Lue keskustelun säännöt.
ADHD diagnoosia halajavat vievät resurssit oikeasti sairailta
26.10.2025 |
Psykiatrian ja psykiatrien rajalliset resurssit pitäisi suunnata oikeisiin psykiatrisiin häiriöihin. Hupenevassa hyvinvointivaltiossa täytyy alkaa ajatella vähän laajemmin kuin vain minä minä.
Nyt aikaa ja resursseja menee aikuisten ADHD: n tutkimiseen, ihmisillä, jotka ovat kuitenkin kymmeniä vuosia eläneet ihan joten kuten elämästä selviytyen lievän tai korkeintaan keskivaikean ADHD:n kanssa.
Hain itsekin diagnoosin ja nyt kaduttaa, että käytin resursseja pois oikeasti psyykkisesti sairailta.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Adhd:sta on tullut trendisairaus ja diagnoosi postaillaan someen huomion toivossa.
Lapsellani on adhd ja elämä sen kanssa on oikeasti helvettiä niin lapselle itselleen kuin läheisille. Olen hänen omaishoitaja ja itse en pysty käymään töissä, koska lapsi vaatii 24/7 apua ja valvontaa.
Mutta kun kaikille elämä adhd:n kanssa ei ole helvettiä, eikä heidän läheisilleen. Samalla lailla kuin jokin selkäsairas voi tuhota omalla oireilullaan kaikkien perheenjäsentensä mielenrauhan, kun toisesta taas sitä ei välttämättä juurikaan näy päälle päin. Toisilla adhd oireilee pahemmin kuin toisilla. Luultavimmin kotiympäristöllä on siinä iso rooli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ADHD:tä on eri tasoista. Vaikea muoto tekee elämästä varmasti aivan hirveätä. Mutta lievät ja keskivaikeat muodot, joita voi olettaa olevan jos on käynyt peruskoulussa ihan normaalisti ilman isompia tukitoimia ka siihen päälle lukion ja korkeakoulun... sellainen ei ole vaikea ADHD ja sellaisen kanssa on ihan turhaa lähteä metsästämään diagnoosia.
Psykiatria on lääketieteen haara. Ei niitä diagnooseja pidä itsetuntemuksen lisäämiseksi hakea, vaan ainoastaan lääketieteellisestä syystä.
Vierailija kirjoitti:
ADHD:tä on eri tasoista. Vaikea muoto tekee elämästä varmasti aivan hirveätä. Mutta lievät ja keskivaikeat muodot, joita voi olettaa olevan jos on käynyt peruskoulussa ihan normaalisti ilman isompia tukitoimia ka siihen päälle lukion ja korkeakoulun... sellainen ei ole vaikea ADHD ja sellaisen kanssa on ihan turhaa lähteä metsästämään diagnoosia.
Olisi sitten pelottavaa kokea "vaikea" adhd. Aika hirveää se koulujen läpi suorittaminen oli ja mielenterveys vähän niin ja näin sen jäljiltä.
Ongelma on nimenomaan se "joten kuten" elämästä selviäminen. Ei tämä ole elämää, nimimerkillä kolmas burnout takana ja ikää vasta 40v. Olen koko aikuisikäni elänyt uupumuksen partaalla.
Ihmiset hakee apua lääkäristä, kun tuntevat apua tarvitsevansa. Sehän se koko terveydenhuollon pointti on (tai pitäisi olla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sulla mitään adhd ole. Ap on bipo.
Itseasiassa olen yksi harvoista aikuisiän ADHD dg saaneista, joilla aidosti löytyi ennen kouluikää näyttöä juuri ADHD-oireista, neuvolapapereista. Vanhempani haastateltiin, tehtiin Diva, OuluAhdh, jopa psykologin tutkimukset.... Eli diagnoosini on pätevä, toisin kuin monen muun. Mutta se ei ollut se pointti.
Ap
Olet yksi valtavan monista.
Kaikilla meillä on jo neuvolapapereissa huomiota tästä, huoh.
