Lue keskustelun säännöt.
Tulevan anopin raivari sukunimestä.
02.11.2025 |
Tuleva anoppini siis sai perjantaina järkyttävän raivarin siitä etten ota mieheni sukunimeä kun menemme naimisiin. Häät on ensi kuussa ja asia selvisi hänelle ohimennen kun keskustelimme häistä jotakin. En olisi kyllä arvannut odottaa tuollaista reaktiota. 😂 Haukkui minut pystyyn, mieheni pystyyn, itki ja raivosi sekä oli eilen soitellut ilmeisesti koko sukunsa läpi ja koittanut saada ihmisiä painostamaan minua muuttamaan mielipiteeni. No en todellakaan muuta. Minä pidän oman nimeni, eikä se ole millään tavalla neuvoteltavissa tai muutettavissa oleva asia. Perusteluja olisi paljonkin, niitä kun kohta joku kysyy kuitenkin. Mielestäni perusteluksi riittää yksin kertaisesti kuitenkin ihan vain se että MINÄ EN HALUA muuttaa nimeäni. Nyt ilmoitti puolisolle aamusta ettei tule häihin. No, olkoot tulematta, parempikin varmaan ettei tule pilaamaan tunnelmaa, mutta kiinnostaisi tietää onko muut nimensä pitäneet kohdanneet tälläistä vauhkoontumista jonkun suunnalta? Mua tuo hänen reaktionsa ja riehumisensa siis lähinä huvittaa, eikä vaikuta päätöksiini millään tavalla, mutta on kyllä jännä miten normaalisti tasainen ja asiallinen ihminen sekoaa toisten oikeudesta päättää omasta nimestään noin täydellisesti.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaa perua häät ;)
No emme aivan varmasti peru.
Onnea avioliittoon tulevan anopin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioton lapsi = ä pä rä. Sellaisenko todellakin haluat kasvattaa?
Oletkos nyt aivan varma, ettei omissa perintötekijöissäsi ole enemmän naapurin sedän kuin oletetun isäsi geenejä...
Voi toki olla, en tosin usko kun olen hyvin isäni ja sukunsa piirteinen, siskonsa on nuorena ollut niin saman näköinen että jos kuvat laitetaan vierekkäin niin vieraammat joutuisivat mennä arvaamalla kumpi on kumpi, mutta elämässä kun ihan kaikki on mahdollista niin mistäs sitä koskaan tietää, isompiakin ihmeitä on maailmassa.
Nuo anoppien sukuintoilut on aika erikoisia, koska eivät he itsekään ole miehensä (yleensä) sukulaisia yhteisestä sukunimestä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Olet oikea feministi kun pidät isäsi nimen etkä ota miehesi nimeä.
Minä pidän mieluummin isäni sukunimen mitä otan itselleni appiukon sukunimen.
Jopas onkin vauhko anoppi. Oma päätöshän se on. Mutta voisihan sen ottaa positiivisestikin; anoppi olisi halunnut miniänsä omaan sukuunsa nimeä myöten ja on pettynyt, kun miniä ei halua ihan 100%:sti sukuun liittyä.
Itse tykkään perinteisestä tavasta, jossa saman talouden jäsenet ovat samannimisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten miehesi suhtautuu tähän ja osaako keskustella äitinsä kanssa asiallisesti? Toisinaan nuo hankalat anopit saavat sitten aviossa liikaa sananvaltaa jos poikansa on vässykkä tai liian myöntyväinen ja se voi kuormittaa perhe-elämää ja yhteistä vanhemmuutta.
Miehen perheessä oli vain poikalapsia, joten anoppi ainoana naisena sai hallita melko itsevaltaisesti äijälaumaansa. Hän luuli tottumuksen saavan jatkua myös poikansa perheessä. Kyllähän se aikansa (vuotensa) otti, ennen kuin meni perille, että kaapin paikan ja sohvan tyylin meillä määrittelen minä eikä hän.
