Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?

Tämä on mielenkiintoinen aihe. Tuntuu, että monilla ketjuun kirjoittaneella meni kuitenkin ohi artikkelista juuri se tärkeä pointti, että noilla hyvin menestyneillä adhd:ta itsellään epäilevillä ei ole aiemmin elämässä ollut juuri minkäänlaisia "normaalista" poikkeavia haasteita ennen kuin vasta tilanteessa, joissa lähes kuka tahansa uupuisi.

Eri asia sitten on ne korkeasti kouluttautuneet, joila haasteita on ollut läpi elämän (esim addiktiot, kotona jatkuva kaaos, myrskyisät ihmissuhteet jne).

Vierailija kirjoitti:

Just alkuviikosta oli Dagens Nyheterissa artikkeli Ruotsin tilanteesta.

Siellä on perustettu nepsyhäiriöiden purkupoliklinikat. Ne eivät ole enää huudossa, vaan ihmiset haluavat eroon diagnooseistaan.

Siis ensin vaivalla hankittu diagnoosi ja sitten se pitäisi vielä purkaa. Kuvaa hyvin sitä, millainen bisnes diagnoosista on tullut. Ja kun niiden kysyntä vähenee, aletaan laskuttaa niiden purkamisella. Eikä kenenkään mielestä järjetöntä?

Melko hurjaa luettavaa. 74 asiakkaalta 60:lta poistettiin diagnoosi.

Kuvaa myös hyvin nykyistä järjettömyyttä, jossa nykydiagnostiikka luottaa liikaa ihmisen omaan kertomukseen ja kokemukseen. Ei aikaakaan, niin tarina muuttuu toiseksi. Ei siinä mitään, mutta vähän outoa, kun kyse on ongelmasta, jonka pitäisi olla ilmennyt lapsesta lähtien.

 

On tosiaan hurjaa luettavaa, jos 74:ltä 60:stä on poistettu diagnoosi. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen tuntevani: miehen tyttären. Tosi suorittaja, tunnollinen, eteenpäin pyrkivä. Haki diagnoosin, kun ei oikein pärjää eliittilukiossa ja pitkässä matikassa. 

 

Kysyin häneltä, että keneltä olet sen saanut, kun adhd on vahvasti perinnöllinen. Tyttö räpytti muutaman kerran ja sanoi, ettei tiennyt. 

 

Minä sekä mies olemme aika varmoja, ettei hänellä mitään ole. Mikään ei ole ikinä antanut viitteitä adhd:stä. 

Jaahas, täytyypä käydä hakemassa sitten uusi diagnoosi itselle jos sen tuollaisilla kriteereillä saa. Selkeästi tuota diagnoosia jaellaan kaikille halukkaille vaikka ei todellista perustetta sille ole. No nyt voi sitten vedota kaikessa siihen että kun mä olen adhd. 

sinne vaan diagnoosia hakemaan,siinä voi mennä aikuispuolella pari vuotta tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

sinne vaan diagnoosia hakemaan,siinä voi mennä aikuispuolella pari vuotta tällä hetkellä.

Ovatko suorittajatytöt tukkineet hoitojonot kenties? 

Ihmisten tulisi ymmärtää, että diagnoosit perustuvat täysin sopimuksiin ja ne on alun perin kehitetty apuvälineiksi ammattilaisille asioiden luokittelua varten. Ne eivät siis tavoita 100% mitään sairaustiloja tai ota kantaa ongelmien taustasyihin.

Nykytietämys psykiatrisista ja neuropsykiatrisista häiriöistä on, että niille on olemassa tietty yhteinen alttius. Taustasyyt ovat todellisuudessa monimutkaiset. Kriteerit ovat myös useissa häiriöissä päällekkäisiä. Lähes kaikkiin psykiatrisiin häiriöihin liittyy myös keskittymisvaikeuksia.

