Lue keskustelun säännöt.
Tulevan anopin raivari sukunimestä.
02.11.2025 |
Tuleva anoppini siis sai perjantaina järkyttävän raivarin siitä etten ota mieheni sukunimeä kun menemme naimisiin. Häät on ensi kuussa ja asia selvisi hänelle ohimennen kun keskustelimme häistä jotakin. En olisi kyllä arvannut odottaa tuollaista reaktiota. 😂 Haukkui minut pystyyn, mieheni pystyyn, itki ja raivosi sekä oli eilen soitellut ilmeisesti koko sukunsa läpi ja koittanut saada ihmisiä painostamaan minua muuttamaan mielipiteeni. No en todellakaan muuta. Minä pidän oman nimeni, eikä se ole millään tavalla neuvoteltavissa tai muutettavissa oleva asia. Perusteluja olisi paljonkin, niitä kun kohta joku kysyy kuitenkin. Mielestäni perusteluksi riittää yksin kertaisesti kuitenkin ihan vain se että MINÄ EN HALUA muuttaa nimeäni. Nyt ilmoitti puolisolle aamusta ettei tule häihin. No, olkoot tulematta, parempikin varmaan ettei tule pilaamaan tunnelmaa, mutta kiinnostaisi tietää onko muut nimensä pitäneet kohdanneet tälläistä vauhkoontumista jonkun suunnalta? Mua tuo hänen reaktionsa ja riehumisensa siis lähinä huvittaa, eikä vaikuta päätöksiini millään tavalla, mutta on kyllä jännä miten normaalisti tasainen ja asiallinen ihminen sekoaa toisten oikeudesta päättää omasta nimestään noin täydellisesti.
Kommentit (163)
101/163
|
02.11.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuleva anoppi soitti sukunsa läpi ja yritti saada heitä painostamaan sinua?
Epäloogista, koska tuskin miehesi pikkuserkut ryhtyvät soittelemaan tuntemattomalle naiselle vai kävikö sinulla joku kömmähdys kun et hoksannut, että provossasi on tällaisia pieniä lapsuksia?
En ole ikinä kokenut moista, mutta meillä ex-miniä repi pelihousunsa, kun hänelle selvisi, että olemme testamentissa sulkeneet perinnön hänen (tai oikeastaan poikamme puolison) ulottumattomiin eli perintöön tai sen tuottoon tai sen tilalle hankittuun ei puolisolla avio-oikeutta. Kuulemma julmaa, ilkeää ja epätasapuolista. Sama oli pojalle antamamme lahjan kanssa: koska se oli suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle, ei miniä saanutkaan taloa, vaikka niin luuli.
Mäkin puhuin tuol et omani ka
Oho, typo. Sukunimeä siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin.
Tuo sun haikailemasi malli oli voimassa vuodet 1920-1986. Että älä satuile.
Laki jonka mukaan vaimon piti ottaa aviomiehen nimi, tuli voimaan 1930. Että sellainen perinne taas.
Aikanaan naimisiin mennessämme, totesi minulle mieheni lähisukulainen, ettei ymmärrä oman nimeni säilyttämistä, koska ollaan kuitenkin vain ihan "tavallisia" ihmisiä. Hmmm...?
Vierailija kirjoitti:
Porukka pitää täällä aina provona sellaista mitä eivät itse ole kokeneet. Meillä faija suuttui ihan tosissaan ja lopulta lakkasi puhumasta mulle pitkäksi aikaa kun kerroin ottavani vaimoni sukunimen. En ole koskaan omastani tykännyt niin miksi en olisi ottanut? Ei tullu edes häihin. Nykyään kyllä tullaan juttuun ja on päässyt yli asiasta jopa pahoitellut esim. Sitä että haukkui mua suvulle ja mutsille homoksi, joka muutrn huvitti mua valtavasti kun koko ongelma oli se että otin VAIMONI nimen.
Ei pidä. Ei täällä ole kuin tuo yksi assijankuttaja jo jankuttaa logiikasta.
Tossa välis siis joku puhu omasta äidistään niin siihen kommentoin tota että "omani kanssa", tarkoitin omaa vanhempaani, en anoppiani. Mun anoppi on todellinen timantti ja aivan ihana yksilö. Ei tolla tavalla nuppi vikanen niinku mutsini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.
Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.
En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen sukupolvensa on tottunut siihen, että avioliitto on
Ei ollut ennen vanhaan eikä luonnollista. Vanha tapa oli että nainen pitää nimensä. Varsinkin niillä seuduilla missä sukunimet on olleet vanhastaan käytössä. Sukunimipakko tuli 1919 (käytännössä vasta 1921). Avionimilaki tuli 1930.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo uskottava aloitus tosiaankaan.. johan anopitkin on vihitty 1986 jälkeen.
Eikä loginenkaan, vai!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sinulla ole omaa mielipidettä mihinkään kun joka vatun ketjuun pitää postata sama tarina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ap, antaisin mahdollisille lapsillekin tietysti oman nimeni ihan vain tuollaista anoppia kiusatakseni. Oppiipahan.
