Hankala äitisuhde ja välienkatkaisu
En tiedä mitä ihmettä tekisin äitini kanssa johon haluan katkaista välit. En ole oikeastaan koskaan päässyt itsenäistymään ja irtaantumaan äidistäni koska äiti ei anna sen tapahtua. Pakonomaisesti täytyy pitää häneen yhteyttä. Ei meillä ole edes mitään kunnollista äiti-tytär suhdetta ollut koskaan. Kylmä suhde ollut aina missä ei ole ollut lämpöä ja rakkautta ei yhtään.
Lapsena olin aina äidin tukija ja terapeutti. Kuuntelin jo alle 10 vuotiaana äidin parisuhdeongelmia ja ratkoin hänen asioita. Enää en jaksa ja haluaisin etäisyyttä. Mutta tämä ei sovi äidilleni. Hän on jotenkin saanut välimme sellaiseksi että minun on pakko suunnilleen olla yhteyksissä häneen. Alkanut ihan ahdistaa koko tämä ihmissuhde ja ahdistun kun nään että häneltä tulee viesti, koska tiedän että minun on velvollisuuttani pakko vastata siihen. On siis todella pakko-oireinen myös, pesee käsiä sairaalloisen paljon että ne on ihan vereslihalla, pelkää kaikkea, katastrofiajattelee. Jos en siis pariin tuntiin vastaa puhelimeen niin hän ajattelee minun olevan kuolleena jossain ojassa. Ja aina olen ollut todella vastuullinen että pääsen kotiin yms..
Mutta eihän se riitä kun hänellä on vaan ne katastrofiajatukset. Jos en vastaa hänelle hän tulee ovelleni, muka tuomaan ruokaa, tulee ajelemaan autolla harrastuspaikkani ympärille, soittaa 10 kertaa, soittaa siskolleni olenko hänelle vastannut.
En oikeasti suoraan sanoen jaksa enää häntä ja vastata/olla yhteydessä siksi että minun on pakko. Luulen että mulla ois parempi ilman häntä ja hänen vainoharhaisia ajatuksia. Välillä tuntuu että se ajatuksenjuoksu hänellä on sellaista että ei kellään tuu ees mieleen tommoset kauhuskenaariot. Tässä vanhemmiten on tullu sellanen olo että en pidä hänestä yhtään ja kun hän on tommonen ahdistunut. Ei hänelle voi ikinä kertoa mistään asioista ees kun se niistäkin kehittää kaikenlaista kauhuskenaariota. Edes puhelinta ei sais ladata yöllä.
Eikä hänellä oikeesti tunnu menevän jakeluun se että jollakin voi oikeesti mennä paljon paremmin kun ei oo häneen yhteydessä. Ei hän nää itsessään mitään vikaa ja on niin täydellinen äiti ollut. Niin ja nykypäivänä hän kieltää jyrkästi että olisi pitänyt mua terapeuttinaan kun olin lapsi ja että muistan väärin. Muistan ihan oikein. Nykyäänkin pitää kannatella häntä ja jotenkin huomaan että hän vielä enemmän on alkanut ottaa avuttoman ja heikon roolia.
haluaisin ottaa etäisyyttä/katkaista välit edes joksiki aikaa mutta joku tässä estää. Varmaan hän on niin iskostanut päähäni että ei ole muita vaihtoehtoja ku OLLA YHTEYDESSÄ.
Yleisin tapahtumaketju on; hän laittaa viestiä - en vastaa - hän soittelee kymmenen puhelua - jos en vastaa niihinkään hän tulee ovelle
Kommentit (391)
Mun kokemuksen mukaan tällaisille äideille ei pysty asettamaan rajoja puhumalla. Vaikka olisi kuinka suoraa puhetta, niin äitee ei muuta käytöstään. Mikään uhkailukaan ei tehoa.
