Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Mä olen niin yksinäinen, että tuhlaan rahani itseeni ja hemmottelen itseäni vaikka ostamlla tavaraa ja palveluja, sit kun rahat loppuu, lopetan itseni. ainakin tämmösella elämän asenteella on jo muutama vuosi mennyt, ei tää yksinäisyys ole kivaa vaikka rahaa on, minulta se ei ole poistanut yksinäisyyttä, päinvastoin ehkäpä lisääntynyt kun

katteelliset eivät enää ole minun kanssa tekemisissä oikein, vaikka sama ihminen olen kun köyhänä heiltä vipatessa rahaa.

Muuttohaluja olisi nuorempana ollut, mutta silloin ne esti vakituinen työpaikka ja jonkinlainen usko tulevaan eikä siihen ajatukseen kyllä tukea tullut keneltäkään. Päinvastoin. Silloin siis oli vielä vanhemmat elossa ja oli pari kaveriakin. 

Sitten muuttuikin kaikki aika yhdessä rysäyksessä kun vanhemmat alkoi sairastelemaan miltei samaan aikaan. Tuossa samassa hötäkässä sairastui vielä koirakin syöpään ja meni siihen alle kahdessa kuukaudessa diagnoosista. Sitten tuli koronapandemia ja se vei kaverit jotka eristäytyi omaan kuplaansa puolisonsa ja perheensä kanssa ja ilmeisesti samalla tajusivat etteivät kaipaa tai tarvitse minua mihinkään. Sen jälkeen meni työpaikka alta. Sitten tulikin hautajaisia ja perunkirjoituksia joka on sellainen savotta että oksat pois.

Tuossa tuli lyhyelle aikaa niin paljon pahaa, että tuntuu kuin ei vieläkään olisi takaisin jaloillaan. Välillä mietin että noinkohan sitä ikinä enää onkaan koska eihän mikään enää palaa ennalleen. Tähän sitten vielä muutto niin a'vot. Ihan oli riittävästi sitä laatua vähälle aikaa kun tyhjensi vanhempien asunnon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Samaa mieltä. Täysin sama mitä sukulaiset tai muut ihmiset musta ajattelee. En välitä yhtään. Kuolen kuitenkin joskus ja olisi tuhlausta käyttää aikani sen miettimiseen mitä musta ajatellaan. Ei se mun elämääni muuta mihinkään suuntaan.

Omassa tapauksessa päädyin tänne missä asun nyt monien asioiden myötä. Oli pakko päästä pois nuoruuden paikkakunnalta. Sellainen pakko, etten olisi voinut asua siellä enää yhtään. Siellä siis kiusaamista koko nuoruus ja lopulta meni ihan kauheaksi se kaikki. 

No, pääsin pois, mutta koirani kulki mukanani ja iso sellainen. Ei voinut edes ajatella kaupunkia. Näin päädyttiin tänne maaseudulle joka hieman tuttu paikka tiettyjen asioiden myötä. Saatiin mökki vuokralle ihmeen kautta ja elämäni jotenkin tasoittumaan. 

Mitään muuta tarkoitusta muutolla ei juuri ollut. Se on sitten näkynyt elämässäni. Usein mietin mitä täällä teen edelleen. Etenkin, kun ne pahat puheet ovat tännekin minua seuranneet. Näin joskus tuntuu ihan typerältä asua täällä enää, kun koiraanikaan ei enää ole ja tietää se, etten ikinä pysty täällä tutustumaan ihmisiin. Se tilanne on. 

Samoin jotenkin se tuntuu julmalta jos mietin sitä, miten itsekin aikoinaan tänne tulin toiveissani, että elämä on parempaa. No, sitä se joissakin jutuissa oli ja kämpät missä asuttiin olivat ihan hyviä. 

Silti se ihmisten käytös täällä minuakin kohtaan, kun olin juuri muuttanut ja alettiin pahaa puhua ja minusta toisille kaikkea kertoa ja esitellä minua kuvitellun taustani kautta oli kyllä pysäyttävä hetki. Se alkoi niin nopeasti. 

Minä silti olen usein jälkeenpäin miettinyt, että kahdesta pahasta tämä on silti ollut parempi paikka jos vertaa edelliseen. Olen kuitenkin saanut täällä myös hyviä asioita elämääni ja sinänsä kaikesta huolimatta jopa viihtynyt täällä. 

Sinänsä moni sanoisi, että voiko paikkaa missä saat melkein joka hetki miettiä kuka puhuu pahaa pitää hyvänä asuinpaikkana.  

Muuten en itseäni korosta ja vikaa minussakin. Silti moni ihminen täälläkin tavallaan on valmis heti "teilaamaan" minut valheiden perusteella ja uskomaan kaiken. Ei edes voi antaa minulle mitään mahdollisuutta. Se on melko julmaa. 

