-vuotias osaa rahalahjaa toivoa, jokin konkreettinen lelu voi jo onnistua. Ihme ettei toiveena ole lahjakortti Alkoon.
Vierailija kirjoitti:
Usein ihmiset unohtaa, että ne omat ja tutut lapset saa paljon sellaista mitä tarvitsevat. Niille ei tule oloa, että jäävät paitsi jostain. Jotkut lapset jäävät niin paljosta vaille, kaikesta mikä toisille on itsestään selvyys. Esim ruoka tai harrastus. Ja jos kysytään mitä toivoo, niin olisi järkevää sanoa ehjiä sukkia ja suihkusaippua. Mutta ehkä moni sanoo, mitä oikeasti toivoo.
Mutta näissäkin:
Ne vanhemmat kirjoittavat taaperoiden ja pienimpien toiveet. Ei se 2 v itse sinne kirjoita, että haluaa s-kauppaan 50 e lahjakortin. Sen sijaan tuohon voisi vanhempi kirjoittaa, että pienelle lapselle tarvittaisiin hygieniatarvikkeita. Saattaisi saada paketin, jossa on lapselle hammasharjoja, hammastahnaa, lastenshampoota, perusvoidetta sekä kenties sukkia ja alusvaatteitakin. Tuollaisen setin minä voisin ostaakin, mutta en 50 e lahjakorttia, joka menee vanhempien omiin ostoksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tuollaiseen haluaa osallistua ostaakseen itselleen hyvän mielen, niin aina on riski, että tavarat menevät väärään osoitteeseen. Juoppovanhempien pullobudjettiin, bimboäidin tekoripsiin tms. Noissa tapauksissa se lapsi on aina se suurin häviäjä ja suurin häviäjä.
Vierailija kirjoitti:
Se että omat lapsesi elävät puutteessa ja murheessa koska olet nihilisti ei tarkoita sitä että muut kohtelevat lapsiaan yhtä huonosti ja välinpitämättömästi. Siinä saatat olla hyvinkin oikeassa että lahjat menevät myyntiin Toriin ja rahat kaljaan, viinaan ja huumeisiin aikuisille.
Kännykkä mallia joku kuin Iphone ei ole puuttessa ja murheessa elämistä. Eikä sekään että lahja ei maksa 50-100 euroa. Ne muut voivat sitten ostaa omilla rahoillaan lapsilleen kallista, ei muiden. Ja yksikään 2-v ei toivo lahjakorttia S-ryhmään, ei euron, viidenkympin eikä viiden sadan. Kaksivuotias on onnellinen lahjasta kun se on kaksivuotiaalle sopiva ja mieluisa vaikka se ei maksaisi paljon mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä että vähävaraisen perheen lapsi toivoo ja haluaa jotain kallistakin. Mutta eivät ne lahjoittajatkaan aina mitään äveriäitä ole. Vikaan on menty jos joulun merkitys on kalliissa lahjoissa, ei muussa.
Siis kännykkä mallia joku muu kuin Iphone, tarkoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkoisen erikoinen taapero kun osaa ruokakauppaan lahjakorttia toivoa itselleen joululahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Katsokaa tää pokkari! Tää hyvin selittää sitä osattomuutta, joka ajaa huonolle tielle. Jos nää nuoret sitten kerran elämässä jouluna haluaa samaa kuin kaikilla muilla, niin täällä haukutaan. No, turha itkeä Kun Suomessa kohta sama tilanne kun Ruotsissa.
Jaan itse näitä lahjoja ja nämä muualta tulleiden lapset on niitä kiitollisimpia ja avaa jo heti hakiessa paketit. Ei Malta jouluun odottaa, niin onnellisia ovat!
Eli iPhone niin kuin kaikilla muilla ? Ei muuten ole kaikilla muilla. Ja kaksi vuotias ei mieti kuin leluja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä on joka vuosi keskustelu. Ja löytyy netti pullollaan juttuja asiasta. Kyse on unelmista. Niin kauan kuin on unelmia, on toivoa. Myös lasta unelmat auttaa jaksamaan.
Ap ostaa lapsilleen sitten muuten vaan nuo pelikonsolit ja puhelimet.
Keräysten lapset ei saa sellaisia edes muuten vaan. Siksi toivovat jouluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan nykyään alle keskituloisia.
Lapsemme sai ekan oman pelikonsolinsa käytettynä, maksoi noin satasen vanha malli. Olimme tuolloin pienituloisia. Vuosia myöhemmin osti itselleen siitä paremman version, niillä rahoilla joita oli säästänyt mm. viikkorahoista sekä rahalahjoista. (Joulun alla tekee myös vuosittain tiettyjä hommia yhden päivän ajan, josta saa korvauksen.)
Mietin aina näitä lahjakeräystoiveita lukiessani, miten en olisi kehdannut laittaa omani toiveita mukaan yhteenkään. Jopa Kelan rahoilla ollessamme saimme säästettyä sen verran, että joulut olivat runsaita. Tosin meillä kelpasi lahjoiksi uusien juttujen lisäksi myös mm. kirjaston hyväkuntoiset poistokirjat, joille täällä yökittiin.
Ei ne rahat näy työntekijöiden palkoissa tai lastenkodin käyttövaroissa. Noi SOS lapsikylät on ihan huijareita. Lapsille ei välttämättä riitä edes piirrustuspaperia. Mutta hoito maksaa omaisuuden. Mietin miksi kunnat ostaa palveluita tällaisilta yrityksiltä?