Ainut mikä auttaa on konkreettiset teot. Oma äitini rumputti puhelimella. En vastannut. Jatkoi vaan. Laitoin puhelimen kokonaan kiinni. Mamma ilmestyi oven taakse. En avannut ovea. Tuli kurkkimaan ikkunoista, haahuili pihalla, ryskytti ovea ja häiritsi naapureita.
Kaksi kuukautta sitten muutin viidensadan kilsan päähän! Elämäni paras ratkaisu! Osoitetiedotkin olen onnistunut vielä pitämään salassa. Muuttoon ei ollut mitään muuta syytä kuin äitini käytös.
Voisitko AP harkita muuttoa?
Vierailija kirjoitti:
Saat tähän viestejä itsekkäitä lapsilta, että katkaise välit.
Mielestäni ei pidä olla itsekäs, vaan pitää välit yllä. Hän on ainoa äitisi. Voit sentään jakaa kuormaa siskosi kanssa.
Mun äiti on vakavasti masentunut. Ollut jo vuosikymmeniä. En ole edes harkinnut bändien katkaisemista.
Sitä vaan on monella kuormittavia suhteita, mutta läheisiä pitää auttaa.
Myös toisinpäin voi olla: mun kaveri on psykoosisairas ja kuulemma soittaa iäkkäälle äidilleen toistakymmentä kertaa joka päivä. Muuttaisit äitinsä luo, mutta siihen äitinsä ei enää suostu.
Mikä saatanan marttyyri sinäkin olet. Psykiatrinen sairaanhoitajako vai peräti psykiatri, kun osaat hoitaa äitiäsi?
Älä katkaise välejä, äitisi on sentään antanut sinulle elämän ja kaikesta päätellen myös välittää sinusta paljon. Sinustakin tulee joskus vanha ja ehkä myös äiti. Miltä tuntuisi, jos oma lapsesi uhkailisi sinua välien katkaisemiselta ? Eikö tuntuisi ihan kauhealta, todelliselta katastrofilta ? Miten sellaiseen edes pystyy mitään vastaamaan.
Kun ikää tulee, alkaa yksin eläviä pelottamaan, että huomaako kukaan edes jos jotakin sattuu. Se on ihan normaalia. Äitisi pelkää, että hänet jätetään yksin eikä hänellä varmaan ole ketään kenelle jutella ihan tavallisia asioita. Siskosikin tekee itsensä niin kiireiseksi, ettei muka ehdi viittä minuuttia omalle äidilleen soittaa silloin tällöin. Miten ihmiset on nykyisin noin itsekkäitä! Mietitään vaan omaa napaa eikä huolehdita läheisistä. Sitten niitä vanhuksia löytyy asunnoista viikkokausia sitten kuolleina, kun huoltomies hälytetään hajun takia tarkistamaan. Millaisia niidenkin vanhempien aikuiset lapset ovat, ei edes ihmisiä !
Sopikaa säännöt milloin voi soittaa, vaikka ihan viikonpäivät ja kellonajat, jos tarpeen. Kyllähän aikuisen ihmisen pitää osata puhua asiat selviksi, muutenhan olet edelleen se pikkutyttö. Ja onko nyt niin kamalan vaikeaa vaikka pirauttaa kun on lähdössä pidemmäksi aikaa jonnekin ja kertoa, että "hei olen lähdössä nyt harrastukseeni ja tulen vasta niin myöhään, että laitan viestin (tai soitan huomenna)".
Ennen kaikkea jos lupaat viestittää/soittaa, tee se myös ! Aikuinen osaa pitää lupauksensa ja selvittää asiat puhumalla, muuten ei ole kasvanutkaan aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Älä katkaise välejä, äitisi on sentään antanut sinulle elämän ja kaikesta päätellen myös välittää sinusta paljon. Sinustakin tulee joskus vanha ja ehkä myös äiti. Miltä tuntuisi, jos oma lapsesi uhkailisi sinua välien katkaisemiselta ? Eikö tuntuisi ihan kauhealta, todelliselta katastrofilta ? Miten sellaiseen edes pystyy mitään vastaamaan.
