Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Näen itsessäni aina paljon vikoja ja tiedän, että voin olla varsinkin nykyisin epävarma ja huono tutustumaan, mutta toisaalta en ole ollut ilkeä muille tai kohdellut huonosti ketään. Sen asian olen pitänyt aina mielessäni. Silti muuta en ole muilta "vaatinut" kuin asiallista kohtelua. Sitä en vaan ole elämässäni saanut monestikaan. Samalla olen ollut jotenkin vahva ja ylpeä ihminen kuitenkin. En ole ikinä näyttänyt miten joku asia on satuttanut. Mennyt naama pokkana vaan joka hetki. Tämä on sitten toisaalta tuonut omat juttunsa ja jälkeenpäin ehkä tajuaa enemmän sitä mitä on saanut kokea. Herää siihen, kun silloin vaan yritti unohtaa kaiken. 

En itse ole yksinäinen, mutta mieleen tuli miksi ette laittaisi kaupunkeja näkyviin ja sopia vaikka kahvila tms minne yksinäiset voisivat kokoontua ja tavata muita. Ja joku sovittu tunnistusmerkki vaikka rintaan

Vierailija kirjoitti:

En itse ole yksinäinen, mutta mieleen tuli miksi ette laittaisi kaupunkeja näkyviin ja sopia vaikka kahvila tms minne yksinäiset voisivat kokoontua ja tavata muita. Ja joku sovittu tunnistusmerkki vaikka rintaan

Vai vielä yksinäisyys pitää merkitä, että kaikki voivat pällistellä yksinäistä.

Joskus mietin, että minulle on tärkeää vaan luonto ja eläimet. Metsässä kävely, puutarhatyöt, marjojen yms kerääminen sekä  luonnon tarkkailu. Liikunta yleensäkin. Musiikki. Joskus lukeminen ja leipominen. Kirppikset ja vastaavat sekä joskus joku käsityön teko. Muuten en oikein enää välitä mistään. Nämä perusasiat pysyvät vielä ja niihin nojaan. Oikeastaan vaan ulkona olen rauhallinen aina vähän aikaa. Ja iltaisin, kun olen tehnyt paljon ja väsymys jo iskee. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä samaa, aamukahvi, huomenta suomi, netissä oleilua, tv ohjelmien kattomista, kaupassa tänään ei ole pakko käydä, paleltaa koko ajan..huomenna samoin jne. Ja yksin vaan, sekään ei enää haittaa koska huomaan, että masennus on nyt ottanut vallan minussa, ei edes kiinnosta enää lähteä mihinkään, no ilmakin voi vaikuttaa tietysti.

Tällä samalla aamu alko taas, alkaa tympii jo, ei jaksa keskittyä netissä olemiseen eikä muuhunkaan, aikansa kutakin. levoton olo.

Minulla ei ole mitään eikä ketään  miksi elän?

Tuosta yksin menemisestä/tekemisestä. Olen aika 100varma että jokainen ketjun yksinäinen ja tietty muutkin, muualla olevat yksinäiset on menneet ja tehneet yksikään paljon enemmän kuin yksikään heistä, jotka jaksaa jankata ettei kukaan tule kotoa hakemaan ja pitää olla aktiivinen eikä yksin menemisessä/tekemisessä ole mitään pahaa tai kummallista.

Itseasiassa aika outo näkökulma, että edes ajattelee siinä olevan jotain pahaa tai kummallista. Kertoo paljon sen jankkaajan omasta, ummehtuneestakin ajatusmaailmasta että moinen tulee mieleen edes kirjoittaa koska päivänselväähän se on, ettei siinä ole mitään väärää tai muutakaan negatiivista.

Mutta niin, se siinä ainaisessa yksin menemisessä on ikävää että melko useinkin se itse meno paljastuukin vähän joutavaksi ja sellaiseksi blaah-jutuksi ja että odotukset oli korkeammalla kuin mitä se todellisuus. Se on tietysti kiva, ettei siellä ole kaveria mukana kärsimässä mutta se vähän vähemmänkin tarpeellinen meno/tekeminen olisi kuitenkin yhteistä aikaa toisen ihmisen kanssa. Ei siis ollenkaan hukkaan heitettyä vaikka se meno paljastuisikin vähän tai jopa paljonkin pettymykseksi. Yksinään sitä on ihan vaan sen varassa, että se meno/tekeminen on kiva juttu tai muuten harmittaa ja seuraavalla kerralla sitten saattaa tympiä jo valmiiksi, koska ennenkin sai pettyä.

