Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalle ihmisistä näyttää olevan lähes mahdotonta ymmärtää, että ADHD ei vaikuta älykkyyteen. Peruskoulu on älykkäälle ADHD lapselle äärimmäisen helppo, ongelmat alkavat kuormituksen kasvaessa vasta joko lukiossa tai yliopistossa.

Ja jos on riittävän älykäs, ei ADHD aiheuta ongelmia ollenkaan missään vaiheessa elämää?

Niin kai sitten?

Minusta tuo artikkeli oli ihan ymmärrettävä. Ymmärsin ongelmaksi nyt sen, että on ihmisiä, jotka luulevat kuuluvansa ADHD-joukkoon, vaikka ovat pärjänneet elämässään keskivertoja paremmin. He toivovat saavansa diagnoosin ja lääkityksen, jotta voisivat olla vieläkin tehokkaampia. Tehoa tauotta, noin kärjistetysti sanoen.

Alun perin ADHD-diagnoosin tarkoitus oli auttaa heitä, jotka eivät pärjää edes keskiverrosti. Heitä, joilla on oikeast

Tosiaanko diagnoosilla oli tämmöinen sosialistinen TARKOITUS?

Eikö diagnoosin tarkoituksena lääketieteessä olekaan tunnistaa sairaudesta kärsivät ihmiset ja auttaa heitä, jos vaivaan on olemassa lääkitys? Jos joku onnistui pinnistelemään itselleen hyvän työuran adhd:sta huolimatta, hänkö ei sitten ole avun arvoinen? Miksi ei?

Hyvistä veronmaksajista on hyötyä koko yhteiskunnalle. Ja naisten ylikuormittumisesta haittaa myös perheelle. Siis jos nyt ei naisen oma elämä ole sen arvoinen, että häntä kannattaisi hoitaa ja lääkitä, niin ajatelkaa nyt edes sitä, että myös joku mies tai poika voi kärsiä tuosta asenteesta [sarkasmia]

Tai sitten vain ne lapset, jotka on keskimääräistä lahjattomampia tai keskitasolla, saavat diagnoosin, koska eivät osaa hallita tai kompensoida adhd-oireita? Diagnostiset kriteerit eivät kuvaa sitä, kellä on adhd, vaan sitä, kuka ei osaa hallita adhd:aan. 

 

Tätä tuo lääkäri tuossa ehdottaa, ja lapio vielä kunnon pläjyksen sovinismia siihen päälle. Kuitenkin adhd:n jatkuva hallitseminen on tosi kuluttavaa ja kuormittavaa. Jos siihen on olemassa apukeinoja, miksi ne pitäisi kieltää niiltä, jotka ovat siihen mennessä vielä jaksaneet pinnistellä? 

Vierailija kirjoitti:

Adhd lääkkeet ei vaikuta ihmiseen jolla ei ole adhd. Jos niistä on apua, silloin on adhd. 

Tää on helppoa. Ota piriä, jos nousee päähän niin olet todennäköisesti normaali. Jos ajatus selkenee ja alkaa väsyttää niin adhd.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten vain ne lapset, jotka on keskimääräistä lahjattomampia tai keskitasolla, saavat diagnoosin, koska eivät osaa hallita tai kompensoida adhd-oireita? Diagnostiset kriteerit eivät kuvaa sitä, kellä on adhd, vaan sitä, kuka ei osaa hallita adhd:aan. 

 

Tätä tuo lääkäri tuossa ehdottaa, ja lapio vielä kunnon pläjyksen sovinismia siihen päälle. Kuitenkin adhd:n jatkuva hallitseminen on tosi kuluttavaa ja kuormittavaa. Jos siihen on olemassa apukeinoja, miksi ne pitäisi kieltää niiltä, jotka ovat siihen mennessä vielä jaksaneet pinnistellä? 

 

Työelämä yksinkertaisesti on kuluttavaa ja kuormittavaa. Harva jaksaa pinnistellä loputtomiin vastuullisissa tehtävissä.

