Lue keskustelun säännöt.
Tulevan anopin raivari sukunimestä.
02.11.2025 |
Tuleva anoppini siis sai perjantaina järkyttävän raivarin siitä etten ota mieheni sukunimeä kun menemme naimisiin. Häät on ensi kuussa ja asia selvisi hänelle ohimennen kun keskustelimme häistä jotakin. En olisi kyllä arvannut odottaa tuollaista reaktiota. 😂 Haukkui minut pystyyn, mieheni pystyyn, itki ja raivosi sekä oli eilen soitellut ilmeisesti koko sukunsa läpi ja koittanut saada ihmisiä painostamaan minua muuttamaan mielipiteeni. No en todellakaan muuta. Minä pidän oman nimeni, eikä se ole millään tavalla neuvoteltavissa tai muutettavissa oleva asia. Perusteluja olisi paljonkin, niitä kun kohta joku kysyy kuitenkin. Mielestäni perusteluksi riittää yksin kertaisesti kuitenkin ihan vain se että MINÄ EN HALUA muuttaa nimeäni. Nyt ilmoitti puolisolle aamusta ettei tule häihin. No, olkoot tulematta, parempikin varmaan ettei tule pilaamaan tunnelmaa, mutta kiinnostaisi tietää onko muut nimensä pitäneet kohdanneet tälläistä vauhkoontumista jonkun suunnalta? Mua tuo hänen reaktionsa ja riehumisensa siis lähinä huvittaa, eikä vaikuta päätöksiini millään tavalla, mutta on kyllä jännä miten normaalisti tasainen ja asiallinen ihminen sekoaa toisten oikeudesta päättää omasta nimestään noin täydellisesti.
Kommentit (163)
121/163
|
02.11.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin riitaisia sukuja ja perheitä täällä. Erityisesti tuntuvat hiertävän anopin ja miniän suhteet.
Onneksi on myös tasapainoisia ja keskenään hyvin toimeentulevia perheitä ja sukuja. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän
Ja tuli väärään viestiin. Tarkoitus siihen vuohijuttuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en edes ymmärrä tuota keittojuttua, jonka saa lukea silloin tällöin eri ketjuissa. Jos siinä on joku opetus, niin hyvin hämäräksi on jäänyt.
Se ymmärtää, jolla ymmärrys on
Ap, miten miehesi suhtautuu tähän ja osaako keskustella äitinsä kanssa asiallisesti? Toisinaan nuo hankalat anopit saavat sitten aviossa liikaa sananvaltaa jos poikansa on vässykkä tai liian myöntyväinen ja se voi kuormittaa perhe-elämää ja yhteistä vanhemmuutta.
Siis ei kai oikeasti voi olla tollasta anoppia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman anopin naamasta näki ettei hän tykännyt, kun kuuli, että en vaihtanut nimeä. Hän ei sanonut silloin mitään, mutta myöhemmin totesi, etten kuulu miehen sukuun, kun meillä on eri sukunimi. No enhän minä miehen sukua nainut, ainoastaan miehen.
Minä puolestani olin anopin mielestä täysin vieras ihminen hänen pojalleen, yhteisistä lapsista huolimatta. Olin myös omille lapsille vieras ihminen. Em.mainitut asiat eivät johtuneet sukunimestä, vaan jostain kieroutuneesta tarpeesta määräillä toisten elämästä. Aika moni sukulainen pisti välit poikki sekopääanoppiini. Itse kestin hammasta purren siihen asti, kunnes anoppi kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.
Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.
En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen sukupolvensa on tottunut siihen, että avioliitto on
Käy siis hyvin, että mies ottaa vaimonsa nimen? Perheellä on siten yhteinen nimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edes ymmärrä tuota keittojuttua, jonka saa lukea silloin tällöin eri ketjuissa. Jos siinä on joku opetus, niin hyvin hämäräksi on jäänyt.
Se ymmärtää, jolla ymmärrys on
Kerro meille, jotka emme ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.
Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.
En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen sukupolvensa on tottunut siihen, että avioliitto on
Niin, miniä kuuluu omaan perheeseen. Ja varsinkaan ei teidän, kun noin rumasti hänestä puhutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako ensinkään mennä naimisiin? Meillä avoppi kosi ja rukkaset saatuaan alkoi painostaa naimisiin. Nimiasia v%tuttaa vieläkin kun märisi lapsille miehen nimen. Missään tapauksessa älä anna periksi.
Mikä/kuka on avoppi?
Rukkaset saatuaan painosti naimisiin, miksi?
Märisi omille lapsille miehen nimen?
onpa sekavaa tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten miehesi suhtautuu tähän ja osaako keskustella äitinsä kanssa asiallisesti? Toisinaan nuo hankalat anopit saavat sitten aviossa liikaa sananvaltaa jos poikansa on vässykkä tai liian myöntyväinen ja se voi kuormittaa perhe-elämää ja yhteistä vanhemmuutta.
Allekirjoitan tämän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis ei kai oikeasti voi olla tollasta anoppia?
Voi olla, valitettavasti.