Samoin joku voisi täälläkin paikkakunnalla kaivata ystäviä tms. Toki en itsekään alentuisi ystävien kohdalla huonoon kohteluun yms, mutta joku voisi tavallaan antaa mahdollisuuden kuitenkin. Sama juttu jopa parisuhteen kanssa. Täälläkin varmaan on se tilanne, että myös kumppania joku etsii, mutta minä en ole siinäkään mielessä yhtään mitään. Asun täällä, mutta kuka nyt minunlaiseni naisen ottaisi jos valheita uskoo. 

Siltä siinäkin silti joku voisi ajatella toisin ja miettiä, että hetkinen jänne on tullut uusi tyyppi. Kiva juttu ja taidan tutustua häneen. Ennen kuin toteaa, että jaaha se olikin tuollainen mitä puhutaan ja todetaan, että 

olisi pysynyt poissa. Oikeastaan se on sitten jopa vähän pelottavaa, kun muutat ja sinusta tiedetään tosi paljon kaikkea ja heti kuulet jotain tosi pelottavaakin puhetta itsestäsi ja sellaista uhkailua myös, että pitäisi t*ppaa minut. Tämä sattumalta kuultuna. 

Ehkä joku hyvä päivä elämä on sellaista ja siinä tilanteessa, että muutan pois. Että on syy muuttaa ha taloudelliset jutut niin, että muutto on helpompaa. Sitä toivon. Yksikään ihminen jolla olisi mahdollisuuksia enemmän ei olisi tullut tänne aikoinaan ja moni olisi jo lähtenyt pois. Itseäni minä tietysti kiusaan täällä ololla eniten. 

Nytkin mietin erästä miestä johon joskus ihastuin täällä ja ei hän sitä tietänyt. Oli vaan mukava ja morjesti minua muutenkin, mutta sitten mietin oikeasti, että millä ihmeellä minä olisin ne pahat puheet sitten voittanut. Jos mies olisi kanssani ollut ja uskonut minua niin ei se niitä puheita olisi pysäyttänyt silti. Näin vaikeaa täällä olisi elää jotain elämää mitä joku muu elää esim ystävien ja parisuhteen myötä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Sivusta tähän. Toivon, ettei yksikään ihminen sanoisi toiselle, että mitä väliä tuollaisella asialla on. Kyllä minulle ainakin on väliä sillä, että tosi moni ihminen puhuu pahaa ja maalaa minusta väärää kuvaa. Olen kirjoittanut jo siitä, ettei näitä asioita ole helppoa oikeasta ja kyllä niillä on merkitystä jo siihen voinko tutustua muihin. Sanmoin jokainen kai tahtoisi, että ihmiset tavallaan itse tutustuvat häneen ilman mitään valheellisia ennakkokäsityksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Samaa mieltä. Täysin sama mitä sukulaiset tai muut ihmiset musta ajattelee. En välitä yhtään. Kuolen kuitenkin joskus ja olisi tuhlausta käyttää aikani sen miettimiseen mitä musta ajatellaan. Ei se mun elämääni muuta mihinkään suuntaan.

Kyllä sillä on aika paljonkin merkitystä kun tuon sonnanjauhannan takia kaikki vanhat tutut ym karttaa eikä kukaan halua olla missään tekemisissä vaikka oikeasti et ole sellainen ihminen mitä puhutaan etkä tehnyt sellaisia asioita joita väitetään tehneen. Eniten tuossa loukkaa varmaan se, että jopa sellaiset jotka tunsi ihan hyvinkin oli niin hanakoita hyppäämään tuohon mukaan eikä yksikään jäänyt puolustamaan mua tai edes sanonut tietävänsä, ettei nuo puheet ole totta. Vaikka siis oikeasti tasan taatusti sen tiesi ja tietää tietenkin yhä edelleen.

Ainakin minun elämääni tuo muutti aika hemmetin paljon eikä todellakaan hyvään suuntaan. Miten tässä voisi luottaa enää ikinä yhtään keneenkään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Jotkut kaipaa toisten hyväksyntää. Miettivät koko ajan, mitä muut heistä ajattelee. Toisaalta he vahingossa samalla antaa tosi ison vallan näille muille.

Ei se tarkoita että sitä koko ajan miettisi mitä muut ajattelee tai on ajattelematta vaan se on oikea ongelma niin ihmissuhteen jatkumiselle kuin muodostumisellekin, että toinen kuvittelee omiaan ja tietävänsä esim sen miksi toinen on lapseton. Siinähän on hyvinkin mahdollista se, että tämä kuvittelija-osapuolen arvomaailmaa vastaan sotii vapaaehtoinen lapsettomuus (jep, heitäkin on) tai hän ehkä itse on vasten tahtoaan lapseton ja suree sitä edelleen eikä siksi koe tarvitsevansa elämäänsä ihmistä joka on vela.