Koska myöskään ADHD ei ole puhtaasti diagnostiikan pohjalta neurobiologinen ongelma, on taustalla lukemattomia tekijöitä. Myös nämä käsitteet "hyperfokusointi", "älykkyydellä ylikompensointi" ym. eivät ole mitään kriteerioiteita. Jos ihminen pystyy kompensoimaan oireitaan siten, että hän selviää keskitasoa paremmin elämässä, on diagnoosi käytännössä kyseenalainen ja turha. Koska diagnoosikriteeri on, että häiriö aiheuttaa merkittävää haittaa ainakin kahdella elämän alueella. Jos merkittävää haittaa ei ole, ei diagnoosiakaan tulisi käyttää. 

ADHD on yleisempi alemmissa sosiaaluokissa. Näillä henkilöillä elämänhallinnan taidot ja hyödylliset rutiinit jäävät usein kehittymättä. Haittaa voi varmasti olla ilman diagnoosiakin ja on käytännössä mahdotonta erottaa, mikä osuus näistä haasteista johtuu puhtaasti sosiaalisista syistä ja mikä on biologista. Myös mt-ongelmien muu kirjo kasautuu alempiin sosiaaliluokkien, mikä monimutkaistaa asiaa entisestään. Sosiaalisten taustatekijöiden merkitystä diagnoosin saamisen kannalta ei voi ainakaan aliarvioida.

Olen suorittaja, mutta olen myös ADHD. Oireet ovat olleet lapsesta asti selkeät, tyttönä ne eivät vain näkyneet riehumisena kuten usein pojilla. Tyttöjen ADHD on edelleen vahvasti alidiagnosoitu ja minunkin elämäni olisi mennyt toisin jos tämä olisi lapsena huomattu.

Vituttaa tälläiset jutut. ADHD ei tarkoita elämäntapatyötöntä reppanaa jolla ei ole tavoitteita elämässä. ADHD-diagnosoitu ihminen VOI olla hitonmoinen menestyjä ja suorittaja, pärjääjä.

ADHD on yleisempi alemmissa sosiaaluokissa. Näillä henkilöillä elämänhallinnan taidot ja hyödylliset rutiinit jäävät usein kehittymättä. Haittaa voi varmasti olla ilman diagnoosiakin ja on käytännössä mahdotonta erottaa, mikä osuus näistä haasteista johtuu puhtaasti sosiaalisista syistä ja mikä on biologista. Myös mt-ongelmien muu kirjo kasautuu alempiin sosiaaliluokkien, mikä monimutkaistaa asiaa entisestään. Sosiaalisten taustatekijöiden merkitystä diagnoosin saamisen kannalta ei voi ainakaan aliarvioida.

Minä en ole millään tavalla alemmasta sosiaaliluokasta ja koko lapsuus minulle on yritetty takoa rutiineita päähän, mutta niin vaan niitä ei ole juurikaan. Hampaat toki pesen ;)

Olet yksinkertaisesti idiootti jos kuvittelet että ylemmissä sosiaaliluokissa eletään rutiinien mukaan ja esimerkiksi työväki elää pellossa. Kyllä se usein painottuu enemmän sinne työväenluokkaan se rutiinipitoinen elämä. Minunkin ylemmän keskiluokan vanhempani ovat työväenluokkaisesta taustasta ja siksi jämptejä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

ADHD on yleisempi alemmissa sosiaaluokissa. Näillä henkilöillä elämänhallinnan taidot ja hyödylliset rutiinit jäävät usein kehittymättä. Haittaa voi varmasti olla ilman diagnoosiakin ja on käytännössä mahdotonta erottaa, mikä osuus näistä haasteista johtuu puhtaasti sosiaalisista syistä ja mikä on biologista. Myös mt-ongelmien muu kirjo kasautuu alempiin sosiaaliluokkien, mikä monimutkaistaa asiaa entisestään. Sosiaalisten taustatekijöiden merkitystä diagnoosin saamisen kannalta ei voi ainakaan aliarvioida.