Lapsi saa automaattisesti äidin nimen.
Ei saa.
Lapsi saa syntyessään sen sukunimen, joka vanhemmilla on lapsen syntymän hetkellä, jos vanhemmilla on yhteinen sukunimi. Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä, lapsi saa sen sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat lapsen sukunimeksi ja joka jommallakummalla vanhemmalla on ilmoitusta tehtäessä.
Mutta sairaalassa vauva on äidin sukunimellä, jos vanhemmilla on eri nimet. Nimi ei ole vielä virallinen silloin tietenkään. Sitten päätetään, mikä sukunimeksi virallisesti tulee, aikaa on se pari kuukautta ilmoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo uskottava aloitus tosiaankaan.. johan anopitkin on vihitty 1986 jälkeen.
Eikä loginenkaan, vai!
Niin, 1990 syntynyt on jo 35 -vuotias. Äitinsä melko varmaan on on jo itse naimisiin mennessä ollut tietoinen näistä sukunimijutuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ap, antaisin mahdollisille lapsillekin tietysti oman nimeni ihan vain tuollaista anoppia kiusatakseni. Oppiipahan.
Lapsi saa automaattisesti äidin nimen.
Ei saa.
Lapsi saa syntyessään sen sukunimen, joka vanhemmilla on lapsen syntymän hetkellä, jos vanhemmilla on yhteinen sukunimi. Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä, lapsi saa sen sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat lapsen sukunimeksi ja joka jommallakummalla vanhemmalla on ilmoitusta tehtäessä.
Mutta sairaalassa vauva on äidin sukunimellä, jos vanhemmilla on eri nimet. Nimi ei ole vielä virallinen silloin tietenkään. Sitten päätetään, mikä sukunimeksi virallise
Teimme ilmoituksen silloiseen väestörekisterikeskukseen samalla kun sairaalasta lähti tieto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en edes ymmärrä tuota keittojuttua, jonka saa lukea silloin tällöin eri ketjuissa. Jos siinä on joku opetus, niin hyvin hämäräksi on jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin riitaisia sukuja ja perheitä täällä. Erityisesti tuntuvat hiertävän anopin ja miniän suhteet.
Onneksi on myös tasapainoisia ja keskenään hyvin toimeentulevia perheitä ja sukuja. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä
Vaarini kertoi että hänen lapsena ollessaan kotikylässä asui akka jolla oli vuohi. akka eli juomalla vuohen maitoa, vuohi eli syömällä akan pas------kaa.
Me ei täällä Porvoossa ymmärretä jos tuleva miniä ei ota tulevan miehen sukunimeä, se on kerta kaikkiaan pöyristyttävää. Sinut rajataan tulevien perintöjen ulkopuolelle niin opit kuinnioittamaan appivanhempiasi. Mistähän meidän poika sinut oikein löysi, varmaan joku tinder vosu tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo uskottava aloitus tosiaankaan.. johan anopitkin on vihitty 1986 jälkeen.
Eikä loginenkaan, vai!
Niin, 1990 syntynyt on jo 35 -vuotias. Äitinsä melko varmaan on on jo itse naimisiin mennessä ollut tietoinen näistä sukunimijutuista.
Mutta eihän sitä silti kaikki hyväksy! Ei ole kauaa, kun mieheni sisar kauhistui tajutessaan minun pitäneen oman sukunimeni.
Mun anoppini lähetti aina kaikki kortit ja antoi lahjat sukunimellään
Minä ja lapset vaan ei sennimisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuleva anoppi soitti sukunsa läpi ja yritti saada heitä painostamaan sinua?
Epäloogista, koska tuskin miehesi pikkuserkut ryhtyvät soittelemaan tuntemattomalle naiselle vai kävikö sinulla joku kömmähdys kun et hoksannut, että provossasi on tällaisia pieniä lapsuksia?
En ole ikinä kokenut moista, mutta meillä ex-miniä repi pelihousunsa, kun hänelle selvisi, että olemme testamentissa sulkeneet perinnön hänen (tai oikeastaan poikamme puolison) ulottumattomiin eli perintöön tai sen tuottoon tai sen tilalle hankittuun ei puolisolla avio-oikeutta. Kuulemma julmaa, ilkeää ja epätasapuolista. Sama oli pojalle antamamme lahjan kanssa: koska se oli suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle, ei miniä saanutkaan taloa, vaikka niin luuli.
Minun anoppini teki tismalleen tuota samaa sukulaisille soittelua aina kun ei saanut tahtoaan läpi.
Enpä tuedä miksi.
Kauhistelee, yrittää saada tukea: "niin hirveää mairellakin nyt" ja kyllä on aivan mahdollista, että suku alkaa lähetellä neuvovia viestejä morsiamelle.
Hän pitää OMAN nimensä. Omalta suvulta saatu nimi yleensä, joka kuuluu tyttärelle ihan yhtä paljon kuin isälle.