Todellisuudessahan tuossa voisi olla jo paljonkin yhteistä kun kumpikin on lapseton vasten tahtoaan. Se vaan ei tule ilmi ikinä, koska kuvitellaan omiaan tai uskotaan muiden kuvitelmia eikä siksi edes tutustuta sen paremmin.

Se toinen ei voi oikaistakaan tuota kuvitelmaa, kun ei tiedä siitä mitään kuin korkeintaan vasta jälkeenpäin. Joo, eihän se myöhäistä ole silloinkaan mutta tuollaisia kuvitelmia on melko hankala enää muuksi muuttaa ja hyvinkin se kuvitelma on jo aiheuttanut sen ettei ole pienintäkään kiinnostusta enää tutustuakaan vaikka asioiden oikea laita kävisikin ilmi. Saattaa sitä vaikka hävetäkin, että arvioi toisen niin väärin.

Ihmissuhteet on monimutkaisia ja ihan tarpeeksi hankalia jo ilmankin että niitä sotkemassa häärisi näitä myrkynkeittäjiä.

Jos jotkut puhuu pahaa ja toiset valitsee uskoa, ei sille mahda mitään. On turhaa pelätä ja miettiä, mitä pahaa he taas ajattelee.   Ajatelkoon!  Oletko ehkä jotenkin lukkiutunut pelkäämään, etkä huomaa, että se, mitä pelkäät, on jo tapahtunut? He ovat jo tekonsa tehneet. Maineesi on mielestäsi pilattu. Mitä he enää voivat tehdä? Pelkäämällä annat heidän ohjailla elämääsi. Mitä tapahtuisi, jos lakkaisit pelkäämästä? Yleensä jos tämänlainen tilanne syntyy vaikka työpaikalla, paras ratkaisu on vaihtaa työpaikkaa, päästä eroon entisestä yhteisöstä. Jokainen tietenkin  tekee itse ratkaisunsa niillä resursseilla, mitä hänellä on ja silloin, kun on siihen valmis.

Tuo on ihan totta, että vaikka sitä haaveileekin kuinka ihan varmasti joku voisi joskus vaikka itseen ihastuakin niin eihän nyt varmasti kukaan voisi silti olla niin ihastunut ja niin vahva, että viis veisaisi kaikista pahoista puheista jos/kun ne korviinsa kiirisi. En todellakaan kuvittele tai usko, että olisin kenenkään mielestä niin ihana ja ainutlaatuinen, että olisin arvokkaampi tai tärkeämpi hänelle mitä muiden puheet tai siis valeet. Lisäksi kun on jo kokemusta tuosta, että se orastava suhde tuhoutuu tuollaisten puheiden takia niin sekin tekee siihen uskomisen aika mahdottomaksi koska se loukkasi aivan kauheasti, että se toinen edes pienen hetken ajatteli että hetkinen, entäs jos ne onkin totta..

Silti sitä välillä haaveilee että josko kuitenkin. Tyhmää mutta minkäs teet.

Samaten sitä haaveilee muutosta jonnekin tosi kauas, mutta omalla kohdalla mustamaalaus on tehnyt sellaista jälkeä, että toisiin ihmisiin luottaminen on tosi heikoissa kantimissa. Olen tavallaan itse itseni pahin vihollinen tämän takia ja tosiaan yhden tosi hyvältä vaikuttaneen ihmissuhteen alun saanut pilattua sillä, että panikoin ja hätäännyin niin, ettei sen jälkeen se juoruja kuullut voinut enää niitä muuna pitää kuin totena. Tai ei nyt ehkä totenakaan mutta alkoi aprikoimaan että voi kai ne totta ollakin kun sillä tavalla käyttäydyn. Se taas oli sitten minusta niin loukkaavaa, että toinen voi edes hetken kuvitella sellaisia minusta että ei se suhteen alku sitä sitten kestänyt. Tuntuu ihan suorastaan hullulta kuinka tuollaiset puheet voikaan vaikuttaa ja millaisen jäljen ne jättää vaikka kuinka yrittäisi olla vahva ja välittämättä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Samaa mieltä. Täysin sama mitä sukulaiset tai muut ihmiset musta ajattelee. En välitä yhtään. Kuolen kuitenkin joskus ja olisi tuhlausta käyttää aikani sen miettimiseen mitä musta ajatellaan. Ei se mun elämääni muuta mihinkään suuntaan.

Kyllä sillä on aika paljonkin merkitystä kun tuon sonnanjauhannan takia kaikki vanhat tutut ym karttaa eikä kukaan halua olla missään tekemisissä vaikka oikeasti et ole sellainen ihminen mitä puhutaan etkä tehnyt sellaisia asioita joita väitetään tehneen. Eniten tuossa loukkaa varmaan se, että jopa sellaiset jotka tunsi ihan hyvinkin oli niin hanakoita hyppäämään tuohon mukaan eikä yksikään jäänyt puolustamaan mua tai edes sanonut tietävänsä, ettei nuo puheet ole totta. Vaikka siis oikeasti tasan taatusti sen tiesi ja tietää tietenkin yhä edelleen.