Kun ikää tulee, alkaa yksin eläviä pelottamaan, että huomaako kukaan edes jos jotakin sattuu. Se on ihan normaalia. Äitisi pelkää, että hänet jätetään yksin eikä hänellä varmaan ole ketään kenelle jutella ihan tavallisia asioita. Siskosikin tekee itsensä niin kiireiseksi, ettei muka ehdi viittä minuuttia omalle äidilleen soittaa silloin tällöin. Miten ihmiset on nykyisin noin itsekkäitä! Mietitään vaan omaa napaa eikä huolehdita läheisistä. Sitten niitä vanhuksia löytyy asunnoista viikkokausia sitten kuolleina, kun huoltomies hälytetään hajun takia tarkistamaan. Millaisia niidenkin
"Elämän antaminen" ei oikeuta olemaan idiootti.
Aikuinen lapsikaan ei ole oikeutettu olemaan idiootti.
Äitinä kirjoitan. Poikia en vaivaa, sinkkutyttäreen enemmän yhteyttä. En enää huolestele niin paljon kun hän on keski-ikäinen. Kerran ( vuosia sitten) aamulla luin lehdestä että 2 kmn päästä hänen kotoaan on löydetty tummatukkainen kuollut nainen tietyömaalta. Olin huolesta sykkyrä, tiesin että hänen piti olla leirillä ohjaajana se vkl. Ei siis voinut olla facessa, josta näki koska paikalla. Wh ei mulla ainakaan silloin vielä ollut. Pidättäydyin viestimästä ja ajattelin että tuleehan tieto jos jotain sattunut.
Asun yksin, hän vahtaa minua sieltä 250 kmn päästä vietimistä että olen hengissä. Niin hänkään ei pääse, niinkauan kuin elän, olemaan kateissa tai kuolleena monta päivää.
Huolehditteko te yksin asuvista äideistä?
Vierailija kirjoitti:
Älä katkaise välejä, äitisi on sentään antanut sinulle elämän ja kaikesta päätellen myös välittää sinusta paljon. Sinustakin tulee joskus vanha ja ehkä myös äiti. Miltä tuntuisi, jos oma lapsesi uhkailisi sinua välien katkaisemiselta ? Eikö tuntuisi ihan kauhealta, todelliselta katastrofilta ? Miten sellaiseen edes pystyy mitään vastaamaan.
Kun ikää tulee, alkaa yksin eläviä pelottamaan, että huomaako kukaan edes jos jotakin sattuu. Se on ihan normaalia. Äitisi pelkää, että hänet jätetään yksin eikä hänellä varmaan ole ketään kenelle jutella ihan tavallisia asioita. Siskosikin tekee itsensä niin kiireiseksi, ettei muka ehdi viittä minuuttia omalle äidilleen soittaa silloin tällöin. Miten ihmiset on nykyisin noin itsekkäitä! Mietitään vaan omaa napaa eikä huolehdita läheisistä. Sitten niitä vanhuksia löytyy asunnoista viikkokausia sitten kuolleina, kun huoltomies hälytetään hajun takia tarkistamaan. Millaisia niidenkin
Kyll nuo on keskenkasvuisen ongelmia. Pitää olla niin luotettava että huolestunut äiti voi olla huoleton. Ei uhkailla im, kun kurja lapsuus tms.
Kertoa että mullaon menoja ja ystäviä jolloin en oo puhelimella. Mutta jos ei niitä ole tottakai läheiset ovat huolissaan .
Minä huolehdin yksin asuvasta äidistäni hänen menehtymiseensä asti. En koskaan kieltänyt häntä soittamasta ja vastasin aina jos pystyin tai soitin takaisin mahdollisimman pian. Niin hänen ei tarvinnut olla huolissaan. Juttelimme aina lyhyen puhelun aamulla ja toisen illalla. Ei kummankaan tarvinnut huolestua onko kaikki hyvin, onko jotain sattunut ja en koskaan kokenut rasitteena noita pieniä puheluja.