Ennen aloituksessa kuvailtu tunne oli nimeltään työuupumus. Se oli ongelma, jota yritettiin ratkaista sekä terveydenhuollossa että myös työyhteisöissä. Nykyään se on ADHD. Lisää lääkettä naamaan ja menoksi, ei tarvetta yrittää kohtuullistaa työtaakkaa. Kyllä jokaisella pitää olla oikeus toteuttaa itseään vaativassa asiantuntijatyössä. Kapitalismi tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aika moni älykäs lapsi, jolta puuttuu tarkkaavaisuus, on tehnyt peruskoulusta aivan helvettiä koko luokalle."

 

Olisikohan mitään ideaa tarjota älykkäille lapsille jotain heidän älyään haastavaa tekemistä sen sijaan, että vaihtoehtoina ovat omaan sisäiseen maailmaan vetäytyminen tai vattumainen häiriköinti ja kiusaaminen? Kukaan kun ei kuitenkaan kestä 9 vuoden tappavaa tylsyyttä reagoimatta siihen jotenkin negatiivisesti.

Tämäkin on minun mielestäni aika toksinen asenne - siis että tarkkaavaisuuden häiriöitä glorifioidaan esittämällä, että ne johtuisivat vain tai pääasiassa tappavasta tylsyydestä eli poikkeuksellisesta älykkyydestä, jota ei ole tunnistettu ja tuettu.

ADHD-ihmiset eivät keskimäärin ole sen älykkäämpiä kuin muutkaan. Toki osa heistä voi menestyä oikein

Mikä se sellainen sisäinen ADHD on, jota joku osaa hallita ja joku toinen ei? Miten sitä mitataan? Miten rakentaisit lääketieteellisesti validin, puhtaasti ihmisen sisäiseen kokemusmaailmaan ja tulkintoihin nojautuvan diagnoosin, joka mittaa eksaktisti jotain tiettyä neurokehityksellistä pulmaa? Tiedätkö, mitä tarkoittaa tieteellinen validiteetti? Miksi tulkinnanvaraista laveaa käyttäytymisen ja tunne-elämän kuvausta ei voi palauttaa suoraan neurokehityksellisiin haasteisiin haastattelun ja kyselylomakkeiden avulla? Mitä tieteellisiä tulkinnallisia haasteita tähän ajatukseen liittyy? Koska koko diagnoosin idea on impulssikontrollin puute, ja on aivan ilmiselvää, miksi se on yleisempää heikkolahjaisilla ja kehitysvammaisilla lapsilla. ADHD on käyttäytymisen kuvaus. Jos sitä mitattaisiin vain ihmisten sisäisillä tuntemuksilla epämääräisestä levottomuudesta (joka voi liittyä lukemattomiin eri tekijöihin), kokemuksesta ettei saavuta omalle kapasiteetilleen sopivia tavoitteita tai ei ole koskaan oppinut siivoamaan jne., niin häiriöltä katoaisi sen olemattoman lääketieteellisen validiteetin lisäksi vielä sen yhteiskunnallinen legitimiteetti. Häiriö on sellainen, joka aiheuttaa merkittävää haittaa ihmisen elämässä. Sitä pitää voida määrittää myös muilla kriteereillä kuin sisäisillä kokemuksilla ja hyvin lievillä ulospäin näkyvillä toiminnanohjauksen haasteilla, koska ne ovat aivan liian laveita ja monitulkintaisia häiriön ydinkriteereiksi. Jo ihan perus kehityspsykologinen tieto auttaa ymmärtämään, miksi koulussa pärjäävillä lapsilla on vähemmän ADHD:ta. Varhain kehittynyt itsekontrolli eli kyky säädellä omia impulssejaan ja toimintaansa on yksi parhaiten koulussa pärjäämistä ennustava tekijä, ja sen puute on ADHD:n ydinoire. Tämä varhain kehittynyt itsekontrolli on yhteydessä myös kognitiivisten taitojen kehitykseen, koska kognitiiviselta kapasiteetiltaan hyvätasoiset lapset kirjaimellisesti omaavat enemmän resursseja oman toimintansa säätelyyn ja impulssiensa hallitsemiseen. Se että joku huippulahjakas lapsi tylsistyy koulussa ja alkaa päiväuneksia, ei ole ADHD:n ydinoire, vaikka monet tuntuvat sen siihen sotkevan. 