Sulla tosin niissä lukee jo että älykkyys on heikonlaista :(
Vierailija kirjoitti:
Kuka muka tahallaan haluaa diagnoosin? Et pääse lentäjäksi etkä poliisiksi, et saa luovuttaa siittiöitä etkä synnyttää, joudut käyttämään huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Mitä ihmettä? Tottakai saa synnyttää. Eikä lääkkeitä ole pakko käyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADHD:tä on eri tasoista. Vaikea muoto tekee elämästä varmasti aivan hirveätä. Mutta lievät ja keskivaikeat muodot, joita voi olettaa olevan jos on käynyt peruskoulussa ihan normaalisti ilman isompia tukitoimia ka siihen päälle lukion ja korkeakoulun... sellainen ei ole vaikea ADHD ja sellaisen kanssa on ihan turhaa lähteä metsästämään diagnoosia.
Miksi on turhaa? Sun mielestä ihmisten pitää vaan kärsiä, koska heitä ei sinun mielestäsi vaivaa mikää niin tarpeeksi vakava, että siihen pitäisi apua antaa?
Vierailija kirjoitti:
ADHD:tä on eri tasoista. Vaikea muoto tekee elämästä varmasti aivan hirveätä. Mutta lievät ja keskivaikeat muodot, joita voi olettaa olevan jos on käynyt peruskoulussa ihan normaalisti ilman isompia tukitoimia ka siihen päälle lukion ja korkeakoulun... sellainen ei ole vaikea ADHD ja sellaisen kanssa on ihan turhaa lähteä metsästämään diagnoosia.
Mulla on kolme kesken jäänyttä korkeakoulututkintoa. Yhden sain valmiiksi, siihen meni 12 vuotta. Opintojen aikana olin mm. osastohoidossa "masennuksen" takia, se oli oikeasti yksi monista burnouteistani. Viimeisimmästä en ole edes toipunut, olen jatkuvasti äärirajoilla. Toimintakyvystä aivan rippeet jäljellä.
Olen nelikymppiseen mennessä ollut yli 20 työpaikassa.
En ole koskaan saanut masennustesteistä terveiden lukemia, en kuitenkaan ole masentunut, kyseessä on se, että arjesta suoriutuminen on minulle mahdotonta.
En pysty ylläpitämään kodin siisteyttä, en ole koskaan saanut muuttolaatikoita purettua ennen kuin muutan uudestaan. En pysty maksamaan laskuja ajallaan tai huolehtimaan talousasioista. Lääkkeet jäävät ottamatta, tapaamiset unohtuvat, en saa käytyä hammaslääkärissä enkä edes kampaajalla. En saa ylläpidettyä perusterveellistä ruokavaliota, unohdan syödä, elän karkilla, alkoholia menisi päivittäin jos yhtään hellittäisin. Unohdan hakea postit laatikosta, unohdan vastata meileihin, unohdan lukea viestit.
En saa töitä tehdyksi. En jaksa edes peseytyä kuin pari kertaa viikossa.
Kaikki ystävyyssuhteet ovat katkenneet. Olen päätynyt toistuvasti väkivaltaisiin parisuhteisiin.
Aikaa menee valtavasti siihen, että yritän, ponnistelen, pakotan itseäni, mutta en vaan pysty tekemään asioita ajoissa ja kunnolla.
Joudun päivittäin kuuntelemaan läheisten, työkaverien, tuntemattomien kritiikkiä siitä, miten teen kaiken väärin. Tämä on ehkä pahinta. Yritän, yritän, yritän, ponnistelen voimieni äärirajoilla, ja palkkiona on jatkuva valitus, suuttuminen, pettyminen minuun, syytökset.
Impulsiivisuus ajaa minut vaikeisiin ja kuormittaviin tilanteisiin.
Helppoa elämää - turha lähteä metsästämään diagnoosia :) Kaikillahan se elämä tällaista on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka muka tahallaan haluaa diagnoosin? Et pääse lentäjäksi etkä poliisiksi, et saa luovuttaa siittiöitä etkä synnyttää, joudut käyttämään huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Anteeksi mitä? Et saa synnyttää? Kuka sen kieltää? Joudut syömään lääkkeitä? Kuka pakottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sulla mitään adhd ole. Ap on bipo.
Itseasiassa olen yksi harvoista aikuisiän ADHD dg saaneista, joilla aidosti löytyi ennen kouluikää näyttöä juuri ADHD-oireista, neuvolapapereista. Vanhempani haastateltiin, tehtiin Diva, OuluAhdh, jopa psykologin tutkimukset.... Eli diagnoosini on pätevä, toisin kuin monen muun. Mutta se ei ollut se pointti.
