Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein käy mielessä ajatus, että olisi ihanaa elää ilman mitään vastuita pienessä mökissä järven rannalla
14.10.2025 |
Minulla hyvin usein - etenkin tuo täydellinen irtisanoutuminen vastuista, myös ajatusten tasolla. Ja ihan tarkoitan myös kaikkia läheisiä/läheisten ongelmia/töitä/arjen huolia. Voida vain päästää irti, kertakaikkisesti. Elellä hiljakseen tarvitsematta kelata mitään tai ketään. Tuon pienen hirsitalon aion toteuttaa, ellen nyt aivan lähivuosina kupsahda tästä. Ikää 50+.
Kommentit (204)
Ankeuttajat tässä ketjussa ovat niitä ihmisiä, joilta kaikki normaalit elämisen taidot puuttuvat eli eivät osaa saunan uunia sytyttää eivätkä selviä minkäänlaisista arjen askareista, jotka kuuluvat meidän vanhempien normaaleihin taitoihin. Omassa lapsuudessani oli ihan normaalia lämmittää taloa puilla, tehdä uunissa ruokaa, tehdä lumitöitä ja polttopuita, ymmärtää jotain kiinteistönhuollosta, mutta täällä oleville tuo on selkeästi huikeaa extremeä.
Tiedän tällaisia nuoria kaupunkilaismiehiä, ikänsä kaupungissa asuneita. Mistä olisivat oppineet, jos perheessä ei ole ollut mitään kosketusta maaseutuun enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi paikka jo olemassa, pieni talo metsässä autioituvassa kylässä. Muuttaisin heti sinne semierakoksi, jos se olisi mahdollista. Mutta kun ei ole. Ei olemassa mitään sellaista työtä jota voisin tehdä metsästä, tai muuta tapaa tienata tarpeeksi rahaa elämiseen.
Minullakin on jo tontti sekä rahoitus kunnossa. Työtkään eivät ole enää este. Muutama muu hidaste vielä, sekä terveys. Hitaasti mutta varmasti.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monelle ihmiselle tien ja pihan auraus on joku kynnyskysymys? Ikäni olen asunut maalla eikä auraus ole koskaan ollut minkäänlainen ongelma. Tienhoitokunta auraa tien ja oman pihan ja pihatien putsaa lumista traktorilla ilman että paita kastuu hiestä. Niillä kyläläisillä joilla ei ole traktoria on vähintäänkin mönkijä lumitöitä varten.
T: 52v nainen
Näissä haaveissa ei haluta pitää autoa edes. Sekin on vastuu. Miten sellainen ihminen mönkijällä ajaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monelle ihmiselle tien ja pihan auraus on joku kynnyskysymys? Ikäni olen asunut maalla eikä auraus ole koskaan ollut minkäänlainen ongelma. Tienhoitokunta auraa tien ja oman pihan ja pihatien putsaa lumista traktorilla ilman että paita kastuu hiestä. Niillä kyläläisillä joilla ei ole traktoria on vähintäänkin mönkijä lumitöitä varten.
T: 52v nainen
Traktorin ostaminen ja ylläpito on aika hemmetin kallista, ja sille pitää olla tilat ja aikaa sekä osaamista. Kyllä minusta työ on aika hemmetin vaivalloinen, jos se vaatii ison, kalliin maatalouskoneen omistamista ja käyttämistä!
Jos osaat ajaa autoa, osaat ajaa traktoria. Naapuri auraa tien mökillä, kotona on siihen oma traktori, mutta jos työn tekee päivittäin, kannattaa ostaa jokin halvempi vempele, jolla sen tekee riippuen minkä verran aurattavaa on.
