Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?

Monella suorittajanaisella voi olla adhd:n lisäksi autismia, eli tarkemmin AuDHD. N. 30% autismin kriteerit täyttävistä omaa myös huomattavan määrän adhd-piirteitä. Autismi ja adhd ovat keskenään hyvin ristiriitaisia piirteitä mutta voivat hyvin esiintyä yhtä aikaa. Töissä ollaan järjestelmällisiä ja vapaa-aika on täysi kaaos (kärjistettynä). Molempiin piirteisiin liittyy sekä hyviä että huonoja puolia. Ei voi sanoa että on vain hyötyä tai vain haittaa. Todennäköisesti on molempia samaan aikaan ja elämä on tasapainottelua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalle ihmisistä näyttää olevan lähes mahdotonta ymmärtää, että ADHD ei vaikuta älykkyyteen. Peruskoulu on älykkäälle ADHD lapselle äärimmäisen helppo, ongelmat alkavat kuormituksen kasvaessa vasta joko lukiossa tai yliopistossa.

Ja jos on riittävän älykäs, ei ADHD aiheuta ongelmia ollenkaan missään vaiheessa elämää?

Niin kai sitten?

Minusta tuo artikkeli oli ihan ymmärrettävä. Ymmärsin ongelmaksi nyt sen, että on ihmisiä, jotka luulevat kuuluvansa ADHD-joukkoon, vaikka ovat pärjänneet elämässään keskivertoja paremmin. He toivovat saavansa diagnoosin ja lääkityksen, jotta voisivat olla vieläkin tehokkaampia. Tehoa tauotta, noin kärjistetysti sanoen.

Alun perin ADHD-diagnoosin tarkoitus oli auttaa heitä, jotka eivät pärjää edes keskiverrosti. Heitä, joilla on oikeasti vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalle ihmisistä näyttää olevan lähes mahdotonta ymmärtää, että ADHD ei vaikuta älykkyyteen. Peruskoulu on älykkäälle ADHD lapselle äärimmäisen helppo, ongelmat alkavat kuormituksen kasvaessa vasta joko lukiossa tai yliopistossa.

ADHD ei vaikuta älykkyyteen, mutta tarkkaavuuteen kyllä. Ei kukaan opi keskittymättä. Joten adhd vaikuttaa koulumenestykseen.

ADHD on neurobiologinen kehityshäiriö. Siitä on oltava haittaa jo lapsena, muuten diagnostiset kriteerit eivät täyty vaan ollaan "normaalin" vaihtelun piirissä.

Mun lapsella on yliaktiivisuus-impulsiivisuuspainotteinen ADHD. Oppii vaivattomasti ja suorittaa kokeensa nopeasti ongelmitta, mutta on oppitunnilla jatkuvassa liikkeessä ja äänessä joka häiritsee niiden muiden oppimista, ilman lääkitystä on illat väsynyt ja kiukkuinen rätti kun on koko päivän joka lihaksella yrittänyt jarruttaa itseään ja olla häiritsemättä muita, ja saanut silti viidenkymmenet haukut. Kaverisuhteet kärsii kun ei malta kuunnella toisen puheenvuoroa ja innostuu omista ideoistaan niin ettei muista antaa muille tilaa. Sisarus on ihan hajoamispisteessä jatkuvasta viheltelystä, naksuttelusta, lonksuttelusta, hytkymisestä, heilumisesta, könyämisestä.

Kaikki haitta ei ole oppimisen haittaa. Lapsi muistaa asiat kertalukemalla tai -kuulemalla ja on oppinut lukemaan jo 4-vuotiaana, keskiarvo on toistaiseksi alakoulussa 9,5, mutta yliaktiivisuudesta ja impulsiivisuudesta on haittaa ihmissuhteille ja sosiaalisissa tilanteissa.