Ap
Yksi harvoista 🤣🤣🤣. Ihan oikeesti nyt, kyllä se kaikkien muidenkin diagnoosi vaatii sitä, että löytyy näyttöä lapsuudesta. Noin sitä ADHDta diagnosoidaan, et siis ole mikään ainutlaatuinen lumihiutale nyt tässä, kun olet käynyt läpi normaalin diagnosointiprosessin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muka tahallaan haluaa diagnoosin? Et pääse lentäjäksi etkä poliisiksi, et saa luovuttaa siittiöitä etkä synnyttää, joudut käyttämään huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Moni haluaa diagnoosin. Eikä kyse ole siitä, etteikö ADHD-oireita oikeasti voisi olla, mutta lievien ja keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi vain pärjäillä itsehoidolla, kuten elämänsä siihen asti, eikä lähteä prosessiin, jossa käytetään paljon ammattilaisten aikaa, joka on pois oikeasti psykiatrisilta potilailta.
Miksi ihmeessä lievien tai keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi pärjätä itsehoidolla (esim. päihteiden käyttö?), kun voisi saada auttavan lääkityksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muka tahallaan haluaa diagnoosin? Et pääse lentäjäksi etkä poliisiksi, et saa luovuttaa siittiöitä etkä synnyttää, joudut käyttämään huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Moni haluaa diagnoosin. Eikä kyse ole siitä, etteikö ADHD-oireita oikeasti voisi olla, mutta lievien ja keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi vain pärjäillä itsehoidolla, kuten elämänsä siihen asti, eikä lähteä prosessiin, jossa käytetään paljon ammattilaisten aikaa, joka on pois oikeasti psykiatrisilta potilailta.
Miksi ihmeessä lievien tai keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi pärjätä itsehoidolla (esim. päihteiden käyttö?), kun voisi saada auttavan lääkityksen?
(Itse)kuri ja ruutuajan vähentäminen parantavat sen lievän adhd:n.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muka tahallaan haluaa diagnoosin? Et pääse lentäjäksi etkä poliisiksi, et saa luovuttaa siittiöitä etkä synnyttää, joudut käyttämään huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Moni haluaa diagnoosin. Eikä kyse ole siitä, etteikö ADHD-oireita oikeasti voisi olla, mutta lievien ja keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi vain pärjäillä itsehoidolla, kuten elämänsä siihen asti, eikä lähteä prosessiin, jossa käytetään paljon ammattilaisten aikaa, joka on pois oikeasti psykiatrisilta potilailta.
Miksi ihmeessä lievien tai keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi pärjätä itsehoidolla (esim. päihteiden käyttö?), kun voisi saada auttavan lääkityksen?
(Itse)kuri ja ruutuajan vähentäminen parantavat sen lievän adhd:
No, kun se lieväkin ADHD aiheuttaa sen, että sitä toiminnanohjauskykyä (eli sitä, minkä ajattelet itsekuriksi) ei ole tai se on alentunut. Lievän adhd:n oireiden kanssa selviäisi varmasti toimintaterapian avulla. Mikään sitä ei tosin paranna.
Jep, ADHD-lääkkeet tulisi laittaa apteekkeihin vapaasti saataviksi niin ei tarvitsisi tätäkään murehtia. Jokainen voisi sitten itse kokeilla onko niistä hyöyä itselle vaiko ei.
Niin ne diagnoosit näkyy sitten tiedoissasi maailman tappiin saakka, arvelisin. Tähän sitten voi suhtautua miten haluaa. Itselleni en haluaisi mitään mielen diagnooseja tietoihini, paitsi jos niille on ihan oikea ja todellinen tarve. En siis kyseenalaista kenenkään tuntemuksia ym, mutta huomiona vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muka tahallaan haluaa diagnoosin? Et pääse lentäjäksi etkä poliisiksi, et saa luovuttaa siittiöitä etkä synnyttää, joudut käyttämään huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Moni haluaa diagnoosin. Eikä kyse ole siitä, etteikö ADHD-oireita oikeasti voisi olla, mutta lievien ja keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi vain pärjäillä itsehoidolla, kuten elämänsä siihen asti, eikä lähteä prosessiin, jossa käytetään paljon ammattilaisten aikaa, joka on pois oikeasti psykiatrisilta potilailta.