Ei siihen pelkkä "oma kokemus" ainakaan Suomessa riitä. Mistä te revitte näitä juttuja? Eikö olisi pienempi vaiva lukea diagnoosina kriteerit, kuin meuhkata vauvapalstalla tunteja? 

Kiehtoo väestötasolla tällainen "räjähdysmäinen" adhd-tapausten määrän kasvu. Mikä elinympäristössämme on vialla? Kuormittuuko elimistömme/hermostomme jostain vierasaineesta vai ovatko luonnonvastaiset elintavat syynä?

Eläimistä tiedän että paras lääke levottomuuteen on runsas tai raskas liikunta. Toki jos taustalla on krooninen stressitila johtuen ikävistä elämänkokemuksista, on asia vähän monimutkaisempi.

Olen lukenut että esim brittiläisissä yliopistoissa ihmiset boostaavat pirillä itseään tehokkaammiksi oppijoiksi. Tottakai tällainen lääkekäyttö varmasti kiehtoo osaa ihmisistä ilman mitään "oikeaa" tarvetta.

Yhteiskunnallinen legitimiteetti? 

No okei, psykiatria ja psykologia ovat tieteenaloina vielä lapsenkengissä, mutta siltikään ei pidä sotkea lääketiedettä yhteiskuntatieteisiin tai yhteiskunnan asenteisiin.

Naisten terveysasioillahan ei ole ylipäätään ollut ikinä kunnollista yhteiskunnallista legitimiteettiä. Nyt on vähitellen alettu edes hiukan tutkia ja hoitaa vaikkapa vaihdevuosioireita, kun ennen nekin menivät nivelkipuja myöten psykiatrisen sheimaamisen piikkiin. Että naiset tulevat vaihdevuosissa epätasapainoisiksi, kiukkuisiksi ja kipuherkiksi. Nykyään sitten hormonikorvaushoidolla saadaan nämä halveksitut hullut ihan normaaleiksi ja elämäänsä tyytyväisiksi, aktiivisiksi ja terveemmiksi.

Niin tämä adhd:n lääkitseminenhän perustuu ajatukseen aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta. Toki toivottavasti tiede etenee ja pikku hiljaa ehkä kehitetään jotain piriä sofistikootuneempaa lääkettä. Mutta ongelma se on sekin, että osa hyvin elämässään pärjäävistä - naisistakin - kuormittuu kohtuuttoman paljon ihan tavallisista asioista. Ja ehkä juuri naisista suurempi osa, koska mies voi usein samassa tilanteessa jättää ison osan arjenhallinnasta vaimolleen.

Nyt kumminkin osa ajattelee, että vain syrjäytyneet ja vammaiset ovat sen arvoisia, että heille on yhteiskunnallisesti legitiimiä antaa lääkettä. Suorittajanaiset pärjäilkööt!