"Hyperaktiivisuus voi olla myös täysin päänsisäistä. En minäkään ole koskaan häslännyt, renkkunut tuoleilla, kliksutellut kyniä tai tärisyttänyt jalkoja, sen sijaan päässä on aina meno kuin sirkuksessa. Oma pää on pahimmillaan kuin asemahalli ruuhka-aikaan ja ajatukset sinkoilevat sinne tänne, uusia ideoita tulee jatkuvasti ja käyt koko ajan mielessäsi kierroksilla. Silloin kaikki ulkopuoliset ärsykkeet tuntuvat ihan älyttömän kuormittavilta ja ymmärrän hyvin, että tuon kirjoittajan lapsi on mennyt pimeään vessaan rauhoittumaan. Kun kaikki muut ärsykkeet sulkee pois, on edes jonkinlainen mahdollisuus saada rauhoitettua ne villinä virtaavat lukuisat päälekäiset ajatukset.

Tämän takiahan tyttöjen ja naisten ADHD on edelleen alidiagnosoitu ja ylipäätään huomattavasti lyhyemmän aikaa tunnettu ilmiö kuin poikien ADHD. Pojilla hyperaktiivisuus näkyy yleensä ulkoisena toimintana, mutta tytöillä ei, koska se tapahtuu usein sisäisesti."

Erityyppiset ADHD-oireet olisi hyvä tunnistaa, mutta samalla pitäisi visusti varoa sulupuolittamasta niitä ("pojat sitä ja tytöt tätä").

Itse olen mies, mutta kouluaikoina seinille kiipeilyn sijaan käperryin omaan sisäiseen maailmaani ja tuhresin kaikki vihot ja kirjat täyteen piirrustuksia, pelasin "kynä-jä-paperi" -yksipelejä jne. En tiedä miten olisin kyennyt istumaan tunneilla ilman tuota pakokeinoa. Toisaalta puuhailu auttoi ehkä tavallaan keskittymään, koska ainalin yksi opettaja huomasi poissaolevan mielen ja kysyi muutaman kerran mitä juuri hetki sitten opetettiin - yleensä pystyin toistamaan opetuksen sisällön 1:1.

No, lukihärö oli ala-asteella vissiin sillä tasolla, että olin välillä äidinkielentunnit erityisopetuksessa - en kyllä muista, että siitä olisi ollut mitään hyötyä. Myöhemmin opin sen, että jos lukiessa tulee mieleen, että mitä vattua juuri luin, niin kannattaa lukea sama kohta huolillisesti uudestaan - samoin kaiken luetun suhteen ei kannata luottaa muistiinsa vaan tarkistaa asiat - vaikka oma tunne on, että minulla olisi valokuva muisti "tämä asia oli siinä-ja-siinä kirjassa sivulla, jossa oli sellainen-ja-sellainen kuva".

Oma mieli oli pitkään yhtä hyrskynmyrskyä - loputon seitti vapaiden assosiaatoiden ja tyhjästä ilmaantuvien ideoiden vyöryä. Vanhemmiten tämä on painunut ehkä jotenkin taka-alalle, tietoisuuden tuolle puolen - jotenkin uudet ideat ja ongelmien ratkaisut ikäänkuin vain ilmaantuvat jostain "tämähän menee näin". Tämä on ehkä vähän noloa, kun toimin teknistieteellisellä alalla, jossa kaiken pitäisi olla suoraan loogisesti pääteltävissä - no, ne päättelyt voi toki generoida tarvittasessa aina jälkikäteen.

Muuten kaikki sosiaalinen aktiivisuus on hyvin rasittavaa - jonkun parin-kolmen päivän konferenssin jälkeen takki on täysin tyhjä ja tarvitsen viikon toipumiseen. Sukulaisten tms. kanssa jo pari tuntia riittää syömään sosiaalisuusreservit. Koti tuntuu roikkuvan jatkuvasti kaaoksen kynnyksellä, omaan elämään liittyviä asioita on vaikea hoitaa muuten kuin viimeisellä hetkellä ja kaiken päälle olen impulsiivisuuden vuoksi rankasti ylivelkaantuntut.

"Aika moni älykäs lapsi, jolta puuttuu tarkkaavaisuus, on tehnyt peruskoulusta aivan helvettiä koko luokalle."