Miksi ihmeessä lievien tai keskivaikeiden oireiden kanssa pitäisi pärjätä itsehoidolla (esim. päihteiden käyttö?), kun voisi saada auttavan lääkityksen?
(Itse)kuri ja r
No, kun se lieväkin ADHD aiheuttaa sen, että sitä toiminnanohjauskykyä (eli sitä, minkä ajattelet itsekuriksi) ei ole tai se on alentunut. Lievän adhd:n oireiden kanssa selviäisi varmasti toimintaterapian avulla. Mikään sitä ei tosin paranna.
Kykyä on vaikka mihin, mutta vaikeuksien edessä on totuttu luovuttamaan ja asian medikalisoinnilla haetaan hyväksyntää sille luovuttamispäätökselle. Tämä on nykyisen adhd-trendin perussyy.
Tulevaisuudessa diagnoosien purkupäätökset tulevat lisääntymään voimakkaasti, kun lapsena adhd-diagnosoidut eivät enää halua kantaa diagnoosiaan ja erilaisia rajoitteita mm. ammatinvalinnalle mitä diagnoosista seuraa.
Minulla on ADD jota sanon "perse ei nouse penkistä" syndroomaksi.
kun ADHD:T sinkoaa tuhar rautaa jumissa,olen ihan lamaantunut ja aloitekyvytön.
En ihmettele että tätä hoidettiin vuosia vaikea masennuksena mutta olen oikeasti hyvin iloinen ihminen.
Mulla vaan pyykit mätänee koneeseen kun en saa nitä kuivumaan ja syön muroja leivontakulhosta kun ei puhtaita lautasia ja..
Kaikki laskut menneet ylosottoon kun nuorena vaan sulloin ne johonkin kaappiin ajatellen,että ne lakkaa sillä tavoin olemasta. Elämänhallinta ihan surkeaa ja lankojen käsissä pitäminen vieläkin,50 vuotiaana vaikeaa.
Töissä käyminen vaikeaa kun en saa pidettyä työajoista kiinni tai vaan tehtyä hommiani vaan unohdin haaveilemaan. Olen tehnyt töitä siivoojana,kioskin myyjänä,kirjastontätinä.. tällä hetkellä en missään töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD:tä on eri tasoista. Vaikea muoto tekee elämästä varmasti aivan hirveätä. Mutta lievät ja keskivaikeat muodot, joita voi olettaa olevan jos on käynyt peruskoulussa ihan normaalisti ilman isompia tukitoimia ka siihen päälle lukion ja korkeakoulun... sellainen ei ole vaikea ADHD ja sellaisen kanssa on ihan turhaa lähteä metsästämään diagnoosia.
Mulla on kolme kesken jäänyttä korkeakoulututkintoa. Yhden sain valmiiksi, siihen meni 12 vuotta. Opintojen aikana olin mm. osastohoidossa "masennuksen" takia, se oli oikeasti yksi monista burnouteistani. Viimeisimmästä en ole edes toipunut, olen jatkuvasti äärirajoilla. Toimintakyvystä aivan rippeet jäljellä.
Olen nelikymppiseen mennessä ollut yli 20 työpaikassa.
En ole koskaan saanut masennustesteistä terveiden lukemia, en kuitenkaan ole masentunut, kyseessä on se, että arjesta suoriutuminen on
Tarvitset toimintaterapiaa, sitä on myös aikuisille.
Jos joku olisi huomannut, että tarvitsen apua kun olin lapsi niin ei oltaisi tässä tilanteessa, jossa nyt vien vakavampien tapausten resurssit. Mutta kun kaiken huomion ja resurssit veivät ne rasavillit häiriköt, joilla sori nyt vaan taisi olla kasvatuksessakin puutteita.
Että tässä sitä nyt ollaan kolmekymppisenä vailla minkäänlaista kykyä hallita elämää kun minkäänlaista tukea ei ole tullut ja aikuisen vastuut vaan pahentaa tilannetta. Koti on kaaos, opinnot jää kesken, normaali työ saa uupumaan. Samaan aikaan ne häiriköt on lääkityksen ja terapian voimalla päässeet eteenpäin elämässä ja hyviin töihin. Eikö nyt olisi jo meidän kymmeniä vuosia kärsineiden vuoro saada apua?