Niin. Minä olen sellainen "kympintyttö" suorittajanainen, jolla on neljä ammattia joista yksi korkea-asteelta. Olen opiskellut myös yliopistossa täydentäviä kursseja.. Opinnoissa pärjään hyvin ja opiskelu on aina ollut se, mitä osaan parhaiten. Rakastan lukemista ja rakastan kuunnella luennoilla ja oppia uutta. Keskittyminen on vaan aina ollut pirullisen vaikeaa. Se näkyy käytännössä niin, että tarvitsen ihan kaikkeen tekemiseen moninkertaisesti aikaa verrattuna ns. Neuronormaaliin yksilöön. Se tarkoittaa sitä, että jo peruskouluikäisenä tein läksyjä yömyöhään, eikä minulla juuri ollut sosiaalista elämää. Olen jo keski-ikäinen ja olen ehtinyt opetella hurjan määrän erilaisia selviytymiskeinoja. Kirjoitan esim. edellisenä iltana seuraavalle päivälle täysin naurettavia suorituslistoja, joissa lukee asioita tyyliin "käy suihkussa heti kun heräät" jne. Monet yksinkertaiset asiat on mulle tosi vaikeita, mutta olen oppinut selviytymään normaalista arjesta. Elämä keskittyy aikalailla perusasioihin. Ajokorttia en voi keskittymisongelmien vuoksi saada, mutta yliopistotasolla voin silti saada kiitettäviä suorituksia kursseista. Teen vaan ihan perkeleesti töitä niiden kurssien eteen. Käytännön arkiset asiat on ne, joissa niitä vaikeuksia eniten ilmenee, kun arjen tilanteissa ei aina ole pelivaraa. Tunnollisuus ja sitkeys ovat kuitenkin auttaneet selviytymään monista jutuista. ADHD-diagnoosin sain aikuisena, mutta jo lapsena minulla epäiltiin MBDtä.  "Minimal Brain Dysfunction" eli MBD nimellä silloin kutsuttiin ADHDta. "Suorittajanaiset" tietysti ärsyttää, kun se on niin kiva ajatella, että ADHD on vain tyhmyyttä ja laiskuutta tai huonoa käytöstä. Sen kun ärsyynnytte sitten :) 

Ihan samantekevää minulle.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Niin. Minä olen sellainen "kympintyttö" suorittajanainen, jolla on neljä ammattia joista yksi korkea-asteelta. Olen opiskellut myös yliopistossa täydentäviä kursseja.. Opinnoissa pärjään hyvin ja opiskelu on aina ollut se, mitä osaan parhaiten. Rakastan lukemista ja rakastan kuunnella luennoilla ja oppia uutta. Keskittyminen on vaan aina ollut pirullisen vaikeaa. Se näkyy käytännössä niin, että tarvitsen ihan kaikkeen tekemiseen moninkertaisesti aikaa verrattuna ns. Neuronormaaliin yksilöön. Se tarkoittaa sitä, että jo peruskouluikäisenä tein läksyjä yömyöhään, eikä minulla juuri ollut sosiaalista elämää. Olen jo keski-ikäinen ja olen ehtinyt opetella hurjan määrän erilaisia selviytymiskeinoja. Kirjoitan esim. edellisenä iltana seuraavalle päivälle täysin naurettavia suorituslistoja, joissa lukee asioita tyyliin "käy suihkussa heti kun heräät" jne. Monet yksinkertaiset asiat on mulle tosi vaikeita, mutta olen oppinut selviytymään normaal

Käytkö töissä? 

Eikö ADHD-henkilö voi käydä töissä, vai miksi kyselet?  

Vierailija kirjoitti:

Eikö ADHD-henkilö voi käydä töissä, vai miksi kyselet?  

Tietenkin voi. Kiinnosti vain että onko työllistynyt johonkin ammattiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnallinen legitimiteetti? 

No okei, psykiatria ja psykologia ovat tieteenaloina vielä lapsenkengissä, mutta siltikään ei pidä sotkea lääketiedettä yhteiskuntatieteisiin tai yhteiskunnan asenteisiin.

Naisten terveysasioillahan ei ole ylipäätään ollut ikinä kunnollista yhteiskunnallista legitimiteettiä. Nyt on vähitellen alettu edes hiukan tutkia ja hoitaa vaikkapa vaihdevuosioireita, kun ennen nekin menivät nivelkipuja myöten psykiatrisen sheimaamisen piikkiin. Että naiset tulevat vaihdevuosissa epätasapainoisiksi, kiukkuisiksi ja kipuherkiksi. Nykyään sitten hormonikorvaushoidolla saadaan nämä halveksitut hullut ihan normaaleiksi ja elämäänsä tyytyväisiksi, aktiivisiksi ja terveemmiksi.

Niin tämä adhd:n lääkitseminenhän perustuu ajatukseen aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta. Toki toivottavasti tiede etenee ja pikku hiljaa ehkä kehitetään jotain piriä sofistikootuneempaa lääkettä. Mutta onge

No onhan tuo aivan hiton selvästi yhteiskunnallinen eikä lääketieteellinen ongelma, jos naiset tarvitsevat lääkkeitä arjen hallintaan ja miesten hoidoksi riittää se, että vaimot hoitavat heidän arkensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ADHD-henkilö voi käydä töissä, vai miksi kyselet?  