"Itselläni on mökkipaikkakunnalla aika hyvä sosiaalinen verkosto jo valmiiksi. On ystäviä, joiden kanssa tehdä asioita ja eräänlainen turvaverkko myös, eli jos juutun autollani tielle tai puut loppuvat kesken talvea, tiedän aina saavani joltain tuttavalta apua. Mielestäni tämä on yksi parhaista asioista pikkupaikkakunnalla - ihmiset aidosti auttavat toisiaan, on ihan eri tavalla yhteisöllistä kuin ainakin tässä lähiössä, missä nyt asun. "
Avain on tässä se, että tunnet ne ihmiset entisestään. Jos muuttaisit jonnekin syrjäkylille uutena ihmisenä, olisi tilanne todennäköisesti ihan eri. Monet, jos ei useimmat, pikkupaikat on todella sisään päin lämpiäviä, ts ulkopuolisilla ei ole mitään pääsyä piireihin vaan heitä pidetään "se uusi tyyppi" tunkeilijoina jopa vuosikymmeniä muuton jälkeen. Ne ihmiset "aidosti auttavat" vain omaa piiriään, eivät ulkopuolisia tunkeilijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun suunnitelma on muuttaa mökille. Samalla aion ostaa muutaman kilometrin päässä olevasta kuolleesta taajamasta jonkun halvan asunnon. Asuntoon siirrään kirjani, mutta oikeasti elän mökillä. Liikkuminen, lumiytöt yms. tapahtuu mönkijällä.
Vierailija kirjoitti:
Ankeuttajat tässä ketjussa ovat niitä ihmisiä, joilta kaikki normaalit elämisen taidot puuttuvat eli eivät osaa saunan uunia sytyttää eivätkä selviä minkäänlaisista arjen askareista, jotka kuuluvat meidän vanhempien normaaleihin taitoihin. Omassa lapsuudessani oli ihan normaalia lämmittää taloa puilla, tehdä uunissa ruokaa, tehdä lumitöitä ja polttopuita, ymmärtää jotain kiinteistönhuollosta, mutta täällä oleville tuo on selkeästi huikeaa extremeä.
Tiedän tällaisia nuoria kaupunkilaismiehiä, ikänsä kaupungissa asuneita. Mistä olisivat oppineet, jos perheessä ei ole ollut mitään kosketusta maaseutuun enää.
On tässä myös muuta muutosta tapahtunut ihan vanhemmissakin ikäluokissa. Minä tiedän jopa kuusikymppisiä insinöörimiehiä, joita ahdistaa jos ei ole kaikki mahdollinen sähkövalo päällä hämärissä. Tämän lisäksi jonkinlainen ahdistus *elintason säilymisestä* - mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan. Ilmeisesti myös omaehtoista kulutuksen rajoittamista. En usko, että näillä tyypeillä kyse olisi osaamattomuudesta/mahdottomuudesta sisäistää, koska kaikki muukin rassaus onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä haluan kadota pieneen metsämökkiin. Pari kissaa, takka, keinutuolissa kiikkuisi lukien tai virkaten ja teetä hörppien. 39v.
Olen kokeillut tätä, aika äkkiä tulee kyllästyminen. Todella yksitoikkoista elämää. Ehkä sitä tulisi hulluksi tai sopeutuisi, mitä järkeä on koko elämällä, jos mitään ei tapahdu ja joka päivä on samanlainen.
Ihan mukavalta tämä järvenrantamökillä oleilu tuntuu. Tulin tänne jo huhtikuun puolessa välissä ja lähden kaupunkiasunnolle marraskuun loppupuolella. Talvella sitten muutamaksi viikoksi ulkomaille aurinkoon ja lämpöön. Ensi keväänä saatan muuttaa takaisin mökille jo maaliskuussa koska aurinkoisilla kevätjäillä hiihteleminen on aivan ykköstä. Kaiken kaikkiaan mökkielämä on paljon mukavampaa kuin kerrostalokorsuelämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä toteutin saman unelman tänä keväänä.Myytiin okt pois,irtisanouduin ja asun pienessä hirsimökissä metsän keskellä.Pihasauna,ulkohuussi,ketään ihmisiä ei lähimaillakaan.olen 54v.
Eli et ole yhtään talvea asunut mökissäsi?
Olen itse asunut noin vuosia, tiedän mitä se on, hyvässä ja pahassa. Ja todellisuus ei ihan niin hehkeää ole, kuin näissä kuvitelmissa. On ne syksyn sateet silti. Talvisin kovat pakkaset ja lunta, ja sinne huussiin pitää jaksaa kipeänäkin. Minulla meni viikkoja, etten nähnyt ketään tai puhunut kenellekään. Kyllä siinä jo kaipaa kauppareissua, että näkee hieman ihmisiä.