Nyt hän ei voi enää soittaa/hänelle ei voi enää soittaa. Antaisin paljon, jos vielä voisin hänen kanssaan jutella.
Äiti huomauttelee minua asioista.
Esimerkiksi hampaiden pesusta.
Hän huomauttelee minua myös että lataan liikaa puhelimiani ja tablettejani.
Joskus korvani olivat huonossa kunnossa.Hän huomautti että niitä pitää rasvata.
Hän myös kommentoi niitä ikävään sävyyn.
En uskalla puhua hänelle mistään tärkeistä asioista.
Pelkään että hän suuttuu vaikka ei ole mitään aihetta suuttua.
Aivan kuin hänellä olisi aina joku este puhua.Milloin stressaa ja milloin särkee.
Ja sen kerran kun uskaltautuisikin puhumaan niin tuntuu että kaikki jää jotenkin kesken.
"Vierailija kirjoitti:
Äiti huomauttelee minua asioista.
Esimerkiksi hampaiden pesusta.
Hän huomauttelee minua myös että lataan liikaa puhelimiani ja tablettejani.
Joskus korvani olivat huonossa kunnossa.Hän huomautti että niitä pitää rasvata.
Hän myös kommentoi niitä ikävään sävyyn.
En uskalla puhua hänelle mistään tärkeistä asioista.
Pelkään että hän suuttuu vaikka ei ole mitään aihetta suuttua.
Aivan kuin hänellä olisi aina joku este puhua.Milloin stressaa ja milloin särkee.
Ja sen kerran kun uskaltautuisikin puhumaan niin tuntuu että kaikki jää jotenkin kesken."
Oletko jotenkin ihan lapanen ? Anna huomautusten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sano hänelle vaan "niinhän se on". Etkö ole kasvanut itse vielä aikuiseksi, kun asioista puhuminen on noin vaikeaa ?
Vierailija kirjoitti:
Mun kokemuksen mukaan tällaisille äideille ei pysty asettamaan rajoja puhumalla. Vaikka olisi kuinka suoraa puhetta, niin äitee ei muuta käytöstään. Mikään uhkailukaan ei tehoa.
Ainut mikä auttaa on konkreettiset teot. Oma äitini rumputti puhelimella. En vastannut. Jatkoi vaan. Laitoin puhelimen kokonaan kiinni. Mamma ilmestyi oven taakse. En avannut ovea. Tuli kurkkimaan ikkunoista, haahuili pihalla, ryskytti ovea ja häiritsi naapureita.
Kaksi kuukautta sitten muutin viidensadan kilsan päähän! Elämäni paras ratkaisu! Osoitetiedotkin olen onnistunut vielä pitämään salassa. Muuttoon ei ollut mitään muuta syytä kuin äitini käytös.
Voisitko AP harkita muuttoa?
Hyvä vinkki.
Estot päälle somessa + no contact + lähestymiskielto + soitto poliisille kun tulee ovelle kurkkimaan. Lisäksi tiedote kaikille sukulaisille ja ystäville jossa kertoo mitä on oikeasti tapahtunut, ennen kuin hulluäiti pääsee levittämään omaa versiota ("kun tyttäreni hylkäsi minut nyyh nyyh olen uhri") ja yrittää kerätä kannatusjoukkoa puolelleen.
Vierailija kirjoitti:
Äitinä kirjoitan. Poikia en vaivaa, sinkkutyttäreen enemmän yhteyttä. En enää huolestele niin paljon kun hän on keski-ikäinen. Kerran ( vuosia sitten) aamulla luin lehdestä että 2 kmn päästä hänen kotoaan on löydetty tummatukkainen kuollut nainen tietyömaalta. Olin huolesta sykkyrä, tiesin että hänen piti olla leirillä ohjaajana se vkl. Ei siis voinut olla facessa, josta näki koska paikalla. Wh ei mulla ainakaan silloin vielä ollut. Pidättäydyin viestimästä ja ajattelin että tuleehan tieto jos jotain sattunut.