Olisikohan mitään ideaa tarjota älykkäille lapsille jotain heidän älyään haastavaa tekemistä sen sijaan, että vaihtoehtoina ovat omaan sisäiseen maailmaan vetäytyminen tai vattumainen häiriköinti ja kiusaaminen? Kukaan kun ei kuitenkaan kestä 9 vuoden tappavaa tylsyyttä reagoimatta siihen jotenkin negatiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

"Aika moni älykäs lapsi, jolta puuttuu tarkkaavaisuus, on tehnyt peruskoulusta aivan helvettiä koko luokalle."

 

Olisikohan mitään ideaa tarjota älykkäille lapsille jotain heidän älyään haastavaa tekemistä sen sijaan, että vaihtoehtoina ovat omaan sisäiseen maailmaan vetäytyminen tai vattumainen häiriköinti ja kiusaaminen? Kukaan kun ei kuitenkaan kestä 9 vuoden tappavaa tylsyyttä reagoimatta siihen jotenkin negatiivisesti.

Tämäkin on minun mielestäni aika toksinen asenne - siis että tarkkaavaisuuden häiriöitä glorifioidaan esittämällä, että ne johtuisivat vain tai pääasiassa tappavasta tylsyydestä eli poikkeuksellisesta älykkyydestä, jota ei ole tunnistettu ja tuettu.

ADHD-ihmiset eivät keskimäärin ole sen älykkäämpiä kuin muutkaan. Toki osa heistä voi menestyä oikein hyvin, etenkin innostuessaan aiheesta. Mutta pääosin ADHD-ihmiset ovat älykkyydeltään keskitasoa, ja ADHD aiheuttaa alisuoriutumista. Ja nimenomaan ongelmana alisuoriutumisen takana on se tarkkaavaisuuden kohdistamisen vaikeus, ei liiiallinen älykkyys tai tehtävien helppous.

Moni levoton lapsi tekee mielellään tehtävät nopeasti, koska keskittyminen niihin tuntuu epämiellyttävältä ja vireystilan ylläpitäminen on hankalaa. Jos nopeus tulkitaan älykkyydeksi ja lapselle annetaan iso pino lisätehtäviä, kokee hän helposti ne rangaistukseksi, jos hän ei ole erityisen hurmaantunut kyseisen aineen maailmasta.

Ihan kuin adhd-diagnoosi olisi jotenkin helppoa saada aikuisena tai varsinkaan naisena. Sama autismikirjolaisilla. Terveydenhuollossa tunnetaan huonosti naisille tyypillistä oirekirjoa. Käypä hoidot sun muut on mistyypillisten oireiden pohjalta laadittu. Naisten ja miesten adhd tai autismi saattaa oireilla hyvin eri tavoilla.

Olen aina ollut se jalantäristelijä. Eka luokalta muistan että en pystynyt päivänavauksessa seisomaan liikkumatta paikallani ja kaikki muut pystyivät. Opettaja ei tykännyt ja sitä piti harjoitella erikseen monta kertaa. Kuten myös pulpetin sulkemista kolauttamatta ja sitä, etten ryntää ovesta ulos kellon soidessa.

Häpesin itseäni. En ollut ennen koulua päiväkodissa tai esikoulussa, eli koulu oli minulle ensimmäinen kokemus ohjatusta lapsilaumasta. Olin aluksi kömpelö leikeissä, käsialani oli pitkään ihan kammottava. Kaikki askartelutyöni olivat myös aika erikoisia, koska meille annettiin ohjeet sanallisesti ja en malttanut kuunnella loppuun.

Lukuaineissa olin kyllä nopea oppimaan ja sain  hyviä numeroita. Jotenkin se varmaan peitti haasteita. Lukiossa tiputin kaikki vapaaehtoiset aineet pois. Opinnot jäivät kesken. En tiennyt yhtään mitä haluan, vasta yli 30 v. alkoi hahmottua.