Muutenkin moni asia on sellainen ainakin minusta, että se itse tekeminen/meno on siinä se vähän sivuseikka ja kylkiäinen joka itsessään ei niin ole ihmeellinen mutta toisen/muiden kanssa sekin menee mainiosti. Se yhdessäolo kun on se kiva juttu ja pääasia. Ei tietenkään aina sitä seuraa tarvitse olla ja välillä on mukava mennä ihan itsekkäästi omalla aikataululla ja olla omikseen, mutta ei sitäkään aina jaksa eikä halua. Ihan samalla tavallahan hekin joilla on kavereita ja seuraa kaipaavat välillä sitä, että menee/tekee yksin. Eikä sitä vaihtelunhalua kukaan moiti eikä hauku. Jostain syystä yksinäinen ei saisi haluta edes välillä sitä kaverin/muiden seuraa tekemiseen ja menemisiin vaan aina todetaan, että kyllä yksinkin voi mennä. Pahimmassa tapauksessa vielä oikein aletaan hehkuttamaan kuinka itsekin niin nauttii kun saa kerrankin mennä yksin. Niinpä niin. Se yksinäinenkin nauttisi vähintään yhtä paljon siitä että kerrankin saisi mennä jonkun kanssa tai jopa porukalla. Silti sitä ei saisi sanoa suunnilleen edes ääneen, että kaipaa toisen/muiden seuraa edes joskus. Heti aletaan paasaamaan kuinka yksinäinen on pelkkä riippakivi ja takiainen joka haluaa nähdä joka päivä ja olla koko ajan tekemisissä eikä osaa olla vastavuoroinen eikä oikeastaan mitään muutakaan.

Mä en ymmärrä mistä nuo kuvitelmat oikein kumpuaa. Itseäni esimerkiksi en tunnista noista ollenkaan ja tuntuu oikeasti aika karsealta, että sellaisena minua hyvinkin pidetään oitis jos erehdyn sen mainitsemaan että olen yksinäinen. Sitten pitäisi vielä merkata itsensä jotenkin, että muut tunnistaa yksinäiseksi. Juu ei.

Ei tietenkään saisi leimata ihmisiä yhden kokemuksen pohjalta, että jos on törmännyt takertujaan, kaikki olisi sellaisia. Moni juttu perustuu nykyäänkin parisuhteisiin ja ydinperhemalliin. Yksinäinen jää helposti kutsumatta, kun halutaan vaikka yhteiselle lomamatkalle toinen pariskunta. Kuitenkin yksin asuvia on koko ajan enemmän. Silti yksinäiset ei jostain syystä löydä toisistaankaan seuraa. Juttu ei ole niin yksinkertainen, että pelkkä yksinäisyys yhdistäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla, että ei aikuisen lapsenkaan kanssa ole mitään yhteistä?, eli ei siitäkään iloa ja syytä elää. Minulla ei muita sukulaisia kun aikamiespoika, emme ole riidoissa mutta emme pidä miyään yhteyttäkään, tämä surettaa minua.

Jos kutsuisit pojan kahville tai syömään, tulisiko?

Ei tuu, jos rahaa on tarjolla sitten tulee.

Oliko välit kunnossa, kun oli lapsi vai missä vaiheessa yhteys katkesi?

Vierailija kirjoitti:

En itse ole yksinäinen, mutta mieleen tuli miksi ette laittaisi kaupunkeja näkyviin ja sopia vaikka kahvila tms minne yksinäiset voisivat kokoontua ja tavata muita. Ja joku sovittu tunnistusmerkki vaikka rintaan

Samaa on eri muodoissa aiemminkin ehdotettu, mutta ei ole ollut kiinnostusta. Ehkä pitää ymmärtää ero yksin elämisen ja yksinäisyyden välillä. Yksin elävät eivät koe yksinäisyyttä ongelmaksi, vaan hakeutuvat aktiivisesti mukaan kaikenlaiseen toimintaan. Ne taas, jotka kärsivät yksinäisyydestä, kokevat, ettei siitä olisi apua. Eli ongelman luonne on jossain syvemmällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse ole yksinäinen, mutta mieleen tuli miksi ette laittaisi kaupunkeja näkyviin ja sopia vaikka kahvila tms minne yksinäiset voisivat kokoontua ja tavata muita. Ja joku sovittu tunnistusmerkki vaikka rintaan

Samaa on eri muodoissa aiemminkin ehdotettu, mutta ei ole ollut kiinnostusta. Ehkä pitää ymmärtää ero yksin elämisen ja yksinäisyyden välillä. Yksin elävät eivät koe yksinäisyyttä ongelmaksi, vaan hakeutuvat aktiivisesti mukaan kaikenlaiseen toimintaan. Ne taas, jotka kärsivät yksinäisyydestä, kokevat, ettei siitä olisi apua. Eli ongelman luonne on jossain syvemmällä. 