Minä en ole millään tavalla alemmasta sosiaaliluokasta ja koko lapsuus minulle on yritetty takoa rutiineita päähän, mutta niin vaan niitä ei ole juurikaan. Hampaat toki pesen ;)

Olet yksinkertaisesti idiootti jos kuvittelet että ylemmissä sosiaaliluokissa eletään rutiinien mukaan ja esimerkiksi työväki elää pellossa. Kyllä se usein painottuu enemmän sinne työväenluokkaan se rutiinipitoinen elämä. Minunki

Eihän tuossa sanottu, ettei ADHD voisi ilmetä ylemmissä luokissa. Se on kuitenkin yleisempää alemmissa sosiaaliluokissa.

Vähän sama kuin esimerkiksi naisten rintasyöpä on yleisempi rikkailla naisilla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö köyhillä voisi olla ko sairautta.

Kyse on sosiaaliluokkien välisistä eroista. Ne on ihan tilastollinen tosiasia.

TÄMÄ!!! Ja siis aivan kuvottaa miten tälläkin palstalla NAISET painaa toisia naisia alas haukkumalla "hyvin pärjänneitä ja menestyneitä" ADHD.ta sairastavia naisia alas vain pirihakuisiksi suorittajaksi. Voisimpa lainata omat painavat kenkäni vaikka päiväksi.

Myös itselläni on aikuisiällä todettu ADHD, joka on kylläkin ollut koko elämäni läsnä, mutta väkipakkolukemisella (minulla on myös lukihäiriö) oon suorittanut ensimmäisen korkeakoulututkintoni läpi, mutta en todellakaan huippu numeroilla.

Oon pärjännyt työelämässä ainoastaan polttamalla itseni loppuun sillä, että opettelin työhön liittyviä asioita vapaa-ajalla. Luin, luin ja luin, minä, joka en pysty lukemaan edes runoa loppuun ilman, että huomaan miettiväni samaan aikaan kolmea muuta tekemätöntä asiaa ja palaan taas 3 sivua taaksepäin aloittaakseni alusta.

Lopulta ahdistuin monien vuosien epävarmuuden jälkeen niin paljon, että päätin lukea itselleni uuden ammatin täysin uudelta alalta, jossa voin itse työllistää itseni. Mutta sepä ei enää onnistunutkaan tällä onnettomalla tarkkaavaisuudella, jatkuvalla ajatuksen poukkoilulla asiasta toiseen ja lukihäiriöllä. Hakeuduin viimein psykiatrille, kun puolet kursseista jäi kesken, loput meni läpi rimaa hipoen ja alkoi näyttää sille, etten tule valmistumaan enää ammattikorkeasta 😞

Lääkekokeilut oli kaikkea muuta kuin makeaa hunajaa ja edelleenkin mietin lääkityksen haittojen ja hyötyjen epävakaassa puntarissa, että kumpi on parempi, lääkityksellä vai ilman. Lääkityksen kanssa pystyn lukemaan ja keskittymään pari tuntia johdonmukaisesti ja sen jälkeen iskee haittavaikutukset, mitkä häiritsee kokonaisvaltaisesti arkea loput 22 tuntia päivästä. Ilman lääkkeitä en kärsi haittavaikutuksista, mutta en myöskään pysty keskittymään johdonmukaiseen tekemiseen edes perusarjen pyörittämisessä.

Joten voidaanko olla yleistämättä, koska psykiatrit on vastuussa diagnoosista sekä lääkityksestä ja valtaosa adhd-diagnoosin aikuisiällä saaneista naisista on saanut diagnoosin aivan oikeasta syystä. Se jäljelle jäävä marginaali vääristä adhd-diagnooseista ei saa arvottaa meitä kaikkia piriboostia hakeviksi suorittajiksi

Minä olen sekä suorittaja että ADHD-ihminen. Lääkitys rauhoittaa. Minulla on kympin keskiarvo lukiosta, 10 vuoden parisuhde, kesken jäänyt amis, kesken jäänyt amk, loppuun tehty maisterintutkinto, vitonen yliopiston opinnäytetöistä ja kesken jääneitä kesätöitä sekä kymmeniä kokeiltuja harrastuksia. Äitinä olen hajamielinen suorittaja, joka juoksee lapsen kanssa harrastuksissa mutta hukkaa kaikki tavarat. 

😬