Asun yksin, hän vahtaa minua sieltä 250 kmn päästä vietimistä että olen hengissä. Niin hänkään ei pääse, niinkauan kuin elän, olemaan kateissa tai kuolleena monta päivää.
Huolehditteko te yksin asuvista äideistä?
Miksi et vaivaa poikiasi?
En tiedä kun en tunne tilannettanne enempää mutta jo lapsuutesi kuulostaa kauheelta. Sanonpa vaan että kasva aikuiseksi ja ota elämä hallintaasi. Vai onko äidilläsi aihetta huolehtia noin?
Vierailija kirjoitti:
Minä huolehdin yksin asuvasta äidistäni hänen menehtymiseensä asti. En koskaan kieltänyt häntä soittamasta ja vastasin aina jos pystyin tai soitin takaisin mahdollisimman pian. Niin hänen ei tarvinnut olla huolissaan. Juttelimme aina lyhyen puhelun aamulla ja toisen illalla. Ei kummankaan tarvinnut huolestua onko kaikki hyvin, onko jotain sattunut ja en koskaan kokenut rasitteena noita pieniä puheluja.
Nyt hän ei voi enää soittaa/hänelle ei voi enää soittaa. Antaisin paljon, jos vielä voisin hänen kanssaan jutella.
Asiat ovat kovin toisin, kun vanhuksella on psykiatrisia ongelmia.
Näistä vastauksista paistaa hyvin läpi milloin kirjoittaja on nuorehko mies ja milloin taas nainen. Miehet hyvin harvoin ovat niitä, jotka huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan. Kyllä ne perheen tyttäret huolehtivat asioista siinä kohtaa.
Vai onko useimmilla niin nuoret vanhemmat vielä, että ei osata edes kuvitella tilannetta 10-30 vuoden päähän.
Jos et jaksa, pistät puhelimeen estot päälle, jos tulee oven taakse et avaa ovea vaan sanot oven läpi että häipyy. Yksinkertaista, sinun elämä ja sinun päätös
Vierailija kirjoitti:
Minä huolehdin yksin asuvasta äidistäni hänen menehtymiseensä asti. En koskaan kieltänyt häntä soittamasta ja vastasin aina jos pystyin tai soitin takaisin mahdollisimman pian. Niin hänen ei tarvinnut olla huolissaan. Juttelimme aina lyhyen puhelun aamulla ja toisen illalla. Ei kummankaan tarvinnut huolestua onko kaikki hyvin, onko jotain sattunut ja en koskaan kokenut rasitteena noita pieniä puheluja.
Nyt hän ei voi enää soittaa/hänelle ei voi enää soittaa. Antaisin paljon, jos vielä voisin hänen kanssaan jutella.
Sinun kokemuksesi on yhtä tyhjän kanssa narsistin kanssa taistellessa
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen lapsikaan ei ole oikeutettu olemaan idiootti.
Aikuisen lapsen ei tarvitse päivystää 24/7/365 ettei äidille tule paha mieli. Hätätilanteita varten on 112.
Yksi aikuisuuden merkki on se, että osaa asettaa rajoja ihmisiin ja myös pitää niitä.
Äitisi käytös ei ole oikein, mutta mielestäni AP antaa kaiken vaan tapahtua ja sitten uhriutuu. Ei ole pakko mitään estoja laittaa tai heti katkaista vältejä, vaan oppia millä tavalla asetetaan rajat ja pidetään myös niistä kiinni.
Rasittavaltahan tuo kuulostaa. Itselläni on myös melko huonot välit vanhempiin. Olen ymmärtänyt että suurimmalla osalla on hyvät. Terapiassa olen kuitenkin käsitellyt huonoa suhdettani vanhempiin.