Koulussa ja kotona tarkkailin aikuisia koko ajan. Meille tuli joskus ala-asteella opettaja, joka kärsi jännittämisestä koko ajan ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, itsekin kärsin kovasti kun sitä hänen vaivalloista olemistaan piti seurata monta vuotta  :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytön teki mieli siis liikuskella hirveästi, mutta kun ei kyennyt, niin meni mököttämään hiljaa pimeää vessaan? Mitä se sellainen motorinen levottomuus on? Miten diagnosoidaan hyperaktiivisuus, jos se näkyy vain istumisena hiljaa vessassa ja koulufobiana? Minulle tulee lukuisia muita syitä käytökselle kuin varsinainen hyperaktiivisuus. Ja levottomuuskaan ei ole yksiselitteinen tila, se voi johtua lukuisista eri asioista. Jos kotona ollaan uupuneita ja väsyneitä ja koulussa mökötetään vessassa, niin en kutsuisi sitä tilaa hyperaktiivisuudeksi. Sisäinen tunne voi toki olla levoton, mutta samalla hyvin moni

Hämmästelen entistä enemmän taas tarkoitusperiäsi. Tervetuloa 2020-luvulle. Ihan vasta on tehty aiheesta laaja vertaisarvioitu tutkimus. Ei, tiettyä geeniä tai geenejä ei ole vielä löydetty, mutta sinä jaat kuukaudesta toiseen väärää tietoa. Miksi sinulle tämä nepsyasia on noin vaikea? Ihan samalla tavalla monet psykiatriset diagnoosit annetaan asiakkaan oman kertoman mukaan ja hyvin paljon löyhemmin kuin esimerkiksi adhd-diagnoosi. Lisäksi mielialalääkkeillä voi olla valtavia sivuvaikutuksia. Miksi juuri ADHD:n diagnostiikka ja lääkitys on sinulle punainen vaate?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytön teki mieli siis liikuskella hirveästi, mutta kun ei kyennyt, niin meni mököttämään hiljaa pimeää vessaan? Mitä se sellainen motorinen levottomuus on? Miten diagnosoidaan hyperaktiivisuus, jos se näkyy vain istumisena hiljaa vessassa ja koulufobiana? Minulle tulee lukuisia muita syitä käytökselle kuin varsinainen hyperaktiivisuus. Ja levottomuuskaan ei ole yksiselitteinen tila, se voi johtua lukuisista eri asioista. Jos kotona ollaan uupuneita ja väsyneitä ja koulussa mökötetään vessassa, niin en kutsuisi sitä tilaa hyperaktiivisuudeksi. Sisäinen tunne voi toki olla levoton, mutta samalla hyvin moni

Ei tarvitse olla ollut mukana lukusissa tutkimusryhmissä ympäri maailman ymmärtääkseen, että tutkimuksissa pitää kontrolloida sekoittavat tekijät, jos haluat tehdä minkäänlaisia tulkintoja tutkittujen ilmiöiden todellisesta tilastollisesta yhteydestä häiriöön. Se opetetaan yliopistossa jo  kandivaiheessa kvantitatiivisen tutkimuksen peruskurssilla. Olen valmistunut kaksi kertaa yliopistosta ja toisin kuin suurin osa täällä olevista korkean kapasiteetin suorittajayksilöitä, jotka osaavat vuolaasti ja monisanaisesti viitata lähinnä omaan sisäiseen kokemusmaailmaansa häiriön validiteetin pohjana, minä ymmärrän (kuten myös muuten Chat Gbt), että häiriön lääketieteellistä validiteettia ei näin voi vahvistaa eikä arvioida. Chat GBT antaa muuten usein ihan hyvälaatuisia tieteellisiä lähteitä, joihin kannattaa tutustua, jos ei ole itsellä aikaa eikä mielenkiintoa lähteä tekemään hakuja tietokannoista. Esimerkiksi se viittasi neljään eläinkokeeseen, joissa tutkittiin stimulanttien vaikutusta eläinten dopamiinireseptoreihin.