Tietenkin voi. Kiinnosti vain että onko työllistynyt johonkin ammattiinsa. 

Tällä hetkellä en käy töissä, mutta olen ollut ihan normaaleissa useamman vuodenkin työsuhteissa elämäni aikana. Olen myöskin työllistänyt itseni useamman vuoden ajan päätoimisena yrittäjänä. Nyt juuri olen työtön, kuten aika moni muukin. 

Se on kyllä yhteiskunnallinen ongelma, että miehet voivat halutessaan jättää useinkin arjenhallinnan vaimon vastuulle. Tässä kohtaa se toki auttaa miehiä pärjäämään ilman lääkkeitä kuormittumatta liikaa.

Mutta kyllä se on yhtä lailla yhteiskunnallinen ongelma, että naisille ei suoda kumpaakaan tapaa pärjätä: ei arjen jättämistä miehen vastuulle EIKÄ lääkitystä, joka auttaa hoitamaan omat vastuut itse. Ei ole niinku yhteiskunnallista legitimiteettiä, ei sillä että laiska vaimo jättää lapset, ruoat, siivoukset ja muistamiset miesparan kontolle, eikä myöskään sille, että naisparka menee lääkäriin, kun ei kestä enää.

Siinä tilanteessa vaan pilkataan pinnistelijäksi ja käsketään ottaa rennommin niin kato kyllä se siitä. Naapurin Sirpakin pärjää ihan hyvin ja niillä on niiiin siisti kaunis koti ja se leipoo vielä pullatkin.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten vain ne lapset, jotka on keskimääräistä lahjattomampia tai keskitasolla, saavat diagnoosin, koska eivät osaa hallita tai kompensoida adhd-oireita? Diagnostiset kriteerit eivät kuvaa sitä, kellä on adhd, vaan sitä, kuka ei osaa hallita adhd:aan. 

 

Tätä tuo lääkäri tuossa ehdottaa, ja lapio vielä kunnon pläjyksen sovinismia siihen päälle. Kuitenkin adhd:n jatkuva hallitseminen on tosi kuluttavaa ja kuormittavaa. Jos siihen on olemassa apukeinoja, miksi ne pitäisi kieltää niiltä, jotka ovat siihen mennessä vielä jaksaneet pinnistellä? 

 

Eivät osaa hallita tai kompensoida? Minusta kirjoitat tuolla alentavasti. Tämä keskustelu kuulostaa yksinkertaistettuna siltä, että sama kuin vakavasti masentuneelle menisi ajoittaiseen melankoliaan vaipuva kertomaan, että sä et vaan osaa. 

En missään nimessä vastusta apua tai lääkitystä, mutta kyllä mä olen huolissani suuntauksesta, jossa ilmeisesti kaikille uupuneille tai adhd-oireisille pitäisi antaa lääkitys tai apua. 

Vierailija kirjoitti:

Niin. Minä olen sellainen "kympintyttö" suorittajanainen, jolla on neljä ammattia joista yksi korkea-asteelta. Olen opiskellut myös yliopistossa täydentäviä kursseja.. Opinnoissa pärjään hyvin ja opiskelu on aina ollut se, mitä osaan parhaiten. Rakastan lukemista ja rakastan kuunnella luennoilla ja oppia uutta. Keskittyminen on vaan aina ollut pirullisen vaikeaa. Se näkyy käytännössä niin, että tarvitsen ihan kaikkeen tekemiseen moninkertaisesti aikaa verrattuna ns. Neuronormaaliin yksilöön. Se tarkoittaa sitä, että jo peruskouluikäisenä tein läksyjä yömyöhään, eikä minulla juuri ollut sosiaalista elämää. Olen jo keski-ikäinen ja olen ehtinyt opetella hurjan määrän erilaisia selviytymiskeinoja. Kirjoitan esim. edellisenä iltana seuraavalle päivälle täysin naurettavia suorituslistoja, joissa lukee asioita tyyliin "käy suihkussa heti kun heräät" jne. Monet yksinkertaiset asiat on mulle tosi vaikeita, mutta olen oppinut selviytymään normaal