Yksin elävä ihminen voi omata suurenkin kaveriporukan, sukua tai vaikkapa parisuhteen niin, että toinen asuu eri asunnossa. Näin yksin elävä ihminen ei todellakaan ole mikään yhteinen nimettäjä yksinäistä ihmistä tarkastellessa. Yksin elävä voi elää hyvinkin sosiaalista elämää kavereiden, suvun yms kanssa. Näin hänelle on luonnollista käydä, vaikka kahvilla jonkun kanssa tai muuten tavata ihmisiä. Eli ehkä hänellä on ihmisiä joita tavata. Yksinäinen ihminen taas ei edes omaa ketään ihmistä jonka kanssa lähtisi sinne kahville ja monet ovat jo esim tapahtumissa käyneet paljon yksinkin ehkä muutaman sanan jonkun kanssa siellä vaihtaen. Muuta sen enempää ei yleensä synny sen myötä ehkä juuri senkin vuoksi, että monilla on jo seuraa ennestään ja ihmiset porukalla liikkeellä. Se voi vähän auttaa jos voi muutaman sanan jutella jossain tapahtumassa jonkun kanssa. Ehkä hetken olla olemassa, mutta jos sama toistuu vaikkapa 10 kertaa ja tiedät, että olet edelleen yksin sen pienen juttelun jälkeenkin niin kaikki eivät enää jaksa toistaa niitä hetkiä. 

Tuohon toiseen viestiin voin todeta, että yksinäisyys ei ole myöskään mikään yhdistävä tekijä. Se voi jonkun ajatusten mukaan näyttää siltä, mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Kokemusta, kun on siitäkin, että  minulla oli mukamas hieno ajatus, että ollaan me yksinäiset yhdessä ja kavereita. Lopputulos se, että olimme niin erilaisia ja toinen meistä ei edes niin kovin välittänyt seurasta ja itse lopulta häpesin sitä kuinka minä itse kaipasin seuraa enemmän ja toisella se ei ollutkaan sama ajatus ja hän pärjäsi paremmim yksinään kuin minä joka typeränä luuli, että kun kerran olemme yksin niin se mukamas yhdistäisi meitä. Sen jälkeen ymmärsin paljon ja nykyään mietin, ettei yksinäisyys yhdistä ihmisiä kuitenkaan. Jokainen on omanlaisensa, vaikka olisikin yksinäinen.

Vielä ajatuksena niinhän kouluissakin hoetaan aina, että etsi joku toinen yksinäinen, että saat seuraa jne. Itsellekin sanottu näin ja minä taas mietin, että se voi käydä niin (kokemusta on), että se toinen yksinolija ei kaipaakaan seuraa tai on niin erilainen ihminen, ettei ystävyyttä synny tai et oikein edes löydä juteltavaa mistään. Tai sitten juuri se, että itse kaipaisit seuraa tosi paljon ja toista ei oikestaan kiinnosta tai huomaat, ettei sinulla ole mitään väliä toiselle, vaikka mukamas teet kivan teon ja ajattelet että menen juttelemaan tuon melkein aina koulussa yksin olevan kanssa. Sitten lopulta jopa häpeää sitä, että mitä oikein luuli ja yritti seuraa saada ja samalla tavallaan näytti sen, että itse kärsii yksinäisyydestä toisen ollessa ihan ok asian kanssa. Tämän myötä ymmärrän silti sen, että yksinäisyys tai jopa pelkkä yksinolo nähdään yhdistävänä tekijänä ainakin "ulkopuolisten" toimesta.

Sivusta kommentoin, että voi käydä niinkin että kaksi yksinäistä on kumpikin vähän sosiaalisesti kömpelöitä jolloin siinä ei kumpikaan osaa avata eikä viedä sitä keskustelua. Tai ei oikeastaan tarvitse olla niin kömpelökään, mutta kun jo valmiiksi on saanut kiintiönsä täyteen niitä vaivaannuttavan hiljaisia hetkiä eikä vastapuolelta ole saanut aiemminkaan vastakaikua eli tilanteet ei ole luontevasti edenneet niin sitä menee ihan kuin johonkin takalukkoon kun kohdalle osuu tuollainen tilanne missä keskustelu ei luontevan molemminpuolisesti lähde käyntiin. Ei siis ollenkaan, se sellainen takelteleva alku ei haittaa mitään kun ei itsekään ole mikään sosiaalinen suupaltti ainakaan heti ja vieraammassa seurassa. Sitten sitä ei enää osaa sanoa mitään kun kumpikin on ollut liian pitkään hiljaa vaikka tajuaakin, että jotain olisi syytä sanoa.