Tietenkin kysymyksillä voi ohjata sitä, mitä vastauksia se antaa, mutta se ei vielä itsessään tee vastauksista epäluotettavia. Lähteet kannattaa aina tarkistaa. Ja se, että Suomessa ei käytetä samoja lääkkeitä samassa suhteessa kuin Yhdysvalloissa on aivan epärelevanttia tutkimusnäytön kannalta. Kyse ei ollut siitä, miten eri tavoin lääkkeet vaikuttavat aivoihin vaan siitä, onko tunnistetut ryhmätason poikkeamat eli väitetty dopamiinijärjestelmän dysregulaatio (josta nämä luovat ja huippuälykkäät päiväuneksijat mielestään täällä kärsivät) seurausta lääkityksestä, vai liittyykö se johonkin muuhun. Aivot ovat plastinen ja dynaaminen elin, ja siksi on äärimmäisen tärkeää tunnistaa, mitkä kaikki tekijät voivat esimerkiksi välittäjäainejärjestelmiin vaikuttaa ja miten. Ei se vaan mene niin, että tutkit kymmenen henkilön valikoituneella otoksella aivojen toimintaa ja teet siitä yleistyksiä miljoonien ihmisten käyttäytymisen perusteella annetun häiriön etiologiasta ilman, että edes kontrolloit erittäin ilmeisiä sekoittavia tekijöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

Millon adhd on tehnyt kenestäkään superälykkään?

Ihan ohiksena sanon kommentin, että ADHD ei älykkyyteen vaikuta, mutta itse olen huomannut, että lääkittynä "nopeista aivoista" on hyötyä. Minulle on erittäin helppoa hahmottaa kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita, kun taas monesti tuntuu, että työkaverit, jotka on ns. nenttejä on todella hitaita välillä tajuamaan ja se ihmetyttää. 

Mä jäin pohtimaan tätä pinnistelyn ja suoriutumisen tematiikkaa. Mulla esim. on korkeakoulututkinto (erinomaisin arvosanoin) ja tällä hetkellä koulutustani vastaava työ, olenko siis menestynyt elämässäni ja mulla ei voi olla ADHD:tä?

Kuitenkin olen päätynyt opiskelemaan tutkintoani, koska en päässyt opiskelemaan ensisijaisesti tavoittelemaani tutkintoa. Ajattelin, että tuonne ainakin pääsen, ja voin ekan vuoden opinnot hyödyntää siellä, minne oikeasti haluan. Pääsykokeisiin en saanut luettua molempia kirjoja, mutta menestyin silti pääsykokeissa erinomaisesti. No, nämä kakkosprioriteetin opinnot veivät mennessään enkä koskaan enää hakenut sinne ykköskohteeseen, ja nyt jälkikäteen ajatellen tämä alkuperäiselle läheinen ura on se mun juttu sen ykkösen sijaan. Ykkösessä pitää olla pitkäjänteisesti vastuussa kokonaisuudesta, kakkosessa on vastuuta myös, mutta kohdennetummin.

Rakastin yliopistossa opiskelua ja luin sivuaineina kaikkea mielenkiintoista ja muutaman vuoden päästä hoksasin, että kappas, mullahan on maisteri gradua vaille valmiina, vaikka kaikkea mielenkiintoista oli vielä oppimatta.  Päätin tehdä sen gradun ja valmistua, samalla hain ja pääsin tekemään toista korkeakoulututkintoa. Gradu jäi venymään kuten tavallista on, kunnes kyllästyin siihen, että aina välillä pulpahti mieleen, että gradu pitäisi tehdä, ja puristin sen joululomalla noin kahdessa viikossa loppuun (ei tullut erinomaista gradua siitä, ei 🙈 ). 

Toinen korkeakoulututkinto jäi kesken, koska en ollut alasta yhtä kiinnostunut kuin ensimmäisestä ja olin jo ihan eri elämäntilanteessa kuin opiskelijat keskimäärin, ei vaan riittänyt motivaatio enkä ollut huippu lahjakkuus tällä alalla (kuten ensimmäisellä). No, kyllähän yhdellä korkeakoulututkinnolla pärjää, no biggie. Juutuin vuosiksi opiskeluaikaiseen työpaikkaani, joka ei liittynyt etäisestikään opiskelemaani alaan.