Ainakin minun elämääni tuo muutti aika hemmetin paljon eikä todellakaan hyvään suuntaan. Miten tässä voisi luottaa enää ikinä yhtään keneenkään? 

Jos he eivät piitanneet sinusta sen vertaa, että olisivat selvittäneet asian todenperäisyyden, he eivät olisi olleet ystäviäsi, vaikkei mitään juoruja olisi ollutkaan. Sellaisiin ihmisiin ei kannata panostaa mitään. He eivät välittäisi sinusta, vaikka tiedot oikaistaisiinkin. Älä odota heiltä mitään muutosta. Vapauta itsesi turhasta touvosta. Etsi ennemmin muita ihmisiä.  Ihmistuntemus on vaikea taito. On joskus hankala erottaa, ketkä ovat aitoja, ketkä jotain muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Oon kesälomalla ja kun muutakaan ei ole niin olen ollut vanhempieni luona apuna. Nyt tuntuu että tulen hulluksi! Täällä ollessa on tajunnut kaikenlaista saaden ehkä selitystäkin sille miksi elämäni on näin kauhean väärää. Se ainakin on tullut taas harvinaisen selväksi, että minä olen aivan vääränlainen kaikella tapaa. Ikävästi sitten alkoi tulla flashbackeina mieleen nekin kaikki kerrat lapsuudestakin kun se on osoitettu sanoin ja elein, että olen vääränlainen ja viallinen. Joskus silloin myös tukistamalla ja remmillä.

Samalla tajusin että elämässäni ei ole ollut koskaan sellaista ihmistä joka ei olisi halunnut muuttaa minua tai unohtanut kertoa kuinka minun pitäisi olla sellainen eikä tällainen. Usein tuo on kerrottu haukkujen ja nimittelyn saattelemana. Muutenkin mulle on oltu hirveän vihaisia aina vaikka kuinka olen yrittänyt olla mieliksi ja huomaamatonkin. Sekin tuli tajuttua, että vaikka montaa ihmistä ei elämässäni ole koskaan ollutkaan niin sellainen pelon ilmapiiri on aina ollut läsnä. Ihan jokainen mies poislukien veljeni on ollut fyysisesti väkivaltainen tai ainakin se väkivallan uhka on leijunut ilmassa tai ei vaan leijunut vaan sillä on myös uhkailtu nyrkit pystyssä, että minä niin kohta tirvaisen ja niin tekisi mieli vääntää niskat nurin. Tämähän on ihan hirveää. Miten tämän kaiken on voinut blokata mielestään ja miten nyt yhtäkkiä kaikki tulvii mieleen. Itkettää ja suututtaa samaan aikaan niin että varmaan katkeaa verisuoni pian päästä.

Sitä on pitänyt aina yrittää olla äänetön ja näkymätön. Ei saa olla omaa tahtoa eikä mielipidettä mihinkään vaan se on just se mikä triggeröi tuohon väkivallalla uhkaamiseen. Eikä naispuoliset tututkaan ole olleet varsinaisesti sen parempia vaan heille on kelvannut kaveriksi niin kauan kun on tsempannut ja cheerleedannut heidän elämäänsä ja ollut vapaaehtoinen ja varma seuralainen jokaiseen menoon. On kelvannut känniluuriksi ja leelian lepotuoliksi, mutta sitten kun itse olisi halunnut jutella omaa mieltä painavista asioista niin välit onkin viilenneet. Tai jos on halunnut tehdä jotain muuta kuin seurata kuin uskollinen koira siinä vierellä. Se oma tahto on ollut aina huono asia ja pitäisi aina vaan myötäillä ja antaa toisten tehdä päätökset ja valinnat ja elää sitten niiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Muuttohaluja olisi nuorempana ollut, mutta silloin ne esti vakituinen työpaikka ja jonkinlainen usko tulevaan eikä siihen ajatukseen kyllä tukea tullut keneltäkään. Päinvastoin. Silloin siis oli vielä vanhemmat elossa ja oli pari kaveriakin. 

Sitten muuttuikin kaikki aika yhdessä rysäyksessä kun vanhemmat alkoi sairastelemaan miltei samaan aikaan. Tuossa samassa hötäkässä sairastui vielä koirakin syöpään ja meni siihen alle kahdessa kuukaudessa diagnoosista. Sitten tuli koronapandemia ja se vei kaverit jotka eristäytyi omaan kuplaansa puolisonsa ja perheensä kanssa ja ilmeisesti samalla tajusivat etteivät kaipaa tai tarvitse minua mihinkään. Sen jälkeen meni työpaikka alta. Sitten tulikin hautajaisia ja perunkirjoituksia joka on sellainen savotta että oksat pois.