Oma juttunsa ovat ongelmat; vaikkapa talvella jäätyvä kaivo, tai hajoava vesipumppu. Kuka kiipeää katolle, jos se vuotaa? Tai myrsky heiluttaa antennia?
Unelma on ihana, mutta iha
Sinäkin unohdat, että se pieni mökki ei välttämättä ole mikään lautahökkeli, vaan se voi olla tavallinen omakotitalo
En minä unohda yhtään mitään. Minullakin oli ihan normaali omakotitalo. silti kaivon putki jäätyi, kaivosta loppui vesi ja tuuli käänsi kattoantennin. Talo vielä oli korkea rintamamiestalo. Sähkökatkoja oli aika usein.
Vastasin vain yleisesti näihin kommentteihin, ja kun olen seurannut jo mainistemaani keskusteluryhmää, missä moni kokee talven raskaaksi talojensa kanssa.
Meillä muuten talo on talo ja mökki sitten se lautahökötys jossa asustellaan kesällä hyttysten syötävänä. Sekin saa ehkä monet tässä ajattelemaan sellaista.
Kerroin kokemuksestani siksi, että niitäkin asioita on hyvä miettiä. Minäkin siis olin ja olen yksin asuva nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä haluan kadota pieneen metsämökkiin. Pari kissaa, takka, keinutuolissa kiikkuisi lukien tai virkaten ja teetä hörppien. 39v.
Olen kokeillut tätä, aika äkkiä tulee kyllästyminen. Todella yksitoikkoista elämää. Ehkä sitä tulisi hulluksi tai sopeutuisi, mitä järkeä on koko elämällä, jos mitään ei tapahdu ja joka päivä on samanlainen.
Ihan sama järki kuin jatkuvilla tapahtumilla ja turhan vöyhöttämisellä. Ehkä jopa enemmänkin järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy mielessä ajatus, että olisi ihana asua ilman vastuita kaupungissa hotellihuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monelle ihmiselle tien ja pihan auraus on joku kynnyskysymys? Ikäni olen asunut maalla eikä auraus ole koskaan ollut minkäänlainen ongelma. Tienhoitokunta auraa tien ja oman pihan ja pihatien putsaa lumista traktorilla ilman että paita kastuu hiestä. Niillä kyläläisillä joilla ei ole traktoria on vähintäänkin mönkijä lumitöitä varten.
T: 52v nainen
Traktorin ostaminen ja ylläpito on aika hemmetin kallista, ja sille pitää olla tilat ja aikaa sekä osaamista. Kyllä minusta työ on aika hemmetin vaivalloinen, jos se vaatii ison, kalliin maatalouskoneen omistamista ja käyttämistä!
Jos osaat ajaa autoa, osaat ajaa traktoria. Naapuri auraa tien mökillä, kotona on siihen oma traktori, mutta jos työn tekee päivittäin, kannattaa ostaa jokin halvempi vempele, jolla sen
En puhunut mitään osaamisesta, puhuin vaivannäöstä. Myös se mönkijä pitää hankkia, säilöä ja ylläpitää/huoltaa säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset taitaa käsittää vastuut ja velvollisuudet eri tavoin. Otan esimerkin omalla kohdallani. Kodin siivous. Mulle se on velvollisuus siinä tapauksessa, että siivoan jotain muuta kuin itseäni varten tai siivoan jonkun muun sotkuja kuin omiani. Lumien lapioiminen pihastani. Velvollisuus silloin, jos lapioin ne sitä varten, että joku muu pääsee tosta pihasta kulkemaan. Jos taas lapioin itseäni varten, sitten ei ole velvollisuus. Monena talvena en olekaan lapioinut vaan kahlannut siitä koiran kanssa hangessa. Kännykässä äänien pitäminen päällä. On velvollisuus, jos pidän ne päällä jonkun toisen tarpeita varten. Jos taas pidän siksi, että olisi ihan kivaakin, jos joku soittaisi, ei ole velvollisuus. Tällaisia pieniä asioita on tuhansia.