Koska olen tutkintoon opiskellut asioita, jotka kiinnostavat minua enkä sitä, mikä olisi ollut järkevää, en ole muodollista pätevyyttä vaativalla alalla soveltuva kuin hyvin rajallisesti. Onneksi päädyin (siis kirjaimellisesti minut haettiin kotoa töihin) paikkaan, jota kukaan muu ei halua, koska se on niin totaalista silppua (joka puolestaan sopii minun aivoilleni erinomaisesti). Opiskeluaikaisen työpaikan ja tämän väliin sopii pätkätöitä osittain epäpätevää, vuosia lapsien kanssa kotona ja ulkomailla asumista ihan muissa hommissa. Mutta hei, korkeakoulututkinto ja koulutusta vastaava työ, en voi olla nepsy.

Minulla ei ole diagnoosia enkä sellasta koskaan todennäköisesti tule saamaankaan, koska en ole ollut tyypillinen nepsy lapsena. Enkä tiedä, tarvitsenkokaan sitä mihinkään. Kyllä minua silti kiinnostaisi kokeilla, saisiko lääkitys sisäisen maailmani parempaan järjestykseen. Toki voi olla, etten lopulta edes haluaisi sitä sisäisen maailman järjestystä, mutta olisihan sitä kivempi kokeilla, olisiko helpompaa olla minä (hoitaa mielenkiintoinen työ, jossa viihtyy, vähän vasemmalla kädellä ja larpata kotona normaalia, kun joku on tulossa kylään), jos aivot eivät olisi (tämä on jonkun muun kuvaus, joka sopii minuun täydellisesti:) mehiläispesä, jossa ajatukset ovat niissä ympärillä pörräävissä mehiläisissä.

Onneksi olen kuitenkin elämässäni päätynyt paikkoihin, joissa kaikki on mennyt lopulta hyvin. Vielä täytyisi ainakin kerran päätyä onnekkaasti, sillä nykyisellä työlläni ei ole jatkuvuutta kymmenien vuosien päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

Millon adhd on tehnyt kenestäkään superälykkään?

Ei, adhd ei TEE kenestäkään superälykästä, mutta se ei myöskään sulje pois korkeaa älykkyyttä. Ja nyt tämän keskustelun aiheena on tuo sovinistinen psykiatri, jonka mielestä juuri älykkäät, mutta adhd-oireiset naiset ovat ihan vaan ahneita, kun haluavat pärjätä elämässään, ja sen sijaan että he hakeutuisivat oireiden mukaisiin tutkimuksiin ja saisivat kenties ihan hoitoakin, heidän pitäisi vain tyytyä vähempään.

Kun tämän keskustelun aihe on tämä, niin ei ole hirveän yllättävää, että kommentit koskevat älykkäitä naisia. Se ei tarkoita, että adhd olisi tehnyt heistä älykkäitä, onhan olemassa myös keskinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä, joista osalla on myös adhd. Nyt emme keskustele heistä, vaan näistä älykkäistä ihmisistä.

Älykkyys ja hyvä suoriutuminen ovat tietysti semmoisia piirteitä, joihin voi liittyä muita adhd-oireista kärsiviä henkilöitä parempi kyky hakeutua avun piiriin. Siksi adhd-oireisten aikuisten joukossa nämä hyvin suoriutuvat saattavat hyvinkin olla yliedustettuja lääkärin vastaanotolla. Ehkä se sitten turhauttaa kyseistä lääkäriä. Mutta hänen avautumisensa oli silti asiaton.