Tuossa tuli lyhyelle aikaa niin paljon pahaa, että tuntuu kuin ei vieläkään olisi takaisin jaloillaan. Välillä mietin että noinkohan sitä ikinä enää onkaan koska eihän mikään enää palaa ennalleen. Tähän sitten vielä muutto niin a'vot. Ihan oli riittävästi sitä laatua vähälle aikaa kun tyhjensi vanhempien asunnon.

Sinulla on ollut tosi raskasta. Toivon, että löydät vanhoja ja uusia ystäviä ja hyviä asioita elämääsi 💛

Tuollaiset puheet vaikuttaa etenkin herkän ja jo valmiiksi vähän heikkoitsetuntoisen ihmisen itsevarmuuteen tosi pahasti. Sen jälkeen ei ole enää sellaista vahvuutta että kykenisi olemaan välittämättä ja nostamaan nokan pystyyn. Etenkin kun yhtäkkiä jää ihan yksin asian kanssa ja yksin ihan kokonaan. Koko elämä menee yhtäkkiä aivan uusiksi ja lähtee kuin hallitsemattomaan syöksyyn vaikket ole tehnyt mitään etkä voi tehdä mitään sitä estääksesi etkä mitenkään korjata ennalleen. Sinne meni.

Mutta ymmärrän hyvin, ettei tätä varmasti voi ymmärtää ennen kuin sen itse kokee. Tosin toivon, että tätä ei joutuisi kukaan kokemaan.

Muistaako joku Matkapassi-nimistä ohjelmaa? Tuli Yleltä joskus. Siinä joku nainen reissasi aina maasta toiseen ja kertoi kaikkea siitä maasta esim nähtävyyksiä yms. Tunnari on jäänyt mieleen, ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Jotkut kaipaa toisten hyväksyntää. Miettivät koko ajan, mitä muut heistä ajattelee. Toisaalta he vahingossa samalla antaa tosi ison vallan näille muille.

Ei se tarkoita että sitä koko ajan miettisi mitä muut ajattelee tai on ajattelematta vaan se on oikea ongelma niin ihmissuhteen jatkumiselle kuin muodostumisellekin, että toinen kuvittelee omiaan ja tietävänsä esim sen miksi toinen on lapseton. Siinähän on hyvinkin mahdollista se, että tämä kuvittelija-osapuolen arvomaailmaa vastaan sotii vapaaehtoinen lapsettomuus (jep, heitäkin on) tai hän ehkä itse on vasten tahtoaan lapseton ja suree sitä edelleen eikä siksi koe tarvitsevansa elämäänsä ihmistä joka on vela.

Todellisuudessahan tuossa voisi olla jo paljonkin yhteistä kun kumpikin on lapseton vasten tahtoaan. Se vaan ei tule ilmi ikinä, koska kuvitellaan omiaan tai uskotaan muiden kuvitelmia eikä siksi edes tutustuta sen paremmin.

Se toinen ei voi oikaistakaan tuota kuvitelmaa, kun ei tiedä siitä mitään kuin korkeintaan vasta jälkeenpäin. Joo, eihän se myöhäistä ole silloinkaan mutta tuollaisia kuvitelmia on melko hankala enää muuksi muuttaa ja hyvinkin se kuvitelma on jo aiheuttanut sen ettei ole pienintäkään kiinnostusta enää tutustuakaan vaikka asioiden oikea laita kävisikin ilmi. Saattaa sitä vaikka hävetäkin, että arvioi toisen niin väärin.

Ihmissuhteet on monimutkaisia ja ihan tarpeeksi hankalia jo ilmankin että niitä sotkemassa häärisi näitä myrkynkeittäjiä.

Jos jotkut puhuu pahaa ja toiset valitsee uskoa, ei sille mahda mitään. On turhaa pelätä ja miettiä, mitä pahaa he taas ajattelee.   Ajatelkoon!  Oletko ehkä jotenkin lukkiutunut pelkäämään, etkä huomaa, että se, mitä pelkäät, on jo tapahtunut? He ovat jo tekonsa tehneet. Maineesi on mielestäsi pilattu. Mitä he enää voivat tehdä? Pelkäämällä annat heidän ohjailla elämääsi. Mitä tapahtuisi, jos lakkaisit pelkäämästä? Yleensä jos tämänlainen tilanne syntyy vaikka työpaikalla, paras ratkaisu on vaihtaa työpaikkaa, päästä eroon entisestä yhteisöstä. Jokainen tietenkin  tekee itse ratkaisunsa niillä resursseilla, mitä hänellä on ja silloin, kun on siihen valmis.

Tässä on nyt toinenkin ihminen kirjoittanut samasta aiheesta, mutta hyppään nyt taas sivusta tähän aiheeseen myös mukaan, josta se liittyy elämääni. 