Mun elämässä on vuosikymmeniä ollut ihmisiä, jotka ovat tarvinneet mua milloin mihinkin asiaan. Nyt 64-vuotiaana olen ensimmäisen kerran tilanteessa, jossa kukaan ei tarvitse. Ja mä nautin, kun saan halutessani olla täysin rauhassa. Tehdä mitä haluan ja milloin haluan.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs siinä jos tykkää, mutta en itse ainakaan koskaan ole kaivannut asumaan suomalaisen järven rannalle - ne ikuiset hyttyset, kylmä, ruskeansamea vesi, ja kylmä, kolea, sateinen kesäVain muutama helteinen päivä kesässä keskimäärin.
Minäkään en tykkää mökkielämästä, mutta siskoni tykkää. On hänellä kaupunkiasuntokin, mutta jäätyään pois työelämästä hän käy kaupungissa vain silloin, kun on hammaslääkäri tms. Muuten viettää kaiken aikansa mökillään. Viihtyy siellä niin kesällä kuin talvellakin.
Minä en myöskään tykkää mökkielämästä, mutta olen hankkinut kesämökin, koska rahani eivät ole riittäneet omakotitaloon tai asuntoon järven rannalla. Onneksi löysimme mökin, joka ei ole kotoa kaukana, joten käymme siell
Joskus nuorena haaveilin omakotitalosta maaseudulla, mutta sairastuin jo 34-vuotiaana nivelreumaan ja se haaveilu tyssäsi siihen. Mulla on tässä rivariasunnossani kyllä sauna -tosin sähkösellainen - mutta samasta syystä saunominen on mun nivelille myrkkyä. Lähimmälle uimarannalle tästä on noin 200 metriä.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä haluaisin asua korvessa. Tai jossain pohjoisessa, kaukana ihmisistä. Omassa rauhassa. Polttopuut? No se on juttu mihin se voi kaatua. Ei pohjoisessa ole hakattavaa metsää eikä puun myyntiä. Rahalla saisi.
Kaasulämmitys pienellä polttimolla pienessä kämpässä ja kamina. Miten?
Ruoka. Ei tuo kaupat ovelle jos asut iironkäkkärässä. Maakellariin vuoden hernekeitot ja kasvikset paleltumaan.
Kissa olisi kiva. Mutta sille ruoka? Jos se sairastuu?
Oma sydäri. So what! Silloin ei toivottavasti ole kotieläimiä.
Sitten se oleellisin. Vesi. Mistä se? Tunturipurojen äärelle ei niin vaan muuteta talon kanssa.
Mut silti kaipaan omaa rauhaa. Voi sitä unelmoida.
Jännä juttu että kovin moni vanhempi naisihminen tuntee selittämätöntä kaipuuta pohjoiseen. Kertokaa viisaat mistä tämä voisi johtua. Itsellä ei ole mitään sukua pohjoisessa.
Näitä samoja asioita minäkin aina mietin kun haaveilen talosta maalla. Pohjoiseen ei ole hinkua mutta vähän syrjempään keskustasta tahtoisin ja kasvattaa omaa ruokaa ja omistaa puuhellan. Sinkkunaisena ei ole niin helppoa, kun ei ole autoakaan.
Vierailija kirjoitti:
"Itselläni on mökkipaikkakunnalla aika hyvä sosiaalinen verkosto jo valmiiksi. On ystäviä, joiden kanssa tehdä asioita ja eräänlainen turvaverkko myös, eli jos juutun autollani tielle tai puut loppuvat kesken talvea, tiedän aina saavani joltain tuttavalta apua. Mielestäni tämä on yksi parhaista asioista pikkupaikkakunnalla - ihmiset aidosti auttavat toisiaan, on ihan eri tavalla yhteisöllistä kuin ainakin tässä lähiössä, missä nyt asun. "
Avain on tässä se, että tunnet ne ihmiset entisestään. Jos muuttaisit jonnekin syrjäkylille uutena ihmisenä, olisi tilanne todennäköisesti ihan eri. Monet, jos ei useimmat, pikkupaikat on todella sisään päin lämpiäviä, ts ulkopuolisilla ei ole mitään pääsyä piireihin vaan heitä pidetään "se uusi tyyppi" tunkeilijoina jopa vuosikymmeniä muuton jälkeen. Ne ihmiset "aidosti auttavat" vain omaa piiriään, eivät ulkopuolisia tunkeilijoita.