Niin, miniä kuuluu omaan perheeseen. Ja varsinkaan ei teidän, kun noin rumasti hänestä puhutaan.
varsinkaan ei heidän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun on pakko sanoa, että en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä ollenkaan. Ennen vanhaan oli ihan luonnollista, että nainen otti miehensä nimen, ja se kuului asiaan siinä missä sormuksetkin. Ei se ollut mikään alistumisen merkki, vaan tapa näyttää että ollaan perhe ja kuljetaan samaa tietä. Nyt tuntuu että kaikki halutaan pilkkoa yksilön valinnoiksi ja korostaa vaan sitä omaa minäkuvaa.
Kun menee naimisiin, niin eikö se ole juuri sitä että luodaan yhteinen elämä ja yhteinen suunta? Miten voi olla niin vaikeaa ottaa puolison nimi, jos kerran muuten haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan? Minun mielestäni se kertoo enemmänkin siitä, ettei halua ihan oikeasti sitoutua, vaan haluaa pitää takaportin auki. Kertoo lähinnä jonkinlaisesta sisäsyntyisestä huoraamisenhalusta, joka vaivaa siellä taustalla sitten siellä avioliitossakin.
En ihmettele yhtään, että anoppi suuttui. Hänen sukupolvensa on tottunut siihen, että avioliitto on
Ai ei sellaista anoppia voi ollakaan, että täytyy olla provo, tässähän on samaa kaliiberiä , itse vielä myöntää.
Olen maalta kotoisin, syvältä isojen maatilojen keskeltä. Ennen vanhaan sukunimi oli talon mukaan, ja vävy vaihtoi mukisematta nimensä. Oli kunnia-asia säilyttää talo ja sen sukulinja. Omalla kotitilallani on isäntiä 1500-luvulta lähtien, nimi on pysynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako ensinkään mennä naimisiin? Meillä avoppi kosi ja rukkaset saatuaan alkoi painostaa naimisiin. Nimiasia v%tuttaa vieläkin kun märisi lapsille miehen nimen. Missään tapauksessa älä anna periksi.
Mikä/kuka on avoppi?
Rukkaset saatuaan painosti naimisiin, miksi?
Märisi omille lapsille miehen nimen?
onpa sekavaa tekstiä.
Anoppi kosi, sai rukkaset, märisi miehen nimen pojalleen.
Me ei edes menty naimisiin, ja anopille se on tosi raskasta. Lapset on kyllä miehen nimellä. Mutta en ole kuulemma täysin perhettä, kun ei olla kirkossa kuulutettu ja sama nimi. Vaikka joskus naitaiskin, en huolis ukon nimeä, tavallinen ja tylsä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Olet oikea feministi kun pidät isäsi nimen etkä ota miehesi nimeä.
Aloittaja paikalla. Tähän tartun nyt ensimmäisenä. Minulla on äitini, ei isäni sukunimi. Mikään feminismi ei kuitenkaan liity asiaan yhtään millään tavalla, eikä todellakaan ole edes yksi syistä miksi haluan pitää oman nimeni. Aivan sama kummalta olisin sukunimeni saanut, omaani en vaihtaisi mistään hinnasta pois, äidiltäni sen nyt kumminkin sain.
Sille joka kirjoitti että miksi en kunnioita anopin perinteitä niin miksi ihmeessä minä kunnioittaisin hänen sukunsa perinteitä jotka eivät ole omiani? Meidän suvussa tälläistä perinnettä ei ole, vaan ihmiset ovat tehneet kuten itse ovat parhaaksi nähneet, yleensä pitäneet omat sukunimensä ja näin minäkin haluan tehdä. Kyseessä on MINUN, ei anoppini nimi ja siitö päätän minä, ei anoppini. Lisäksi, miksi ihmeessä minun pitäisi ottaa mieheni nimi kun olen "liittyämässä hänen sukuunsa", yhtä lailla hän liittyisi minun sukuuni jos asian noin kokisin, eikä hänkään ole minun nimeäni ottamassa. En myöskään koe asiaa noin, vaan olemme molemmat edelleen kyllä ihan oman sukumme jäseniä vaikka meistä tulee aviopari ja lapsistamme jos niitä saamme, sitten taas molempien sukujen jäseniä.
Ai mistäkö tiedän anopin soitelleen sukuaan läpi? No koska hän itse sanoi niin miehelleni.
Eroamassa en ole, häitä en ole perumassa, ei tulisi mieleenkään yhden anopin kilarin takia. Ei edes kymmenen. Olen naimassa rakastamani ihmisen, en hänen äitiään. En osaa todellakaan ottaa liian vakavasti tuollaista, eikä kaada maata, saati häitä. Välejäkään en ole katkomassa jos ne nyt kuntoon tästä saadaan kunhan rauhottuu ja päästään toivottavasti juttelemaan. Hieno ihminen ollut tähän asti, emme ole eilen tavanneita vaan tunteneet useamman vuoden joten yhden tälläisen takia en välejä katko. Kiinnosti vain tietää onko muilla ollut kokemusta oudoista nimi "riidoista", jokusella näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Avioton lapsi = ä pä rä. Sellaisenko todellakin haluat kasvattaa?
Oletkos nyt aivan varma, ettei omissa perintötekijöissäsi ole enemmän naapurin sedän kuin oletetun isäsi geenejä...