Minusta on taas väärin ajatella niin, ettei niillä pahoilla puheilla ole mitään merkitystä. Kyllä niillä on elämään paljon merkitystä jos kukaan ei tahdo tutustua minuun jo pelkän olettaman perusteella ja olen jonkun mielestä ihan kamala tyyppi tms. Näin se kaikki eristää yksinäisyyteen varsinkin tälläisellä paikkakunnalla. Näin en ehkä olisi täällä näin yksin jos olisin aikoinaan saanut niin kuin joku muu ehkä tutustua muihin ilman toisten etukäteistä mustamaalausta minuun liittyen. 

Samalla ei ne pahat puheet lopu. Aina keksitään jotain uutta ja samalla tilanne ei muutu miksikään. Ei ole mitään nappia, että nyt ei enää puhuta mitään. Ihminen on myös yksilö tunteineen. Jos sinä et välitä niin kaikki eivät ole yhtä kuin sinä. Pitää muistaa se. Minullekin on sattunut niin paljon kaikkea pahaa, ettei moni ihminen välttämättä koskaan saa kuulla sellaisia juttuja itsestään. Näin ei tämä mikään kilpailu silti ole kuka kestää parhaiten vaan jokainen elää niin kuin pystyy. Joku minullekin sanoisi, että pelkäät sitä ja tätä. Joku ihminen voisi olla jo päättänyt elämänsä jos olisi minä ja joku voisi olla taas joku tosi rohkea ihminen näilläkin kokemuksilla.

 Silti minä olen minä ja elän niin kuin minä pystyn näiden juttujen kanssa mitä en ikinä olisi elämääni toivonut. Ne olisivat saaneet jäädä väliin. Näin toivon ymmärrystä myös niille jotka eivät jaksa näiden juttujen kanssa kovin hyvin. Minä jaksan niin kuin jaksan, mutta asiaa ei auta muistutus siitä  se jos joku tekee asiat niin paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Jotkut kaipaa toisten hyväksyntää. Miettivät koko ajan, mitä muut heistä ajattelee. Toisaalta he vahingossa samalla antaa tosi ison vallan näille muille.

Minä en ole ollut aiemmin tälläinen ihminen joka miettii näitä juttuja ja oikeastaan olen aina kulkenut omaa tietäni monissa jutuissa. En ole tehnyt asioita miellyttääkseni muita. Silti minä en toivoisi pahoja puheita itsestäni ja valheita. Minulle riittäisi se, että saisin olla niistä erossa ainakin suurimmaksi osin. 

Minusta ei tarvitse kenenkään pitää tai minulle on muuten sama joku miettii, mutta minusta se on inhimillistä ettei toivoisi puolen paikkakuntaa pitävän sinua jonain toisten valheiden mukaisena henkilönä kuitenkaan. Kai jokin raja pitää olla. 

Näin joku voi miettiä onko se toisten hyväksynnän hakemista jos toivoo toisten kohtelevan asiallisesti ja että saisit rauhassa kulkea. Sekö on hyväksynnän hakemista. Minusta jotain muuta. Ehkä sen toivomista, että saisit kohtelua mikä on ihmisarvoista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä edellinen kirjoittaja, lähde pois vanhempiesi luota ja etäännytä välit. Surullista että olet kokenut tuota latistamista lapsuudessasi.

Onneksi aikuisena voi yrittää muuttaa tilannetta. Kaikkea hyvää ja valoa elämääsi!

Nyt varovaisuutta tällaisten neuvojen kanssa. "Lähde pois ja etäännytä välit" - todella vastuutonta sanoa kenellekään näin.

Siis täytyy vain kiltisti sietää vielä aikuisenakin ilkeitä latistavia vanhempiaan?

Kuuliaisena lapsena mennä haukuttavaksi?

Ankealta tuntuu, ei mitään menoja  koko viikolla, ei ketään kaveria/sukulaista kenen luona käydä tai tehdä mitään. Kyllä yksinäisyys satuttaa nyt minua kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustamaalauksista. Ketjussa on puhuttu noista päästään keksityistä valejutuista joilla maine on saatu pilattua, mutta onko muiden kohdalle osunut sellaista, että se itse juttu on aivan tosiasia mutta se vääristellään / oletetaan aivan nurinpäin, jonka myötä ei nyt ehkä mitään mainetta tule, mutta aivan erilaisena sinua pidetään mitä oikeasti olet.

Minulla on jostain syystä useampikin tällainen kokemus parista / muutamasta eri aiheesta ja se varsinkin tällaisessa tuntuu hurjan pahalta, että nämä ihmiset oletuksineen on olleet osin jopa niitä ihan läheisimpiä. Just heitä joiden pitäisi tuntea minut kaikista parhaiten. Ja tietenkin tässäkin on tuo sama, että eniten näitä väärinpäin oletettuja juttuja levitellään selän takana ja sen kuulee sitten vasta kautta rantain kuinka on sitä ja tätä vaikka siis nimenomaan ei ole sitä omasta valinnastaan.