Oikeasti, mies luovutti minulle naisen paikkani ihan mielihyvin. Tarkoitti myös sitä, että olinkin sitten aina estradilla, kun piti viedä "Jobin postia" hänen vanhemmilleen. Esim. kun piti kertoa, ettemme ole jättämässä hyviä työpaikkojamme ja omaa kotiamme, eikä lapsemme vaihtamassa koulujaan, jotta voisimme ostaa appiksien omakotitalon kaukana kaikista palveluista ja he pääsisivät muuttamaan kaupungin mukavuuksien ääreen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioton lapsi = ä pä rä. Sellaisenko todellakin haluat kasvattaa?
Oletkos nyt aivan varma, ettei omissa perintötekijöissäsi ole enemmän naapurin sedän kuin oletetun isäsi geenejä...
Voi toki olla, en tosin usko kun olen hyvin isäni ja sukunsa piirteinen, siskonsa on nuorena ollut niin saman näköinen että jos kuvat laitetaan vierekkäin niin vieraammat joutuisivat mennä arvaamalla kumpi on kumpi, mutta elämässä kun ihan kaikki on mahdollista niin mistäs sitä koskaan tietää, isompiakin ihmeitä on maailmassa.
Usein ne elämän miehet (ja naiset) valikoituvat samojen vallitsevien piirteiden perusteella...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo anoppien sukuintoilut on aika erikoisia, koska eivät he itsekään ole miehensä (yleensä) sukulaisia yhteisestä sukunimestä huolimatta.
Sinun järjenjuoksusi mukaan kukaan ei siis ole kenellekään sukua, vaikka nimenomaan naimakaupoilla ne kaikki suvut kyllä ovat syntyneet.
Itse menin vasta keski-iässä naimisiin ja mietin, haluanko sukunimeäni vaihtaa, joka oli ollut minulla niin kauan. Päädyin sitten vaihtamaan, koska tyttönimensähän saa koska vain takaisin, jos niin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anopillani oli seitsemän sisarusta ja vanhemmat, jotka soitteli AINA läpi, kun ei saanut jotain aivopieruaan läpi. Aivopierut tyyliä, että me muutamme Helsingistä korpeen heidän naapuriinsa työttömiksi tms.
Anoppi oli muuenkin täysin kiinni varsinkin vanhemmissaan, hyväksytti viisikymppisenä kaikki omatkin tekemisensä heillä.
Vierailija kirjoitti:
Me ei edes menty naimisiin, ja anopille se on tosi raskasta. Lapset on kyllä miehen nimellä. Mutta en ole kuulemma täysin perhettä, kun ei olla kirkossa kuulutettu ja sama nimi. Vaikka joskus naitaiskin, en huolis ukon nimeä, tavallinen ja tylsä.
Ukon nimi on "tavallinen ja tylsä", että itselle se ei kelpaa, mutta sen voi kyllä laittaa lapsille?
Logiikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun anopillani oli seitsemän sisarusta ja vanhemmat, jotka soitteli AINA läpi, kun ei saanut jotain aivopieruaan läpi. Aivopierut tyyliä, että me muutamme Helsingistä korpeen heidän naapuriinsa työttömiksi tms.
Anoppi oli muuenkin täysin kiinni varsinkin vanhemmissaan, hyväksytti viisikymppisenä kaikki omatkin tekemisensä heillä.
Mistä tiedät tuon, siis että soitteli sinulle tuntemattomille ihmisille asioistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako ensinkään mennä naimisiin? Meillä avoppi kosi ja rukkaset saatuaan alkoi painostaa naimisiin. Nimiasia v%tuttaa vieläkin kun märisi lapsille miehen nimen. Missään tapauksessa älä anna periksi.
Mikä/kuka on avoppi?
Rukkaset saatuaan painosti naimisiin, miksi?
Märisi omille lapsille miehen nimen?
onpa sekavaa tekstiä.
Anoppi kosi, sai rukkaset, märisi miehen nimen pojalleen.