Sitten vielä haluaisin nostaa esille yhden tärkeän asian. Nimittäin tuo lääkärin ehdottama rennommin ottaminen on aika ylimielinen ajatus, joka voi liittyä lääkäreiden erinomaiseen työtilanteeseen. Lääkärinä on tosiaan mahdollista siirtyä yksityisvastaanoton pitämiseen ja rajata työnteko vaikka kolmeen päivään viikossa ja kuuteen tuntiin päivässä. Me muut emme voi tehdä niin. Ekonomeille, juristeille tai diplomi-insinööreille esimerkiksi on tarjolla joko tosi vastuullisia kokopäivätöitä, jotka helposti läikkyvät myös itoihin, viikonloppuihin ja lomille, tai sitten on tarjolla työttömyyttä. Ei kukaan edes ota työhaastatteluun kokenutta asiantuntijaa tai johtajaa, jos haetaan tavallista junnutason rivisuorittajaa.

Lisäksi vaativassa asiantuntijatyössä ja johtotehtävissä vapaus rytmittää itse työtään ja valita itse sijaintinsa esimerkiksi etätöissä kotona tai mökillä yleensä kasvaa sitä mukaa, mitä vastuullisemmasta tehtävästä on kyse. Tuo vapaus auttaa merkittävästi adhd-piirteiden hallinnassa. Lääkärin ehdottama vähempään tyytyminen ei siis auta adhd-piirteistä suorittajaa, vaikka se onnistuisikin jotenkin. Elämä ei muutu kevyemmäksi ja helpommaksi, jos vaihtaa vähemmän vastuulliseen hommaan, vaan siinä päätyy helposti jonnekin avokonttoriin, missä ei ainakaan saa yhtään mitään tehdyksi.

"Ihan ohiksena sanon kommentin, että ADHD ei älykkyyteen vaikuta, mutta itse olen huomannut, että lääkittynä "nopeista aivoista" on hyötyä. Minulle on erittäin helppoa hahmottaa kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita, kun taas monesti tuntuu, että työkaverit, jotka on ns. nenttejä on todella hitaita välillä tajuamaan ja se ihmetyttää. "

Tämä on myös mun supervoima. En ole mitenkään poikkeuksellisen älykäs enkä lahjakas muuten kuin aivojen nopeuden kautta. Lisäksi lapsena kävin vähän aikaa koulua ulkomailla, ja jotenkin siellä se opetuksen tyyli oli sellainen, että opin käyttämään tätä aivojeni ominaisuutta hyväkseni. Sitä ennen olin ihan tavallinen pulliainen. Työelämässä olen todennut, että sellainen tehdessä ajatteleminen on mun juttu, ei etukäteen huolellinen suunnittelu. Kun työn tyyppi mahdollistaa nopean ajattelun ja parhaimmillaan suorastaan vaatii sitä, minä viihdyn parhaiten ja loistan siinä, mitä teen.

Tuohon lehtijuttuun on otettu "asiantuntija" joka ei edes hoida ADHD potilaita vaan ohjaa ne toisille lääkäreille. 

Ei kovin uskottavaa journalismia. 

"Ei tarvitse olla ollut mukana lukusissa tutkimusryhmissä ympäri maailman ymmärtääkseen, että tutkimuksissa pitää kontrolloida sekoittavat tekijät, jos haluat tehdä minkäänlaisia tulkintoja tutkittujen ilmiöiden todellisesta tilastollisesta yhteydestä häiriöön. Se opetetaan yliopistossa jo kandivaiheessa kvantitatiivisen tutkimuksen peruskurssilla. Olen valmistunut kaksi kertaa yliopistosta ja toisin kuin suurin osa täällä olevista korkean kapasiteetin suorittajayksilöitä, jotka osaavat vuolaasti ja monisanaisesti viitata lähinnä omaan sisäiseen kokemusmaailmaansa häiriön validiteetin pohjana, minä ymmärrän (kuten myös muuten Chat Gbt), että häiriön lääketieteellistä validiteettia ei näin voi vahvistaa eikä arvioida. Chat GBT antaa muuten usein ihan hyvälaatuisia tieteellisiä lähteitä, joihin kannattaa tutustua, jos ei ole itsellä aikaa eikä mielenkiintoa lähteä tekemään hakuja tietokannoista. Esimerkiksi se viittasi neljään eläinkokeeseen, joissa tutkittiin stimulanttien vaikutusta eläinten dopamiinireseptoreihin."