Omalla kohdalla olen saanut kuulla olevani niin itsenäinen, osaava ja vahvatahtoinen etten tarvitse miestä vaan haluan elää yksinäni ilman puolisoa. Tästä edellä mainitusta ei pitänyt paikkaansa mikään eikä vieläkään mikään muu kuin tuo osaaminen, koska pakko on ollut opetella kaikki mahdollinen. Tämä käsitys oli omilla vanhemmilla ja sen myötä kaikilla sukulaisillakin ja se sitten olikin syy katsoa kieroon ja sulkea ulkopuolelle miltei kaikesta.

Jo silloin kun elämässä vielä oli jonkinmoinen kaveripiiri niin siinäkin minua pidettiin vapaaehtoisesti sinkkuna joka ei halua mitään "palloa jalkaan" ja jonka tulevaisuuden suunnitelmissakaan ei ole avioliitto ja lapset. En ymmärrä vieläkään mistä tuollainen käsitys oli saattanut syntyä. Sen kuuleminen kyllä selittikin sitten paljon monenlaista. Sinkku siis olin, se ei ollut valetta eikä vääristelyä, mutta tuo kaikki muu sitten olikin täysin ufoa tulkintaa. Oikeasti kun olin ihan koko ajan "haku päällä", koska perhekeskeisenä parisuhdeihmisenä en nauttinut sinkkuelämästä oikeastaan koskaan.

Ja sitten se itselleni kipein asia eli lapsettomaksi jääminen. Tässäkin lapsettomuuteni on tietenkin ihan totta, mutta toisin kuin kaikki (siis oikeasti KAIKKI) oletti, en ole lapseton omasta tahdostani enkä sitä ole valinnut.

Mä en ymmärrä kuinka ja miten on edes mahdollista, että minut tulkittiin aina noin päin peetä. Ikinä en tietenkään sanonut mitään tuohon suuntaan viittaavaakaan koska eihän asiat niin olleet, mutta silti ne vääristeltiin sellaisiksi. Sitten sitä saakin maineen ties minä miestennielijänä, vastuunkantoon kykenemättömänä huithapelina ja itsekkäänä nautiskelijana jonka elämään ei vaipanvaihdot ja puuronkeitot mahdu.

Ja kuten noissa täysin valheellisissa mustamaalauksissakin, tässäkään asiassa ei oikein se asioiden oikaisu ja todellisen laidan kertominen onnistu. Ihmisillä on jo se oma kuvitelmansa.

Mitä väliä? Koskaan ei toista ihmistä tunne kunnolla, ei aina edes itse. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ei mitään. Itse tiedät totuuden.  

Samaa mieltä. Täysin sama mitä sukulaiset tai muut ihmiset musta ajattelee. En välitä yhtään. Kuolen kuitenkin joskus ja olisi tuhlausta käyttää aikani sen miettimiseen mitä musta ajatellaan. Ei se mun elämääni muuta mihinkään suuntaan.

Voihan se varmasti noinkin ajatella, mutta itseäni harmittaa tämä erakkoelämä joka johtuu siitä että sukulaiset ja tutut kuvittelee minun olevan jotain mitä en ole. Erakkoelämäni voisin hyväksyä, sietää ja ymmärtää, jos tämä  johtuisi siitä millainen olen. Silloin olisi aina myös mahdollisuus ainakin yrittää muuttua, mutta miten muutat itsessäsi jotain mitä itsessäsi ei ole eikä ole koskaan ollutkaan? 

Muuttamisesta. Likikään kaikkialla Suomessa en tietenkään ole käynyt eli sama tunne voisi tulla muuallakin, mutta yksi paikkakunta on missä tuntuu aina siltä kuin kotiinsa tulisi. Ei sielläkään tuttuja ole eikä kukaan toivota tervetulleeksi tai ilahdu näkemisestä, mutta jotenkin se paikka on niin kotoisa missä tuntee että sielu ja ruumis lepää. Joskus haaveilin sinne muuttamisestakin, koska se vain tuntui paikalta jossa minun olisi helppo hengittää ja olla onnellinen, mutta silloin ei muuttaminen olisi ollut mahdollista. Nyt se olisi mahdollista noiden ennen sen estäneiden syiden poistuttua, mutta enää minusta ei siihen taida olla vaan aika on tehnyt tehtävänsä. En ole asiaa ajatellutkaan, mutta nyt se muistui mieleen ja samalla sekin etten ole tuolla vuosikausiin edes käynyt. Sitä on jo ihan lamaantunut kaiken suhteen.