Olen hankkinut mökkini viisi vuotta sitten ja tutustunut ihmisiin sen jälkeen vähitellen. Minut on otettu tosi positiivisesti vastaan. Paikkakunnissa on kylläkin todnennäköisesti eroa. Yhdet tuttavani mökkipaikkakunnallani ovat myös muualta muuttaneita ja he sanoivat lähteneensä edellisestä asuinpaikastaan juurikin tällaisen kyräilevän mentaliteetin takia. Mutta tässä toisessa paikassa vastaanotto oli ollut ihan erilainen, heti muuton jälkeen naapuri oli ilmestynyt ovelle tuomaan tuoreita mansikoita ja toivottamaan tervetulleeksi.
Uskon kyllä, että usein itsekin voi paljon vaikuttaa siihen millaisen vastaanoton saa. Kannattaa itse olla sosiaalinen, tarjota apua jne, Ja niistä hankalista tyypeistä kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa etäisyyttä.
Ei tuollainen elämä ole vastuutonta. Silloin kannat vastuun 100% omasta elämästäsi ja ympäristöstäsi, siinä missä yhteiskunnassa levität omia vastuitasi muiden harteille ja sörkit toisten vastuita. Itse en ainakaan halua esim. soten ihmisiä "auttamaan" mihinkään, sillä aiheuttavat pelkkiä ongelmia. Ovat sellaisia käveleviä ongelmapusseja.
Vierailija kirjoitti:
Ankeuttajat tässä ketjussa ovat niitä ihmisiä, joilta kaikki normaalit elämisen taidot puuttuvat eli eivät osaa saunan uunia sytyttää eivätkä selviä minkäänlaisista arjen askareista, jotka kuuluvat meidän vanhempien normaaleihin taitoihin. Omassa lapsuudessani oli ihan normaalia lämmittää taloa puilla, tehdä uunissa ruokaa, tehdä lumitöitä ja polttopuita, ymmärtää jotain kiinteistönhuollosta, mutta täällä oleville tuo on selkeästi huikeaa extremeä.
Tiedän tällaisia nuoria kaupunkilaismiehiä, ikänsä kaupungissa asuneita. Mistä olisivat oppineet, jos perheessä ei ole ollut mitään kosketusta maaseutuun enää.
Höpön löpön. Itse olen maalta kotoisin ja maalla eläminen ja siihen kuuluvat taidot ovat oikein tuttuja.
Jotkut nyt vain eivät halua niiden halkojen kanssa touhuta, huoltaa kiinteistöä, tehdä lumitöitä jne. En itsekään halua, nuo hommat ovat ihan persauksesta.
Se, että kaikki eivät pidä samoista asioista kuin sinä, ei tee ihmisistä mitenkään uusavuttomia. He vain eivät halua tehdä samoja asioita kuin sinä.
Minä en myöskään tykkää mökkielämästä, mutta olen hankkinut kesämökin, koska rahani eivät ole riittäneet omakotitaloon tai asuntoon järven rannalla. Onneksi löysimme mökin, joka ei ole kotoa kaukana, joten käymme siellä ns. iltasaunassa aina välillä. Mökki on muuten vaatimaton, vailla mukavuuksia, vanha lautamökki, pienen järven rannalla, ja oli siksi halpa. Käytämme sitä kirjaimellisesti kahteen tarkoitukseen: uimiseen ja saunomiseen sekä vieraiden (etenkin odottamattomien vieraiden) majoittamiseen.
Parasta olisi, jos voisin asua jollakin pienellä paikkakunnalla, jossa olisi rivi- tai kerrostalo järven rannalla - joko omarantaisena tai sitten välittömästi esim. uimarannan vieressä. Tykkään kesällä käydä uimassa, ja olisi aivan upeaa, jos voisi asua järven rannalla.