Luulisi, että kaksi kertaa yliopistosta valmistunut ihminen pystyisi hahmottamaan, että se on ChatGPT.

ei varmasti ole, olen ollut tekemässä  adhd-tutkimuksia 2001->

Adhd lääkkeet ei vaikuta ihmiseen jolla ei ole adhd. Jos niistä on apua, silloin on adhd. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aika moni älykäs lapsi, jolta puuttuu tarkkaavaisuus, on tehnyt peruskoulusta aivan helvettiä koko luokalle."

 

Olisikohan mitään ideaa tarjota älykkäille lapsille jotain heidän älyään haastavaa tekemistä sen sijaan, että vaihtoehtoina ovat omaan sisäiseen maailmaan vetäytyminen tai vattumainen häiriköinti ja kiusaaminen? Kukaan kun ei kuitenkaan kestä 9 vuoden tappavaa tylsyyttä reagoimatta siihen jotenkin negatiivisesti.

Tämäkin on minun mielestäni aika toksinen asenne - siis että tarkkaavaisuuden häiriöitä glorifioidaan esittämällä, että ne johtuisivat vain tai pääasiassa tappavasta tylsyydestä eli poikkeuksellisesta älykkyydestä, jota ei ole tunnistettu ja tuettu.

ADHD-ihmiset eivät keskimäärin ole sen älykkäämpiä kuin muutkaan. Toki osa heistä voi menestyä oikein hyvin, etenkin innostuessaan aiheesta. Mutta pääos

Ajatushan oli siinä, että ehkä edes osa tarkaavaisuushäiriöisitä häiriköistä - ne älykkäät - voitaisiin ehkä hoitaa pois antamalla heille heidän älykkyystasoa vastaavia haasteita. Ehdotus ei siis koskenut kaikkia ADHD-tapauksia eikä edes pelkästään heitä.

Älykkyyteen kuuluu myös kyky kyseenalaistaa asioita ja vaatimus keskittyä älkykkän mielestä triviaaleihin tehtäviin oppitunti toisensa jälkeen aiheuttaa taatusti turhautumista ja vastarintaa. Vai onko mielestäsi niin, että "Ordnung muss sein!" - KeskusSuunnitteluKomitea on määritellyt, että asian oppimiseen menee x tuntia ja jos et haluaisi x tuntia käyttää, niin sitten itket ja käytät - ja jos osaisit asian jo ennakkon, niin sitten itket sitä vuolaammin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aika moni älykäs lapsi, jolta puuttuu tarkkaavaisuus, on tehnyt peruskoulusta aivan helvettiä koko luokalle."

 

Olisikohan mitään ideaa tarjota älykkäille lapsille jotain heidän älyään haastavaa tekemistä sen sijaan, että vaihtoehtoina ovat omaan sisäiseen maailmaan vetäytyminen tai vattumainen häiriköinti ja kiusaaminen? Kukaan kun ei kuitenkaan kestä 9 vuoden tappavaa tylsyyttä reagoimatta siihen jotenkin negatiivisesti.

Tämäkin on minun mielestäni aika toksinen asenne - siis että tarkkaavaisuuden häiriöitä glorifioidaan esittämällä, että ne johtuisivat vain tai pääasiassa tappavasta tylsyydestä eli poikkeuksellisesta älykkyydestä, jota ei ole tunnistettu ja tuettu.

ADHD-ihmiset eivät keskimäärin ole sen älykkäämpiä kuin muutkaan. Toki osa heistä voi menestyä oikein hyvin, etenkin innostuessaan aiheesta. Mutta pääos

Tai sitten vain ne lapset, jotka on keskimääräistä lahjattomampia tai keskitasolla, saavat diagnoosin, koska eivät osaa hallita tai kompensoida adhd-oireita? Diagnostiset kriteerit eivät kuvaa sitä, kellä on adhd, vaan sitä, kuka ei osaa hallita adhd:aan.