Ihan liian kauan on ollut yksinäinen ja vielä pidempää elänyt elämää joka ei oikeastaan ole ollenkaan omien valintojen tulosta. Sitä on vaan ajelehtinut ja ajautunut muiden päätösten mukana mikä tuntuu näin jälkeenpäin ja aikuisena aivan pähkähullulta. Miten sitä ei osannut pitää päätään ikinä missään asiassa silloin kun vielä olisi ollut ns kaikki ovet avoinna? Miksi sitä kuunteli muita ja kuvitteli, että muut tietää varmasti paremmin kun taas se oma vaihtoehto on ihan pöljä eikä mitenkään mahdollinen. Sitten sen uskoi, ettei minusta sellaiseen ole ja varmasti tästä hyvä tulee näinkin. 

Siksi tuo etenkin harmittaa ja suoraan sanottuna v*tutttaa ja raivostuttaa kun näin jälkeenpäin on huomannut kuinka nuo omat pöljät vaihtoehdot olisi vieneet just sinne oikeaan suuntaan vaikka sitä silloin aikanaan ei edes tajunnut. Se kaikki vaan tuntui jo silloin oikealta ja hyvältä vaikka kaikkien muiden mielestä väärältä ja typerältä, toteuttamiskelvottomalta ja ihan liian hankalaltakin. Täällähän on jo kaikki valmiina!

Sitten sitä yrittikin vaan sopeutua ja mukautua siihen mikä muiden mielestä oli järkevää ja parasta, mutta ajan myötä se vaan vei ihan kaikki mehut. Mikään kun ei ollut omannäköistä mutta silti sen kaiken väärän eteen joutui tahkoamaan ihan kauheasti eli todellakaan ei päässyt missään asiassa yli siitä mistä aita matalin. Päinvastoin. Toisaalta sen kaiken jättäminenkin alkoi tuntua pöljältä ja mahdottomalta koska niin paljon vaivaa sen eteen oli pitänyt aina nähdä. Monesti miettii mitä kaikkea sitä olisikaan saavuttanut jos sen kaiken ajan ja energian olisi saanut käyttää oikeasti omannäköisen elämän rakentamiseen. Olisiko siihen edes kulunut näin paljon? Olisiko nyt paljon enemmän voimia jäljellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon miettinyt yksinäisyyttä. Jos se selätetään että on vain jonkun seurassa niin johonkin kauppakeskukseen vaan pyörimään tai johonkin tapahtumaan. Ei se kylläkään näin ole. Eihän yksinäisille kelpaa ihan mikä tahansa seura. Yksinäisyys taltutetaan että olisi joku jonka kanssa on jotain yhteistä ja hyvä olla.

Kaupunkini keskustassa näen melkein jatkuvasti jonkun iäkkään miehen parvekkeella. Mä jotenkin näen hänestä, että hän haikailee juttuseuraa. Itse en ole niin yksinäinen, mutta yksinäisyyden tunnetta tunnen aina välillä.

Yksinkin on kiva olla aina välillä, kun saa toisilta paskaa niskaan.

Joskus käy niin, ettei kelpaa niiden joukkoon, joiden seura kiinnostaisi. Sitten taas ne, joiden seuraa ei haluaisi, olisi kyllä kiinnostuneita. Kohtaanto-ongelma.

Tämä tilanne syntyy esim niin, että on itselleen vääränlaisessa kaveriporukassa ja/tai jopa parisuhteessa ihan väärän ihmisen kanssa. Tyhmyyttähän se on, mutta aika moni tekee sen virheen että tyytyy ja toisaalta myös omaa naiivin uskon siihen, että toinen/muut varmasti muuttuu tai jopa ajattelee, että on vain itse se vääränlainen.

Yhtä kaikki, tuo vääränlainen seura aikaan saa tilanteen että vaikka niitä itselleen oikeanlaisia ihmisiä sinällän kohtaisikin (oltaisiin vaikka samassa ravintolassa tai risteilyllä, festareilla mitä näitä nyt on) niin eihän heidän kanssaan ole missään tekemisissä koska itsellä on jo seuraa. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että tämä vääränlainen seura on sellaista että sinutkin tulkitaan samanlaiseksi, koska samassa seurueessahan olet. Silloin muuttuu vääränlaiseksi itsekin vaikka olisi ihan just oikeanlainen niille muille. Sitten vielä tuo parisuhde-variaatio, joka ainakin omalla kohdallani teki sen etten sivuilleni edes vilkuillut. En vaikka kumppani ei ollut missään vaiheessa mitenkään oikea (älkää vaan kysykö miksi sellaisessa olin, en ymmärrä itsekään) vaan mun tyylini on ollut aina se, että yksi kerrallaan. Toisaalta sitten se minulle oikeanlainen (tai ainakin oikeammanlainen) mieskään ei olisi varattuja yrittänyt eli jos sellaisen kanssa vaikka samassa paikassa olen ollutkin niin eihän me oltaisi tutustuttu mitenkään.

Sitä on sitten osannut olla harvinaisen tyhmä. Ikävä myöntää, että isolta osin ihan on omaa syytä kaikki. Niin yksinäisyys kuin ikisinkuksi jääminenkin.