No tämä on yksi varteenotettava tutkintalinja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa naiset on pitänyt oman sukunimensä ja lapsille annettu äidin sukunimi. Kukaan ei kyseenalaistanut kun itsekkin pidin oman nimeni. Ei miehenkään suvusta. Tämähän on täysin avioparin yhdessä sopima asia, ei suvun.
Oma nimesi on ilmeisesti joko isäsi tai isoisäsi sukunimi? Eli suvukusi naiset pitäneet miehen sukunimen.
Ei se suinkaan aina ole isän tai isoisän nimi. Minullakin on sukutilan nimi sukunimenä ja periytynyt isoäitini kautta ja sitä ennen monen muunkin esiäidin.
Onko isäsi tai iso-pappa ottanut äitisi suvun nimen? Erittäin harvinaista mennellä ajalla.
Kun perijätytär toi taloon kotivävyn, niin kyllä s
Kyseessä oli talon mukaan käytetty lisänimi, ei sukunimi.
Nykyään ei ole mitään *** sukua, jolla olisi juridista merkitystä.
Menee ohi hiukan mutta on pakko mainita kun on niin hassu juttu. Kun uutta sukunimilakia tehtiin (tuli voimaan 1988?), niin sukututkimusseurakin halusi antaa vastineensa. Lausunnossaan sukututkimusseura vastusti lainmuutosta, koska se vaikeuttaisi tulevaisuuden sukututkimusta.
Ammattitason sukututkijana lausunto tuntuu yhä käsittämättömältä. Kun tietää sukunimikäytännön sekavuuden Suomessa (ja useimmissa muissakin maissa) niin lausunnossa ei ole mitään järkeä!!!
Otetaan esimerkki. Oma isänlinajni (mikä perinteisesti on se suku) ulottuu 20 sukupolven päähän. Sinä aikana linjassa on ollut käytössä 12 eri nimeä. Nykyinen nimeni on tullut sukunimeksi vasta 1810-luvulla ja vakiintunut varsinaiseksi sukunimksi vasta 1860-luvulla. Sivulinjoissa löytyy sitten lisää nimiä vaikka kuinka paljon.
Tuo päätös oli sellainen että aion kyllä vääntää veistä sukututkimusseuran puumereiden haavassa aina kun on mahdollista.
Sukututkimustahan ei tehdä nimen perusteella. Ei täällä eikä muualla.
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia nämä omasta nimestä tiukasti kiinni pitävät, koska heidän mielipiteensä usein muuttuu, jos saavat valittavakseen uuden nimen vaikkapa tunnetusta suomalaisesta kulttuurisuvusta tai vanhasta suomenruotsalaisesta suvusta. Aatelisnimistä puhumattakaan.
Juu, aina käy noin. :D Tosi yleinen ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo anoppien sukuintoilut on aika erikoisia, koska eivät he itsekään ole miehensä (yleensä) sukulaisia yhteisestä sukunimestä huolimatta.
Sinun järjenjuoksusi mukaan kukaan ei siis ole kenellekään sukua, vaikka nimenomaan naimakaupoilla ne kaikki suvut kyllä ovat syntyneet.
Nytkö oletkin sitä mieltä ettei sukulaisuus olekaan pelkkää biologiaa?
Vierailija kirjoitti:
Jopas onkin vauhko anoppi. Oma päätöshän se on. Mutta voisihan sen ottaa positiivisestikin; anoppi olisi halunnut miniänsä omaan sukuunsa nimeä myöten ja on pettynyt, kun miniä ei halua ihan 100%:sti sukuun liittyä.
Itse tykkään perinteisestä tavasta, jossa saman talouden jäsenet ovat samannimisiä.
Sellaista perinnettä ei ole. Se on tapa, joka on syntynyt vasta nykyainakan.
Kun perijätytär toi taloon kotivävyn, niin kyllä se tulijan sukunimi helposti vaihtui noudattamaan talon perinteitä.