Kyllähän se kai tiedetään miksi kunnat ostaa yrityksiltä... kaikkein halvin olisi tavallinen perhe eli sijaisperhe, mutta ei ole paikkoja tarpeeksi. Siksi tällaisiin kalliisiin paikkoihin.
Käyttövara on lastensuojelulain mukaan lapselle aina sama, asui hän sitten sijaisperheessä tai laitoksessa. Mutta sijaisperheessä käytännössä lapsi tietenkin saa muutenkin rahaa käyttöönsä, jos ollaan kuten mikä tahansa perhe, lähdetään ostoskeskukseen lapset saa vaikka kympin, pari, että ostakaa jotain ittellenne. Mutta laitoksessa ei näin ymmärrettävästi mene, ohjaajat ei omistaan anna hoidokeilleen.
Sijaisperheitä on tietty monenlaisia, mutta jos se siis toimii kuten perhe, jos lapsia kohdellaan kuten omia, niin käytännössä rahaa saa muutakin kuin sen käyttövaran.
Vähemmän varakkaana mielelläni lahjoittaisin jotain. Mutta mihinkään Iphoneihin ja pelikonsoleihin en pysty, niitä eivät saa omatkaan lapset, ei jouluna eikä muutenkaan. Herää kysymys kuinka puutteessa ne perheet ovat jos mikään muu/samanarvoinen ei kelpaa? Ei tästä maailmasta tule samanarvoista koskaan, on rikkaita, on köyhiä ja kaikkea siltä väliltä. Jos on tosi köyhä niin ihmetyttää ettei kelpaa jos joulutunnelmaa ja ruokaa saa ja jonkun ihan kivan tai tarpeellisen lahjan. Siis joululla ei olekaan väliä vaan kalliilla lahjoilla, ihan sama vaikka kynttilät, koristeet, tunnelma, yhdessäolo ja hyvä ruoka puuttuu kunhan lapsi saa sen mitä nyt haluaakaan?
Vanhemmat niitä toivoo, tuskin on lapselta kysytty mitään. Myyvät lahjat sitten torissa ja ostavat ittelleen meikkejä, alkoholia, merkkivaatteen..... ikävää mutta joillakin totta.
Vierailija kirjoitti:
Ostakaa lapsille pienikokoisia leluja. Isot lelut ovat ongelmallisia, ainakin pienessä kodissa.
Juu. Käydessäni Lidlissä kauhistelen joitakin heidän puulelujaan, joista osa on isoja ja varmasti painavia. Kuvittelen, miten sellainen lelu kaatuu rymisten ja kolisten tavallisen suomalaiskodin kovalle lattialle. Miltä se mahtaa uulostaa alemmassa kerroksessa asuvan kotona? Kamalaa. Monet suomalaiset toki asuvat isoissa ja tilavissa asunnoissa, mutten tiedä ilahtuvaisitko hekään jättimäisistä leluista. Muuten puu on tietysti hyvä materiaali.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on joka vuosi keskustelu. Ja löytyy netti pullollaan juttuja asiasta. Kyse on unelmista. Niin kauan kuin on unelmia, on toivoa. Myös lasta unelmat auttaa jaksamaan.
Pitäiskö ne unelmien toteuttamiset olla jotain muuta kuin joululahjakeräys?
Autettaisiin vaikka vähäosaisia nuoria hakeutumaan unelma-aloilleen tai harrastamaan jotain mihin ei ole varaa. Ratsastustunteja köyhille heppahulluille, laulutunteja lahjakkaille, tanssitunteja tai jääkiekkoa vähemmänkin lahjakkaalle mutta innostuneelle. Ei stipendinä luokan priimukselle, vaan ihan vain keskivertonuorillekin kannustuksena kokeilemaan ja yrittämään. Tätä kautta niitä todellisia unelmia alkaa löytyä, ja näköaloja ja keinoja niiden toteuttamiseen.
Uusin iPhone suurimpana unelmana (ja seuraavana vuonna taas uudempi malli vieläkin suurempana unelmana) ei tee muuta kuin pitää köyhän köyhänä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä köyhän ja huono-osaisen perheen lasta tässä asiassa vaikka en kallista ja/tai helposti rahaksi muutettavaa lahjaa tuollaiseen keräykseen ostaisikaan. Köyhän ja huono-osaisen perheen todellisuus saattaa hyvinkin olla sitä, että vanhemmat hassaavat rahansa päihteisiin, tekokynsiin ja muuhun turhaan ja lapset elävät ainaisessa puutteessa jopa niin räikeästi että ulkopuolinenkin pystyy tämän havaitsemaan (esim rikkinäiset pienet kengät lapsella). Ei mikään ihme jos lahjatoiveet ovat sitten ihan yliammuttuja. Emotionaalisesta vaillejäämisestä puhumattakaan, joka siis on juurisyy tälle materiaaliselle kaipaukselle.
Oma lapseni on 11-vuotias tällä hetkellä. Kysyin häneltä pari viikkoa sitten joululahjatoiveita. Yhden toiveen sain hänestä kiskottua ulos, Soda streamin haluaisi saada ja sen hänelle lupasin. Toki saa muutakin minulta. Mutta pointti tässä on se, että hänen maallisista ja emotionaalisista tarpeistaan on aina
Taas tätä tekokynsitrollausta.
Ihan vain laitoin viestiä päiväkodin sivuilta löytyvään osoitteeseen ja kysyin, saisinko lahjoittaa uusia leluja ja kirjoja. Ja olen kysynyt myös niistä päiväkodeista, joissa lapseni on ollut. Aina ovat ilolla ottaneet vastaan lahjoitukset. :)