Tätä ei varmaan saisi sanoa, mutta oletko koskaan miettinyt sitä, että entä jos kyse onkin siitä, että et olekaan niin lahjakas kuin ajattelet olevasi? Osalle oppiminen ja opiskelu nyt vaan on hankalampaa kuin toisille, ihan ilman ADHD:takin. Ymmärrän adhd-diagnoosin saaneena ja koko elämäni räpiköineenä (ennen lääkitystä) että ADHD voi hyperfokusoitua kiinnostaviin asioihin, mutta on hyvin vaikea ymmärtää, että miten "oikea" ADHD voi sinnikkyydellä opiskella hiton monta ammattia. Jos listat ja sinnikkyys auttaisi niin ei kai se ole viite diagnoosille? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Minä olen sellainen "kympintyttö" suorittajanainen, jolla on neljä ammattia joista yksi korkea-asteelta. Olen opiskellut myös yliopistossa täydentäviä kursseja.. Opinnoissa pärjään hyvin ja opiskelu on aina ollut se, mitä osaan parhaiten. Rakastan lukemista ja rakastan kuunnella luennoilla ja oppia uutta. Keskittyminen on vaan aina ollut pirullisen vaikeaa. Se näkyy käytännössä niin, että tarvitsen ihan kaikkeen tekemiseen moninkertaisesti aikaa verrattuna ns. Neuronormaaliin yksilöön. Se tarkoittaa sitä, että jo peruskouluikäisenä tein läksyjä yömyöhään, eikä minulla juuri ollut sosiaalista elämää. Olen jo keski-ikäinen ja olen ehtinyt opetella hurjan määrän erilaisia selviytymiskeinoja. Kirjoitan esim. edellisenä iltana seuraavalle päivälle täysin naurettavia suorituslistoja, joissa lukee asioita tyyliin "käy suihkussa heti kun heräät" jne. Monet yksinkertaiset asiat on mulle tosi

Ja lisään vielä, että olipa kyse ADHD:sitä tai ADD:stä niin ydinoire on molemmissa keskittymisvaikeudet. Siksi on hyvin vaikea kuvitella, että jollakin keskittymisvaikeudet näkyisi luentojen rakastamisena ja hyvin pitkäaikaisena läksyjen tekona, kun hyvin monella se juuri niissä takkuaa. Ennemmin näkisin, että älykkäät keskittymishäiriöiset on nimenomaan niitä, jotka tekee ne läksynsä ja kokeisiin lukunsa nopeasti, koska älykkyydellä voi sitä kautta kompensoida. En ole vielä törmännyt keskittymishäiriöiseen, joka ylipäänsä jaksaisi istua luennoilla, saatikka rakastaisi luentoja, mutta ehkä tää on sitten niiden "parempien adhd-ihmisten" oireistoa :)

Just alkuviikosta oli Dagens Nyheterissa artikkeli Ruotsin tilanteesta.

Siellä on perustettu nepsyhäiriöiden purkupoliklinikat. Ne eivät ole enää huudossa, vaan ihmiset haluavat eroon diagnooseistaan.

Siis ensin vaivalla hankittu diagnoosi ja sitten se pitäisi vielä purkaa. Kuvaa hyvin sitä, millainen bisnes diagnoosista on tullut. Ja kun niiden kysyntä vähenee, aletaan laskuttaa niiden purkamisella. Eikä kenenkään mielestä järjetöntä?

Melko hurjaa luettavaa. 74 asiakkaalta 60:lta poistettiin diagnoosi.

Kuvaa myös hyvin nykyistä järjettömyyttä, jossa nykydiagnostiikka luottaa liikaa ihmisen omaan kertomukseen ja kokemukseen. Ei aikaakaan, niin tarina muuttuu toiseksi. Ei siinä mitään, mutta vähän outoa, kun kyse on ongelmasta, jonka pitäisi olla ilmennyt lapsesta lähtien.